TV-opas
-
-
23:30-00:30Das Boot - Sukellusvene U-612 S01E02
Kausi 1, 2/8. Vaarallinen tehtävä. U-612:n kannen alla miehistö koettaa sopeutua uuteen kapteeniin ja outoon komennukseen. Ennen lähtöään matkaan laivan radisti Frank antoi sisarelleen Simonelle arvoituksellisen t
Sarja -
00:30-01:10Ykkösaamu
Ukrainassa on riehunut sota kaksi vuotta. Se on muuttanut koko Eurooppaa. Venäjä on nyt rintamalla vahvempi. Ykkösaamun vieras on Viron puolustustutkimuskeskuksen varajohtaja Kristi Raik. Seija Vaaherkumpu haastattelee.
-
01:10-04:00Uutisikkuna
-
04:00-06:25Uutisikkuna
-
06:25-09:30Ylen aamu
6.40 Ruotsissa odotaan ratkaisua Nato-jäsenyyteen 7.11 Laivaliikenteen tilanne Punaisellamerellä 7.44 Jälkihiki 8.12 Sterilisaatiojonossa on yli 3000 miestä 8.50 Jazz-artistit Timo Lassy ja Jukka Eskola
-
09:30-10:00Puoli seitsemän
Windows95man Teemu Keisteri ja laulaja Henri Piispanen pysähtyvät studiossa matkalla Euroviisuihin. Näytämme, miten euroviisushow syntyy. Olli-Pekka on juhlistamassa Pilvi Hämäläisen biisin julkaisua. Juontajina Lloyd Libiso, Tuulia
-
10:00-10:45Murdochin murhamysteerit S15E04
Kausi 15, 4/24. Verta raiteilla. Kun juna suistuu raiteilta, epäilevät Julia ja komisario Brackenreid sabotaasia. Kuka ja miksi joku on halunnut junaonnettomuutta? Murdoch joutuu yllättäen hoitamaan Henryn lasta työaik
Sarja -
10:45-10:55Strömsöstä poimittua
Kääretorttu ja unelmapikkuleivät ovat lähellä kokki Paul Svenssonin sydäntä. Kahvitauon herkkujen leipomisessa on mukana myös puuseppä Jimi Björni.
-
10:55-11:00Pisara
Hattulan kirkon upeat maalaukset vievät aikamatkalle keskiaikaan. Opas ja soitinrakentaja Vilppu Vuori ( Ps. 150).
-
11:00-12:00Jumalanpalvelus
Rauhanrukous Ukrainan puolesta. Ekumeeninen ja uskontojen yhteinen rukoushetki Alppilan kirkossa. Puhe piispa Mari Leppänen. Musiikissa Viitasen Piia ja Grex Musicus -kuoro. Uusinta, esitetty 13.3.2022.
-
12:00-12:20Van Life
5/6. Arktista rantaelämää. Kohmeinen pakutoimisto saa Ainon lyttäämään töiden tekoa. Se kannattaa, sillä auton ulkopuolella avautuu unelmien maisema: talviset Lofootit. Uusi tuttavuus yllättää Ainon hyiseen mereen.
-
12:20-12:30Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit: Hiekkatiepyöräily
Intohimoiset polkupyöräilijät Peltsi ja Tom käyvät lenkillä hiekkatiellä. Tom ajaa modernilla gravel-pyörällä ja Peltsi on kaivanut esille hänen 30 vuotta vanhan konkelinsa. (U)
-
12:30-13:13Spencerin siskokset S01E08
Kausi 1, 8/10. Virtuoosin vaikeudet. Elitistinen musiikkikoulu on vaikeuksissa, kun sen tiloista varastetaan korvaamattoman arvokas viulu. Koulun rehtori pyytää Victoriaa ja Darbya etsimään viulua kaikessa hiljaisuudessa, jo
Sarja -
13:13-13:20Juhat luonnossa
Keksintöja luonnosta. (U)
-
13:20-14:43Suurin voitto
Nuori lääkäri joutuu taistelemaan pelottavaa kulkutautia ja sydämessä riehuvia ristiriitoja vastaan. O: Hannu Leminen. N: Helena Kara, Eino Kaipainen. (1944) (Mv) (U)
-
14:43-14:48Tulossa: Kovaa peliä Pohjolassa - esittely
Kotimaisen elokuvan "Kovaa peliä Pohjolassa" elokuvateattereissa esitetty ennakkomainos. (Mv.)
-
14:48-15:00Pienviljelijöitä
Pellot paketissa. Mikko Niskasen tuottama ohjelmasarja pienviljelijöiden ongelmista. Ilmari Piilonen ja muut pienviljelijät Konginkankaalta kertovat peltojen paketoinnista, elannon niukkuudesta ja elämän tulevaisuudesta. Ilmari Pii
-
15:00-15:46Prisma: Kiehtova Kuu
2/2. Kuun uudet mahdollisuudet. Miten veden löytyminen kuusta vaikuttaa tuleviin kuulentoihin? Mitä mahdollisuuksia uusi teknologia antaa kuututkimukseen? Amatööri-tähtitieteilijä Dara O Briain perehtyy Kuuhun asiantuntijoiden
-
15:46-15:50Exploring Earth
1/5. Patagonia/ Metsä. Luontokuvaajat Mikko Lagerstedt ja Konsta Punkka kuvaavat Patagonian palaneita metsiä. Metsäpalojen jälkeensä jättämät, karrelle kähertyneet puunrungot muodostavat hehtaarikaupalla mielenkiintoisia kuvauskohte
-
15:50-16:35Arto Nyberg
Suorassa lähetyksessä haastateltavina suomalaista kirjallisuutta vietnamiksi kääntänyt Bùi Viet Hoa, näyttelijä Pekka Strang ja Etelämantereelta palannut tutkimusmatkailija Mika Kalakoski.
-
16:35-16:40Yle Uutiset selkosuomeksi
-
16:40-16:45Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset, tekstitetty suomeksi.
-
16:45-16:50Novosti Yle
-
16:50-16:55Yle Uutiset viittomakielellä
-
16:55-17:00Yle Uutiset alueeltasi
Uutisia alueeltasi
-
17:00-17:10Yle Uutiset 17.00
-
17:10-17:53Spencerin siskokset S01E09
Kausi 1, 9/10. Diivan katastrofi. Victorian näyttelijäystävätär tarvitsee Spencerin siskosten apua, kun häntä syytetään vastanäyttelijänsä murhayrityksestä. Kaksikko tutustuu työn alla olevaan tuotantoon ja sen työntekijöihi
Sarja -
17:53-18:00Huippuvuoret yläilmoista
Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna.
-
18:00-18:21Yle Uutiset 18.00
-
18:21-18:23Puoli7 tänään
-
18:23-18:30Yle Uutiset alueeltasi
Uutisia alueeltasi
-
18:30-19:00Puoli seitsemän
Vieraana uutisankkuri Matti Rönkä. Katsotaan myös, miten syntyy herkkukimppu. Juontajana Mikko Kekäläinen. #Puoli7
-
19:00-19:30Muisti: Loikkari
Kylmän sodan aikana Neuvostoliitosta loikkasi Kekkosen selän takaa henkensä uhalla satoja ihmisiä Suomen rajan yli. Nuori helsinkiläinen sairaanhoitaja oli mukana auttamassa virolaista kapteenia pois poliisin kynsistä. Ohj./käsik.
-
19:30-20:00Erittäin salainen - Vakoilua Suomessa
4/10. KGB-agentti loikkaa Helsingissä. Kylmän sodan merkittävimpiin leiriä vaihtaneisiin vakoojiin kuulunut Anatoli Golitsyn loikkasi Helsingissä.
-
20:00-20:29MOT
Alina Laakso velkaantui nuorena pikavipeistä. Nyt 30-vuotias perheenäiti on osa taistelua, jota velkaantuneet käyvät luotto- ja perintäyrityksiä vastaan. Voivatko jopa kymmenet tuhannet ihmiset saada rahojaan takaisin?
-
20:29-20:55Yle Uutiset 20.30
-
20:55-21:00Urheiluruutu
-
21:00-21:45A-studio
Lastensuojelun huono tila on noussut otsikoihin. Ovatko viranomaiset pettäneet Suomen lapset? Juontajana Annika Damström. #yleastudio
-
21:45-21:49Yle Uutiset
-
21:49-21:53Urheiluruutu
-
21:53-22:00Yle Uutiset Uutis-Suomi
Kiinnostavia uutisia eri puolilta Suomea.
-
22:00-23:00Vigil - vaaniva kuolema S02E05
Kausi 2, 5/6. Napit vastakkain. Hyökkäys terroristien piilopaikkaan vaikuttaa onnistuneelta, mutta Amyn epäilykset heräävät. Kaikki osapuolet tuntuvat edelleen piilottelevan jotain ja nuuskiva poliisi halutaan ulos maas
Sarja -
23:00-23:15Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
-
23:15-23:45Linna S02E04
Kausi 2. 4/8. Karkureissuja ja klapisavottaa. Kristan loma ei sujunut sovitusti. Eve kertoo, miltä vankilaan joutuminen tuntui. Mervi lähtee kohti uusia haasteita. Johanna muistuttaa käytöksestä kauppareissuilla.
Sarja -
23:45-00:45Das Boot - Sukellusvene U-612 S01E03
Kausi 1, 3/8. Laineita pinnan alla. Sukellusveneen saama tehtävä kummastuttaa miehistöä, ja kapteenin välit aluksen päällystön kanssa kiristyvät. Työnsä vuoksi Simone on aitiopaikalla, ja pääsee näkemään Ranskan v
Sarja
-
-
-
23:55-04:00Uutisikkuna
-
04:00-06:50Uutisikkuna
-
06:50-06:51Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
06:51-06:52Nimipäiväonnittelu: 26.2.
Onnea, Nestori!
-
06:52-07:15Kuu ja minä
Herra Sipulin satukirja. Herra Sipuli avaa kirjan ja kertoo sadun parhaalle ystävälleen Jupuselle. Kaikista muistakin on hauskaa kuunnella ja katsoa, kuinka satu herää henkiin.
-
07:15-07:15Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
07:15-07:26Laura
Laura tanssii. Laura haluaa mennä balettitunneille. Alkuun se tuntuu helpolta, mutta kun harjoitukset muuttuvat vaikeammiksi, Laura tahtoo luovuttaa. Hän on kuitenkin päättänyt tanssia isän syntymäpäivien kunniaksi.
-
07:26-07:27Pikku Kakkonen
Loviisa ja Veera rakentavat minimaan.
-
07:27-07:32Robo ja riiviöt
Lumitorkkuja. Lumisella, jäisellä planeetalla Robo kohtaa väsyneen Lumitorkkujan, jonka perässä on välillä yllättävänkin vaikea pysyä.
-
07:32-07:43Barbapapa
Hyrskyn myrskyn. Barbapapa ja Barbamama nautiskelevat kesäpäivästä. Yhtäkkiä rauha on tipotiessään: lapset säntäilevät ympäriinsä ja eläimetkin vilistävät vauhkoina. Mitä on tapahtunut?
-
07:43-07:45Pikku Kakkonen
Lauran kanssa leikitään Tule mukaan -leikkiä.
-
07:45-08:07Ryhmä Hau
Kausi 6. Pingviinejä viidakossa! Viidakkoon eksyneet pingviinit on saatava takaisin kylmään kotiinsa. / Pennut pelastavat rahtilaivan. Ramppa aiheuttaa vaaratilanteen Hyljesaaren majakalla.
-
08:07-08:09Nimipäiväonnittelu: 26.2.
Onnea, Nestori!
-
08:09-08:09Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
08:09-08:10Galaxi
Koulululaisten oma ohjelma!
-
08:10-08:22Metsäleikkimestarit
Ei niin pieni. Pikkujalka jää joukon ulkopuolelle, koska hän on kaikkein nuorin.
-
08:22-08:35Taruvaeltajat
Vaarallista peliä. Äkäisen Krakalon-tulivuoren vartija ei vastaa, ja tulivuori uhkaa purkautua. Vaeltajilla on edessään vakava tehtävä, mutta Manu on aivan koukussa videopeliin eikä kykene keskittymään mihinkään muuhun.
-
08:35-08:45Unna Junná
Essi ja rytmisoittimet. Animaatio: Pieni pilvi. Talvihauskuudet: Temppurata.
-
08:45-08:50Athleticus
Kolmen kupin temppu. Lunnit saavat hämättyä virtahevon ja kirahvin kolmen kupin tempulla. Kuinka käy kun seuraavana vuorossa on norsu?
-
08:50-09:00Jumppahetki: Tuolijumppa
Maanantaisin Jumppahetkessä helppoa ja hauskaa tuolijumppaa. (U)
-
09:00-09:30Strömsö 2017
Räsymattojen tekemiseen ei tarvita kangaspuita. Lee näyttää, kuinka matto ommellaan vanhoista farkuista. Lisäksi tänään syntyy spagettia lantusta, moderni puukori ja kattokruunu vanhoista lusikoista. svenska.yle.fi/stromso
-
09:30-10:10Saaren nuoret asukkaat
3/6. Elämä kahdestaan pienellä saarella ulkosaaristossa voi kuulostaa romanttiselta. Ida ja Martin joutuvat kuitenkin huomaamaan, että yhteiselo on joskus vaativaa.
-
10:10-10:15Norja ilmasta nähtynä
Koe Norja ilmasta käsin.
-
10:15-11:00Ambulanssi apuun! S02E04
Kausi 2, 4/10. Yksi lentomatkustajista saa sydänkohtauksen. Sekunnit ratkaisevat, kun Charles ja Merete vievät potilasta sairaalaan. Norjalainen sarja Tromssan pelastuslaitoksen ambulanssi- ja pelastushelikopteriyksikön työstä.
Sarja -
11:00-12:00Kaikki kutoo!
Kutominen on taas huippusuosittua. Tanskalaisessa ohjelmassa Ane Cortzen ottaa selvää miksi monet ihmiset eivät osaa elää ilman puikkoja ja lankoja. Kutomiskuume tarttuu myös Aneen. T: DR, 2022.
-
12:00-12:41Lars Monsenin koiravaljakko
6/6. Lars Monsen on puolivälissä maailman rankinta koiravaljakkokilpailua, Alaskassa ajettavaa Iditarodia. Lars on valmistautunut hyvin, ja hänen valjakkonsa on parempi kuin koskaan. Viimeisimmillä etapeilla hän on edenn
-
12:41-12:45Huippuvuoret yläilmoista
Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna.
-
12:45-13:15Tanskalainen maajussi E02
Osa 2/11. Mulperipuita ja laastia. Kastanjegårdenissa on kesä ja Frank kerää satoa mulperipuista. Kaysa-koira saa samalla uuden ilmeen, kun Frank heittelee laastia seinään. T: DR, 2021
Sarja -
13:15-14:45SuomiLOVE: SuomiLOVE-päätöskonsertti S03E11
Kausi 3, jakso 11/11: Päätöskonsertti Lahdesta. Samuli Putro, Stratovarius, Juha Tapio, Taiska, Anna Puu, Club for Five, yllätysesiintyjiä, LOVEband, Vantaan viihdeorkesteri ensemble ja Higher Ground -kuoro. (U)
Sarja -
14:45-15:25Kekseliäs nikkari
3/8. Erik suunnittelee keittiöön tornia ja rakentaa penkin kierrätystavarasta. Yllättävä väline tekee keittiön odottelusta mukavampaa. Sarjassa seurataan Erik Alfred Tesakerin elämää keksintöjen ja käsitöiden äärellä. (U)
-
15:25-16:10Maailman kauneimmat junareitit S02E03
Kausi 2, 3/12. Suomi. Suomen talvisia maisemia ihaillaan kaksikerroksisen Intercity-junan kyydissä. Ensimmäinen matkaosuus vie Helsingistä Järvi-Suomen halki Mikkeliin. Sitten on vuorossa Kuopio, Oulu ja Rovaniemi. Li
Sarja -
16:10-16:15Huippuvuoret yläilmoista
Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna.
-
16:15-17:00Teollisen vallankumouksen innovaatioita S01E04
Kausi 1, 4/6. Hullut ideat. Teollisuuskompleksi Englannissa käynnisti siirtymän kohti nykyaikaista työntekoa. Amerikkaan rakennettiin silta täysin uudesta materiaalista. Brasilialainen jättihangaari rakennett
Sarja -
17:00-18:00Pikku Kakkonen
Katsellaan Tuomon kanssa Pipsa Possu, Osku, Reppu-Heppu ja Botti median mestareina, Muru, Kielimatkaajat sekä Linnunradan Ella.
-
18:00-19:00SuomiLOVE
Sarjan 4. kausi alkaa, 1/11: Jari Sillanpää, Värttinä, Kymppilinja, Mariska, Reino Nordin, Cheek ja Ultra Bra, LOVEband solisteina Osmo Ikonen ja Johanna Iivanainen, juontajina Jenni Pääskysaari ja Mikko Leppilampi. (U)
-
19:00-19:50Sohvaperunat
Musiikin iloa koko jakson täydeltä, sillä Sohvaperunat herkistyvät kuuntelemaan Lovea, tuomaroivat The Voice of Finlandia ja arvailevat, ketkä voittavat musiikkialan palkinnot Emma Gaalassa.
-
19:50-20:00YleX Otto
Kun energinen Ege Zulu hyppää suoraan syvään päätyyn legendaarisella Kumpulan maauimalalla, on elokuvallinen kokonaisuus kasassa! Artisti tulkitsee jaksossa uuden versioinnin Robotti-kappaleestaan, jonka jälkeen tunnelma vaihtuu Melankoli
-
20:00-21:00Theroux ja Amerikan vauvabisnes
Kalifornia on Yhdysvaltain adoptiomekka, missä vauvoilla käydään kauppaa melkein kuin millä tahansa kauppatavaralla. Kaliforniassa 85 prosenttia adoptioista tapahtuu yksityisesti ja alalla liikkuvat suuret rahat.
-
21:00-21:26Poronuoret
5/8. Eero lähtee eeppiselle reissulle Inarista Vaasaan. Sunna edustaa Suomea Arctic Skills -kilpailussa ja Viola painii kasvaneen vastuun kanssa.
-
21:26-21:55Poronuoret
6/8. Meneekö elämä hukkaan poronhoidon takia? Eero yllättää Riikan. Poronhoitajan viikkoon mahtuu raatoja ja romantiikkaa.
-
21:55-22:55Sorjonen S01E06
Kausi 1, 6/11. Raivotar 1/2. Europol on kiinnostunut rajan molemmin puolin järjestetyistä koiratappeluista. Samaan aikaan patologi H.-P. Lund (Max Bremer) tarvitsee Sorjosen (Ville Virtanen) apua henkilökohtaisesti. (U)
Sarja -
22:55-23:25Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
Päin tutun poromiehen autoa Inarissa. "Se herääminen ei sitten tapahdu niin kuin elokuvissa." Liikenneonnettomuudessa vakavasti loukkaantuneen inarilaisen Ilmari Aikion sisko. (U)
-
23:25-00:05Eloonjääneet
3/3. Ingrid Jurs ja Boy Bånrud tekivät nuoruudessaan kohtalokkaan ratkaisun, joka muutti heidän valoisan tulevaisuutensa lopullisesti. Tarvittiin erikoisjoukkoja ja puhdasta onnea, että nuoret saatiin pelastettua.
-
-
-
23:35-00:35Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! S01E07
Kausi 1, 7/10. Sähköä ja kitkaa. Voiko kala saada onkivavan kelan syttymään tuleen? Myytinmurtajat paneutuvat sähköön ja kitkaan liittyviin myytteihin. Amerikkalainen tiedesarja.
Sarja -
00:35-01:30Selviytyjät S42E03
Kausi 42, 3/15. Eräs kilpailija löytää symbolin, mutta hänen on vaikeaa pitää sitä tallessa. Toinen kilpailija puolestaan päättää tehdä tärkeän jouston ruokavaliossaan. Koskemattomuuskisassa edetään side silmillä.
Sarja -
01:30-02:25Selviytyjät S42E04
Kausi 42, 4/15. Kilpailijat löytävät lisää symboleita ja kadottavatkin niitä. Sää riepottelee koskemattomuuskisaa niin pahasti, että Jeff tekee poikkeuksellisen ratkaisun. Myös heimoneuvostossa nähdään jotain aivan uutta.
Sarja -
02:25-03:15Penn & Teller: Naruta meitä S07E28
Kausi 7, 28/28. Tuplasti taikuutta. Erikoisjaksossa lavalla nähdään poikkeuksellisesti vain kolme naruttajaehdokasta, sillä Penn ja Teller esittävät kaksi omaa temppuaan. Amerikkalainen viihdeohjelma.
Sarja -
03:15-04:10Pitääkö olla huolissaan? S07E07
Kausi 7, 7/14 Heräsitkö aamulla ärsyttävään meteliin? Ei mekään. Täällä ihan rauhassa pohditaan juttuja. Ruudussa Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Vieraana kapellimestari Eero Lehtimäki.
Sarja -
04:10-05:01Kuokkavieras Kataja S01E01
Kausi 1, 1/10. Kauhava. Janne Kataja, kuvaaja Hannu Pyyhtiä ja äänittäjä Sami Auru liikkuvat maalla, vedessä ja ilmassa ja kohtaavat Isontalon Antin ja Rannanjärven. Janne pääsee kummitukseksi.
Sarja -
06:15-06:25Aamusää
-
06:25-10:00Huomenta Suomi
6.45 Hodorkovskin viesti Suomelle 7.15 Putosiko Suomi muiden Pohjoismaiden talouskyydistä?7.45 Ruotsin Nato-ovi aukeamassa8.15 Kulttuuritalolla9.15 Miten toimia pikkunälän iskiessä?9.38 Koirien terveys- ja luonneongelmat
-
10:00-10:30Emmerdale
Sokkiuutinen leviää kyläläisten keskuudessa, ja se on ykkösaihe myös Villapakan uudenvuodenjuhlissa. Cain on raivoissaan Calebin osuudesta tapahtumiin. Jacobin petos kirvelee Davidia, ja vanha suola saattaa janottaa Leylaa.
Sarja -
11:00-11:30Kauniit ja rohkeat
Eric järkyttää Donnaa kertomalla, ettei aio vieläkään jäädä lepäämään laakereilleen ja tahtoo yhä salata tilansa muilta. Hän ei tiedä, että Ridge paraikaa kertoo siitä Steffylle ja Thomasille. RJ saa tutustua Lunan äitiin.
Sarja -
12:30-13:00Unelma-asunto auringon alta S12E19
Kausi 12, 19/20. Ulkoilijoiden Jaen. Yorkshireläiset Deon ja Dave etsivät 40 000 punnalla rauhallista loma-asuntoa läheltä erinomaisia ulkoilumaastoja Jaenin maakunnasta Etelä-Espanjasta. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
13:00-14:00Grand Designs Australia S09E05
Kausi 9, 5/8. Kirkko ja koti. Simon ja Lauren ovat remontoineet vanhan kirkon asuintaloksi. Nyt sen viereen nousee moderni laajennusosa, jonka on kunnioitettava kirkkoa tontin keskipisteenä. Australialainen realitysarja.
Sarja -
14:00-14:50Yökylässä Maria Veitola S10E03
Kausi 10, 3/10. Maria vierailee Loviisassa sisarusten Anna ja Arppa Airolan luona. Vierailun aikana keskustellaan Aikuisista ja biisinkirjoituksesta, pohditaan työn ja vapaa-ajan balanssia.
Sarja -
15:05-16:00Muodin huipulle S04E03
Kausi 4, 3/10. Suunnittelijoiden tehtävänä on suunnitella oma näkemyksensä 90-luvun hittimuotiasusta: tuulipuvusta. Kaksin on aina kauniimpi, joten suunnittelijat suunnittelevat pareina tuulipukuparit.
Sarja -
16:00-16:30Koiralle koti S09E07
Kausi 9, 7/26. Lexi. Duffinin perhe on vastikään menettänyt edellisen koiransa ja kaipaa uutta karvakaveria. Eric arvelee, että energinen terrieripentu Lexi sopisi heille mainiosti. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma.
Sarja -
16:30-16:58Kauniit ja rohkeat
Eric uhkuu elämänhalua samalla, kun muu perhe nieleskelee kyyneliään. Sana miehen tilasta leviää hänen selkänsä takana: nyt uutisen kuulee Hope. Donna muistelee siskojensa kanssa hänen ja Ericin suhteen alkua.
Sarja -
16:58-17:04Uutiset
-
17:04-17:05Päivän sää
-
17:05-17:25Viiden jälkeen
17.05. Päivän puheenaiheet 17.15 Hyväksyykö Unkari vihdoin Ruotsin Nato-jäsenyyden?
-
17:25-17:30Uutiset
-
17:30-17:55Viiden jälkeen
17.30 Syyhy on äitymässä epidemiaksi. Miten vaikeasta vitsauksesta on kyse? 17.40 Julkkisten harmaantuneista meikittömistä selfieistä tuli ilmiö - helpottaa monen ulkonäköpaineita.
-
17:55-18:00Uutiset
-
18:00-18:05Päivän sää
-
18:05-18:30Viiden jälkeen
18.00 Erikoishaastatteluun saapuva Veronica Verho laittaa koko Suomen leipomaan.
-
18:30-19:00Emmerdale
Amy ja Caleb tapaavat Kylen asianajajat, mutta Cain ei ottaisi apua vastaan. Dawn ja Gabby valmistautuvat uusiin työtehtäviinsä, ja uusi lastenhoitaja saapuu taloon. Liam ja Leyla keskustelevat uudenvuoden tapahtumista.
Sarja -
19:00-19:20Seitsemän uutiset
-
19:20-19:25Päivän sää
-
19:25-19:30Tulosruutu
-
19:30-20:00Salatut elämät E4534
Jakso 4534: Kuin arkain sydämeni vei. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
20:00-21:00Yökylässä Maria Veitola S10E03
Kausi 10, 3/10. Maria vierailee Loviisassa sisarusten Anna ja Arppa Airolan luona. Vierailun aikana keskustellaan Aikuisista ja biisinkirjoituksesta, pohditaan työn ja vapaa-ajan balanssia.
Sarja -
21:00-22:00Maria Kallio S02E09
Kausi 2, 9/10. Jälkikaiku. Maria tutkii vappuyönä kuolleen nuoren murhaa. Anun ja Koivun suhde kirpaisee Mariaa, mutta hän on sotkenut oman elämänsä niin pahasti, että hänen täytyy yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa on.
Sarja -
22:00-22:20Kymmenen uutiset
-
22:20-22:25Päivän sää
-
22:25-22:35Tulosruutu
-
22:35-23:05Hockey Night - Tien päällä
Luvassa omintakeisia seikkailuja Liiga-maailmassa. Juontajana räväkkä Viivi Pumpanen sekä hyväntuuliset ex-kiekkoilijat Siim Liivik ja Ari Vallin.
-
23:05-00:05Levyraati S01E06
Kausi 1, 6/8. Viidelle kappaleelle raadissa pisteensä antavat näyttelijä Ville Virtanen, Iisalmelainen liikunta-alan yrittäjä Anu Marin, Väinö Karjalainen, Lina Schiffer ja Asko Kallonen. Puheenjohtajana Jenni Pääskysaari.
Sarja
-
-
-
21:40-00:40Elokuva: Da Vinci -koodi
(The Da Vinci Code/USA 2006). Tom Hanks esittää pääosaa jännittävässä menestystrillerissä, joka perustuu Dan Brownin huippusuosittuun romaaniin. Tutkija Robert Langdon (Tom Hanks) selvittää Louvren taidemuseossa tapahtunutta murhaa yhdessä kryptologi Sophie Neveun (Audrey Tautou) kanssa. Kaksikko päätyy seuraamaan Leonardo Da Vincin töihinsä kätkemiä johtolankoja, jotka johdattavat heidät Pyhän Graalin arvoituksen jäljille. Pääosissa: Tom Hanks, Audrey Tautou, Ian McKellen, Jean Reno, Paul Bettany, Alfred Molina. Ohjaus: Ron Howard. (142')
Elokuva -
Kausi 13. Jakso 6/15. Tommi Läntisen päivä. Mitä täällä tapahtuu? Tommi Läntinen on suomalaisen rock-kentän kivijalka ja artistin musiikillinen matka on kestänyt jo yli 40 vuotta. Tänään hänen tuotantonsa herättää vahvoja tunteita niin Erika Vikmanissa, Pete Parkkosessa, Jyrki 69:ssä, Meiju Suvaksessa, Mikko Alatalossa, Yonassa kuin Redramassa. Kotimainen musiikkiohjelma. (96')
Sarja -
Kausi 22. Jakso 29/33. Kultahäkki. Asiakas tarjoaa 1800-luvulta peräisin olevaa kioskikirjallisuutta, joka on hänen mielestään 1 500 dollarin arvoista. Beethovenin DNA:sta tehty sadan tuhannen dollarin timantti epäilyttää. Disneyllä töissä ollut animaattori tuo tarjolle omia ainutlaatuisia piirustuksiaan, ja toinen asiakas Anna Pottery -sikapullon 1800-luvulta. Chumlee ostaa Rickille syntymäpäivälahjaksi lintuhäkin, jonka hän antaa Rick Dalelle tuunattavaksi, ja papukaijan, jota hän yrittää opettaa puhumaan. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 3. Jakso 8/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 2. Jakso 5/6. Supersuositun lelusarjan ikioma ohjelma koostuu näppäristä viiden minuutin jaksoista, joissa seurataan värikkäiden hahmojen koomisia seikkailuja. Lastenohjelma. (5') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
06:10-06:35Pyjamasankarit S01E02
Kausi 1. Jakso 2/52. Kaveruskopla Kolli, Pöllö ja Gekko muuttuvat yön pimeinä tunteina rohkeiksi pyjamasankareiksi, jotka taistelevat ilkeitä pahiksia vastaan. Pahikset aikovat pilata ihmisten päivät, jos pyjamasankarit eivät tartu toimeen! Lastenohjelma. (23')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 10/52. Smurffit palaavat entistäkin smurffimpina! Liity rakastettujen sinisten hahmojen seuraan, kun he lähtevät UUSIIN seikkailuihin, jotka vievät alkuperäisen sarjan hurmaavuuden, hullunkurisuuden ja huumorin aiempaakin pidemmälle. Smurffaten matkaan! Lastenohjelma. (11')
Sarja -
06:45-07:10Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut S04E06
Kausi 4. Jakso 6/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 11/52. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 25/26. Tapaa Andrea, Mia, Emma, Olivia ja Stephanie. He ovat viisi parasta ystävystä ja heidän sankarillinen tehtävänsä on pelastaa Heartlake City vilpillisiltä huijareilta. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (10')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 21/32. Ninjat ovat nauttineet rauhasta ja rentoutuneet viimeisen suuren voittonsa jälkeen. Kukaan ei ole valmistautunut, kun vaarallinen Serpentine-noita yllättäen palaakin! Voittaakseen Mestari Wu:n Serpentine tarvitsee aseita, joita käytettiin häntä itseään vastaan. Saako noita aseet käsiinsä? Lastenohjelma. (10')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 2/13. S.M.A.S.H!-kesäleirillä supersankarilapset ja heidän supervoimilla varustetut lemmikkinsä oppivat yhteistyötä, ystävvyyttä ja äärimmäisen tärkeitä pelastustaitoja! Lastenohjelma. (10')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 2/13. Tämän Angry Birds -sarjan pääosassa ovat tyttölinnut Stella ja hänen viisi parasta ystäväänsä Poppy, Willow, Dahlia, Luca ja Gale. Yhdessä kaverukset tutkivat, seikkailevat ja pitävät hauskaa Kultaisella Saarella! Suomalainen animaatiosarja. (5')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 14/52. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/12. Katseet tulevaan. Elämä yllätti Vicin ja Paulin kaksosilla, joten nykyinen talo on käymässä auttamatta liian ahtaaksi. Eläköitynyt Pippa taas ei viihdy miehensä Billin tarpeisiin muuntautuneessa kodissaan ja vaatii muutosta. Englantilainen lifestyleohjelma. (45')
Sarja -
Kausi 6. Jakso 18/35. Giniä ja kuntoilua. Kuntoilusta ja ginin juomisesta innostunut Carrie saa puutarhan, missä voi harrastaa molempia. Ulkokuntosalilla treenaamisen jälkeen voi siirtyä gininjuontipaikalle, missä kasvaa yrttejä juomien mausteeksi. Mitä muuta tyttö voisi toivoa? Englantilainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 4/10. Venäjäntoykaksikko Prinssi ja Niki reagoivat kerrostalon ääniin ja yksinoloon. Espanjasta Suomeen adoptoitu corgi-saksanpaimenkoira mix Tonto kaipaa rauhallisempaan asuinympäristöön. Kotimainen eläinohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 7/8. Leijonat ovat jännän äärellä, kun tulevaisuus saapuu luolaan. Uudet yrittäjät astuvat leijonalauman eteen esittelemään innovaatioita uuden ajan keppijumpalla, omakotitalon tuulivoimalalla, vaatekauppojen teknologialla sekä nuorille suunnatun kuntosalin kera. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 15/20. Kuorrutuksia. Anna pitää kuorrutuksista, ja se näkyy. Hän tekee pikeeripunoksia sokerikekseille, kuuman glaseerauksen kugelhopfille ja aprikoosi- ja suklaaglaseeraukset legendaariselle sacherkakulle. (21')
Sarja -
Kausi 15. Jakso 32/50. Taikuutta lautasella. Keittiöön saapuu kuuluisa keittiömestari Nelly Robinson, jonka upean satumainen annos kilpailijoiden on yritettävä jäljentää painetestissä. Annoksessa on monta elementtiä, joiden kaikkien pitää onnistua täydellisesti, jotta voi päästä lähellekään Nellyn luomuksen taianomaisuutta. Australialainen viihdeohjelma. (48')
Sarja -
16:00-16:05Tulossa: Burgerimiehet Aasiassa
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (2')
-
16:05-16:10100 Places to Be
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
-
16:10-16:15100 Places to Be
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
-
Kausi 13. Jakso 10/24. Tähtivalmentajien tiimeissä on vielä tilaa lahjakkaille laulajille. Kuka kääntää kaikki tuolit? Entä kuka saa kaikki valmentajat katumaan kääntymättömyyttään? Kilpailijoita mm. Somerolta, Haminasta ja Järvenpäästä. Kotimainen musiikkiohjelma. (64')
Sarja -
17:50-17:55Tulossa: Huvila & Huussi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')
-
17:55-18:00Tulossa: Suuri seikkailu
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')
-
18:00-18:30Ennakkostudio
Ruutu on suomalaisen huippukoriksen koti! Seuraavaksi nälkäinen Susijengi jatkaa saalistustaan EM-karsinnoissa helmikuussa 2024! Urheiluohjelma. (22')
-
18:30-20:58Koripallon EM-karsinnat LIVE: Suomi - Tanska
Ruutu on suomalaisen huippukoriksen koti! Seuraavaksi nälkäinen Susijengi jatkaa saalistustaan EM-karsinnoissa helmikuussa 2024! Urheiluohjelma. (135')
-
20:58-21:00Keno ja Synttärit S2024E57
Kausi 2024. Jakso 57/182. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 7/14. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty OSA 2. Uusi jakso! Virkistyspäivä koittaa, mutta onko luonnonrauha ainoa rauhallinen asia tehtävässä? Kaikki löytävät oman paikkansa, mutta jälleen kerran vapaamatkustajia on saapunut paikalle. Kotimainen sarja. (64')
Sarja -
22:35-22:40Tulossa: Burgerimiehet Aasiassa
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (2')
-
Kausi 1. Jakso 3/10. Murhista epäillyn Raunolan toiminta saa poliisit ymmälleen. Virustutkinta saa ikävän käänteen. Nina ja Thomas löytävät toisensa yllättävästä paikasta. (44') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 1. Jakso 11/12. Tiimit hyppäävät junaan ja suuntaavat kohti pohjoista. Vanhankaupungin kujilla etsitään kuumeisesti katutaidetta ja anellaan paikallisia yhteisiin kuviin. Itämainen teatteritaide puskee kilpailijat epämukavuusalueelle, jossa käydään hyvän ja pahan taistelu. Kun kakkupalat eivät löydä oikeaa muotoaan, kuumenevat yhden tiimin tunteet toden teolla. Kotimainen realitysarja. (72')
Sarja
-
-
-
23:20-00:20Kylä josta lapset katoavat
Grönlannin itärannikolla on kaukana kaikesta pieni kaupunki, jossa kaksi naista yrittää hartiavoimin pelastaa kaupungin lapset ja nuoret. Joka viides asukkaista päätyy itsemurhaan, ja suuri osa on joutunut kokemaan s
-
00:20-04:00Textnytt
-
04:00-07:55Textnytt
-
07:55-08:25BUU-klubben
Vuorossa on BUU-klubbenin kuulumisia, ja sen jälkeen katsotaan Brittmarien kanssa sarjoja Nipsis, Napsis ja Nopsis, Maijuli sekä Karlan mahtava luokka.
-
08:25-08:40Julian eläinystävät
Julia rakastaa eläimiä. Tänään hän käy tutustumassa eläimeen, joka viihtyy vedessä ja jonka nimi viittaa hevoseen, vaikka se ei olekaan hevonen. Ja lisäksi se on kääpiöversio suuremmasta sukulaisestaan.
-
08:40-09:10Tiettömän taipaleen takana S07E05
Kausi 7, 5/7. Anne Gro oli viimeisillään raskaana, kun hän ja Åsmund muuttivat Argehovdiin yli 20 vuotta sitten. Lähin tie on 30 kilometrin päässä. Elannon he saavat lampaista ja matkailusta, ja koko perhe viihtyy mainios
Sarja -
09:10-09:40Osta, tuunaa ja myy
7/8: Trumpetista valaisimeksi. Ilmassa on revanssin tuoksua, kun Freja ja Janik kohtaavat jälleen kirpputorilla. Pystyykö Janik tekemään trumpetista valaisimen, ja saako Freja uudelleen verhoillun varavuoteen kaupaksi?
-
09:40-10:40Puutarhakausi
4/9: Kultavettä ja teehybridejä. Tilan kaivo on lähes tyhjentynyt. Jotta joka pisarasta saataisiin kaikki irti, Tareq rakentaa nokkelan itsekastelevan yrttilaatikon.
-
10:40-11:10Kaupunkia muuttaneet rakennukset
5/8: Sivistys. Arkkitehtuuria käsittelevissä ohjelmissa esitellään usein rakennuksista näyttävimpiä, mutta tällä kertaa tutustutaan arjen arkkitehtuuriin. Rakennuksilla, joissa vietämme aikaamme, on historiansa ja e
-
11:10-11:48Koiraperheet käytöskoulussa S01E03
Kausi 1, 3/7. Newfoundlandinkoira Anton opettelee hyppäämään autoon. Koirien omistajat saavat vielä viime hetken vinkkejä ennen kuin he palaavat kotiin jatkamaan harjoituksia omin päin. (U)
Sarja -
11:48-12:00Sportliv
Olenko tuhlannut elämäni, kun olen panostanut kaiken nyrkkeilyyn? Muun muassa tämän kysymyksen kuusinkertainen maailmanmestari Eva Wahlström kysyi itseltään, kun hän lopetti ammattilaisuransa 39-vuotiaana. Moni tuntui ajattelevan niin, mut
-
12:00-12:50Kaunis änkytykseni
Koskettava dokumentti änkyttävistä nuorista, jotka osallistuvat itsetuntoa kohottavalle The Stuttering Association for the Young-yhdistyksen järjestämälle taideleirille. Osallistujista eräät ovat käyneet lähellä itsemurhaa, toise
-
12:50-13:15Elävä arkisto: Pro arte utili
Käden jälki. Hopeaseppä Bertel Gardberg työssään. Gardberg ammentaa inspiraatiota luonnosta ja vanhoista esineistä. Hänen tunnetuimpia tuotteitaan ovat klassiset Carelia-aterimet vuodelta 1963. Gardbergin mukaan kehity
-
13:15-14:15Historia: Tuntematon Kanada
3/4: Maahanmuuttajat ja aseistakieltäytyjät. Kanadan länsirannikolla sijaitsevan Brittiläinen Kolumbia-provinssin historia on tapahtumarikas, mutta vähemmän tunnettu. Runsaan arkistomateriaalin ja haastattelujen kautta k
-
14:15-15:00Gran Hotel S01E03
Kausi 1, 3/14. Esiin astuu komisario. Komisario Ayala ryhtyy tutkimaan murhaa. Julio jäljittää metallinapin omistajaa ja joutuu itse ikävään välikäteen. Teresa tarttuu tilaisuuteen antaa ja saada yhtä aikaa. Miksi Diego hermoilee? (
Sarja -
15:00-16:02La Promesa - Salaisuuksien kartano S02E11
Kausi 2, 11/119. Puhemiehenä. Lorenzo yrittää saada selville kuka näki hänen suutelevan paronitarta. Paronitar puolestaan huomaa, että Currolla ja Janalla on yllättävän hyvä suhde. Lorenzo jatkaa Catalinan luottam
Sarja -
16:02-16:50Gran Hotel S01E04
Kausi 1, 4/14. Pääepäilty. Epäilys kohdistuu Julioon, jonka hallusta löytyvä esine herättää lisäkysymyksiä. Sofian anoppi saapuu, ilahtuneena miniän raskaudesta mutta myös epäluuloisena. Andres elättelee romanttisia toiveita. (U)
Sarja -
16:50-17:00Strömsöstä poimittua
Kuusikulmioista virkattu neuletakki. Strömsön tuotantoa.
-
17:00-17:45Kysy lääkäriltä terveydestä
8/18. Ne tärkeät ihmissuhteet. Pitääkö aikuisen ihmisen käydä säännöllisesti vanhempiensa luona? Miten lapsuus ja kasvatus vaikuttavat aikuisena parisuhteeseen? Voiko huono suhde vanhaan äitiin sairastuttaa?
-
17:45-17:55Livet - suomenruotsalaisia tarinoita
Biologi Mattias Kanckos tuntee Pedersören metsät kuin omat taskunsa. Jo lähes 20 vuoden ajan hän on elänyt ja liikkunut luonnossa ja saanut siitä elantonsa. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että suomalaiset vi
-
17:55-18:00Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
18:00-18:30BUU-klubben
Vuorossa on BUU-klubbenin kuulumisia, ja sen jälkeen katsotaan Brittmarien kanssa sarjoja Nipsis, Napsis ja Nopsis, Maijuli sekä Karlan mahtava luokka.
-
18:30-18:40Taitajat
Myös kirjanpidossa voi kilpailla. Taloushallintoa opiskeleva Jenny Knuts nauttii numeroiden pyörittämisestä, ja siksi hän on päässyt mukaanTaitajaan, ammattitaidon SM-kilpailuun. Tuotanto: Långfilm Productions, 2019. (U)
-
18:40-19:00Taivaallista menoa: Pyhiinvaeltajan matka
Vuonna 2019 Ester Laurell käveli osan Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitistä Turusta Trondheimin Nidarosin tuomiokirkkoon. Vaellus tarjosi hänelle yllättäviä kohtaamisia ja monia uusia oivalluksia.
-
19:00-19:29Raskaana
8/8. Kun tapahtuu pahin mahdollinen. Eleonor ja Apollonius joutuvat kokemaan pahimman mahdollisen. Sarah kertoo traumaattisesta synnytyksestään. Pernilla pohtii tulevaisuutta ja edessä olevia valintoja. Tuotanto: Parad Media, 2023.
-
19:29-19:55Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
19:55-20:10Naiseuteni pinta
3/6. Kuvataiteilija Helena Hartman on huomannut viime vuosina, miten kielteisesti perinteiset sukupuoliroolit ovat vaikuttaneet hänen minäkuvaansa. Meikkitaiteilija Margareta Grääs opastaa Evaa ihonhoitorutiineissa. Tuotanto: Five
-
20:10-20:24Naiseuteni pinta
4/6. Pipsa Hurmerinta tuntee yhä olevansa kaunis ja on kiitollinen saamastaan kauneuspääomasta ja kaikesta siitä, mitä se on antanut hänelle. Meikkitaiteilija Margareta Grääs ja Eva tekevät toisilleen juhlameikin. Tuotanto: Five Co
-
20:24-20:30Strömsöstä poimittua
Kitsch ja luonnonmateriaalit lyövät raikkaasti kättä, kun Jim Björni ja Lee Esselström sisustavat Strömsön saunakamarin. Ohjelman juontaa Susanna Ström-Wilkinson.
-
20:30-21:00Pohjoismaiset kulttuuriskandaalit
Saamelaisnuoret osoittavat mieltä Kiasman näyttelyssä, jossa twerkataan feikkisaamenpuvussa. Tanskan kansallismuseo joutuu myrskyn silmään, kun se poistaa näyttelyistään sanan eskimo. Kuka saa pukea ylleen ja
-
21:00-22:00Efter Nio
Tabu. Christian Rück itsemurhasta, Bitte Hännisen Tourette, nahkahomo Antti Kauppinen fetisseistä, Linda Tigerstedtin suolistosairaus, Malin Bergqvist pistoshoidoista, Ada Filppa ja keppihevoset. Parad Media.
-
22:00-22:30Jokaisen miehen takana S01E04
Kausi 1, 4/8: Kysehän ei ole kilpailusta. On henkilökunnan pikkujoulujen aika. Kuka on työkavereiden keskuudessa suosituin?
Sarja -
22:30-23:15Beledweynen etsivä S01E04
Kausi 1, 4/6. Paineen alla. Tildalla on kimpussaan niin media kuin isänsä Teddy. Tildaa painostetaan saamaan aikaan tuloksia, mutta hänen menestynyt sisarensa Beata yrittää jatkuvasti lannistaa hänet.
Sarja -
23:15-23:37Pelaajat
Jkaemilla on edessään ensimmäinen päivä uusien joukkuekavereiden kanssa. Nyhrox kokee julkkistunnelmaa Arendalissa, missä hän pelaa 150 innokkaan fanin edessä. Sarja e-urheilun parhaista norjalaispelaajista.
-
23:37-00:00Pelaajat
Hyper kohtaa eSerienissä vanhan joukkuekaverinsa Arkanin. Ottelusta näyttää tulevan todella tasaväkinen. Jkaem puolestaan ahkeroi uuden asunnon sisustussuunnitelman parissa. Sarja e-urheilun parhaista norjalaispelaajista.
-
-
-
22:50-01:00Subleffa: The Accountant
Christian Wolff työskentelee rikollisjärjestöjen kirjanpitäjänä. Kun valtionvarainministeriö alkaa hengittää niskaan, Christian ottaa toimeksiannon lailliselta asiakkaalta. Setviessään tilejä, ihmisiä alkaa kuolla.
Elokuva -
01:00-01:25Simpsonit S18E12
Kausi 18, 12/22. Avioitumisaikeita. Bart tapaa uuden ihastuksen, jonka kanssa hän aikoo astella alttarille. Lisan koulussa vietetään monikulttuurisuuspäivää.
Sarja -
01:25-01:45Simpsonit S18E13
Kausi 18, 13/22. Dokumentintekijä Declan seuraa muutaman springfieldiläisen elämää 32 vuoden ajan. Millainen kuva pikkukaupungin asukkaiden iloista, suruista ja unelmista piirtyykään, kun mukaan pääsevät myös Marge ja Homer?
Sarja -
01:45-02:35Laittomien autojen takavarikoijat S03E08
Kausi 3, 8/20. Kalliit kilvet. Maksamattomat autoverot ja -vakuutukset työllistävät autovarikoita. Erikoiskilvistä aiheutuu yllättävää harmia. Nuori nainen takavarikoijana on harvinaisuus alalla.
Sarja -
02:35-03:25Poliisit UK: Ajojahti S16E03
Kausi 16, 3/15. Väkivaltaisia tapauksia. Länsi-Yorkshiren poliisi kohtaa tällä kertaa poikkeuksellisen väkivaltaisia asiakkaita, eikä verenvuodatukseltakaan vältytä. Brittiläinen poliisisarja.
Sarja -
03:25-03:50Simpsonit S08E13
Kausi 8, 13/25. Apua taivaalta. Marge rasittuu niin, että tukkakin lähtee. Perhe tarvitsee siis apulaisen.
Sarja -
03:50-04:15Simpsonit S08E14
Kausi 8, 14/25. Urani koirana. Homerin ilmeikäs ääni sopii tarkalleen uudelle tv-hahmolle. Tuleekohan siitä suosittu?
Sarja -
04:15-04:38Schitt's Creek S05E04
Kausi 5, 4/14. Mekko. Moira on tilannut puvun ensi-iltaan, mutta suuri lasku stressaa Johnnya motellin kuumavesisäiliön juuri hajottua. Tedin ystävä auttaa klinikalla. Kanadalainen komediasarja.
Sarja -
04:50-04:52Schitt's Creek S05E04
Kausi 5, 4/14. Mekko. Moira on tilannut puvun ensi-iltaan, mutta suuri lasku stressaa Johnnya motellin kuumavesisäiliön juuri hajottua. Tedin ystävä auttaa klinikalla. Kanadalainen komediasarja.
Sarja -
05:15-05:41Schitt's Creek S05E04
Kausi 5, 4/14. Mekko. Moira on tilannut puvun ensi-iltaan, mutta suuri lasku stressaa Johnnya motellin kuumavesisäiliön juuri hajottua. Tedin ystävä auttaa klinikalla. Kanadalainen komediasarja.
Sarja -
07:00-07:10Monchhichi S01E19
Kausi 1, 19/52. Mihin Silmu katosi? Hanae ja Kauri pyytävät Silmua kiipeilyretkelle Intovaaralle, mutta tämän on vahdittava unieliksiiriä Lehvyn sairastaessa.
Sarja -
07:10-07:25Monchhichi S01E20
Kausi 1, 20/52. Sankari-Silmu. Leena kertoo ystävyksillemme herkullisesta leivonnaisesta, jonka vanhaan ohjeeseen kuuluu raitamonchhipistiäisen hunajaa. Tämän raaka-aineen kerääminen on hyvin vaarallista puuhaa!
Sarja -
07:25-07:35Monchhichi S01E21
Kausi 1, 21/52. Jekkumestarit. Hanae ja Silmu eivät osaa lakata jekuttamasta toisiaan, vaikka kisa vuoden jekkumestarista on jo päättynyt. Kun kaverusten jekut häiritsevät ikävästi myös muita.
Sarja -
07:35-07:50Monchhichi S01E22
Kausi 1, 22/52. Siemenmunaus. Silmu tuo Unipuuhun villin monchhipäärynän siemenen retkeltä Jättikuoriaislaaksosta. Mutta ¿siemen¿ onkin jättikuoriaisen muna!
Sarja -
07:50-08:00Professori Balthazar
Klassikkoanimaatio kertoo lempeästä ja nokkelasta professori Balthazarista, joka keksii ihmekoneensa avulla ratkaisun kaikkiin pulmiin. Balthazar opettaa esimerkillään kuinka luovuudella ratkaistaan hankalatkin tilanteet.
-
08:00-08:30Simpsonit S08E13
Kausi 8, 13/25. Apua taivaalta. Marge rasittuu niin, että tukkakin lähtee. Perhe tarvitsee siis apulaisen.
Sarja -
08:30-08:55Simpsonit S26E02
Kausi 26, 2/22. Merimies ja -poika. Homerin ja Bartin jatkuvaan kinasteluun kyllästynyt Marge keksii radikaalin uuden keinon poikien rauhoittamiseksi. Vierailevana äänenä Puisto-osastosta tuttu Nick Offerman.
Sarja -
08:55-10:00Paavo Pesusieni S06E23
Kausi 6, 23/25. Totuus vai pestävä. Erikoisjaksossa vieraina koripallotähti Sisään Sukkana, joku vanha mies ja hänen korkeutensa Kuningatar. Animaatiosarja merenpohjassa sijaitsevasta Tangalasta. Puhuttu suomeksi.
Sarja -
10:00-10:30Moderni perhe S07E15
Kausi 7, 15/22. Mutkat suoriksi. Claire salaa Phililtä kotiaskareiden sujuvuuden syyn. Jay ja Gloria kärsivät univajeesta. Cam ja Mitch eivät tunne olevansa tervetulleita ystäviensä häihin. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
10:30-11:30Poliisit UK: Ajojahti S16E05
Kausi 16, 5/15. Kujanjuoksu. Länsi-Yorkshiren vauhdikkaimmat murtovarkaat yrittävät juosten pakoon. Toisessa tehtävässä poliisi pääsee venyttämään äänihuuliaan. Brittiläinen poliisisarja.
Sarja -
11:30-12:30Suurmestari UK S15E09
Kausi 15, 9/10. Pedanttisuus ratkaisee. Kilpailijat tuovat studioon toinen toistaan juonikkaampia palkintoja. Onko Reese Witherspoon pidempi kuin sellon päällä seisova kana? Brittiläinen viihdeohjelma.
Sarja -
12:30-13:00Vintiöt
Istu ja pala. He ovat takaisin ruudussa. Eikö millään ole enää väliä? Tämäkö on Suomi-popin tulevaisuus vai kotimaisen sketsiviihteen loppu? Ota itse selvää.
-
13:00-13:30Simpsonit S26E04
Kausi 26, 4/22. Kauhujen talo XXV. Simpsonit sukeltavat toiseen ulottuvuuteen ja kokevat Moen johtaman "Kellopeliappelsiini"-jengin vallan. Amerikkalainen piirrossarja.
Sarja -
13:30-14:00Simpsonit S26E05
Kausi 26, 5/22. Särötystä rakkaudessa. Burns poraa Evergreen Terracen alta maakaasua kiistanalaisella vesisärötystekniikalla, mikä ajaa Homerin riitoihin perheensä kanssa. Vierailevana äänenä Jane Fonda.
Sarja -
14:00-15:00Jay Lenon autotalli S05E13
Kausi 5, 13/17. Täydellisyyteen keskittyvässä jaksossa Jay käy läpi näyttelijä Jon Hammin elämän autoja, ajaa Lamborghinilla näyttelijä-malli Fabion kanssa ja jututtaa muusikko Kenny Logginsia.
Sarja -
15:00-15:30Vintiöt
Istu ja pala. He ovat takaisin ruudussa. Eikö millään ole enää väliä? Tämäkö on Suomi-popin tulevaisuus vai kotimaisen sketsiviihteen loppu? Ota itse selvää.
-
15:30-17:00Putous S16E06
Kausi 16, 6/8. Sketsihahmot visailevat, Antti Holma kokeilee siipiään urheilutoimittajana ja jälleen yksi onnekas joutuu Pokkakokeeseen. Illan huipentaa JVG! Suoran Putous-lähetyksen juontaa Niina Lahtinen.
Sarja -
17:00-17:30Simpsonit S08E15
Kausi 8, 15/25. Homerin fobia. Homer ei siedä ympärillään mitään poikkeavaa.
Sarja -
17:30-18:00Simpsonit S08E16
Kausi 8, 16/25. Mallivanki vapaalla. Springfieldin kuuluisin vanki Bob on siistinyt tapojaan ja Bartin kauhuksi hänet kokeeksi vapautetaan.
Sarja -
18:00-19:00Poliisit UK: Ajojahti S21E10
Kausi 21, 10/15. Tuliaseoperaatio. Nottinghamshiren poliisin parhaiten koulutettu ja tehokkain erikoisyksikkö on aseistetun poliisin erikoisryhmä, joka nähdään nyt tositoimissa. Brittiläinen realitysarja.
Sarja -
19:00-20:00Rekkakuskit jäällä S09E04
Kausi 9, 4/10. Polar palkkaa uuden kuskin, joka lähetetään reissuun rääväsuisen Artin kanssa. Heikot jäät aiheuttavat kuskeille harmaita hiuksia. Toddin auto hajoaa keskellä korpea.
Sarja -
20:00-20:30Frendit S08E17
Kausi 8, 17/24. Teenlehdet. Rachel keksii verukkeen saadakseen Joeyn ulos piilostaan. Ennusmerkit kertovat Phoeben tapaavan unelmiensa miehen. - Vieraina Alec Baldwin ja Bonnie Somerville.
Sarja -
20:30-21:00Frendit S08E18
Kausi 8, 18/24. Maljapuhe. Gellerit juhlivat hääpäiväänsä, ja Monica haluaa pitää maljapuheen, joka kirvoittaisi kaikkien kyyneleet. - Vieraina Alec Baldwin, Elliot Gould ja Christina Pickles.
Sarja -
21:00-23:40Subleffa: Bohemian Rhapsody
Elämäkertaelokuva on kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä.
Elokuva -
23:40-00:10Kolmosvaihde
5/12. Kolmosvaihteen vieraana on kiinteistökeisari ja sähköautoon menopelinsä vaihtanut Topi Sukari. Vierailimme Alahärmän Power Truck Show:ssa ja tutustuimme upeaan Iceman-rekkaan. Ohjelman juontaa Helen Karim.
-
-
-
23:00-01:20Elokuva: Mad Max: Fury Road
Mad Maxin apokalyptinen tarina sijoittuu planeettamme syrjäisimpään kolkkaan, karulle aavikkoseudulle, jossa ihminen on ajettu hulluuden partaalle taistelemaan henkiinjäämisestään.
Elokuva -
01:20-02:30Curious Case Of Natalia Grace: Natalia Speaks S02E04
Kausi 2, osa 4. Natalia palaa Barnettien kauhutaloon ja vaatii vanhaa naapuria tilille. Kristinellä on synkkä suunnitelma ja hän karkaa Kanadaan.
Sarja -
02:30-03:40Rikoksen Anatomia S04E01
Kausi 4, osa 1. UUSI KAUSI Joulukuisena perjantaina neljän pojan seurue kokoontui Koskelan sairaala-alueella. Puolen yön aikaan paikalta poistui neljän henkilön sijasta kolme. (Rikoksen Anatomia, Rikostarina, Suomi, 2022)
Sarja -
03:40-05:45Alastomat selviytyjät S09E07
Kausi 9, osa 7. Neljä aiemmin epäonnistunutta mieskilpailijaa kokeilee onneaan uudelleen Etelä-Afrikassa. Saavatko he 21 päivää täyteen aiempien virheiden nöyrryttäminä? (Naked And Afraid, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
06:05-06:30Rantatalon metsästäjät S03E04
Kausi 3, osa 4. Sarjassa asunnonnälkäiset ostajakandidaatit etsivät unelmiensa kotia hienoilta ja tyylikkäiltä rantakohteilta. (Beach Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
06:30-06:50Rantatalon metsästäjät S03E05
Kausi 3, osa 5. Sarjassa asunnonnälkäiset ostajakandidaatit etsivät unelmiensa kotia hienoilta ja tyylikkäiltä rantakohteilta. (Beach Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
06:50-07:40Suuri leipurikisa S04E07
Kausi 4, osa 7. Kahdeksan Amerikan huippuleipuria laittaa itsensä todelliseen testiin ja ottaa toisistaan mittaa hellan ääressä. (Best Baker In America, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
07:40-08:05Undressed Suomi S01E11
Kausi 1, osa 11. Jennillä ja Timolla riittää puhuttavaa ja toivomaansa silmäniloa toisistaan. Mutta sujuuko heiltä hitaiden tanssiminen ja hieronta? Inka ja Tino suunnittelevat tulevaisuutta, mutta onko suunnitelma yhteinen?
Sarja -
08:05-08:30Undressed Suomi S01E12
Kausi 1, osa 12. Kuinka lapsesta haaveilevan Marcon ja pääkaupunkiseudulle haikailevan Ramin maailmat kohtaavat? Juttu luistaa, mutta miten sujuu Sonjan ja Robertin hierontasessio? (Undressed (Finland), Tosi-tv, Suomi, 2022)
Sarja -
08:30-09:20Remonttipari S01E01
Kausi 1, osa 1. Chip ja Joanna Gaines pyörittävät Wacossa, Teksasissa talojen uudistamiseen ja sisustamiseen erikoistunutta Magnolia Homes-yritystään.
Sarja -
09:20-09:55Asunnon metsastäjät S176E10
Kausi 176, osa 10. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
09:55-10:25Asunnon metsastäjät S176E11
Kausi 176, osa 11. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
10:25-10:55Rantatalon metsästäjät S03E06
Kausi 3, osa 6. Sarjassa asunnonnälkäiset ostajakandidaatit etsivät unelmiensa kotia hienoilta ja tyylikkäiltä rantakohteilta. (Beach Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
10:55-11:30Rantatalon metsästäjät S03E07
Kausi 3, osa 7. Sarjassa asunnonnälkäiset ostajakandidaatit etsivät unelmiensa kotia hienoilta ja tyylikkäiltä rantakohteilta. (Beach Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
11:30-12:35Alaska: 100 päivän haaste S01E05
Kausi 1, osa 5. Pieni yhteisö rakentaa uutta elämää Alaskan Tananan laaksoon, yli kolmensadan kilometrin päähän sivilisaatiosta. Arktisen talven tuloon on vain sata päivää. (100 Days Wild, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2020)
Sarja -
12:35-13:40Kokkaushaaste S38E11
Kausi 38, osa 11. Ted Allenin juontamassa kilpailussa kokit valmistavat epätavallisista ruoka-aineyhdistelmistä kolmen ruokalajin aterioita. Tässä kilpailussa on kyse taidosta, nopeudesta ja kekseliäisyydestä!
Sarja -
13:40-14:45Suuri leipurikisa S04E08
Kausi 4, osa 8. Kahdeksan Amerikan huippuleipuria laittaa itsensä todelliseen testiin ja ottaa toisistaan mittaa hellan ääressä. (Best Baker In America, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
14:45-15:15Fitnesspäiväkirja 2021 S02E07
Kausi 2, osa 7. Lotta nauttii löydettyään urheilun ilon uudelleen ja viettää kaasopäivää ystävien kanssa. Eevi turhautuu opintoihinsa ja nauttii omasta ajasta Helsingissä.
Sarja -
15:15-15:50Fitnesspäiväkirja 2021 S02E08
Kausi 2, osa 8. Lotta kamppailee ulkonäköpaineiden kanssa ja lähtee kisoihin huonolla fiiliksellä. Eevi kannustaa tenttiin opiskelevaa Teemua ja fysioterapiassa laaditaan suunnitelma selän kuntouttamiseksi.
Sarja -
15:50-16:55Kotipihat kuntoon S01E01
Kausi 1, osa 1. Karen pyrkii pelastamaan umpeenkasvaneen ja tuhoeläinten täyttämän pihan nuorelle pariskunnalle, joka odottaa ensimmäistä lastaan.
Sarja -
16:55-17:30Lainvalvojat S01E01
Kausi 1, osa 1. Lainvalvojat seuraa Helsingin poliisilaitoksen väkivalta-, huume- ja joukkojenhallintayksiköiden sekä järjestys- ja koirapoliisin toimintaa. Alkaa uusintana. (Lainvalvojat, Dokumenttisarja, Suomi, 2009)
Sarja -
17:30-18:05Lainvalvojat S01E02
Kausi 1, osa 2. Lainvalvojat seuraa Helsingin poliisilaitoksen väkivalta-, huume- ja joukkojenhallintayksiköiden sekä järjestys- ja koirapoliisin toimintaa. (Lainvalvojat, Dokumenttisarja, Suomi, 2009)
Sarja -
18:05-18:55Rakastaa, ei rakasta S04E02
Kausi 4, osa 2. Robin matkustaa Intiaan tavatakseen Angelin. Rolf saa viimein tavata Vilain. Tina saa pian käsityksen Oskarin poikamieselämästä Ruotsissa. (Älskar, älskar inte, Tosi-tv, Ruotsi, 2024)
Sarja -
18:55-19:55Unelmahäät S03E10
Kausi 3, osa 10. Forssalaiset Tea Repo, 43, ja Vesa Jaakkola, 40, saavat toisensa Tean hevostilan vintillä Jokioisissa. Parin juhlahumu jatkuu taatusti railakkaissa tunnelmissa, sillä hääpäivä huipentuu ruotsinlaivalle.
Sarja -
19:55-21:00Curious Case Of Natalia Grace: Natalia Speaks S02E05
Kausi 2, osa 5. Natalia ja Michael ottavat rajusti yhteen. Natalia vaatii todisteita ja kärsimänsä hyväksikäytön tunnustamista.
Sarja -
21:00-23:20Elokuva: Millerit
Pikkuluokan pilvikauppias David Burke pyrkii pitämään matalaa profiilia, mutta joutuu toteamaan kantapään kautta, miten kiittämättömyys on maailman palkka, kun hän yrittäessään vilpittömästi auttaa muutamia nuoria päätyy kolmen
Elokuva -
23:20-01:50Elokuva: Yön eläimet
Losangelesilainen taidekauppias Susan Morrow elää yltäkylläistä, mutta epätyydyttävää elämää uuden miehensä rinnalla.
Elokuva
-
-
-
Kausi 9. Jakso 25/26. Kaksi keittiötä. Josh ja Lisa haluavat valtavaan kotiinsa avaraa tilaa, mutta jopa Hilary hämmästyy toivotun keittiön koosta. Davidin on vaikeaa löytää tarpeeksi isoa taloa parin budjettiin sopivalla hinnalla. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 9. Jakso 26/26. Hilaryn yllätys. Hilary yllättää Davidin talokaupoilla. Uuden talon remontti pitkittyy ja vaikeutuu. David esittelee Hilarylle muita tarjolla olevia taloja. Mitä Hilary niistä tuumaa? Tällä kertaa hän saa päättää, valitseeko hän rempan vai muuton. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 4. Jakso 6/9. Ennakko-odotuksia ja ennakkoluuloja. Carl ja systeemisen tulehduksen kanssa elävä Emilie toivovat koiran tuovan elämäänsä liikunnallisuutta. Jobanputran perheen lapset ovat koira-asiantuntijoita jo ennen kuin lemmikki on edes saatu kotiin. Näkövammainen entinen merijalkaväen sotilas Alan on suostunut koiran hankintaan vuosien taivuttelun jälkeen. Englantilainen realitysarja. (46')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 7/9. Into piukassa. Kymmenvuotias taskuraketti Mitchell tarvitsee koirakumppanin, joka sallii hänen päästellä höyryjä, mutta onko Rosie-jackrussell kuitenkin jopa liian energinen? Samaan aikaan Hurricane-huskylle etsitään koirakamua, ja ehdolla on jo kertaalleen adoptoitavaksi ehdolla ollut vinttikoira Peaches. Englantilainen realitysarja. (46')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/8. Huijari vai laulaja?. Mysteerilaulajat viihdyttää kaamean mahtavilla lauluesityksillä. Tässä ohjelmassa kilpailijan tarkoituksena on löytää seitsemän mysteerilaulajan joukosta huijarit ja voittaa itselleen mahdollisimman iso rahapotti. Visailuviihdettä luotsaa Heikki Paasonen, vakiopanelisteina nähdään Miitta Sorvali ja Robin Packalen sekä heidän kanssaan Alma Hätönen, Sami Hedberg sekä artistivieras Arja Koriseva. Kotimainen musiikkiohjelma. (63')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 12/20. Charlotte. Anna esittelee charlottesuosikkinsa. Hän valmistaa kesäisen raikkaita marjacharlotteja, klassisen ranskalaisen omenacharlotten ja elegantin karhunvatukka-valkosuklaacharlotten pistaasikeksireunalla. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 4/8. Jyrkänteen reunalta muraaliin. Unelmaopas Lotta Hintsa johdattaa kuvataiteilija Piiaa kohti tämän unelmia. Seikkailu pitää sisällään rämäpäisyyttä, korkeita paikkoja ja riemua. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Liv D: Vaietut vaihdevuodet. Televisiojuontaja Davina McCall selvittää, millaisia vaihdevuosioireita naiset kokevat. Miksi aihe on edelleen tabu ja minkälaisia hoitokeinoja naisille on tarjolla? Englantilainen dokumentti. (46')
Dokumentti -
Kausi 5. Jakso 18/35. Tontut ojennukseen. Yksinhuoltajaäiti Nickyn ankea puutarha kaipaa kipeästi muodonmuutosta. Sinne tarvitaan tilaa perheen yhteiselle ajalle, pyykin kuivaukselle ja ennen kaikkea sekalaiselle joukolle puutarhatonttuja. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 1/4. Energisöivät vesielementit. Asuntomessut ovat täällä jälleen. Ohjelmassa aloittaa uutena juontajana Anni Ihamäki. Anni ja sisustusarkkitehti Mikko Vesanen tutustuvat Asuntomessujen koteihin ja tällä kertaa vuorossa on kolme kohdetta, joissa vesi on tärkeässä roolissa. Kotimainen sisustusohjelma. (22')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 2/4. Lapsiperheiden kodit. Anni Ihamäki ja Mikko Vesanen tutustuvat lapsiperheiden koteihin, joissa arki on otettu huomioon monessa muodossa. Lilla Hyggessä on arjen leppoistaminen keskeisessä roolissa. Kotimainen sisustusohjelma. (22')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 13/20. Maalaisleivät. Anna näyttää miten helposti maalaisleivät syntyvät kotona. Hän leipoo italialaista ciabattaa, ranskalaista pain de campagnea ja saksalaista tummaa siemenleipää, jonka päälle syntyy vielä juustokuorrutus. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 2/8. Muistoasi kunnioittaen. Yön aikana yksi kilpailijoista on murhattu. Hänen muistolleen on järjestetty muistotilaisuus, jonka aikana on mahdollisuus löytää hopeaharkkoja. Uskolliset yrittävät päästä petollisten jäljille, ja pyöreästä pöydästä karkotetaan ensimmäinen kilpailija. Kotimainen realitysarja. (64')
Sarja -
16:55-17:00Tulossa: Farmi Suomi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')
-
Kausi 4. Jakso 8/9. Rakkautta hylkiöille. Koulutyttö Ramona on käynyt läpi rankan aivokasvainleikkauksen, ja perheen mielestä koira toisi hänelle muuta ajateltavaa ja lisää rohkeutta. Lontoolaispari John ja Sammy haluavat koiran, jolla pitäisi olla lyhyet jalat, ja mielenterveyshoitaja Cat kokee velvollisuudekseen auttaa ihmisten lisäksi rescue-koiria. Englantilainen realitysarja. (46')
Sarja -
Kausi 11. Jakso 9/26. Tulinen tunnelma. Luokanopettaja Anja Katharina on tunnettu suorapuheisuudestaan. Kuumenevatko tunteet, kun miedosta ruuasta pitävä Anja Katharina saa eteensä tulista illallista? Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/5. Kengille koti. Kenkäsuunnittelija Carl tarvitsee runsaasti tilaa kenkäkokoelmalleen, sijainnista tinkimättä. Leellä on vaikeuksia löytää ostajaa kohteelleen. Englantilainen dokumenttisarja. (46')
Sarja -
Kausi 10. Jakso 1/18. Pylväs keittiössä. Trevor ja Megan ostivat talon parikymppisinä kahdestaan, mutta nyt heillä on kolme lasta, joten tila ei enää riitä. Megan on valmis muuttamaan pois, mutta Trevor haluaa jäädä. Molempien mielestä talon pahin ongelma on keskellä keittiön lattiaa sijaitseva pylväs, joka pitäisi purkaa pois, mutta onnistuuko se? Kanadalainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
21:00-22:00NCIS Rikostutkijat S20E18
Kausi 20. Jakso 18/22. Hulluksi tullut. Luutnantti yrittää murhata aviomiehensä kylmästi aamuaskareiden aikana. Kun NCIS saapuu paikalle, nainen on aivan ymmällään ? hän ei ole mielestään tehnyt mitään pahaa. Kasie alkaa toteuttaa erikoista listaa. Amerikkalainen rikosdraamasarja. (40')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 2/12. Kimallusta ja kuplia katamaraanilla. Marjo uskoutuu Lindalle Flown etkoilla. Mia tavoittelee deittihaasteen voittoa ja hankkii apuvoimia. Satu emännöi ihanaa päivää luksuskatamaraanilla. Naiset innostuvat yllättävästä kutsusta. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 11. Jakso 9/26. Tulinen tunnelma. Luokanopettaja Anja Katharina on tunnettu suorapuheisuudestaan. Kuumenevatko tunteet, kun miedosta ruuasta pitävä Anja Katharina saa eteensä tulista illallista? Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja
-
-
-
Kausi 1. Jakso 5/10. Ruusuja ja rospuuttoa. Aamun sarastaessa käynnistävät Rekkakuskit taas ajokkinsa ja suuntaavat uuteen työpäivään. Tällä kertaa Niclas kerää Vöyrissä puukuormaa, mutta karannut tukki aiheuttaa harmaita hiuksia. Mikko matkaa kukkaloisto kyydissään kohti Haminan ympyräkaupunkia ja kiiltävät asiat saavat kuljetusmessuilla niin Laaksosten kuin Lindholmienkin päät pyörälle. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 7/8. Etiopia - pakolaisleiri. Sarjassa Arman muuttaa kymmeneksi päiväksi yhteisöön, heimoon tai ympäristöön, jossa ihmiset elävät täysin länsimaisen kulttuurin ulkopuolella. Kohteisiin tutustutaan opettaja-oppipoika-asetelmassa. Jokaisessa uudessa ympäristössä Armanin on lunastettava oma paikkansa ja luottamus paikallisten joukossa. Koskettavassa sarjassa on luvassa hengenvaarallisia seikkailuja ja selviytymistä, mutta sarjan pääpaino on ennen kaikkea ystävyydessä ja luottamuksessa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (43')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 8/8. Maailma Ristiretken silmin. Sarjassa Arman muuttaa kymmeneksi päiväksi yhteisöön, heimoon tai ympäristöön, jossa ihmiset elävät täysin länsimaisen kulttuurin ulkopuolella. Kohteisiin tutustutaan opettaja-oppipoika-asetelmassa. Jokaisessa uudessa ympäristössä Armanin on lunastettava oma paikkansa ja luottamus paikallisten joukossa. Koskettavassa sarjassa on luvassa hengenvaarallisia seikkailuja ja selviytymistä, mutta sarjan pääpaino on ennen kaikkea ystävyydessä ja luottamuksessa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/6. Koronakriisi. Anchoragessa valmistaudutaan vastaanottamaan koronavirukselta Wuhanista pakenevia amerikkalaisia. Kun lentokone hajoaa keskelle erämaata, ainoa keino hakea se on helikopterilla hinaamalla. Kiitoratojen puhtaanapito lumimyrskyssä laittaa kaluston koville. Kentällä nähdään myös kisaamaan saapuneita rekikoiria. Amerikkalainen realitysarja. (43')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/6. Silmitön talvi. Alaskan talvi on pitkä ja ankara, ja Brandon Knoxin tiimin tehtävä on pitää kiitoradat lumettomina. Lentokenttäbiologi Katie Krombach keskittyy häätämään lentokentän ilmatilassa päivystäviä pöllöjä, jotka voivat aiheuttaa vaaratilanteita törmätessään laskeutuviin koneisiin. Amerikkalainen realitysarja. (43')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 3/10. Uusia tuulia. Uuden kaupan avaaminen on monivaiheinen kokonaisuus. Helsingin Töölössä Anne ja Pasi auttavat kauppiasharjoittelijaansa Joonasta uuden kaupan rekryämisprosessissa. Juuso ja Heidi avaavat K-Supermarket Lippulaivan Espoonlahdessa. Helsingissä Ilari ja Teemu muistelevat uransa alkuvaiheita kauppiasisänsä Alin kanssa. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 8/10. Joulupukin pääpostilla tutustutaan kirjetonttu Riitan työhön ja Postin päätonttu Jarmo pääsee vihdoin tutustumaan paikkoihin sekä tapaamaan itse Joulupukin. Joulukuulumisiaan jakavat aina yhtä iloinen Abu sekä Sodankylästä Hannele ja Soile. Tikkurilassa Sonja pitää huolen, että varastot ovat siistit ja tavarat helposti löydettävissä ennen joulukiireitä, kun taas Vantaalla Timo tarkastaa, että kaikki on hyvin myös rahtiterminaalin pihalla. Maiju ja Taisto kertovat, kuinka Postilta voi löytyä myös elämän rakkaus. Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 3/20. Selityksiä suuvedestä. Thaimaasta palaavalla matkustajalla on laukuissaan kokonainen apteekki. Opiskelijatyttöä odottaa lentoasemalla poikaystävä, mutta rajavirkailija alkaa kysellä hänen opinnoistaan. Australialainen realitysarja. (23')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 4/20. Kahdeksan laukun löytö. Neljän nuorukaisen seurue kiinnittää rajaviranomaisten huomion. Pian paljastuu, että heillä ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Mieshieroja yrittää tulla maahan turistiviisumilla, mutta virkailija epäilee työntekoaikeita. Australialainen realitysarja. (23')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 1/8. Lapsuuden makeat unelmat ja yllätyskeikka. Ellu Geen opastama Nina kulkee kohti suurimpia unelmiaan aistien varassa ja heittäytyy virran vietäväksi. Nina pääsee ylittämään itsensä suuren yleisön edessä yllättävien artistien seurassa. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 11/35. Viiniä vieraille. Monet britit muuttavat etelään paremman elämän toivossa. Rob ja Steve remontoivat vanhasta maatalosta loma-asuntoja, mutta valmistuvatko ne ajoissa? Ed ja Jo ovat perustaneet sukelluskoulun, mutta ennen avajaisia on vielä monta ongelmaa ratkaistavana. Englantilainen realitysarja. (45')
Sarja -
Kausi 14. Jakso 5/22. Käpertymisiä. Jos leijonat ovatkin joskus halunneet vain käpertyä pakoon pahalta maailmalta, niin nyt se onnistuu, sillä ensin tarjolle tulee ihmisille tarkoitettu koiranpeti ja heti perään pörröinen ulkopeitto, joka suojaa myös sateelta. Amerikkalainen sarja. (43')
Sarja -
15:00-16:00Alaskan jäälentokenttä S01E06
Kausi 1. Jakso 6/6. Myrskyn silmässä. Anchoragen kansainväliselle lentoasemalle ennustetaan kovinta lumimyräkkää 50 vuoteen, ja henkilökunta joutuu jälleen kerran koetukselle yrittäessään pitää kiitotiet avoinna.
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/10. Koti karjatilalla. Rayn ja Nickyn karjatilalta puuttuu päärakennus. He päättävät siirtää hylätyn talon ylös kukkulalle ja tehdä siitä unelmiensa kodin Dokumenttisarja. (43')
Sarja -
Kausi 16. Jakso 11/20. Some-tähti syyniin. Melbournessa tutkitaan konttia, jossa pitäisi olla huonekaluja. Amerikkalainen some-vaikuttaja saa rajaviranomaiset valppaiksi. Australialainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 16. Jakso 12/20. Turisti vai ei?. Etelä-Afrikasta saapunut mies jää kiinni valheista, joten rajaviranomaiset alkavat selvittää hänen matkasuunnitelmiaan. Amerikkalainen häävieras on pakannut mukaan jotain kiellettyä. Australialainen realitysarja.
Sarja -
18:00-19:00Amerikan kovimmat keräilijät S19E39
Kausi 19. Jakso 39/62. Supersalaisia aarteita. Keräilijät pääsevät näkemään visusti kätkettyjä kokoelmia ja joutuvat etsimään toden teolla erään miehen päätettyä haudata esineensä varkauksien estämiseksi. Salaperäinen laatikko tuottaa Mikelle ja Frankille harmaita hiuksia. Amerikkalainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 7/10. Hankolainen Vahlan perhe on umpikujassa. Isä on menettänyt luottamuksen poikiinsa, jotka ovat ajautuneet pahoille teille. Onko Duudsoneistakaan enää apua? Erikoisvieraana nähdään Aku Hirviniemi. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 8/8. Leijonat ovat ehkä valmiita sopimaan keskenään, ja antamaan Jennin rahankäytön anteeksi. Viimeiset yrittäjät astuvat luolaan esittelemään leijonille raikkaita välipaloja, halattavia puita, luontoa pelastavia mukeja sekä nettikirppareiden vartijoita. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/9. Top Gear Suomi alkaa. Teemu Selänne, Ismo Leikola, Christoffer Strandberg ja Stig kaasuttavat Top Gear Suomen historiallisen jakson käyntiin! Jokaisen autointohimot ja ajotaidot pääsevät heti ensimmäisessä jaksossa todelliseen testiin. Vieraana Jari Litmanen ja Suomen rallin maailmanmestarit. Kotimainen viihdeohjelma. (66')
Sarja -
Kausi 16. Jakso 11/20. Some-tähti syyniin. Melbournessa tutkitaan konttia, jossa pitäisi olla huonekaluja. Amerikkalainen some-vaikuttaja saa rajaviranomaiset valppaiksi. Australialainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 16. Jakso 12/20. Turisti vai ei?. Etelä-Afrikasta saapunut mies jää kiinni valheista, joten rajaviranomaiset alkavat selvittää hänen matkasuunnitelmiaan. Amerikkalainen häävieras on pakannut mukaan jotain kiellettyä. Australialainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 4. Jakso 1/8. Meksikossa Arman tutkii muinaisten Asteekkien ja Mayojen suhdetta kuolemaan ja pohtii tuleeko kuolemaa pelätä, vai onko kuolema vain uusi alku? Matka on Armanille henkilökohtainen pyhiinvaellusmatka, jossa hän saa shamaanin rituaalissa kohdata oman edesmenneen ja rakkaan äitinsä sielun. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja
-
-
-
23:50-02:15Elokuva: Trash
Kun kaksi Rion slummien poikaa löytää lompakon paikallisen kaatopaikan päivittäisestä jätteestä, he eivät tiedä, että heidän elämänsä muuttuu ikuisesti.
Elokuva -
02:15-03:30Top Gear: The Races S01E06
Kausi 1, osa 6. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
Sarja -
03:30-04:45Top Gear: Parhaat palat S28E01
Kausi 28, osa 1. Parhaat ja hauskimmat kausilta 27 ja 28. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä.
Sarja -
04:45-05:20FourWheeler S01E01
Kausi 1, osa 1. Supertaitavana autojen entisöijänä ja rakentajana tunnettu Ian Johnson rakentaa vaikka Jeepin metalliputkikasasta. Jos siinä on pyörät, niin Ian työskentelee sen parissa. Alkaa uusintana.
Sarja -
05:20-05:50FourWheeler S01E02
Kausi 1, osa 2. Supertaitavana autojen entisöijänä ja rakentajana tunnettu Ian Johnson rakentaa vaikka Jeepin metalliputkikasasta. Jos siinä on pyörät, niin Ian työskentelee sen parissa. (FourWheeler, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
06:20-06:40Arvokaman metsästäjät USA S03E11
Kausi 3, osa 11. Salvage Dogs -tiimi ottaa talteen maatilan osia Etelä-Bostonissa. Parhaita löytöjä ovat tuolit, maidolla maalatut paneelit ja kaari-ikkuna. (Salvage Dawgs, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
06:40-07:25Museoiden mysteerit S11E09
Kausi 11, osa 9. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2016)
Sarja -
07:25-08:15Hengenvaarallinen saalis S19E20
Kausi 19, osa 20. Alaskan ravunpyytäjän työ kuuluu maailman vaarallisimpiin ammatteihin. Ravustajat uhmaavat Beringinmeren arvaamattomia aaltoja pyydystäessään arvokasta kuningasrapua.
Sarja -
08:15-09:05Misfit Garage S02E01
Kausi 2, osa 1. UUSI KAUSI Fired Up -korjaamo pelastaa ruostuneen 1961-vuosimallin Ford Ecoline -lava-auton. Kun Tom löytää aarteen, hän etsii käsiinsä legendaarisen meksikolaisen painijan, Blue Demon Jr:n.
Sarja -
09:05-10:10Hurja kilpa-ajo S01E05
Kausi 1, osa 5. Kokeneempi kolmas kuljettaja antaa oppitunnin kahdelle nuorelle kuskille. Ohjelmaa luotsaa Michelle Rodriguez. (Getaway Driver, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
10:10-10:35FourWheeler S01E09
Kausi 1, osa 9. Supertaitavana autojen entisöijänä ja rakentajana tunnettu Ian Johnson rakentaa vaikka Jeepin metalliputkikasasta. Jos siinä on pyörät, niin Ian työskentelee sen parissa. (FourWheeler, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
10:35-11:10FourWheeler S01E10
Kausi 1, osa 10. Supertaitavana autojen entisöijänä ja rakentajana tunnettu Ian Johnson rakentaa vaikka Jeepin metalliputkikasasta. Jos siinä on pyörät, niin Ian työskentelee sen parissa. (FourWheeler, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
11:10-12:20Barnwood Builders S13E04
Kausi 13, osa 4. Mark Bowe ja hänen ammattitaitoinen käsityöläisporukkansa hyödyntävät uusiokäytössä vanhoja latoja ja mökkejä. He käyttävät puuta ja muita materiaaleja upeiden, nykyaikaisten kotien luomiseen.
Sarja -
12:20-12:50Arvokaman metsästäjät USA S03E12
Kausi 3, osa 12. Tiimi perkaa vanhaa rautakaivosta, joka on 1930-luvulla muunnettu säilyketehtaaksi. Löytöihin kuuluvat kaareva L-palkki, jättikokoiset painekeittimet ja tölkkikaruselli.
Sarja -
12:50-13:15Arvokaman metsästäjät USA S03E13
Kausi 3, osa 13. Tiimi ottaa talteen kuparielementtejä katolisesta kirkosta. Grace näyttää taitojaan rakentamalla kirjahyllyn paneeliovesta ja vanhasta tinasta. (Salvage Dawgs, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
13:15-14:15Museoiden mysteerit S11E10
Kausi 11, osa 10. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2016)
Sarja -
14:15-15:20Pontikankeittäjät: Mestari tislaaja S02E06
Kausi 2, osa 6. Kolme viinankeittäjää kilpailee itsenä George Washingtonin keksimällä reseptillä. Legendaariset Mark, Digger ja Tim tuomaroivat tuloksia.
Sarja -
15:20-16:40Top Gear: Planes, Trains & Automobiles S01E06
Kausi 1, osa 6. Erikoisjaksoissa juhlitaan Top Gearin ikimuistoisimpia hetkiä mitä vaihtelevimpien menopelien parissa, puikoissa tietenkin kolmikko Jeremy Clarkson, Richard Hammond ja James May.
Sarja -
16:40-17:55Top Gear: Planes, Trains & Automobiles S01E07
Kausi 1, osa 7. Erikoisjaksoissa juhlitaan Top Gearin ikimuistoisimpia hetkiä mitä vaihtelevimpien menopelien parissa, puikoissa tietenkin kolmikko Jeremy Clarkson, Richard Hammond ja James May.
Sarja -
17:55-18:50Bad Chad Customs S01E06
Kausi 1, osa 6. Pitkän linjan autohullu tilaa Chadilta formula-auton. Pienellä budjetilla askaroiva Chad aloittaa työn antiikkimoottorista ja rakentaa auton sen ympärille. (Bad Chad Customs (1B), Tosi-tv, Yhdysvallat, 2020)
Sarja -
18:50-19:50Arvokaman etsijät: Klassikkoautot S04E02
Kausi 4, osa 2. Pojat ostavat Cumbriasta peribrittiläisen klassikon MGTD:n. Drew intoutuu kunnostushankkeesta kuitenkin niin, että pelkää lopulta menneensä liian pitkälle.
Sarja -
19:50-20:25Latela 2022 S02E15
Kausi 2, osa 15. Junnulassa on hymy herkässä, kun Alfa on maalattu ja Jopa löytää aarteen. Kalkun tallilla pidetään kakkukestit Härskin vaihtaessa jakoavaimen vatkaimeen. Huttunen tarvitsee silti vähän väkevämpääkin kestitystä.
Sarja -
20:25-21:00Latela 2022 S02E16
Kausi 2, osa 16. Latelassa ollaan kusessa Alfan aikataulun kanssa ja avuksi on palkattu kittipakkelien epäjumala Kia, jolta ei kehuja heru poikain pohjatöille. Huttunen ja Majuri jäävät sivuosaan, kun Kia tarttuu toimeen.
Sarja -
21:00-22:10Top Gear: The Races S01E07
Kausi 1, osa 7. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
Sarja -
22:10-23:15Top Gear: Parhaat palat S30E01
Kausi 30, osa 1. Parhaat ja hauskimmat kausilta 29 ja 30. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä humoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
Sarja -
23:15-00:25Top Gear: Parhaat palat S30E02
Kausi 30, osa 2. Parhaat ja hauskimmat kausilta 29 ja 30. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä humoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
Sarja
-
-
-
23:50-00:55Apua, mikä tauti! S03E08
Kausi 3, osa 8. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.
Sarja -
00:55-03:05Hengenvaarallisesti lihava S08E11
Kausi 8, osa 11. Hengenvaarallisesti ylipainoiset ihmiset ovat elämänsä kovimman paikan edessä. Kunkin terveydentila on ajautunut pisteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.
Sarja -
03:05-04:05Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu? S02E01
Kausi 2, osa 1. Seurantajaksoissa päivitetään, mitä Hengenvaarallisesti lihava -sarjassa dramaattisesti painoaan pudottaneille kuuluu nyt. Alkaa uusintana. (My 600-lb Life: Where Are They Now?
Sarja -
04:05-05:15Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu? S02E03
Kausi 2, osa 3. Seurantajaksoissa päivitetään, mitä Hengenvaarallisesti lihava -sarjassa dramaattisesti painoaan pudottaneille kuuluu nyt. Alkaa uusintana. (My 600-lb Life: Where Are They Now?
Sarja -
05:15-05:50Tarjousten metsästäjät S02E07
Kausi 2, osa 7. Alennuskuponkien kerääjät hyödyntävät kauppojen tarjouksia hämmästyttävän tehokkaasti ja hamstraavat alennustavaraa.
Sarja -
06:10-06:35Amerikan kamalimmat tatuoinnit S02E02
Kausi 2, osa 2. Väärin kirjoitetut, oudot ja huonot tatuoinnit tuottavat pahaa mieltä omistajilleen. Tatuointitaiteilijat korjaavat epäonnistuneita tatuointeja. (America's Worst Tattoos, , Yhdysvallat, 2013)
Sarja -
06:35-06:55Kakkukuningas S06E26
Kausi 6, osa 26. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss: DNI, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2013)
Sarja -
06:55-07:45Parantaja S01E03
Kausi 1, osa 3. Sarjassa seurataan australialaisen energiaparantaja Charlie Goldsmithin elämäntyötä. Hän auttaa mm. vaikeista kivuista kärsiviä urheilijoita ja julkkiksia. (The Healer, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
07:45-08:05Say yes to the Dress Britannia S02E06
Kausi 2, osa 6. Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
Sarja -
08:05-08:30Tarjousten metsästäjät S02E08
Kausi 2, osa 8. Alennuskuponkien kerääjät hyödyntävät kauppojen tarjouksia hämmästyttävän tehokkaasti ja hamstraavat alennustavaraa.
Sarja -
08:30-09:25Superhamstraajat S05E08
Kausi 5, osa 8. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2014)
Sarja -
09:25-10:30Rakastunut mammanpoikaan S02E04
Kausi 2, osa 4. Kuka määrää kaapin paikan, kun ylihuolehtivan äidin aikuinen poika rakastuu? Uudessa sarjassa tavataan neljä nuorta naista, jotka saavat huomata, ettei tuleva anoppi aio päästää pojastaan irti helpolla.
Sarja -
10:30-12:3090 päivää morsiamena: Ensitapaaminen S03E06
Kausi 3, osa 6. Neljä amerikkalaista on etsinyt elämänsä rakkautta netistä ja matkustavat nyt ulkomaille kohdatakseen potentiaalisen sielunkumppaninsa.
Sarja -
12:30-13:35Apua! Tyttäreni on raskaana S04E03
Kausi 4, osa 3. Sarja seuraa teinivanhempien elämää. Koska nuoret ovat täysin valmistautumattomia uuteen rooliinsa vanhempina, heidän omien vanhempiensa on otettava ohjat käsiinsä.
Sarja -
13:35-14:10Amerikan kamalimmat tatuoinnit S02E03
Kausi 2, osa 3. Väärin kirjoitetut, oudot ja huonot tatuoinnit tuottavat pahaa mieltä omistajilleen. Tatuointitaiteilijat korjaavat epäonnistuneita tatuointeja. (America's Worst Tattoos, , Yhdysvallat, 2013)
Sarja -
14:10-14:45Tarjousten metsästäjät S02E11
Kausi 2, osa 11. Alennuskuponkien kerääjät hyödyntävät kauppojen tarjouksia hämmästyttävän tehokkaasti ja hamstraavat alennustavaraa.
Sarja -
14:45-15:50Too Large S01E03
Kausi 1, osa 3. Hengenvaarallisen lihavat yrittävät tehdä täydellisen elämänmuutoksen. (Too Large, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
15:50-16:55Sisarvaimot S11E09
Kausi 11, osa 9. Sarja seuraa moniavioisen Brownin perheen epätavallista elämää. Perheenpää Kody Brownilla on yhteensä 18 lasta neljän vaimonsa kanssa. (Sister Wives, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
16:55-18:0590 päivää morsiamena: Maailmalla S05E22
Kausi 5, osa 22. Amerikkalaiset matkustavat kumppaniensa kotimaahan aloittaakseen avioliiton ulkomailla. Onko heidän rakkautensa kielimuurista ja kulttuurieroista huolimatta riittävän vahva kestämään?
Sarja -
18:05-19:0090 päivää morsiamena: Stephanie & Erika
Neljän kuukauden online-deittailun jälkeen tubettaja Stephanie matkustaa Australiaan tapaamaan valokuvaaja Erikaa.
-
19:00-19:55Tohtori Paise S02E14
Kausi 2, osa 14. Tohtori Sandra Lee, alias Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaidensa erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.
Sarja -
19:55-21:00Paiseklinikka S05E08
Kausi 5, osa 8. Ihotautilääkäri ja kirurgi Emma Craythorne ja hänen tiiminsä rientävät apuun! Tavoitteena on tarjota potilaille uudenlainen elämä - sellainen, että peiliin katsoessaan voisi taas hymyillä.
Sarja -
21:00-22:05Tohtori Paise: Poksautustarinat S05E08
Kausi 5, osa 8. Robertilla on pieni keloidi korvassaan ja käärmeenomainen keloidi päässään, joka on uusiutunut kolme kertaa. Angela häpeää rumaa kasvainta päässään. (Dr.
Sarja -
22:05-23:10Tohtori Paise S05E08
Kausi 5, osa 8. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.
Sarja -
23:10-00:15Tohtori Paise: Poksautustarinat S02E17
Kausi 2, osa 17. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia elämänlaatua haittaavia ihosairauksia.
Sarja
-
-
-
00:00-00:559-1-1 S06E11
Kausi 6. Jakso 11/18. Hengenvaaraan päätynyt Buck kuvittelee maailman, jossa hänestä ei tullut palokuntalaista.
Sarja -
00:55-01:559-1-1 S06E12
Kausi 6. Jakso 12. Vaikka tapauksen käsittely on lopetettu, Bobby aikoo todistaa AA-tukihenkilönsä tulleen murhatuksi ja saattaa tämän tappajan oikeuden eteen. Buck kamppailee traumaperäisen stressinsä kanssa.
Sarja -
01:55-02:45Castle S02E17
Kausi 2. Osa 17. Kello käy. Castle ja Beckett yhdistävät voimansa FBI-agentti Jordan Shawn kanssa löytääkseen sarjamurhaajan, joka noudattelee Castlen kirjaa. Beckett ei pidä Shawn tyylistä. Amerikkalainen dekkarisarja.
Sarja -
02:45-03:30Castle S02E18
Kausi 2. Osa 18. Loppunäytös. Jatkuu edellisestä jaksosta. Beckettin asunnossa räjähtää, joten sarjamurhaaja on yhä elossa. Castle, Beckett ja agentti Shaw tekevät kaikkensa löytääkseen murhaajan. Amerikkalainen dekkarisarja.
Sarja -
03:30-05:10Elokuva: Saksikäsi Edward
Edward Scissorhands, USA, 1990. O: Tim Burton. P: Johnny Depp ja Winona Ryder. Syrjäisessä kartanossa asuvalla Edwardilla on sakset käsien tilalla.
Elokuva -
05:10-05:35Lapin poliisit S03E20
Kausi 3. Osa 20. Hornet. Hävittäjäonnettomuus saa Kontiosalon ja Vähänikkilän kiirehtimään lentokentälle. Pariskunnan verinen välienselvittely vaatii poliisin lisäksi ambulanssia. #lapinpoliisit
Sarja -
05:35-05:57Lapin poliisit S03E21
Kausi 3. Osa 21. Uhittelua. Kittilässä kahvilan edustalla tapahtunut pahoinpitely päättyy yhteenottoon sivullisen kanssa. Jänkälä saa katsojapalautetta. #lapinpoliisit
Sarja -
06:00-06:20Moderni perhe S01E17
Kausi 1. Jakso 17/24. Jos totta puhutaan. Perheenjäsenet tajuavat rehellisyyden tärkeyden ja valheiden seuraamukset. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
06:20-06:40Moderni perhe S01E18
Kausi 1. Jakso 18/24. Tähtikirkas yö. Jay, Mitchell ja Manny ihailevat tähdenlentoja. Luke tutustuu Van Goghiin. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
06:40-07:00Ensisilmäyksellä S06E10
Kausi 6. Osa 10. Kirottu kiitospäivä. Ystävysten villi illanvietto pilaa Tedin suunnitteleman kiitospäiväpäivällisen, joten he päätyvät viettämään juhlapäivää Tedin inhoaman Zoeyn luona. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
07:00-07:25Ensisilmäyksellä S06E11
Kausi 6. Osa 11. Merenneitoteoria. Ted ja Zoey tapailevat vain ystävinä, joten Ted yrittää ystävystyä myös Zoeyn aviomiehen kanssa. Marshall ja Robin yrittävät viettää aikaa kahden. Barney ja Lily riitautuvat.
Sarja -
07:25-07:50Simpsonit S07E22
Kausi 7. Jakso 22/25. Sotasaalis. Johtaja Burnsilla on murhanhimoisia aikeita isoisä Simpsonia kohtaan, kun vain toinen heistä voi saada toisen maailmansodan aikaisen taideaarteen.
Sarja -
07:50-08:10Simpsonit S07E23
Kausi 7. Jakso 23/25. Muukalaiset kuriin. Sringfieldin pormestari haluaa karkottaa laittomasti maassa olevat ulkomaalaiset. Homerin ystävä Apu huomaa olevansa yksi heistä, kun hänen viisuminsa on vanhentunut.
Sarja -
08:10-08:30Huutokaupan metsästäjät
San Bernardinossa Ivysta kuoriutuu taistelija ja apajille ilmestynyt nousukas saa kovan vastuksen. Kenny kiinnostuu varastosta, joka johtaa hänet hieronnan tarpeeseen.
-
08:30-08:55Miehen puolikkaat S10E19
Kausi 10. Jakso 19. Joogaturma. Walden, Alan ja Herb päätyvät bilettämään nuorten ja kauniiden lääkeyhtiöiden myyntiedustajien kanssa. Muiden kisakunto loppuu pian, mutta Herb ajautuu itsetuhoiseen kierteeseen.
Sarja -
08:55-09:20Miehen puolikkaat S10E20
Kausi 10. Jakso 20. Äiti ja tytär. Jake ottaa mallia setävainaansa taipumuksista ja pettää tyttöystäväänsä tämän tyttären kanssa. Walden ja Bertha ovat riemuissaan vauhdikkaan perhedraaman käänteistä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
09:20-09:45How I Met Your Father
Valentina auttaa Sophieta odottamattoman työtilaisuuden suhteen. Vitkastelu tuottaa ongelmia Jesselle ja Sidille. Charlie etsii ilkeän Yelp-arvostelun jättänyttä asiakasta.
-
09:45-10:10How I Met Your Father
Sophie ja Jesse luovivat taiteilijalle tyypillisen päivän läpi. Valentina kostaa pomolleen. Sid ja Ellen saavat odottamattoman vieraan.
-
10:10-11:05Melkein MENSA S07E06
Kausi 7, jakso 6. Näyttelijät Joonas Kääriäinen, Linda Wiklund ja Ushma Olava ottavat mittaa Eero Ritalasta tietokilpailussa, jossa kysymykset ovat asiallisia ja tehtävät asiattomia. Teemoina Välit ja Matit. Tuomarina Juha Perälä.
Sarja -
11:05-11:30Family Guy S18E04
Kausi 18. Jakso 4/20. Stewie löytää koirapillin lahjapussista ja ryhtyy kiusaamaan Briania lelulla. Täysin hommaan kyllästynyt Brian piilottaa lelun Stewieltä ja kiusaa sitten poikaa tämän puutteellisesta pituudesta.
Sarja -
11:30-12:00Family Guy S18E05
Kausi 18. Jakso 5/20. Kun Loisin isä Carter Pewterschmidt herää koomasta, hän on aivan eri mies ja julistaa jättävänsä kaiken omaisuutensa hyväntekeväisyyteen. Peter päättää estää sen.
Sarja -
12:00-12:30Simpsonit S08E01
Kausi 8. Jakso 1/25. Kauhujen talo, osa 7. Puistattavia tarinoita: Verinen verisukulainen, Luojan lykky ja Kansalainen Kang.
Sarja -
12:30-13:00Simpsonit S08E02
Kausi 8. Jakso 2/25. Muutat vain kahdesti. Homer saa uuden työpaikan ja perhe muuttaa idylliseen Cypress Creekin kaupunkin. Homer nauttii helposta elämästään tietämättä, että hänen pomonsa on vaarallinen pahis.
Sarja -
13:00-13:30Ensisilmäyksellä S06E12
Kausi 6. Osa 12. Väärä tulos. Marshallin ja Lilyn virheellinen raskaustesti saa heidän ystävänsä miettimään oman elämänsä mielekkyyttä ja tekemään suuria valintoja. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
13:30-14:00Ensisilmäyksellä S06E13
Kausi 6. Osa 13. Huonoja uutisia. Marshall ja Lily käyvät hedelmällisyyslääkärillä, joka muistuttaa hämmentävästi Barneya. Robin aloittaa työnsä uutiskanavalla, mutta saa ikävän muistutuksen menneisyydestään.
Sarja -
14:00-14:30Miehen puolikkaat S10E21
Kausi 10. Jakso 21. Eron tuskaa. Lyndsey päättää jättää Alanin, eikä Alan osaa käsitellä epäonneaan vaan heittäytyy täysin harhaiseksi. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
14:30-15:00Miehen puolikkaat S10E22
Kausi 10. Jakso 22. Vastustamaton takamus. Erosta toipuva Alan tutustuu viehättävään nuoreen naiseen, jonka kotona odottaa todellinen jymy-yllätys. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
15:00-15:30Moderni perhe S01E19
Kausi 1. Jakso 19/20. Shakkia ja syntymäpäiväyllätyksiä. Philin syntymäpäivä alkaa kammottavalla tavalla. Jay ja Manny kohtaavat shakkiareenalla. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
15:30-16:00Moderni perhe S01E20
Kausi 1. Jakso 20/24. Valmentaja vaihtopenkillä. Jay pompottaa Philiä. Mitchell alkaa leipääntyä koti-isän arkeen. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
16:00-16:30Rillit huurussa S09E22
Kausi 9. Jakso 22/24. Jengi lähtee viinibaariin ja törmää Pennyn ex-poikaystävä Zackiin. Bernadette joutuu viettämään illan Sheldonin kanssa, kun hän ei voi lähteä viininmaistelutilaisuuteen ryhmän kanssa.
Sarja -
16:30-16:55Rillit huurussa S09E23
Kausi 9. Jakso 23/24. Sheldon palkkaa Stuartin viettämään päivän Amyn kanssa, koska hän haluaa mennä mieluummin elokuviin. Leonardin Beverly-äiti tulee käymään, ja Pennyllä on vaikeuksia luoda häneen yhteyttä.
Sarja -
16:55-17:25Family Guy S18E06
Kausi 18. Jakso 6/20. Kun Meg pelastaa Stewien tukehtumiselta, Stewie päättää luoda Megille paremman elämän. Sillä välin Peterille ja Loisille pakottavat Chrisin ammattikoulun autolinjalle.
Sarja -
17:25-17:55Family Guy S18E07
Kausi 18. Jakso 7/20. Griffinien yllätykseksi Meg paljastaa, että on harjoitellut vuosia olympiatasolla ampumahiihdossa ja edustaa USA:ta talviolympialaisissa.
Sarja -
17:55-18:25Simpsonit S08E03
Kausi 8. Jakso 3/25. Luontainen kyky. Kun Homer osoittautuu melkoiseksi nyrkkisankariksi, Moe houkuttelee hänet ammattilaiseksi oikeaan nyrkkeilykehään.
Sarja -
18:25-19:00Simpsonit S08E04
Kausi 8. Jakso 4/25. Larry on siepattu. Johtaja Burnsin kauan kateissa ollut avioton poika Larry saapuu kuvioihin, mutta Burnilla on vaikeuksia sietää häntä, kun poika osoittautuukin pölkkypääksi.
Sarja -
19:00-19:30Miehen puolikkaat S10E23
Kausi 10. Jakso 23. Autoretki. Jake ilmoittaa lähtevänsä Japaniin, joten Alan haluaa tehdä yhdessä ikimuistoisen retken ennen sitä. Walden ihastuu tapailemansa naisen isoäitiin. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
19:30-20:00Miehen puolikkaat S11E01
Kausi 11. Jakso 1. Nakertaja. Alanin, Waldenin ja Evelynin elämä mullistuu, kun Charlien kauan kadoksissa ollut tytär saapuu vierailulle. Tyttären käytöksen perusteella sukulaisuudesta ei ole epäilystäkään.
Sarja -
20:00-20:30Rillit huurussa S10E02
Kausi 10. Jakso 2/24. Eversti Williams, ilmavoimien edustaja, istuu keskustelemaan Howardin kanssa.
Sarja -
20:30-21:00Rillit huurussa S10E03
Kausi 10. Jakso 3/24. Ilmapiiri kiristyy, kun pojat yrittävät saada hallituksen projektin valmiiksi ajoissa. Sheldon maistaa energiajuomaa pysyäkseen hereillä. Penny ja Amy menevät juhliin geologi Bertin luo.
Sarja -
21:00-22:009-1-1
118 kiirehtii pelastustehtäviin hätätapauksissa, joihin liittyvät sisäpyöräilytunti, kampaamo ja noloon asemaan päätynyt aviopari. Buck huomaa omaavansa uusia kognitiivisia kykyjä kokemansa salamaniskun jälkeen.
-
22:00-22:30Miehen puolikkaat S10E21
Kausi 10. Jakso 21. Eron tuskaa. Lyndsey päättää jättää Alanin, eikä Alan osaa käsitellä epäonneaan vaan heittäytyy täysin harhaiseksi. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
22:30-23:00Miehen puolikkaat S10E22
Kausi 10. Jakso 22. Vastustamaton takamus. Erosta toipuva Alan tutustuu viehättävään nuoreen naiseen, jonka kotona odottaa todellinen jymy-yllätys. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
23:00-23:30Family Guy S18E06
Kausi 18. Jakso 6/20. Kun Meg pelastaa Stewien tukehtumiselta, Stewie päättää luoda Megille paremman elämän. Sillä välin Peterille ja Loisille pakottavat Chrisin ammattikoulun autolinjalle.
Sarja -
23:30-00:00Family Guy S18E07
Kausi 18. Jakso 7/20. Griffinien yllätykseksi Meg paljastaa, että on harjoitellut vuosia olympiatasolla ampumahiihdossa ja edustaa USA:ta talviolympialaisissa.
Sarja
-
-
-
23:25-01:20Agatha Christie: Tuijottava katse
St. Mary Meadista kartanon ostanut amerikkalainen filmitähti järjestää kutsut, joilla sattuu outo kuolemantapaus. Neiti Marple osallistuu selvittelyyn. Brittiläinen tv-elokuva. (u)
-
01:20-02:20Hudson & Rex S05E07
Kausi 5, 7/20. Vankilapako. Naistenvankilan muuriin räjäytetään aukko, ja joukko vankeja pääsee pakoon. Kaksi karkuria ottaa vapaudesta kaiken irti, vaikka poliisi on kannoilla. Kanadalainen poliisisarja. (u)
Sarja -
02:20-03:15Kova laki S21E02
Kausi 21, 2/10. Mies löydetään ammuttuna, ja todennäköinen motiivi löytyy hänen firmansa asioista. Kun murhaaja huomaa joutuneensa ahdinkoon, hän vetää hihastaan yllättävän kortin. Yhdysvaltalainen rikossarja. (u)
Sarja -
03:15-04:10Unelma-asunto auringon alta S12E03
Kausi 12, 3/80. Kent ja Costa Blanca. Angela ja Alan etsivät kotia sekä Englannista että Espanjasta, mutta ovat eri mieltä siitä, missä asua vakituisesti. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
04:10-05:05Unelma-asunto auringon alta S12E04
Kausi 12, 4/80. Ipswich ja Perpignan. Elizabeth ja Philip myyvät talonsa ja etsivät asuntoa Ipswichistä kesäksi ja Ranskan Perpignanista pakopaikkaa talveksi. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
05:05-06:00MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
06:00-06:30MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
06:30-07:00Tiny House Hunting S01E09
Kausi 1, 9/26. Poikamiesboksi Arizonassa. Hiljattain eronnut Matt etsii pikkukotia Phoenixista, ja makutuomariksi lähtee velipoika Tim. Yhdysvaltalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
07:00-08:00Suomen kaunein koti S12E09
Kausi 12, 9/12 Vaaleaa harmoniaa. Nämä kauniit kodit on sisustettu rohkeasti vaalein sävyin lapsiperheiden tarpeisiin Espoossa, Hämeenlinnassa ja Naantalissa.
Sarja -
09:00-10:00Unelma-asunto auringon alta S11E01
Kausi 11, 1/89. Normandian rauhaan. Joe ja Di haluavat muuttaa Australiasta Eurooppaan, mutta löytyykö unelmien talo Englannista vai Ranskasta? Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
10:00-11:00Remontilla rahoiksi S15E36
Kausi 15, 36/51. Huijarit, puijarit. Yhdestä huijausskandaalista on selvitty, mutta nyt pukkaa jo toista. Yksi pareista tuntuu saavan epäreilua etua ilmaisten asennustöiden muodossa. Australialainen realitysarja.
Sarja -
11:00-12:00Aarrepaja S02E06
Kausi 2, 6/10. Pieni suuri koira. Riitan hoiviin tuodaan elämää nähnyt mutta rohkeutta huokuva pehmokoira, AP elvyttää Isaac Senen ensimmäisen sähkökitaran ja Virve sukeltaa nypläystyynyn saloihin Tommi aisaparinaan.
Sarja -
12:00-12:30Emmerdale
Sokkiuutinen leviää kyläläisten keskuudessa, ja se on ykkösaihe myös Villapakan uudenvuodenjuhlissa. Cain on raivoissaan Calebin osuudesta tapahtumiin. Jacobin petos kirvelee Davidia, ja vanha suola saattaa janottaa Leylaa. (u)
Sarja -
12:30-13:30Super Deals
-
13:30-14:00Tiny House Hunting S01E07
Kausi 1, 7/26. Vanhan ajan mökkitunnelmaa. Kathy ja Andy aikovat muuttaa 240-neliöisestä talostaan pikkukotiin Cape Codissa. Andy haluaa lähelle rantaa ja Kathy kaipaa kaupungin sykkeeseen. Yhdysvaltalainen lifestyleohjelma. (u)
Sarja -
14:00-14:30Rempalla kaupaksi S10E15
Kausi 10, 15/20. Mitäänsanomaton julkisivu. Patrick on käyttänyt paljon rahaa talon remonttiin, mutta turhaan. Suunnitelmallisuuden puute ja sekava kalustus saa ostajat raapimaan päätään. Amerikkalainen remonttiohjelma.
Sarja -
14:30-16:00Koko Britannia leipoo S13E04
Kausi 13, 4/10. Meksikosta kajahtaa. Ihka ensimmäisellä Meksiko-viikolla valmistetaan makeaa leipää, suolaisia tacoja ja kolmen maidon kakkuja. Chilin annostelu aiheuttaa ongelmia. Brittiläinen leivontaohjelma. (u)
Sarja -
16:00-17:00Lemmen viemää
Elenin ja Leanderin kosintasuunnitelmat menevät ristiin. Nicole lähestyy Michaelia Robertin uutiset kuultuaan, mutta ei yllättäen saakaan tältä vastakaikua. Yvonne saa tarmonpuuskan, mutta Erik ei innostu sen kohteesta.
Sarja -
17:00-18:00Muodin huipulle S04E03
Kausi 4, 3/10. Suunnittelijoiden tehtävänä on suunnitella oma näkemyksensä 90-luvun hittimuotiasusta: tuulipuvusta. Kaksin on aina kauniimpi, joten suunnittelijat suunnittelevat pareina tuulipukuparit.
Sarja -
18:00-19:00Maajussille morsian S17E01
Kausi 17, 1/12. Maajussille morsiamen 17. kauden esittelyjaksossa tavataan kahdeksan rohkeaa miestä ja naista, jotka lähtevät etsimään loppuelämänsä rakkautta.
Sarja -
19:00-20:00Aarrepaja S02E09
Kausi 2, 9/10. Diktaattorin arkku. Paleface kiikuttaa Sannalle puuarkun, jonka tarina hakee vertaistaan. Nukkekorjaaja Virpi selvittää Messinuken alkuperän ja Edi kunnostaa valaisimen, joita on maailmassa vain yksi kappale.
Sarja -
20:00-21:00Vaatteiden voima S01E08
Kausi 1, 8/9. Autenttista elämää. Sheena haluaisi pukeutua muihinkin kuin urheiluvaatteisiin. Jordan haluaisi elää autenttisempaa elämää, ja Jacky haluaisi päivittää tyyliään nykyaikaisemmaksi. Australialainen realitysarja.
Sarja -
21:00-22:00The Murder of Mikey Rainsford: Social Media Murders
Skeittari Mikey Rainsford ammutaan ikkunan läpi isänsä silmien edessä. Snapchat-julkaisun myötä poliisi pääsi tekijöiden jäljille. Brittiläinen rikosdokumentti.
-
22:00-23:00The Ex-Wife S01E04
Kausi 1, 4/4. Jahti. Tasha palaa takaisin Jackin loma-asunnolle ja huomaa, että Jack on selvinnyt hengissä. Jack aikoo lähteä Jenin ja Emilyn kanssa maasta. Brittiläinen jännityssarja.
Sarja -
23:00-00:00Murha Helsingörissä S04E01
Kausi 4, 1/8. Viinin huumaa, osa 1. Dan Sommerdahlin tiimi tutkii paikallisen viinikuningattaren murhaa. Yksityiselämässään Dan ei uskalla edetä Josefinen kanssa ja saa Mariannen huolestumaan. Tanskalainen rikossarja.
Sarja
-
-
-
Kausi 12. Jakso 8/22. Läheisriippuvuus nostaa päätään. Yksi varatuista herää väärästä sängystä, toinen aurinkoisella fiiliksellä ja kolmas painii mustasukkaisuuden kourissa. Treffeillä helpotetaan mieltä taiteen parissa. Naisten iltanuotiolla nähdään maailman paras video, mutta miten suut pannaan, kun miesten näkemillä videoilla pyörii yksi ja sama sinkku. Puhuuko joku varatuista ohi suunsa? Entä voiko Temptation Islandilla kasvaa 5 vuotta kolmessa viikossa?! Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 3/8. Hemmottelua ja tähtipölyä. Marco Bjurströmin avustuksella Nana ottaa omaa aikaa kuin tähti. Myös ystävät pääsevät osalliseksi vauhdista, musiikin rytmistä ja päivästä tanssitähtinä. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/8. Noora pohtii miten tapailusuhteessa otetaan seuraava askel ja kuinka se kehittyy seurustelusuhteeksi. Seuraavana hääsuunnitteluissa edetään hääpaikkaan tutustumiseen. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 9/10. Uuden äärellä. K-Supermarket Redin Ilari virkistäytyy työntekijöidensä kanssa festareilla. Kittilän Tea ja Nessi saapuvat pääkaupunkiseudulle tutustumaan uusiin ekologisiin hankintoihin. Oulun Toppilan työntekijät nauttivat uusista vastuutehtävistä. Lippulaivan Juuso ja Heidi ovat saaneet perheenlisäystä, ja Lempäälässä vietetään Hannan päiviä. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
15:50-17:00BumtsiBum S01E01
Kausi 1. Jakso 1/4. Energinen lähtölaukaus. Suomen nostalgisin musiikkiohjelma BumtsiBum starttaa vierainaan Robin Packalen, Irina, Laura Voutilainen ja Leo. Kuka bongaa ensimmäisenä biisit vihjeiden takaa oletko se sinä?
Sarja -
Kausi 3. Jakso 7/9. Erottamaton parivaljakko. Wood Greenin koirakotiin saapuvat toisiinsa kiintyneet terrieri Bron ja staffi Poppy, joille pitäisi löytää uusi yhteinen koti. Eläkeläisherra Ron haluaisi taiteilijaluonteeseensa sopivan koiran, ja kolmekymppiset Lee ja Ashley haluavat laajentaa perhettään lapsen sijaan nelijalkaisella ystävällä. Englantilainen realitysarja. (47')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 6/9. Muistot remonttiin. Abby on asunut samassa kodissa Great Bookhamissa 33 vuotta. Kodin remontti jäi kesken, kun Abbyn puoliso kuoli äkillisesti, eikä Abby usko pystyvänsä muuttamaan pois. Maddie-tytär on sitä mieltä, että äiti tarvitsee elämäänsä uuden alun ja uuden kodin. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 9/22. Kakan hajuinen hiiri paratiisissa. Zeniä etsitään tai siitä yritetään pitää tiukasti kiinni, kun diipit kelat valtaavat varattujen mielet.
Sarja -
20:00-21:00NCIS Los Angeles S14E08
Kausi 14. Jakso 8/21. Vanha suola. NCIS tutkii tuhopolttoa Global West Venture Corpissa, joka on laivaston alihankkija. Rountree tapaa tutkimuksen yhteydessä entisen heilansa agentti Morehurstin. Kilbride antaa Callenille tietoja Pembrookista. (41')
Sarja -
21:00-22:50Elokuva: Taken 2
(Taken 2/Ranska 2012). Supertähti Liam Neeson palaa entisen CIA-agentin Bryan Millsin rooliin räjähtävässä toimintatrillerissä, joka kuljettaa sankarinsa yhdessä tyttärensä Kimin (Maggie Grace) ja entisen vaimonsa Lenoren (Famke Janssen) kanssa eksoottiseen Istanbuliin. Ensimmäisen Taken-elokuvan tapahtumista on kulunut kaksi vuotta. Rikollispomo Murad (Rade Sherbedgia) aikoo yhä kostaa poikansa kuoleman Millsin käsissä - keinoja kaihtamatta. Elokuvan on tuottanut Ranskan menestynein nykyelokuvantekijä Luc Besson, joka on myös käsikirjoittanut tarinan yhdessä vakiokumppaninsa Robert Mark Kamenin kanssa. Pääosissa: Liam Neeson, Maggie Grace, Famke Janssen, Leland Orser, Rade Sherbedgia, Jon Gries, D.B. Sweeney. Ohjaus: Olivier Megaton. (88')
Elokuva -
22:50-22:55Tulossa: Burgerimiehet Aasiassa
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (2')
-
Kausi 4. Jakso 10/12. Eläinlääkäri: kaikenkarvaiset potilaat. Jaksossa seurataan kunnan eläinlääkärin monipuolista työtä niin praktiikalla, eläintilalla kuin ratsiassa. Arman etsii sisäistä eläinkuiskaajaansa, mutta löytääkin maailman valloituksesta haaveilevan hullun tiedemiehen. Ja kätyrin, jolle hän on allerginen. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja -
23:55-00:00100 Places to Be
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
-
-
-
23:10-00:05Kova laki: Erikoisyksikkö S13E10
Kausi 13, osa 10. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
00:05-01:10Kova laki: Erikoisyksikkö S13E11
Kausi 13, osa 11. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
01:10-02:25Naked Attraction S07E04
Kausi 7, osa 4. Biseksuaali Lauren etsii nörttiä käynnistämään rakkauselämänsä uudelleen. Ryan toivoo löytävänsä unelmamiehen, jonka vierestä voi herätä joka aamu. (Naked Attraction (7A), Tosi-tv, Iso-Britannia, 2022)
Sarja -
02:25-03:30Epäilyksen varjo S02E06
Kausi 2, osa 6. Rikossarjassa tavalliset ihmiset joutuvat tilanteisiin, joissa herää epäilys, ettei kaikki ole hyvin.
Sarja -
03:30-04:35Kova laki: Erikoisyksikkö S13E07
Kausi 13, osa 7. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
04:35-05:40Kova laki: Erikoisyksikkö S13E08
Kausi 13, osa 8. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
06:10-06:35Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi S08E11
Kausi 8, osa 11. Tarek ja Christina El Moussa laittavat peliin koko omaisuutensa ja ostavat kiinteistöjä huutokaupasta näkemättä, mihin rahansa laittavat.
Sarja -
06:35-07:00Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi S08E12
Kausi 8, osa 12. Tarek ja Christina El Moussa laittavat peliin koko omaisuutensa ja ostavat kiinteistöjä huutokaupasta näkemättä, mihin rahansa laittavat.
Sarja -
07:00-07:45Pikkukaupungin unelmakodit S05E07
Kausi 5, osa 7. Aviopari Dave ja Jenny Marris kunnostavat kotitaloja Bentonvillen pikkukaupungissa Yhdysvaltojen Arkansasissa. (Fixer to Fabulous, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)
Sarja -
07:45-08:35Vintage-kodit kuntoon S04E07
Kausi 4, osa 7. Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja.
Sarja -
08:35-09:25Jättiläisnaiset S03E01
Kausi 3, osa 1. Maailma näyttäytyy yli kaksimetriselle hyvin erilaisena. Nämä huomattavan pitkät naiset kohtaavat haasteita sekä arkipäivän tilanteissa että ympäristön suhtautumisessa heihin.
Sarja -
09:25-10:30Synnytysosastolla S02E18
Kausi 2, osa 18. Sarja seuraa synnytysosaston tunteiden täyttämää arkea vanhempien ja sairaalan henkilökunnan kautta. (Fødeavdelingen, Tosi-tv, Norja, 2017)
Sarja -
10:30-11:35Kadonneet S03E11
Kausi 3, osa 11. Discoveryn sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana.
Sarja -
11:35-12:45Sittenkin syytön? S02E10
Kausi 2, osa 10. Sarjassa eläkkeellä oleva rikosetsivä Chris Anderson ja puolustusasianajaja Melissa Lewkowicz tutkivat uudelleen kiistanalaisia murhatapauksia.
Sarja -
12:45-13:15Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi S08E13
Kausi 8, osa 13. Tarek ja Christina El Moussa laittavat peliin koko omaisuutensa ja ostavat kiinteistöjä huutokaupasta näkemättä, mihin rahansa laittavat.
Sarja -
13:15-13:50Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi S08E14
Kausi 8, osa 14. Tarek ja Christina El Moussa laittavat peliin koko omaisuutensa ja ostavat kiinteistöjä huutokaupasta näkemättä, mihin rahansa laittavat.
Sarja -
13:50-14:50Unelmakoti 100 päivässä S04E09
Kausi 4, osa 9. Pariskunta ja heidän traktoreita rakastava taaperonsa ovat innokkaita mylläämään koko tontin. Mikan ja Brianin tehtävä on luoda koti, joka ylittää heidän odotuksensa.
Sarja -
14:50-15:55Vintage-kodit kuntoon S04E06
Kausi 4, osa 6. Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja.
Sarja -
15:55-17:00Kova laki: Erikoisyksikkö S13E09
Kausi 13, osa 9. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
17:00-18:05Kova laki: Erikoisyksikkö S13E10
Kausi 13, osa 10. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
18:05-19:00Pikkukaupungin unelmakodit S05E08
Kausi 5, osa 8. Aviopari Dave ja Jenny Marris kunnostavat kotitaloja Bentonvillen pikkukaupungissa Yhdysvaltojen Arkansasissa. (Fixer to Fabulous, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)
Sarja -
19:00-19:25Unelmaremontit Kaliforniassa S02E05
Kausi 2, osa 5.
Sarja -
19:25-19:55Asunnon metsästäjät maailmalla S176E06
Kausi 176, osa 6. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
Sarja -
19:55-20:25Lottovoittajan unelmakoti S14E03
Kausi 14, osa 3. Perhe voi vihdoin ostaa ensimmäisen kotinsa voitettuaan 4 miljoonaa dollaria! Davidin tehtävänä on löytää koti, jossa on takapiha, pesutupa ja muuta pientä luksusta.
Sarja -
20:25-21:00Lottovoittajan unelmakoti S14E04
Kausi 14, osa 4. Talviurheilua rakastava pariskunta voittaa miljoonan dollarin jättipotin 30 dollarin raaputusarvalla, ja nyt he ovat valmiita etsimään loma-asunnon erämaaseikkailuja varten!
Sarja -
21:00-22:05Murhaaja kotonani S08E08
Kausi 8, osa 8. Kun Sara Pitcher tapasi Shawn Spinkin, hän uskoi tämän olevan uskon mies. Mutta kun hän paljastaa sisällään lymyävän pimeyden, Saran täytyy taistella selviytymisensä puolesta.
Sarja -
22:05-23:10Kova laki: Erikoisyksikkö S13E12
Kausi 13, osa 12. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
23:10-00:05Kova laki: Erikoisyksikkö S13E13
Kausi 13, osa 13. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja
-
-
-
00:00-01:00Salakuljettajat satimeen
Laredon CBP löytää nestemäistä metamfetamiinia piilotettuna maalisankoihin tarkastaessaan kaupallista lastia Meksikosta. Lasti painaa 560 kiloa, ja sen arvo on 24 miljoonaa dollaria.
-
01:00-02:00Rewind the '90s
1990-luvulla maailma todisti internetin syntyä ja seurasi, miten ihmiskunta kamppaili sen voimien kanssa.
-
02:00-03:00Hitlerin viimeinen taistelu
Elokuussa 1944 Hitler käynnistää operaatio Lüttichin vallatakseen takaisin Avranchesin satamakaupungin, jolloin saksalaiset panssari- ja SS-joukot valtaavat nopeasti ranskalaisen Mortainin kaupungin ja ympäröivät
-
03:00-03:45Lentoturmatutkinta S17E07
Kausi 17. Jakso 7/10. Qantas Airwaysin kone 72 putoaa Intian valtamereen. G-voimat irrottavat matkustavat istuimista ja ohjaamo täyttyy varoitusmerkeistä.
Sarja -
03:45-04:30Ihmeelliset superautot
Honda lähtee hybridipeliin ja suunnittelee uudelleen kuuluisimman urheiluautonsa vuosia ennen kuin sen kilpailijat harkitsevat vihreämpiä malleja.
-
04:30-05:15Äärimmäinen selviytyjä E01
Jakso 1/3. Hazen Audel taistelee päästäkseen eteenpäin Guyanan viidakossa ja nälkäisiä saalistajia kuhisevien vesien äärellä jäljittääkseen ryhmän heimolaisia.
Sarja -
05:15-05:59Vankilassa ulkomailla
Nuori mies haluaa päästä köyhyydestä ja joutuu todistamaan itsensä raaalle kartellille salakuljettamalla meksikolaisia huumeita Yhdysvaltoihin.
-
06:00-06:20Lyödään ällikällä
Tulilinjalla. Tim Shaw'n tieteelliset kokeet jatkuvat. Hän testaa rynnäkkökiväärin, lasersäteen ja valmistaa popcornia erikoisella tavalla.
-
06:20-07:05Pohjoisen valtatien pelastajat E09
Jakso 9/9. Etelä-Norjassa 40 tonnin painoinen lumiaura on ajanut turvavallin läpi ja vierinyt 20 metriä alas jäätyneelle järvelle. Tämä on isoin pelastusoperaatio, johon Thord on miehineen joutunut tällä kaudella.
Sarja -
07:05-07:55Meret ilman vettä
Espanjan Armada ei onnistu valloittamaan Englantia, joka rakentaa oman valtakuntansa varastetuilla tiedoilla.
-
07:55-08:35Running Wild With Bear Grylls: The Challenge
Bear vie Marvelin supersankari Simu Liun Kanadan kalliovuorille keskellä talvea.
-
08:35-09:20Kadonneet kaupungit Albert Linin kanssa: Muinaisten rakennustöiden parhaat palat
Kuinka muinainen sivilisaatio selvisi Jordanin laajoilla, kuivilla aavikoilla? Miten kaupunki näytti kelluvan veden päällä keskellä Tyyntämerta?
-
09:20-10:20Dubain lentokenttä
8. jakso. Tulli havaitsee matkustajan paidassa kokaiinia. Lento lähtee ilman puoliakaan laukuista, sillä matkatavarakontit ovat kadonneet. National Geographic Channel.
-
10:20-11:15Katastrofin todistajat -kooste
Kukaan ei voi ennustaa, milloin tai missä katastrofi iskee. Mutta 33 ihmiselle katastrofi iskee töissä kahdessa eri skenaariossa.
-
11:15-12:10Yukonin eläinlääkäri
Tri Oakley osallistuu kilpailuun, jossa ihmisjuoksijat ottavat mittaa porosta. Viidelle myskihärälle tehdään tiineystesti. Daisy osallistuu perhekokoukseen.
-
12:10-13:10Lentoturmatutkinta
EgyptAirin lento 804 syöksyy Välimereen matkalla Pariisista Kairoon. Todisteet vihjaavat alussa, että koneessa syttyi tulipalo, mutta egyptiläiset viranomaiset syyttävät turmasta myöhemmin terrorismia.
-
13:10-14:10Lentoturmatutkinta
Paniikki kiitoradalla. Miten pikku tulipalo Manchesterin kentällä muuttui suuronnettomuudeksi, jossa kuoli 55 ihmistä? Vuoden 1985 katastrofin tutkintaa.
-
14:10-15:05Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä
Hiljattain ilmoitettu kiintiölisäys antaa laivastolle mahdollisuuden ansaita enemmän rahaa ja päästä kärkeen. Kun sääennuste povaa kovaa tuulta ja merenkäyntiä, paine kasvaa napata saalista ennen myrskyä.
-
15:05-16:05Pohjoisen valtatien pelastajat
Kun karannut perävaunu uhkaa päätietä, Thord ottaa murskautumisriskin vaikeassa pelastustehtävässä.
-
16:05-17:05Romuttamon superauto
Pystyvätkö Ralph ja kaksi ryhmää rakentamaan autot, jotka pärjäävät maastokisassa Bentley Bentaygaa vastaan?
-
17:05-18:00Romuttamon superauto
Ralph ja kaksi ryhmää rakentavat autot, jotka ottavat yhteen aikakisassa Shanen Lamborghini Huracan Performanten kanssa.
-
18:00-19:00Egyptin kadonneet aarteet - parhaat palat
Muinaisille egyptiläisille eläimet olivat tärkeä osa elämää ja kuolemaa.
-
19:00-20:00Lentoturmatutkinta
Tulimeri keskikaupungilla. Meksikon sisäministeriä kyydinnyt Learjet 45 syöksyi maahan Mexico Cityssä. Kaikki matkustajat sekä seitsemän ulkopuolista saivat surmansa.
-
20:00-21:00Uskomaton eläinlääkäri Pol
Eläinlääkärit tekevät ihmeitä aina pulmallisesta porsinnasta kilin hätäsynnytykseen. Tassuja vaan tulee, kun Brenda ja Lisa hoitavat kaikenlaisia jalkaongelmia, esimerkiksi sheltien varvasvammoja.
-
21:00-22:00Sydneyn lentokentällä
Singaporen pääministeri on saapumassa, joten lentoaseman turvallisuustoimet ovat huipussaan. Matkustajan huomataan kantavan vaarallista asetta. Toisaalla etsitään naista, jonka ilmoitettiin lyyhistyneen kadulle.
-
22:00-23:00Jättimäiset Koneet
Aikojen alusta lähtien ihmiset ovat uhmanneet vuorovesiä ja aaltoja matkaten yhdellä maailman voimakkaimmista elementeistä. Mutta huipputeknologialla äärimmäisten matkojen esteet on murrettu.
-
23:00-00:00Äärimmäinen selviytyjä: Afrikan safari
Eeppisessä finaalissa luontotutkija Hazen Audel lähestyy Serengetiä. Hadza-heimon metsästäjä-keräilijöiden avulla hän kulkee läpi vaikeiden maastojen ja huippupetojen päästäkseen savannin vehreään keskustaan.
-
-
-
23:40-00:10Jerusalem studio
Iranin uhka Lähi-idän vakaudelle. Iranin ulkoministeri Hossein Amir-Abdollahian ilmoitti äskettäin Libanonissa vieraillessaan, ettei Teheran koskaan halunnut Hamasin ja Israelin välistä sotaa laajemmaksi konfliktiksi.
-
00:10-00:40Pyhä Henki matkakumppanina
Rohkaisua rukoustaisteluihin. Kari Valkonen. Rukouksen salaisuus on sen yksinkertaisuudessa. Henki auttaa rukoilijaa hänen heikkoudessaan.
-
00:40-01:00Armon kalliolla
Armon vahvistama uskollisuus. Roomalaiskirje 15:15-33.
-
01:00-02:20Tule Jeesuksen luo!
Jumala tekee uutta. Alkusanat Esko Ylinen. Juontaja Leevi Ahopelto. Musiikki Leevi Ahopelto ja Hannu Ala. Tulkki Teija Hietala. Puhe Tommy Lilja.
-
02:20-02:30Musiikkivideoita
Adonai - He Comes. Sävel & sanat Tuula Bow. Sovitus, laulu & musiikki Jeanne.
-
02:30-02:45Etupenkillä
Camilla Olsson - pois ahdistuksesta. Camilla oli onnellinen, vasta avioitunut, kirkon johtaja, kun hän alkoi saada ahdistuskohtauksia ja masentui. Hän heittäytyi epätoivoisesti Jeesuksen puoleen ja lopulta tuli käänne.
-
02:45-03:15Ettei kukaan eksyisi
Onko ihmisellä vapaa tahto?. Martti Ahvenainen keskustelee kirjansa pohjalta Aki Miettisen kanssa.
-
03:15-03:30Uskontäyteistä
Håkan Westergård opettaa, osa 4/5.
-
03:30-04:00Ajankohtaista taivaasta
Savi työmateriaalina. Osa 2/2. Keskustelu keramiikkataiteilijoiden Irma ja Kari Isopahkalan kanssa.
-
04:00-04:30Ilpoisten piiri
Tunne Jumalan johdatus elämässäsi. Soile Inkari ja Juhani Rajala keskustelevat.
-
04:30-05:00Gloryline
Jumalan tunteminen. Glory Backman kertoo, mitä Raamattu opettaa meille Jumalan tuntemisesta. Hän opettaa myös antiikin kreikan kielen käännöksistä ja avaa niiden moniulotteisuutta suomen kielelle.
-
05:00-05:15Open Doors - Kristittyjen vainot tänään
Keski-Aasian kirkko - nuori, vainottu ja kasvava. Keskiaasialaiset ovat perinteisesti muslimeja ja monilla alueen kristityillä on muslimitausta.
-
05:15-05:45Anna Sanan sytyttää
Kiitollisuus ja ylistys. Osa 3.
-
05:45-06:00Katselkaa Herran tekoja
Pyhä Henki vaikuttaa. Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. (2. Kor. 13:13)
-
06:00-06:30Käännekohta
Kaikki perheessä.
-
06:30-07:00Israelilaisten elämää sodan keskellä
Ihmeitä Kfar Maimonissa. Tapaa 14-vuotias hevosrakas Bashan Kfar Maimonista rajayhteisöstä lähellä Gazaa. Hän kertoo, kuinka hän ja ratsastusterapiaan käytetyt hevoset ovat selviytyneet sodasta.
-
07:00-07:10Raamattu puhuu sinulle
Psalmit 119:91-176.
-
07:10-07:40Jaakobin kirje
Olkaa sanan tekijöitä. Raamattupiirissä Martti Ahvenainen, Aki Miettinen, Juha Kotisaari ja Paavo Järvinen.
-
07:40-08:10Jerusalem studio
Iranin uhka Lähi-idän vakaudelle. Iranin ulkoministeri Hossein Amir-Abdollahian ilmoitti äskettäin Libanonissa vieraillessaan, ettei Teheran koskaan halunnut Hamasin ja Israelin välistä sotaa laajemmaksi konfliktiksi.
-
08:10-08:40Pyhä Henki matkakumppanina
Rohkaisua rukoustaisteluihin. Kari Valkonen. Rukouksen salaisuus on sen yksinkertaisuudessa. Henki auttaa rukoilijaa hänen heikkoudessaan.
-
08:40-09:00Armon kalliolla
Armon vahvistama uskollisuus. Roomalaiskirje 15:15-33.
-
09:00-10:20Tule Jeesuksen luo!
Jumala tekee uutta. Alkusanat Esko Ylinen. Juontaja Leevi Ahopelto. Musiikki Leevi Ahopelto ja Hannu Ala. Tulkki Teija Hietala. Puhe Tommy Lilja.
-
10:20-10:30Musiikkivideoita
Adonai - He Comes. Sävel & sanat Tuula Bow. Sovitus, laulu & musiikki Jeanne.
-
10:30-10:45Etupenkillä
Camilla Olsson - pois ahdistuksesta. Camilla oli onnellinen, vasta avioitunut, kirkon johtaja, kun hän alkoi saada ahdistuskohtauksia ja masentui. Hän heittäytyi epätoivoisesti Jeesuksen puoleen ja lopulta tuli käänne.
-
10:45-11:15Ettei kukaan eksyisi
Onko ihmisellä vapaa tahto?. Martti Ahvenainen keskustelee kirjansa pohjalta Aki Miettisen kanssa.
-
11:15-11:30Uskontäyteistä
Håkan Westergård opettaa, osa 4/5.
-
11:30-12:00Ajankohtaista taivaasta
Savi työmateriaalina. Osa 2/2. Keskustelu keramiikkataiteilijoiden Irma ja Kari Isopahkalan kanssa.
-
12:00-12:30Ilpoisten piiri
Tunne Jumalan johdatus elämässäsi. Soile Inkari ja Juhani Rajala keskustelevat.
-
12:30-13:00Gloryline
Jumalan tunteminen. Glory Backman kertoo, mitä Raamattu opettaa meille Jumalan tuntemisesta. Hän opettaa myös antiikin kreikan kielen käännöksistä ja avaa niiden moniulotteisuutta suomen kielelle.
-
13:00-13:15Open Doors - Kristittyjen vainot tänään
Keski-Aasian kirkko - nuori, vainottu ja kasvava. Keskiaasialaiset ovat perinteisesti muslimeja ja monilla alueen kristityillä on muslimitausta.
-
13:15-13:45Anna Sanan sytyttää
Kiitollisuus ja ylistys. Osa 3.
-
13:45-14:00Katselkaa Herran tekoja
Pyhä Henki vaikuttaa. Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. (2. Kor. 13:13)
-
14:00-14:30Käännekohta
Kaikki perheessä.
-
14:30-15:00Israelilaisten elämää sodan keskellä
Ihmeitä Kfar Maimonissa. Tapaa 14-vuotias hevosrakas Bashan Kfar Maimonista rajayhteisöstä lähellä Gazaa. Hän kertoo, kuinka hän ja ratsastusterapiaan käytetyt hevoset ovat selviytyneet sodasta.
-
15:00-15:10Raamattu puhuu sinulle
Psalmit 119:91-176.
-
15:10-15:40Jaakobin kirje
Olkaa sanan tekijöitä. Raamattupiirissä Martti Ahvenainen, Aki Miettinen, Juha Kotisaari ja Paavo Järvinen.
-
15:40-16:10Jerusalem studio
Iranin uhka Lähi-idän vakaudelle. Iranin ulkoministeri Hossein Amir-Abdollahian ilmoitti äskettäin Libanonissa vieraillessaan, ettei Teheran koskaan halunnut Hamasin ja Israelin välistä sotaa laajemmaksi konfliktiksi.
-
16:10-16:40Pyhä Henki matkakumppanina
Rohkaisua rukoustaisteluihin. Kari Valkonen. Rukouksen salaisuus on sen yksinkertaisuudessa. Henki auttaa rukoilijaa hänen heikkoudessaan.
-
16:40-17:00Armon kalliolla
Armon vahvistama uskollisuus. Roomalaiskirje 15:15-33.
-
17:00-17:30Jerusalem studio
Egyptin rooli Lähi-idässä ja Rafahin hyökkäys. Egypti on arabimaista tärkein, väkirikkain ja sotilaallisesti kyvykkäin. Sen 42-vuotinen rauhansopimus Israelin kanssa on toistaiseksi kestänyt kriisejä.
-
17:30-17:50Jeesus - Kuningaskunta ilman rajoja
Riemusaatto Jerusalemiin. Hoosianna Daavidin poika!
-
17:50-18:20Tosi on
Suuri suru ja loistolupaus. Jumala loi kaiken hyväksi, mutta elämässä on paljon pahuutta ja kipua. Mistä se johtuu ja mistä voit löytää avun ja anteeksiantamuksen?
-
18:20-18:30Jippii -lasten raamattukoulu
Neljä avainta Raamattuun. Osa 1. Raamattua lukemalla voit kasvaa vahvaksi kristityksi. On erilaisia tapoja, miten voi tutkia Raamattua. Mitä tutummaksi Raamattu tulee, sitä kiinnostavampi kirja se on.
-
18:30-18:35Voimaksi arkeen
Mistä voimaa muutokseen?. Muutokseen voi etsiä vastauksia ja helpotusta eri lähteistä.
-
18:35-18:40Timo Kuutti & band
Monet ne laulaa. Eveliina Modinos, piano. Juhana Ritakorpi, sello. Juhani Aaltonen, huilu. Timo Kuutti, laulu.
-
18:40-19:00Kulmakivi
Kaapo Savolainen. Toivottomia tapauksia ei ole. Kaapolla on hengellistä kotitaustaa, mutta hän on käynyt läpi elämää ikäänkuin varjoisien vesien kautta. "Menevät jalat" veivät kovaa nuoruudessa.
-
19:00-20:30Anokaa uskossa
Sari ja Paavo Järvinen. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
-
20:30-21:00Elävä yhteys
Vieraana Jukka Jämsén, osa 1/2. New Wine -liikkeen Suomen toiminnanjohtaja.
-
21:00-21:15TV7 Israel News
-
21:15-21:30Voimaa Sanasta
Rukous ja usko, osa 1/4. Petri Välimäki käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.
-
21:30-21:45Bible Project
Efesolaiskirje. Paavali osoittaa, kuinka hyvän sanoman tulisi saada aikaan etnisesti monimuotoisia yhteisöjä, joiden jäseniä yhdistää heidän rakkautensa Jeesukseen ja toinen toisiinsa. Uusi testamentti. Osa 15/32.
-
21:45-21:55Signaali sydämiin
Kristittyjen vainot tänään. Vuosittain kristittyjen vainoja seuraava lista, World Watch List on jälleen julkaistu. Vainojen määrä on kasvussa ja myös länsimaissa tilanne on hiljaisessa muutoksessa.
-
21:55-22:00Rakas Jumala, minulla on ongelma
En voi antaa anteeksi. Joel on pettynyt kaveriinsa Wilmeriin, eikä pysty antamaan anteeksi. Hän haluaisi ystävyyden korjaantuvan, mutta ei ymmärrä, miten se onnistuisi.
-
22:00-22:30Arvollinen yhteiskunta E04
Osa 4/4. Suomalainen kristinusko nyt ja tulevaisuudessa. Kristinuskon asema kilpailevia yhteiskunnallisia arvojärjestelmiä vastaan. Viimeisessä jaksossa Soili Haverinen ja Jouko Talonen katsovat myös tulevaisuuteen.
Sarja -
22:30-23:00Passion for Jesus
Valtakunnan perimmäinen todellisuus 2/2. Meidän tulee pysyä Jumalan rakkaudessa; saamme tuntea Hänen rakkautensa meitä kohtaan ja meidän rakkautemme Häntä kohtaan.
-
23:00-23:30Marttyyrien Ääni
Rohkeita avauksia Irakissa ja Iranissa. Marttyyrien Äänessä keskustellaan Irakista ja Iranista, joissa kristittyjen määrä on pienentynyt. Kaikesta huolimatta Jumala toimii vainojen ja haasteiden keskellä.
-
23:30-00:00Maailman tärkein tehtävä
Mitä tarkoittaa Jeesuksen vastaanottaminen?. Jeesuksen vastaanottaminen on eräs Raamatun kielikuva uskon syntymisestä. Jumala haluaa johdattaa meidät tietoiseen uskoon.
-
-
-
00:00-01:00Kristet Center Örebro
Kliv in i det Gud förberett för dig. Gud har det bästa för dig. Du kan lita på att Han ger dig den kraft du behöver och leder dig på rätta vägar, Sitt namn till ära. Rebecka Hagsten undervisar.
-
01:00-01:10Rakt på sak med Ingemar Helmner
Den fria församlingen. Den som är satt i skuld är inte fri. Därför bör kristna församlingar inte vara beroende av stöd från offentligheten.
-
01:10-01:20Antisemitismen: Från ursprung till nutid
Den nazistiska ideologins allmänna principer. Doktor David Silberklang och professor Dan Michman diskuterar den nazistiska ideologins allmänna principer samt vilken plats antisemitismen har bland dessa.
-
01:20-01:30Mötet
En kortfilm om den unge Stefan. Han försöker försonas med sin pappa efter tio år. Filmen har regisserats och producerats av Leif Paul. I rollerna ses Reijo Kankaanpää och Sakari Eirola.
-
01:30-02:00Två grannar
Från mörker till ljus. Janne planerade att hänga sig från en bro. En dag fick han en profetisk hälsning som ändrade på allt. Marita var frånskild och deprimerad. Ett profetiskt mejl ändrade hela hennes liv.
-
02:00-02:30Gamla Testamentet öppnas
Malaki 2/2. Malaki möts av mothugg när han konfronterar Israel. Gud vädjar: Vänd om till mig. Kom ihåg Mose. Lyssna till Elia, som kallar till bättring och försoning mellan generationerna.
-
02:30-02:40LUMO - Matteusevangeliet
Matteus 25:1-46. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Liknelsen om de tio ljungfruna. Liknelsen om talenterna. Människonsonens dom.
-
02:40-02:45Tävlingslopp - Kortfilm
Livet är som ett långt löplopp. Ibland rullar det lätt, men däremellan går det tungt och uppförsbackarna tycks aldrig ta slut. Men i Jesus finns alltid kraft att få -ge inte upp!
-
02:45-03:05Klara krisen tillsammans
Beredskap för andras skull. Verklig prepping handlar om att förbereda sig så att vi kan hjälpas åt när krisen är ett faktum, och nyckeln till god beredskap är samarbete!
-
03:05-03:30Uppståndelsekraft
Frimodigheten att tala. Guds Ord är levande och verksamt och när du tar emot Ordet och frimodigt talar ut det är Anden där för att bekräfta det.
-
03:30-04:00Landets helande
Befrielse. Gud vill välsigna dig. Han vill befria alla fångar. Stephen George undervisar i detta avsnitt.
-
04:00-04:30HBTQ och Bibeln
Samhällets utveckling och bakgrund till HBTQ. Professorn och bibelforskaren Anders Gerdmar undervisar om den historiska utveckling som har lett till dagens situation med otaliga olika könsidentiteter.
-
04:30-04:55Hoppet om löfteslandet
Självständighetsdagen. Visste du att det bara tog 32 minuter att återupprätta självständighet för ett folk som hade varit utan land i 2000 år?
-
04:55-05:00Hoppets låga
Överlevare från Förintelsen: Mirjam Lapid. Mirjam Lapid föddes 1933 i en sionistfamilj i Deventer, Holland. Efter att Holland ockuperats, måste Mirjam bära en gul stjärna och hon tvingades lämna sin skola.
-
05:00-05:30Vändpunkten
Tillsammans för det goda. Möt pastorn och medgrundaren till Project Joyous Celebration, Jabu Hlongwane, och hör hans musik. Melissa Woodworth berättar om sitt liv som sexslav och hur hon fick ett helt nytt liv.
-
05:30-06:00Varvet
Bli entusiastisk över Jesus! Avtalet 3/3. Vad brinner du egentligen för i ditt liv? Jesus vill att du ska brinna för Honom. I gengäld lovar Han att hand om dig.
-
06:00-07:00Kristet Center Örebro
Kliv in i det Gud förberett för dig. Gud har det bästa för dig. Du kan lita på att Han ger dig den kraft du behöver och leder dig på rätta vägar, Sitt namn till ära. Rebecka Hagsten undervisar.
-
07:00-07:10Rakt på sak med Ingemar Helmner
Den fria församlingen. Den som är satt i skuld är inte fri. Därför bör kristna församlingar inte vara beroende av stöd från offentligheten.
-
07:10-07:20Antisemitismen: Från ursprung till nutid
Den nazistiska ideologins allmänna principer. Doktor David Silberklang och professor Dan Michman diskuterar den nazistiska ideologins allmänna principer samt vilken plats antisemitismen har bland dessa.
-
07:20-07:30Mötet
En kortfilm om den unge Stefan. Han försöker försonas med sin pappa efter tio år. Filmen har regisserats och producerats av Leif Paul. I rollerna ses Reijo Kankaanpää och Sakari Eirola.
-
07:30-08:00Två grannar
Från mörker till ljus. Janne planerade att hänga sig från en bro. En dag fick han en profetisk hälsning som ändrade på allt. Marita var frånskild och deprimerad. Ett profetiskt mejl ändrade hela hennes liv.
-
08:00-08:30Gamla Testamentet öppnas
Malaki 2/2. Malaki möts av mothugg när han konfronterar Israel. Gud vädjar: Vänd om till mig. Kom ihåg Mose. Lyssna till Elia, som kallar till bättring och försoning mellan generationerna.
-
08:30-08:40LUMO - Matteusevangeliet
Matteus 25:1-46. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Liknelsen om de tio ljungfruna. Liknelsen om talenterna. Människonsonens dom.
-
08:40-08:45Tävlingslopp - Kortfilm
Livet är som ett långt löplopp. Ibland rullar det lätt, men däremellan går det tungt och uppförsbackarna tycks aldrig ta slut. Men i Jesus finns alltid kraft att få -ge inte upp!
-
08:45-09:05Klara krisen tillsammans
Beredskap för andras skull. Verklig prepping handlar om att förbereda sig så att vi kan hjälpas åt när krisen är ett faktum, och nyckeln till god beredskap är samarbete!
-
09:05-09:30Uppståndelsekraft
Frimodigheten att tala. Guds Ord är levande och verksamt och när du tar emot Ordet och frimodigt talar ut det är Anden där för att bekräfta det.
-
09:30-10:00Landets helande
Befrielse. Gud vill välsigna dig. Han vill befria alla fångar. Stephen George undervisar i detta avsnitt.
-
10:00-10:30HBTQ och Bibeln
Samhällets utveckling och bakgrund till HBTQ. Professorn och bibelforskaren Anders Gerdmar undervisar om den historiska utveckling som har lett till dagens situation med otaliga olika könsidentiteter.
-
10:30-10:55Hoppet om löfteslandet
Självständighetsdagen. Visste du att det bara tog 32 minuter att återupprätta självständighet för ett folk som hade varit utan land i 2000 år?
-
10:55-11:00Hoppets låga
Överlevare från Förintelsen: Mirjam Lapid. Mirjam Lapid föddes 1933 i en sionistfamilj i Deventer, Holland. Efter att Holland ockuperats, måste Mirjam bära en gul stjärna och hon tvingades lämna sin skola.
-
11:00-11:30Vändpunkten
Tillsammans för det goda. Möt pastorn och medgrundaren till Project Joyous Celebration, Jabu Hlongwane, och hör hans musik. Melissa Woodworth berättar om sitt liv som sexslav och hur hon fick ett helt nytt liv.
-
11:30-12:00Varvet
Bli entusiastisk över Jesus! Avtalet 3/3. Vad brinner du egentligen för i ditt liv? Jesus vill att du ska brinna för Honom. I gengäld lovar Han att hand om dig.
-
12:00-13:00Kristet Center Örebro
Kliv in i det Gud förberett för dig. Gud har det bästa för dig. Du kan lita på att Han ger dig den kraft du behöver och leder dig på rätta vägar, Sitt namn till ära. Rebecka Hagsten undervisar.
-
13:00-13:10Rakt på sak med Ingemar Helmner
Den fria församlingen. Den som är satt i skuld är inte fri. Därför bör kristna församlingar inte vara beroende av stöd från offentligheten.
-
13:10-13:20Antisemitismen: Från ursprung till nutid
Den nazistiska ideologins allmänna principer. Doktor David Silberklang och professor Dan Michman diskuterar den nazistiska ideologins allmänna principer samt vilken plats antisemitismen har bland dessa.
-
13:20-13:30Mötet
En kortfilm om den unge Stefan. Han försöker försonas med sin pappa efter tio år. Filmen har regisserats och producerats av Leif Paul. I rollerna ses Reijo Kankaanpää och Sakari Eirola.
-
13:30-14:00Två grannar
Från mörker till ljus. Janne planerade att hänga sig från en bro. En dag fick han en profetisk hälsning som ändrade på allt. Marita var frånskild och deprimerad. Ett profetiskt mejl ändrade hela hennes liv.
-
14:00-14:30Gamla Testamentet öppnas
Malaki 2/2. Malaki möts av mothugg när han konfronterar Israel. Gud vädjar: Vänd om till mig. Kom ihåg Mose. Lyssna till Elia, som kallar till bättring och försoning mellan generationerna.
-
14:30-14:40LUMO - Matteusevangeliet
Matteus 25:1-46. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Liknelsen om de tio ljungfruna. Liknelsen om talenterna. Människonsonens dom.
-
14:40-14:45Tävlingslopp - Kortfilm
Livet är som ett långt löplopp. Ibland rullar det lätt, men däremellan går det tungt och uppförsbackarna tycks aldrig ta slut. Men i Jesus finns alltid kraft att få -ge inte upp!
-
14:45-15:05Klara krisen tillsammans
Beredskap för andras skull. Verklig prepping handlar om att förbereda sig så att vi kan hjälpas åt när krisen är ett faktum, och nyckeln till god beredskap är samarbete!
-
15:05-15:30Uppståndelsekraft
Frimodigheten att tala. Guds Ord är levande och verksamt och när du tar emot Ordet och frimodigt talar ut det är Anden där för att bekräfta det.
-
15:30-16:00Landets helande
Befrielse. Gud vill välsigna dig. Han vill befria alla fångar. Stephen George undervisar i detta avsnitt.
-
16:00-16:30HBTQ och Bibeln
Samhällets utveckling och bakgrund till HBTQ. Professorn och bibelforskaren Anders Gerdmar undervisar om den historiska utveckling som har lett till dagens situation med otaliga olika könsidentiteter.
-
16:30-16:55Hoppet om löfteslandet
Självständighetsdagen. Visste du att det bara tog 32 minuter att återupprätta självständighet för ett folk som hade varit utan land i 2000 år?
-
16:55-17:00Hoppets låga
Överlevare från Förintelsen: Mirjam Lapid. Mirjam Lapid föddes 1933 i en sionistfamilj i Deventer, Holland. Efter att Holland ockuperats, måste Mirjam bära en gul stjärna och hon tvingades lämna sin skola.
-
17:00-17:30Vändpunkten
Tillsammans för det goda. Möt pastorn och medgrundaren till Project Joyous Celebration, Jabu Hlongwane, och hör hans musik. Melissa Woodworth berättar om sitt liv som sexslav och hur hon fick ett helt nytt liv.
-
17:30-18:00Varvet
Bli entusiastisk över Jesus! Avtalet 3/3. Vad brinner du egentligen för i ditt liv? Jesus vill att du ska brinna för Honom. I gengäld lovar Han att hand om dig.
-
18:00-18:30Derek Prince
Press, prövningar och utmaningar 3/3. Derek Prince undervisar om Jesu liknelser om tjänarna med punden samt om Guds tre domstolar.
-
18:30-19:00När livet gör ont
Att inse sitt missbruk. Måste man nå botten för att kunna förändras? Hur vanligt är ett självskadebeteende hos dem som kommer till insikt om sitt missbruk?
-
19:00-19:30Klarsyn - Helande
Guds under genom de troende. Det är de troende som ska lägga händerna på de sjuka och de ska bli friska -det står inte pastorn eller evangelisten. Gud vill verka genom dig och mig. Åke Samuelsson undervisar.
-
19:30-20:00Det rena, sanna evangeliet
Vad är helgelse?. Ordet helgelse håller på att bli ett mer och mer gammalmodigt uttryck. Vad betyder det egentligen? Marcus Bloom vill återupptäcka ordets innebörd.
-
20:00-21:00Tillsammans ber vi LIVE
Kallelse och tjänst. Programledare André Andersson. Med Stojan Gajicki och Patricia Ask. Vi ber för kallelse och tjänst i Guds rike samt för dina övriga behov.
-
21:00-21:15TV7 Israelnyheter
-
21:15-22:00Tillsammans ber vi LIVE fortsätter
-
22:00-22:20Den stora berättelsen
Mark 5-6 - dramatisering. Boris Salo framför Markusevangeliet 5-6 så som vi kan föreställa oss att Markus själv skulle berättat det för dem som aldrig hört den stora berättelsen om vad Jesus från Nasaret sa och gjorde.
-
22:20-22:45Den stora berättelsen
Mark 5-6 - undervisning. Ett kort bibelstudium med Boris Salo som kompletterar dramatiseringen av Markusevangeliet 5-6.
-
22:45-23:00Från hennes hjärta
New age i Bibelns ljus. Isa Tuhkalainen, som själv blivit fri från nyandlighetens villfarelser, förklarar varför sådana ockulta new age-fenomen som kontakt med änglar och avlidna inte är förenliga med Bibeln.
-
23:00-23:30Salaam Aleikum
Rabbi Jason möter Jesus. Den messianske juden Jason Sobel berättar om de särskilda händelser som ledde honom till sanningen och att lära känna Jeshua.
-
23:30-00:00Kungadömets vind
Den grekiska fästningen. Antiochos IV Epifanes, en förebild till Antikrist, försökte hellenisera Guds folk och Jerusalem lite före Jesus kom till jorden första gången. Samma mönster upprepas nu inför Hans återkomst.
-
-
-
10:00-10:15Helppo tuolijumppa, lätt stolgympa
Tässä jaksossa tehdään helppo tuolijumppa, jossa keskitytään lihasvoimaharjoitteluun fysioterapeutti Linnean kanssa. Jumppa toteutetaan istuen tuoli apuvälineenä.
-
10:15-10:30Tasapainoharjoittelu seisoen, balansträning stående
Tässä jaksossa tehdään tasapainojumppa seisten fysioterapeutti Doran kanssa. Jumppa toteutetaan seisten tuoli apuvälineenä. Jumpan tavoite on aktivoida ja haastaa tasapaino turvallisella tavalla.
-
10:30-10:45Liikkuvuus, rörlighet
Tässä jaksossa keskitytään liikkuvuusharjoitteluun fysioterapeuttien Doran ja Linnean kanssa. Jumppa toteutetaan istuen tuoli apuvälineenä. Jumpan tavoite on lisätä liikkuvuutta turvallisella tavalla. Jumppa on ruotsiksi.
-
10:45-11:00Seniorijuhla, Torstailaulajat
Seniorijuhla Vaasan kaupungintalolla 20.10.2023. Torstailaulajat.
-
11:00-11:15Istumafysio - Yläraajojen ja keskivartalon harjoitteita
Tässä istuen tehtävässä harjoituksessa vahvistetaan ja lisätään liikkuvuutta ylä- ja keskivartaloon. Harjoitus sopii aivan jokaiselle tasosta riippumatta.
-
11:15-11:30Tasapainojumppa
Tässä jaksossa aktivoidaan tasapainoaisti fysioterapeuttien Doran ja Linnean kanssa. Jumppa toteutetaan istuen ja seisten tuoli apuvälineenä. Jumpan tavoite on aktivoida ja haastaa tasapaino turvallisella tavalla.
-
11:30-12:00Sosiaalisten suhteiden merkitys
Ihmisen yksi perustarpeista on sosiaaliset tarpeet. Meillä on luontainen tarve liittyä muihin ihmisiin ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kaipaamme ystävyyttä, rakkautta ja läheisyyttä.
-
12:00-12:15Sana-aarteita - Kis, kis, kissanpoika
Maatalon eläimet kutsuvat runoilemaan. Kissat, koira, hevoset, lampaat ja aasit kuljettavat loruilijoita eri puolille pihapiiriä. Matkalaukusta löytyy hevosenkenkä. Lampaiden äänet kuuluvat jo kaukaa.
-
12:15-12:45Alaraajojen voima
Jalkamme kantavat meitä joka paikkaan. Tämän vuoksi onkin erittäin tärkeää ylläpitää niiden toimintakykyä, sekä kehittää jaloissa olevien lihasten voimaa.
-
12:45-13:00Kodin toimivuus ja esteettömyys
Ihminen viettää kotonaan paljon aikaa. Tämän takia oman kodin toimivuus ja esteettömyys on hyvä osata arvioida ja ennakoida tulevaisuuden kannalta. Toimintakyvyn muutokset vaikuttavat mahdollisuuksiin liikkua.
-
-
-
05:00-05:00Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
-
05:00-05:00Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
-
-
-
19:30-05:00Su klo 9 ja 19.
Su klo 9 ja 19.
-