TV-opas

    • 23:35-00:35

      Samuli Edelmann heitti Timanttisen keikan G Livelabissa elokuussa 2018. Keikan teemana on Vaiheet-levy ja sen myötä Samulin vuosi sitten edesmenneen isän Toni Edelmannin laulut. Yhdessä Samulin kanssa musisoivat pianisti Matti Pa

    • 00:35-04:00

    • 04:00-07:00

    • 07:00-08:00

      Kansainvälinen ryhmä etsii miljoonien arvoista vanhaa hävittäjäkonetta, Brewsteria, oligarkkien Venäjältä. Suomalaislentäjen muistoissa Brewster on menestyksekäs ja rakas. Koneen etsijät puolestaan joutuvat keskelle surreal

    • 08:00-09:15

      Luontodokumentti vie Lapin erämailta Pohjoiselle jäämerelle. Huikea visuaalinen tarina alkaa vuorten synnystä ja kertoo ihmisen suhteesta luontoon. O: Marko Röhr, K: Antti Tuuri ja Marko Röhr (Suomi 2020). Kuvailutulkattu.

    • 09:15-09:30

      Isokauris on Tanskan suurin maaeläin. Se on luontokuvaaja Jan Tandrupin kohteena, kun hän lähtee kameroineen kaurismaille Länsi-Jyllantiin. (U)

    • 09:30-10:00

      1/15. Onko 70 uusi 50? Miltä nykyisten 70-vuotiaiden elämä näyttää verrattuna totuttuun kuvaan? Tutkimukset osoittavat, että yli 65-vuotiaat elävät eri tavalla kuin ennen.

    • 10:00-11:30

      Koulukiusatusta ylipainoisesta pojasta kasvoi suuren yleisön rakastama koomikko, kansantaiteilija Jope Ruonansuu. Hän oli laaja-alainen viihdetaiteilija, erityisesti hänet tunnetaan imitaattorina. (Suomi 2023) Kuvailutulkattu. (U)

    • 11:30-11:48

      Kreivitär Sophie järjestää illalliset 90. syntymäpäivänsä kunniaksi ja pyytää hovimestariaan palvelemaan vieraiksi kutsuttuja ystäviään samoin kuin viime vuonnakin. Rooleissa: May Warden ja Freddie Frinton. O: Heinz Dunkhase.

    • 11:48-12:00

      Koe Norja ilmasta käsin.

    • 12:00-13:00

      2/4. Jääkiteiden voima. Millaisia mahdollisuuksia ja uhkia lumeen ja jäähän kätkeytyy? Esittelyssä jäätie tukkirekalle ja työtä jäänmurtajalla. Kuulemme myös lumivyörystä selvinneen Jennyn tarinan. (U)

    • 13:00-13:30

      5/5. Labradorinnoutaja Bertan äiti on Suomen älykkäin koira. Testit kertovat, onko piirre periytynyt Bertalle. Miten älykästä koiraa voi aktivoida arjessa? (U)

    • 13:30-14:00

      Ohjelmassa seurataan miten Intian huulikarhuemo kasvattaa pentujaan ja suojelee heitä vaaroilta. Tuuheaturkkinen huulikarhu elää hyönteisruokavaliolla ja sillä on pitkät kynnet, joilla se pystyy kaivamaan termiittipes

    • 14:00-14:05

      Revontulet. Lapin kaamoksen kaunein ja kiehtovin taivaankannen ilmiö ovat revontulet. Ne jaksavat houkutella hangille ihailemaan taivaan mystistä leikkiä. T: MRP Matila Röhr Productions Oy (U)

    • 14:05-15:35

      Veikko Huovisen romaaniin perustuva komedia ystävyydestä, kesälomanvietosta ja lampaansyönnistä. Pääosissa Heikki Kinnunen ja Leo Lastumäki. O: Seppo Huunonen. (1972) (U)

    • 15:35-16:05

      4/6. Myyttinen vesi. Vaikka järvien, jokien, soiden ja pitkän rannikon Suomi on vetisten tarinoiden aarrearkku, niin tunnemme tarustomme huonosti. Petteri ja Antti Saario johdattelevat veden myyttien äärelle. (U)

    • 16:05-16:50

      Taidetta kansalle! Maarit Tastula tapasi karja-alan yrittäjät Mikko Ranta-Huitin ja Hannu Huitin hiehojen ruokintapöydällä Lopella ja ITE-taiteilija, haudankaivaja Marko Ruuskasen Savonlinnassa. (U)

    • 16:50-16:55

    • 16:55-17:00

    • 17:00-17:10

    • 17:10-18:00

      Kausi 10, 3/10. Kuumetta veressä. Kotikäynti paljastaa Portwennin väen erikoisuuden: muiden mielestä olet sairas, itse vain kuljet muina miehinä lainahöyhenissä. Taikka taljoissa. Onko se vakavaakin? (U)

      Sarja
    • 18:00-18:10

    • 18:10-18:15

    • 18:15-19:45

      Elämäni Biisi täyttyy glitteristä, kun uusivuosi otetaan vastaan biletunnelmissa! Vieraina: laulajalegenda Eini, näyttelijät Joonas Nordman ja Kaisa Hela, muusikko Paul Elias sekä imitaattori Jarkko Tamminen. (2022) (U)

    • 19:45-20:29

      Kausi 48, 5/9. Kuolema korkeuksissa 1/2. Tuulivoimalan juurelta löytyy kuolleena ympäristöaktivisti. Jutusta omituisen tekee se, että viime aikoina uhri näyttää kääntäneen kelkkansa ja toimineen aktivisteja vastaan.

      Sarja
    • 20:29-20:45

    • 20:45-21:00

    • 21:00-22:45

      Kooste koko illan hittikimarasta yhdessä parhaiden popdiivojen kanssa! Ellinoora, Kaija Koo, Jenni Vartiainen ja Vesala esiintyivät yhdessä Tampereen Areenan lavalla marraskuussa 2022.

    • 22:45-00:05

      Vuodenvaihdetta juhlitaan perinteiseen tapaan Helsingin Kansalaistorilla huippuartistien kanssa. Gogi Mavromichalisin ja Emma Karasjoen juontamassa Vuosi vaihtuu -ohjelmassa lavalle astelevat Vilma Alina, BESS ja Käärijä.

    • 23:30-00:55

      Ilmastotieteilijät ovat jo pitkään tutkineet Grönlannin hupenevaa jääpeitettä. Syvällä sulavan jäämassan sisällä on henkeäsalpaavan kaunista mutta myös vaarallista. Ohjaaja: Lars Henrik Ostenfeld. (Tanska 2022)

    • 00:55-04:00

    • 04:00-06:50

    • 06:50-06:51

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 06:51-06:53

      Onnea, Sylvester ja Silvo!

    • 06:53-07:04

      Matkustusseikkailu. Tänään matkustetaan erilaisilla ajoneuvoilla. Ystävykset istuvat ainakin lentokoneen, veneen ja junan kyytiin.

    • 07:04-07:11

      Kylmä päivä. On kylmä päivä, ja Tete tahtoo leikkiä ulkona. Hän saa lähteä, mutta vain jos pukee tarpeeksi lämpimästi päälle. Siitä kehkeytyykin hauska roolileikki.

    • 07:11-07:22

      Pälvin pulma. Pieni possutyttö Pälvi on huolimaton tavaroidensa suhteen ja aiheuttaa näin ongelmia koulukaverilleen.

    • 07:22-07:23

      Siiri ja Jaakko ratsastavat keppihevosilla.

    • 07:23-07:35

      Hemmon liukas luistinjää. Saaren kraatterijärvi on jäätynyt ja houkuttelee luistelemaan. Kirahvin pitkät jalat ja pitkä kaula saavat kaatumaan korkealta ja kovaa.

    • 07:35-07:45

      Yökyläily. Mia tulee Remin ja Ubun luokse yökylään. Remi on laatinut pitkän listan hauskoista leikeistä, jotka täytyy ehtiä leikkiä ennen nukkumaanmenoaikaa.

    • 07:45-07:50

      Lintunen. Rikke ei saa jahdata lintua. Äiti ei harjannut häntä koulua varten turhanpäiten. Kun pieni lintunen ilmestyy koulukuvausten aikana, Rikke ei voi enää hallita itseään. Tästä tulee hauskin koulukuva koskaan!

    • 07:50-07:54

      Veera ja Kaarlo leikkivät autokorjaamoa.

    • 07:54-08:06

      Kovaa pomppimista. Kuminauha-Karilla on kivulias ongelma: kun hän venyy liiaksi, hän napsahtaa palloksi. Kumipallona hän kimpoilee sinne tänne holtittomasti.

    • 08:06-08:17

      Kausi 2. Oktonautit ja paholaisrauskut. Oktonautit auttavat eksynyttä paholaisrauskua löytämään rauskujen salaisen ruoka-apajan.

    • 08:17-08:20

      Tiedetempussa ihmetellään katoavaa vettä.

    • 08:20-08:42

      Kausi 7. Mahtavat Mahtipennut: Pennut pysäyttävät Hanttis-lauman. Herkko monistaa vahingossa häijyn pormestarin. / Mahtavat Mahtipennut: Pennut pelastavat mahtavan majakan. Herkko ampuu taivaalle kapteeni Turpon majakan.

    • 08:42-08:55

      Kausi 2, 5/10. Kissavaras. Lelumestaan saapuu yöllä notkea Kissavaras.

      Sarja
    • 08:55-08:57

      Onnea, Sylvester ja Silvo!

    • 08:57-08:59

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 08:59-09:00

      Koulululaisten oma ohjelma!

    • 09:00-09:11

      Kyytipojat. Luukas erehtyy istumaan koulubussissa tyrannimaisten ysiluokkalaisten paikalle. Kaveriporukka joutuu keksimään toisen tavan kulkea kouluun välttääkseen vanhempien oppilaiden uhkailun.

    • 09:11-09:23

      Ihmejuoma. Harri saa lyömättömän markkinaidean. Hän alkaa kaupata ihmejuomaa, joka menee kuin kuumille kiville, kunnes selviää, että juoma on peräisin roskiksen pohjalitkusta.

    • 09:23-09:34

      Älytöntä ääntelyä. Puistoon on avautumassa musikaalinen tila, ja Alma on siitä innoissaan. Innostus ilmenee heti aamulla alkavana lauluna, minkä lopettamiseksi univajeesta kärsivät sisarukset pyytävät supervoimaa.

    • 09:34-09:45

      Puuhevonen. Isä tilaa Ninjalinjalta puuhevosen tyttären syntymäpäivälahjaksi. Ninjat toimittavat juhliin historiallisen Troijan hevosen.

    • 09:45-10:00

      Kausi 2, 3/10. Maxista tulee pahis. Max päättää ryhtyä pahikseksi, jotta Skitso-Pirjo ei siirtäisi häntä pois erityisluokalta.

      Sarja
    • 10:00-11:25

      Pate ei millään tunnu oppivan kertotaulua. Luokkakaverit auttavat häntä, sitä vartenhan ystävät ovat olemassa. He päättävät perustavaa bändin ja tehdä Patesta rokkitähden. K: Timo Parvela. O: Marko Mäkilaakso. Suomi

    • 11:25-12:12

      Vauhti kiihtyy kun sohvikset hyppäävät Amazing Racen matkaan ja tapaavat Portion Boys-yhtyeen Huutokauppakeisarin kanssa. Ultimate Escape ei ainakaan hidasta tunnelmaa kotisohvilla.

    • 12:12-12:59

      Sohvaperunat seuraavat jälleen ahkerasti viikon TV-tarjontaa kuten Urheiluruudun juhlalähetys, Viidakon Tähdet ja Vain Elämää.

    • 12:59-13:46

      Sohvikset seuraavat Nenäpäiväshowta, ihastelevat Korkeasaaren asukkaita, tutustuvat SAVOlifeen ja kannustavat Amazing Racen kilpailijoita.

    • 13:46-14:27

      Sohvaperunoiden kauden päätösjaksossa matkataan Temppareiden mukana auringon alle, ihastellaan, kuinka Koko Suomi Leipoo ja arvaillaan, mikä on Suomalainen Menestysresepti. 

    • 14:27-14:40

      Mount Everest on 8 849 m korkea ja me lähdettiin keräämään sama määrä nousumetrejä porukalla Malminkartanon huipulla. Osallistua sai millä vaan kulkemisen muodolla. Pitkäkestoinen urheilu ja monotoninen liike koituu yllättävän iso

    • 14:40-15:55

      Mäkiviikon osakilpailu, karsinta HS 142, Garmisch-Partenkirchen, Saksa, selostus Mikko Hannula, lajiasiantuntija Janne Ahonen.

    • 15:55-16:25

      Seppo Kannas juonsi ja koosti ensimmäisen Urheiluruutu-lähetyksen vuonna 1963. Kannas muistetaan myös taitoluistelun ja voimistelun pääselostajana. 90 vuotta täyttänyt legenda muistelee uraansa Urheiluruudun takaa

    • 16:25-17:12

      Kausi 2, 4/4. Manhattan ja Sunbeam-alus. Nyt on kohteena Manhattan ja Empire State Building sekä Ellis Island, jota kautta siirtolaiset saapuivat Amerikkaan. Viimeisenä vuorossa on Mainen osavaltio ja sen sadat saaret.

      Sarja
    • 17:12-18:05

      Kausi 1, 4/4. Märkä. Kun Costa Ricassa sataa, niin joet ja metsät tulvivat ja tiet muuttuvat ajamattomiksi muutamassa minuutissa. Davina matkustaa tämän trooppisen ihmemaan sydämeen tapaamaan outoja ja upeita e

      Sarja
    • 18:05-19:50

      Koko perheen fantasiaelokuva ystävyydestä ja suurista kysymyksistä. Erik ja Maria lähtevät etsimään Marian kadonnutta äitiä merirosvojen parista, elävien ja kuolleiden välissä olevasta maailmasta. (Viro-Luxemburg-Liettua-Latvia-

    • 19:50-20:20

      Kausi 4, 4/6. Peltsi saa oppaakseen perhokalastusguru Mikko Pohlsin. Pohls on napannut taidoillaan jättikokoisia taimenia. Onnistuuko se nyt? Kaksikon suuntana ovat Keski-Suomen kosket.

      Sarja
    • 20:20-21:00

      Hiljaisessakin metsässä on elämää, sillä silloin siellä liikkuvat pedot. Karhu on aterioinut hirvenraadolla. Tuleeko se takaisin? Sarja esittelee norjalaisten tv-katsojien videoita kohtaamisista luonnonvaraisten eläinten kanssa. (U)

    • 21:00-21:25

      Uusivuosi antaa meille tilaisuuden unohtaa vanhat mokat. Voimme uskotella itsellemme, että röökilakko pitää ja tulevaisuudessa kaikki on paremmin. (U)

    • 21:25-22:10

      Kausi 3, 4/4. Taistelu aikaa vastaan. Kolmen lapsen äiti, Jemma, sairastaa laajalle levinnyttä syöpää. Stacey seuraa lähietäisyydeltä millaista on elää parantumattoman sairauden kanssa, kun on pieniä lapsia huollettavana.

      Sarja
    • 22:10-00:10

      Tarina ihmisistä, jotka etsivät rakkautta ja hyväksyntää, jotka talvisen viikon aikana kohtaavat jotain peruuttamatonta. O: Aku Louhimies. N: Laura Birn, Mikko Kouki, Matleena Kuusniemi, Amanda Pilke, Jasper Pääkkönen. (Suomi 2012) (U

    • 22:35-00:50

      Toimintaseikkailun tapahtumat sijoittuvat 23 vuotta 'Predator - saalistajan' tapahtumien jälkeen. Entinen sotilas ja nykyinen palkkasoturi Royce herää tajuttomuudesta pudotessaan laskuvarjolla viidakkoon.

      Elokuva
    • 00:50-01:45

      Kausi 4, 10/10. Äänetön linnunpönttö. Desibelit paukkuvat ja erikoiset linnut laulavat. Lopuksi selviää, kuka vakiokilpailijoista vie kauden voiton ja saa kultaisen Suurmestari-patsaan. (u)

      Sarja
    • 01:45-02:45

      Kausi 2, 3/5. Baarin avajaiset. Hotellissa valmistellaan legendaarisen ja maailman parhaaksikin äänestetyn American Barin avajaisia amerikkalaisturistien palatessa Lontooseen. Brittiläinen tosi-tv-sarja. (u)

      Sarja
    • 02:45-03:40

      Kausi 4, 3/10. Suolaisen makeat marjat. Painetehtävä alkaa klassisella sokkomaistelulla marjojen parissa, jonka jälkeen kilpailijoiden tulee kokata suolainen marja-annos. Yksi kilpailija joutuu jättämään keittiön.

      Sarja
    • 03:40-04:40

      Kausi 8, 2/8. Supermummon mökki. 67-vuotias Caroline rakentaa takapihalleen mökkiä, jossa hän voi kirjoittaa rauhassa muistelmia. George ihmettelee lasitaloa Espanjan matkallaan. Brittiläinen dokumenttisarja. (u)

      Sarja
    • 04:40-05:37

      Kausi 9, 9/10. En tykkää paukkeesta. Viikkopalkinnoiksi tuoduista parhaista sileistä esineistä taistellaan esimerkiksi vakoojamaisessa ohjeenannossa. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)

      Sarja
    • 07:10-07:35

      Kausi 2, 8/10. Aasialaisia herkkuja. Leila pyörittää lohesta sushirullan ja valmistaa black cod -annoksen turskasta, valkosipulipinaatista ja belugalinsseistä. Jälkiruoaksi on matchateejäätelöä. Ruotsalainen ruokaohjelma.

      Sarja
    • 08:05-08:25

      Kausi 1, 21/26. Trooppiset taikasiemenet. Muumilaaksossa on kova helle. Kun lapset ovat uimassa, he löytävät salaperäisen puulaatikon. Puulaatikosta paljastuu outoja siemeniä.

      Sarja
    • 08:25-08:55

      Kausi 1, 22/26. Viidakko. Muumitalon ympärille kasvanut viidakko tuo niin iloa kuin uusia haasteitakin Muumi-perheelle. Tiikeireiden metsästysyritys ei lopulta uhkaa Muumeja, mutta Haisulilla on ilkeä juoni mielessään.

      Sarja
    • 08:55-10:00

      7/7. Sininen planeettamme. Valtamerissä tapahtuu rajumpia muutoksia kuin koskaan. Nyt alamme ymmärtää niiden syitä, ja merillä on yhä toivoa, kunhan me ihmiset muutamme toimintatapojamme. Brittiläinen luontodokumenttisarja.

    • 10:00-11:00

      Kausi 9, 10/10. Mietitään tehtävän henkeä. Mieletön kausi huipentuu finaaliin, jossa ratkeaa kokonaiskisan voittaja. Viikkopalkinnoiksi on luvassa pitkää ja ohutta. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)

      Sarja
    • 11:00-12:00

      Kausi 10, 12/13. Kaikki mitä tarviin. Parit kohtaavat asiantuntijat vielä viimeisen kerran ja puntaroivat yhteistä matkaansa. On tullut aika päättää, jatkaako yhdessä vai erikseen.

      Sarja
    • 12:00-13:00

      Hyvää joulua! Jos joulurauha on julistettu ja ruuat syöty, on aika käydä joulun lämminhenkisimmän viihdeohjelman ääreen. Miitta Sorvali, Pekka Pouta ja Kiti Kokkonen ovat aivan Kuutamolla, Janne Katajan johdolla.

    • 13:00-14:45

      Susikoira Roi on lapsille ja nuorille suunnattu seikkailuelokuva, joka pohjautuu Jorma Kurvisen luomaan kirjasarjaan. Elokuvan päärooleissa nähdään Elina Patrakka ja Tipi-koira.

      Elokuva
    • 14:45-15:00

      Kausi 1, 3/6. Jokidelfiinien vanavedessä. Kuvausryhmä etsii Brasilian viidakossa harvinaista jokidelfiiniä, mutta viidakon eläimet ja nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet tekevät työstä haastavaa.

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Perusresepti 28. Kilpailijat laittavat itsensä likoon ja mittelevät toinen toistaan hullummissa haasteissa, joihin liittyvät muun muassa kananmunakuppi, etikka, tanko ja pallo. Brittiläinen viihdeohjelma.

    • 16:00-16:30

      2/14. Mr. Beanin paluu. Syntymäpäivää on hienoa juhlistaa ravintolassa, vaikka tilaisi sitten listan halvimman annoksen. Mr. Bean valmistautuu tervehtimään kuninkaallisia elokuvaensi-illassa. Brittikomedia. (u)

    • 16:30-19:00

      Lastenklinikoiden Kummien tunnelmallisessa joulukonsertissa pienten potilaiden asialla ovat mm. Saara Aalto, Club for Five, Jarkko Ahola, Ilta, Pentti Hietanen sekä Michael Monroe ja Tommi Läntinen.

    • 19:00-19:10

    • 19:10-19:20

    • 19:20-19:30

    • 19:30-21:25

      75-vuotias Inkeri on lyönyt miestään Tapiota paistinpannulla päähän ja suunnittelee tämän hautaamista puutarhaan. Loppuelämän mittainen vankeus odottaa, mutta ennen sitä olisi vielä hetki aikaa elää ¿ vihdoin.

      Elokuva
    • 21:25-22:00

      2/14. Mr. Beanin paluu. Syntymäpäivää on hienoa juhlistaa ravintolassa, vaikka tilaisi sitten listan halvimman annoksen. Mr. Bean valmistautuu tervehtimään kuninkaallisia elokuvaensi-illassa. Brittikomedia.

    • 22:00-22:20

    • 22:20-22:25

    • 22:25-22:35

    • 22:35-23:45

      2/7. Meren syvyyksissä. Syvänmeren ääriolosuhteissa, kylmässä ja pimeässä, elää mitä oudoimpia olioita, kuten lajitovereitaan syöviä jättiläiskalmareita ja monen kokoisia haaskansyöjiä. Brittiläinen luontodokumenttisarja.

    • 23:45-01:00

      2/3. Salainen ystävä. Victoria's Secretin brändistä tuli peittelemättömän seksikäs ja sen malleista superjulkkiksia. Yhtiön pomon luottomies Jeffrey Epstein pääsi käsiksi nuoriin malleihin.

    • 23:50-01:40

      (Koskinen: Piripolkka 2022). Vanha mies pahoinpidellään julmasti Tampereen Nekalassa, ja Hervannassa tapahtuu tuhopoltto. Tekijöiksi epäillään jengiä, jonka nuorin jäsen on vasta 15-vuotias tyttö. Pian yksi joukon jäsenistä löytyy surmattuna. Koskinen tutkijaryhmineen joutuu selvittämään järjettömältä tuntuvaa rikossarjaa. Tehtävä ei ole helpoimpia, ja tuskissaan ovat myös tapahtumien pyörteisiin ajautuneet nuoret, jotka kuolevat yksi kerrallaan. Huumenuorten surmien takaa paljastuu synkkiä salaisuuksia ja lopulta Koskinen kollegoineenkaan ei ole enää turvassa. Pääosissa: Eero Aho, Maria Ylipää, Turkka Mastomäki, Jon-Jon Geitel, Anna Ackerman, Petra Karjalainen, Samuel Kujala. Ohjaus: Lauri Nurkse ja Riku Suokas. (88')

      Elokuva
    • 01:40-03:30

      (Hustle, The 2019). Veijarikomediassa rääväsuinen Penny ja elegantti Josephine lyöttäytyvät yhteen huijatakseen rikkaita miehiä Ranskan Rivieralla. Mutta kuka loppujen lopuksi huijaa ja ketä? Pääosissa: Anne Hathaway, Rebel Wilson, Alex Sharp, Ingrid Oliver, Dean Norris. Ohjaus: Chris Addison. (89')

      Elokuva
    • 03:30-04:30

      Kausi 2. Jakso 8/10. Amerikan halki iskevät Burgerimiehet käyvät Arkansasissa pitsalla, burgerilla, pastalla ja kylvyssä. Matka jatkuu pää märkänä Memphisiin onkimaan Tennesseen tuoreinta kissakalaa. Kotimainen ruokaohjelma. (42')

      Sarja
    • 06:00-06:05

      Kausi 1. Jakso 16/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.

      Sarja
    • 06:05-06:25

      Kausi 1. Jakso 12/26. Tervetuloa Halimaahan! Nallet kutsuvat mukaan jännittäviin seikkaailuihin, jossa opimme tärkeitä taitoja! Joku järjestää kuitenkin pieniä jekkuja matkan varrelle... Lastenohjelma. (21')

      Sarja
    • 06:25-06:50

      Kausi 1. Jakso 13/26. Tervetuloa Halimaahan! Nallet kutsuvat mukaan jännittäviin seikkaailuihin, jossa opimme tärkeitä taitoja! Joku järjestää kuitenkin pieniä jekkuja matkan varrelle... Lastenohjelma. (21')

      Sarja
    • 06:50-07:15

      Kausi 1. Jakso 14/52. Kaveruskopla Kolli, Pöllö ja Gekko muuttuvat yön pimeinä tunteina rohkeiksi pyjamasankareiksi, jotka taistelevat ilkeitä pahiksia vastaan. Pahikset aikovat pilata ihmisten päivät, jos pyjamasankarit eivät tartu toimeen! Lastenohjelma. (23')

      Sarja
    • 07:15-07:35

      Kausi 2. Jakso 14/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma. (21')

      Sarja
    • 07:35-07:50

      Kausi 1. Jakso 46/52. Nuori etsivä Tyler King ratkaisee visaisimmatkin mysteerit nokkelien ystäviensä avulla! Lastenohjelma. (12') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.

      Sarja
    • 07:50-08:10

      Kausi 1. Jakso 12/13. Owen, Claire, Allison ja raptorit kiiruhtavat Mount Sibon alaisessa luolastossa pelastamaan Hudsonia Dannyn ja Sinjinin kynsistä. Nämä ovat löytämäsillään kapteeni Parrattoman aarteen, mutta tielle osuu myös mahtava allosaurus. Danny aikoo ottaa pedosta mittaa tehokkaalla dinomechahaarniskallaan - ja Owen kumppaneineen uhkaa jäädä jalkoihin. Samaan aikaan Simonin ja tohtori Wun huolena on Dannyn suunnitelman toinen osio: Jurassic Worldin dinosaurusten joukkopako! Lastenohjelma. (21')

      Sarja
    • 08:10-08:20

      Kausi 1. Jakso 14/20. LEGO City Adventures -lastensarjassa eletään metropolin vilskeessä. Arkisen aherruksen ohella pääsemme seuraamaan poikkeuksellisia seikkailuja ja sankareita, joiden kykyihin ei ensisilmäyksellä ehkä uskoisi! Lastenohjelma. (10')

      Sarja
    • 08:20-08:25

      Kausi 1. Jakso 16/52. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')

      Sarja
    • 08:25-08:50

      Kausi 1. Jakso 14/26. Seidet ilmaantuvat minimoikylän portille ja kutsuvat mitä nöyrimmin minimoit Maltazardin juhlapäivällisille Kukkalaaksoon. Monarkin kutsusta ei pidä kieltäytyä, vaikka Arthur epäileekin ansaa. (23')

      Sarja
    • 08:50-08:55

      Kausi 1. Jakso 10/13. Tämän Angry Birds -sarjan pääosassa ovat tyttölinnut Stella ja hänen viisi parasta ystäväänsä Poppy, Willow, Dahlia, Luca ja Gale. Yhdessä kaverukset tutkivat, seikkailevat ja pitävät hauskaa Kultaisella Saarella! Suomalainen animaatiosarja. (5')

      Sarja
    • 08:55-09:00

      Kausi 3. Jakso 24/26. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 2. Jakso 7/8. Eläintenhoitaja Susanin päivään kuuluu näätäeläinten koulutusta sekä korppien ja karhujen hoitamista. Eläimet saavat helleherkkuja ja Marjut viilentää myskihärkien tallia vedellä. Meripelastusseura kyyditsee jälleen kuutteja ulkosaaristoon. Kotimainen eläinohjelma. (41')

      Sarja
    • 10:00-10:30

      Kausi 12. Jakso 9/14. Miten laulaja Arja Koriseva nukkuu kiireisen arjen keskellä? Unitutkija Timo Partonen kertoo, miten valo ja pimeys säätelevät untamme. Selvitämme myös, millainen harjoitusmetodi on spiraalistabilaatio. Kotimainen lifestyleohjelma. Kotimainen lifestyleohjelma. (22')

      Sarja
    • 10:30-11:00

      Kausi 3. Jakso 11/20. Kohokkaat. Anna näyttää, ettei kohokkaiden tekemistä ole syytä pelätä. Hän leipoo jäädytettyä kookoskohokasta, klassista suklaakohokasta suolakaramellikastikkeella ja kahdesti paistettua juustokohokasta. (21')

      Sarja
    • 11:00-12:50

      (Norm of the North: Keys to the Kingdom 2018). Suomeksi puhutussa animaatioseikkailussa hyväsydäminen jääkarhu Norman, vastakruunattu jäätikön kuningas, kutsutaan vastaanottamaan New Yorkin kaupungin avaimia. Hän joutuu katalan juonen kohteeksi, ja kotona jäätikölläkin uhkaa vaara. Ehtiikö Norman ystävineen ajoissa apuun? Äänirooleissa: Tuukka Leppänen, Petri Hanttu, Hanna Mönkäre, Juhani Rajalin, Iiris Kovalainen, Valtteri Turunen. Ohjaus: Trevor Wall. (87')

      Elokuva
    • 12:50-13:50

      Kausi 6. Jakso 8/15. Kuoleman kauneus. Valokuvaajan kuvaama nuori nainen katoaa jäljettömiin. Murharyhmä kiinnostuu tapauksesta, ja epäilykset valokuvaajan ympärillä kasvavat, mutta todisteita ei vain meinaa löytyä.

      Sarja
    • 13:50-14:50

      Kausi 6. Jakso 9/15. Harhautus. Pankkiryöstäjä ampuu pankin työntekijän ja ottaa toisen pakomatkalle panttivangikseen. Murharyhmä tutkii tapausta, ja taustalta alkaa paljastua epäilyttäviä asioita. Itävaltalainen rikossarja. (45')

      Sarja
    • 14:50-15:50

      Kausi 33. Jakso 20/22. Se harrastustoimintaa haittaa. Eräät ihmiset harrastavat aivan vääriä asioita, ja harrastuksen vaihto olisi paikallaan. Teini-ikää ei puolestaan saa vaihdettua pois, joten niiden kommellusten kanssa on vain elettävä. Amerikkalainen sarja. (43')

      Sarja
    • 15:50-16:50

      Kausi 8. Jakso 6/8. Koiranhankintareissulla. Espoolaisen viestintäkonsultti Karrin suvulla on useita palkintoja urheilun saralta mutta kuinka käy illan kilpailussa? Tietämystään pääsee testaamaan myös turhan tiedon kaatopaikaksikin tituleerattu Ville. Illan isäntänä hurmaava Antti Holma. (41')

      Sarja
    • 16:50-16:55

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 16:55-19:00

      Kausi 14. Jakso 12/15. Vain elämää ja Pelastakaa Lapset. Tässä jaksossa artistit muistelevat lapsuuttaan ja jokainen paljastaa omasta tuotannostaan erityisen rakkaan kappaleen. Kuka sen esittää, on yllätys! Jaksossa kuullaan myös, mitä haasteita lapsilla on Suomessa sekä kerätään varoja vähävaraisille lapsiperheille. Anna Puu, Robin Packalen, A. W. Yrjänä, Hätä-Miikka, Janna, Virve Rosti, Jouni Hynynen, Ellinoora tulkitsevat toistensa kappaleita mutta myös iso musiikillinen yllätys on luvassa! Kotimainen musiikkiohjelma. (95')

      Sarja
    • 19:00-20:58

      13 albumia julkaissut Antti Tuisku on luonut urallaan lukemattomia jättihittejä ja on tunnettu vaikuttavasta liveshowstaan.

    • 20:58-21:00

      Kausi 2023. Jakso 365/365. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')

      Sarja
    • 21:00-23:35

      Olympiastadionia järisyttänyt kesän 2023 keikkatallenne. Kotimainen musiikkiohjelma. (122')

    • 23:35-01:35

      Gettomasan Vastustamaton-levyjulkkareiden keikkatallenne. Kotimainen musiikkiohjelma. (83') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.

    • 23:59-04:00

    • 04:00-07:37

    • 07:37-08:00

      2/26. Tänään koko koululuokka lähtee luontoretkelle. Opettaja ja lapset törmäävät alligaattoripariin, joka etsii muniaan.

    • 08:00-08:29

      Osa 3/12. Pieni eläinsairaala on koottu suositun ruotsalaissarjan Djursjukhuset parhaista tarinoista. Lapset esittävät eläimistä kysymyksiä ja juontaja Sofia Rågenklint etsii niihin vastaukset. T: SVT, 2016

      Sarja
    • 08:29-08:59

      1/3. Hallonbackenin salaisuus. Tuberkuloosiin sairastunut Stina saa paikan Hallonbackenin parantolasta. Eräänä päivänä hän ja hänen ystävänsä kohtaavat naisen, joka varoittaa heitä Hallonbackenin vaaroista.

    • 08:59-09:30

      2/3. Osasto 23. Hallonbackenista alkaa selvitä yhtä ja toista salaperäistä. Stina ja Ruben tutkivat paikkoja yöllä ja näkevät jotakin omituista. Stina alkaa epäillä, että joku haluaa Hallonbackenin lapsille pahaa.

    • 09:30-10:01

      3/3. Juokse, Stina, juokse! Astrid pääsee kotiin, mutta Stina on alkanut voida huonommin, joten hän joutuu jäämään parantolaan. Stina yrittää parantua, mutta selvittää samalla Hallonbackenin salaisuutta Rubenin kanssa.

    • 10:01-10:16

      Nuori näyttelijä Salma Sarkola (Stina) kertoo salaperäisen ja jännittävän Hallonbacken-lastensarjan kuvauksista. Katsojat pääsevät tutustumaan kuvauspaikkoihin, kuten vanhaan linnaan. Minkälaista on maskeeraajan luona

    • 10:16-10:30

      Luonnossa liikkuminen laskee stressihormonien tasoa, tukee luovuutta ja vilkastuttaa aivotoimintaa. Juontaja Nicke Aldénia opastaa valmentaja Milja Harju.

    • 10:30-11:00

      Kausi 1, 9/12. Kuinka kotiteatteri käy kaupaksi? Per Knudsen avaa maailman suurimman turkishuutokaupan, ja Hans Hedegaard hämmentyy perin pohjin, kun hän pääsee kurkistamaan ainutlaatuiseen keräilijäkotiin. Tanskalainen sarja huutoka

      Sarja
    • 11:00-12:00

      Uusi tunnelmallinen jouluohjelma, jossa nähdään myös tuttuja hahmoja seikkailemassa jouluisissa tarinoissa. Näiden hauskojen animaatioiden mukana pääsemme kurkistamaan muun muassa Muumien ensimmäiseen jouluun valmistautumiseen

    • 12:00-12:05

      Onko Kwai-joen silta sotaelokuvana tragedia vai farssi? Iikka Forss muuntautuu taipumattomaksi brittiupseeriksi. Anna Möttölä ja Johanna Skurnik liittyvät keskusteluun.

    • 12:05-14:40

      Seitsemän Oscarin klassikossa brittiläiset sotavangit rakentavat Thaimaassa siltaa japanilaisten valloittajien käyttöön. N: Alec Guinness, William Holden. O: David Lean. (The Bridge on the River Kwai, Britannia 1957)

    • 14:40-15:01

      Lisää puhetta klassikosta. Anna Möttölä, Johanna Skurnik ja Iikka Forss vierailevat Kwai-joen sillalla.

    • 15:01-16:42

      Parhainta Tinaa Barcelonan olympiastadionilla 70 tuhannen katsojan edessä v. 1990. Steamy Windows, What's Love Got To Do With It, Nutbush City Limits, Let's Stay Together, River Deep Mountain High ym. (U)

    • 16:42-16:45

      Me olemme yhteisiä hetkiä. Olemme jaettuja muistoja, näkymiä kaukaa ja läheltä, asettumista toisen asemaan. Olemme lupaus demokratiasta ja sydämen sivistyksestä.

    • 16:45-17:15

      Kausi 2, osa 2/8. Valokuvalla on valta kertoa ja jättää kertomatta. Valokuvaaja Stefan Bremer kertoo elämänsä pysäyttävästä muutoksesta. Meeri Koutaniemi ottaa kollegastaan muotokuvan, johon ilmestyykin aivan joku toi

      Sarja
    • 17:15-17:25

      "Ikoninen säveltäjä." Puhetta elokuvamusiikin maestrosta.

    • 17:25-17:55

      Uudenvuodenaatto on jo ovella. Elin Skagersten-Ström valmistelee verannalla pidettäviä etkoja, joissa tarjotaan nopeasti valmistuvia lohirullia ja kuplivia juomia. Lisäksi Elin näyttää juhlaideoita Strömsön aiemmilta kausilta. Yrttiasiantun

    • 17:55-18:00

      Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    • 18:00-18:21

      Silkkiapina ja Tapiiri ovat parhaita kavereita. Eräänä päivänä Silkkiapina kuitenkin sairastuu ja kuolee. Miten joku, joka on aina ollut olemassa, voi yhtäkkiä lakata olla olemasta? Mitä tapahtuu, kun joku kuolee?

    • 18:21-18:27

      Sven rakastaa tuoretta pullaa, mutta kuinka se pääsisi käsiksi pulliin, kun ne ovat niin korkealla? Onneksi Sven on nokkela poika ja keksii keinon. Mutta mopsit saavat kyllä varastaa pullansa itse - Sven ei nimittäin aio jakaa

    • 18:27-18:30

      Vi är gemensamma minnen, stunder och ståhej, häftiga diskussioner och människor som köar. Vi är löftet om demokrati och hjärtats bildning.

    • 18:30-19:29

      9/13. Kolmoslohkon viimeisessä ottelussa kohtaavat Marie Agerhäll ja Fritte Fritzson sekä Kristin Lundell ja Johan Hilton.Ruotsin suosituimman tietokilpailun juontaa Kristian Luuk, ja tuomarina toimii Fredrik Lindström. Musiikista vastaa

    • 19:29-19:39

      Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    • 19:39-19:50

      Urheilu-uutisia.

    • 19:50-20:15

      3/4. Miten voisi välttää uuteen vuoteen liittyvät lupausten paineet? Malin ja Tara leipovat onnenkeksejä ja siivoavat mökin. Tuotanto: Character House, 2022.

    • 20:15-21:45

      Lasse Kronér kutsuu katsojat kimaltelevaan vuodenvaihteen juhlailtaan, jossa kilpailijat esittävät arkistojen uudenvuoden helmiä. Mukana ovat Kattis Ahlström, Anders Lundin, Morgan Alling ja Viktoria Tolstoy. Kuor

    • 21:45-23:35

      Vangitseva draamaelokuva maailmankuulun taiteilijan luovasta energiasta seka identiteetin ja vapauden etsinnästä. Pääosissa: Alma Pöysti, Krista Kosonen, Shanti Roney. Ohjaaja: Zaida Bergroth. Helsinki-filmi, 2020. (U)

      Elokuva
    • 23:35-00:23

      Klassisen musiikin hittejä viimeisen 500 vuoden ajalta Norjan radion sinfoniaorkesterin esittäminä. Mukana ovat myös jazzlaulaja Hilde Marie Kjersem ja kontratenori David Hansen.

    • 23:15-01:10

      Mitä tapahtuu, kun Hollywoodin taaloja tahkoavat hienohelmat lähtevät tekemään vakavaa sotadraamaa Vietnamin viidakkoon? (u)

      Elokuva
    • 01:10-01:55

      Kausi 16, 3/15. Väkivaltaisia tapauksia. Länsi-Yorkshiren poliisi kohtaa tällä kertaa poikkeuksellisen väkivaltaisia asiakkaita, eikä verenvuodatukseltakaan vältytä. Brittiläinen poliisisarja. (u)

      Sarja
    • 01:55-02:45

      Kausi 10, 1/10. Jumalan peräpukamat. Kauden avausjaksossa päästään mm. taikomaan esineitä kadoksiin. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)

      Sarja
    • 02:45-03:05

      Kausi 5, 21/22. Lady Bouvierin rakastaja. Homerin isä syöksyy epätoivon kuiluun, sillä hänen rakastettunsa on kiinnostuneempi rikkaasta herra Burnsista. (u)

      Sarja
    • 03:05-03:31

      Kausi 5, 22/22. Onnistuneen avioliiton salaisuudet. Marge ei oikein pidä siitä, että Homer levittelee intiimejä perhesalaisuuksia avioliittokursseillaan. (u)

      Sarja
    • 06:30-06:50

      Kausi 1, 17/20. Tänään perehdytään yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja lasten oikeuksiin sekä tavataan rohkeita tytttösankareita. Mutta mitä siitä tulisi, jos lapset valvoisivat niin myöhään kuin haluavat?

      Sarja
    • 06:50-07:15

      Kausi 1, 11/26. Muumipeikko löytää lohikäärmeen. Rankan sateen jälkeen Muumipeikko löytää eriskummallisen pikkuisen olion, jonka hän tuo salassa kotiin.

      Sarja
    • 07:15-07:40

      Kausi 1, 12/26. Taikuri ja kuningasrubiini. Muumimamman käsilaukku katoaa. Tiuhti ja Viuhti kertovat vihdoin ja viimein mitä heidän suuressa matkalaukussaan on. Taikuri saapuu vieraisille Muumilaaksoon.

      Sarja
    • 07:40-08:00

    • 08:00-08:30

      Kausi 23, 8/22. Pellen piukat paikat. Hassuklovni saa kenkää tehtävästään, mutta onneksi avuksi löytyy ensimmäinen agentti ja entinen heila Annie. Hassu on pian suosionsa huipulla, mutta agentti on hieman liiankin ponteva. (u)

      Sarja
    • 08:30-09:00

      Kausi 23, 9/22. Joulukortti tulevaisuudesta. Simpsonien toraisa perhe asettuu joulukorttikuvaan, joka kiidättää meidät 30 vuoden päähän tulevaisuuteen. (u)

      Sarja
    • 09:00-09:30

      Kausi 5, 1/20. Ystävä vai vihollinen? Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi. (u)

      Sarja
    • 09:30-10:00

      Kausi 5, 2/20. Alkuperäinen kokki / Yövalo. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi. (u)

      Sarja
    • 10:00-10:30

      Kausi 15, 19/22. Kosto on herkullinen. Naamioitu, keskivartalolihava sankari ilmestyy puolustamaan Springfieldin vääryyksiä kärsineitä asukkaita.

      Sarja
    • 10:30-11:30

      Kausi 18, 16/17. Jäiset olosuhteet. Myös Nottinghamin alueella nähdään silloin tällöin liukkaita kelejä, mikä koituukin helposti holtittomien törttökuskien kohtaloksi. Brittiläinen poliisisarja.

      Sarja
    • 11:30-12:30

      Kausi 10, 2/10. Dokkari despootista. Tänään nähdään mm. aarteenetsintää ja muotokuvan tekemistä ilmapalloista. Brittiläinen viihdeohjelma.

      Sarja
    • 12:30-13:00

      Kausi 15, 20/22. Menneisyyden ilot. Marge ja Homer muistelevat ensi suudelmaansa kesäleirillä. Saamme myös nähdä, millaisia Springfieldin merkkihenkilöt olivat lapsina.

      Sarja
    • 13:00-14:00

      Kausi 11, 8/10. Järjestelmällinen laji. Kilpailijat piirtävät pareittain Britteinsaarten luonnosta löytyvän eläimen. Lopuksi kilpailijat yrittävät vedättää suurmestaria tasapainotaidoillaan. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)

      Sarja
    • 14:00-14:25

      Kausi 8, 1/20. Aarreaitta. Dan ja Laura kaupittelevat Torrancen unelmaa. Dave naureskelee Renen hankinnalle, mutta varasto osoittautuukin varsinaiseksi aarreaitaksi. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja. (u)

      Sarja
    • 14:25-15:00

      Kausi 8, 2/20. Bellflowerin kunkku. Dave pelkää alkaneensa pehmetä liikaa. Jarrod löytää huutamastaan varastosta esineen, joka johdattaa pariskunnan Brandin kauhuksi käärmeasiantuntijan luo. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.

      Sarja
    • 15:00-15:30

    • 15:30-16:00

      Kausi 15, 16/22. Karkulaiset. Uusien konnankoukkujensa ansiosta Bart joutuu ojennuslaitokseen, mistä hän pakenee pahana tyttönä tunnetun uuden ystävättärensä kanssa. Vierasäänet: Sarah Michelle Gellar, Jane Kaczmarek.

      Sarja
    • 16:00-17:00

      Kausi 3, 6/10. Vain työ puhuu puolestaan, kun mielikuvaraati ruotii tuotteita. Erika hakee tukea perheestään ja Martti turvautuu historian suurmiehiin. Vierailijoina Sikke Sumari ja Kasper Strömman.

      Sarja
    • 17:00-18:00

      6/12. Vieraana on entinen Formula 1 -kuljettaja Heikki Kovalainen sekä aktiivinen motoristi-kitaristi Costello Hautamäki. Olimme mukana myös Vuoden Auto Suomessa 2024 -kilpailussa. Ohjelman juontaa Helen Karim.

    • 18:00-18:55

      Kausi 42, 7/15. Eri heimot lakkaavat olemasta, ja kilpailijat muuttavat yhteen. Palkintokisan jälkeen selviää, kuka joutuu yksin karkotussaarelle. Vanhojen heimojen salaisuudet alkavat paljastua muille kilpailijoille.

      Sarja
    • 18:55-20:00

      Kausi 42, 8/15. Karkotussaarelta palaava kilpailija kertoo, muuttaako hän historian kulkua, minkä jälkeen käydään koskemattomuuskisa. Ennen heimoneuvostoa leirissä käy kuhina, ja eräs kilpailija yrittää pelastaa kaverinsa.

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Perusresepti 28. Kilpailijat laittavat itsensä likoon ja mittelevät toinen toistaan hullummissa haasteissa, joihin liittyvät muun muassa kananmunakuppi, etikka, tanko ja pallo. Brittiläinen viihdeohjelma.

    • 21:00-00:05

      Jykevä toimintadraama, jossa kuubalainen Tony Montana raivaa väkivaltaisen ja huumehuuruisen tiensä Floridan rikollismaailman huipulle.

      Elokuva
    • 23:15-01:55

      Hän on palannut juuri ajoissa, sillä niiden viiden vuoden aikana, jolloin Superman etsi kotiplaneettaansa, asiat muuttuivat hänen adoptioplaneetallaan. Lois Lanella on poika.

      Elokuva
    • 01:55-03:55

      Neljä pariskuntaa viettää lomaa trooppisella saarella. Yhden pariskunnan avioliitto on murenemassa. He panostavat liittoonsa lähtemällä matkalle ja kutsuvat ystävänsä seurakseen saadakseen ryhmäalennuksen.

      Elokuva
    • 03:55-04:20

      Kausi 1, osa 2. Kiinteistönvälittäjä Albie Mushaneyn tehtävänä on auttaa perheitä löytämään uusi koti lomaa varten.

      Sarja
    • 04:20-04:45

      Kausi 1, osa 3. Kiinteistönvälittäjä Albie Mushaneyn tehtävänä on auttaa perheitä löytämään uusi koti lomaa varten.

      Sarja
    • 04:45-05:35

      Kausi 3, osa 10. Kansainvälinen elokuvatähti Kate Hudson yhdistää voimansa Jonathanin ja Drewn kanssa tehdäkseen tulevan anopin takapihalle upean muodonmuutoksen. (Celebrity IOU, Tosi-tv, Kanada, 2021)

      Sarja
    • 06:15-07:05

      Kausi 2, osa 8. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.

      Sarja
    • 07:05-07:50

      Kausi 13, osa 2. Ruotsin maanteillä on ruuhka-aikaan kiirettä ja silloin tapahtuu myös paljon onnettomuuksia.

      Sarja
    • 07:50-08:10

      Kausi 1, osa 5. Giada De Laurentiis kokkaa jälleen uskomattomia herkkuja ja ruokia vierailleen - tällä kertaa kulman takana olevan loma-ajan hengessä. (Giada's Holiday Handbook, Lifestyle, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 08:10-08:30

      Kausi 1, osa 6. Giada De Laurentiis kokkaa jälleen uskomattomia herkkuja ja ruokia vierailleen - tällä kertaa kulman takana olevan loma-ajan hengessä. (Giada's Holiday Handbook, Lifestyle, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 08:30-09:20

      Kausi 2, osa 10. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.

      Sarja
    • 09:20-10:15

      Kausi 2, osa 11. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.

      Sarja
    • 10:15-11:05

      Kausi 2, osa 5. Remonttipariskunta Ben ja Erin Napier ovat isomman haasteen edessä, kun koko kaupunki menee remonttiin. Mukana menossa myös julkkisvieraita. (Home Town Takeover, Tosi-tv, Kanada, 2023)

      Sarja
    • 11:05-11:30

      Kausi 150, osa 1. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. Alkaa uusintana. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 11:30-11:55

      Kausi 150, osa 2. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 11:55-13:25

      Kumppanukset Retu ja Tahvo työskentelevät Liuskeen louhoksella. Tahvon suosiollisella avustuksella Retu kohoaa urallaan varatoimitusjohtajaksi, ja pian Retu vaimoineen pääsee nauttimaan makeasta elämästä.

      Elokuva
    • 13:25-15:00

      Näin alkoi legendaaristen Kivisten ja Sorasten tarina! Retu ja Tahvo kohtaavat mielitiettynsä Vilman ja Bettin, mutta onnen tiellä on niljakas playboy, jolla on katala suunnitelma. 90 min.

      Elokuva
    • 15:00-15:30

      Jääkiekon nuorten MM-ottelun ennakkotunnelmat. Juontajana Juhani Henriksson, asiantuntijoina Lennart Petrell ja Tuomas Grönman. (Urheilu, Suomi, 2023)

    • 15:30-18:00

      Suora lähetys Ruotsin Göteborgista, U20 jääkiekko-ottelusta Ruotsi-Suomi. Selostajana Oskari Saari, asiantuntijana Ismo Lehkonen. (Urheilu, Ruotsi, 2023)

    • 18:00-20:30

      Suora lähetys Ruotsin Göteborgista, U20 jääkiekko-ottelusta Tshekki-Sveitsi. Selostajana Juhavaltteri Salminen. (Urheilu, Ruotsi, 2023)

    • 20:30-23:05

      Suora lähetys Ruotsin Göteborgista, U20 jääkiekko-ottelusta Kanada-Saksa. Selostajana Oskari Saari, asiantuntijana Ismo Lehkonen. (Urheilu, Ruotsi, 2023)

    • 23:05-01:35

      Aloitteleva kirjailija Nick Carraway saapuu keskilännestä New Yorkiin keväällä 1922 ja tutustuu kaupunkiin, jonka moraalin kieltolaki on höllentänyt, jossa jazz soi ja naisten korut kimmeltävät kilpaa

      Elokuva
    • 23:35-00:05

      Kausi 1. Jakso 8/10. Loma. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta Havukainen. Ohjaus Johanna Vuoksenmaa. Kotimainen komediasarja. (21')

      Sarja
    • 00:05-01:05

      Kausi 6. Jakso 4/8. Philin piina. Phil ja Kirstie suuntaavat Aylesburyyn auttamaan kodistaan kiisteleviä Paulia ja Sophieta. Phil joutuu kohtaamaan uuden kodin etsinnässä pahimman pelkonsa: pienen etsintäalueen. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')

      Sarja
    • 01:05-02:05

      Kausi 6. Jakso 5/8. Kohti uutta elämänvaihetta. Bashin ja Nickyn lapset kasvavat, ja lisätilaa on pakko saada. Bash haaveilee jo uudesta elämänvaiheesta rauhallisella maaseudulla, mutta Nicky ei näe mitään syytä muuttaa. Remonttisuunnitelmat eivät enää riitä, kun nälkä kasvaa syödessä. Englantilainen lifestyleohjelma. (45')

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 6. Jakso 6/8. Sokkelosta selkeyteen. Glorian ja Tomin kaunis viktoriaaninen talo on käynyt liian ahtaaksi viisihenkiselle perheelle. Kaiken lisäksi Glorian äiti vierailee perheen luona säännöllisesti, eikä anoppiparalla ole talossa omaa huonetta. Kirstie panee luovuutensa peliin luodakseen perheelle toimivan kodin, ja Phil löytää heille täydellisen talon. Mahtaako Tom kuitenkaan hyväksyä sen sijaintia? Englantilainen lifestyleohjelma. (46')

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 6. Jakso 7/8. Liian iso koti. Kirstie ja Phil kohtaavat harvinaisen tilanteen, kun autettavan perheen koti on liian iso. Kirstie tarjoaa ongelmaan yllättävää ratkaisua, ja Phil ottaa ilon irti isosta budjetistaan. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')

      Sarja
    • 11:00-12:00

      Kausi 3. Jakso 14/35. Palkitsevaa puurtamista. Seuraamme brittien uutta elämää auringon alla. Rob ja Steve rakentavat petankkikentän viinitilalleen. Mark ja Zoe haaveilevat pyöräilyretriitistä Costa Blancalla. Jean jää yksin pyörittämään majataloa. Sukelluskeskuksella on veneongelmia. Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 12:00-13:00

      Kausi 3. Jakso 15/35. Sukelluksia, pyöräilyä ja viiniä. Rob ja Steve kamppailevat luontoäitiä vastaan viinitilallaan Lounais-Ranskassa. Jo ja Ed kouluttavat uutta apulaista sukellusyritykseensä Etelä-Espanjassa. Zoe ja Mark saavat Costa Blancan pyöräilylomakohteensa valmiiksi juuri ennen ensimmäisiä asiakkaita. Mitä mieltä Ironman-mestari on pyöräreiteistä Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 13:00-14:00

      Kausi 6. Jakso 19/35. Muistoja Afrikasta. Michael ja Gloria haluavat muuttaa tylsän, kaltevan pihansa Afrikka-teemaiseksi ja esteettömäksi poikaansa Christopheria varten. Charliella ja Leellä riittää tekemistä. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 6. Jakso 20/35. Eksoottinen maalaispuutarha. Billy haluaa viktoriaanisen maalaispuutarhan eksoottisilla tropiikin mausteilla. Erikoinen yhdistelmä toteutetaan erilaisten kiveysten ja trooppisten kasvien avulla. Erityistoiveena on vielä vesielementti, jonka solina peittää liikenteen melun alleen. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Kausi 12. Jakso 1/27. Sophien valinta. Sophie tapaa kolme miestä illallistreffien merkeissä ja vie jokaiselle persoonallisen lahjan. Edessä on kiusallista flirttiä, yllätys jälkiruoan sisällä ja valinta: kenet miehistä hän haluaa tavata uudestaan? Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 16:00-17:00

      Kausi 12. Jakso 2/27. Jake joulutunnelmissa. 25-vuotias ammattitanssija Jake lähtee kolmen neidon luokse jouluaterialle. Kuka saa Jaken kulkuset kilisemään, ja löytääkö hän omaa joulumuoriaan? Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 12. Jakso 3/27. Koiruuksia mielessä. Jakson sinkku on 33-vuotias esteettinen farmaseutti Armineh, jolle on tärkeää, että miesystäväehdokas pitää koirista. Yksi illallisisännistä onkin jo valmis jopa sietämään koira-allergiaansa, jos omistaja vain on tarpeeksi viehättävä. Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 3. Jakso 1/9. Kaveruutta ja rohkaisua. Traumaattisten kokemusten jälkeen Roshni haluaa koiran, joka saisi hänet uskaltautumaan taas ihmisten ilmoille, ja lontoolainen floristi Jess toivoo kaveria pitkien ja yksinäisten työpäivien ratoksi. Englantilainen realitysarja. (46')

      Sarja
    • 19:00-20:00

      Kausi 3. Jakso 2/9. Karvaturri talleille. Eläinrakas Megan haluaisi koiran, joka on kotonaan hevostalleilla, mutta vastuu uudesta perheenjäsenestä pelottaa. Entinen paralympiaurheilija David on kärsinyt masennuksesta ja toivoo nelijalkaisen ystävän auttavan toipumisessa. Englantilainen realitysarja. (47')

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 7. Jakso 7/10. Maatalon piha moderniksi. Vanhan maatalon piha päivitetään omistajilleen sopivaksi. Helppohoitoisuuden lisäksi pihaan toivotaan uutta kesäkeittiötä ja maatrampoliinia. Vanhat perennat saavat väistyä kiveyksen tieltä, kun tontilta löytyneistä navetan perustuksista muodostuu suunnitelman kivijalka. (41')

      Sarja
    • 21:00-23:00

      (Sex Tape 2014). Hulvattomassa komediassa seksielämäänsä piristystä kaipaava pariskunta kuvaa seksivideon. Elämästä tulee kuitenkin yllättäen hyvin hankalaa, kun video pääsee katoamaan, ja kaikki kopiot pitää löytää tavalla tai toisella ennen kuin sukulaiset ja ystävät näkevät sen. Pääosissa: Cameron Diaz, Jason Segel, Rob Corddry, Ellie Kemper, Rob Lowe, Harrison Holzer ja Jack Black. Ohjaus: Jake Kasdan. (90')

      Elokuva
    • 23:00-00:00

      Kausi 6. Jakso 6/8. Sokkelosta selkeyteen. Glorian ja Tomin kaunis viktoriaaninen talo on käynyt liian ahtaaksi viisihenkiselle perheelle. Kaiken lisäksi Glorian äiti vierailee perheen luona säännöllisesti, eikä anoppiparalla ole talossa omaa huonetta. Kirstie panee luovuutensa peliin luodakseen perheelle toimivan kodin, ja Phil löytää heille täydellisen talon. Mahtaako Tom kuitenkaan hyväksyä sen sijaintia? Englantilainen lifestyleohjelma. (46')

      Sarja
    • 23:30-00:25

      Kausi 22. Jakso 7/33. Panttilainaamo tien päällä. Rick tekee paljon kauppoja ihmisten kanssa, joita hän ei tapaa kasvotusten. Tässä jaksossa hän tapaa tuttuja ympäri maan ja ostaa mm. paloauton karjatilalleen ja Disney-esineistöä. Hän tutustuu maailman laajimpaan Nike-kenkien kokoelmaan ja laittaa Steve McQueenin Chevroletin huutokauppaan. Amerikkalainen realitysarja.

      Sarja
    • 00:25-01:25

      Kausi 14. Jakso 10/10. Oulussa paimennetaan nuoria mopedisteja. Muoniossa talutetaan eksynyttä ja Kouvolassa autetaan pelokasta piiloutujaa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (41')

      Sarja
    • 01:25-02:20

      Kausi 1. Jakso 3/10. Musta leski. Päijät-Hämeen keskussairaalaan tuotiin miespotilas, joka menehtyi tehohoidosta huolimatta erikoisiin oireisiin. Poliisi ryhtyi tutkimaan miehen kuolemaan johtaneita tapahtumia ja pian alkoikin paljastua huolestuttavia piirteitä. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (40')

      Sarja
    • 02:20-03:20

      Kausi 1. Jakso 4/10. Peloista pahin. Nuori nainen katosi juhlapyhien alla. Vaikka nainen vietti levotonta elämää, hänellä oli tapana ilmoittaa itsestään säännöllisesti. Katoamisilmoituksen tehnyt äiti toivoi, etteivät hänen pahimmat pelkonsa toteutuisi. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (40')

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 14. Jakso 5/10. Elina Rintala myy musikaalin esiintymisasua, ja Markku stailaa uuden pihakioskin. Piristääkö lila värikalvo Palsanmäkiä? Kotimainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 14. Jakso 6/10. Tommi Soidinmäki kauppaa heinäseiväs-designia. Markku tavoittelee hintaennätystä aurinkokennomajakalla. Heli huudattaa rälläkkää. Kotimainen realitysarja. (41')

      Sarja
    • 11:00-11:05

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 11:05-11:35

      Kausi 2. Jakso 3/26. Synkkä salaisuus. Rajalle saapuu katutaiteilija, jonka tarina kuulostaa epäilyttävältä. Lähemmässä tarkastelussa miehen synkkä salaisuus paljastuu. Miten käy matkasuunnitelmien? Erään toisen matkaajan historia saa suupielet nykimään. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 11:35-12:05

      Kausi 2. Jakso 4/26. Laukkumysteeri. Lentokentällä matkustaja väittää rajatarkastajalle, että hänen laukkunsa on vaihtunut. Virkailija suhtautuu väitteeseen epäilevästi, mutta miten tilanteessa käy? Huumekuski jää jumiin rajalle autoineen. Hän kutsuu pelastajia, jotka joutuvat itsekin pulaan. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 12:05-12:35

      Kausi 2. Jakso 5/26. Mutkia matkassa. Amerikkalaisperhe ajaa vahingossa Kanadan rajalle etsiessään läheistä puistoa. Mutkia matkaan tuo se, että mukana autossa on iso pino Kanadassa kiellettyjä käsiaseita. Vancouverissa puolestaan epäillään Kiinasta saapuvan matkustajan aikovan laittomasti töihin Kanadaan, mutta löytävätkö rajavartijat hänen matkatavaroistaan asiasta todisteita? Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 12:35-13:05

      Kausi 2. Jakso 6/26. Nuken jalka. Amerikkaa kiertäneeltä nuorelta mieheltä löytyy nukkevauvan jalka, jota hän on käyttänyt erikoisella tavalla juhlimiseen. Maarajalla Kanadaan pyrkii nainen ilman kunnon henkilötodistusta. Syy henkilöllisyyden salaamiseen löytyy, kun naisen henkilöys selviää. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 13:05-13:35

      Kausi 2. Jakso 7/26. Vastuuta paossa. Amerikkalainen sotilas pysäytetään rajalla, kun hänen hallustaan löytyy neljä rynnäkkökiväärin panoslipasta. Lähemmässä puhuttelussa selviää, miksi mies pyrkii kiireellä Kanadaan. Lentoasemalla pysäytetään erikoinen brittinainen, ja nuori urheilija, joka ei tunnu tietävän, mitä hän tekee Kanadassa. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 13:35-13:40

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 13:40-14:40

      Kausi 4. Jakso 11/12. Merellistä meininkiä. Michael on kuin kala kuivalla maalla, kun hän saa tehtäväkseen siirtää ja kuljettaa veneen. Crouchin hinausfirman patriarkka Dave taas pääsee opettamaan nuorta Olliea. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')

      Sarja
    • 14:40-14:45

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 14:45-17:30

      Korisliiga on täällä taas! Kausi heitetään käyntiin syyskuun lopussa ja se huipentuu kevään 2024 Pantterijahtiin! Elä mukana jokainen hetki, kun kaikki ottelut nähdään Ruudussa suorana ja tallenteena! Urheiluohjelma. (135')

    • 17:30-18:30

      Kausi 4. Jakso 12/12. Traktorit tiukoilla. Sean ja Michael joutuvat yötöihin, kun kahta mutaan juuttunutta traktoria pitää pelastaa ison kaivurin avulla. Stig puolestaan kokee kauhun hetkiä kallellaan olevan rekan vuoksi. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')

      Sarja
    • 18:30-19:30

      Kausi 19. Jakso 40/62. Matkalaukun arvoitus. Mike ostaa ison matkalaukun avaamatta ja tietämättä, mitä sen sisällä piilee. Hän joutuu odottamaan arvoituksen ratkeamista kotiin pääsyyn asti. Ikävä kyllä laukun omistajalta ei löydy muuta ostettavaa, mutta onneksi pojat kiertävät itärannikkoa, josta löytyy aina aarteita. Toisella myyjällä onkin tarjolla tavaraa, johon hän ei ole kiintynyt, joten hinnat ovat kohdillaan. Amerikkalainen realitysarja. (41')

      Sarja
    • 19:30-20:30

      Kausi 4. Jakso 3/8. Sippolassa asuva Aalto-Purhon perheen yhteispeli on aviokriisin jäljiltä hukassa. Duudsonit lähtevät liimaamaan repaleista perhettä jälleen yhteen. Mutta millainen jättiyllätys isällä onkaan takataskussaan? Kotimainen realitysarja. (41')

      Sarja
    • 20:30-21:30

      Kausi 1. Jakso 8/10. Hikikarpaloita ja hyönteistorjuntaa. Jannen maitoauton matka alkaa Temmeksellä jo aamukahdelta, kun taas Vöyrillä Niclas on saanut nukkua muutaman tunnin pidempään ennen kuin suuntaa puukuormien ajoon sekä hyönteistorjuntatehtäviin. Anni-Riinan työpäivä soljuu sekalaisen sellukuorman kanssa kohti Lappeenrantaa, kun taas Juhon työpäivään tulee yllätysajokeikka. Kotimainen realityohjelma. (41')

      Sarja
    • 21:30-00:00

      (Be Cool/USA 2005). Get Shorty -menestyselokuvan itsenäinen jatko-osa on vauhdikas komedia, joka perustuu edeltäjänsä tavoin Elmore Leonardin (Jackie Brown, Out of Sight) romaaniin. Elokuvabisnekseen kyllästynyt Chili Palmer (John Travolta) päättää nyt kokeilla kynsiään musiikkimaailmassa. Matkan varrella kainaloon tarttuu myös alan pomon upea leski (Uma Thurman). Ohjaaja F. Gary Grayn saavutuksiin lukeutuvat mm. Samuel Jackson -menestys Neuvottelija sekä toimintatrillerit The Italian Job ja Lainkuuliainen kansalainen. Pääosissa: John Travolta, Uma Thurman, Vince Vaughn, Cedric the Entertainer, Andre Benjamin, Harvey Keitel. Ohjaus: F. Gary Gray. (114')

      Elokuva
    • 23:20-01:20

      Jack oli high school -vuosinaan koripallolupaus, jolla oli takataskussaan vapaalippu yliopistoon. Nuorimies kuitenkin jätti kaiken kesken ja hylkäsi lupaavalta näyttäneen tulevaisuutensa.

      Elokuva
    • 01:20-02:15

      Kausi 3, osa 11. Raaka, intensiivinen ja toimintaa täynnä oleva sarja vie sinut eturiviin poliisien seurassa.

      Sarja
    • 02:15-03:05

      Kausi 2, osa 7. Tiedemies Rob Nelson tutkii maailman oudoimpia maanalaisia kohteita uusinta huipputeknologiaa hyödyntäen.

      Sarja
    • 03:05-03:55

      Kausi 3, osa 5. Isä ja poika Bobby ja Andy Cohen ovat pyörittäneet jo yli vuosikymmenen menestyvää romuliikettä Washington D.C:n kupeessa.

      Sarja
    • 03:55-04:50

      Kausi 1, osa 1. UUSI SARJA Tim Smith auttaa vaikeuksissa olevia tislaamoita kääntämään ongelmat voitoiksi. (Moonshiners: Whiskey Business, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2019)

      Sarja
    • 04:50-05:15

      Kausi 10, osa 16. Bryan Fuller ja Jeremy Bumpus korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.

      Sarja
    • 05:15-05:35

      Kausi 8, osa 1. Tässä sarjassa nopeus on valttia! Erilaiset kulkuneuvot ja kuljettajat kohtaavat starttiviivalla - mutta kuka tai mikä on nopein? Alkaa uusintana. (Head 2 Head, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 06:25-06:45

      Kausi 11, osa 5. Bryan Fuller ja Jeremy Bumpus korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.

      Sarja
    • 06:45-07:35

      Kausi 7, osa 7. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 07:35-07:55

      Kausi 8, osa 2. Tässä sarjassa nopeus on valttia! Erilaiset kulkuneuvot ja kuljettajat kohtaavat starttiviivalla - mutta kuka tai mikä on nopein? (Head 2 Head, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 07:55-08:20

      Kausi 8, osa 3. Tässä sarjassa nopeus on valttia! Erilaiset kulkuneuvot ja kuljettajat kohtaavat starttiviivalla - mutta kuka tai mikä on nopein? (Head 2 Head, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 08:20-09:05

      Kausi 1, osa 5. Kööpenhaminan sydämessä kaupungin suosituimman kadun vartijat huolehtivat, että Ströget-kävelykatu on turvallinen ja miellyttävä paikka sekä vierailijoille että kauppojen omistajille.

      Sarja
    • 09:05-09:55

      Kausi 11, osa 13. Kullankaivajat sukeltavat kultaa jäätyneen Beringinmeren pohjasta henkensä kaupalla. (Bering Sea Gold, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 09:55-10:50

      Kausi 28, osa 4. Autosarjojen klassikossa tutustutaan autoihin ja testataan menopelejä laidasta laitaan. 28. kaudella sarjaa luotsaavat Chris Harris, Paddy McGuiness ja Freddie Flintoff. (Top Gear, Viihde, Iso-Britannia, 2002)

      Sarja
    • 10:50-11:50

      Kausi 28, osa 5. Autosarjojen klassikossa tutustutaan autoihin ja testataan menopelejä laidasta laitaan. 28. kaudella sarjaa luotsaavat Chris Harris, Paddy McGuiness ja Freddie Flintoff. (Top Gear, Viihde, Iso-Britannia, 2002)

      Sarja
    • 11:50-12:45

      Kausi 1, osa 4. Kanadalainen Chad Hiltz on peto rakentamaan autoja ja muotoilemaan metallia uusiksi.

      Sarja
    • 12:45-13:35

      Kausi 4, osa 1. Sarja pureutuu ihmisiä askarruttavaan ikuisuuskysymykseen, onko maan ulkopuolista elämää olemassa.

      Sarja
    • 13:35-14:25

      Kausi 1, osa 5. Mark tutustuu absurdin suuriin leluihin. Löytääkö hän itsensä veroisen vastineen upouudessa lelussa, josta tulee napakympin aikaansaama tulipallo? (This is Mark Rober, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)

      Sarja
    • 14:25-14:50

      Kausi 8, osa 4. Tässä sarjassa nopeus on valttia! Erilaiset kulkuneuvot ja kuljettajat kohtaavat starttiviivalla - mutta kuka tai mikä on nopein? (Head 2 Head, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 14:50-15:15

      Kausi 8, osa 5. Tässä sarjassa nopeus on valttia! Erilaiset kulkuneuvot ja kuljettajat kohtaavat starttiviivalla - mutta kuka tai mikä on nopein? (Head 2 Head, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 15:15-16:05

      Kausi 1, osa 12. Tiimi kohdistaa etsinnät Snake Bright -lahden saarille ja yrittää estää käärmeitä tuhoamasta Etelä-Floridaa. Brittany suunnittelee ensimmäistä omaa metsästysretkeään.

      Sarja
    • 16:05-17:00

      Kausi 1, osa 2. Tim Smith auttaa vaikeuksissa olevia tislaamoita kääntämään ongelmat voitoiksi. (Moonshiners: Whiskey Business, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2019)

      Sarja
    • 17:00-17:50

      Kausi 2, osa 7. Tiedemies Rob Nelson tutkii maailman oudoimpia maanalaisia kohteita uusinta huipputeknologiaa hyödyntäen.

      Sarja
    • 17:50-18:55

      Kausi 1, osa 5. Arkeologi ja muumioasiantuntija Ramy Romany tutkii maapallon kiehtovimpien hautauspaikkojen, joukkohautojen ja muinaisten haudojen salaisuuksia.

      Sarja
    • 18:55-19:55

      Kausi 4, osa 19. Sarjassa pääsemme tutustumaan historiallisiin kohteisiin arkeologien matkassa. Tutkijat etsivät vastauksia menneisiin tapahtumiin, jotka ovat jääneet arvoitukseksi.

      Sarja
    • 19:55-21:00

      Kausi 12, osa 20. Best Of. Kauden päätteeksi Mike ja Edd kertovat parhaista hetkistään, erityisistä onnistumisista ja suurimmista voitoistaan. (Wheeler Dealers, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2014)

      Sarja
    • 21:00-23:20

      Andylla on kaikkea: oma asunto, työpaikka, arkirutiineja ja arvokas kokoelma toimintahahmoja. Kuitenkin yksi keskeinen elämän osa-alue on vielä vailla täyttymystään. Andy on nimittäin nelikymppinen neitsyt.

      Elokuva
    • 23:20-01:55

      Tositapahtumiin perustuva, Oscar-palkittu draama nuoresta isänmaan ystävästä Ron Kovicista, jonka sieluun Vietnamin sota jättää syvät arvet. 134 min. Ohjaus: Oliver Stone.

      Elokuva
    • 00:00-00:50

      Kausi 1, osa 1. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.

      Sarja
    • 00:50-01:40

      Kausi 2, osa 3. Osaatko kuvitella, miltä tuntuisi elää tuskallisen iho-ongelman kanssa? Miltä tuntuisi, jos tuntemattomat tuijottaisivat sinua ihosi takia?

      Sarja
    • 01:40-02:30

      Kausi 1, osa 34. Nuoret karkaavat jouluaterialta kuhertelemaan ja saavat pian sen jälkeen oudon ihottuman. Jouluinen ostosreissu päättyy päänsärkyyn, kun joulupukki yllättää parin lempimästä.

      Sarja
    • 02:30-03:25

      Kausi 7, osa 27. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 300-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.

      Sarja
    • 03:25-04:15

      Kausi 7, osa 28. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 300-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.

      Sarja
    • 04:15-05:05

      Kausi 5, osa 13. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.

      Sarja
    • 05:05-05:35

      Kausi 2, osa 8. Säästäväisyys ja suorasanainen nuukuus saavat joskus ällistyttävät mittasuhteet. Penninvenyttäjät jakavat parhaat rahansäästövinkkinsä liiallisesta kierrätyksestä tiukkaakin tiukimpaan budjetointiin.

      Sarja
    • 06:05-06:30

      Kausi 2, osa 5. Säästäväisyys ja suorasanainen nuukuus saavat joskus ällistyttävät mittasuhteet. Penninvenyttäjät jakavat parhaat rahansäästövinkkinsä liiallisesta kierrätyksestä tiukkaakin tiukimpaan budjetointiin.

      Sarja
    • 06:30-07:15

      Kausi 5, osa 11. Danielle ja Adam Busbyn viitosista on kasvanut eläväisiä pikkukoululaisia. Elämä yhteensä kuuden tyttären vanhempina pitää kaksikon yhä kiireisenä, mutta rakkautta vauhdikkaasta perheestä ei puutu.

      Sarja
    • 07:15-08:05

      Kausi 2, osa 11. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 08:05-08:25

      Kausi 4, osa 34. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2011)

      Sarja
    • 08:25-09:15

      Kausi 17, osa 10. Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Kun täydellinen morsiuspuku löytyy, se on saatava, oli hinta mikä hyvänsä.

      Sarja
    • 09:15-10:10

      Kausi 17, osa 11. Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Kun täydellinen morsiuspuku löytyy, se on saatava, oli hinta mikä hyvänsä.

      Sarja
    • 10:10-10:35

      Kausi 1, osa 31. Claire tietää tarkalleen, millaisen morsiuspuvun haluaa. Sachan äiti taas on aina valinnut tämän vaatteet. Löytyykö oikea hääpuku siis ongelmitta?

      Sarja
    • 10:35-11:00

      Kausi 1, osa 32. Kayleigh avioituu Meksikossa, Karen Kyproksella ja Lynsey Ibizalla. Löytävätkö naiset täydelliset morsiuspuvut lämpimiin olosuhteisiin? (Say Yes to the Dress UK, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2016)

      Sarja
    • 11:00-11:50

      Kausi 1, osa 5. Ulkomaalaiset morsiamet ovat matkustaneet Yhdysvaltoihin K-1-viisumin turvin ja päättäneet 90 päivän jälkeen mennä naimisiin, jotta he saavat jäädä maahan rakkaansa luo.

      Sarja
    • 11:50-12:45

      Kausi 1, osa 6. Ulkomaalaiset morsiamet ovat matkustaneet Yhdysvaltoihin K-1-viisumin turvin ja päättäneet 90 päivän jälkeen mennä naimisiin, jotta he saavat jäädä maahan rakkaansa luo.

      Sarja
    • 12:45-13:35

      Kausi 1, osa 5. Bride Gemma on epävarma kumpaa kulttuurista taustaansa hän haluaa edustaa. Tan kannustaa ja tukee häntä kuuntelemaan ja seuraamaan sydäntään.

      Sarja
    • 13:35-14:30

      Kausi 2, osa 10. Neljä elämää suurempaa ystävää taistelee sairaalloista lihavuutta vastaan kovalla työllä, sydämellä ja ilkeällä huumorintajulla.

      Sarja
    • 14:30-15:20

      Kausi 1, osa 4. Hengenvaarallisen lihavat yrittävät tehdä täydellisen elämänmuutoksen. (Too Large, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 15:20-16:15

      Kausi 3, osa 5. Paratiisisaarella tavanneet pariskunnat yrittävät yhdistää erilaiset elämäntyylinsä, jotta lomaromanssi syvensi pysyväksi intohimoksi.

      Sarja
    • 16:15-16:40

      Kausi 9, osa 29. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 16:40-17:05

      Kausi 1, osa 8. Alennuskuponkien kerääjät hyödyntävät kauppojen tarjouksia hämmästyttävän tehokkaasti ja hamstraavat alennustavaraa.

      Sarja
    • 17:05-17:55

      Kausi 3, osa 11. Sinkkuuntunut Darcey navigoi Miamin deittailumaailmassa, ja Stacey ja Florian kamppailevat unelmahäidensä suunnittelun kanssa.

      Sarja
    • 17:55-20:00

      Kausi 10, osa 8. Rob yllättää Sophien matkalla. Jasmine menettää hermonsa Ginon polttareissa. Justinin äiti kamppailee omaksuakseen Nikkin. Manuel kyseenalaistaa Ashleyn kahvinjuontia.

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 5, osa 22. Amerikkalaiset matkustavat kumppaniensa kotimaahan aloittaakseen avioliiton ulkomailla. Onko heidän rakkautensa kielimuurista ja kulttuurieroista huolimatta riittävän vahva kestämään?

      Sarja
    • 21:00-22:00

      Kausi 1, osa 9. Michellen ensimmäiset treffit Prahassa saavat käänteen. Nathaly tapaa jonkun, jota hän ei odottanut tapaavansa. Susan ottaa askeleen eteenpäin Mauricion kanssa. Stanika tapaa Noureddinen perheen.

      Sarja
    • 22:00-22:55

      Kausi 4, osa 8. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.

      Sarja
    • 22:55-00:00

      Kausi 4, osa 9. Ihotautilääkäri ja kirurgi Emma Craythorne ja hänen tiiminsä rientävät apuun! Tavoitteena on tarjota potilaille uudenlainen elämä - sellainen, että peiliin katsoessaan voisi taas hymyillä.

      Sarja
    • 23:55-00:20

      Kausi 7. Jakso 11/25. Bartin lankeemus. Marge ei suostu ostamaan Bartille väkivaltaista videopeliä, joten hän varastaa sen ja jää kiinni. Rötöstelyn seurauksena hän joutuu omilleen kunnes saa palautettua vanhempiensa luottamuksen.

      Sarja
    • 00:20-00:45

      Kausi 9. Jakso 10/25. Jouluvaras. Bart tuhoaa vahingossa perheen joululahjat aamuyöllä ja väittää, että ne on ryöstetty. Kaupunkilaisten myötätunto perheen tragediaa kohtaan ehtyy, kun totuus paljastuu.

      Sarja
    • 00:45-01:15

      Kausi 25. Jakso 8/22. Harvinaiset hanget. Ilmasto lämpenee kovaa vauhtia, mutta ydinvoimalan saasteiden aiheuttaman mikroilmaston ansiosta Springfieldiin saadaan kuitenkin valkea joulu.

      Sarja
    • 01:15-01:40

      Kausi 28. Jakso 10/22. Hassu-klovni ja hänen tyttärensä viettävät joulua Simpsonien kanssa.

      Sarja
    • 01:40-02:05

      Kausi 29. Jakso 9/21. Bart katoaa, vaikka koko kaupunki etsii häntä.

      Sarja
    • 02:05-02:30

      Kausi 30. Jakso 10/23. Simpsonit yrittävät viettää rentouttavan joulun Floridassa.

      Sarja
    • 02:30-02:55

      Osa 9/23. Jeesus, Maria ja Joosef. Joulu on tullut Quahogiin, ja Griffinit kokoontuvat muistelemaan tarinaa ensimmäisestä joulusta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 02:55-03:20

      Osa 8. Haikea joulu. Joulu saapuu Quahogiin, mutta mikään ei ole entisellään. Ostoskeskuksen joulukarnevaali on peruttu, ja Stewie ikävöi parasta ystäväänsä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 03:20-03:40

      Osa 7. 2000-vuotias neitsyt. Jeesus palaa Quahogiin ja uskoutuu Peterille ja kumppaneille. Pian Peter on auttamassa messiasta pääsemään eroon tämän poikuudesta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 03:40-04:05

      Kausi 16. Jakso 9/20. Griffinit ottavat ilon irti kauniista lumisesta päivästä ja menevät kelkkailemaan. Mutta Peter on harmi kyllä valinnut kelkaksi Loisin antiikkiruokapöydän.

      Sarja
    • 04:05-04:25

      Kausi 17. Jakso 9/20. Peter herää nokosilta ja huomaa, että Patrick Swayze toimii hänen oppaanaan Charlesin Dickensin Joulukertomuksen hengessä matkalla menneeseen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.

      Sarja
    • 04:25-04:50

      Kausi 19. Jakso 9/20. Meg vie Stewien tapaamaan joulupukkia ostarille. Poika pelästyy isoa miestä punaisissa vaatteissa. Lohduttaakseen häntä Meg istuu joulupukin syliin, mutta reagoi kokemukseen yllättävällä tavalla.

      Sarja
    • 04:50-05:10

      Kausi 2. Osa 11. Varas vai vakooja. Varuskunta-alueen metsästä löydetään maastoutunut venäläismies. Kilpisjärvellä turvataan porojen vasomista. Kaipainen ja Airaksinen palaavat koulun raunioille. #lapinpoliisit

      Sarja
    • 05:10-05:35

      Kausi 2. Osa 12. Edustustehtävä. Poliisiporo Artturi saa lapset käyttäytymään Rovaniemellä. Mustasukkainen tyttöystävä potkii järjestyksenvalvojia. #lapinpoliisit

      Sarja
    • 05:35-05:58

      Kausi 2. Osa 13. Kadonneet. Pariskunta eksyy sumussa Käsivarren erämaahan. Kaipainen ja Airaksinen lähtevät pelastustehtäviin. Ivalossa Näkkäläjärvi ja Vasenius saavat seuraajan. #lapinpoliisit

      Sarja
    • 06:00-06:20

      Kausi 5. Jakso 19/24. Jayn ilta. Jayn isännöimät perhejuhlat saavat oudon käänteen, kun Jayn ja Clairen välillä puhkeaa valtataistelu. Mitchell järkyttyy Camin isän tekemästä kakkukoristeesta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 06:20-06:40

      Kausi 5. Jakso 20/24. Australia. Koko perhe lähtee etsimään Philin juuria Australiaan, mutta Claire ja Jay päätyvät viettämään lomansa työprojektin parissa. Mitchell ja Cameron tapaavat vastahakoisesti vanhan tuttavansa.

      Sarja
    • 06:40-07:05

      Kausi 2. Osa 22. Jotain sinistä. Lilyn ja Marshallin häät jatkuvat. Robin ja Ted kertovat Barneylle tarinaa, joka aiheuttaa tälle monta järkytystä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 07:05-07:25

      Kausi 3. Osa 1. Eron jälkeen. Robin palaa Argentiinasta komean seuralaisen kanssa. Ted ottaa käänteen raskaasti ja tekee huonoja päätöksiä humalassa. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 07:25-07:50

      Kausi 3. Osa 2. Turistit. Lily ja Marshall varautuvat mahdolliseen kuolemaansa, ja Barney ja Ted esittävät turisteja saadakseen seuraa. Robinin lomalla löytämä rentous alkaa kadota. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 07:50-08:10

      Kausi 3. Osa 3. Voittajan vyö. Kaksi naista kiinnostuu Tedistä, ja hän vie molemmat asunnolle. Robin lähtee treffeille ajelematta sääriään, mutta joutuu katumaan päätöstään. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 08:10-08:35

      Kausi 3. Osa 4. Pikkupoikia. Robin tapailee yksinhuoltajaisää ja tutustuu tämän poikaan. Barney ja Ted kilpailevat siitä, kumpi on parempi iskemään naisia. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 08:35-08:55

      Kausi 3. Osa 5. Kohtaamisia. Tedillä on uusi tyttöystävä, joka on Barneyn teorian mukaan hullu. Ystävykset muistelevat, miten kukin on tavannut toisensa. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 08:55-09:20

      Kausi 9. Jakso 5/22. Phil ja Claire yrittävät todistella lapsilleen, että halloween on aikuisia varten.

      Sarja
    • 09:20-09:45

      Kausi 9. Jakso 6/22. Claire järjestää Jaylle ja Glorialle juhlat kymmenvuotishääpäivän kunniaksi korvatakseen huonon käytöksensä heidän häissään.

      Sarja
    • 09:45-10:10

      Kausi 9. Jakso 7/22. Kiitospäivän puheessan Jay ylistää perheenjäseniään heidän menestyksestään. Phil yrittää onnistua taikatempussa osoittaakseen, ettei ole perheen epäonnistuja.

      Sarja
    • 10:10-10:35

      Kausi 9. Jakso 8/22. Pritchett-Dunphy-Tucker -klaani muisitelee kohtaamisiaan julkkisten kanssa.

      Sarja
    • 10:35-11:00

      Kausi 1. Jakso 1/13. Joulurauha. Kun Homer ei saa joulubonuksia työpaikaltaan, hän yrittää tienata ylimääräistä ryhtymällä ostoskeskuksen joulupukiksi, jotta perhe voisi viettää iloisen joulun.

      Sarja
    • 11:00-11:30

      Kausi 7. Jakso 11/25. Bartin lankeemus. Marge ei suostu ostamaan Bartille väkivaltaista videopeliä, joten hän varastaa sen ja jää kiinni. Rötöstelyn seurauksena hän joutuu omilleen kunnes saa palautettua vanhempiensa luottamuksen.

      Sarja
    • 11:30-12:00

      Kausi 9. Jakso 10/25. Jouluvaras. Bart tuhoaa vahingossa perheen joululahjat aamuyöllä ja väittää, että ne on ryöstetty. Kaupunkilaisten myötätunto perheen tragediaa kohtaan ehtyy, kun totuus paljastuu.

      Sarja
    • 12:00-12:30

      Kausi 25. Jakso 8/22. Harvinaiset hanget. Ilmasto lämpenee kovaa vauhtia, mutta ydinvoimalan saasteiden aiheuttaman mikroilmaston ansiosta Springfieldiin saadaan kuitenkin valkea joulu.

      Sarja
    • 12:30-13:00

      Kausi 28. Jakso 10/22. Hassu-klovni ja hänen tyttärensä viettävät joulua Simpsonien kanssa.

      Sarja
    • 13:00-13:30

      Kausi 29. Jakso 9/21. Bart katoaa, vaikka koko kaupunki etsii häntä.

      Sarja
    • 13:30-14:00

      Kausi 30. Jakso 10/23. Simpsonit yrittävät viettää rentouttavan joulun Floridassa.

      Sarja
    • 14:00-14:30

      Kausi 3. Jakso 11. Pieni pelottava joulumaa. Alanin uusi tyttöystävä paljastuu erinomaiseksi kokiksi, joten veljekset pyytävät tätä vastaamaan jouluvalmisteluista. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 14:30-15:00

      Kausi 4. Jakso 11. Munatoita kaikille! Charlie aikoo viettää jouluaaton iloisesti elostellen, mutta talo täyttyykin kutsumattomista vieraista. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 15:00-15:30

      Kausi 6. Jakso 21. Kerran kyttääjä, aina kyttääjä. Chelsea esittelee Charlielle ja Alanille uuden ystävänsä, joka paljastuu Charlien pitkäaikaiseksi vainoajaksi, Roseksi. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 15:30-16:00

      Kausi 6. Jakso 23. Tyttöjen kesken. Charlie ei ole alkuunkaan mielissään Alanin ja Chelsean orastavasta ystävyydestä, mutta vielä enemmän hän kammoksuu Alanin uutta ystävää Dannyä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 16:00-16:30

      Kausi 6. Jakso 24. Vanhassa vara parempi. Charlien vanha heila Mia palaa kaupunkiin ja saa Charlien pasmat sekaisin. Judithin synnytys lähestyy. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 16:30-17:00

      Kausi 7. Jakso 1. Tunteiden tuskaa. Charlien haikailee enemmän ja enemmän Mian perään ja päätyy auttamaan tätä musiikin parissa. Alanin ja Melissan rakkaus kukoistaa. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 17:00-17:30

      Kausi 7. Jakso 2. Reviirisota. Melissa muuttaa virallisesti taloon, ja Charlie kokee menettäneensä kotinsa hallinnan nuorelleparille. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 17:30-18:00

      Kausi 7. Jakso 3. Vierihoitoa varttuneemmille. Alan saa kyseenalaisen kunnian viettää aikaa entisen anoppinsa kanssa. Jake intoilee auton rattiin pääsemisestä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 18:00-18:30

      Kausi 6. Jakso 18/24. Takaisin kouluun! Leonard, Sheldon ja Howard yrittävät saada lisää naisia tiedealalle puhumalla tyttöoppilaille näiden tulevaisuudesta. Raj suunnittelee treffit Lucyn kanssa.

      Sarja
    • 18:30-19:00

      Kausi 6. Jakso 19/24. Kun Howard löytää kirjeen isältään, hänen on kohdattava menneisyytensä. Hän ei tiedä, pitäisikö kirje avata vai ei. Leonard ja Penny järjestävät aikuisten cocktailjuhlat asunnolla.

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 6. Jakso 20/24. Taistelu alkakoon! Leonard, Sheldon ja Raj taistelevat vakituisesta virasta yliopistolla. Kisa kuumenee, kun tytöt lähtevät mukaan.

      Sarja
    • 19:30-20:00

      Kausi 6. Jakso 21/24. Sheldon on hukassa, kun yksi hänen suosikkisarjoistaan loppuu liian aikaisin. Amy yrittää auttaa Sheldonia tämän pakonomaisessa ratkaisun tarpeessa.

      Sarja
    • 20:00-20:30

      Kausi 6. Jakso 22/24. Sheldon ja Leonard palkkaavat Professor Protonin, heidän lapsuutensa suosikki-TV-sarjan juontajan, esiintymään. Howardilla ja Bernadettella on ongelmia, kun he vahtivat Rajin koiraa.

      Sarja
    • 20:30-21:00

      Kausi 6. Jakso 23/24. Kun tyttöjen Vegas-reissu menee pieleen, pojat kutsuvat heidät pelaamaan Dungeons and Dragonsia heidän kanssaan, minkä johdosta Sheldonin ja Amyn suhteessa tapahtuu jotain yllättävää.

      Sarja
    • 21:00-23:15

      Stakeout, USA 1987. O: John Badham, P: Emilio Estevez, Richard Dreyfuss, Aidan Quinn.

      Elokuva
    • 23:15-00:10

      Pelastajat saapuvat paikalle kun rekka-auto on törmännyt keskelle paraatia. Athena ja Michael yrittävät auttaa Harrya kidnappauksen jälkipuinnissa ja Bobby antaa järkyttyneelle Chimneylle neuvoja.

    • 00:00-00:55

      Kausi 1, 7/8. Kovaa peliä, osa 1. FC Helsingörin raha-asioiden hoitaja tapetaan ennen tärkeää peliä, ja käy ilmi, että seuran talous on kuralla. Danille selviää, että Mariannen luona oli Flemming. Tanskalainen rikossarja. (u)

      Sarja
    • 00:55-01:45

      Kausi 1, 8/8. Kovaa peliä, osa 2. Dan ja Flemming yrittävät selvittää, kuka varasti Lyngbyn jalkapalloseuran lipun. Jonaksen valheet alkavat paljastua. Dan kutsuu Mariannen ja Lauran syömään. Tanskalainen rikossarja. (u)

      Sarja
    • 01:45-02:30

      Kausi 2, 7/19. Glamourin paluu. Muista huolehtiva Alison haluaa glamourin takaisin elämäänsä. Suzannen syöpähoidot ovat jättäneet jälkensä ulkonäköön ja itsetuntoon. Brittiläinen lifestyleohjelma. (u)

      Sarja
    • 02:30-03:40

      Kausi 7, 15/36. Luottamusongelma. Osa pareista valmistautuu tapaamaan ystäviä ja sukulaisia ensimmäistä kertaa vihkimisen jälkeen. Toiset aloittavat jo tapaamisten aiheuttaman jälkipyykin pesun.

      Sarja
    • 03:40-06:00

      Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!

    • 06:00-06:30

      Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!

    • 06:30-07:20

      Kausi 1, 1/6. Latohenkeä. Ebbe Damm haluaa rakentaa perheelleen unelmien kesämökin Gotlantiin. Miten tämä jo kerran loppuunpalamisen kokenut yrittäjä selviää rakennusurakasta? Ruotsalainen rakentamisen ohjelma. (u)

      Sarja
    • 07:30-08:20

      Kausi 8, 1/8. Karjavaunusta kodiksi. Simon rakentaa eläkkeelle jääneelle Carol-äidilleen liikkuvaa kotia entisestä junan karjavaunusta. George käy Andalusiassa tutustumassa minitaloon. Brittiläinen dokumenttisarja. (u)

      Sarja
    • 08:30-09:25

      Kausi 8, 7/8. Paloauton muutosprojekti. Nuoripari yrittää muokata klassisesta paloautosta matkailuauton Euroopan matkaa varten. Georgen matkailuauto alkaa myös valmistua. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 09:25-10:20

      Kausi 1, 1/6. Juhliminen. Kuninkaallisten kalenteri on täynnä tammikuusta joulukuuhun. Tässä jaksossa käydään läpi kuninkaallisten vuoteen mahtuvia juhlia ja tilaisuuksia. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 10:20-11:15

      Kausi 1, 2/6. Häät. Kosinnasta alkaa prosessi, joka päättyy lopulta kuninkaallisiin häihin. Häät ovat globaali tapahtuma, joiden onnistumiseen tarvitaan valtava koneisto. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 11:15-12:10

      Kausi 1, 3/6. Matkat. Kuninkaallinen perhe matkustaa aina tyylillä, oli kyse sitten kotimaan matkailusta, valtiovierailuista tai lomamatkoista. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 12:20-12:45

      Kausi 10, 1/20. Valoa ja valkoista väriä. Gutierrezin perheen koti on ollut myymättä jo yli 150 päivää. Syynä on luolamainen sisäänkäynti ja hämärät ja tunkkaiset sisätilat. Amerikkalainen remonttiohjelma.

      Sarja
    • 12:45-13:15

      Kausi 2, 10/10. Kunnia keväälle. Leila tekee maalaishenkisen galette-piirakan, kookosgazpachoa ja herkullista lohipastramia. Jälkiruoaksi on limen ja mansikan makuisia minijuustokakkuja. Ruotsalainen ruokaohjelma. (u)

      Sarja
    • 13:15-14:10

      1/2. Matka prinssiksi. Kuljemme prinssi Charlesin rinnalla hänen etuoikeutetusta lapsuudestaan iloisiin nuoruusvuosiin, repivään avioliittoon, skandaaleihin ja lopulta avioeroon. Brittiläinen dokumenttisarja. (u)

    • 14:20-14:50

      Kausi 3, 11/20. Rennyn syntymäpäivät lähestyvät ja ikäero tulee puheeksi. Johanna järjestää yllätyksen Rennyltä salaa.

      Sarja
    • 14:50-15:15

      Kausi 3, 12/20. Perhe suuntaa lomareissulle ja vauvakuume kasvaa. Johannan ensimmäinen äitienpäivä tuntuu merkitykselliseltä koko perheelle.

      Sarja
    • 15:35-16:25

      Vesa-Matti Vesku Loiri oli MTV:n ainutlaatuinen suosikkiesiintyjä vuosikymmenien ajan.

    • 16:25-17:15

      Hyvää joulua! Jos joulurauha on julistettu ja ruuat syöty, on aika käydä joulun lämminhenkisimmän viihdeohjelman ääreen. Miitta Sorvali, Pekka Pouta ja Kiti Kokkonen ovat aivan Kuutamolla, Janne Katajan johdolla.

    • 17:15-17:45

      Kausi 10, 1/20. Valoa ja valkoista väriä. Gutierrezin perheen koti on ollut myymättä jo yli 150 päivää. Syynä on luolamainen sisäänkäynti ja hämärät ja tunkkaiset sisätilat. Amerikkalainen remonttiohjelma.

      Sarja
    • 17:45-19:20

      Tunnelmallisessa joulukomediassa Chris ja Joe järjestävät lapsille iloisen jouluriehan, mutta kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. (u)

      Elokuva
    • 19:20-21:00

      Lauren (Catherine Haena Kim) auttaa kesken työkiireiden ystäväänsä Natea (Raymond Ablack) kasvattilasten joulujuhlan järjestelyissä. Laurenin ex-poikaystävien henget vierailevat hänen luonaan unessa. (u)

      Elokuva
    • 21:00-23:15

      Tositarina taistelulentäjä Dieter Dengleristä, joka ammuttiin alas ja vangittiin Laosissa Vietnamin sodan aikana. Pääosissa: Christian Bale, Marshall Bell, Zach Grenier.

      Elokuva
    • 23:15-00:10

      Kausi 1, 4/4. Turvatalo. Jodie pääsee pakoon jengiltä, ja tutkija Whelan järjestää Jodielle suojapaikan kaukaisesta turvatalosta. Brittiläinen jännityssarja.

      Sarja
    • 00:00-00:45

      Kausi 12. Jakso 12/24. Seksologiaa. Kouluviikko huipentuu kahden hengen tietovisaan, jonka palkinto voi vaikuttaa illan pariseremoniaan ratkaisevasti. Kun voittaja on selvillä, alkaa kiivas spekulointi. Norjalainen realitysarja. (43')

      Sarja
    • 12:15-13:00

      Kausi 2. Jakso 10/11. Esikoisen syntymän jälkeen yli 25 kiloa laihduttanut Linda pelkää uusia raskauskiloja. Supersuorittamiseen tottunut personal trainer opettelee hölläämään. Kotimainen realitysarja. (40')

      Sarja
    • 13:00-13:50

      Kausi 3. Jakso 25/35. Esteettömyyttä. Ali ja Huard alkavat tarjota mökkilomia Oradourin maalaiskylässä Ranskassa. Yhdestä huoneistosta halutaan tehdä esteetön. Andrew ja Lloyd perustavat ravintolan Espanjan Aurinkorannikolle, mutta liikeidea ei näytä toimivan. Mallorcalla brittiperhe avaa tapasravintolan. Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 13:50-14:40

      Kausi 3. Jakso 26/35. Sammakkomiehen sukellustauko. John ja Emma perustavat majatalon Dordogneen. Ennen avaamista on jäljellä yhtä sun toista pientä askaretta. Nic omistaa sukelluskoulun Costa del Solilla, mutta joutuu huippusesongin alkaessa sairauslomalle. Nikki ja Andy haluavat avata lapsiystävällisen yöpymiskohteen Costa Blancalle, mutta läpäisevätkö he matkailusivuston tärkeän testin Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 14:40-15:50

      Kausi 3. Jakso 3/14. Herkkiä hetkiä ja huonoja johtajia. Eläimet herkistävät kovimmankin kuoren ja farmilaiset harjoittelevat lypsämistä ja eläintenhoitoa. Löytyykö joukosta eläinkuiskaaja? Vieraskoreus rakoilee kun farmilla on työnjohtajuus kadoksissa. Keittiössä ja pellolla on liian monta kokkia hämmentämässä samaa soppaa. Kotimainen realityohjelma. (66')

      Sarja
    • 15:50-17:00

      Kausi 3. Jakso 4/14. Yllätys traktorin kyydissä. Farmilla henkilökemiat etsiävät paikkaansa. Työnjohtajia on edelleen liikaa, eikä kukaan kaipaa enää muutoksia. Pehtoorin kyydissä tulee kuitenkin muutakin, kuin rakennusmateriaalia. Trakorin kyytiin hyppää Helmenkalastaja, mutta onko ryhmään enää helppo päästä sisään? Kotimainen realityohjelma. (66')

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 2. Jakso 6/8. Soppaa sattumilla ja ilman. Mikko ja Kati ovat kiireisiä yrittäjiä. Tertta ja Nina ovat joutuneet työttömäksi ja lomautetuksi koronan vuoksi. Viikko tuo oivalluksia eteenpäin pyrkimisestä ja omasta asemasta. Kotimainen realitysarja. (41')

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 1. Jakso 2/3. Kiireisimmät. New Yorkin vilinässä tutustutaan nyt hektisen työn tekijöihin, joihin kuuluvat niin jätekuskit ja bagelileipomon pitäjät kuin katutaiteilijatkin, joiden joukosta löytyy myös jo paikallislegendaksi muodostunut alaston cowboy. Amerikkalainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 19:00-21:05

      (The Sun Is Also a Star 2019). Romanttisessa draamaelokuvassa runoilijan urasta haaveileva newyorkilainen Daniel (Charles Melton) uskoo kohtalon johdatukseen, kun hän tapaa tieteistä ja logiikasta kiinnostuneen Natashan (Yara Shahidi). Natashan perhettä uhkaa karkotus maasta, ja Danielille jää päivä aikaa todistaa, että rakkautta on olemassa. Pääosissa: Charles Melton, Yara Shahidi, John Leguizamo, Jake Choi, Hill Harper. Ohjaus: Ry Russo-Young. (95')

      Elokuva
    • 21:05-21:10

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (1')

    • 21:10-23:30

      (FC Venus/Suomi 2005). Romanttinen menestyskomedia kaikkien aikojen vedosta, jolla määrätietoiset naiset päättävät lyödä luun kurkkuun jalkapallohulluille miehilleen. Naiset perustavat FC Venus -jalkapallojoukkueen, joka haastaa miehet tiukkaan peliin. Jos naiset voittavat, miehet eivät enää saa edes katsoa jalkapalloa. Koska panokset ovat korkeat, sekä naisten että miesten on otettava kaikki keinot käyttöön. FC Venus kohosi elokuvateatterikierroksellaan valmistumisvuotensa katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Pääosissa: Minna Haapkylä, Petteri Summanen, Laura Malmivaara, Miia Nuutila, Lotta Lehtikari, Taneli Mäkelä. Ohjaus: Joona Tena. (107')

      Elokuva
    • 23:30-00:00

      Kausi 2. Jakso 22/26. Rakkautta ilmassa. Amerikkalaismies saapuu Kanadaan tapaamaan nettityttöystäväänsä, mutta vanhat tuomiot asettavat esteitä. Brittimiehen avioliittosotkut taas herättävät epäilyksiä maahantulon tarkoituksesta. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 23:50-00:40

      Kausi 9, osa 8. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 00:40-01:30

      Kausi 9, osa 9. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 01:30-02:15

      Kausi 9, osa 10. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 02:15-03:05

      Kausi 9, osa 11. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 03:05-03:55

      Kausi 9, osa 12. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 03:55-04:20

      Kausi 3, osa 5. Romanttiset unelmatreffit muuttuvat täysin yllättäen karmivaksi painajaiseksi tositapahtumiin perustuvassa sarjassa.

      Sarja
    • 04:20-04:45

      Kausi 3, osa 6. Romanttiset unelmatreffit muuttuvat täysin yllättäen karmivaksi painajaiseksi tositapahtumiin perustuvassa sarjassa.

      Sarja
    • 04:45-05:15

      Kausi 1, osa 3. Philadelphiassa sijaitseva hätäpuhelukeskus hoitaa vuosittain kolme miljoonaa avunpyyntöä.

      Sarja
    • 05:15-05:40

      Kausi 1, osa 4. Philadelphiassa sijaitseva hätäpuhelukeskus hoitaa vuosittain kolme miljoonaa avunpyyntöä.

      Sarja
    • 06:25-06:50

      Kausi 173, osa 6. Sarja seuraa asunnonetsijöitä, jotka metsästävät unelmiensa kotia ympäri Yhdysvaltoja kiinteistövälittäjien avulla.

      Sarja
    • 06:50-07:10

      Kausi 173, osa 2. Sarja seuraa asunnonetsijöitä, jotka metsästävät unelmiensa kotia ympäri Yhdysvaltoja kiinteistövälittäjien avulla.

      Sarja
    • 07:10-08:00

      Kausi 1, osa 5. Mina Starsiak Hawk tekee uransa suurimman ja riskialtteimman remontin, kun hän muuttaa 1800-luvun viktoriaanisen kodin Fountain Squarella Bed and Breakfast ja tapahtumakeskukseksi.

      Sarja
    • 08:00-08:45

      Kausi 1, osa 6. Mina Starsiak Hawk tekee uransa suurimman ja riskialtteimman remontin, kun hän muuttaa 1800-luvun viktoriaanisen kodin Fountain Squarella Bed and Breakfast ja tapahtumakeskukseksi.

      Sarja
    • 08:45-09:10

      Kausi 3, osa 10. Tarek ja Christina El Moussa laittavat peliin koko omaisuutensa ja ostavat kiinteistöjä huutokaupasta näkemättä, mihin rahansa laittavat.

      Sarja
    • 09:10-09:35

      Kausi 1, osa 3. Kiinteistönvälittäjä Albie Mushaneyn tehtävänä on auttaa perheitä löytämään uusi koti lomaa varten.

      Sarja
    • 09:35-10:25

      Kausi 1, osa 4. Hauskassa ohjelmasarjassa näemme kuinka pitkälle koirat voivat mennä, ja siitä huolimatta saada omistajiensa ehdottoman rakkauden. (Bad Dog!, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2010)

      Sarja
    • 10:25-11:20

      Kausi 3, osa 2. New Yorkin Bronxissa sijaitsevassa eläintarhassa asuu yli 6000 eläintä, joiden hyvinvoinnista vastaa 500 asialleen omistautunutta työntekijää.

      Sarja
    • 11:20-11:45

      Kausi 9, osa 1. Amerikkalainen tv-kasvo, kokki ja ruokatoimittaja Andrew Zimmern matkaa sarjassa maailmalla maistelemassa maukkaimpia paikallisia ruokia. Alkaa uusintana.

      Sarja
    • 11:45-12:05

      Kausi 9, osa 2. Amerikkalainen tv-kasvo, kokki ja ruokatoimittaja Andrew Zimmern matkaa sarjassa maailmalla maistelemassa maukkaimpia paikallisia ruokia.

      Sarja
    • 12:05-13:35

      Vivíana Serrano ei onnistu saamaan haluamaansa roolia Pähkinänsärkijä-baletissa hän yhdistää voimansa Natalian kanssa luodakseen oman version... latinalaisen sellaisen. 84 min. Ohjaus: Eric Close.

      Elokuva
    • 13:35-15:10

      Euroopassa pitkään työskennellyt Harper vierailee joulun alla siskonsa luoda Yhdysvalloissa.

      Elokuva
    • 15:10-16:45

      Audrey ja sotamies Matt ovat lähettäneet toisilleen kirjeitä vuosien ajan ennen kuin he lopultakin kohtaavat toisensa. 81 min. Ohjaus: Clare Niederpruem. Pääosissa: Melissa Claire Egan, Marc Blucas, Latarsha Rose.

      Elokuva
    • 16:45-18:20

      Arkkitehti Taylor osallistuu piparkakkutalokilpailuun. Mutkikkaiden vaiheiden jälkeen nainen saa kisakumppanikseen leipurin ja yksinhuoltajaisän Adamin. 90 min. Ohjaus: Richard Gabai.

      Elokuva
    • 18:20-20:15

      Sisarukset Jennifer ja Meg ovat vaihtaneet kaupunkia keskenään jouluksi. Jennifer haluaa tehdä jouluihmeen kotikaupungissaan ja avata vanhan elokuvateatterin viimeistä joulunäytöstä varten. 83 min.

      Elokuva
    • 20:15-22:00

      Sisarukset Jennifer ja Meg asuvat eri kaupungeissa. Jennifer johtaa ravintolaa Salt Lake Cityssä ja Meg johtaa perheen leipomoa heidän kotikaupungissaan Hazelwoodissa.

      Elokuva
    • 22:00-22:55

      Kausi 9, osa 13. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 22:55-23:50

      Kausi 9, osa 14. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 23:50-00:40

      Kausi 9, osa 15. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 00:00-00:55

      LSD on palaamassa, koska ihmiset uskovat sen parantaviin voimiin. Hämärät lääkintäkeinot kukoistavat, kun huumeella hoidetaan hyväksikäyttöä, masennusta ja muita traumoja.

    • 00:55-01:45

      Tutkimusmatkailija Albert Lin etsii Perun Andeilla kadonnutta Chachapoya-valtakuntaa. Ennen katoamistaan valtakunta hallitsi aluetta lähes 1 000 vuotta ennen sen valloittaneita inkoja.

    • 01:45-02:35

      Kerromme Japanin kahdesta viimeisestä kuukaudesta toisen maailmansodan pyörteissä.

    • 02:35-03:05

      Katso, miten paahdetut munakoisot muuttuvat täyteläiseksi ja makoisaksi baba ganoushiksi, miten omenastruudeli letitetään lehteväksi, voiseksi herkuksi, miten kermainen ranchkastike saa tunnetun makunsa ja miten pehmeitä, makeita ja

    • 03:05-03:45

      Kun kolme neljäsosaa hänen rykmentistään on tuhoutunut, kanadalaisen yleensä logistiikasta vastaavan adjutantin on otettava komppanian komento ja johdettava se taisteluun alle viikkoa myöhemmin, kun liittoutuneet

    • 03:45-04:30

      Meriarkeologit ja historioitsijat etsivät Atlantin orjakaupan tärkeää osaa: orjalaivaa.

    • 04:30-05:15

      Chad Zdenek pääsee katsomaan, miten hiilivoimala toimii ennen kuin se puretaan osiin uusiutuvien luonnonvarojen tieltä.

    • 05:15-05:57

      HSI jahtaa kokaiinilla täytettyä laukkua osavaltioiden rajojen yli. CBP takavarikoi yli 100 000 dollaria tullaamatonta valuuttaa.

    • 06:00-06:45

      Lentäminen vaatii tarkkuutta. Kun ohjaamon laitteisiin ei voi luottaa, seuraukset voivat tappaa. Boeing 737 katoaa tutkasta maailman yhdessä kaukaisimmista kolkista.

    • 06:45-07:30

      Jakso 8/10. Muinaiset egyptiläiset loivat yhden maailman uskomattomimmista sivilisaatioista. Tiede ja tietokonegrafiikka voivat yhdessä tyhjentää Egyptin vedestä ja hiekasta.

      Sarja
    • 07:30-08:15

      Kolme nuorta puhvelia pitäisi madottaa ennen kuin ne voi päästää luontoon. Lauma uhkaa kuitenkin pillastua.

    • 08:15-09:00

      Arktiset alueet ovat hankala paikka eläinvanhemmille etenkin, kun perhe on johdatettava eeppiselle selviytymismatkalle.

    • 09:00-09:50

      McLaren esittelee aivan uuden mallin sitten vuoden 2011. Tiimi luo ensimmäisen tuotantoon menevän hybridin siirtyäkseen ympäristöystävällisempään aikakauteen.

    • 09:50-10:40

      Kroatialainen tulokas pyrkii muuttamaan sähköautoalaa ensimmäisellä hyperautollaan. Mate Rimac tuottaa 1 914 hevosvoiman ja 2 miljoonan dollarin auton nimeltä Nevera.

    • 10:40-11:30

      Maserati yrittää saada entisen maineensa takaisin ja päättää valmistaa ensimmäisen superautonsa lähes kahteen vuosikymmeneen, mutta onko se tarpeeksi nostamaan merkin takaisin Italian autoalan kärkeen?

    • 11:30-12:25

      Englantilainen autonvalmistaja Lotus haluaa päästä takaisin kärkeen ja haastaa vakiintuneet urheiluautoyritykset esittelemällä Ison-Britannian ensimmäisen 2 miljoonan punnan arvoisen 2 000 hevosvoiman täyssähköisen

    • 12:25-13:20

      Ferrari luo uuden hybridin ja ensimmäisen V6-moottorin yrityksenään tuoda kuuluisa superauto vihreämpään aikaan.

    • 13:20-14:15

      Honda lähtee hybridipeliin ja suunnittelee uudelleen kuuluisimman urheiluautonsa vuosia ennen kuin sen kilpailijat harkitsevat vihreämpiä malleja.

    • 14:15-15:10

      Tim ja Fuzz lähtevät Cambridgeshireen hakemaan ensimmäistä superautoaan eli harvinaista vuoden 1989 Ultima-kilpa-autoa. Brittiläiset Ultimat rikkoivat aikanaan maailman nopeusennätyksiä.

    • 15:10-16:05

      Tim ja Fuzz matkaavat Cambridgeshireen työstääkseen Kevin Mk. 1 Toyota MR2:ta, kaksipaikkaista urheiluautoa, jossa on paljon ongelmia.

    • 16:05-17:00

      Tim ja Fuzz matkaavat Southendiin kunnostaakseen poikkeuksellisesti rämän vuoden 1978 JCB:n. Kone on entisen puusepän, Kevin, joka on hiljan saanut kaksi sydänkohtausta.

    • 17:00-18:00

      Tim ja Fuzz matkaavat kunnostamaan vanhan Ford Mustangin. Kun Johnin vaimo kuoli, hänestä tuli kolmen, alle 10-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja. Hän eli tuilla, joten auto oli laitettava lepoon.

    • 18:00-19:00

      Autojen ensiapu palaa 11. kaudella.

    • 19:00-20:00

      Tim ja Fuzz matkaavat Rochdaleen hakemaan ainutlaatuista perintökalleutta vuoden 1953 Riley RMF:ää. Nykyään harvinainen sodanjälkeinen brittien klassikkoauto on kulkenut jo 70 vuotta isältä pojalle.

    • 20:00-21:00

      Tim ja Fuzz matkaavat Oxfordshireen hakemaan vuoden 1973 Porsche 911 Targaa. Huonokuntoinen auto kuuluu Benille, joka on omistanut sen noin 35 vuotta.

    • 21:00-22:00

      Tim ja Fuzz matkaavat latoon Somersetissa, jossa ränsistynyt Jeep Grand Cherokee on varastossa. Auto kuuluu entiselle sotilaalla, Benille, joka sai vakavan vamman palvellessaan ja on sittemmin päättänyt innoittaa muita.

    • 22:00-23:00

      Tim ja Fuzz matkaavat takaisin ajassa, kun projektina on vuoden 1986 Rover SD1. Auto oli aikanaan puutarhuri Darrenin ilo ja ylpeys, ja hän voitti sillä palkintoja autonäyttelyistä.

    • 23:00-00:00

      Tim ja Fuzz matkaavat Hampshireen hakemaan vuoden 2000 Ford Mondeota. Auto kuuluu kahden tytön leski-isälle Karlille.

42 45 68 65
    • 00:00-00:30

      Siirrä kivi syrjään. Lasaruksen haudalla Jeesus pyysi siirtämään kiven pois haudan ovelta, että Jumalan kirkkaus pääsisi ilmestymään. Mikä on sinun kivesi?

    • 00:30-01:00

      Joulu - antamisen aikaa. Joulu on antamisen aikaa, sillä silloin muistetaan tarina täynnä antavia sydämiä tarina Kristuksen syntymästä. Melkein kaikki ihmiset, jotka olivat Vapahtajan syntymässä, antoivat jotain.

    • 01:00-03:00

      Encounter 3.

    • 03:00-03:30

      Esitetty Yhdysvalloissa 22.12.2023.

    • 03:30-05:30

      Encounter 4.

    • 05:30-05:45

    • 05:45-07:15

      Kun odotus täyttyy. Major Big Bandin konsertti Temppeliaukion kirkosta laulusolisteinaan Erika ja Apa Niemelä.

    • 07:15-07:25

      Osa 3/7. Autuuksien vuori. Israelin lisenssiopas Iris Amoyal vie Israelin vuorille.

      Sarja
    • 07:25-07:30

    • 07:30-08:00

      Siirrä kivi syrjään. Lasaruksen haudalla Jeesus pyysi siirtämään kiven pois haudan ovelta, että Jumalan kirkkaus pääsisi ilmestymään. Mikä on sinun kivesi?

    • 08:00-08:30

      Joulu - antamisen aikaa. Joulu on antamisen aikaa, sillä silloin muistetaan tarina täynnä antavia sydämiä tarina Kristuksen syntymästä. Melkein kaikki ihmiset, jotka olivat Vapahtajan syntymässä, antoivat jotain.

    • 08:30-08:50

      Tildan Joululämmin.

    • 08:50-09:00

      Jeesuksen lapsuus. Kaakaon ääressä kuulemme ihania asioita Jeesuksen lapsuudesta.

    • 09:00-09:30

      Jeesus, Jumalan poika. 12-vuotias Jeesus hämmästyttää viisaudellansa kirjanoppineet ja voittaa Saatanan kiusaukset.

    • 09:30-10:00

      Matias Toivainen. Matias oli käymässä Bangladeshissä, kun Pyhä Henki varoitti häntä. Seuraavana päivänä hän sai tietää, että samalla alueella liikkui kristittyjä jahdannut terroristiryhmä.

    • 10:00-10:40

      Varkauden vapaaseurakunnasta. Juonto Sari Miettinen. Puhe Harri Miettinen. Esitetty 1.1.2023.

    • 10:40-11:00

      Oopperalaulaja tulkitsee joulun ajan lauluja. Ikosen voimakkaat tulkinnat ovat liikuttaneet kuulijoita jo vuodesta 1999 saakka.

    • 11:00-12:00

      Mooseksen ja kansan koettelukset. Mooses sai Jumalalta tehtävän nousta Siinain vuorelle. Hän meni ja sai 10 käskyä. Aaronin tottelemattomuus. Jumalan kirkkaus.

    • 12:00-12:15

    • 12:15-13:55

      Lohjan mediamission päätösjuhlassa konsertoi Exit-yhtye. Puhe Ilkka Salminen.

    • 13:55-14:00

      Talven pyhä lintu. Cinclus eli koskikara tarkoittaa pyhää. Luoja on luonut tällekin pienelle linnulle erityisen selviytymiskeinon talven pakkasia varten.

    • 14:00-14:30

      Presidentti, joka pyysi Suomen kansaa rukoilemaan. Harri ja Mia Joen dokumentti Kyösti Kallion uskosta, elämästä ja viimeisistä vaiheista.

    • 14:30-15:00

      Millainen on Sofian ja Rogerin joulu?

    • 15:00-17:00

      Encounter 5.

    • 17:00-17:30

      Jeesuksen ihmeteot.

    • 17:30-17:45

      Dag Järnmark hengellistä vuoristorataa. Vaikean lapsuuden elänyt Dag ajautui huumeisiin ja rikoksiin. Hän kohtasi Jeesuksen radikaalilla tavalla, mutta palasi sittemmin takaisin pimeyteen.

    • 17:45-18:00

      Eedenistä Getsemaneen. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin! (Ilm. 22:14)

    • 18:00-20:00

      Encounter 6.

    • 20:00-20:30

      Uuden vuoden kynnyksellä 2023-2024. Håkan & Pia Westergård katsovat sekä taaksepäin kuin myös eteenpäin. Mä luotan Herraan. Laulu Håkan ja Piritta.

    • 20:30-21:00

    • 21:00-00:30

      New Year Encounter 7.

    • 00:00-00:10

      En ny början. Noa och alla djuren är i tryggt förvar när stora regnmoln hopar sig vid horisonten. Snart börjar regnet smattra mot taket...

    • 00:10-00:15

      Vad ska jag göra med mitt liv?. Filip tycker alla tjatar om att han måste bestämma sig för vad han vill. Han vill göra något bra med sitt liv men har ingen aning om hur.

    • 00:15-00:30

      Hur är läget?. Hur såg läget egentligen ut för David när han skulle gå fram inför jätten Goliat? Underläget var ett faktum, men David gav det lilla han hade till Gud och genom Honom blev det lilla något stort.

    • 00:30-01:00

      Olivpressen Beit Baad. Barry Segal tar oss med till olivpressen Beit Baad på olivoljeavsmakning. Vi får följa den hälsosamma och mångsidiga olivoljan från trädet i olivlunden till Batyas goda kök.

    • 01:00-01:30

      Tjäna Kungen öppet. Hur är det tänkt att vi ska leva och tjäna Jesus medan vi väntar på Honom? Handlar det bara om hur vi förvaltar de gåvor vi fått, eller också om något annat? Daniela Persin undervisar från Matt 25:14-30.

    • 01:30-02:00

      Födslovåndor. Hur global instabilitet kommer att ge upphov till Antikrists välde. Undervisning utifrån Matteusevangeliet 24 och Uppenbarelseboken 6.

    • 02:00-02:30

      Benjamin Pascal. Benjamin Pascal säger att han föddes blind för att förhärliga Gud. Han har rest som sjungande predikant i alla regioner i Pakistan. Men kan Gud använda handikapp och musik som omvändelseinstrument?

    • 02:30-03:35

      Dokumentären tar fram sanningen om Israels historia från Babylonien till nutid. Den behandlar judarnas kamp om sitt land, sin kultur och sin existens.

    • 03:35-05:30

      Uppföljaren till filmen "Betsys himmel" är en rolig, genomtänkt, utmanande film om att stå för sin tro, vad det än kostar. Den kan också ses som en fristående film.

    • 05:30-06:00

      Varför flyttar så många judar från hela världen till Israel, även om landet ständigt får negativ uppmärksamhet?

    • 06:00-06:10

      En ny början. Noa och alla djuren är i tryggt förvar när stora regnmoln hopar sig vid horisonten. Snart börjar regnet smattra mot taket...

    • 06:10-06:15

      Vad ska jag göra med mitt liv?. Filip tycker alla tjatar om att han måste bestämma sig för vad han vill. Han vill göra något bra med sitt liv men har ingen aning om hur.

    • 06:15-06:30

      Hur är läget?. Hur såg läget egentligen ut för David när han skulle gå fram inför jätten Goliat? Underläget var ett faktum, men David gav det lilla han hade till Gud och genom Honom blev det lilla något stort.

    • 06:30-07:00

      Olivpressen Beit Baad. Barry Segal tar oss med till olivpressen Beit Baad på olivoljeavsmakning. Vi får följa den hälsosamma och mångsidiga olivoljan från trädet i olivlunden till Batyas goda kök.

    • 07:00-07:30

      Tjäna Kungen öppet. Hur är det tänkt att vi ska leva och tjäna Jesus medan vi väntar på Honom? Handlar det bara om hur vi förvaltar de gåvor vi fått, eller också om något annat? Daniela Persin undervisar från Matt 25:14-30.

    • 07:30-08:00

      Födslovåndor. Hur global instabilitet kommer att ge upphov till Antikrists välde. Undervisning utifrån Matteusevangeliet 24 och Uppenbarelseboken 6.

    • 08:00-08:30

      Benjamin Pascal. Benjamin Pascal säger att han föddes blind för att förhärliga Gud. Han har rest som sjungande predikant i alla regioner i Pakistan. Men kan Gud använda handikapp och musik som omvändelseinstrument?

    • 08:30-09:35

      Dokumentären tar fram sanningen om Israels historia från Babylonien till nutid. Den behandlar judarnas kamp om sitt land, sin kultur och sin existens.

    • 09:35-11:30

      Uppföljaren till filmen "Betsys himmel" är en rolig, genomtänkt, utmanande film om att stå för sin tro, vad det än kostar. Den kan också ses som en fristående film.

    • 11:30-12:00

      Varför flyttar så många judar från hela världen till Israel, även om landet ständigt får negativ uppmärksamhet?

    • 12:00-12:10

      En ny början. Noa och alla djuren är i tryggt förvar när stora regnmoln hopar sig vid horisonten. Snart börjar regnet smattra mot taket...

    • 12:10-12:15

      Vad ska jag göra med mitt liv?. Filip tycker alla tjatar om att han måste bestämma sig för vad han vill. Han vill göra något bra med sitt liv men har ingen aning om hur.

    • 12:15-12:30

      Hur är läget?. Hur såg läget egentligen ut för David när han skulle gå fram inför jätten Goliat? Underläget var ett faktum, men David gav det lilla han hade till Gud och genom Honom blev det lilla något stort.

    • 12:30-13:00

      Olivpressen Beit Baad. Barry Segal tar oss med till olivpressen Beit Baad på olivoljeavsmakning. Vi får följa den hälsosamma och mångsidiga olivoljan från trädet i olivlunden till Batyas goda kök.

    • 13:00-13:30

      Tjäna Kungen öppet. Hur är det tänkt att vi ska leva och tjäna Jesus medan vi väntar på Honom? Handlar det bara om hur vi förvaltar de gåvor vi fått, eller också om något annat? Daniela Persin undervisar från Matt 25:14-30.

    • 13:30-14:00

      Födslovåndor. Hur global instabilitet kommer att ge upphov till Antikrists välde. Undervisning utifrån Matteusevangeliet 24 och Uppenbarelseboken 6.

    • 14:00-14:30

      Benjamin Pascal. Benjamin Pascal säger att han föddes blind för att förhärliga Gud. Han har rest som sjungande predikant i alla regioner i Pakistan. Men kan Gud använda handikapp och musik som omvändelseinstrument?

    • 14:30-15:35

      Dokumentären tar fram sanningen om Israels historia från Babylonien till nutid. Den behandlar judarnas kamp om sitt land, sin kultur och sin existens.

    • 15:35-17:30

      Uppföljaren till filmen "Betsys himmel" är en rolig, genomtänkt, utmanande film om att stå för sin tro, vad det än kostar. Den kan också ses som en fristående film.

    • 17:30-18:00

      Varför flyttar så många judar från hela världen till Israel, även om landet ständigt får negativ uppmärksamhet?

    • 18:00-19:00

      Herre, lär oss att be. Du kan erövra platsen av bön i ditt liv - grunden för ett verkligt liv med Jesus. Pastor Per-Åke Eliasson undervisar.

    • 19:00-19:10

      Var inte rädd!. Det är viktigt med ett säkert ankarfäste i stormfyllda tider. Som kristen behöver jag ständigt rannsaka mitt liv och låta det genomlysas av Guds kärlek. Förtröstar jag på min stora tro eller på Gud?

    • 19:10-19:20

      Igal. De offrade sig båda för Israels skull, men den rabbinska judendomen förkastade dem! Se den otroliga omvändelseberättelsen om den judiske israelen Igal, en IDF-soldat.

    • 19:20-20:00

      I västkustväckelsernas kölvatten. En dokumentärfilm av Herti Dixon.

    • 20:00-20:30

      Anrison Vestine Denzako. Helande lovsång. Anrison Vestine Denzako från Burundi ansåg Gud nog hade gjort ett misstag då Han skapade henne.

    • 20:30-20:45

      Björn Stigsson - musik som Guds redskap. Efter en andlig upplevelse bildade han det kristna rockbandet Leviticus och har sedan dess turnerat i Sverige, USA, Europa och Australien.

    • 20:45-22:40

      Konsert med brasilianska Ana Paula och lovsångsbandet Diante Do Trono vid Davids torn, Trädgårdsgraven och Olivberget i Jerusalem.

    • 22:45-23:15

      Noa. Har det verkligen en gång varit en världsvid översvämning? Berör det i så fall dagens människor?

    • 23:15-23:30

      Finns det lagliga grunder för staten Israel? Vad hände i San Remo och vilken betydelse har det idag? Ge freden en chans, uppmanar Europeiska Koalitionen för Israel.

    • 23:30-00:00

      Radikal kärlek. Begränsad kärlek 1/3 Man kan inte definiera kärleken efter eget gottfinnande. Jesus visar hurdan kärleken verkligen är.

33 66 66 99
    • 19:30-20:00

      Ukrainalaisen sotilaspastorin Albertin adoptiolapset ovat nyt turvassa Suomessa.

    • 20:00-21:30

    • 20:40-05:00

      Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin

    • 05:00-05:00

      Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin

    • 05:00-05:00

    • 05:00-09:00

      Su klo 9 ja 19.

    • 09:00-10:00

      One Way TV - Kanava joka koskettaa.

    • 10:00-18:00

      Su klo 9 ja 19.

    • 19:00-19:30

      One Way TV - Kanava joka koskettaa.

    • 19:30-05:00

      Su klo 9 ja 19.