TV-opas
-
-
23:45-00:45Das Boot - Sukellusvene U-612 S01E01
Kausi 1, 1/8. Lähtövalmisteluja. Draama kuvaa toisen maailmansodan vaihetta, jolloin sodan mielettömyys alkaa muuttua painolastiksi Saksalle. On syksy 1942 ja Saksa käy sotaa maalla, merellä ja ilmassa. La Rochell
Sarja -
00:45-04:00Uutisikkuna
-
04:00-07:00Uutisikkuna
-
07:00-08:00Huutokauppakesä S01E01
Kausi 1, 1/8. Ruotsalainen sarja, jossa kaksi joukkuetta saa käyttöönsä saman summan rahaa ja kilpailee antiikkihuutokaupassa parhaista löydöistä. Asiantuntijat arvioivat ostot ja niiden oikean arvon. Ensimmäisessä jaksossa vastakka
Sarja -
08:00-08:50Avara luonto: Saarten taikaa
3/6. Baffininsaari. Pohjois-Kanadan arktinen Baffininsaari on maailman viidenneksi suurin saari, jossa mm. mursut, jääkarhut ja valaat asustavat. Sarjassa perehdytään kuuden hyvin erilaisen saaren luontoon ja eläinmaail
-
08:50-09:00Strömsöstä poimittua
Oulangan kansallispuiston maisemaa hallitsevat jokilaaksot koskineen. Myös Suomen kansainvälisesti tunnetuin vaellusreitti, Karhunkierros, sijaitsee Oulangan kansallispuiston alueella. Elisabeth Morney päättää lähteä koskenlask
-
09:00-09:30Ruma Suomi
8/8. Joulupukin maa. Saksalaiset polttivat Rovaniemen, mutta suomalaiset ovat rakentaneet sen uudelleen jo monta kertaa. Lapin rumuus on suomalaisten oma vika. (U)
-
09:30-10:00Studio 65
Mitä satavuotiaat ajattelevat elämästä? Harva ruotsalainen ylittää sadan vuoden rajapyykin, mutta viimeisten 50 vuoden aikana heidän määränsä on kuitenkin kasvanut huomattavasti.
-
10:00-11:00Jumalanpalvelus
Rauhanrukous Ukrainan puolesta. Ekumeeninen ja uskontojen yhteinen rukoushetki Alppilan kirkossa. Puhe piispa Mari Leppänen. Musiikissa Viitasen Piia ja Grex Musicus -kuoro. Uusinta, esitetty 13.3.2022.
-
11:00-11:15Mikaela&Thomas
Suomen kuurojen miesten jääkiekkomaajoukkue eli Deaf lions on saanut uuden joukkueenjohtajan. Myös maalivahtina pelaava Arttu Liikamaa kertoo, että joukkueen päätavoitteena on Kanadassa 2025 pelattavat kuurojen jääkiekon MM-kisat. Li
-
11:15-11:45Oikeus kuolla
3/6. Maian halu kuolla itse valitsemanaan hetkenä on taistelua aikaa vastaan. Jos hän odottaa liian pitkään, hänestä voi tulla liian sairas matkustamaan Ruedi Habeggerin itsemurhaklinikalle Sveitsiin. Olof Film, 2020.
-
11:45-12:15Hyvissä käsissä
Tanskalainen dokumenttisarja tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman maan suurimpaan sairaalaan, Rigshospitaletiin. Tutuiksi tulevat niin potilaiden kuin henkilökunnan kiireinen arki sairaalassa, jossa potilaat voivat kuitenkin luotta
-
12:15-12:35Van Life
4/6. Uusia juttuja. Myös van life muuttuu arjeksi ennen pitkää. Siksi Aino päättää kokeilla uusia juttuja. Suomalaisoppaiden johdattamana suunnataan Lyngenin Alppien jääputouksille. Kylmä hiki nousee Ainon otsalle.
-
12:35-13:35Efter Nio
Voima. Charlie Michaelsenin perheellä on ADHD, Maija-Liisa Peuhu oli Ulla 25 vuotta, kehonrakentaja Andreas Hamberg, Janne ja Eva kuulotestissä ja viskinmaistelussa, kilparatsastaja Arnella Backlund. Parad Media
-
13:35-13:52Tutkan alla: Vientihuijaus Venäjälle
1/3: Luksusautot ja paketti. Monet venäläiset kuljetusyritykset mainostavat voivansa kuljettaa pakotteiden alaisia tavaroita EU:sta Venäjälle. Kuinka mm. kiikarit sisältävän paketin lähettäminen Venäjälle onnist
-
13:52-14:08Tutkan alla: Vientihuijaus Venäjälle
2/3: Lentoteknologia. Vuodettujen liettualaisten tulliasiakirjojen mukaan eräs suomalaisyritys on vienyt tutkalaitteiston Kazakstaniin. Länsimainen teknologia on Venäjällä haluttua. Onko tutka voinut päätyä sinn
-
14:08-14:25Tutkan alla: Vientihuijaus Venäjälle
3/3: Kaivinkoneet. Venäjän hyökättyä Ukrainaan mm. kaivinkoneita alettiin viedä Venäjälle Suomen kautta. Niillä voidaan vahvistaa Venäjän puolustuslinjoja - mutta miten ihmeessä ne on voitu viedä sinne Suomen ka
-
14:25-14:55Viimeinen sana
Onko median kokonaiskuva sodasta ollut liian optimistinen? Vieraina sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö, STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen ja Iltalehden pääkirjoitustoimittaja Kreeta Karvala. Juontajana Rosa Kettumäki. #
-
14:55-15:35Perjantai
Jos elämältä putoaa pohja, vieläkö yhteiskunta ottaa kopin? Palvelujen kulisseissa on hätä, sanoo kansanedustaja Krista Kiuru. Milloin elämä on uhannut pettää Kiurun?
-
15:35-16:50Hengaillaan
6/7. Karri "Paleface" Miettinen ja Dennis Nylund vs. Eeva Vekki ja Robert Sundman. Tänään ratkeaa ketkä pääsevät finaaliin, kun luvassa on viimeiset junamatkat ennen juhlallista päätösjaksoa! Hengaillaan-housebandinä kuullaan Punomoa. O
-
16:50-16:55Novosti Yle
-
16:55-17:00Yle Uutiset viittomakielellä
-
17:00-17:10Yle Uutiset 17.00
-
17:10-17:54Alexa ratkaisee S03E01
Kausi 3, 1/10. Tangon taikaa. Yksityiseen illanviettoon mennyt tanssikoulun argentiinalaisopettaja surmataan. Poliisilla on epäilty, mutta Harry ei ole asiasta vakuuttunut. Niinpä Alexa saa intohimoa uhkuvan keikan. (U)
Sarja -
17:54-18:00Huippuvuoret yläilmoista
Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna.
-
18:00-18:10Yle Uutiset 18.00
-
18:10-18:15Urheiluruutu
-
18:15-18:33Van Life
5/6. Arktista rantaelämää. Kohmeinen pakutoimisto saa Ainon lyttäämään töiden tekoa. Se kannattaa, sillä auton ulkopuolella avautuu unelmien maisema: talviset Lofootit. Uusi tuttavuus yllättää Ainon hyiseen mereen.
-
18:33-18:45Norja ilmasta nähtynä
Koe Norja ilmasta käsin.
-
18:45-19:29Arto Nyberg
Suorassa lähetyksessä haastateltavina suomalaista kirjallisuutta vietnamiksi kääntänyt Bùi Viet Hoa, näyttelijä Pekka Strang ja Etelämantereelta palannut tutkimusmatkailija Mika Kalakoski.
-
19:29-19:40Norja ilmasta nähtynä
Koe Norja ilmasta käsin.
-
19:40-20:24Syyttäjä S17E02
Kausi 17, 2/9. Vaarallinen vyyhti 2/2. Hengissä selviytynyt omistaja on oudon levoton. Hänen asianajajansa herättää epäilyn, että firmalla on kytkös vaarallisiin tahoihin. Max tarjoutuu tutkimaan asiaa pintaa syvemmältä.
Sarja -
20:24-20:29Huippuvuoret yläilmoista
Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna.
-
20:29-20:45Yle Uutiset 20.30
-
20:45-21:05Urheiluruutu
-
21:05-21:50Kriittinen piste E02
Jakso 2/3. Montun pohjalle. Seppo ja Mats valmentavat Hodania omintakeisella tyylillään. Hodan ei ole uskaltanut kertoa näille kilpailukiellostaan. Jomppe vaihtaa leiriä. Kuvailutulkattu.
Sarja -
21:50-22:35Kuoleman kolmio
2/6. Tutkimusten hitaus. Lisa kirjoittaa lehteen uuden jutun, jossa arvostelee poliisin hitautta liittyen Amyn katoamiseen. Se vuotaa julkisuuteen hieman liian aikaisin, sillä David ja hänen kollegansa Brennan seuraavat miestä
-
22:35-23:30Ulkolinja: Abramovitsh, Putinin varjossa
Neuvostoliiton romahdettua Venäjän taloutta ovat hallinneet oligarkit, jotka onnistuivat sekasortoisessa tilanteessa nappaamaan valtionyhtiöt haltuunsa. Yksi heistä on Roman Abramovitsh, joka nousi vaatimatt
-
23:30-00:30Das Boot - Sukellusvene U-612 S01E02
Kausi 1, 2/8. Vaarallinen tehtävä. U-612:n kannen alla miehistö koettaa sopeutua uuteen kapteeniin ja outoon komennukseen. Ennen lähtöään matkaan laivan radisti Frank antoi sisarelleen Simonelle arvoituksellisen t
Sarja
-
-
-
23:15-01:00Fucking with Nobody
Sometus, panetus, rakkaus. Ikisinkku elokuvaohjaaja Hanna luo Instagramiin parodiaromanssin itseään nuoremman näyttelijän Ekun kanssa, ja pian juttu karkaa käsistä. O: Hannaleena Hauru. (Suomi 2020) Kuvailutulkattu. (U)
-
01:00-04:00Uutisikkuna
-
04:00-06:50Uutisikkuna
-
06:50-06:51Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
06:51-06:52Nimipäiväonnittelu: 25.2.
Onnea, Tuija, Tuire ja Vanessa!
-
06:52-07:04Hau Hau, Piip ja Veli
Musiikkiseikkailu. Tänään ystävykset lähtevät musiikkiseikkailulle etsimään soittimia ja keksimään lauluja!
-
07:04-07:11Fantti ja eläimet (S)
Possu. Fantti tapaa possuja: suuren emakon, sen pienet porsaat sekä nuoren possun, joka pitää todella paljon omenoista.
-
07:11-07:12Pikku Kakkonen
Mitä tehdä kun akku on lopussa? Jaakko ja Senja runoilevat ratkaisun.
-
07:12-07:23Killen kimppakyyti
Ääni kadoksissa. Tomppa on laulanut liikaa ja menettää äänensä. Pingviinit lähtevät etsimään kadonnutta ääntä, mutta pian kadoksissa on jotakin muutakin.
-
07:23-07:35Vilja hoitaa
Vaahtohepo Juno. Juno jahtaa hienoa lehteä ja sotkee itsensä vaahteran tahmeaan mahlaan. Vilja ja Poppis tekevät Junolle vaahtokylvyn, mutta kylpeminen pelottaa Junoa.
-
07:35-07:40Rikke
Myssy. Mummi on kutonut myssyn Rikelle. Rikke ei halua pitää sitä, mutta äiti vaatii. Koulumatkalla Rikke piilottaa myssyn puskaan. Hän aikoo hakea sen myöhemmin. Koulun jälkeen myssyä ei kuitenkaan löydy enää!
-
07:40-07:41Pikku Kakkonen
Veera kirjoittaa numeroilla.
-
07:41-07:53Sankarikoulu
Etsi ja pelasta. Välkyn sakin päivän sankariharjoitus on nimeltään "Etsi ja pelasta". Mia Hile ja Pete Helle tulevat auttamaan tehtävän suorittamisessa.
-
07:53-08:04Oktonautit
Kausi 2. Oktonautit ja kyhmypapukaijakalat. Oktonautit tapaavat kyhmypapukaijakalan, joka syö kiviä.
-
08:04-08:07HYRRÄ: Tiedetemput
Tiedetempussa saadaan vesi-ilmapallo pullonkaulasta läpi ilman työntöapua.
-
08:07-08:30Ryhmä Hau
Kausi 7. Dino-tehtävä: Pennut ja dinon hammassärky. Hammassärystä seuraa Dinosaurusmaassa hävityksen kauhistus. / Dino-tehtävä: Pennut pelastavat serkukset sarvinaaman selästä. Turpot joutuvat triceratopsin selkään.
-
08:30-08:55Pikku Kakkosen iso peli
Tärisevä tarjotin. Haasteissa kootaan huojuvia torneja ja palapeliä sekä ajetaan donitsirallia. Lasten kanssa pelaavat Lassi ja Laura. Kisan juontavat Jari ja Dj Jekku Ykkönen.
-
08:55-08:55Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
08:55-08:57Nimipäiväonnittelu: 25.2.
Onnea, Tuija, Tuire ja Vanessa!
-
08:57-08:59Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
08:59-09:00Galaxi
Koulululaisten oma ohjelma!
-
09:00-09:12Näin meillä
Inhorealismia. Kovanaamana tunnettu Linda ei pelkää mitään - paitsi oksentamista. Urheilujoukkueen huvipuistoretkellä hän tekee kaikkensa, jotta ei joutuisi hurjista hurjimpaan vuoristorataan.
-
09:12-09:23Ellun kamut
Hirveä hirviö. Krokotiili nimeltä Untojoutsi kutsuu Ellun kamut apuun, sillä hän uskoo, että viemäreissä lymyää hirviö! Hirviön karjunta tulee kuitenkin taholta, jota kukaan ei osannut odottaa.
-
09:23-09:35Supersisarukset
Muodonmuutoksia. Sisaruksia odottaa viikonloppu isiensä luona, mutta molempien mielestä toisen isä on jännittävämpi. Valtikan avulla he muuttavat ulkonäköään, jotta voivat viettää viikonlopun kiinnostavamman isän kanssa.
-
09:35-09:46Ninjalinja
Mahtava siivousrobotti. Salli pitää siivoamisesta, mutta isosisko Vanessa inhoaa sitä. Vanessa tilaa Ninjalinjalta siivousrobotin, mutta sekään ei ole täydellinen ratkaisu.
-
09:46-09:47Tipu Touhukas
Luonnontieteellinen museo New Yorkissa. Tipu, Kotko ja Tirppa maailmalla.
-
09:47-09:48Tipu Touhukas
Golden Gate -silta. Tipu, Kotko ja Tirppa maailmalla.
-
09:48-09:55Viivi testaa
10-vuotias Hugo on harrastanut snowcrossia 4-vuotiaasta alkaen. Hugo on taitava kelkkailija ja meno kelkalla melkein hirvittää Viiviä. Hugo hyppää korkeista hyppyreistä ja kiitää jylhissä tunturimaisemissa kovaa kyytiä.
-
09:55-10:00Mitä jos?
Mitä jos sua tuijotetaan? Välillä vaan jengi tuijottaa ja se on kyllä ärsyttävää ja kiusallista, mutta tulkitsevatko Milla ja Ada harmitonta vilkuilua väärin?
-
10:00-11:20Ilveskuiskaaja
Raumalainen Hannu tunnetaan Ilveskuiskaajana. Metsäkameroiden avulla hänelle avautuu portti suomalaiseen luontoon ja ennennäkemättömään yhteyteen ilvesten kanssa. T: Wacky Tie Films (Suomi 2023) Kuvailutulkattu. (U)
-
11:20-11:45Ketonen & Myllyrinne S03E02
Kausi 3. 2/8. Vakavan työn aikaansaannos. Aikuiset miehet ovat käyttäneet aikaansa ja energiaansa luodakseen hauskaa. Ja tässä tulos. (U)
Sarja -
11:45-11:55Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
11:55-12:50Hiihdon Suomen Cup: N 3x 5 km (P)
Naisten 3 x 5 km viesti. Selostus Kimmo Porttila, lajiasiantuntijana Kalle Lassila, Kuopio.
-
12:50-13:10Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
13:10-14:30Hiihdon Suomen Cup: M 3 x 7,5 km (P)
Miesten 3 x 7,5 km viesti (P). Selostus Kimmo Porttila, lajiasiantuntijana Kalle Lassila, Kuopio.
-
14:30-14:40Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
14:40-15:25Mäkihypyn MC, N HS 90, 1. kierros
Mäkihypyn maailmancup, naisten HS 90, 1. kierros, Hinzenbach, Itävalta, selostus Mikko Hannula, lajiasiantuntija Janne Ahonen.
-
15:25-15:40Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
15:40-16:15Mäkihypyn MC, N HS 90, 2. kierros
Mäkihypyn maailmancup, naisten HS 90, 2. kierros, Hinzenbach, Itävalta, selostus Mikko Hannula, lajiasiantuntija Janne Ahonen.
-
16:15-16:20Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
16:20-17:00Luolasukeltajat
Seitsemän norjalaista luolasukeltajaa lähtee selvittämään, pääseekö Jarbrutunturin ali sukeltamalla. Maan uumenissa virtaavassa joessa turvallisuus on tärkeää. Kaveriin ja varusteisiin on voitava luottaa. (U)
-
17:00-18:30Latinalaistanssien SM
Latinalaistanssien SM-kilpailut käytiin Tampereella 10.2. Kilpailuja käytiin useissa eri ikäsarjoissa.
-
18:30-19:25Muodostelmaluistelun SM, vapaaohjelma
Muodostelmaluistelun SM, vapaaohjelma, selostus Mika Saarelainen, Turku.
-
19:25-20:45Beachsoccerin MM, finaaliottelu
Beachsoccerin MM, finaaliottelu, Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, selostus Kristian Lindfors.
-
20:45-21:10Raskaana
7/8. Synnytys viikolla 37. Pernilla lähtee sairaalaan synnyttämään. Eleonor valmistautuu henkisesti tulevaan. Saaralla on jo supistuksia, mutta hän odottaa vielä lapsiveden menoa. Tuotanto: Parad Media, 2023.
-
21:10-22:00Alice Levine: Seksistä suoraan S02E02
Kausi 2, 2/3. Eettinen monisuhteisuus. Alice etsii maksimaalista nautintoa ja tapaa monogamian hylänneitä, usean kumppanin rakastajia. Antaako täyttymyksen avoin suhde vai suhteen määritteleminen aivan uusiksi?
Sarja -
22:00-22:25Poronuoret
3/8. Minkälaista on olla naisena nuori poronhoitaja? Keskustelua idioottimaisista Tinder-kysymyksistä. Aleksi yrittää riipiä kasaan mäsän kelkkansa myyntiä varten.
-
22:25-22:55Poronuoret
4/8. Aleksi ja Eero taiteilevat kahden työn ja taloushaasteiden ristipaineessa. Sunnalla alkaa uusi vaihe elämässä, Viola palaa ristiriitaisin mielin Norjaan.
-
22:55-23:25Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä
Huoneihmiset Jari Tervo ja Jani Halme laittavat itsensä likoon ja lähtevät armottomaan luontoon. Tervo loistaa yllättäen lintujen tuntijana. (U)
-
23:25-23:55Rikollinen mieli: Tappoon kärjistynyt huoltajuuskiista
8/8. Millaista on huippu-urheilijan elämä nyt, kun vuosien kiista lapsesta päättyi henkirikokseen? Äiti kuoli, isä istuu Vilppulan vankilassa taposta. Miksi ja mitä oikein tapahtui? (U)
-
23:55-04:00Uutisikkuna
-
-
-
22:35-00:40Elokuva: Unbreakable - särkymätön
Itseään ihan tavallisena miehenä pitävä David Dunn (Bruce Willis) selviytyy naarmutta junaonnettomuudesta, ja eriskummallinen sarjakuvakeräilijä Elijah Price alkaa pitää häntä tosielämän supersankarina.
Elokuva -
00:40-01:35Laittomien autojen takavarikoijat S02E06
Kausi 2, 6/8. Pistokoe. Valtatiellä pysäytetään epäilyttäviä ajoneuvoja. Takavarikoijat korjaavat talteen muun muassa hinausauton, ja varastetut moottoripyörät palautetaan omistajilleen.
Sarja -
01:35-02:25Penn & Teller: Naruta meitä S07E27
Kausi 7, 27/28. Taikasovellus. Lavalla nähdään ihmekortteja, ilmapallo sekä kirjoja. Luvassa on myös katutaikuutta. Penn ja Teller esittelevät sovelluksen, jolla katsojat voivat naruttaa ystäviä.
Sarja -
02:25-03:00Kyllä nolottaa S06E03
Kausi 6, 3/10. Kaislatossut ja muna. Frank ei lämpene Mian nojatuoliehdotukselle, mutta naapurustoon muuttanut norjalaisrouva kiinnostaa. Ruohonleikkurin yhteisomistus johtaa selkkaukseen.
Sarja -
03:00-03:30Kyllä nolottaa S06E04
Kausi 6, 4/10. Rouva Satunnainen. Appivanhempien luona intiimit hetket ovat kortilla, joten tilaisuuteen tartutaan vaikka masentuneen Casperin kustannuksella. Postikorttiin päätynyt Frank ei ilahdu julkisuudesta.
Sarja -
03:30-03:55Täydellinen kesä S06E07
Kausi 6, 7/10. Boheemeissa piireissä. Per Ivar haluaa näyttää, ettei hän ole yhtään tylsä. Terje on reissussa, ja Anki tajuaa tuhlanneensa kaikki rahansa heti alkuunsa. Norjalainen komediasarja.
Sarja -
03:55-04:50Pitääkö olla huolissaan? S07E06
Kausi 7, 6/14 Älkää antako nuorekkuutemme hämätä, tämä ei ole mikään tubetusohjelma! Ruudussa samat vanhat Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Vieraana Ellinoora.
Sarja -
04:50-05:43Aarrepaja UK S03E02
Kausi 3, 2/15. Apinan salaisuus. Pajalle tuodaan maailmaa nähnyt kävelykeppi, jonka päätä koristava apina kätkee salaisuuden sisälleen. Englantilainen realityohjelma.
Sarja -
06:15-07:10Lemmen viemää
Lale on tyrmistynyt Theon ratkaisusta. Eleni ja Leander nauttivat uudelleen löytyneestä onnestaan. Julian puolestaan on murheen murtama. Gretan mustasukkaisuus herää hänen kuullessaan, että asiakas flirttailee Noahille.
Sarja -
07:10-08:05Lemmen viemää
Robertilla on Wernerille pysäyttäviä uutisia Italiasta. Theo tajuaa satuttaneensa Lalea, vaikka tarkoittikin pelkkää hyvää. Alexandra pelkää Leanderin kertovan Elenille totuuden hoitaja Gesinestä.
Sarja -
08:05-08:15Ikku-Pikku Ritari
Pikkuriikkinen Gus haluaa valtakunnan mahtavimmaksi ritariksi ja todistaa kaikille, että mikään ei ole mahdotonta, vaan urhoollisuus ja rohkeus menevät kaiken edelle.
-
08:15-08:30Ikku-Pikku Ritari
Pikkuriikkinen Gus haluaa valtakunnan mahtavimmaksi ritariksi ja todistaa kaikille, että mikään ei ole mahdotonta, vaan urhoollisuus ja rohkeus menevät kaiken edelle.
-
08:30-08:55Muumilaakson tarinoita S01E26
Kausi 1, 26/26. Orpolapset. Vilijaana odottaa Emma-tätiään juhannuksen viettoon, mutta yllättäen hänen ovelleen koputtavatkin Muumipeikko ja Niiskuneiti. Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen lähtevät vapauttamaan orpolapsia.
Sarja -
08:55-12:00Huomenta Suomi
9.05 Sari Havas ja Elina Snicker9.35 Samurai-kulttuuri9.48 Iha Just Imus10.05 Somelääkäri 10.18 Päihderiippuvuus10.35 Halpa vs. kallis10.48 Uniklubi11.05 Blind Channel11.49 Lauri Haav
-
12:00-13:00MasterChef Suomi S05E03
Kausi 5, 3/15. Kymmenen amatöörikokin ensimmäisenä haasteena MasterChef-keittiössä on valmistaa tuomarien reseptien pohjalta annokset. (u)
Sarja -
13:00-13:50Muodin huipulle S04E03
Kausi 4, 3/10. Suunnittelijoiden tehtävänä on suunnitella oma näkemyksensä 90-luvun hittimuotiasusta: tuulipuvusta. Kaksin on aina kauniimpi, joten suunnittelijat suunnittelevat pareina tuulipukuparit.
Sarja -
14:05-15:30Tietäjät tietää S01E08
Kausi 1, 8/10 Rakas Ruotsi. Kilpailijapyörässä onneaan kokeilevat tänään Irma, Elias ja Jaana. Apunaan heillä on tässä hauskassa jaksossa mm. Johanna Puhakka, Iiro Panula, Kari Kanala ja Pekka Pouta.
Sarja -
15:30-16:30Sanansaattajat S01E01
Kausi 1, 1/10. Viihteellinen sanakilpailu takaa monet hersyvät naurut! Mikä on tädyke ja mistä tulee nero? Miika Nousiaisen, Tuomas Kyrön, Janne Saarikiven ja Jenni Pääskysaaren vieraana tänään näyttelijä Martti Suosalo.
Sarja -
16:30-17:30Levyraati S01E06
Kausi 1, 6/8. Viidelle kappaleelle raadissa pisteensä antavat näyttelijä Ville Virtanen, Iisalmelainen liikunta-alan yrittäjä Anu Marin, Väinö Karjalainen, Lina Schiffer ja Asko Kallonen. Puheenjohtajana Jenni Pääskysaari.
Sarja -
17:30-19:00Putous S16E06
Kausi 16, 6/8. Sketsihahmot visailevat, Antti Holma kokeilee siipiään urheilutoimittajana ja jälleen yksi onnekas joutuu Pokkakokeeseen. Illan huipentaa JVG! Suoran Putous-lähetyksen juontaa Niina Lahtinen.
Sarja -
19:00-19:10Seitsemän uutiset
-
19:10-19:20Tulosruutu
-
19:20-19:30Urheiluextra
Urheiluextrassa käydään läpi Liigan kuumimpia puheenaiheita ja tapahtumia MTV Urheilun liigatiimin voimin.
-
19:30-21:00LOVE S01E02
Kausi 1, 2/10. Happoradio amorina ja Samu Haber valomiehenä. LOVE-illan musiikkiyllätyksissä mukana myös KUUMAA, Maustetytöt, Etta ja LOVEband solisteinaan Noora Louhimo ja Lauri Mikkola.
Sarja -
21:00-22:00Sanansaattajat S01E02
Kausi 1, 2/10. Turku ja tori vai torakka ja turilas? Miika Nousiaisen ja Tuomas Kyrön rinnalla kisaamassa kirjailija Heli Laaksonen. Janne Saarikivi ja Jenni Pääskysaari tuomaroivat tarkasti.
Sarja -
22:00-22:20Kymmenen uutiset
-
22:20-22:25Viikon sää
-
22:25-22:35Tulosruutu
-
22:35-23:35Yökylässä Maria Veitola S10E03
Kausi 10, 3/10. Maria vierailee Loviisassa sisarusten Anna ja Arppa Airolan luona. Vierailun aikana keskustellaan Aikuisista ja biisinkirjoituksesta, pohditaan työn ja vapaa-ajan balanssia.
Sarja -
23:35-00:35Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! S01E07
Kausi 1, 7/10. Sähköä ja kitkaa. Voiko kala saada onkivavan kelan syttymään tuleen? Myytinmurtajat paneutuvat sähköön ja kitkaan liittyviin myytteihin. Amerikkalainen tiedesarja.
Sarja
-
-
-
22:35-00:50Elokuva: 22 Jump Street
(22 Jump Street 2014). Toimintakomedia 21 Jump Streetin jatko-osassa konstaapelit Schmidt ja Jenko soluttautuvat collegeen etsiessään vaarallista huumetta kaupittelevaa Ghost-huumekauppiasta (Peter Stormare). Tehtävän aikana kollegoiden välit kiristyvät, ja kevätloman aikaan Schmidt joutuu lähtemään Ghostin perään yksin. Elokuva voitti MTV Movie Awardit parhaasta komediaroolista (Channing Tatum), parhaasta parivaljakosta sekä parhaasta tappelukohtauksesta. Pääosissa: Jonah Hill, Channing Tatum, Peter Stormare, Wyatt Russell, Amber Stevens, Ice Cube. Ohjaus: Phil Lord, Christopher Miller. (107')
Elokuva -
Kausi 1. Jakso 10/12. Hindutemppeli haastaa kisaajat loputtomine portaineen, ja laskutoimitus osoittautuu yllättävän vaikeaksi. Apina varastaa temppelilahjan, ja munkin etsiminen luolastosta aiheuttaa hämmentäviä hetkiä. Tuhannet kirjat pistävät kilpailijoiden pään sekaisin, eikä yksi tiimi meinaa millään löytää oikeaa opusta. Tunnelma tiivistyy tien päällä, kun kaikki keinot otetaan käyttöön. Kotimainen realitysarja. (71')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 4/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 1. Jakso 15/26. Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma. (3')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 16/26. Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma. (3')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 8/10. Kun Sateenaarimaassa on jotakin vialla, sen suurisydäminen vartija Tuire pelastaa tilanteen täyttämällä toiveita yhdessä parhaan ystävänsä Bartlebyn kanssa. Lastenohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 1/1. Supersuositun lelusarjan ikioma ohjelma koostuu näppäristä viiden minuutin jaksoista, joissa seurataan värikkäiden hahmojen koomisia seikkailuja. Lastenohjelma. (5') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 4. Jakso 1/3. Supersuositun lelusarjan ikioma ohjelma koostuu näppäristä viiden minuutin jaksoista, joissa seurataan värikkäiden hahmojen koomisia seikkailuja. Lastenohjelma. (4') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 4. Jakso 2/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 15/52. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 36/52. Näyttävässä animaatiosarjassa seikkailee rohkea ja utelias poika Tashi ja hänen serkkunsa Jack. Serkukset suojelevat Tashin kylää erilaisilta vaaroilta ja eksyvät unohtumattomille seikkailuille ympäri Tashin eksoottista asuinpaikkaa. Sarja perustuu Barbara ja Anna Fienbergin suosittuun lastenkirjaan. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (12')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 10/52. K3 lähtee Skotlantiin esiintyäkseen Loch Nessin hirviön, Nessien nimikkokonsertissa. Loch Nessin linnassa tohtori Franck Einstine valmistelee yllätystä veljelleen Jean-Pierre Piquet'lle: hän aikoo monistaa Nessien.
Sarja -
Kausi 3. Jakso 4/10. Sarjassa seurataan viiden Lego-ritarin seikkailuja, jotka taistelevat futuristisessa maailmassa Jestro-paholaista vastaan. Lastenohjelma. (21') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 3. Jakso 5/10. Sarjassa seurataan viiden Lego-ritarin seikkailuja, jotka taistelevat futuristisessa maailmassa Jestro-paholaista vastaan. Lastenohjelma. (21') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/4. Heinähatun ja Vilttitossun perhe lähtee lomalle. Hanna-äidillä on ihana viikko suunniteltuna ylellisessä huvilassa. Sattumalta Kattilakosket päätyvät kuitenkin väärään "huvilaan" ja kylän poliisien mökkinaapureiksi. Konstaapelit naamioituvat taiteilijaveljeksiksi saadakseen olla rauhassa Kattilakosken perheeltä. Heinähatun ja Vilttitossun epäilykset heräävät heti, ja suuri vakoiluseikkailu alkaa. Neliosainen sarja elokuvasta Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. (22')
Sarja -
Kausi 2024. Jakso 7/20. HS:n Lasten uutiset kertoo alakoululaisille viikon uutistapahtumista innostavalla ja helposti ymmärrettävällä tavalla. Lastenohjelma. (9')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 4/10. Venäjäntoykaksikko Prinssi ja Niki reagoivat kerrostalon ääniin ja yksinoloon. Espanjasta Suomeen adoptoitu corgi-saksanpaimenkoira mix Tonto kaipaa rauhallisempaan asuinympäristöön. Kotimainen eläinohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 3/14. Tutustumme laulaja Benjamin Peltosen makuuhuoneeseen. Piipahdamme Hotel U14:ssa, jossa syvennytään laadukkaaseen hotellinukkumiseen. Vierailemme koripallojoukkue Helsinki Seagullsin treeneissä. Kotimainen lifestyleohjelma. (22')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 9/15. Kauniina kuolleet. Nuori nainen löydetään kuristettuna kotoaan, ja kaikki viittaa siihen, että syyllinen on postinkantaja, jolla oli suhde useamman kotirouvan kanssa. Seuraava uhri kuitenkin murhataan, kun epäilty on tutkintavankeudessa, ja murharyhmä joutuu vaihtamaan tutkintalinjaansa. Itävaltalainen rikossarja. (45')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 10/15. Syntymäpäiväyllätyksiä. Jalokivikauppias ammutaan ryöstön yhteydessä, ja ampuja pääsee livahtamaan pakoon. Timantit jäävät kuitenkin vangitun rikoskumppanin haltuun, joten ampuja ottaa Nikin panttivangiksi ja vaatii ryöstösaalista itselleen vastineeksi tämän hengen säästämisestä. Itävaltalainen rikossarja. (46')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/12. Perheen puolella. Suzen ja Markin perheen kasvaessa nykyinen koti jää pieneksi, mutta tunneside estää Suzea muuttamasta. Susan ja John puolestaan rakastavat luonteikasta kotiaan, mutta huonelabyrintti käy Johnin hermoille. Englantilainen lifestyleohjelma. (45')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 12/20. Charlotte. Anna esittelee charlottesuosikkinsa. Hän valmistaa kesäisen raikkaita marjacharlotteja, klassisen ranskalaisen omenacharlotten ja elegantin karhunvatukka-valkosuklaacharlotten pistaasikeksireunalla. (21')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 7/8. Kakkaa lapioimassa. Nuorena yrittäjänä vaurastunut Emilia Liberman ja hänen miehensä Daniel pääsevät kokemaan hevosten kanssa työskentelevien Iina Onnelaisen ja Pekka Koposen vaatimatonta elämäntyyliä. Nuoria pareja yhdistävät tekijät löytyvät yllättävistä paikoista. Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 8/8. Kartanon prinsessa ja yksiön asukki. Ahtaasti asuva laitoshuoltaja Heli Lääperi pääsee laajentamaan elintilaansa entisen kansanedustaja Markku Pakkasen omistamaan arvokkuutta ja perinteisyyttä henkivään kotiin. Millaisia uusia mahdollisuuksia vaihtoviikko voikaan tuoda molempien elämään? Kotimainen realitysarja. (40')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 7/15. Uusi heimo. Puuposti tuo viestin yhdistymisestä, ja kilpailijat suuntaavat kohti ensimmäistä yksilökilpailua. Kisan nopeimmat pääsevät nauttimaan grilliherkuista ja päättämään hävinneiden kohtalosta. Uudella saarella pohditaan, kenen pää on pölkyllä, ja yksi uskoo matkansa tulleen päätökseen. Kotimainen realitysarja. (65')
Sarja -
Kausi 8. Jakso 7/8. Turhan tiedon kaatopaikka. Oululainen asiakkuuspäällikkö Ville tietää paljon ja Wikipedia on tullut tutuksi. Onko tiedosta hyötyä tälle turhan tiedon kaatopaikaksikin tituleeratulle miehelle illan pelissä? Antti Holma isännöi iltaa. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/9. Top Gear Suomi alkaa. Teemu Selänne, Ismo Leikola, Christoffer Strandberg ja Stig kaasuttavat Top Gear Suomen historiallisen jakson käyntiin! Jokaisen autointohimot ja ajotaidot pääsevät heti ensimmäisessä jaksossa todelliseen testiin. Vieraana Jari Litmanen ja Suomen rallin maailmanmestarit. Kotimainen viihdeohjelma. (66')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 10/24. Tähtivalmentajien tiimeissä on vielä tilaa lahjakkaille laulajille. Kuka kääntää kaikki tuolit? Entä kuka saa kaikki valmentajat katumaan kääntymättömyyttään? Kilpailijoita mm. Somerolta, Haminasta ja Järvenpäästä. Kotimainen musiikkiohjelma. (64')
Sarja -
21:30-21:35Tulossa: Farmi Suomi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')
-
21:35-21:40Keno ja Synttärit S2024E56
Kausi 2024. Jakso 56/182. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')
Sarja -
21:40-00:40Elokuva: Da Vinci -koodi
(The Da Vinci Code/USA 2006). Tom Hanks esittää pääosaa jännittävässä menestystrillerissä, joka perustuu Dan Brownin huippusuosittuun romaaniin. Tutkija Robert Langdon (Tom Hanks) selvittää Louvren taidemuseossa tapahtunutta murhaa yhdessä kryptologi Sophie Neveun (Audrey Tautou) kanssa. Kaksikko päätyy seuraamaan Leonardo Da Vincin töihinsä kätkemiä johtolankoja, jotka johdattavat heidät Pyhän Graalin arvoituksen jäljille. Pääosissa: Tom Hanks, Audrey Tautou, Ian McKellen, Jean Reno, Paul Bettany, Alfred Molina. Ohjaus: Ron Howard. (142')
Elokuva
-
-
-
23:00-00:35Billie
James Erskinen dokumentti jazzlaulaja Billie Holidaysta toimii kuin film noir -jännäri. Se pohjautuu elämäkertaa varten 1970-luvulla tehtyihin haastatteluihin. Kirja ei valmistunut, mutta kiehtovat asiat tulevat julki. (U)
-
00:35-04:00Textnytt
-
04:00-07:37Textnytt
-
07:37-08:00Tom Sawyer
18/26. Tom näkee unta, että Becky joutuu vaaraan. Herättyään hän on vakuuttunut siitä, että Beckylle tapahtuu jotakin pahaa. Pian nousee myrsky, ja Tom huomaa, että hänen unensa uhkaa toteutua.
-
08:00-08:10Sunnuntai Sofian seurassa
Sofia tapaa Tondani-nimisen norsunpoikasen. Se asuu norsujen lastenkodissa, koska menetti emonsa salametsästyksen vuoksi. Tondanin hoitajan tavoite on, että eräänä päivänä Tondanin voisi päästää takaisin luontoon. Sofia se
-
08:10-08:40Pieni eläinsairaala E11
Osa 11/12. Pieni eläinsairaala on koottu suositun ruotsalaissarjan Djursjukhuset parhaista tarinoista. Lapset esittävät eläimistä kysymyksiä ja juontaja Sofia Rågenklint etsii niihin vastaukset. T: SVT, 2016
Sarja -
08:40-09:00Rakennetaan maja!
1/8. Mittakaava. Kaksi yläkouluikäisten joukkuetta rakentaa vain kahdeksassa päivässä mahdollisimman hienon ja kekseliään majan. Tähän tarvitaan käsityöläisten vinkkejä, sopivia työkaluja, paljon mielikuvitusta - ja hyvät matemati
-
09:00-09:50Maastopalojen jäljillä
2/4: Takaisin Australian luontoon. Maastopaloista ja taudeista huolimatta koalalla on toivoa välttyä sukupuuttoon kuolemiselta. Maastopalot vaikuttivat myös Australian ehkä omalaatuisimpaan otukseen, vesinokkaeläimeen.
-
09:50-10:00Beppen makumatkassa
2/4. Veljekset Bengt ja Johnny Johansson sekä Jan-Anders Jarebrand loihtivat herkkuja koivunmahlasta. Ruotsalaisessa reportaasissa tutustutaan käsintehtyyn ruokaan.
-
10:00-10:30Älä kokeile tätä kotona S05E06
Kausi 5, 6/6. Sisäuima-allas. Marten viimeinen ajotunti sisältää maantieajoa ja paljon mutkia. Lisäksi ohjelmassa on sisäuima-altaan rakentaminen. Norjalaisessa tiedesarjassa tehdään vaarallisia mutta viihdyttäviä kokeita.
Sarja -
10:30-11:00Kaikkea kaupan S02E05
Kausi 2, 5/16. Saako Klaus laatuvasikoista hyvän hinnan? Jan jännittää Svendborgissa erityisesti yhtä asiaa. Liselotten nettihuutokauppa myy viittä hopeista rintakorua. Tanskalainen sarja huutokaupoista.
Sarja -
11:00-12:00Tuntematon perillinen S02E02
Kausi 2, osa 2/6. Waltraud Kristinsson halusi jättää osan perinnöstään pojalleen Gunnarille, johon hän aikoinaan menetti yhteyden kohtalokkaan virheen takia. Kattis Ahlström ja Niklas Källner etsivät käsiinsä yllästysperinnön
Sarja -
12:00-13:30Kino Klassikko: Paholaisen enkelit
Melodraama lamakautena maaseutua kiertävän taitolentäjän perheestä ja heidän kanssaan ystävystyvästä lehtimiehestä. N: Rock Hudson, Robert Stack, Dorothy Malone. O: Douglas Sirk. (The Tarnished Angels, USA 19
-
13:30-14:47Kino Suomi: Punahilkka
Koulukodista lähtevä Anja joutuu vapaudessa ottamaan ensimmäisen kerran vastuun omasta elämästään ja ihmissuhteistaan. N: Kristiina Halkola, Lasse Pöysti. O: Timo Bergholm. (1968) (U)
-
14:47-15:40Kaunis änkytykseni
Koskettava dokumentti änkyttävistä nuorista, jotka osallistuvat itsetuntoa kohottavalle The Stuttering Association for the Young-yhdistyksen järjestämälle taideleirille. Osallistujista eräät ovat käyneet lähellä itsemurhaa, toise
-
15:40-16:20Norjan RSO: Linkolan klarinettikonsertto
Jukka Linkolan klarinettikonsertto n:o 2 kantaesitettiin Oslossa lokakuussa 2021. Klarinetistina oli Björn Nyman ja kapellimestarina Petr Popelka.T: NRK, Norja (2021).
-
16:20-17:25Kanneh-Mason, seitsemän muusikon perhe
Mediailmiöksi nousseessa brittiläisessä Kanneh-Masonien perheessä on seitsemän 13-26 vuotiasta sisarusta. He ovat kaikki kannuksensa ansainneita ja palkittuja klassisen musiikin viulisteja, sellistejä tai pian
-
17:25-17:55Strömsö
Meistä on tullut yhä mukavuudenhaluisempia, myös kalojen suhteen. Miksi esimerkiksi fileoida kala ja poistaa siitä ruodot itse, kun joku muu voi tehdä sen puolestamme? Kokonaisen kalan fileointi ja hyödyntäminen on kuitenkin helppoa, kunhan
-
17:55-18:00Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
18:00-18:12Vesta-Linnea
8/12. Paulan sydän on murskattu. Vesta-Linnea lohduttaa häntä hillovoileivillä. Sarja perustuu Tove Appelgrenin suosittuihin kirjoihin. Tuotanto: Långfilm productions, 2021.
-
18:12-18:17Lumileikkejä
Violan upea lumibaletti tarvitsee lumiprinssin, ja Tomas on juuri sopiva rooliin - halusipa hän sitä itse tai ei.
-
18:17-18:30Robottijunat
Pasi, Masi ja Juki löytävät esineen, joka näyttää vanhalta kameralta. Kun sillä ottaa kuvan, kuvattavasta tulee kiltti ja auttavainen.
-
18:30-19:29Puutarhakausi
4/9: Kultavettä ja teehybridejä. Tilan kaivo on lähes tyhjentynyt. Jotta joka pisarasta saataisiin kaikki irti, Tareq rakentaa nokkelan itsekastelevan yrttilaatikon.
-
19:29-19:39Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
19:39-19:48Sportnytt
Urheilu-uutisia.
-
19:48-20:00Sportliv
Olenko tuhlannut elämäni, kun olen panostanut kaiken nyrkkeilyyn? Muun muassa tämän kysymyksen kuusinkertainen maailmanmestari Eva Wahlström kysyi itseltään, kun hän lopetti ammattilaisuransa 39-vuotiaana. Moni tuntui ajattelevan niin, mut
-
20:00-21:00Talot huokuvat historiaa S09E05
Kausi 9, osa 5/6: Kolmen sukupolven koti Frösundassa. Gyllendalin tilan päärakennuksen rakentamisajankohdan selvitys osoittautuu hankalaksi, joten asiantuntija ottaa näytteitä talon rungosta. Tulokset ovat iso yllätys.
Sarja -
21:00-22:40Elokuva: Hengen pitimiksi
Maggie ja Carsten rakastavat toisiaan, heillä on kaksi ihanaa lasta, ja he avaavat oman gourmetravintolansa Malusin. He haluavat kaiken. Ja heillä on kaikki. Melkein. Sillä heiltä puuttuu lupaava Michelin-tähti. Heidä
Elokuva -
22:40-23:20SD-homot
2/3. Kesän 2022 Pride-viikko lähestyy, ja moni on huolissaan. Norjassa ja Saksassa sukupuolivähemmistöjä edustavia on tapettu Priden yhteydessä. Ruotsissa oikeistopopulistinen Vaihtoehto Ruotsille -puolue suunnittelee Priden vastaisia toim
-
23:20-00:20Kylä josta lapset katoavat
Grönlannin itärannikolla on kaukana kaikesta pieni kaupunki, jossa kaksi naista yrittää hartiavoimin pelastaa kaupungin lapset ja nuoret. Joka viides asukkaista päätyy itsemurhaan, ja suuri osa on joutunut kokemaan s
-
-
-
22:00-00:50NHL: Philadelphia - NY Rangers
Philadelphia Flyers - New York Rangers, Wells Fargo Center (24.2.2024). Selostaja Julius Sorjonen, kommentaattori Siim Liivik.
-
00:50-01:15Simpsonit S18E10
Kausi 18, 10/22. Rannikkonostalgiaa. Simpsonit lähtevät lomamatkalle kalastajakylään, jonka Marge muistaa lapsuudestaan. Tötöiltyään ilotulitteiden kanssa Homer joutuu pakkotyöhön kalastusalukselle, juuri kun myrsky lähestyy.
Sarja -
01:15-01:35Simpsonit S18E11
Kausi 18, 11/22. Kosto on suloista. Homer pinna palaa liikenteessä ja hän päättää kostaa autoilijalle. Muu perhe kertoo hänelle elokuvamaailmasta tuttuja tarinoita kostosta ja sen seuraamuksista. Amerikkalainen piirrossarja.
Sarja -
01:35-02:25Laittomien autojen takavarikoijat S03E07
Kausi 3, 7/20. Onni matkassa. Takavarikoijat saavat erikoisen keikan, kun myrskyn kaatama jalkapallokatsomo on nostettava paikalleen. Iäkäs herra tulee katsomaan autoaan rajun kolarin jälkeen.
Sarja -
02:25-03:10Poliisit UK: Ajojahti S16E02
Kausi 16, 2/15. Haulikkomies. Poliisin aseistettu yksikkö etsii miestä, jonka epäillään kantavan katkaistua haulikkoa. Kaahariparivaljakko keksii innovaativisen viestintätavan. Brittiläinen poliisisarja.
Sarja -
03:10-03:35Simpsonit S08E11
Kausi 8, 11/25. Rikolliset rinkelit. Margen liikeyritys alkaa menestyä, mutta sen takana vaikuttavatkin korkeammat voimat. Vierailevat äänet: Jack Lemmon ja Joe Mantegna.
Sarja -
03:35-04:00Simpsonit S08E12
Kausi 8, 12/25. Lunta tupaan. Johtaja Burns tekee henkilökuntineen suunnistusretken vuoristomajalle.
Sarja -
04:00-04:25Schitt's Creek S05E03
Kausi 5, 3/14. Lavastus. Alexis ja Johnny yrittävät tehdä vaikutuksen matkailubloggaajaan. David ja Patrick etsivät uutta asuntoa ja huomaavat haluavansa aivan eri asioita. Kanadalainen komediasarja.
Sarja -
04:35-04:42Schitt's Creek S05E03
Kausi 5, 3/14. Lavastus. Alexis ja Johnny yrittävät tehdä vaikutuksen matkailubloggaajaan. David ja Patrick etsivät uutta asuntoa ja huomaavat haluavansa aivan eri asioita. Kanadalainen komediasarja.
Sarja -
07:00-07:20Muumilaakson tarinoita S02E17
Kausi 2, 17/26. Ilotulituksia yössä. Nipsu on törmännyt tyttöön, joka on niin kipeä, ettei pysty puhumaan. Hemuli saa kauan odottamansa kirjeen.
Sarja -
07:20-07:50Muumilaakson tarinoita S02E18
Kausi 2, 18/26. Muumilaakson kultakuume. Muumilaaksoon saapuu kullanetsijä. Hänellä on mukanaan aarrekartta. Vaikka hän epäileekin kartan olevan väärennös, ajatus aarteesta kutkuttaa kaikkien mieltä.
Sarja -
07:50-08:00Professori Balthazar
Klassikkoanimaatio kertoo lempeästä ja nokkelasta professori Balthazarista, joka keksii ihmekoneensa avulla ratkaisun kaikkiin pulmiin. Balthazar opettaa esimerkillään kuinka luovuudella ratkaistaan hankalatkin tilanteet.
-
09:00-09:30Paavo Pesusieni S06E20
Kausi 6, 20/25. Patrikia hatuttaa / Tuomion lelukauppa. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi.
Sarja -
09:30-10:00Paavo Pesusieni S06E21
Kausi 6, 21/25. Hiekkalinnat hiekassa / Kotilokauhua. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi.
Sarja -
10:00-10:30Paavo Pesusieni S06E22
Kausi 6, 22/25. Megasyöttisanko / Yksisoluinen hääpäivä. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi.
Sarja -
10:30-11:25Poliisit UK: Ajojahti S16E04
Kausi 16, 4/15. Auto jumissa. Pikkutielle hylätty Toyota vastustelee poliisien yrityksiä saada se liikkeelle. Auto pitäisi kuitenkin saada turvaan epäilyttävältä alueelta. Brittiläinen poliisisarja.
Sarja -
11:30-12:30Suurmestari UK S15E08
Kausi 15, 8/10. Sataprosenttista Boscoa. Kilpailijoita on pyydetty tuomaan mukanaan esine, jota he kantavat aina mukana mutta joka ei ole mahtua laukkuun. Brittiläinen viihdeohjelma.
Sarja -
12:30-13:00Simpsonit S18E15
Kausi 18, 15/22. Omituinen romanssi. Homer päättää säästää vanhainkotiin maksamansa rahat ottamalla isoisän luokseen asumaan, ja isoisän kiukuttelut suututtavat pian lähes kaikki perheenjäsenet.
Sarja -
13:00-13:30Simpsonit S18E16
Kausi 18, 16/22. Homerazzi. Homer ryhtyy paparazziksi jaksossa, jota tähdittävät näyttelijät Jon Lovitz, J.K. Simmons sekä Betty White. Amerikkalainen piirrossarja.
Sarja -
13:30-14:00Simpsonit S18E17
Kausi 18, 17/22. Pelin pyörteissä. Marge tutustuu nettiin ja jää koukkuun tietokonepeliin. Lisan uusi intohimo on puolestaan jalkapallo ja Homer toimii tuomarina tyttärensä matsissa. Viheriöllä mukana myös Ronaldo.
Sarja -
14:00-14:30Simpsonit S18E18
Kausi 18, 18/22. Baseball-Bart. Bart epäonnistuu ratkaisevassa baseball-ottelussa ja saa springfieldiläisten vihat niskaansa. Amerikkalainen piirrossarja.
Sarja -
14:30-15:00Simpsonit S18E19
Kausi 18, 19/22. Riippuvuutta ja roihuja. Maggien tuttiriippuvuudesta alkaa tapahtumavyyhti, joka aiheuttaa Homerille univaikeuksia. Lopulta Homer päätyy kavereidensa kanssa vapaaehtoisiksi palomiehiksi.
Sarja -
15:00-15:30Mr. Bean
12/14. Lyö tiiltä, Mr. Bean. Mr. Bean käy pesulassa pesemässä vaatteitaan ja muita tekstiilejään. Minigolfissa taas alku on lupaava, kunnes pallo lähtee omille teilleen. Brittikomedia.
-
15:30-16:00Mr. Bean
13/14. Hyvää yötä, Mr. Bean. Mr. Bean on jonottaa päivystyspoliklinikalla. Matkailijana on mukava koristella vartiosotilasta valokuvaa varten. Illalla unensaanti on vaikeaa, mutta konsteja löytyy. Brittikomedia.
-
16:00-16:30UEFA Champions League: Viikkomakasiini S18E19
Jaksossa kerrataan viikon pudotuspelikierros.
-
16:30-17:00Vintiöt
Istu ja pala. He ovat takaisin ruudussa. Eikö millään ole enää väliä? Tämäkö on Suomi-popin tulevaisuus vai kotimaisen sketsiviihteen loppu? Ota itse selvää.
-
17:00-18:00Suurmestari UK S13E02
Kausi 13, 2/10. Lintukäsisormi. Tällä kertaa yritetään paikallistaa juhannussalko lepatusta kuuntelemalla, kaivetaan omasta puhelimesta coolein kuva ja tehdään hattutemppu jumppapalloilla. Brittiläinen viihdeohjelma.
Sarja -
18:00-19:00Elämää äärirajoilla: Alaska S05E07
Kausi 5, 7/16. Agnes Hailstone tyttärineen opettelee kaatamaan polttopuita, kun aviomies Chip on vankilassa. Glenn puolestaan opettelee rakentamaan iglua metsästysreissulla ja Jessie opettelee pilkkimään madetta.
Sarja -
19:00-20:00Elämää äärirajoilla: Alaska S05E08
Kausi 5, 8/16. Agnes yrittää hakea tiipiin leiristä korjattavaksi, mutta moottorikelkka tekee tenän. Andy kouluttaa pentuja rekikoiriksi hyvällä menestyksellä, ja Glenn harjoittelee lentämään uudella liitovarjollaan.
Sarja -
20:00-21:00Levyraati S01E06
Kausi 1, 6/8. Viidelle kappaleelle raadissa pisteensä antavat näyttelijä Ville Virtanen, Iisalmelainen liikunta-alan yrittäjä Anu Marin, Väinö Karjalainen, Lina Schiffer ja Asko Kallonen. Puheenjohtajana Jenni Pääskysaari.
Sarja -
21:00-22:50Subleffa: Supercool
Hulvaton toimintakomedia, jossa päähänpotkitut nörtit Neil ja Gilbert saavat viimein mahdollisuuden olla ässiä.
Elokuva -
22:50-01:00Subleffa: The Accountant
Christian Wolff työskentelee rikollisjärjestöjen kirjanpitäjänä. Kun valtionvarainministeriö alkaa hengittää niskaan, Christian ottaa toimeksiannon lailliselta asiakkaalta. Setviessään tilejä, ihmisiä alkaa kuolla.
Elokuva
-
-
-
22:55-02:00Elokuva: Wonder Woman
Ennen kuin hänestä tuli Wonder Woman, hän oli Diana, voittamattomaksi soturiksi koulutettu amatsonien prinsessa.
Elokuva -
02:00-02:30Latela 2022 S02E15
Kausi 2, osa 15. Junnulassa on hymy herkässä, kun Alfa on maalattu ja Jopa löytää aarteen. Kalkun tallilla pidetään kakkukestit Härskin vaihtaessa jakoavaimen vatkaimeen. Huttunen tarvitsee silti vähän väkevämpääkin kestitystä.
Sarja -
02:30-03:05Latela 2022 S02E16
Kausi 2, osa 16. Latelassa ollaan kusessa Alfan aikataulun kanssa ja avuksi on palkattu kittipakkelien epäjumala Kia, jolta ei kehuja heru poikain pohjatöille. Huttunen ja Majuri jäävät sivuosaan, kun Kia tarttuu toimeen.
Sarja -
03:05-04:15Top Gear: Planes, Trains & Automobiles S01E07
Kausi 1, osa 7. Erikoisjaksoissa juhlitaan Top Gearin ikimuistoisimpia hetkiä mitä vaihtelevimpien menopelien parissa, puikoissa tietenkin kolmikko Jeremy Clarkson, Richard Hammond ja James May.
Sarja -
04:15-05:20Poliisikamera S05E01
Kausi 5, osa 1. (Fanget på Politiets kamera, Tosi-tv, Tanska, 2022)
Sarja -
05:20-05:50Asunnon metsästäjät S155E13
Kausi 155, osa 13. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2020)
Sarja -
06:05-06:30Rantatalon metsästäjät S02E12
Kausi 2, osa 12. Sarjassa asunnonnälkäiset ostajakandidaatit etsivät unelmiensa kotia hienoilta ja tyylikkäiltä rantakohteilta. (Beach Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
06:30-06:55Rantatalon metsästäjät S02E13
Kausi 2, osa 13. Sarjassa asunnonnälkäiset ostajakandidaatit etsivät unelmiensa kotia hienoilta ja tyylikkäiltä rantakohteilta. (Beach Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
06:55-07:40Kokkaushaaste S38E07
Kausi 38, osa 7. Ted Allenin juontamassa kilpailussa kokit valmistavat epätavallisista ruoka-aineyhdistelmistä kolmen ruokalajin aterioita. Tässä kilpailussa on kyse taidosta, nopeudesta ja kekseliäisyydestä!
Sarja -
07:40-08:25Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi S06E11
Kausi 6, osa 11. Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä. (Property Brothers: Forever Home, Tosi-tv, Kanada, 2021)
Sarja -
08:25-08:50Asunnon metsastäjät S176E02
Kausi 176, osa 2. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
08:50-09:15Asunnon metsastäjät S176E03
Kausi 176, osa 3. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
09:15-10:15Unelmahäät S03E09
Kausi 3, osa 9. Vuosi sitten maistraatissa vihityt Sanna ja Michael Micu Ohtonen juhlivat 1-vuotishääpäiväänsä Hattulassa. Tinderissä tutustuneen parin rakkaus ei aluksi meinannut roihahtaa, sillä sulhasella meni pupu pöksyihin.
Sarja -
10:15-11:20Rakastaa, ei rakasta S04E01
Kausi 4, osa 1. Tony valmistautuu Cristyn ja Melissan saapumiseen Ruotsiin. Rolf ja Vilai ovat viimein tapaamassa toisiaan oikeasti kahden ja puolen vuoden jälkeen. (Älskar, älskar inte, Tosi-tv, Ruotsi, 2024)
Sarja -
11:20-12:20Poliisikoirat S01E06
Kausi 1, osa 6. Poliisikoirat auttavat vuosittain jopa 300 000 rikoksen torjumisessa ja estamisessä Iso-Britanniassa.
Sarja -
12:20-13:20Poliisikamera S05E01
Kausi 5, osa 1. (Fanget på Politiets kamera, Tosi-tv, Tanska, 2022)
Sarja -
13:20-13:55Latela 2022 S02E15
Kausi 2, osa 15. Junnulassa on hymy herkässä, kun Alfa on maalattu ja Jopa löytää aarteen. Kalkun tallilla pidetään kakkukestit Härskin vaihtaessa jakoavaimen vatkaimeen. Huttunen tarvitsee silti vähän väkevämpääkin kestitystä.
Sarja -
13:55-14:30Latela 2022 S02E16
Kausi 2, osa 16. Latelassa ollaan kusessa Alfan aikataulun kanssa ja avuksi on palkattu kittipakkelien epäjumala Kia, jolta ei kehuja heru poikain pohjatöille. Huttunen ja Majuri jäävät sivuosaan, kun Kia tarttuu toimeen.
Sarja -
14:30-15:00Sami Hedberg: Kokovartalomies S01E09
Kausi 1, osa 9. Pelimies Jiri treffeillä. Joko nyt nappaa? Stand up -mestari Sami Hedbergin tähdittämä Kokovartalomies on riemastuttava sketsiviihdesarja, joka marssittaa estradille lukuisat hillittömät hahmot.
Sarja -
15:00-15:35Sami Hedberg: Kokovartalomies S01E10
Kausi 1, osa 10. Aluetoimituksen uutiset tarjoillaan tänään saamenkielellä.
Sarja -
15:35-16:10Sami Hedberg: Kokovartalomies S01E11
Kausi 1, osa 11. Elämää ensiavussa: leikkaussalissa loukkaannutaan.
Sarja -
16:10-16:45Sami Hedberg: Kokovartalomies S01E12
Kausi 1, osa 12. Sporttitoimittaja Timotei Nikkola joutuu kuuman paikan eteen kanadalaisten vaihtopenkillä.
Sarja -
16:45-18:55Elokuva: Tom & Jerry
SUOMEN TV-ENSI-ILTA Kun Jerry muuttaa New Yorkin hienoimpaan hotelliin juuri ennen siellä järjestettäviä vuosisadan häitä, epätoivoinen hääsuunnittelija joutuu palkkamaan Tomin päästäkseen eroon hiirestä.
Elokuva -
18:55-21:00Elokuva: Lego Batman elokuva
Supersuositun Lego-elokuvan päätähdeksi itsensä nimennyt viittasankari, Lego Batman, saa oman seikkailunsa valkokankaille.
Elokuva -
21:00-23:00Elokuva: Poliisiopisto 5: Tehtävä Miami Beach
Hittikomediaputken viidennessä osassa säätämiseen erikoistuneet poliisivoimat viettävät komentaja Lassardin jäähyväisjuhlia Miamiassa, jossa ryhmärämä sekaantuu vahingossa salakuljetusrinkiin. 90 min.
Elokuva -
23:00-01:20Elokuva: Mad Max: Fury Road
Mad Maxin apokalyptinen tarina sijoittuu planeettamme syrjäisimpään kolkkaan, karulle aavikkoseudulle, jossa ihminen on ajettu hulluuden partaalle taistelemaan henkiinjäämisestään.
Elokuva
-
-
-
Kausi 9. Jakso 23/26. Avaraa ja suojaisaa. Leah kaipaa avaraa tilaa sisälle ja Jamie taas suojaisaa pihamaata. Davidilla riittää työmaata kelvollisen pihan etsinnässä, eikä Hilaryn remontissa vältytä tälläkään kertaa ikäviltä yllätyksiltä. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 9. Jakso 24/26. Päänvaivaa työhuoneesta. Nelihenkisen perheen talo on käynyt ahtaaksi, ja epäkäytännölliset ratkaisut niin pyykkihuollossa kuin etätyöskentelyssäkin ovat alkaneet turhauttaa. Pystyykö Hilary loihtimaan pieneen taloon lisää tilaa, vai löytääkö David parille unelmakodin? Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
My King Charles. Uunituore dokumentti valottaa kuningas Charles III:n elämää nuoruusvuosista alkaen aina valtaistuimelle nousuun saakka. Kuulemme, miten prinssi Charlesia kohdeltiin koulussa, tutustumme hänen nuoruutensa tyttöystäviin sekä opimme ehkä jotakin uutta katastrofaalisesti päättyneestä avioliitosta prinsessa Dianan kanssa. Myös kaikkein uusimmat kuninkaallista perhettä riepottelevat skandaalit Harrysta ja Meghanista prinssi Andrew?hun perataan läpi. Kertojina toimivat Charlesin läheiset ystävät, entiset työntekijät sekä hänen elämäänsä vuosia seuranneet toimittajat. Osa haastatelluista ihmisistä puhuu nyt medialle ensimmäistä kertaa. Dokumentti. (54')
Dokumentti -
Kausi 9. Jakso 25/26. Kaksi keittiötä. Josh ja Lisa haluavat valtavaan kotiinsa avaraa tilaa, mutta jopa Hilary hämmästyy toivotun keittiön koosta. Davidin on vaikeaa löytää tarpeeksi isoa taloa parin budjettiin sopivalla hinnalla. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 9. Jakso 26/26. Hilaryn yllätys. Hilary yllättää Davidin talokaupoilla. Uuden talon remontti pitkittyy ja vaikeutuu. David esittelee Hilarylle muita tarjolla olevia taloja. Mitä Hilary niistä tuumaa? Tällä kertaa hän saa päättää, valitseeko hän rempan vai muuton. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 3. Jakso 3/8. Somevaikuttajat eri budjeteilla. Kehopostitiivisuus- ja wellbeing-bloggaaja Veera Bianca sekä nuori eläkeläinen ja opiskelija Linda Kouhia löytävät toisistaan yllättäviä samankaltaisuuksia. Vaihtoviikolla kohdataan lähiökammo sekä päästään pintaa syvemmälle. Kotimainen realitysarja. (40')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 4/8. Perijä, lääkäri ja lähihoitaja. Turkulainen lähihoitaja Sini Henriksson ja hänen teini-ikäinen lapsensa Tobias sekä rahoitusasiantuntija Janne Uoti ja hänen lääkärinä työskentelevä vaimonsa Mimosa kokevat kulttuurisokin. Sinin ja Tobiaksen pitkään odotetut haaveet toteutuvat, kun budjetti antaa siihen vihdoin puitteet. Miten rikkaat selviävät viikon ajan rahattomien budjetilla? Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/2. Perillinen baronetille. Carolyn avioitui itseään vanhemman pomonsa Johnin kanssa ja kohahdutti Mansfieldin jalkapallopiirejä nousemalla seuran toimitusjohtajaksi. Big Brother -voittaja Craig löysi rakkauden 15 vuotta nuoremman Lauran kanssa, ja 73-vuotias Sir Benjamin etsii nuorta äitiä perilliselleen. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 8/9. Rakkautta hylkiöille. Koulutyttö Ramona on käynyt läpi rankan aivokasvainleikkauksen, ja perheen mielestä koira toisi hänelle muuta ajateltavaa ja lisää rohkeutta. Lontoolaispari John ja Sammy haluavat koiran, jolla pitäisi olla lyhyet jalat, ja mielenterveyshoitaja Cat kokee velvollisuudekseen auttaa ihmisten lisäksi rescue-koiria. Englantilainen realitysarja. (46')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 9/9. Karvaista joulua. Joulu saapuu jälleen koirakotiin, ja moni uusi omistaja toivoo koirasta jouluiloa. Patwainien nuorimmainen Charlie on harjoitellut vastuuta toisesta elävästä olennosta kaktuksella, yksin asuva iäkäs Pauline etsii elämäänsä uutta kipinää, ja Thompsonit ovat kokeneet traagisen menetyksen. Englantilainen realitysarja. (46')
Sarja -
Kausi 8. Jakso 5/8. Pitkään mökkiä etsinyt pariskunta on asettunut Porvoon Ilolaan. Suuri tontti on täynnä mahdollisuuksia, mutta nurmikkoa pari ei halua alkaa leikata. Emännän toiveissa on tilava kesäkeittiö, ettei tarjoilujen loihtiminen jäisi aina yhden ihmisen vastuulle. Yleisilmeeksi pari toivoo romanttisuutta ja selkeyttä. Kotimainen lifestyleohjelma. (39')
Sarja -
Kausi 8. Jakso 6/8. Mäen päälle 1970-luvun loppupuolella rakennettu mökki on jäänyt sisustussilmän päällä istuvan perheen käsissä alkuperäiskuntoiseksi.
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/8. Leena nauttii elämästään, mutta hajamielisyys vaivaa. Leenan umpistressaava tytär Katja patistaa äitinsä lääkäriin. Leena uskoo kaiken olevan hyvin, mutta yllättävä diagnoosi muuttaa aivan kaiken. (31')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 2/8. Leena keskittyy auttamaan eroahdistuksesta kärsivää Katjaa, joka ihmettelee äidin holtittomuutta. Leena yrittää päihittää tautinsa, mutta eksyy kotikulmillaan. Katja saa puhelun ensiavusta. (31')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/8. Katja on varma, Leenalla on alkoholiongelma ja haluaa intervention. Samalla pitää palauttaa apurahahakemus, josta riippuu Katjan tulevaisuus. Leena romahtaa ja Katja tajuaa vihdoin mistä on kyse. (29')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/8. Leena heittää Katjan ulos. Katja muuttaa ystävänsä lapsikaaoksen keskelle ja kokeilee miten pärjää, jos joutuu hoitamaan äitiään. Leena vakuuttaa, ettei kaipaa hoitoa. Totuus vie hänet kanveesiin. (31')
Sarja -
20:58-21:00Keno ja Synttärit S2024E56
Kausi 2024. Jakso 56/182. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/8. Katja suorittaa raivokkaasti rentoutumista. Somevaikuttajan yllätysvierailu ja sokkihaastattelu aiheuttaa kohun, johon tautiinsa lopen kyllästynyt Leena keksii täydellisen ratkaisun Belgiasta. (28')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 6/8. Katja on varma, että hänenkin terveydentilassaan on jotain pielessä. Leena sovittelee lööppikohua ja alkaa panna asioita järjestykseen. Leenan oireostokset ottavat aivan uuden, hämmentävän suunnan. (30')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 7/8. Katja pelkää, ettei apurahaa tule ja alkaa laatia b-suunnitelmaa. Leena hakee apua vaihtoehtohoitajalta. Niin Leenan kuin Katjankin epätoivo eskaloituu ja johtaa peruuttamattomaan ylilyöntiin. (30')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 8/8. Leena nauttii joulusta ja hakee tukea vertaisryhmästä. Katja valmistautuu tulevaisuuteensa ristiriitaisin tuntein. Leenan sairaus ottaa pelottavan harppauksen. Katja joutuu valinnan eteen. (32')
Sarja -
Kausi 9. Jakso 25/26. Kaksi keittiötä. Josh ja Lisa haluavat valtavaan kotiinsa avaraa tilaa, mutta jopa Hilary hämmästyy toivotun keittiön koosta. Davidin on vaikeaa löytää tarpeeksi isoa taloa parin budjettiin sopivalla hinnalla. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Sarja
-
-
-
Kausi 16. Jakso 11/20. Some-tähti syyniin. Melbournessa tutkitaan konttia, jossa pitäisi olla huonekaluja. Amerikkalainen some-vaikuttaja saa rajaviranomaiset valppaiksi. Australialainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 16. Jakso 12/20. Turisti vai ei?. Etelä-Afrikasta saapunut mies jää kiinni valheista, joten rajaviranomaiset alkavat selvittää hänen matkasuunnitelmiaan. Amerikkalainen häävieras on pakannut mukaan jotain kiellettyä. Australialainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 2. Jakso 5/8. Ecuador - viimeinen Waorani. Sarjassa Arman muuttaa kymmeneksi päiväksi yhteisöön, heimoon tai ympäristöön, jossa ihmiset elävät täysin länsimaisen kulttuurin ulkopuolella. Kohteisiin tutustutaan opettaja-oppipoika-asetelmassa. Jokaisessa uudessa ympäristössä Armanin on lunastettava oma paikkansa ja luottamus paikallisten joukossa. Koskettavassa sarjassa on luvassa hengenvaarallisia seikkailuja ja selviytymistä, mutta sarjan pääpaino on ennen kaikkea ystävyydessä ja luottamuksessa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (44')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 6/8. Romania - Romanian mustalaiset. Sarjassa Arman muuttaa kymmeneksi päiväksi yhteisöön, heimoon tai ympäristöön, jossa ihmiset elävät täysin länsimaisen kulttuurin ulkopuolella. Kohteisiin tutustutaan opettaja-oppipoika-asetelmassa. Jokaisessa uudessa ympäristössä Armanin on lunastettava oma paikkansa ja luottamus paikallisten joukossa. Koskettavassa sarjassa on luvassa hengenvaarallisia seikkailuja ja selviytymistä, mutta sarjan pääpaino on ennen kaikkea ystävyydessä ja luottamuksessa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 2/6. Salama iskee. On kiitospäiväviikonloppu, ja USA:ssa odotetaan ilmailuhistorian vilkkainta päivää. Lomakauden alkaminen pitää lentokenttäpoliisin kiireisenä, ja talven sankin lumipyry lisää huoltohenkilökunnan työtaakkaa. Kalasääski on rakentanut pesänsä vaarallisen lähelle kiitoteitä, ja vesipelastustiimi harjoittelee hyytävään veteen pudonneen henkilön pelastamista. Amerikkalainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/6. Valomerkki. Rullaustien sammuneet reunavalot aiheuttavat päänvaivaa, ja niiden korjaamiseen tarvitaan yllättävän raskasta kalustoa. Hoodjärvellä vesitasojen on aika vaihtaa kellukkeet suksiin. Lisäksi kiitoradalla harhaileva hirvi sotkee kuvioita. Yövuorossa teknikot testaavat Boeing 737:n moottoria. Amerikkalainen realitysarja. (43')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 7/8. Clubin isäntä Christoffer on palavasti ihastunut ja haluaa osoittaa sen laulun keinoin. Mutta kehen nämä vahvat tunteet kohdistuvat? Tofferin pään pois pilvistä kiskaisevat kuitenkin juontajat Niina Lahtinen ja Roope Salminen, joiden kuvataiteellinen ilmaisukyky laitetaan koetukselle. Tofferin sukulaismies Tapsa kaipaa kahvitauollaan juttuseuraa. Kotimainen viihdeohjelma. (40')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 8/8. Christoffer Strandberg Shown kauden viimeisessä jaksossa on tupa täysi, kun sohvalle ryminällä saapuu Duudsonit ja tiskin kautta mutkan tekevä kirjailija Paula Noronen. Tofferin sukulaistädillä Lyydialla on uusi projekti, jossa hän saa myös mystisen apurinsa paljastamaan kaiken. Hississä on käynnissä Mikko Penttilä Show upeiden vieraiden kera ja kevään viimeisistä tahdeista pitää huolen Alma! Kotimainen viihdeohjelma. (40')
Sarja -
10:55-11:00Tulossa: Burgerimiehet Aasiassa
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (2')
-
Kausi 2. Jakso 24/26. Löytö kamerasta. Lentokentän virkailijat tekevät yllättävän löydön amerikkalaismiehen kamerasta. Lisäksi rajanylityspaikalla tarkastetaan kahta kanadalaista, joiden autossa on erikoinen ominaisuus. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 25/26. Kriittisiä hetkiä. Rajanylityspaikalla koetaan kriittinen tilanne, kun huumeita salakuljettava matkustaja ottaa yliannostuksen paikan päällä. Lisäksi lentokentällä kuulustellaan unkarilaismiestä, jonka aikeet epäilyttävät. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 26/26. Kiteitä kattilassa. Lentorahtikeskuksen työntekijät törmäävät pakettiin, jonka sisältä paljastuu taidokas salakätkö. Lisäksi lentokentällä haastatellaan kiinalaisnaista, jonka matkat herättävät ihmetystä. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 1/20. Kielletyt kuukakut. Vietnamilaisopiskelija yrittää tuoda maahan leivonnaisia, joiden täyte ei olekaan totuttuun tapaan mustaa vaan valkoista. Toinen matkustaja on tullannut muutaman savukeaskin, mutta nestettä valuvista laatikoista löytyy paljon muutakin. Australialainen realitysarja. (23')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 2/20. Huumaava haju. Rajavartijat tarkkailevat hermostuneesti käyttäytyvää turistia, joka lisäksi haisee pahalta. Ranskalaisturistilla epäillään olevan luvattomia aikeita, ja kiinalaisperhe kaivaa itselleen kuoppaa tullissa. Australialainen realitysarja. (22')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/10. Junabongarit. Eläkeläispariskunta Trish ja Colin ovat ostaneet vanhan junavaunun, mutta sen muuttaminen moderniksi asunnoksi ei käy käden käänteessä. Dokumenttisarja. (44')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/10. Unelmien rantahuvila. Minitalossa asuvat Robin ja Jeff haluavat enemmän tilaa koko perheelle ja ryhtyvät kunnostamaan unelmahuvilaa kauniisiin rantamaisemiin. Dokumenttisarja. (44')
Sarja -
Kausi 19. Jakso 37/62. Veljekset vauhdissa. Tässä jaksossa Mike, Frank ja Robbie kohtaavat tavaranetsintäkäynneillään monta eri veljes- ja sisaruskaksikkoa. Ensimmäisestä kohteesta löytyy mielenkiintoisia autoja. Toisen kohteen kiehtova moottoripyöräkokoelma nostaa kauppasummat harvinaisen korkealle. Oikeiden autojen ja moottoripyörien jälkeen tehdään kauppaa myös leluajoneuvoista kaksosveljesten kanssa. Mike saa huomata bensa- ja öljytavaroita kauppaavien veljesten olevan kovia luita hintaneuvotteluissa. Lopuksi tavataan vielä sisarukset, jotka ovat lopettamassa suvussa pitkään säilyneen kaupan toiminnan. Amerikkalainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 19. Jakso 38/62. Suolaista ja makeaa. Jakson teemana ovat erilaisiin juomiin ja herkkuihin liittyvät esineet. Keräilijät poikkeavat kahden miehen luona, joille vierailu tulee täytenä yllätyksenä. Amerikkalainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 10/12. Aki ja Heli saavat kutsun katsomaan pelleä. Artekin pöytä aiheuttaa Markulle päänvaivaa. Helsingissä Kirsin ostoslistalla ollut lasi vaihtuu emaliin. Kotimainen ohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 11/12. Aki ja Heli pääsevät tutustumaan upeaan mopokokoelmaan. Kirsi tekee kauppaa Tuntemattomasta sotilaasta. Markku joutuu siivoushommiin. Kotimainen ohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 6/14. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty OSA 1. Kilpailijat saavat tehtäväkseen järjestää virkistyspäivän. Johtajuudesta otetaan mittaa, kun joukkueen sisällä esitetään vastaväitteitä. Myös tämän Diilikauden juonikiemurat ottavat uuden vaihteen. Kotimainen sarja. (63')
Sarja -
21:00-23:20Elokuva: 22 Jump Street
(22 Jump Street 2014). Toimintakomedia 21 Jump Streetin jatko-osassa konstaapelit Schmidt ja Jenko soluttautuvat collegeen etsiessään vaarallista huumetta kaupittelevaa Ghost-huumekauppiasta (Peter Stormare). Tehtävän aikana kollegoiden välit kiristyvät, ja kevätloman aikaan Schmidt joutuu lähtemään Ghostin perään yksin. Elokuva voitti MTV Movie Awardit parhaasta komediaroolista (Channing Tatum), parhaasta parivaljakosta sekä parhaasta tappelukohtauksesta. Pääosissa: Jonah Hill, Channing Tatum, Peter Stormare, Wyatt Russell, Amber Stevens, Ice Cube. Ohjaus: Phil Lord, Christopher Miller. (107')
Elokuva -
Kausi 1. Jakso 5/10. Ruusuja ja rospuuttoa. Aamun sarastaessa käynnistävät Rekkakuskit taas ajokkinsa ja suuntaavat uuteen työpäivään. Tällä kertaa Niclas kerää Vöyrissä puukuormaa, mutta karannut tukki aiheuttaa harmaita hiuksia. Mikko matkaa kukkaloisto kyydissään kohti Haminan ympyräkaupunkia ja kiiltävät asiat saavat kuljetusmessuilla niin Laaksosten kuin Lindholmienkin päät pyörälle. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja
-
-
-
23:30-01:15Elokuva: Poliisiopisto 4 - Korttelipoliisit
Poliisiopiston rehtori haluaa katujen rikollisuuden kuriin ja hänen suunnitelmansa on kouluttaa ryhmä vapaaehtoisia siviilejä korttelipoliiseiksi. Rehtori värvää avukseen joukon vanhoja oppilaitaan.
Elokuva -
01:15-02:35Top Gear: The Races S01E05
Kausi 1, osa 5. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
Sarja -
02:35-03:40Poliisikamera S05E07
Kausi 5, osa 7. Olstykken ulkopuolella joukosta erottuu moottoripyöränkuljettaja. Käy ilmi, että hän on entuudestaan poliisin etsinnässä. (Fanget på Politiets kamera, Tosi-tv, Tanska, 2022)
Sarja -
03:40-04:45Ruotsin rajavartijat S04E02
Kausi 4, osa 2. Trelleborgissa tulli tarkastaa kolme hermostunutta leirintämatkailijaa Saksasta. Rajavartija joutuu puuttumaan tilanteeseen Arlandassa. (Gränsbevakarna Sverige, Tosi-tv, Ruotsi, 2024)
Sarja -
04:45-05:50Pontikankeittäjät: Mestari tislaaja S02E05
Kausi 2, osa 5. Viinankeittäjät kilpailevat laivastovahvuisella rommilla, mutta kilpailuraja on 114-prosentin alkoholipitoisuus. Tickle toimii kunniamerirosvona ja tuomareina Mark, Digger ja Tim.
Sarja -
06:15-07:00Ruotsin rajavartijat S04E02
Kausi 4, osa 2. Trelleborgissa tulli tarkastaa kolme hermostunutta leirintämatkailijaa Saksasta. Rajavartija joutuu puuttumaan tilanteeseen Arlandassa. (Gränsbevakarna Sverige, Tosi-tv, Ruotsi, 2024)
Sarja -
07:00-07:50Arvokaman etsijät: Klassikkoautot S04E01
Kausi 4, osa 1. UUSI KAUSI Paulilla on käsissään valtava urakka, kun Drew on ihastunut ja ostanut pahasti syöpyneen design-klassikko Fiat 130 coupen. (Salvage Hunters: Classic Cars, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2020)
Sarja -
07:50-08:45Top Gear: Parhaat palat S28E06
Kausi 28, osa 6. Parhaat ja hauskimmat kausilta 27 ja 28. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä.
Sarja -
08:45-11:30Top Gear
Uusinta. Kauden 21 erikoisjakso. Ison-Britannian suosituin autolehti tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Se tarjoaa uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
-
11:30-12:35Hurja kilpa-ajo S01E04
Kausi 1, osa 4. Kaikkien aikojen unelmasta tulee yhden kuljettajan painajainen. Ohjelmaa luotsaa Michelle Rodriguez. (Getaway Driver, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
12:35-13:45NASAn salaiset kansiot S04E09
Kausi 4, osa 9. Sarja pureutuu ihmisiä askarruttavaan ikuisuuskysymykseen, onko maan ulkopuolista elämää olemassa.
Sarja -
13:45-14:50Houdinin salaisuudet S01E01
Kausi 1, osa 1. On edelleen mysteeri, kuinka mestaritaikuri ja kahlekuningas Harry Houdini teki hurjimmat, kuolemaa uhmanneet temppunsa.
Sarja -
14:50-16:00Pontikankeittäjät: Mestari tislaaja S02E06
Kausi 2, osa 6. Kolme viinankeittäjää kilpailee itsenä George Washingtonin keksimällä reseptillä. Legendaariset Mark, Digger ja Tim tuomaroivat tuloksia.
Sarja -
16:00-17:45Top Gear: Erikoisjakso S28E01
Kausi 28, osa 1. 28. kauden erikoisjakso. Autosarjojen klassikossa tutustutaan autoihin ja testataan menopelejä laidasta laitaan. (Top Gear (Specials), Viihde, Iso-Britannia, 2019)
Sarja -
17:45-18:50Ufojen arvoitus S02E05
Kausi 2, osa 5. Ben Hansen paljastaa totuuden useiden UFO-havaintojen takana Amerikassa. (UFO Witness, Paranormaali, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
18:50-19:50Menneisyyden mysteerit S04E27
Kausi 4, osa 27. Sarjassa pääsemme tutustumaan historiallisiin kohteisiin arkeologien matkassa. Tutkijat etsivät vastauksia menneisiin tapahtumiin, jotka ovat jääneet arvoitukseksi.
Sarja -
19:50-21:00Hurja kilpa-ajo S01E05
Kausi 1, osa 5. Kokeneempi kolmas kuljettaja antaa oppitunnin kahdelle nuorelle kuskille. Ohjelmaa luotsaa Michelle Rodriguez. (Getaway Driver, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
21:00-23:50Elokuva: Dyyni
Myyttisenä ja tunteellisesti ladattuna sankarimatkana Dyyni kertoo Paul Atreidesin tarinan. Älykäs ja lahjakas nuorimies on syntynyt täyttämään suuren kohtalon, joka ylittää hänen ymmärryksensä.
Elokuva -
23:50-02:15Elokuva: Trash
Kun kaksi Rion slummien poikaa löytää lompakon paikallisen kaatopaikan päivittäisestä jätteestä, he eivät tiedä, että heidän elämänsä muuttuu ikuisesti.
Elokuva
-
-
-
23:05-00:05Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat S04E03
Kausi 4, osa 3. Tohtori Sandra Lee, alias Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaidensa erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.
Sarja -
00:05-01:20Apua, mikä tauti! S03E07
Kausi 3, osa 7. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.
Sarja -
01:20-02:25Paiseklinikka S02E11
Kausi 2, osa 11. Osaatko kuvitella, miltä tuntuisi elää tuskallisen iho-ongelman kanssa? Miltä tuntuisi, jos tuntemattomat tuijottaisivat sinua ihosi takia?
Sarja -
02:25-03:30Seksileikeistä ensiapuun S02E03
Kausi 2, osa 3. Pariskunta saa huomata, että heinälatopuuhista on romantiikka kaukana. Toisen parin lemmenhetkeä seuraa lääketieteellinen arvoitus. (Sex sent me to the ER, Viihde, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
03:30-04:40Hengenvaarallisesti lihava S04E09
Kausi 4, osa 9. Lapsena urheilullista Randya kannustettiin syömään paljon, jotta hänestä kasvaisi isoksi ja vahvaksi. Isoksi hän kasvoikin eikä osannut enää lopettaa syömistä. (My 600-Lb Life, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
04:40-05:45Hengenvaarallisesti lihava S04E10
Kausi 4, osa 10. Ennen työkseen terveellisistä elämäntavoista luennoinut Teretha on maannut sängyssään ja syönyt jo pari vuotta. Nyt paino on jo hengenvaarallisissa lukemissa. (My 600-Lb Life, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
06:15-06:40Kakkukuningas S06E25
Kausi 6, osa 25. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss: DNI, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2013)
Sarja -
06:40-07:25Say Yes to the Dress S19E03
Kausi 19, osa 3. Morsiuspukuliikkeen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Kun se löytyy, se on saatava hinnalla millä hyvänsä. (Say Yes to the Dress, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
07:25-08:15Say Yes to the Dress S19E04
Kausi 19, osa 4. Morsiuspukuliikkeen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Kun se löytyy, se on saatava hinnalla millä hyvänsä. (Say Yes to the Dress, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
08:15-08:40Say yes to the Dress Britannia S02E06
Kausi 2, osa 6. Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
Sarja -
08:40-09:05Say yes to the Dress Britannia S02E07
Kausi 2, osa 7. Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
Sarja -
09:05-10:0590 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen S02E11
Kausi 2, osa 11. Ulkomaalaiset morsiamet ovat matkustaneet Yhdysvaltoihin K-1-viisumin turvin ja päättäneet 90 päivän jälkeen mennä naimisiin, jotta he saavat jäädä maahan rakkaansa luo.
Sarja -
10:05-11:1090 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen S02E12
Kausi 2, osa 12. Ulkomaalaiset morsiamet ovat matkustaneet Yhdysvaltoihin K-1-viisumin turvin ja päättäneet 90 päivän jälkeen mennä naimisiin, jotta he saavat jäädä maahan rakkaansa luo.
Sarja -
11:10-12:151+5 tytärtä S06E04
Kausi 6, osa 4. Danielle ja Adam Busbyn viitosista on kasvanut eläväisiä pikkukoululaisia. Elämä yhteensä kuuden tyttären vanhempina pitää kaksikon yhä kiireisenä, mutta rakkautta vauhdikkaasta perheestä ei puutu.
Sarja -
12:15-13:20Satakiloiset siskot S04E18
Kausi 4, osa 18. Amanda järkyttyy illallisen jälkeen. Tammy yrittää pitää hauskaa, mutta kaipaa Calebia. Chrisin yksi toiveista toteutuu. Amyn mitta tulee täyteen. (1000-lb Sisters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
13:20-14:20Paiseklinikka S05E07
Kausi 5, osa 7. Ihotautilääkäri ja kirurgi Emma Craythorne ja hänen tiiminsä rientävät apuun! Tavoitteena on tarjota potilaille uudenlainen elämä - sellainen, että peiliin katsoessaan voisi taas hymyillä.
Sarja -
14:20-15:30Love & Translation S01E03
Kausi 1, osa 3. Miehet ja naiset haistavat toistensa feromoneja silmät sidottuina uudessa kommunikaatioharjoituksessa. Kehen he tuntevat luonnollisesti vetovoimaa? (Love & Translation, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
15:30-16:40Läskini pelasti minut
Dokumentissa käydään läpi neljä uskomatonta tarinaa, joissa ylipainoiset ihmiset pelastuivat varmalta kuolemalta ylimääräisten kilojensa ansiosta. Uusinta. (My Fat Saved My Life, Dokumentti, Yhdysvallat, 2015)
-
16:40-17:55Me or the Menu S01E06
Kausi 1, osa 6. Neljä pariskuntaa avaa ensimmäisen ravintolansa. Osa on jo avannut ovensa kun taas toisilla tekee tiukkaa saada kaikki valmiiksi ennen avauspäivää. (Me or the Menu, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
17:55-20:0090 päivää morsiamena S10E16
Kausi 10, osa 16. Anali väittelee häiden perumisesta Claytonin kanssa. Sophie murtuu, kun Rob kieltäytyy pyytämästä anteeksi. (90 Day Fiance, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)
Sarja -
20:00-21:0590 päivää morsiamena: Sinkkuelämää S04E06
Kausi 4, osa 6. Veronica ja Jamal menevät tuplatreffeille Timin ja Louisan kanssa. John tapaa Meghanin tyttären. Debbie lentää Miamiin tapaamaan uutta kaunotarta.
Sarja -
21:05-21:5590 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki S04E06
Kausi 4, osa 6. 90 päivää morsiamena -sarjasta tutut henkilöt katsovat 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää -sarjan jaksoja kotisohviltaan ja kommentoivat tapahtumia omaan persoonalliseen tyyliinsä.
Sarja -
21:55-22:50Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat S04E09
Kausi 4, osa 9. Tohtori Sandra Lee, alias Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaidensa erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.
Sarja -
22:50-23:50Tohtori Paise S04E16
Kausi 4, osa 16. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.
Sarja -
23:50-00:55Apua, mikä tauti! S03E08
Kausi 3, osa 8. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.
Sarja
-
-
-
00:00-00:30Family Guy S18E03
Kausi 18. Jakso 3/20. Stewielle selviää, ettei häntä ole kutsuttu uuden ystävänsä synttäreille, joten hän julistaa sodan. Sillä välin Lois raahaa Peterin Tony Robbinsin vetämään voimaantumisseminaariin.
Sarja -
00:30-01:00Family Guy S18E04
Kausi 18. Jakso 4/20. Stewie löytää koirapillin lahjapussista ja ryhtyy kiusaamaan Briania lelulla. Täysin hommaan kyllästynyt Brian piilottaa lelun Stewieltä ja kiusaa sitten poikaa tämän puutteellisesta pituudesta.
Sarja -
01:00-01:30Family Guy S18E05
Kausi 18. Jakso 5/20. Kun Loisin isä Carter Pewterschmidt herää koomasta, hän on aivan eri mies ja julistaa jättävänsä kaiken omaisuutensa hyväntekeväisyyteen. Peter päättää estää sen.
Sarja -
01:30-01:55Miehen puolikkaat S10E17
Kausi 10. Jakso 17. Etsivä löytää. Walden saa viestin menneisyydestä ja tajuaa, ettei ole saavuttanut elämässä haluamaansa. Kohtaaminen ökyrikkaiden deittipalvelun tapahtumassa antaa miehen elämälle uuden suunnan.
Sarja -
01:55-02:25Miehen puolikkaat S10E18
Kausi 10. Jakso 18. Välirikko. Alan joutuu kodittomaksi riitaannuttuaan Waldenin kanssa, mutta siipeilijöiden mestarilta ei kestä kauan löytää uutta kattoa pään päälle. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
02:25-02:50Miehen puolikkaat S10E19
Kausi 10. Jakso 19. Joogaturma. Walden, Alan ja Herb päätyvät bilettämään nuorten ja kauniiden lääkeyhtiöiden myyntiedustajien kanssa. Muiden kisakunto loppuu pian, mutta Herb ajautuu itsetuhoiseen kierteeseen.
Sarja -
02:50-03:15Miehen puolikkaat S10E20
Kausi 10. Jakso 20. Äiti ja tytär. Jake ottaa mallia setävainaansa taipumuksista ja pettää tyttöystäväänsä tämän tyttären kanssa. Walden ja Bertha ovat riemuissaan vauhdikkaan perhedraaman käänteistä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
03:15-05:10Elokuva: Independence Day: Uusi uhka
O: Roland Emmerich, P: Liam Hemsworth, Jeff Goldblum, Bill Pullman. On kulunut 20 vuotta siitä, kun alienit melkein tuhosivat maan.
Elokuva -
05:10-05:35Lapin poliisit S03E18
Kausi 3. Osa 18. Paniikki. Hätääntynyt nainen soittaa hätäkeskukseen ja kertoo että hänet on kidnapattu. Vartioniemi saa mieluisan tehtävän pysäyttää näyttävä ferrarikuski Ylläksellä. #lapinpoliisit
Sarja -
05:35-05:58Lapin poliisit S03E19
Kausi 3. Osa 19. Lähete. Jänkälä ja Pikkukangas saavat tehtäväkseen turvata aggressiivisen potilaan siirron Muurolan psykiatriseen sairaalaan. #lapinpoliisit
Sarja -
06:00-06:40Onnenpyörä VIP S02E09
Kausi 2. Jakso 9/12. Onnenpyörä VIP:ssä räväkät ja rääväsuiset kisaajat Ina Mikkola, Ali Jahangiri ja NikoLa kisaavat finaalipaikasta. Kuria studiossa pitävät Cristal Snow ja Niko Saarinen.
Sarja -
06:40-07:25Robin - täydellinen ilta S01E07
Kausi 1, 7/10. Robin viettää täydellistä iltaa Kape Aihisen, Einin, Eva Louhivuoren ja Roni Backin kera. Pian keittiöstä löytyy uusi sheriffi.
Sarja -
07:25-07:50Ensisilmäyksellä S06E06
Kausi 6. Osa 6. Lapsellista. Marshall ja Lily yrittävät omilla keinoillaan vaikuttaa tulevan lapsensa sukupuoleen. Robinia sapettaa, kun hänen työparinsa Becky saa miesten huomion käyttäytymällä kuin lapsi.
Sarja -
07:50-08:10Ensisilmäyksellä S06E07
Kausi 6. Osa 7. Randyn potkut. Marshall ei haluaisi erottaa toheloivaa alaistaan. Zoey osallistuu Tedin kurssille ja saa opiskelijat puolelleen vastustamaan Tedin suunnittelemaa GNB:n uutta pääkonttoria.
Sarja -
08:10-08:30Ensisilmäyksellä S06E08
Kausi 6. Osa 8. Luonnonhistoriaa. Museon juhlagaalassa Ted tapaa Zoeyn rikkaan aviomiehen, joka kutsuu itseään Kapteeniksi. Barney ja Robin taas viihdyttävät itseään koskettelemalla näyttelyesineitä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
08:30-08:50Ensisilmäyksellä S06E09
Kausi 6. Osa 9. Glitter. Barney löytää jakson kanadalaisesta lastenohjelmasta, jossa Robin esiintyi. Tämä saa ystävykset selvittämään, miksi Robin ei enää puhu entiselle vastanäyttelijälleen Jessica Glitterille.
Sarja -
08:50-09:15Ensisilmäyksellä S06E10
Kausi 6. Osa 10. Kirottu kiitospäivä. Ystävysten villi illanvietto pilaa Tedin suunnitteleman kiitospäiväpäivällisen, joten he päätyvät viettämään juhlapäivää Tedin inhoaman Zoeyn luona. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
09:15-09:40Ensisilmäyksellä S06E11
Kausi 6. Osa 11. Merenneitoteoria. Ted ja Zoey tapailevat vain ystävinä, joten Ted yrittää ystävystyä myös Zoeyn aviomiehen kanssa. Marshall ja Robin yrittävät viettää aikaa kahden. Barney ja Lily riitautuvat.
Sarja -
09:40-10:05Moderni perhe S01E14
Kausi 1. Jakso 14/24. Suihkukosketus: Jay ja Cameron kokevat kiusallisia hetkiä pukuhuoneessa. Claire tapaa entisen työtoverinsa. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
10:05-10:30Moderni perhe S01E15
Kausi 1. Jakso 15/24. Ystävänpäivä. Perheenjäsenet viettävät tahoillaan ystävänpäivää enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
10:30-11:00Moderni perhe S01E16
Kausi 1. Jakso 16/24. Pelot. Perheenjäsenet joutuvat kohtaamaan pelkojaan. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
11:00-11:30Moderni perhe S01E17
Kausi 1. Jakso 17/24. Jos totta puhutaan. Perheenjäsenet tajuavat rehellisyyden tärkeyden ja valheiden seuraamukset. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
11:30-12:00Moderni perhe S01E18
Kausi 1. Jakso 18/24. Tähtikirkas yö. Jay, Mitchell ja Manny ihailevat tähdenlentoja. Luke tutustuu Van Goghiin. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
12:00-12:30Simpsonit S07E20
Kausi 7. Jakso 20/25. Tien päällä. Bart väärentää itselleen henkiklöllisyystodistuksen, jolla hän pystyy vuokraamaan auton ja lähtee ajelulle kavereidensa kanssa.
Sarja -
12:30-13:00Simpsonit S07E21
Kausi 7. Jakso 21/25. 22 tarinaa. Bart ja Millhouse selvittävät mitä kaikkea Springfieldin asukkaat puuhaavat.
Sarja -
13:00-13:30Simpsonit S07E22
Kausi 7. Jakso 22/25. Sotasaalis. Johtaja Burnsilla on murhanhimoisia aikeita isoisä Simpsonia kohtaan, kun vain toinen heistä voi saada toisen maailmansodan aikaisen taideaarteen.
Sarja -
13:30-14:00Simpsonit S07E23
Kausi 7. Jakso 23/25. Muukalaiset kuriin. Sringfieldin pormestari haluaa karkottaa laittomasti maassa olevat ulkomaalaiset. Homerin ystävä Apu huomaa olevansa yksi heistä, kun hänen viisuminsa on vanhentunut.
Sarja -
14:00-14:30Simpsonit S08E01
Kausi 8. Jakso 1/25. Kauhujen talo, osa 7. Puistattavia tarinoita: Verinen verisukulainen, Luojan lykky ja Kansalainen Kang.
Sarja -
14:30-15:00Simpsonit S08E02
Kausi 8. Jakso 2/25. Muutat vain kahdesti. Homer saa uuden työpaikan ja perhe muuttaa idylliseen Cypress Creekin kaupunkin. Homer nauttii helposta elämästään tietämättä, että hänen pomonsa on vaarallinen pahis.
Sarja -
15:00-15:30Miehen puolikkaat S10E17
Kausi 10. Jakso 17. Etsivä löytää. Walden saa viestin menneisyydestä ja tajuaa, ettei ole saavuttanut elämässä haluamaansa. Kohtaaminen ökyrikkaiden deittipalvelun tapahtumassa antaa miehen elämälle uuden suunnan.
Sarja -
15:30-16:00Miehen puolikkaat S10E18
Kausi 10. Jakso 18. Välirikko. Alan joutuu kodittomaksi riitaannuttuaan Waldenin kanssa, mutta siipeilijöiden mestarilta ei kestä kauan löytää uutta kattoa pään päälle. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
16:00-16:30Miehen puolikkaat S10E19
Kausi 10. Jakso 19. Joogaturma. Walden, Alan ja Herb päätyvät bilettämään nuorten ja kauniiden lääkeyhtiöiden myyntiedustajien kanssa. Muiden kisakunto loppuu pian, mutta Herb ajautuu itsetuhoiseen kierteeseen.
Sarja -
16:30-17:00Miehen puolikkaat S10E20
Kausi 10. Jakso 20. Äiti ja tytär. Jake ottaa mallia setävainaansa taipumuksista ja pettää tyttöystäväänsä tämän tyttären kanssa. Walden ja Bertha ovat riemuissaan vauhdikkaan perhedraaman käänteistä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
17:00-17:30Miehen puolikkaat S10E21
Kausi 10. Jakso 21. Eron tuskaa. Lyndsey päättää jättää Alanin, eikä Alan osaa käsitellä epäonneaan vaan heittäytyy täysin harhaiseksi. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
17:30-18:00Miehen puolikkaat S10E22
Kausi 10. Jakso 22. Vastustamaton takamus. Erosta toipuva Alan tutustuu viehättävään nuoreen naiseen, jonka kotona odottaa todellinen jymy-yllätys. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
18:00-18:30Rillit huurussa S09E20
Kausi 9. Jakso 20/20. Sheldon paljastaa Leonardin salaisuuden, kun he lähtevät viikonlopuksi mökille Pennyn ja Amyn kanssa. Howardin ja Bernadetten on määriteltävä rajat, kun Rajin raskauslahjat menevät yli.
Sarja -
18:30-19:00Rillit huurussa S09E21
Kausi 9. Jakso 21/24. Kun Leonardin ja Sheldonin välinen pikkuriita muuttuu kunnon tappeluksi, kaikkien on valittava puolensa jengin ollessa koossa.
Sarja -
19:00-19:30Rillit huurussa S09E22
Kausi 9. Jakso 22/24. Jengi lähtee viinibaariin ja törmää Pennyn ex-poikaystävä Zackiin. Bernadette joutuu viettämään illan Sheldonin kanssa, kun hän ei voi lähteä viininmaistelutilaisuuteen ryhmän kanssa.
Sarja -
19:30-20:00Rillit huurussa S09E23
Kausi 9. Jakso 23/24. Sheldon palkkaa Stuartin viettämään päivän Amyn kanssa, koska hän haluaa mennä mieluummin elokuviin. Leonardin Beverly-äiti tulee käymään, ja Pennyllä on vaikeuksia luoda häneen yhteyttä.
Sarja -
20:00-20:30Rillit huurussa S09E24
Kausi 9. Jakso 24/24. Yhdeksännen kauden päätösjakso on täynnä kaaosta, kun Leonardin hiljattain eronneet vanhemmat ja Sheldonin uskovainen äiti tulevat vierailulle.
Sarja -
20:30-21:00Rillit huurussa S10E01
Kausi 10. Jakso 1/24. Kymmenennen kauden aloitusjaksossa Pennyn perhe saapuu hääseremoniaan. Perheeseen kuuluvat hänen ahdistunut äitinsä Susan, huumediileri veljensä Randall ja isänsä Wyatt.
Sarja -
21:00-23:00Elokuva: Kylä
The Village, USA, 2004. O: M. Night Shyamalan. P: Bryce Dallas Howard, Joaquin Phoenix, William Hurt. Synkän metsän keskellä on kylä, jonka asukkaat ovat eristyksissä muusta maailmasta.
Elokuva -
23:00-00:009-1-1 S06E10
Kausi 6. Jakso 10/18. Kuiva ukkosmyrsky vyöryy Los Angelesin ylle aiheuttaen salamaniskuihin liittyviä hätätilanteita.
Sarja
-
-
-
23:30-00:35Murha Helsingörissä S03E07
Kausi 3, 7/8. Reilua peliä, osa 1. Kuollut nainen paljastuu kauppakamarin entiseksi puheenjohtajaksi. Naisen pojat vaikuttavat erikoisilta. Poliisit alkavat etsiä myös rikollisten johtajaa. Tanskalainen rikossarja. (u)
Sarja -
00:35-01:35Murha Helsingörissä S03E08
Kausi 3, 8/8. Reilua peliä, osa 2. Dan päätyy sairaalaan, jossa hän ei viihdy kauan. Tuttuja sormenjälkiä löytyy joka paikasta. Pariskunnat istuvat lopulta yhteisen pöydän ääreen. Tanskalainen rikossarja. (u)
Sarja -
01:35-02:30Hudson & Rex S05E06
Kausi 5, 6/20. Käärmeenpesä. Lautapelifirman omistaja löytyy kuolleena lelukäärmeiden joukosta. Kun kuolinsyyksi paljastuu käärmeenpurema, Sarah joutuu kohtaamaan kammonsa. Kanadalainen poliisisarja. (u)
Sarja -
02:30-03:30Kova laki S21E01
Kausi 21, 1/10. Epäillyistä ei ole pulaa, kun vankilasta vapautunut laulajatähti ammutaan kotitalonsa edustalle. Yleisen mielipiteen mukaan raiskauksista syytetty mies sai ansionsa mukaan. Yhdysvaltalainen rikossarja. (u)
Sarja -
03:30-04:25Unelma-asunto auringon alta S12E01
Kausi 12, 1/80. Lewesista Mallorcalle. Lasten lennettyä pesästä Maria ja Laky vaihtavat kodin Itä-Sussexissa pienempään ja haluavat kakkoskodin Mallorcalta. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
04:25-05:20Unelma-asunto auringon alta S12E02
Kausi 12, 2/80. Lowestoftista Marbellaan. Gary ja Vanessa etsivät ensimmäistä yhteistä kotia, mutta Gary haluaa Marbellaan ja Vanessa sukulaisten lähelle Lowestoftiin. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
05:20-06:00MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
06:00-06:30MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
06:30-07:30Grand Designs Australia S09E05
Kausi 9, 5/8. Kirkko ja koti. Simon ja Lauren ovat remontoineet vanhan kirkon asuintaloksi. Nyt sen viereen nousee moderni laajennusosa, jonka on kunnioitettava kirkkoa tontin keskipisteenä. Australialainen realitysarja.
Sarja -
07:30-08:30Grand Designs Australia S09E06
Kausi 9, 6/8. Talo kuin taideteos. Dion ja Turi ovat ostaneet satavuotiaan talon läheltä Sydneyn satamaa. Talon suojellun osan ympärille nousee kallis ja kunnianhimoinen lasi- ja teräsrakennelma.
Sarja -
08:30-09:30Huimat huushollit S09E01
Kausi 9, 1/8. Katoava kylpyhuone. Vanhasta leipomosta kunnostetaan asumusta, ja Reliant Robin muuntuu matkailuvaunuksi. George vierailee betonitalossa Chilessä ja haluaa rakentaa observatorion. Brittiläinen dokumenttisarja.
Sarja -
09:30-10:00Salatut elämät E4530
Jakso 4530: Kova duuni on pahaa. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
10:00-10:30Salatut elämät E4531
Jakso 4531: Marianna Grande. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
10:30-11:00Salatut elämät E4532
Jakso 4532: Hädässä Eva tunnetaan. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
11:00-11:30Salatut elämät E4533
Jakso 4533: Toi pilas, mutta Kalle pelasti. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
11:30-12:30Huippuhotellien pyörteissä S02E07
Kausi 2, 7/7. Hotelli Kulm Sveitsin Alppien syleilyssä on St. Moritzin vanhin hotelli, josta alueen talvilomailu sai alkunsa jo 1800-luvulla. Hotellia pyörittävät Heinz ja Claudia jo toisessa polvessa. (u)
Sarja -
12:30-13:30Men of West Hollywood S01E04
Kausi 1, 4/10. Välirikko. Davidin ja Landonin riita kärjistyy. Epäonnistuneisiin treffeihin kyllästynyt Brennen turvautuu äidin ja veljen apuun. Landon avautuu seksuaalisuudestaan. Amerikkalainen realitysarja. (u)
Sarja -
13:30-14:30Los Angelesin luksuslukaalit S12E10
Kausi 12, 10/12. Linnanherra. Altman saa myytäväkseen linnan ja turvautuu Game of Thronesiin saadakseen ihmisiä paikalle. Flagg kohtaa hintaneuvotteluissa Fredrikin. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
14:30-16:00Putous S16E06
Kausi 16, 6/8. Sketsihahmot visailevat, Antti Holma kokeilee siipiään urheilutoimittajana ja jälleen yksi onnekas joutuu Pokkakokeeseen. Illan huipentaa JVG! Suoran Putous-lähetyksen juontaa Niina Lahtinen.
Sarja -
16:00-17:00Vaatteiden voima S01E07
Kausi 1, 7/9. Kimallusta arkeen. Kampaaja ja drag-artisti Ross haluaisi pukeutua myös arjessa rohkeammin. Connie taas haluaisi päästä eroon epävarmuuksistaan rennomman tyylin avulla. Australialainen realitysarja.
Sarja -
17:00-18:00Muodin huipulle S04E03
Kausi 4, 3/10. Suunnittelijoiden tehtävänä on suunnitella oma näkemyksensä 90-luvun hittimuotiasusta: tuulipuvusta. Kaksin on aina kauniimpi, joten suunnittelijat suunnittelevat pareina tuulipukuparit.
Sarja -
18:00-19:00Yökylässä Maria Veitola S10E03
Kausi 10, 3/10. Maria vierailee Loviisassa sisarusten Anna ja Arppa Airolan luona. Vierailun aikana keskustellaan Aikuisista ja biisinkirjoituksesta, pohditaan työn ja vapaa-ajan balanssia.
Sarja -
19:00-20:00Samalla rahalla S01E04
Kausi 1, 4/10. Kuin kartano. Helsinkiläinen perhe suunnittelee hankkivansa lisää lapsia ja lähtee etsimään kotia, jonne mahtuisi isompikin katras. Mutta löytävätkö he sittenkin jotain, mistä eivät osanneet edes haaveilla?
Sarja -
20:00-21:00Murha paratiisissa S03E08
Kausi 3, 8/8. Lukittu huone. Vanhainkodin pidetty asukas löytyy kuolleena lukitusta huoneestaan, ja itsemurha tuntuu luonnolliselta selitykseltä. Saarelle saapuu yllättävä vieras. Brittiläis-ranskalainen rikossarja. (u)
Sarja -
21:00-23:25Elokuva: End of Days
. Vuosi 1999 on lopuillaan, ja nuori Christine (Robin Tunney) on pahuuden voimien tähtäimessä. Apuun tulee ex-poliisi Jericho Cane (Arnold Schwarzenegger), ja pian koko ihmiskunnan tulevaisuus on hänen harteillaan.
Elokuva -
23:25-01:20Agatha Christie: Tuijottava katse
St. Mary Meadista kartanon ostanut amerikkalainen filmitähti järjestää kutsut, joilla sattuu outo kuolemantapaus. Neiti Marple osallistuu selvittelyyn. Brittiläinen tv-elokuva. (u)
-
-
-
Kausi 12. Jakso 6/22. Perinteistä joulu-Inkkua grillissä. Naisten villalla joulubileiden avautumiset aiheuttavat morkkista ja miesten villalla ikävää. Saadaanko edellisen illan riidat sovittua? Onko elämä saarella vaikeampaa, kuin varatut osasivat odottaa? Entä miten käsitellä tunteita, joita ei ole koskaan ennen kokenut, ja ovatko parien tulevaisuuden unelmat kuitenkaan yhteisiä? Myös joulubileiden yllätyslahjat nousevat puheenaiheeksi iltanuotiolla. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 7/22. Mitä hittoa sä täällä teet?. Edellinen iltanuotio aiheuttaa kipeitä tunteita naisten villalla. Varattuja miehiä ahdistaa kommunikoinnin mahdottomuus, ja epätietoisuus saa nuoren mielen laukalle. Sokkotreffeillä haamu menneisyydestä saapuu kummittelemaan Temptation Islandia. Paikallinen eläinkunta aiheuttaa pakokauhua, ja juhannusbileissä vihta saa kyytiä sekä pullollinen tequilaa aikaan ylilyöntejä. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/8. Tällä viikolla morsiamet suuntaavat maistelemaan hääkakkuja ja Katariina päättää ottaa makutuomariksi yhden sulhasehdokkaista. Mimi haluaa tavata Renen ja vaatia vastauksia päättyneelle tapailusuhteelle. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 2/8. Uudesta ilmeestä suuriin tunteisiin. Ellen Jokikunnas tarttuu toimeen Ticon kotona ja uuden lookin saa sekä koti että mies. Tunteet ottavat vallan monessa käänteessä ja Tico kokee elämänsä festarit Samin avustuksella. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 7/8. Kuullaanko komea vai karmea nuotti?. Päivän mysteerilaulajat antavat jälleen parastaan ja pahintaan kun kilpailija tekee kaikkensa löytääkseen huijarit laulajien joukosta tavoitellessaan kymppitonnia. Musiikkivisailua luotsaa Heikki Paasonen ja vakiopanelisteina hauskuuttavat Miitta Sorvali ja Robin Packalen. Heidän seuranaan paneelissa tänään Sami Hedberg, Alma Hätönen ja artistivieras Mikael Gabriel. Kotimainen musiikkiohjelma. (64')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 8/8. Paljasta ääni!. Mysteerilaulajissa metsästetään jälleen kymppitonnia ja viihdytään kauniiden ja kaameiden lauluesitysten äärellä. Ohjelman puikoissa nähdään Heikki Paasonen ja vakiopanelisteina Miitta Sorvali ja Robin Packalen. Vierailevina apureina paneelissa tänään istuvat Kimmo Vehviläinen, Essi Hellén sekä artistivieras Ilta. Kotimainen musiikkiohjelma. (63')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/10. Kasvukipuja. Tuleva lähihoitaja Jenna kipuilee omilleen muuttoa ja raskasta arkea. Korimekaanikoksi opiskeleva Elmeri on kiinnostunut autojen laitosta. Päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin rikkoutunut skootteri. Jerryn ensimmäinen raksapäivä sään armoilla pistää mietteliääksi. Kotimainen realityohjelma. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (22')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 2/10. Vastuun opettelua. Elmerin äiti ottaa puheeksi pojan poissaolot ja myöhästymiset koulusta. Jenna jännittää saattohoito-osastolla työskentelyä ja kuoleman kohtaamista hoitajan työssä. LVI-alaa opiskelevalla Viljamilla vastuu painaa työharjoittelussa. Hän haaveilee myös paluumuutosta lapsuusmaisemiin. Kotimainen realityohjelma. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/10. Työ imee mehut. Viljami tekee pitkää päivää töissä ja treenaa samalla ammattitaidon SM-kilpailuihin. Elmeri kokee ikävän yllätyksen varastossa, jossa hän on korjannut mopoaan. Työharjoittelun uuvuttama Jerry vähentää salitreenejään ja näkee pitkästä aikaa vaariaan. Kotimainen realityohjelma. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/10. Jännitystä ilmassa. Jerry valmistautuu vanhojen tansseihin, joihin tuttu lukiolaistyttö on kutsunut hänet tanssipariksi. Elmeri opettelee työelämän pelisääntöjä ja aloittaa harjoittelun vauriokorjaamolla. Koti on säilynyt omilleen muuttaneella Jennalla tärkeänä tukikohtana. Kotimainen realityohjelma. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (22')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 8/8. Vanha ihastus. Debbie on täyttänyt ison talonsa lattiasta kattoon tavaroilla, joita hän ei edes tarvitse. Hamstraus alkoi vaikeassa elämänvaiheessa ja antoi lohtua ja pakopaikan todellisuudesta. Debbiellä on miesystävä Tom, jota hän ei voi tavata kahden kesken, koska hänen talonsa on hujan hajan ja Tom asuu äitinsä luona. Tom ihastui Debbieen jo koulussa, ja nyt 50 vuotta myöhemmin he tapasivat ja alkoivat seurustella. Rahapulassa ja henkisesti lyötynä Debbie suostuu ottamaan vastaan apua tohtori Zasiolta ja siivousekspertti Brandonilta. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. (81')
Sarja -
20:55-21:00Tulossa: Huvila & Huussi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')
-
21:00-22:00NCIS Los Angeles S14E06
Kausi 14. Jakso 6/21. Kirottu saari. Amiraali Ted Gordon siepataan kotoaan, ja NCIS-tiimi päätyy testaamaan ongelmanratkaisukykyään aarrejahdissa. Kensi haluaa järjestää Rosalle tekemistä Los Angelesissa, ja Fatima auttaa häntä suunnitelmien keksimisessä. (41')
Sarja -
22:00-23:00NCIS Los Angeles S14E07
Kausi 14. Jakso 7/21. Selviytymisvaisto. Sotamies pyörtyy treeneissä ja syyn epäillään piilevän geneettisellä aseella tehdyssä hyökkäyksessä. Deeks yrittää tasapainoilla kodin ja töiden välillä, kun Rosa sairastuu pahaan flunssaan, mutta onneksi apu on lähellä. Callen vahtii lemmikkiä, josta Sam ei pidä. (40')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 9/12. Suurtalouskokki: vauhtia ja vaaratilanteita. Arman kokeilee suurtalouskokin työtä Espoolaisessa koulukeittiössä ja huomaa, että keittotaitojen lisäksi hommaan tarvitaan stressinsietokykyä. Millainen operaatio on valmistaa 700:lle hengelle ruokaa päivittäin, ja miten lapset suhtautuvat kouluruokaan nykyään? Kotimainen dokumentaarinen sarja. (41')
Sarja
-
-
-
23:55-01:05FBI:n sisäpiirissä S01E01
Kausi 1, osa 1. UUSI SARJA Kun El Salvadorilainen katujengi MS13 saa jalansijaa Bostonissa, FBI yrittää soluttautua ryhmään ja lopettaa väkivallan kaupungissa. (FEDS, Rikostarina, Yhdysvallat, 2023)
Sarja -
01:05-02:10People Magazine Investigates S07E08
Kausi 7, osa 8. Investigation Discoveryn ja People-viikkolehden yhteistyössä syntynyt sarja pureutuu Yhdysvaltojen tunnetuimpien rikostapausten ytimeen.
Sarja -
02:10-03:20Epäilyksen varjo S02E05
Kausi 2, osa 5. Rikossarjassa tavalliset ihmiset joutuvat tilanteisiin, joissa herää epäilys, ettei kaikki ole hyvin.
Sarja -
03:20-04:20Kova laki: Erikoisyksikkö S13E05
Kausi 13, osa 5. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
04:20-05:25Kova laki: Erikoisyksikkö S13E06
Kausi 13, osa 6. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
05:25-05:55Lottovoittajan unelmakoti S14E01
Kausi 14, osa 1. Bosnialainen pariskunta on elänyt amerikkalaista unelmaa yli 20 vuotta, ja heidän onnensa jatkuu 100 000 dollarin arpavoiton jälkeen!
Sarja -
06:20-06:40Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi S08E05
Kausi 8, osa 5. Tarek ja Christina El Moussa laittavat peliin koko omaisuutensa ja ostavat kiinteistöjä huutokaupasta näkemättä, mihin rahansa laittavat.
Sarja -
06:40-07:05Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi S08E06
Kausi 8, osa 6. Tarek ja Christina El Moussa laittavat peliin koko omaisuutensa ja ostavat kiinteistöjä huutokaupasta näkemättä, mihin rahansa laittavat.
Sarja -
07:05-07:50Synnytysosastolla S02E14
Kausi 2, osa 14. Sarja seuraa synnytysosaston tunteiden täyttämää arkea vanhempien ja sairaalan henkilökunnan kautta. (Fødeavdelingen, Tosi-tv, Norja, 2017)
Sarja -
07:50-08:35Bronxin eläintarha spesiaali S04E02
Kausi 4, osa 2. Neljännen kauden erikoisjaksoissa käydään läpi eläintarhan hellyttävimpiä hetkiä. (The Zoo: Specials, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
08:35-09:35Bronxin eläintarha S05E01
Kausi 5, osa 1. New Yorkin Bronxissa sijaitsevassa eläintarhassa asuu yli 6000 eläintä, joiden hyvinvoinnista vastaa 500 asialleen omistautunutta työntekijää.
Sarja -
09:35-10:35Ihanat kamalat lemmikit S02E06
Kausi 2, osa 6. Tapaamme lisää nokkelia eläimiä, kuten uteliaan kissan, autoja raatelevan kamelin sekä terrierin, joka hautaa hampurilaisia. Mikä niistä kruunataan kaikkein häijyimmäksi eläimeksi? (Bad Dog!
Sarja -
10:35-11:10Lottovoittajan unelmakoti S14E01
Kausi 14, osa 1. Bosnialainen pariskunta on elänyt amerikkalaista unelmaa yli 20 vuotta, ja heidän onnensa jatkuu 100 000 dollarin arpavoiton jälkeen!
Sarja -
11:10-11:45Lottovoittajan unelmakoti S14E02
Kausi 14, osa 2. Pariskunta on voittanut huikeat 250 000 dollaria arvonnasta. Davidin haasteena on löytää tilava koti, joka sopii heidän kasvavalle perheelle.
Sarja -
11:45-12:15Unelmaremontit Kaliforniassa S02E03
Kausi 2, osa 3.
Sarja -
12:15-12:45Unelmaremontit Kaliforniassa S02E04
Kausi 2, osa 4.
Sarja -
12:45-13:15Asunnon metsästäjät maailmalla S176E04
Kausi 176, osa 4. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
Sarja -
13:15-13:50Asunnon metsästäjät maailmalla S176E05
Kausi 176, osa 5. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
Sarja -
13:50-14:50Valheellinen nettimaailma S03E04
Kausi 3, osa 4. 16-vuotias Angela ihastuu sosiaalisessa mediassa tutustumaansa poikaan.
Sarja -
14:50-15:55Valheellinen nettimaailma S03E05
Kausi 3, osa 5. Nettiystävyys muutamaa vuotta vanhemman naisen kanssa uhkaa koitua 14-vuotiaan Hopen kohtaloksi. (Web of Lies, , Iso-Britannia, 2015)
Sarja -
15:55-17:05Kova laki: Erikoisyksikkö S13E07
Kausi 13, osa 7. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
17:05-18:10Kova laki: Erikoisyksikkö S13E08
Kausi 13, osa 8. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
18:10-19:55Elokuva: Kaikenkattava kauneus
Menestynyt newyorkilainen mainostoimiston johtaja vetäytyy täysin omiin oloihinsa kohdattuaan valtavan henkilökohtaisen tragedian.
Elokuva -
19:55-21:00Kenet ihmeessä nain? S06E02
Kausi 6, osa 2. Kun everstin vaimo saa selville miehensä kaksoiselämän, on hänen valittava oman tulevaisuutensa ja Yhdysvaltain armeijan edun välillä. (Who The (Bleep) Did I Marry, Rikostarina, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
21:00-22:05FBI:n sisäpiirissä S01E02
Kausi 1, osa 2. Kun rikollisjengi ottaa hallintaansa vankilan, Agentti Lewis paljastaa maailman, jossa sekoittuvat seksi, valta ja korruptio. Pystyykö hän keräämään tarpeeksi todisteita kaataakseen sen?
Sarja -
22:05-23:10Kova laki: Erikoisyksikkö S13E09
Kausi 13, osa 9. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja -
23:10-00:05Kova laki: Erikoisyksikkö S13E10
Kausi 13, osa 10. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order SVU (special victims unit), Rikosdraama, Yhdysvallat, 2011)
Sarja
-
-
-
00:00-01:00Inside: Amerikan mafia
Hengissä 70-luvulla. 1970-luvun alussa Amerikan mafia oli koskemattoman roolissa. Mafia kuitenkin tuhoutui, kun FBI:n agentti Joe Pistone soluttautui sen sisään. National Geographic Channel.
-
01:00-02:00Rooman kadonneet aarteet
Miten Colosseumista veristen gladiaattoritaistelujen areenasta tuli Rooman valtakunnan suurin symboli?
-
02:00-03:00Toinen maailmansota ylhäältä päin
1942: Hitler halusi kostaa liittoutuneiden ilmavoimien hellittämättömän pommituksen Saksan kaupungeissa.
-
03:00-03:45Toinen maailmansota ylhäältä päin
Syyskuu 1943: operaatio Avalanche on alkanut. Liittoutuneet rantautuvat Italian Salernon rannoille yrittäessään vallata takaisin natsien miehittämän Euroopan etelästä käsin.
-
03:45-04:30Meret ilman vettä
Huipputekniset vedenalaiset skannaukset paljastavat toisen maailmansodan aikaisen merellä uponneen aluksen kohtalon. Eräs Hitlerin U-veneiden hylky jatkaa natsien myrkyllistä perintöä.
-
04:30-05:15New Yorkin uusin jättilentokenttä
Rakennustiimit kamppailevat pysyäkseen aikataulussa. Heidän on rakennettava uudet lähtöportit, ennen kuin he voivat purkaa vanhat, jotta kentän toiminta voi jatkua normaalisti.
-
05:15-05:59Vankilassa ulkomailla
Kirjanpitäjä Chris hoitaa kaikki velkansa sen jälkeen, kun hänen ystävänsä Jake houkuttelee hänet kuljettamaan huumeita. Jäätyään kuitenkin kiinni marihuanalastillisen kanssa hänet pettää henkilö, johon hän luotti eniten.
-
06:00-06:40Lentoturmatutkinta erikoisraportti
Kolme lentoa päättyy tragediaan, kun niiden miehistöt luottavat enemmän vaistoonsa kuin ohjekirjaan ja improvisoivat laskeutuessaan lentokentälle.
-
06:40-07:30Hylkyjen salaisuudet
Tuhansia toisen maailmansodan aikaisia hylkyjä lepää maailman vesissä. 75 vuotta myöhemmin merten mahti on syövyttänyt monet näistä komeista aluksista romahduksen partaalle.
-
07:30-08:15Villi Mashatu
Sateiden paluu on muuttanut Botswanan villiä kolkkaa. Eläinvauvat kasvavat, ja vanhemmat keskittyvät opettamaan ja ruokkimaan poikasiaan. Leopardin ja sakaalin poikaset metsästävät omatoimisesti.
-
08:15-09:00Eurooppa ylhäältä päin
Koe Ruotsi uudesta näkökulmasta. Lähde upealle ilmamatkalla halki läntisen naapurimme Ruotsin. Tutustu Ruotsin historiaan, kulttuuriin ja luonnon ihmeisiin. Matka vie sinut läpi halki maan etelästä pohjoiseen.
-
09:00-10:00Raamatun kadonneet kaupungit
6 000 vuotta sitten sumerilaiset rakensivat maailman ensimmäiset kaupungit eteläiseen Irakiin. Millainen luomiskertomuksen maailma todella oli?
-
10:00-11:00Rewind the '90s
Beanie Babies -leluhullutus levisi, ja Harry Potter muutti kirjallista maisemaa. 90-luku oli villityksien vuosikymmen.
-
11:00-12:00Äärimmäinen selviytyjä: Afrikan safari
Hazen Audel on äärimmäisen Afrikan safarin kolmannella osuudella ja suuntaa suurelle Baringo-järvelle.
-
12:00-13:00Lentoturmatutkinta
Independent Airin lento 1851 on matkalla Italiasta Dominikaaniseen tasavaltaan, ja sen on määrä tankata portugalilaisella saarella. Jostain syystä Boeing 707 syöksyy vuorta päin vain minuutteja ennen lentoasemaa.
-
13:00-14:00Albert Lin ja kadonneet kaupungit: Kultakuume
Tässä jaksossa National Geographicin tutkija Albert Lin metsästää muinaista kultaa.
-
14:00-15:00Lost Temple of The Inca
Arkeologi Johan Reinhard etsi kadonneita inkojen valtakunnan temppeleitä ja löysikin kaikki Ausangate-temppeliä lukuunottamatta. Ausangate on nimetty erään Perun pyhimmän vuoren mukaan. Nyt Reinhard on jo yli 70 vuotta.
-
15:00-16:00Albert Lin ja kadotetut kaupungit
Albert Lin aikoo etsiä mayojen kadonneen kaupungin, jossa asuivat ennen Palenquen valtavan pyramidikaupungin rakentaneet ihmiset.
-
16:00-17:00Albert Lin ja kadotetut kaupungit
Albert Lin etsii Sudanin aavikoilla Kushin valtakunnan kadonnutta pääkaupunkia. Sen hallitsijat valloittivat ja hallitsivat aikanaan muinaista Egyptin valtakuntaa.
-
17:00-18:00Albert Lin ja kadotetut kaupungit
Tutkimusmatkailija Albert Lin etsii Perun Andeilla kadonnutta Chachapoya-valtakuntaa. Ennen katoamistaan valtakunta hallitsi aluetta lähes 1 000 vuotta ennen sen valloittaneita inkoja.
-
18:00-19:00Albert Lin ja kadotetut kaupungit
Ensimmäisellä vuosisadalla roomalaiset hallitsivat laajoja maita. Heidän suunnitelmansa Skotlannin valloituksesta murenivat pikteiksi kutsuttujen barbaarien takia.
-
19:00-20:00Albert Lin ja kadotetut kaupungit
Albert Lin lähtee Omanin aavikoille ja vuorille etsimään kuuluisaa kadonnutta Maganin kaupunkia.
-
20:00-21:00Lentoturmatutkinta
Kun valtava räjähdys repii 747-koneeseen reiän Havaijin yllä, yhdeksän matkustajaa imeytyy ulos turvavöistä ja matkustamosta. Vaikka kaksi moottoria on tulessa, miehistö onnistuu kääntämään koneen ja laskeutumaan Honoluluun.
-
21:00-22:00Rewind the '90s
1990-luvulla maailma todisti internetin syntyä ja seurasi, miten ihmiskunta kamppaili sen voimien kanssa.
-
22:00-23:00Tuskegeen sankarilentäjät
Toisen maailmansodan aikaisen P-39-lentokoneen löytyminen Huronilta herättää henkiin aikojen kätköön jääneen tarinan.
-
23:00-00:00Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka
Kuriirit ovat uppiniskaisia, mutta murtuvat paineessa. Kolumbian ja Perun kokaiinitakavarikkoja ja viattomuuttaan vannovia kuriireja.
-
-
-
00:00-00:30Gospel First - Evankeliumi ensin
Yksinkertainen evankeliumi. Evankeliumi on hyvä uutinen sinulle ja Jumala haluaa, että sinä ymmärrät, mikä on evankeliumin ilouutinen.
-
00:30-01:00Kosketuskohta
Jumalan hyvyyden ilmenemismuotoja. Ihmisen ymmärrys siitä, millainen Jumala on, vaikuttaa hänen elämänsä jokaiseen osa-alueeseen. Siksi on tärkeää tietää, kuka Hän todella on ja mitä ajatuksia Hän ajattelee meistä.
-
01:00-01:30Rakkauden kosketuksessa
Antikristus ja väärä profeetta. Lopunajan tapahtumat ja missä ajassa elämme.
-
01:30-02:00Christian World News
Esitetty Yhdysvalloissa 16.2.2024.
-
02:00-02:30Hyvä elämä
Jumalan sana puhdistaa. Meillä on hyvä Jumala, joka tänäänkin tekee ihmeitä ja valtavia asioita maassamme, sillä Hän ei muutu.
-
02:30-03:00Tulen kosketus sytyttää
Yhteiskunnan muutos. Kristillisten periaatteiden tilalle tulevien muiden arvojen esilläpito on viemässä pois raamatullisen elämän perustuksen. Teologi Oiva Salli opettaa.
-
03:00-03:30Café Raamattu
Ylösnousemuksen selitysyritykset eivät vakuuta. Aleksi Markkanen. Uskon puolustaja, osa 4/5.
-
03:30-04:30Tutustu Nebesaan
Työ Ukrainassa. Tutustumme Ukrainan työhon ja siellä tuotettuun ohjelmistoon.
-
04:30-04:45TV7 Jerusalem uutiset
-
04:45-05:35Laulu tähtien takaa - Lasse Heikkilä
60-vuotisjuhlakonsertti, osa 2/2. Musiikkimatka juhlaorkesterin matkassa jatkuu kasarigospelin komeetan Gospel Powerin sisääntulolla ja päättyy Pohjantähden alle.
-
05:35-06:30Suurelta virralta maan ääriin asti
Dokumentti luotaa Kanadan historiaa ja kohtaloa maata kohdanneiden herätyksien valossa. Se piirtää Kanadan kansallista kutsumusta ja näyttää, miten kaikki muuttuu, kun Jumalan kirkkaus saa vallata alaa.
-
06:30-07:25Sakkeus, tule nopeasti!
Seikkailu rikollisuuden rajamailla, kun abiturientti Jussi Kanerva kohtaa tahtomattaan kylän jengipomon. Elokuva perustuu mukaillen Jaakko Sahimaan romaanituotantoon.
-
07:25-07:30Musiikkivideoita
Tommi Pesonen & Band - Rosoinen tie.
-
07:30-08:00Gospel First - Evankeliumi ensin
Yksinkertainen evankeliumi. Evankeliumi on hyvä uutinen sinulle ja Jumala haluaa, että sinä ymmärrät, mikä on evankeliumin ilouutinen.
-
08:00-08:30Kosketuskohta
Jumalan hyvyyden ilmenemismuotoja. Ihmisen ymmärrys siitä, millainen Jumala on, vaikuttaa hänen elämänsä jokaiseen osa-alueeseen. Siksi on tärkeää tietää, kuka Hän todella on ja mitä ajatuksia Hän ajattelee meistä.
-
08:30-08:50Lasten kotipuu
Kadonnut hopearaha.
-
08:50-09:00Lasten pyhis
Sanojen merkitys. Onko sillä väliä, miten puhumme?
-
09:00-09:30Raamatun kertomuksia
Jeesuksen ihmeet.
-
09:30-10:00Herätysliikehdintä
Kari Koskinen, osa 1/2.
-
10:00-10:50Jumalanpalvelus
Humppilan kirkko. Liturgia ja saarna Ilkka Wiio. Tekstinlukija Elise Hartonen. Musiikki Aino-Maria Ollikainen. Suntio Kalle Leppänen.
-
10:50-11:00Musiikkivideoita
Northwind Church - Ympäröi sua ukkosten pauhu.
-
11:00-12:00Tutustu Nebesaan
Työ Ukrainassa. Tutustumme Ukrainan työhon ja siellä tuotettuun ohjelmistoon.
-
12:00-12:15TV7 Jerusalem uutiset
-
12:15-13:10Suurelta virralta maan ääriin asti
Dokumentti luotaa Kanadan historiaa ja kohtaloa maata kohdanneiden herätyksien valossa. Se piirtää Kanadan kansallista kutsumusta ja näyttää, miten kaikki muuttuu, kun Jumalan kirkkaus saa vallata alaa.
-
13:10-14:05Sakkeus, tule nopeasti!
Seikkailu rikollisuuden rajamailla, kun abiturientti Jussi Kanerva kohtaa tahtomattaan kylän jengipomon. Elokuva perustuu mukaillen Jaakko Sahimaan romaanituotantoon.
-
14:05-14:55Laulu tähtien takaa - Lasse Heikkilä
60-vuotisjuhlakonsertti, osa 2/2. Musiikkimatka juhlaorkesterin matkassa jatkuu kasarigospelin komeetan Gospel Powerin sisääntulolla ja päättyy Pohjantähden alle.
-
14:55-15:10Muslimista yliopistonuorten pastoriksi
Isaac Ssenyonjo, orpo muslimipoika, sai kummin pohjoisesta ja rakentaessaan elämää uudelta pohjalta Jeesuksen kanssa, hän tänään 34-vuotiaana johtaa perustamaansa Revival Movement Seekers international
-
15:10-16:00Profetioiden toteutuessa E04
Osa 4/4. Pekka Sartola.
Sarja -
16:00-16:30Derek Prince
Vartija, kauanko vielä on yötä? 2/2.
-
16:30-17:00Superkirja
Viimeinen taistelu.
-
17:00-18:20Tule Jeesuksen luo!
Jumala tekee uutta. Alkusanat Esko Ylinen. Juontaja Leevi Ahopelto. Musiikki Leevi Ahopelto ja Hannu Ala. Tulkki Teija Hietala. Puhe Tommy Lilja.
-
18:20-18:30Musiikkivideoita
Adonai - He Comes. Sävel & sanat Tuula Bow. Sovitus, laulu & musiikki Jeanne.
-
18:30-18:45Etupenkillä
Camilla Olsson - pois ahdistuksesta. Camilla oli onnellinen, vasta avioitunut, kirkon johtaja, kun hän alkoi saada ahdistuskohtauksia ja masentui. Hän heittäytyi epätoivoisesti Jeesuksen puoleen ja lopulta tuli käänne.
-
18:45-19:15Ettei kukaan eksyisi
Onko ihmisellä vapaa tahto?. Martti Ahvenainen keskustelee kirjansa pohjalta Aki Miettisen kanssa.
-
19:15-19:30Uskontäyteistä
Håkan Westergård opettaa, osa 4/5.
-
19:30-20:00Ajankohtaista taivaasta
Savi työmateriaalina. Osa 2/2. Keskustelu keramiikkataiteilijoiden Irma ja Kari Isopahkalan kanssa.
-
20:00-20:30Ilpoisten piiri
Tunne Jumalan johdatus elämässäsi. Soile Inkari ja Juhani Rajala keskustelevat.
-
20:30-21:00Gloryline
Jumalan tunteminen. Glory Backman kertoo, mitä Raamattu opettaa meille Jumalan tuntemisesta. Hän opettaa myös antiikin kreikan kielen käännöksistä ja avaa niiden moniulotteisuutta suomen kielelle.
-
21:00-21:15Open Doors - Kristittyjen vainot tänään
Keski-Aasian kirkko - nuori, vainottu ja kasvava. Keskiaasialaiset ovat perinteisesti muslimeja ja monilla alueen kristityillä on muslimitausta.
-
21:15-21:45Anna Sanan sytyttää
Kiitollisuus ja ylistys. Osa 3.
-
21:45-22:00Katselkaa Herran tekoja
Pyhä Henki vaikuttaa. Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. (2. Kor. 13:13)
-
22:00-22:30Käännekohta
Kaikki perheessä.
-
22:30-23:00Israelilaisten elämää sodan keskellä
Ihmeitä Kfar Maimonissa. Tapaa 14-vuotias hevosrakas Bashan Kfar Maimonista rajayhteisöstä lähellä Gazaa. Hän kertoo, kuinka hän ja ratsastusterapiaan käytetyt hevoset ovat selviytyneet sodasta.
-
23:00-23:10Raamattu puhuu sinulle
Psalmit 119:91-176.
-
23:10-23:40Jaakobin kirje
Olkaa sanan tekijöitä. Raamattupiirissä Martti Ahvenainen, Aki Miettinen, Juha Kotisaari ja Paavo Järvinen.
-
23:40-00:10Jerusalem studio
Iranin uhka Lähi-idän vakaudelle. Iranin ulkoministeri Hossein Amir-Abdollahian ilmoitti äskettäin Libanonissa vieraillessaan, ettei Teheran koskaan halunnut Hamasin ja Israelin välistä sotaa laajemmaksi konfliktiksi.
-
-
-
00:00-00:10MålarBibeln
Hjälp i nöden. Sju långa år av torka och ingen mat växer mer. Jakob är så orolig. Men så får han höra om en vis man i Egypten som sparat mat...
-
00:10-00:15Barn förklarar
Han hade varit förlorad. Hur gick det egentligen för sonen som bad att få ta ut sitt arv i förtid? Blev han grisaherde? Rut, Aron, Lewhat och Theo berättar om den förlorade sonen.
-
00:15-00:20Käre Gud, jag har ett problem
Jag känner mig inte vacker. Anna tycker att hon alltid blir så ful på alla bilder. Hon brottas med varför Gud skapat henne just så här.
-
00:20-00:30Närmare Gud
Alltid gemenskap. Ovissheten inför en allvarlig operation förde Brita från en något halv till en full frälsning och en ny gemenskap med både Gud och andra människor.
-
00:30-01:00Rötter och reflektioner
Gyllene porten. Vi guidas till ställen öster om Jerusalem som Jordanfloden, ett kloster, en bosättning och ett Bibelcenter samt Olivberget.
-
01:00-01:30Kungen kommer
Turordningen i mötet med Jesus. Daniela Persin undervisar utifrån 1 Kor 15:12-22 om vad som sker i det ögonblick då Jesus kommer tillbaka. Medverkar gör också Robert Adams och Kenneth Witick.
-
01:30-02:00Eld från Jerusalem
Bekymra er inte över något. Gud vill ge oss av sin kraft och frid mitt i våra omständigheter. Han är ovanför alla omständigheter, så vi behöver inte oroa oss.
-
02:00-02:25Barnets hjärta
Förlåtelse. Många har aldrig hört sina föräldrar be dem om förlåtelse. Det vore viktigt att barn hörde det så att de kunde leva ut det fjärde budet och få del av löftet i det.
-
02:30-03:00Fika i Uppsala
Från äventyr till äventyr. Anders Söderberg sa ja till Jesus och har sedan dess blivit ledd till det ena uppdraget efter det andra för Guds rike. Hör om hans äventyr på de sju haven, i forna Sovjetunionen och lilla Östervåla.
-
03:00-03:15Jerusalemnytt med Sartola
Lördag 24/2.
-
03:15-03:25Makt med Gud
Fasta öppnar himlen. Jesus förväntar sig att hans sanna lärjungar ska pröva fastans vapen.
-
03:30-04:30Fredsstiftare
Israeliska araber och judar som följer Jesus berättar om varför de älskar sina tidigare fiender, om förlåtelse, helande och försoning.
-
04:30-05:00Pocahontas
Den sanna berättelsen om en fantastisk ung kvinna som blev ambassadör mellan två nationer.
-
05:00-06:00Change Action Nepal - Hopp om förändring
Detta är läkarna Jay och Meridel Rawlings senaste film, en skrämmande dokumentär som belyser dagens människohandeln.
-
06:00-06:10MålarBibeln
Hjälp i nöden. Sju långa år av torka och ingen mat växer mer. Jakob är så orolig. Men så får han höra om en vis man i Egypten som sparat mat...
-
06:10-06:15Barn förklarar
Han hade varit förlorad. Hur gick det egentligen för sonen som bad att få ta ut sitt arv i förtid? Blev han grisaherde? Rut, Aron, Lewhat och Theo berättar om den förlorade sonen.
-
06:15-06:20Käre Gud, jag har ett problem
Jag känner mig inte vacker. Anna tycker att hon alltid blir så ful på alla bilder. Hon brottas med varför Gud skapat henne just så här.
-
06:20-06:30Närmare Gud
Alltid gemenskap. Ovissheten inför en allvarlig operation förde Brita från en något halv till en full frälsning och en ny gemenskap med både Gud och andra människor.
-
06:30-07:00Rötter och reflektioner
Gyllene porten. Vi guidas till ställen öster om Jerusalem som Jordanfloden, ett kloster, en bosättning och ett Bibelcenter samt Olivberget.
-
07:00-07:30Kungen kommer
Turordningen i mötet med Jesus. Daniela Persin undervisar utifrån 1 Kor 15:12-22 om vad som sker i det ögonblick då Jesus kommer tillbaka. Medverkar gör också Robert Adams och Kenneth Witick.
-
07:30-08:00Eld från Jerusalem
Bekymra er inte över något. Gud vill ge oss av sin kraft och frid mitt i våra omständigheter. Han är ovanför alla omständigheter, så vi behöver inte oroa oss.
-
08:00-08:25Barnets hjärta
Förlåtelse. Många har aldrig hört sina föräldrar be dem om förlåtelse. Det vore viktigt att barn hörde det så att de kunde leva ut det fjärde budet och få del av löftet i det.
-
08:30-09:00Fika i Uppsala
Från äventyr till äventyr. Anders Söderberg sa ja till Jesus och har sedan dess blivit ledd till det ena uppdraget efter det andra för Guds rike. Hör om hans äventyr på de sju haven, i forna Sovjetunionen och lilla Östervåla.
-
09:00-09:15Jerusalemnytt med Sartola
Lördag 24/2.
-
09:15-09:25Makt med Gud
Fasta öppnar himlen. Jesus förväntar sig att hans sanna lärjungar ska pröva fastans vapen.
-
09:30-10:30Fredsstiftare
Israeliska araber och judar som följer Jesus berättar om varför de älskar sina tidigare fiender, om förlåtelse, helande och försoning.
-
10:30-11:00Pocahontas
Den sanna berättelsen om en fantastisk ung kvinna som blev ambassadör mellan två nationer.
-
11:00-12:00Change Action Nepal - Hopp om förändring
Detta är läkarna Jay och Meridel Rawlings senaste film, en skrämmande dokumentär som belyser dagens människohandeln.
-
12:00-12:10MålarBibeln
Hjälp i nöden. Sju långa år av torka och ingen mat växer mer. Jakob är så orolig. Men så får han höra om en vis man i Egypten som sparat mat...
-
12:10-12:15Barn förklarar
Han hade varit förlorad. Hur gick det egentligen för sonen som bad att få ta ut sitt arv i förtid? Blev han grisaherde? Rut, Aron, Lewhat och Theo berättar om den förlorade sonen.
-
12:15-12:20Käre Gud, jag har ett problem
Jag känner mig inte vacker. Anna tycker att hon alltid blir så ful på alla bilder. Hon brottas med varför Gud skapat henne just så här.
-
12:20-12:30Närmare Gud
Alltid gemenskap. Ovissheten inför en allvarlig operation förde Brita från en något halv till en full frälsning och en ny gemenskap med både Gud och andra människor.
-
12:30-13:00Rötter och reflektioner
Gyllene porten. Vi guidas till ställen öster om Jerusalem som Jordanfloden, ett kloster, en bosättning och ett Bibelcenter samt Olivberget.
-
13:00-13:30Kungen kommer
Turordningen i mötet med Jesus. Daniela Persin undervisar utifrån 1 Kor 15:12-22 om vad som sker i det ögonblick då Jesus kommer tillbaka. Medverkar gör också Robert Adams och Kenneth Witick.
-
13:30-14:00Eld från Jerusalem
Bekymra er inte över något. Gud vill ge oss av sin kraft och frid mitt i våra omständigheter. Han är ovanför alla omständigheter, så vi behöver inte oroa oss.
-
14:00-14:25Barnets hjärta
Förlåtelse. Många har aldrig hört sina föräldrar be dem om förlåtelse. Det vore viktigt att barn hörde det så att de kunde leva ut det fjärde budet och få del av löftet i det.
-
14:30-15:00Fika i Uppsala
Från äventyr till äventyr. Anders Söderberg sa ja till Jesus och har sedan dess blivit ledd till det ena uppdraget efter det andra för Guds rike. Hör om hans äventyr på de sju haven, i forna Sovjetunionen och lilla Östervåla.
-
15:00-15:15Jerusalemnytt med Sartola
Lördag 24/2.
-
15:15-15:25Makt med Gud
Fasta öppnar himlen. Jesus förväntar sig att hans sanna lärjungar ska pröva fastans vapen.
-
15:30-16:30Fredsstiftare
Israeliska araber och judar som följer Jesus berättar om varför de älskar sina tidigare fiender, om förlåtelse, helande och försoning.
-
16:30-17:00Pocahontas
Den sanna berättelsen om en fantastisk ung kvinna som blev ambassadör mellan två nationer.
-
17:00-18:00Change Action Nepal - Hopp om förändring
Detta är läkarna Jay och Meridel Rawlings senaste film, en skrämmande dokumentär som belyser dagens människohandeln.
-
18:00-19:00Kristet Center Örebro
Kliv in i det Gud förberett för dig. Gud har det bästa för dig. Du kan lita på att Han ger dig den kraft du behöver och leder dig på rätta vägar, Sitt namn till ära. Rebecka Hagsten undervisar.
-
19:00-19:10Rakt på sak med Ingemar Helmner
Den fria församlingen. Den som är satt i skuld är inte fri. Därför bör kristna församlingar inte vara beroende av stöd från offentligheten.
-
19:10-19:20Antisemitismen: Från ursprung till nutid
Den nazistiska ideologins allmänna principer. Doktor David Silberklang och professor Dan Michman diskuterar den nazistiska ideologins allmänna principer samt vilken plats antisemitismen har bland dessa.
-
19:20-19:30Mötet
En kortfilm om den unge Stefan. Han försöker försonas med sin pappa efter tio år. Filmen har regisserats och producerats av Leif Paul. I rollerna ses Reijo Kankaanpää och Sakari Eirola.
-
19:30-20:00Två grannar
Från mörker till ljus. Janne planerade att hänga sig från en bro. En dag fick han en profetisk hälsning som ändrade på allt. Marita var frånskild och deprimerad. Ett profetiskt mejl ändrade hela hennes liv.
-
20:00-20:30Gamla Testamentet öppnas
Malaki 2/2. Malaki möts av mothugg när han konfronterar Israel. Gud vädjar: Vänd om till mig. Kom ihåg Mose. Lyssna till Elia, som kallar till bättring och försoning mellan generationerna.
-
20:30-20:40LUMO - Matteusevangeliet
Matteus 25:1-46. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Liknelsen om de tio ljungfruna. Liknelsen om talenterna. Människonsonens dom.
-
20:40-20:45Tävlingslopp - Kortfilm
Livet är som ett långt löplopp. Ibland rullar det lätt, men däremellan går det tungt och uppförsbackarna tycks aldrig ta slut. Men i Jesus finns alltid kraft att få -ge inte upp!
-
20:45-21:05Klara krisen tillsammans
Beredskap för andras skull. Verklig prepping handlar om att förbereda sig så att vi kan hjälpas åt när krisen är ett faktum, och nyckeln till god beredskap är samarbete!
-
21:05-21:30Uppståndelsekraft
Frimodigheten att tala. Guds Ord är levande och verksamt och när du tar emot Ordet och frimodigt talar ut det är Anden där för att bekräfta det.
-
21:30-22:00Landets helande
Befrielse. Gud vill välsigna dig. Han vill befria alla fångar. Stephen George undervisar i detta avsnitt.
-
22:00-22:30HBTQ och Bibeln
Samhällets utveckling och bakgrund till HBTQ. Professorn och bibelforskaren Anders Gerdmar undervisar om den historiska utveckling som har lett till dagens situation med otaliga olika könsidentiteter.
-
22:30-22:55Hoppet om löfteslandet
Självständighetsdagen. Visste du att det bara tog 32 minuter att återupprätta självständighet för ett folk som hade varit utan land i 2000 år?
-
22:55-23:00Hoppets låga
Överlevare från Förintelsen: Mirjam Lapid. Mirjam Lapid föddes 1933 i en sionistfamilj i Deventer, Holland. Efter att Holland ockuperats, måste Mirjam bära en gul stjärna och hon tvingades lämna sin skola.
-
23:00-23:30Vändpunkten
Tillsammans för det goda. Möt pastorn och medgrundaren till Project Joyous Celebration, Jabu Hlongwane, och hör hans musik. Melissa Woodworth berättar om sitt liv som sexslav och hur hon fick ett helt nytt liv.
-
23:30-00:00Varvet
Bli entusiastisk över Jesus! Avtalet 3/3. Vad brinner du egentligen för i ditt liv? Jesus vill att du ska brinna för Honom. I gengäld lovar Han att hand om dig.
-
-
-
17:20-05:00Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
-
05:00-05:00Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
-
-
-
05:00-05:00Ei ohjelmaa
-
05:00-09:00Su klo 9 ja 19.
Su klo 9 ja 19.
-
09:00-10:00One Way TV - Kanava joka koskettaa.
One Way TV - Kanava joka koskettaa.
-
10:00-18:00Su klo 9 ja 19.
Su klo 9 ja 19.
-
19:00-19:30One Way TV - Kanava joka koskettaa.
One Way TV - Kanava joka koskettaa.
-
19:30-05:00Su klo 9 ja 19.
Su klo 9 ja 19.
-