TV-opas

    • 22:20-00:05

      Dokumenttielokuva koko kansan rakastamasta näyttelijästä ja laulajasta Vesa-Matti Loirista. O: Mika Kaurismäki. T: Marianna Films Oy (2010). (U)

    • 00:05-04:00

    • 04:00-07:00

    • 07:00-08:00

      2/5: Valheen varjossa kasvanut. Joy piti koko ikänsä etäisyyttä perheeseensä, eikä hän saanut koskaan tietää, kuka hänen oikea isänsä oli. Isän henkilöllisyys pysyy mysteerinä myös Joyn kuoleman jälkeen.

    • 08:00-08:05

    • 08:05-09:00

      Kanadan vuoristosta löytyi rikas fossiili-esiintymä. Mitä nämä löydökset kertovat maapallosta 500 miljoonaa vuotta sitten ja entä eläinten evoluutiosta? Tuotanto: Red Trillium Films Inc./CBC, Kanada 2019. (U)

    • 09:00-09:05

    • 09:05-09:53

      4/4. Biologinen monimuotoisuus. Anders Lundin haluaa tehdä luonnosta villimpää. Nyt hän tapaa inspiroivia ruotsalaisia, jotka ovat onnistuneet lisäämään luonnon monimuotoisuutta omassa lähiympäristössään.

    • 09:53-10:00

      Kaupunkikalastusta talvella. (U)

    • 10:00-10:05

    • 10:05-10:55

      Pienessä latvialaiskylässä on muistomerkki asukkaille täysin tuntemattomalle ihmiselle - Teuvo Tuliolle, suomalaisen elokuvan legendalle. Ohjaaja Kristine Zelve lähtee selvittämään Tulion salaisuutta. (2012) (U)

    • 10:55-11:49

      Seurantadokumentti kuvausryhmän työskentelystä äärimmäisissä olosuhteissa Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa; tunturien huipuilla, sukelluksissa luolissa ja Jäämerellä sekä piilokojuissa erämaan keskellä. O: Marko Rö

    • 11:49-12:00

      Tuntemani talvi on luontokuvaajan Riku Karjalaisen visuaalinen tarina Suomen kylmästä ja lumisesta talvesta, joka on muuttumassa.

    • 12:00-12:25

      10/10 Aasiannorsu. Matkaamme ympäri Intiaa ja tutustumme maan rikkaaseen luontoon, eläimiin ja näiden suojeluun. Miten Intian luonnonsuojelu ja nykyajan haasteet kohtaavat?

    • 12:25-12:30

      Elämäntapana avaruus. Tiedottaja Eeva-Kaisa Ahlamo tuntee taivaan tähtikuviot (Job. 22:12).

    • 12:30-13:20

      Stéphanie d'Oustrac, mezzosopraano, sekä Radion sinfoniaorkesteri esittävät Maurice Ravelin Shéhérazaden sekä George Gershwinin An American in Paris. Orkesteria johtaa Stéphane Denève. Taltioitu 15.12.2023.

    • 13:20-13:30

      Pianisti Jukka Nykänen keskustelee Janne Palkiston kanssa tulkinnasta musiikissa.

    • 13:30-14:30

      Arkkitehti Annukka Pietilä kertoo vanhempiensa Raili ja Reima arkkitehtuurista, jolle oli leimallista paikan henki. Dipoli, Suvikumpu, Metso-kirjasto, Kalevan kirkko ja Mäntyniemi ovat esimerkkejä Pietilöiden töistä.

    • 14:30-15:29

      Suomalaislentäjien kuolemaan johtaneet onnettomuudet Alpeilla 1920 olivat aikansa mediatapahtuma. Turmien syyt eivät selvinneet koskaan. Dokumentti vie tapahtumapaikoille ja tutkii onnettomuuksia nykytekniikan avulla.

    • 15:29-15:35

      Ahma. Kömpelöltä vaikuttava suurpeto saattaa kulkea hangellakin kymmeniä kilometrejä ja kiivetä ketterästi puuhun. KK: Maija Flinkman. O: Marko Röhr. T: MRP Matila Röhr Productions Oy. (U)

    • 15:35-15:50

      Kausi 2, 9/16. Presidenttiehdokas. Tapsa valitaan IhPun presidenttiehdokkaaksi. Tai ei sittenkään, koska koko virka ehdotetaan lakkautettavaksi. (2009) (U)

      Sarja
    • 15:50-16:20

      Kausi 7, 1/7. Maanantai. Inkan, 3, sydämen väliseinän valtava aukko korjataan, jotta hän saa lisää elinvuosia. Ukrainalaissotilaan jalka rakennetaan uudelleen. Jääkiekkoilija Samu, 28, taistelee syömishäiriötä vastaan.

      Sarja
    • 16:20-16:50

      Uudenvuodenaatto on jo ovella. Elin Skagersten-Ström valmistelee verannalla pidettäviä etkoja, joissa tarjotaan nopeasti valmistuvia lohirullia ja kuplivia juomia. Lisäksi Elin näyttää juhlaideoita Strömsön aiemmilta kausilta. Yrttiasiantun

    • 16:50-16:55

    • 16:55-17:00

    • 17:00-17:10

    • 17:10-18:00

      Kausi 1, 6/8. Sankarin kuolema 2/2. Tutkinta polkee paikallaan, eikä se ole ainoa kiusallinen asia Maxin elämässä. Kun juttu lopulta nytkähtää eteenpäin, poliisille tulee kiire. Kuinka tervehenkinen toiminta voi mennä näin paha

      Sarja
    • 18:00-18:10

    • 18:10-18:15

    • 18:15-18:25

      Koe Norja ilmasta käsin.

    • 18:25-19:40

      Luontodokumentti vie Lapin erämailta Pohjoiselle jäämerelle. Huikea visuaalinen tarina alkaa vuorten synnystä ja kertoo ihmisen suhteesta luontoon. O: Marko Röhr, K: Antti Tuuri ja Marko Röhr (Suomi 2020). Kuvailutulkattu.

    • 19:40-20:27

      Kausi 24, 3/8. Aarteenetsijät 1/2. Jo vuosikymmenen ajan seikkailijat ovat etsineet aarretta kirjan vihjeiden mukaan, mutta turhaan. Nyt luvassa on lisää vihjeitä - mutta myös petosepäily ja myös töitä poliisille.

      Sarja
    • 20:27-20:29

      Me olemme yhteisiä hetkiä. Olemme jaettuja muistoja, näkymiä kaukaa ja läheltä, asettumista toisen asemaan. Olemme lupaus demokratiasta ja sydämen sivistyksestä.

    • 20:29-20:45

    • 20:45-21:00

    • 21:00-22:00

      Vuosi päätetään todelliseen hittikimaraan, joka koostuu Elämäni Biisin kaikista pidetyimmistä kappaleista. Lavalle hyppäävät kaikki ohjelman tähtiartistit, jotka esittävät kappaleet areenan isoissa puitteissa.

    • 22:00-22:46

      1/6. Juhlien loppu. 1960-luvulle sijoittuvan agenttidraaman pääosassa on vastentahtoinen agentti Harry Palmer. Jäätyään kiinni mustan pörssin kaupoista Harry pelastautuu tarttumalla tarjottuun oljenkorteen. (U)

    • 22:46-23:35

      2/6. Vaiston varassa. Operaation epäonnistumisesta huolimatta Harryn ura vakoojana saa jatkoa. Jean ei ole innoissaan uudesta työparistaan, mutta joutuu pian myöntämään, että Harrysta on hyötyä. Professori Dawsoni

    • 23:35-00:35

      Samuli Edelmann heitti Timanttisen keikan G Livelabissa elokuussa 2018. Keikan teemana on Vaiheet-levy ja sen myötä Samulin vuosi sitten edesmenneen isän Toni Edelmannin laulut. Yhdessä Samulin kanssa musisoivat pianisti Matti Pa

    • 22:58-00:45

      Britannian levyteollisuuden suuri palkintojuhla Lontoon O2-areenalla 11. helmikuuta. Esiintyjinä mm, Harry Styles, Sam Smith & Kim Petras, Wet Leg, Lewis Capaldi, Lizzo, David Guetta, Becky Hill ja Ella Henderson. (U)

    • 00:45-04:00

    • 04:00-06:50

    • 06:50-06:51

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 06:51-06:52

      Onnea, Taavetti, Taavi ja Daavid!

    • 06:52-07:04

      Kausi 1. Sisään ja ulos. Hyrräpäät löytävät hevostallin. Hevoset kulkevat sisään ja ulos.

    • 07:04-07:11

      Humpsin punaiset lapaset. On satanut lunta ja Humps pukeutuu lämpimästi.

    • 07:11-07:13

      Imuri. Imuri vie Possulin seikkailuihin.

    • 07:13-07:18

      Kausi 1. Lumi. Pipsa ja Jyri ovat innoissaan, ulkona sataa lunta. Äitipossu kehottaa laittamaan kunnolla päälle, sillä ulkona on kylmä. Lumiukkokin saa kaulaliinan, pipon ja lapaset.

    • 07:18-07:25

      Vaikea tehtävä. Metsässä Popo ja Pom tapaavat Kalle-karhun. Kallen pitäisi poimia marjoja hilloa varten, mutta hän innostuu aina kaikesta muusta. Popo keksii marjanpoiminnasta leikin, ja pian ovat hillomarjat koossa!

    • 07:25-07:31

      Minä voitin. Simo ja Jaska kilpailevat kaikesta. He juoksevat kilpaa ja syövät välipalaa kilpaa. Simo haluaa voittaa joka kerta ja Jaskaa harmittaa. Simo keksii kilpailun, jossa ei tarvitse olla isompi voittaakseen.

    • 07:31-07:42

      Miio tennispelaajana. Miiolassa järjestetään tennismestaruuskilpailut. Kauriot joutuvat perumaan osallistumisensa nelinpeliin, mutta onneksi Miio ja ystävät ovat valmiina ottamaan mailat käteen.

    • 07:42-07:44

      Lähtölaskenta. Hemmo näyttää Heimolle, miten lasketaan taaksepäin. Ykköstä seuraakin yllätys.

    • 07:44-07:44

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 07:44-07:59

      Kausi 2. Postimies Pate ja identtiset kissat. Tohtori Kilpinen on luvannut hoitaa siskonsa kissaa, joka on aivan Jessin näköinen. Kun Pate kuljettaa kissaa tohtorin luo, kissat menevät sekaisin.

    • 07:59-08:20

      Kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu kutsuu Sinut mukaan. Seikkailukone arpoo kartan ja yhdessä selvitämme tehtävät ja laulamme matkalaulut. Seikkailuseurana Senja ja Tuomo sekä muusikot Isa-Eerika ja Janne.

    • 08:20-08:32

      Kahden aina kaunihimpi. Kauppias ja rouva Kukkanen suhtautuvat molemmat penseästi uuden vuoden viettoon. Ninni haluaa saattaa nuo kaksi yksinäistä yhteen, mutta mitä siitä seuraakaan?

    • 08:32-08:44

      Kuukkeli pulassa. Ella on etsimässä rakennustarpeita ystävysten uuteen kerhotaloon, kun Valtilta lainattu onnenamuletti ajautuu vaaralliselle alueelle. Vaatiiko pelastustehtävä tuuria vai jotain aivan muuta?

    • 08:44-08:56

      Tunturipöllöt turvaan! Tirehtööri on ottanut vangiksi kaksi tunturipöllöä. Pöllöja vapauttamaan lähetetty Papu ei malta olla matkimatta Tirehtööriä, ja se tuo mutkia matkaan.

    • 08:56-08:58

      Onnea, Taavetti, Taavi ja Daavid!

    • 08:58-08:59

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 08:59-09:00

      Koulululaisten oma ohjelma!

    • 09:00-09:07

      Ahneuden palkka. Kuudennen kauden seikkailuissa Sammalperän tilalla ovat Late Lampaan mukana taas Vuhku Vahtikoira, Maajussi, lampolan luupäät ja porsastelevat porsaat.

    • 09:07-09:19

      Villit sydämet. Eka muuttuu rumpusetiksi ja Helmi muistivihkoksi.

    • 09:19-09:30

      Pelikoukussa. Tyttö ja Poika ovat hurahtaneet kännykkäpeliin, jossa kerätään pisteitä eri paikoista. Vaari on suunnitellut sisaruksille yhteisen hupipäivän, mutta pelaaminen kiinnostaisi enemmän.

    • 09:30-09:52

      Kuinka laiskiainen kesytetään. Svaiss ilmestyy kaupunkiin Saaran syntymäpäivänä - ja ihan eri miehenä kuin ennen! Saaralla on omat epäilyksensä miehen muodonmuutoksesta.

    • 09:52-09:53

      Tipu, Kotko ja Tirppa maailmalla.

    • 09:53-10:00

      Uusivuosi. Ada on kutsunut ystäviään uudenvuoden juhliin! Ohjelmassa on pullonpyöritys. Ada syyttää Santtua nössöilystä, mutta alkaakin yllättäen omalla vuorollaan jänistää. Vuoden viimeiset juhlat saavat yllättävän käänteen!

    • 10:00-11:20

      Ellan ja kavereiden koulun tilalle ollaan rakentamassa formularata. He päättävät pelastaa koulunsa osallistumalla unohtumattomaan formulakilpailuun. K: Aleksi Hyvärinen & Timo Parvela. O: Taneli Mustonen (Suomi 2012) (U)

    • 11:20-12:06

      Sohvaperunoiden 16 kausi alkaa! Ensimmäisessä jaksossa uudet ja ennalta tutut sohvikset pääsevät mm. pyörähtämään tanssilattialle, arvailemaan esiintyjiä maskien takana ja seuraamaan tähtien seikkailua viidakossa.

    • 12:06-12:54

      Elämäni Biisi ja Vain elämää täyttävät musiikilla Sohvaperunoiden olohuoneet. Aarrepaja kiinnostaa ja Sinkkulaiva kuljettaa sohvikset kellumaan rakkauden aalloille.

    • 12:54-13:43

      Sohvaperunoille tarjoillaan uunituoreita tv-ohjelmia kuten MasterChef Suomi: Professionals, Selviytyjät ja Tämä on tämä. Kutkuttaako tämä menu sohvisten makuhermoja?

    • 13:43-14:31

      Sohvaperunat jännittävät Amazing Race ja Ultimate Escape Suomi ohjelmien äärellä. Eränkävijät, Vain Elämää ja Maajussit vievät Sohvikset täysin toisenlaisiin tunnelmiin.

    • 14:31-15:19

      Luvassa laulua, naurua ja vankkaa tietämystä, kun Masked Singer, Ei saa nauraa ja Tietäjät Tietää- ohjelmat viihdyttävät Sohvaperunoita.

    • 15:19-16:10

      Sohvaperunat saattelevat Ensitreffit Alttarilla parit avioliiton satamaan ja kurkkaavat kuinka Selviytyjät selviytyvät viidakossa. Myös Tanssii Tähtien Kanssa ihastuttaa sohviksia.

    • 16:10-17:00

      ?ingvellir on Islannin ensimmäinen kansallispuisto ja islantilaisten suuressa suosiossa. Sillä on merkittävä rooli Islannin historiassa ja se on myös Unescon maailmanperintökohde.

    • 17:00-17:04

      Lumi. Pakkanen ja tuuli taikovat Lapin talveen häikäisevän hienon taidenäyttelyn. KK: Maija Flinkman. O: Marko Röhr. T: MRP Matila Röhr Productions Oy. (U)

    • 17:04-17:10

      Revontulet. Lapin kaamoksen kaunein ja kiehtovin taivaankannen ilmiö ovat revontulet. Ne jaksavat houkutella hangille ihailemaan taivaan mystistä leikkiä. T: MRP Matila Röhr Productions Oy (U)

    • 17:10-18:00

      Lähde Pikku Kakkosen iloisen joukon mukaan metkalle matkalle milloin milläkin meiningillä niin maalla, merellä kuin ilmassa - aina avaruuteen asti. Musiikillista matkan tekoa säestää Matti Kallion jo

    • 18:00-19:15

      Onneli ja Anneli lähtevät pitämään huolta hajamielisestä keksijä Vekotiituksesta. He tutustuvat Vekotiituksen tilan ihmeellisiin keksintöihin ja joutuvat suureen seikkailuun. O: Saara Cantell. Suomi 2018. (U)

    • 19:15-20:05

      Kausi 1, 12/12. Niinhän me kaikki joskus.Taivaan tulien alla on ison juhlan aika. (2007) (U)

      Sarja
    • 20:05-20:30

      Uusivuosi antaa meille tilaisuuden unohtaa vanhat mokat. Voimme uskotella itsellemme, että röökilakko pitää ja tulevaisuudessa kaikki on paremmin. (U)

    • 20:30-21:00

      Kausi 2. 2/12. Tutut hahmot valtaavat ruudun. Mukana Maxwell Gothenburgin kulttielokuva "Viimeiset Pirkkalaiset". Kyllä lähtee. (U)

      Sarja
    • 21:00-22:00

      1/6. Pelinavaus. Kun 16-vuotiaan Gabrielin isä tekee ison virheen, perheellä on edessään muutto. Uudella asuinalueella, Södertäljen maahanmuuttajavaltaisessa Ronnassa, Gabrielin toivottaa tervetulleeksi rikollispiireihin kuuluva Marko.

    • 22:00-22:22

      Kausi 3, 1/12. Miehet järkyttyvät Pihlan aaveesta, joka yhä kummittelee Tuomaksen elämässä. Intialainen vaihto-oppilas syrjäyttää Peten. Tainan hankkima autoesite horjuttaa Matin mielenrauhaa. (U)

      Sarja
    • 22:22-22:43

      Kausi 3, 2/12. Matti ottaa tosissaan työpaikan kuntotestin. Jarkko painiskelee kehollisten demoniensa kanssa ja hakee mukaan reality-ohjelmaan. Eritasoiset poskipäät vievät Tuomaksen tohtori Kazibaliksen vastaanotolle. (U)

      Sarja
    • 22:43-23:06

      Kausi 3, 3/12. Tuomas porhaltaa uusperheiden ihmeelliseen maailmaan, eli Tanen valtakuntaan. Pete hankkii paljun puhdistaakseen meridiaanit. (U)

      Sarja
    • 23:06-23:30

      Kausi 3, 4/12. Jarkko tavoittelee menestystä ryhtymällä kuumaksi kiinteistövälittäjäksi, julkisivu edellä. Matti ottaa brändäämisen haltuun. Peten mielestä kukaan ei hyväksy hänen mekkoaan. (U)

      Sarja
    • 23:30-00:55

      Ilmastotieteilijät ovat jo pitkään tutkineet Grönlannin hupenevaa jääpeitettä. Syvällä sulavan jäämassan sisällä on henkeäsalpaavan kaunista mutta myös vaarallista. Ohjaaja: Lars Henrik Ostenfeld. (Tanska 2022)

    • 22:35-01:20

      Toiminnallisessa rikosjännärissä elämän varjopuolen ammattimiehet joutuvat vastakkain nuoren tappajan lähtiessä haastamaan eläkepäivistä haaveilevaa rutinoitunutta kollegaansa.

      Elokuva
    • 01:20-02:15

      Kausi 2, 7/8. Totuus. Ellan ja Henrikin suuri unelma toteutuu. Ella saa tietoja, jotka järkyttävät häntä syvästi. Signe joutuu vihdoin lähtemään hotellista.

      Sarja
    • 02:15-03:15

      Kausi 2, 8/8. Onnesta en luovu. Ella kantaa kamalaa salaisuutta tunnollaan. Pitäisikö hänen kertoa totuus poliisille? Maria päättää kiristää Henrikiä henkensä uhalla.

      Sarja
    • 03:15-04:15

      Kausi 5, 1/35. Halpaa ja hilpeää. Siskokset Nikki ja Vicki avaavat Espanjassa pihviravintolan, jossa tarjotaan vegeruokaa. Brittiläinen realitysarja.

      Sarja
    • 04:15-05:14

      Kausi 9, 8/10. Hattu-Shaq. Vajatavaran eliitistä kamppaillaan tällä kertaa muun muassa poljinroskiskoriksessa ja sarjan tunnarin sanoittamisessa. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)

      Sarja
    • 07:10-07:35

      Kausi 2, 7/10. Tyttöjen lounas. Leila kutsuu ystäviään lounaalle ja tarjoaa heille dippilautasen, tulista kana-nuudelisalaattia, ihanan kesäisen frosse-drinkin ja maca-proteiinipalloja. Ruotsalainen ruokaohjelma.

      Sarja
    • 08:05-08:25

      Kausi 1, 19/26. Vilijonkka muuttaa naapuriin. Vilijonkka on muuttanut Muumien naapuriin. Muumipeikko ystävineen yrittää saada hänen lapsiaan leikkimään, mutta Vilijonkan lapset eivät koskaan leiki.

      Sarja
    • 08:25-08:55

      Kausi 1, 20/26. Vieraita avaruudesta. Muumimamman kasvimaalla on omituisen näköinen vekotin, joka näyttää lentävältä lautaselta. Lapset löytävät Muumilaaksosta myös omituisen olion, joka näyttää olevan poissa tolaltaan.

      Sarja
    • 08:55-10:00

      6/7. Rannikot. Valtamerten rannikoilla vuorovesi hallitsee lukuisien lajien elämää. Siellä vaanii monia vaaroja, mutta eri elementit hallitseville ne ovat palkitsevia paikkoja. Brittiläinen luontodokumenttisarja.

    • 10:00-11:45

      Lohikäärmeiden lähes kadottua Bayalan kuningaskunnasta keijujen maagiset voimat ovat hupenemassa.

      Elokuva
    • 11:45-12:00

      Kausi 1, 5/6. Ruohotasankojen elämää. Kuvausryhmä on saapunut Kazirangan kansallispuistoon Koillis-Intiaan. Ryhmän on oltava varovainen, sillä tasangolla liikkuu vaarallisia eläinlajeja. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 12:00-12:30

      2/14. Mr. Beanin paluu. Syntymäpäivää on hienoa juhlistaa ravintolassa, vaikka tilaisi sitten listan halvimman annoksen. Mr. Bean valmistautuu tervehtimään kuninkaallisia elokuvaensi-illassa. Brittikomedia.

    • 12:30-13:30

      Nopein ankka. Kilpailijoiden luovuus joutuu koetukselle ja nauruhermoja kutkutellaan, kun hullunkurisiin tehtäviin liittyvät muun muassa donitsi, muovailuvaha ja vaaka. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)

    • 13:30-14:25

      Kausi 8, 7/14. Uusia rooleja. Penn pääsee puvustajaksi, ja Teller ja Alyson saavat uudet esiintymisasut. Teller pääsee esittämään myös kamelia ja rikasta miestä. Amerikkalainen viihdeohjelma.

      Sarja
    • 14:25-15:30

      6/12. Vieraana on entinen Formula 1 -kuljettaja Heikki Kovalainen sekä aktiivinen motoristi-kitaristi Costello Hautamäki. Olimme mukana myös Vuoden Auto Suomessa 2024 -kilpailussa. Ohjelman juontaa Helen Karim.

    • 15:30-15:55

      MTV Urheilun studiossa ennakoidaan liigakierrosta ja illan ottelua. Juontajana Teemu Niikko asiantuntijoinaan Pekka Saravo ja Karri Kivi. Tapahtumia jääntasolla raportoi Siim Liivik.

    • 15:55-16:45

      Kärpät - Tappara, Oulun Energia Areena (30.12.2023). Selostajana Mika Saukkonen, Ari Vallin.

    • 16:45-17:40

      Kärpät - Tappara, Oulun Energia Areena (30.12.2023). Selostajana Mika Saukkonen, Ari Vallin.

    • 17:40-18:30

      Kärpät - Tappara, Oulun Energia Areena (30.12.2023). Selostajana Mika Saukkonen, Ari Vallin.

    • 18:30-19:00

      Illan ottelun ja liigakierroksen jälkipelit käydään läpi MTV Urheilun -studiossa. Juontajana Teemu Niikko asiantuntijoinaan Karri Kivi ja Pekka Saravo.

    • 19:00-19:10

    • 19:10-19:15

    • 19:25-19:55

      Kausi 4, 7/8. Talohuolet saavat Klaran miettimään katastrofeja, ja Mats joutuu rehkimään joka suunnalla. Lily vie Abben tämän elämän ensimmäiselle mustikkaretkelle. Ruotsalainen komediasarja.

      Sarja
    • 19:55-21:00

      6/7. Rannikot. Valtamerten rannikoilla vuorovesi hallitsee lukuisien lajien elämää. Siellä vaanii monia vaaroja, mutta eri elementit hallitseville ne ovat palkitsevia paikkoja. Brittiläinen luontodokumenttisarja.

    • 21:00-22:00

      Kausi 1, 5/6. Henrik ei luovuta. Anna ja Henrik uskovat pelastaneensa poikansa, mutta sitten Niko pakenee saaresta. Lefa etsii kuumeisesti poikansa tappajaa. Anna alkaa epäillä, että Nikolla saattaa olla rikostoveri.

      Sarja
    • 22:00-22:10

    • 22:10-22:20

    • 22:20-22:25

    • 22:25-22:35

    • 22:35-00:50

      Toimintaseikkailun tapahtumat sijoittuvat 23 vuotta 'Predator - saalistajan' tapahtumien jälkeen. Entinen sotilas ja nykyinen palkkasoturi Royce herää tajuttomuudesta pudotessaan laskuvarjolla viidakkoon.

      Elokuva
    • 00:00-00:05

      Kausi 1. Jakso 2/10. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista. (4')

      Sarja
    • 00:05-02:05

      (Sex Tape 2014). Hulvattomassa komediassa seksielämäänsä piristystä kaipaava pariskunta kuvaa seksivideon. Elämästä tulee kuitenkin yllättäen hyvin hankalaa, kun video pääsee katoamaan, ja kaikki kopiot pitää löytää tavalla tai toisella ennen kuin sukulaiset ja ystävät näkevät sen. Pääosissa: Cameron Diaz, Jason Segel, Rob Corddry, Ellie Kemper, Rob Lowe, Harrison Holzer ja Jack Black. Ohjaus: Jake Kasdan. (90')

      Elokuva
    • 02:05-03:05

      Kausi 2. Jakso 7/10. Akseli ja Ossi herättävät kauhua golf-kentällä ja syövät enemmän tacoja kuin Texasin laki sallii. Raja tulee lopulta vastaan ja pakoautoa on vaihdettava. Arkansas, hoi! Täältä tullaan! Kotimainen ruokaohjelma. (42')

      Sarja
    • 06:00-06:05

      Kausi 1. Jakso 15/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.

      Sarja
    • 06:05-06:25

      Kausi 1. Jakso 10/26. Tervetuloa Halimaahan! Nallet kutsuvat mukaan jännittäviin seikkaailuihin, jossa opimme tärkeitä taitoja! Joku järjestää kuitenkin pieniä jekkuja matkan varrelle... Lastenohjelma. (21')

      Sarja
    • 06:25-06:50

      Kausi 1. Jakso 11/26. Tervetuloa Halimaahan! Nallet kutsuvat mukaan jännittäviin seikkaailuihin, jossa opimme tärkeitä taitoja! Joku järjestää kuitenkin pieniä jekkuja matkan varrelle... Lastenohjelma. (21')

      Sarja
    • 06:50-07:15

      Kausi 1. Jakso 13/52. Kaveruskopla Kolli, Pöllö ja Gekko muuttuvat yön pimeinä tunteina rohkeiksi pyjamasankareiksi, jotka taistelevat ilkeitä pahiksia vastaan. Pahikset aikovat pilata ihmisten päivät, jos pyjamasankarit eivät tartu toimeen! Lastenohjelma. (23')

      Sarja
    • 07:15-07:35

      Kausi 2. Jakso 13/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma. (21')

      Sarja
    • 07:35-07:50

      Kausi 1. Jakso 45/52. Nuori etsivä Tyler King ratkaisee visaisimmatkin mysteerit nokkelien ystäviensä avulla! Lastenohjelma. (12') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.

      Sarja
    • 07:50-08:10

      Kausi 1. Jakso 11/13. Kun Owen ja Claire jäljittävät kadonnutta Allisonia viidakossa, Owen löytää myrkyllisen esihistoriallisen kasvin. Häntä alkavat vaivata oudot oireet, joiden päätteeksi hän kuvittelee olevansa velociraptor! Samaan aikaan Danny, Sinjin, Allison ja Hudson saapuvat aarrejahdin loppusuoralla Mount Sibolle. Kuullessaan Dannyn todelliset aikeet Jurassic Worldin varalle Allisonin mieli muuttuukin... Lastenohjelma. (21')

      Sarja
    • 08:10-08:20

      Kausi 1. Jakso 12/20. LEGO City Adventures -lastensarjassa eletään metropolin vilskeessä. Arkisen aherruksen ohella pääsemme seuraamaan poikkeuksellisia seikkailuja ja sankareita, joiden kykyihin ei ensisilmäyksellä ehkä uskoisi! Lastenohjelma. (10')

      Sarja
    • 08:20-08:25

      Kausi 1. Jakso 15/52. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')

      Sarja
    • 08:25-08:50

      Kausi 1. Jakso 13/26. Betameche parantelee työkalupalloaan, mutta tuunauksella on odottamattomia seurauksia. Kaiken lisäksi pallo karkaa, ja kun seidet ovat metsästämässä lähistöllä, päätyy pallo vääriin käsiin. (23')

      Sarja
    • 08:50-08:55

      Kausi 1. Jakso 12/13. Tämän Angry Birds -sarjan pääosassa ovat tyttölinnut Stella ja hänen viisi parasta ystäväänsä Poppy, Willow, Dahlia, Luca ja Gale. Yhdessä kaverukset tutkivat, seikkailevat ja pitävät hauskaa Kultaisella Saarella! Suomalainen animaatiosarja. (5')

      Sarja
    • 08:55-09:00

      Kausi 3. Jakso 23/26. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')

      Sarja
    • 09:00-09:55

      LEGO Friends: Uusia alkuja (S)

      Elokuva
    • 09:55-11:35

      (Magic Arch 2020). Värikäs koko perheen komedia sukeltaa meren pinnan alle rohkeuden ja seikkailun valtakuntaan. Eräänä päivänä Delphi-delfiini löytää taikaportin, joka toteuttaa kaikkien sen läpi käyvien toiveet. Ikävä kyllä ilkeät mureenat käyttävät taikaporttia tullakseen valtavan suuriksi ja uhatakseen rauhallista kalakylää. Jotta Delphi voisi pelastaa ystävänsä pahiksilta, sen täytyy kerätä rohkeutensa, ottaa haltuun salainen lyöntitekniikkansa ja löytää kadonnut isänsä. Suomenkielisen version äänirooleissa: Martti Manninen, Jon-Jon Geitel, Osku Ärilä, Anna-Maija Tuokko, Markku Huhtamo. Ohjaus: Vasiliy Rovenskiy. (80')

      Elokuva
    • 11:35-12:35

      Kausi 2. Jakso 7/8. Eläintenhoitaja Susanin päivään kuuluu näätäeläinten koulutusta sekä korppien ja karhujen hoitamista. Eläimet saavat helleherkkuja ja Marjut viilentää myskihärkien tallia vedellä. Meripelastusseura kyyditsee jälleen kuutteja ulkosaaristoon. Kotimainen eläinohjelma. (41')

      Sarja
    • 12:35-14:30

      (Missing Link 2019). Seikkailukomediassa löytöretkeilijä Sir Lionel Frost etsii vimmatusti myyttisiä olentoja päästäkseen jäseneksi arvostettuun, yläluokkaisten seikkailijoiden kerhoon. Saatuaan salaperäiset ohjeet löytää legendojen isojalka, Frost aloittaa matkan Amerikan kautta Himalajan vuoristoon, kannoillaan hänet pysäyttämään palkattu roisto. Matkalla syntyy epätodennäköinen ystävyys. Laika-studion animaatio on toteutettu stop-motion tekniikalla. Pääosissa: Hugh Jackman, Zach Galifianakis, Zoe Saldana, Timothy Olyphant ja Emma Thompson. Ohjaus: Chris Butler. (90')

      Elokuva
    • 14:30-15:00

      Kamppailu salibandyn Suomen mestaruudesta alkaa syyskuussa ja huipentuu kevään pokaalin nostoon! Katso kauden jokainen matsi suorana tai tallenteena! Urheiluohjelma.

    • 15:00-17:30

      Kamppailu salibandyn Suomen mestaruudesta alkaa syyskuussa ja huipentuu kevään pokaalin nostoon! Katso kauden jokainen matsi suorana tai tallenteena! Urheiluohjelma.

    • 17:30-18:30

      Kausi 1. Jakso 8/10. Hikikarpaloita ja hyönteistorjuntaa. Jannen maitoauton matka alkaa Temmeksellä jo aamukahdelta, kun taas Vöyrillä Niclas on saanut nukkua muutaman tunnin pidempään ennen kuin suuntaa puukuormien ajoon sekä hyönteistorjuntatehtäviin. Anni-Riinan työpäivä soljuu sekalaisen sellukuorman kanssa kohti Lappeenrantaa, kun taas Juhon työpäivään tulee yllätysajokeikka. Kotimainen realityohjelma. (41')

      Sarja
    • 18:30-18:35

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (1')

    • 18:35-20:50

      (Teit meistä kauniin 2016). Isänsä kuoltua Heinolaan muuttanut Toni Wirtanen perustaa punk-bändin kaverinsa Antti Lautalan kanssa. Kun porukkaan liittyy vielä Sipe Santapukki, bändi nimetään Apulannaksi. Vaihto-oppilaaksi Heinolaan tullut Mandy liittyy basistiksi, ja samalla kuvioihin ilmestyy pahamaineinen Tuukka Temonen. Vaikeudet vahvistavat Apulantaa, josta tulee lopulta koko kansan tuntema punk-bändi. Tositapahtumiin perustuvan elokuvan pääosissa Roope Salminen, Teppo Manner, Tatu Sinisalo, Mimosa Willamo, Inka Kallén ja Laura Malmivaara. Ohjaus: Tuukka Temonen. (110')

      Elokuva
    • 20:50-20:55

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 20:55-20:58

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (1')

    • 20:58-21:00

      Kausi 2023. Jakso 364/365. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')

      Sarja
    • 21:00-23:45

      Kaija Koo on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista artisteista. Hän valloitti Helsingin Olympiastadionin elokuussa 2023 upealla keikallaan. Kotimainen musiikkiohjelma.

    • 23:45-23:50

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (1')

    • 23:50-01:40

      (Koskinen: Piripolkka 2022). Vanha mies pahoinpidellään julmasti Tampereen Nekalassa, ja Hervannassa tapahtuu tuhopoltto. Tekijöiksi epäillään jengiä, jonka nuorin jäsen on vasta 15-vuotias tyttö. Pian yksi joukon jäsenistä löytyy surmattuna. Koskinen tutkijaryhmineen joutuu selvittämään järjettömältä tuntuvaa rikossarjaa. Tehtävä ei ole helpoimpia, ja tuskissaan ovat myös tapahtumien pyörteisiin ajautuneet nuoret, jotka kuolevat yksi kerrallaan. Huumenuorten surmien takaa paljastuu synkkiä salaisuuksia ja lopulta Koskinen kollegoineenkaan ei ole enää turvassa. Pääosissa: Eero Aho, Maria Ylipää, Turkka Mastomäki, Jon-Jon Geitel, Anna Ackerman, Petra Karjalainen, Samuel Kujala. Ohjaus: Lauri Nurkse ja Riku Suokas. (88')

      Elokuva
    • 23:04-00:43

      Bulgarialainen taksikuski joutuu ongelmiin yrittäessään tienata rahaa päästäkseen Suomeen perheensä luo. Rikolliset, korruptoituneet viranomaiset ja menneisyyden erheet hidastavat Ivanin matkaa. O: Tonislav Hristov (Suomi-Ru

    • 00:43-04:00

    • 04:00-07:35

    • 07:35-07:57

      1/26. Intiaani-Joe on muuttanut Huckin mökkiin ja kieltäytyy lähtemästä.

    • 07:57-08:25

      1/10. Sähköankeriaat Elvis ja Elvira joutuvat röntgeniin, sillä jompikumpi on nielaissut naulan. Toimenpide vaatii henkilökunnalta erityistä varovaisuutta. (U)

    • 08:25-08:46

      1/5. Leia haluaa päästä pois Peilitieltä ja nolon Unon luota. Mutta ovatko Ode ja Ande oikeassa? Lisääkö joku myrkkyä kouluruokaan? Ja liittyykö asia kuolleisiin variksiin? Kotimainen lasten draamasarja. (U)

    • 08:46-09:06

      2/5. Jos koulun kello soi kolme kertaa, vahtimestarin haamu ilmestyy. Leia sanoo, että jos pelkää jotain, se pitää vain kohdata. Muuten ei tiedä, mikä on oikeasti pelottavaa. Uno ei kuitenkaan halua kohdata sitä. Kotimainen lasten draa

    • 09:06-09:24

      3/5. Miksi Leia pelkää veneitä? Uno ja Leia lyövät vetoa siitä, kumpi uskaltaa tehdä sen, mitä pelkää eniten. Sitten tapahtuu jotakin yllättävää. Kotimainen lasten draamasarja. (U)

    • 09:24-09:44

      4/5. Kuka metsässä oleva nainen on? Onko hän todellinen? Uno paljastaa suuren salaisuutensa Leialle. Voivatko kadonneet palata peilimaailmasta? (U)

    • 09:44-10:06

      5/5. Leiaa ja Unoa seurataan. Ellei pelastus löydy peilimaailmasta, mistä sitten? Entä voiko Toriin luottaa? Kotimainen lasten draamasarja. (U)

    • 10:06-11:00

      Norjalainen oopperatähti Lise Davidsen palaa kotimaahansa juhlimaan joulua Norjan radion sinfoniaorkesterin kanssa. Lisellä on takanaan vilkas vuosi, jonka aikana hän on esiintynyt muun muassa New Yorkin Metr

    • 11:00-12:00

      2/4. Jääkiteiden voima. Millaisia mahdollisuuksia ja uhkia lumeen ja jäähän kätkeytyy? Esittelyssä jäätie tukkirekalle ja työtä jäänmurtajalla. Kuulemme myös lumivyörystä selvinneen Jennyn tarinan. (U)

    • 12:00-13:58

      Klassikkojännärissä tuntematon mies alkaa uhkailla pankkivirkailijaa ja tämän sisarta pankin ryöstämiseksi. N: Glenn Ford, Lee Remick. O: Blake Edwards. (Experiment in Terror, USA 1962)

    • 13:58-14:15

      Lisää puhetta klassikosta. Nika Savolainen, Anna Möttölä ja Joonas Nykänen hyytävän trillerin äärellä.

    • 14:15-15:40

      Cannesissa palkittu elokuva Ranskan rautatieläisten kamppailusta miehittäjiä vastaan, kuvattuna heti sodan jälkeen oikeita paikkoja ja amatöörinäyttelijöitä käyttäen. O: René Clement. (La bataille du rail, Ranska 194

    • 15:40-17:25

      Jouluaaton aamuna Lontoossa valmistaudutaan joulunviettoon, mutta saita ja kylmä Ebenezer Scrooge ei pidä ympärillä häärivistä ihmisistä eikä joulusta. Yöllä joulun henget vievät Scroogen menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuu

    • 17:25-17:55

      5/6: "Kaikki haisevat hikivarpailta." Monot mäkeen ja pelastusliivit tilalle. Purjevene Skydancer vie tytöt jäävuoren lomasta kohti uutta laskettelukokemusta. Eniten he kuitenkin unelmoivat suihkusta ja kunnon vessasta.

    • 17:55-18:00

      Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    • 18:00-18:10

      Mosse käy suklaatehtaassa ja selvittää, kuinka suklaata tehdään. Tuotanto: Luna Media, 2023.

    • 18:10-19:29

      Seiskaluokkalaisen Asken elämä ei ole helppoa. Eräänä päivänä hän saa salaperäisen ruudullisen ninjanuken, joka on elävä ja auttaa Askea ratkomaan tämän ongelmia, koskivatpa ne sitten tyttöjä tai kiusaamista. Vastineeksi Aske

    • 19:29-19:39

      Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    • 19:39-19:49

      Urheilu-uutisia.

    • 19:49-20:00

      Kun Linda Bergholm-Montenegro saapui Suomeen vuonna 2007, maan kylmyys, pimeys ja hiljaisuus tulivat hänelle järkytyksenä. Muuton syy oli rakkaus, mutta siirtyminen Perun miljoonakaupungista Limasta Kemiönsaaren

    • 20:00-20:38

      Mistä vallalla oleva ydinperhekäsitys on peräisin, ja miten sateenkaariperheet ovat muuttaneet sitä? Sateenkaari-ihmisten moninaiset perhemuodot toimivat muutoksen vetureina ja avaavat tilaa kaikenlaisille vanhemmille.

    • 20:38-21:15

      Miltä näyttää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historia aina Turun linnan holveista talvisotaan? Sateenkaari-ihmisten oma historia on aina ollut olemassa, mutta sitä on pidetty piilotettuna.

    • 21:15-21:21

      Mikko Kouki ottaa Pahan poliisin roolin. Dome Karukoski ja Kalle Kinnunen liittyvät keskustelemaan Orson Wellesin noir-klassikosta.

    • 21:21-23:07

      Nuori hääpari joutuu rikosten keskelle rajakaupungissa, jossa valtaa pitää korruptoitunut poliisipäällikkö. N: Charlton Heston, Janet Leigh, Orson Welles, Marlene Dietrich. O: Orson Welles. (Touch of Evil, USA 19

    • 23:07-23:30

      Lisää puhetta klassikosta. Mikko Kouki, Dome Karukoski ja Kalle Kinnunen keskustelevat Orson Wellesin noir-klassikosta.

    • 23:30-23:50

      Mulkkukuvista tarpeekseen saanut nainen löytää silmälasit, joilla näkee ketkä miehet ovat todellisia mulkkuja - ja sehän ei mulkkuja miellytä. N: Sonja Kuittinen, Tommi Korpela, Santeri Helinheimo Mäntylä. O: Ilja Rau

    • 23:50-23:59

      "Pyhyyden ajatus." Puhetta elokuvasta Aguirre, Jumalan viha, ohjaaja Werner Herzogista ja Popol Vuh'n musiikista.

    • 23:59-04:00

    • 23:15-01:15

      Toimintatrillerissä rikolliset murhaavat keksijän perheen, ja tämä päättää panna koko yhteiskunnan maksamaan siitä hyvästä. Pääosissa Jamie Foxx ja Gerald Butler. (u)

      Elokuva
    • 01:15-02:00

      Kausi 16, 2/15. Haulikkomies. Poliisin aseistettu yksikkö etsii miestä, jonka epäillään kantavan katkaistua haulikkoa. Kaahariparivaljakko keksii innovaativisen viestintätavan. Brittiläinen poliisisarja. (u)

      Sarja
    • 02:00-02:45

      Kausi 9, 10/10. Mietitään tehtävän henkeä. Mieletön kausi huipentuu finaaliin, jossa ratkeaa kokonaiskisan voittaja. Viikkopalkinnoiksi on luvassa pitkää ja ohutta. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)

      Sarja
    • 02:45-03:10

      Kausi 5, 19/22. Ikävä rehtoria. Koulu joutuu tuuliajolle, kun Bartin koira aiheuttaa rehtorin erottamisen. (u)

      Sarja
    • 03:10-03:36

      Kausi 5, 20/22. Poika joka tiesi liikaa. Koulupinnari Bartin omatunto venyy ja venyy, vaikka hän tietää oletetun hirvittävän rikoksen tapahtumien kulun. (u)

      Sarja
    • 06:30-06:50

      Kausi 1, 16/20. One-two-three, nyt mennään! Robotti Rax oppii vieraskielisiä numeroita superhauskalla tavalla! Miten hirvi viitotaan? Maahisten käännöskone osoittautuu oikulliseksi. Tule mukaan jännittävään Musapattipeliin!

      Sarja
    • 06:50-07:15

      Kausi 1, 7/26. Ninni on näkymätön. Tuu-tikki tuo Muumiperheen luokse tytön, joka on muuttunut näkymättömäksi. Tuu-tikki toivoo, että Muumiperheen luona Ninni uskaltaisi taas tulla näkyväksi.

      Sarja
    • 07:15-07:40

      Kausi 1, 8/26. Ninni näkyy jälleen. Ninni on ollut näkymätön ilkeän tätinsä vuoksi, mutta nyt hänestä voi nähdä jo kaiken muun paitsi kasvot. Lapset lähtevät leikkimään piiloleikkiä metsään. Haisuli keksii ikävän juonen.

      Sarja
    • 07:40-08:00

    • 08:00-08:30

      Kausi 23, 6/22. Suuri kirjakeikka. Lisa pettyy lempikirjoihinsa, mutta Homer inspiroituu kokoamaan joukkion tarkoituksena kirjoittaa menestysromaani. Kustannusmaailmassa on kuitenkin omat hämärät koukeronsa. (u)

      Sarja
    • 08:30-09:00

      Kausi 23, 7/22. Koskenlaskua uraputkessa. Homer kohoaa ydinvoimalassa huippuvirkaan. Cocktailit ja menevä elämäntapa ovat koitua kohtalokkaiksi. Bart tutustuu tyttökirjojen maailmaan. (u)

      Sarja
    • 09:00-09:30

      Kausi 4, 19/20. Vaaleanpunainen varas / Mini-Jalmari. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi. (u)

      Sarja
    • 09:30-10:00

      Kausi 4, 20/20. Paras päivä / Lahjapurkka. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi. (u)

      Sarja
    • 10:00-10:30

      Kausi 15, 15/22. Homerin riippuvuus. Marge innostuu viineistä, mutta Homerin kanssa juhlimisessa on aina omat riskinsä.

      Sarja
    • 10:30-11:35

      Kausi 18, 15/17. Kaivinkonevaras. Vanha Golf kaahaa hengenvaarallisesti poliisia pakoon, mutta jakson erikoisin takaa-ajokohde on huomattavasti hitaampi: varastettu kaivinkone. Brittiläinen poliisisarja.

      Sarja
    • 11:35-12:30

      Kausi 10, 1/10. Jumalan peräpukamat. Kauden avausjaksossa päästään mm. taikomaan esineitä kadoksiin. Brittiläinen viihdeohjelma.

      Sarja
    • 12:30-13:00

      Kausi 15, 16/22. Karkulaiset. Uusien konnankoukkujensa ansiosta Bart joutuu ojennuslaitokseen, mistä hän pakenee pahana tyttönä tunnetun uuden ystävättärensä kanssa. Vierasäänet: Sarah Michelle Gellar, Jane Kaczmarek.

      Sarja
    • 13:00-14:00

      Kausi 11, 7/10. Tuskaa ja maatuskaa. Tänään etsitään erikoisia esineitä seinälle, muistellaan tehtävänantoa, kokkaillaan maatuskatyyliin, vältellään hälytystä ja tungetaan tavaroita kumisaappaisiin ja -hanskoihin.

      Sarja
    • 14:00-14:25

      Kausi 7, 28/29. Rokki soimaan. Darrell ja Brandon bongaavat varastostaan vanhoja kitarapedaaleja. Mary taas löytää jukeboksin, vai löytääkö sittenkään? Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja. (u)

      Sarja
    • 14:25-15:00

      Kausi 7, 29/29. Lomatunnelmissa. Dave löytää kerrankin esineen, josta hän ei tiedä mitään. Brandi joutuu ahkeroimaan kahden edestä, koska Jarrod päättää olevansa lomalla. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja. (u)

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Kausi 16, 4/15. Auto jumissa. Pikkutielle hylätty Toyota vastustelee poliisien yrityksiä saada se liikkeelle. Auto pitäisi kuitenkin saada turvaan epäilyttävältä alueelta. Brittiläinen poliisisarja. (u)

      Sarja
    • 16:00-17:00

      Kausi 2, 7/8. Kyttäyskeikka. Takavarikoijilla ja poliiseilla riittää kiirettä, kun laittomasti pysäköityjen tai ilman papereita liikkuvien autojen takaa paljastuu useampia rikkeitä. Brittiläinen tosi-tv-sarja. (u)

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 12, 12/12 Kivaa on ollut, mutta tähän päättyy. Huolet eivät huolehtimalla loppuneetkaan. Panelisteina: Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Pirjo Heikkilä. Vieraana stand up-koomikko Matti Patronen.

      Sarja
    • 18:00-18:30

      Kausi 1, 5/8. Rakkautta ilmassa. Larsilla on sutinaa entisen lapsenvahtinsa kanssa ja lähtee viemään tälle syntymäpäivälahjaa. Asim on saamassa hermoromahduksen, ja pojat viheltävät pelin poikki. Norjalainen draamakomedia. (u)

      Sarja
    • 18:30-19:00

      Kausi 5, 15/22. Homer, seuraava astronautti. NASA pyrkii saamaan enemmän näkyvyyttä lähettämällä tavallisia tallaajia avaruuteen. Vierailijaääninä astronautti Buzz Aldrin sekä amerikkalaismuusikko James Taylor. (u)

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 5, 22/24. Loukatut. Chandler ei usko Joeyn uuden roolin tekevän tästä tähteä. Phoebe ei kestä Rossia lähellään. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. (u)

      Sarja
    • 19:30-20:00

      Kausi 5, 23/24. Las Vegas ja kaikki on sekas, osa 1/2. Matka Vegasiin tuottaa enimmäkseen harmittavia takaiskuja. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. (u)

      Sarja
    • 20:00-20:30

      Kausi 5, 24/24. Las Vegas ja kaikki on sekas, osa 2/2. Eräät nauttivat uhkapelistä sillä aikaa, kun jotkut joutuvat eristyksissä häpeämään liiallista karvankasvuaan. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. (u)

      Sarja
    • 20:30-21:00

      Kausi 6, 1/25. Vegasin seuraukset. Rachel ja Ross heräävät muistelemaan, mitä tulikaan tehtyä. Monica ja Chandler etsivät merkkiä päätöksenteon helpottamiseksi. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. (u)

      Sarja
    • 21:00-23:15

      Viisi nuorta löytää ikivanhan avaruusaluksen ja huomaa saaneensa yliluonnolliset voimat. Muukalaiset aikovat tuhota maailman, joten nuorten on pelastettava maailma. Heistä tulee Power Rangers.

      Elokuva
    • 23:15-01:10

      Mitä tapahtuu, kun Hollywoodin taaloja tahkoavat hienohelmat lähtevät tekemään vakavaa sotadraamaa Vietnamin viidakkoon? (u)

      Elokuva
    • 23:20-01:30

      Gareth Edwardsin ohjaama elokuva Godzilla on Tohon ikonisen hirviön eeppinen paluu.

      Elokuva
    • 01:30-03:20

      Syyllisyyden vaivaamana epäonnistuneen työn jälkeen palkkamurhaaja Ray ja hänen kumppaninsa odottavat armottoman pomonsa käskyjä Bruggessa, Belgiassa, viimeisessä paikassa maailmassa, missä Ray haluaa olla. 107 min.

      Elokuva
    • 03:20-04:10

      Kausi 2, osa 7. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.

      Sarja
    • 04:10-04:35

      Kausi 150, osa 7. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 04:35-05:00

      Kausi 1, osa 8. Karaoke ei ollut vain viime vuosisadan keksintö. Paluu viikinkikylään!

      Sarja
    • 05:00-05:50

      Kausi 2, osa 3. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.

      Sarja
    • 06:25-07:10

      Kausi 2, osa 4. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.

      Sarja
    • 07:10-08:00

      Kausi 4, osa 3. Buddy Valastro ja Duff Goldman kisaavat tiimeineen kumpi tekee hienomman ja maukkaamman joulukakun. He valitsevat jokaiselle mittelölle eri jouluteeman.

      Sarja
    • 08:00-08:20

      Kausi 1, osa 3. Giada De Laurentiis kokkaa jälleen uskomattomia herkkuja ja ruokia vierailleen - tällä kertaa kulman takana olevan loma-ajan hengessä. (Giada's Holiday Handbook, Lifestyle, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 08:20-08:40

      Kausi 1, osa 4. Giada De Laurentiis kokkaa jälleen uskomattomia herkkuja ja ruokia vierailleen - tällä kertaa kulman takana olevan loma-ajan hengessä. (Giada's Holiday Handbook, Lifestyle, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 08:40-09:30

      Kausi 1, osa 4. Selena Gomez ja kokki Claudette Zepeda palaavat Selenan juurille valmistaessaan meksikolaisen juhla-aterian. (Selena + Chef: Home for the Holidays, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)

      Sarja
    • 09:30-10:20

      Kausi 2, osa 2. Remonttipariskunta Ben ja Erin Napier ovat isomman haasteen edessä, kun koko kaupunki menee remonttiin. Mukana menossa myös julkkisvieraita. (Home Town Takeover, Tosi-tv, Kanada, 2023)

      Sarja
    • 10:20-11:10

      Kausi 2, osa 8. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.

      Sarja
    • 11:10-12:50

      Oscar-palkitussa eläinelokuvassa maatilalle saapuva pieni Babe-possu pääsee osaksi paimenkoirien perhettä ja oppii pian itsekin eteväksi lampaiden kaitsijaksi. 88 min. Ohjaus: Chris Noonan.

      Elokuva
    • 12:50-14:30

      Yritysmoguli Michelle Darnell joutuu vankilaan sisäpiirikauppojen takia.

      Elokuva
    • 14:30-16:15

      Uusinta Ruotsin Göteborgista, U20 jääkiekko-ottelusta Kanada-Ruotsi. Selostajana Oskari Saari, asiantuntijana Ismo Lehkonen. (Urheilu, Ruotsi, 2023)

    • 16:15-18:00

      Uusinta Ruotsin Göteborgista, U20 jääkiekko-ottelusta Latvia-Suomi. Selostajana Oskari Saari, asiantuntijana Ismo Lehkonen. (Urheilu, Ruotsi, 2023)

    • 18:00-20:30

      Suora lähetys Ruotsin Göteborgista, U20 jääkiekko-ottelusta Sveitsi-Norja. Selostajana Nuutti Vihtilä. (Urheilu, Ruotsi, 2023)

    • 20:30-21:00

      Erikoisjaksossa nähdään parhaita paloja ikonisen autosarjan matkan varrelta. (Top Gear: Best Of Specials: Extra Special, Viihde, Iso-Britannia, )

    • 21:00-23:15

      Riehakas komedia polttareista, jotka menevät todella pahasti poskelleen. Vain kaksi päivää ennen häitään Doug ajaa Las Vegasiin kolmen kaverinsa kanssa.

      Elokuva
    • 23:15-01:55

      Hän on palannut juuri ajoissa, sillä niiden viiden vuoden aikana, jolloin Superman etsi kotiplaneettaansa, asiat muuttuivat hänen adoptioplaneetallaan. Lois Lanella on poika.

      Elokuva
    • 23:00-01:00

      (Nuotin vierestä 2014). Lauri Nurksen ohjaamassa draamakomediassa Arto Mulkonsaari (Riku Nieminen) lähtee Leena-äitinsä (Leena Uotila) kanssa kohti Kotkassa järjestettäviä karaoken SM-kilpailuja. Aluksi Arto panee koko hankkeelle vastaan mutta heltyy pikku hiljaa, kun huomaa, kuinka tärkeä asia laulaminen juuri puolisonsa menettäneelle äidille on. Onpa äidillä toki omatkin tarkoitusperänsä sille, miksi hän haluaa juuri poikansa matkalle mukaan. Pääosissa: Riku Nieminen, Leena Uotila, Essi Hellén, Pihla Viitala, Juha Muje. Ohjaus: Lauri Nurkse. (94')

      Elokuva
    • 01:00-01:30

      Kausi 1. Jakso 1/10. Akin farkut. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) yksityiselämää. Anne ja Ellu työskentelevät samassa koulussa ja viihtyvät parhaiten Ellun terveydenhoitohuoneessa, jonka rauhaa oppilaat välillä häiritsevät. Kotimainen komediasarja. (22')

      Sarja
    • 01:30-02:00

      Kausi 1. Jakso 2/10. Mel Gibson. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta Havukainen. Ohjaus Johanna Vuoksenmaa. Kotimainen komediasarja. (22')

      Sarja
    • 02:00-02:30

      Kausi 1. Jakso 3/10. Tipatonta. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta Havukainen. Ohjaus Johanna Vuoksenmaa. Kotimainen komediasarja. (20')

      Sarja
    • 02:30-03:00

      Kausi 1. Jakso 4/10. Sutinaa. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta Havukainen. Ohjaus Johanna Vuoksenmaa. Kotimainen komediasarja. (23')

      Sarja
    • 03:00-04:00

      Kausi 7. Jakso 3/6. Perhe on paras?. Wegorekeilla on rahaa ja täyteen ahdettu aikataulu. Bartereilla rahaa on vähemmän, mutta yhteistä aikaa sitäkin enemmän. Kumpi on tärkeämpää? Englantilainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 04:00-05:00

      Kausi 7. Jakso 4/6. Neuvottelun jalo taito. Cutmoret uskovat, että heidän omaisuutensa on neuvottelutaidon ansiota. Howardeilla aikaa neuvotteluihin ei ole, sillä isän työ toisella paikkakunnalla syö kaiken yhteisen ajan. Englantilainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 6. Jakso 4/8. Philin piina. Phil ja Kirstie suuntaavat Aylesburyyn auttamaan kodistaan kiisteleviä Paulia ja Sophieta. Phil joutuu kohtaamaan uuden kodin etsinnässä pahimman pelkonsa: pienen etsintäalueen. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 6. Jakso 5/8. Kohti uutta elämänvaihetta. Bashin ja Nickyn lapset kasvavat, ja lisätilaa on pakko saada. Bash haaveilee jo uudesta elämänvaiheesta rauhallisella maaseudulla, mutta Nicky ei näe mitään syytä muuttaa. Remonttisuunnitelmat eivät enää riitä, kun nälkä kasvaa syödessä. Englantilainen lifestyleohjelma. (45')

      Sarja
    • 11:00-12:00

      Kausi 3. Jakso 12/35. Pulmia paratiisissa. Sukellusopettajat Ed ja Jo saavat ensimmäiset asiakkaansa. Rob ja Steve ahkeroivat viinitarhalla ja siivoavat lomamökkejä. Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 12:00-13:00

      Kausi 3. Jakso 13/35. Kadonneen hylyn jäljillä. Jo ja Ed etsivät hylkyä sukellusyrityksensä asiakkaiden käyttöön, mutta sen sijainti on tarkoin varjeltu salaisuus. Sade piinaa Robin ja Steven viinitilaa Ranskassa, ja Espanjassa Janen ja Nigelin majatalo kärsii sänkypulasta. Zoen ja Markin pyöräilylomakohteen varauskirja alkaa täyttyä, mutta löytävätkö he ajoissa majapaikan asiakkailleen? Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 13:00-14:00

      Kausi 6. Jakso 17/35. Historian havinaa. Kevin on entisöinyt yli 200 vuotta vanhaa kotiaan jo pitkään, mutta puutarha on jäänyt hunningolle. Suunnittelijoiden haasteena on luoda nykyaikainen puutarha, jossa on kuitenkin historiallinen vivahde ja eri alueet eri tarkoituksiin. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 6. Jakso 18/35. Giniä ja kuntoilua. Kuntoilusta ja ginin juomisesta innostunut Carrie saa puutarhan, missä voi harrastaa molempia. Ulkokuntosalilla treenaamisen jälkeen voi siirtyä gininjuontipaikalle, missä kasvaa yrttejä juomien mausteeksi. Mitä muuta tyttö voisi toivoa? Englantilainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Kausi 11. Jakso 24/26. Makeaa makealle miehelle. 30-vuotias liikunnanopettaja Christian on hauska mies totisen kuoren alla. Hän pitää kaikesta makeasta ja luonnollisen tyylikkäistä naisista. Kolme naista panee keittiössä parastaan, ja eräällä ovella koetaan iso yllätys. Yllätyksiä on luvassa myös lautasella. Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 16:00-17:00

      Kausi 2. Jakso 7/8. Eläintenhoitaja Susanin päivään kuuluu näätäeläinten koulutusta sekä korppien ja karhujen hoitamista. Eläimet saavat helleherkkuja ja Marjut viilentää myskihärkien tallia vedellä. Meripelastusseura kyyditsee jälleen kuutteja ulkosaaristoon. Kotimainen eläinohjelma. (41')

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 7. Jakso 7/10. Maatalon piha moderniksi. Vanhan maatalon piha päivitetään omistajilleen sopivaksi. Helppohoitoisuuden lisäksi pihaan toivotaan uutta kesäkeittiötä ja maatrampoliinia. Vanhat perennat saavat väistyä kiveyksen tieltä, kun tontilta löytyneistä navetan perustuksista muodostuu suunnitelman kivijalka. (41')

      Sarja
    • 18:00-18:05

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 18:05-19:00

      Kausi 7. Jakso 3/6. Perhe on paras?. Wegorekeilla on rahaa ja täyteen ahdettu aikataulu. Bartereilla rahaa on vähemmän, mutta yhteistä aikaa sitäkin enemmän. Kumpi on tärkeämpää? Englantilainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 19:00-20:00

      Kausi 7. Jakso 4/6. Neuvottelun jalo taito. Cutmoret uskovat, että heidän omaisuutensa on neuvottelutaidon ansiota. Howardeilla aikaa neuvotteluihin ei ole, sillä isän työ toisella paikkakunnalla syö kaiken yhteisen ajan. Englantilainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 12. Jakso 15/22. Toivottavasti tulis smoothi video!. Eroottiset bileet jatkuvat tuhmissa tunnelmissa. Bileiden jälkeen tulevat videot jännittävät itse kutakin. Kannattaisiko yksin olemista harjoitella vai lääkitä läheisyydenkaipuuta sen iskiessä? Onko rakkaus absoluuttista hyväksymistä? Kotimainen realityohjelma. (42')

      Sarja
    • 21:00-21:55

      Kausi 12. Jakso 16/22. Uusivuosi ja uudet kujeet. Zen tekee paluun, kun Temptation Islandilla juhlitaan uutta vuotta. Onko sen paluu ollut kuitenkin liian aikaista? Miesten villalla illan bileisännät ampuvat yli ja pahalta mieleltä ei vältytä. Naisten villalla unelmatreffivalinnat aiheuttavat hämmennystä. Osuvatko ennustajan tarot kortit oikeaan? Kotimainen realityohjelma. (42')

      Sarja
    • 21:55-22:00

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (1')

    • 22:00-22:05

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (2')

    • 22:05-22:35

      Kausi 1. Jakso 5/10. Music Award. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta Havukainen. Ohjaus Johanna Vuoksenmaa. Kotimainen komediasarja. (21')

      Sarja
    • 22:35-23:05

      Kausi 1. Jakso 6/10. Ammatinvalintaa. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta Havukainen. Ohjaus Johanna Vuoksenmaa. Kotimainen komediasarja. (23')

      Sarja
    • 23:05-23:35

      Kausi 1. Jakso 7/10. Halipusu. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta Havukainen. Ohjaus Johanna Vuoksenmaa. Kotimainen komediasarja. (21')

      Sarja
    • 23:35-00:05

      Kausi 1. Jakso 8/10. Loma. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta Havukainen. Ohjaus Johanna Vuoksenmaa. Kotimainen komediasarja. (21')

      Sarja
    • 23:55-00:55

      Kausi 1. Jakso 8/10. Hikikarpaloita ja hyönteistorjuntaa. Jannen maitoauton matka alkaa Temmeksellä jo aamukahdelta, kun taas Vöyrillä Niclas on saanut nukkua muutaman tunnin pidempään ennen kuin suuntaa puukuormien ajoon sekä hyönteistorjuntatehtäviin. Anni-Riinan työpäivä soljuu sekalaisen sellukuorman kanssa kohti Lappeenrantaa, kun taas Juhon työpäivään tulee yllätysajokeikka. Kotimainen realityohjelma. (41')

      Sarja
    • 00:55-01:55

      Kausi 1. Jakso 9/10. Vaativa lopputehtävä alkaa. Kokelaat pakenevat helikopterilla hyökkääjiä ja jatkavat pakoa metsään. Yön pimetessä seuraajat lähenevät uhkaavasti. Kokelaat tietävät, että kiinnijäämisestä seuraa päätyminen henkisesti raskaaseen kuulusteluun. Kotimainen realityohjelma. (41')

      Sarja
    • 01:55-02:55

      Kausi 1. Jakso 10/10. Kokelaiden pääsykoekurssi huipentuu fyysisesti ja henkisesti äärimmäisen vaativaan lopputehtävään. Läpäiseekö kukaan kurssin? Kotimainen realityohjelma. (48')

      Sarja
    • 02:55-03:25

      Kausi 2. Jakso 7/26. Vastuuta paossa. Amerikkalainen sotilas pysäytetään rajalla, kun hänen hallustaan löytyy neljä rynnäkkökiväärin panoslipasta. Lähemmässä puhuttelussa selviää, miksi mies pyrkii kiireellä Kanadaan. Lentoasemalla pysäytetään erikoinen brittinainen, ja nuori urheilija, joka ei tunnu tietävän, mitä hän tekee Kanadassa. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 03:25-03:55

      Kausi 2. Jakso 8/26. Suden vaatteissa. Maarajalla pysäytetään nuorukainen, joka on matkalla tapaamaan poikaystäviään pukeutuneena suden häntään. Se ei ole laitonta, mutta tullia kiinnostaa miehen vähäiset varat ja tietokoneen arkaluonteinen sisältö. Amerikkalainen lumilautailija yrittää päästä maahan, mutta sen estää sekä aiempi rikosrekisteri että tavaroista löytyneet kokaiinijäämät. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 14. Jakso 3/10. Mitä löytyy Marita Taavitsaisen aarreaitasta? Saako Heli yksikätisen rosvon kainaloonsa? Onnistuuko Markun tesinkki-tinakoru? Kotimainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 10:00-10:30

      Kausi 12. Jakso 9/14. Miten laulaja Arja Koriseva nukkuu kiireisen arjen keskellä? Unitutkija Timo Partonen kertoo, miten valo ja pimeys säätelevät untamme. Selvitämme myös, millainen harjoitusmetodi on spiraalistabilaatio. Kotimainen lifestyleohjelma. Kotimainen lifestyleohjelma. (22')

      Sarja
    • 10:30-11:30

      Kausi 14. Jakso 4/10. Mikä on käypä hinta näyttelijä Kunto Ojansivun sähköpyörälle? Markun tesinkit vaativat Sähkömies-Manun konsultaatiota. Kotimainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 11:30-12:00

      Kausi 3. Jakso 19/20. Huolenpitoa. Virkailija haluaa varmistaa, että pikapyrähdyksen Ruotsiin tehneellä naisella on kaikki hyvin. Myös eläinten hyvinvointi halutaan varmistaa rajalla. Amerikkalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 12:00-12:30

      Kausi 3. Jakso 20/20. Kohtauksia. Vahingossa rajalle päätyneen erikoisen kokoonpanon hallusta löytyy aseita. Celo-koira on työn touhussa. Amerikkalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 12:30-13:00

      Kausi 2. Jakso 1/26. Pilvee, pilvee. Douglasin rajanylityspaikalla kohdataan Yhdysvalloista saapuva sameasilmäinen bändi, jonka keikka-auto tuoksahtaa vahvasti marihuanalta. Vancouverin lentokentälle puolestaan saapuu australialainen lumilautailija mukanaan nyrkkirauta ja huumeiden käyttöön sopivaa välineistöä, mikä herättää rajavartijoissa epäilyksiä. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 13:00-13:30

      Kausi 2. Jakso 2/26. Kaukorakkautta ja kurkkulaulua. Vancouverin lentokentälle saapuu Pariisista rahaton nainen, joka aikoo asumaan netissä tapaamansa poikaystävänsä luokse. Douglasin rajanylityspaikalla kohdataan puolestaan kurkkulaulua esittävä yrttitarhuri, jonka yrttien laillisuus vaikuttaa kyseenalaiselta. Myös valaistua häntää käyttävä muoti-influensseri hämmentää rajavartijoita. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 13:30-14:00

      Kausi 2. Jakso 3/26. Synkkä salaisuus. Rajalle saapuu katutaiteilija, jonka tarina kuulostaa epäilyttävältä. Lähemmässä tarkastelussa miehen synkkä salaisuus paljastuu. Miten käy matkasuunnitelmien? Erään toisen matkaajan historia saa suupielet nykimään. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 14. Jakso 17/22. Leijonat mäkeen. Leijonille esitellään uusi tapa tulla vauhdikkaasti laskettelurinnettä alas. Ja jos lasketellessa olisi pakko käyttää puhelintaan vaikka musiikin kuunteluun, siihenkin tarjotaan nerokasta ratkaisua. Amerikkalainen sarja. (43')

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Kausi 14. Jakso 18/22. Ihan liekeissä. Luolassa poltetaan isoa liekkiä, kun tarjolla on monenmoista ratkaisua ruokaan liittyviin ongelmiin. Lopulta pitää tietenkin puhdistaa hampaat, ja siihenkin löytyy upouutta keinoa. Amerikkalainen sarja. (43')

      Sarja
    • 16:00-17:00

      Kausi 4. Jakso 9/12. Hevoshuolia. Michael pääsee tekemisiin nelijalkaisten kanssa, kun hevoskuljetusauto sammahtaa vilkkaalle moottoritielle. Merrie taas pelastaa jäteautoa ja saa myös pelätä sähköiskuja. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 4. Jakso 10/12. Painajaisia pusikossa. Merrie joutuu tositestiin, kun säiliöauto juuttuu maalaiskylän ahtaalle kujalle. Myös Buzzia odottaa painajainen, kun kuormuri jämähtää keskelle mutaisen polun tiheää oksistoa. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 19. Jakso 39/62. Supersalaisia aarteita. Keräilijät pääsevät näkemään visusti kätkettyjä kokoelmia ja joutuvat etsimään toden teolla erään miehen päätettyä haudata esineensä varkauksien estämiseksi. Salaperäinen laatikko tuottaa Mikelle ja Frankille harmaita hiuksia. Amerikkalainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 19:00-19:55

      Kausi 9. Jakso 6/10. Alice ja hervoton hirviö. Danny, Bob ja Kevin toimittavat henkilökohtaisesti Alice Cooperin Studebaker Avantin perille ja pääsevät tutustumaan myös rock-legendan autoihin. Horny Mike taas saa lopulta valmiiksi rajun hirviöpyöränsä. Amerikkalainen sarja. (39')

      Sarja
    • 19:55-20:00

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (1')

    • 20:00-20:55

      Kausi 4. Jakso 3/8. Sippolassa asuva Aalto-Purhon perheen yhteispeli on aviokriisin jäljiltä hukassa. Duudsonit lähtevät liimaamaan repaleista perhettä jälleen yhteen. Mutta millainen jättiyllätys isällä onkaan takataskussaan? Kotimainen realitysarja. (41')

      Sarja
    • 20:55-21:00

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 21:00-23:25

      (The Expendables 3 2014). Action-supertähtiä täyteen pakatussa toimintaelokuvassa Barney Rossin (Sylvester Stallone) johtama ryhmä saa vastaansa häikäilemättömän asekauppiaan Stonebanksin (Mel Gibson). Kun Stonebanks sieppaa Rossin ryhmän uudet jäsenet, keikasta tulee henkilökohtainen, eikä henkilövahingoilta todellakaan vältytä. Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Wesley Snipes, Harrison Ford, Mel Gibson, Arnold Schwarzenegger, Antonio Banders . Ohjaus: Patrick Hughes. (121')

      Elokuva
    • 23:25-23:30

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (1')

    • 23:30-00:25

      Kausi 22. Jakso 7/33. Panttilainaamo tien päällä. Rick tekee paljon kauppoja ihmisten kanssa, joita hän ei tapaa kasvotusten. Tässä jaksossa hän tapaa tuttuja ympäri maan ja ostaa mm. paloauton karjatilalleen ja Disney-esineistöä. Hän tutustuu maailman laajimpaan Nike-kenkien kokoelmaan ja laittaa Steve McQueenin Chevroletin huutokauppaan. Amerikkalainen realitysarja.

      Sarja
    • 23:05-01:00

      Entinen sotilas Paul ratsastaa uuteen kaupunkiin mukanaan paras ystävänsä eli koiransa. Kuolevan kyläpahasen sheriffin poika Gilly kukkoilee Paulille ja syntyy tappelu.

      Elokuva
    • 01:00-02:00

      Kausi 28, osa 6. Autosarjojen klassikossa tutustutaan autoihin ja testataan menopelejä laidasta laitaan. 28. kaudella sarjaa luotsaavat Chris Harris, Paddy McGuiness ja Freddie Flintoff. (Top Gear, Viihde, Iso-Britannia, 2002)

      Sarja
    • 02:00-02:50

      Kausi 3, osa 10. Raaka, intensiivinen ja toimintaa täynnä oleva sarja vie sinut eturiviin poliisien seurassa.

      Sarja
    • 02:50-03:45

      Kausi 1, osa 5. Kapteeni Sig Hansen ja tytär Mandy palaavat esi-isiensä maille Norjan vuonoille. Tavoitteena on rakentaa menestyvä kalastusyritys.

      Sarja
    • 03:45-04:35

      Kausi 15, osa 4. Meedio Amy Allan ja eläkkeellä oleva murhaetsivä Steve DiSchiavi yhdistävät voimansa ratkaistakseen selittämättömiä paranormaaleja ilmiöitä kummittelevissa paikoissa ympäri Amerikkaa.

      Sarja
    • 04:35-05:00

      Kausi 11, osa 7. Bryan Fuller ja Jeremy Bumpus korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.

      Sarja
    • 05:00-05:28

      Kausi 11, osa 8. Bryan Fuller ja Jeremy Bumpus korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.

      Sarja
    • 06:35-07:20

      Kausi 9, osa 7. Mark Bowe ja hänen ammattitaitoinen käsityöläisporukkansa hyödyntävät uusiokäytössä vanhoja latoja ja mökkejä. He käyttävät puuta ja muita materiaaleja upeiden, nykyaikaisten kotien luomiseen.

      Sarja
    • 07:20-07:45

      Kausi 5, osa 20. Henry ja Sam tapaavat Devonissa isän ja tytön, joiden vaja on täynnä amerikkalaista vintage-tavaraa. Pojat kiinnostuvat heti pölyisestä Chicagon poliisiautosta. (Shed And Buried, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2022)

      Sarja
    • 07:45-08:10

      Kausi 8, osa 1. Tässä sarjassa nopeus on valttia! Erilaiset kulkuneuvot ja kuljettajat kohtaavat starttiviivalla - mutta kuka tai mikä on nopein? Alkaa uusintana. (Head 2 Head, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 08:10-08:55

      Kausi 1, osa 5. Tiimi etsii pythoneita Florida Keysista estääkseen uusien yhdyskuntien syntymisen. Dusty yrittää värvätä uutta sukupolvea mukaan käärmeenmetsästykseen. (Guardians Of The Glades, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2019)

      Sarja
    • 08:55-09:50

      Kausi 2, osa 7. Tiedemies Rob Nelson tutkii maailman oudoimpia maanalaisia kohteita uusinta huipputeknologiaa hyödyntäen.

      Sarja
    • 09:50-10:40

      Kausi 1, osa 5. Vaikka Bill Carlton on edelleen räätälöityjen autojen hallitseva mestari Texasissa, jotkut Houstonin pohjoisosan nousussa olevat autopajat yrittävät tehdä nimeä uuden sukupolven monsterikulkuneuvoilla.

      Sarja
    • 10:40-11:35

      Kausi 29, osa 1. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.

      Sarja
    • 11:35-12:35

      Kausi 29, osa 2. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.

      Sarja
    • 12:35-13:25

      Kausi 4, osa 8. Kun Nasa aloittaa kokeen kommunikoimisesta delfiinien kanssa, asiantuntijat epäilevät sen olevan alkusoittoa yritykselle ottaa yhteyttä avaruusolioihin. Mitkä ovat seuraukset?

      Sarja
    • 13:25-14:15

      Kausi 1, osa 4. Mark kertoo kolmesta altaasta, jotka on täytetty joko 25 Orbeez-geelipallolla, eli nestemäisellä hiekalla. Sitten hän paljastaa ennennäkemättömän huippusalaisen räjäyttimen.

      Sarja
    • 14:15-14:40

      Kausi 8, osa 2. Tässä sarjassa nopeus on valttia! Erilaiset kulkuneuvot ja kuljettajat kohtaavat starttiviivalla - mutta kuka tai mikä on nopein? (Head 2 Head, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 14:40-15:05

      Kausi 8, osa 3. Tässä sarjassa nopeus on valttia! Erilaiset kulkuneuvot ja kuljettajat kohtaavat starttiviivalla - mutta kuka tai mikä on nopein? (Head 2 Head, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 15:05-16:00

      Kausi 5, osa 10. Kaupungin kymmenen parhaan katukilpailijan lista eli 405 tahtoo lunastaa koko maan nopeimman ja arvostetuimman kilparyhmän tittelin takaisin itselleen. (Street Outlaws, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 16:00-16:50

      Kausi 1, osa 6. 1 Way Diesel asentaa 2004-vuosimallin Lamborghini Gallardoon kaksoisturbo-Cumminsin. Mod Mafia auttaa Unspeakable-tähti Nathan Grahamia tämän SHERP:in kanssa.

      Sarja
    • 16:50-17:50

      Kausi 28, osa 3. Autosarjojen klassikossa tutustutaan autoihin ja testataan menopelejä laidasta laitaan. 28. kaudella sarjaa luotsaavat Chris Harris, Paddy McGuiness ja Freddie Flintoff. (Top Gear, Viihde, Iso-Britannia, 2002)

      Sarja
    • 17:50-18:55

      Kausi 4, osa 19. Sarjassa pääsemme tutustumaan historiallisiin kohteisiin arkeologien matkassa. Tutkijat etsivät vastauksia menneisiin tapahtumiin, jotka ovat jääneet arvoitukseksi.

      Sarja
    • 18:55-19:55

      Kausi 1, osa 5. Arkeologi ja muumioasiantuntija Ramy Romany tutkii maapallon kiehtovimpien hautauspaikkojen, joukkohautojen ja muinaisten haudojen salaisuuksia.

      Sarja
    • 19:55-21:00

      Kausi 12, osa 19. Noble M12 GTO 2.5. Autolegendat Mike Brewer ja Edd China ottavat uransa suurimman riskin perustamalla oman liikkeen Amerikan länsirannikolle, missä ala on jo valmiiksi erittäin kilpailtu.

      Sarja
    • 21:00-23:20

      Gareth Edwardsin ohjaama elokuva Godzilla on Tohon ikonisen hirviön eeppinen paluu.

      Elokuva
    • 23:20-01:20

      Jack oli high school -vuosinaan koripallolupaus, jolla oli takataskussaan vapaalippu yliopistoon. Nuorimies kuitenkin jätti kaiken kesken ja hylkäsi lupaavalta näyttäneen tulevaisuutensa.

      Elokuva
    • 00:00-01:40

      Kausi 6, osa 7. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 270-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.

      Sarja
    • 01:40-03:20

      Kausi 6, osa 11. On jälleen aika kääntää 90 päivää morsiamena -hittisarjan asetelma toisinpäin, kun netistä elämänsä rakkautta etsineet amerikkalaiset suuntaavat vuorostaan ulkomaille.

      Sarja
    • 03:20-04:10

      Kausi 7, osa 24. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 300-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.

      Sarja
    • 04:10-05:00

      Kausi 2, osa 8. Ilmiöksi noussut Tohtori Paise eli Sandra Lee jatkaa työtään erilaisista iho-ongelmista kärsivien potilaiden parissa.

      Sarja
    • 05:00-05:25

      Kausi 2, osa 7. Säästäväisyys ja suorasanainen nuukuus saavat joskus ällistyttävät mittasuhteet. Penninvenyttäjät jakavat parhaat rahansäästövinkkinsä liiallisesta kierrätyksestä tiukkaakin tiukimpaan budjetointiin.

      Sarja
    • 05:25-05:53

      Kausi 9, osa 29. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 06:15-06:40

      Kausi 1, osa 30. Hannah menee naimisiin uudenvuodenaattona ja puvussa pitää olla säihkettä. Elizabeth etsii arkityylin vastakohtaa. Äideillä on usein eri näkemys tyttäriensä pukutyyleistä.

      Sarja
    • 06:40-07:25

      Kausi 4, osa 5. Amissinuorten Aben, Jeremiahin, Rebeccan, Katen ja Sabrinan tarina jatkuu. Uuden ja vanhan maailman välissä taiteilu on vaikeaa, kun vastassa ovat amissiyhteisön asettamat paineet.

      Sarja
    • 07:25-08:15

      Kausi 2, osa 10. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 08:15-08:35

      Kausi 4, osa 33. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2011)

      Sarja
    • 08:35-09:25

      Kausi 1, osa 1. Hääohjelma Say Yes to the Dress saapuu Puolaan etsimään sitä elämän ainutkertaisinta asua. Katsojat pääsevät aitiopaikalle näkemään mitä jokainen morsian kokee etsiessään täydellistä hääpukuaan.

      Sarja
    • 09:25-10:15

      Kausi 1, osa 2. Hääohjelma Say Yes to the Dress saapuu Puolaan etsimään sitä elämän ainutkertaisinta asua. Katsojat pääsevät aitiopaikalle näkemään mitä jokainen morsian kokee etsiessään täydellistä hääpukuaan.

      Sarja
    • 10:15-11:55

      Kausi 4, osa 13. Barry ja Kim Plath ja seitsemän heidän yhdeksästä lapsestaan asuvat syrjäisellä farmilla Georgian osavaltiossa. Perhe viihtyy tiiviisti omassa kuplassaan kaukana ympäröivästä maailmasta.

      Sarja
    • 11:55-12:50

      Kausi 5, osa 11. Danielle ja Adam Busbyn viitosista on kasvanut eläväisiä pikkukoululaisia. Elämä yhteensä kuuden tyttären vanhempina pitää kaksikon yhä kiireisenä, mutta rakkautta vauhdikkaasta perheestä ei puutu.

      Sarja
    • 12:50-13:40

      Kausi 4, osa 13. Sarja seuraa viiden moniaviollisen perheen elämää. Kukin perheistä hakee aktiivisesti uusia vaimoja perheyhteisönsä jatkoksi. (Seeking Sister Wife, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)

      Sarja
    • 13:40-14:35

      Kausi 4, osa 14. Sarja seuraa viiden moniaviollisen perheen elämää. Kukin perheistä hakee aktiivisesti uusia vaimoja perheyhteisönsä jatkoksi. (Seeking Sister Wife, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)

      Sarja
    • 14:35-16:15

      Kausi 4, osa 2. Amerikkalaiset matkustavat kumppaniensa kotimaahan aloittaakseen avioliiton ulkomailla. Onko heidän rakkautensa kielimuurista ja kulttuurieroista huolimatta riittävän vahva kestämään?

      Sarja
    • 16:15-17:55

      Kausi 4, osa 3. Amerikkalaiset matkustavat kumppaniensa kotimaahan aloittaakseen avioliiton ulkomailla. Onko heidän rakkautensa kielimuurista ja kulttuurieroista huolimatta riittävän vahva kestämään?

      Sarja
    • 17:55-18:55

      Kausi 1, osa 8. Michellen ensimmäiset treffit Prahassa ovat alkaneet heikosti. Mark on huolissaan siitä, ettei hän ole samalla sivulla deittinsä kanssa. (Match Me Abroad, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)

      Sarja
    • 18:55-19:55

      Kausi 11, osa 32. Sarja seuraa moniavioisen Brownin perheen epätavallista elämää. Perheenpää Kody Brownilla on yhteensä 18 lasta neljän vaimonsa kanssa. (Sister Wives, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 19:55-21:00

      Kausi 5, osa 2. Toipuessaan tunteellisesta tapaamisesta Pedron kanssa Chantel päättää järjestää pihakirpputorin ja myydä kaiken mitä Pedron jätti jälkeensä. (The Family Chantel, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)

      Sarja
    • 21:00-22:00

      Kausi 1, osa 3. Chelsea ja Cole yhdistävät bisneksen ja ystävyyden kunnostaessaan 1920-luvun bungalowia. Chelsea tuntee pariskunnan maksimalistisen ja hassun tyylin, joten he uskaltavat hullutella sisustuksen kanssa.

      Sarja
    • 22:00-23:00

      Kausi 3, osa 20. Dermatologian kirurgi, lääkäri Sandra Lee on erikoistunut puristelemaan ja poistamaan potilaidensa rasvapatteja, kystia, paiseita sekä erilaisia luomia ja näppylöitä.

      Sarja
    • 23:00-00:00

      Kausi 5, osa 17. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.

      Sarja
    • 23:45-01:25

      Hot Shots Kaikkien elokuvien äiti, USA, 1991. O: Jim Abrahams. P: Charlie Sheen, Cary Elwes, Valeria Gorino. Laivasto tarvitsee lentäjä-ässä Topper Harleyn apua, mutta muistaako amiraali Benson, mihin piti hyökätä? Komedia.

      Elokuva
    • 01:25-01:50

      Osa 2. Simpson Guy, osa 2. Peterin ja Homer Simpsonin orastava ystävyys katkeaa plagiointisyytöksiin. Pian perheenisät ovat toistensa kimpussa, ja Peter saa huomata, että Homer taistelee kanan raivolla. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 01:50-02:15

      Osa 3. Joen kirja. Joe löytää kutsumuksensa lastenkirjailijana, mutta julkaisija haluaa Peterin kirjasarjan keulakuvaksi. Brian innostuu kuntoilusta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 02:15-02:40

      Kausi 4. Jakso 11/22. Pumppu pettää. Homer saa sydänkohtauksen syötyään vuosikausia rasvaisia ruokia. Dr.

      Sarja
    • 02:40-03:05

      Kausi 4. Jakso 12/22. Joko säteilee. Burns joutuu maksamaan massiiviset sakot dumpattuaan myrkkyjä laittomasti.

      Sarja
    • 03:05-03:25

      Osa 21. Britti-Stewie. Läpeensä tyhmään perheeseensä kyllästynyt Stewie päättää estää oman syntymänsä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 03:25-03:50

      Osa 1. Simpson Guy, osa 1. Griffinit pakenevat Quahogista Peterin aiheuttamaa kohua. Yhtä autovarkautta myöhemmin perhe päätyy Springfieldin kaupunkiin, jonka asukkailla on oudon kellertävä iho. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 03:50-04:10

      Kausi 3. Jakso 11. Pieni pelottava joulumaa. Alanin uusi tyttöystävä paljastuu erinomaiseksi kokiksi, joten veljekset pyytävät tätä vastaamaan jouluvalmisteluista. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 04:10-04:35

      Kausi 4. Jakso 11. Munatoita kaikille! Charlie aikoo viettää jouluaaton iloisesti elostellen, mutta talo täyttyykin kutsumattomista vieraista. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 04:35-04:55

      Kausi 5. Jakso 19/24. Jayn ilta. Jayn isännöimät perhejuhlat saavat oudon käänteen, kun Jayn ja Clairen välillä puhkeaa valtataistelu. Mitchell järkyttyy Camin isän tekemästä kakkukoristeesta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 04:55-05:15

      Kausi 5. Jakso 20/24. Australia. Koko perhe lähtee etsimään Philin juuria Australiaan, mutta Claire ja Jay päätyvät viettämään lomansa työprojektin parissa. Mitchell ja Cameron tapaavat vastahakoisesti vanhan tuttavansa.

      Sarja
    • 05:15-05:35

      Kausi 2. Osa 9. Vastakohtia. Rovaniemellä lämmin yö saa tunteet kuumenemaan ja nyrkit heilumaan. Kilpisjärven pilkkituristeilta toivotaan hyvää käytöstä, sillä lähimpään putkaan on matkaa lähes kolmesataa kilometriä. #lapinpoliisit

      Sarja
    • 05:35-05:57

      Kausi 2. Osa 10. Muistisairaat nuoret. Ranualla auto-onnettomuuden uhrit eivät tiedä kuka heistä on ajanut autoa. Vanhempi konstaapeli Peura osallistuu ensimmäistä kertaa vesivalvontaan. #lapinpoliisit

      Sarja
    • 06:00-06:20

      Kausi 5. Jakso 13/24. Kolme illallista. Kolme mukavaa ja rentouttavaa illallista menee pahasti pieleen, eikä draamalta vältytä. Jay pelkää menettävänsä parhaan ystävänsä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 06:20-06:40

      Kausi 5. Jakso 14/24. Vakoiluleikit. Epäluottamus valtaa perheenjäsenten mielen, ja pian kaikki vakoilevat toistensa tekemisiä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 06:40-07:05

      Kausi 5. Jakso 15/24. Sukusota. Philin riita Gil Thorpen kanssa laajenee useamman sukupolven kattavaksi. Lilyn luokalla todetaan täitartunta, mutta Mitchell ei kerro Clairelle asiasta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 07:05-07:25

      Kausi 5. Jakso 15/24. Kevättanssit. Cameron tajuaa järjestämiensä kevättanssien alla, ettei hän olekaan koulun suosituin opettaja. Mitchell aloittaa uudessa työpaikassa. Jay ja Gloria epäilevät Lilyä valehtelusta.

      Sarja
    • 07:25-07:50

      Kausi 5. Jakso 17/24. Toisten lapset. Koko perhe viettää vapaapäivää poikkeuksellisissa kokoonpanoissa, jolloin kaikista alkaa paljastua uusia puolia. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 07:50-08:10

      Kausi 5. Jakso 18/24. Perheen aikuiset lähtevät lomalle Las Vegasiin, ja seurauksena on toinen toistaan uskomattomampia käänteitä ja väärinkäsityksiä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 08:10-08:30

      Kausi 2 Jakso 17/22. Coxista paljastuu henkilökohtainen salaisuus ylimielisen lääkärin vierailulla.

    • 08:30-08:55

      Kausi 2. Jakso 18/22. J.D. flirttailee potilaan vaimon kanssa. Potilas on ollut koomassa kaksi vuotta, ja vaimoa kutsutaan maukkaaksi koomavaimoksi.

      Sarja
    • 08:55-09:20

      Kausi 2. Jakso 19/22. Turk ottaa J.D:n leikkaukseen, mutta tämä on jatkuvasti Turkin tiellä halutessaan olla vaikuttamatta nörttikirurgilta.

      Sarja
    • 09:20-09:45

      Kausi 2. Jakso 20/22. J.D:llä on vaikeuksia hoitaa työnsä tapaillessaan leskeä. Cox hoitaa tytärtään, ja eroottiset unet vaivaavat Turkia.

      Sarja
    • 09:45-10:10

      Kausi 6. Jakso 14/24. Sheldon raivostuu, kun hänet pakotetaan työskentelemään vihollisensa Barry Kripken kanssa, mutta hän potee myös huonoa omaatuntoa. Howard ja Raj maksavat tuhat dollaria teettäessään toimintafiguurit itsestään.

      Sarja
    • 10:10-10:35

      Kausi 6. Jakso 15/24. Leonardin ja Sheldonin välinen riita saa Leonardin muuttamaan vihdoin Pennyn luo, mutta hän ei tajua, miten se vaikuttaa Pennyn ja Amyn asumisjärjestelyihin.

      Sarja
    • 10:35-11:00

      Kausi 6. Jakso 16/24. Kun pojat yrittävät järjestää kumppaneilleen täydellisen ystävänpäivän, Raj ja Stuart järjestävät yksinäisten ihmisten juhlat sarjakuvakaupassa.

      Sarja
    • 11:00-11:25

      Kausi 6. Jakso 17/24. Kauheiden treffien jälkeen Raj vannoo, ettei poistu enää asunnostaan. Penny tekee Sheldoniin vaikutuksen näyttelijän taidoillaan.

      Sarja
    • 11:25-11:50

      Kausi 2. Osa 22. Jotain sinistä. Lilyn ja Marshallin häät jatkuvat. Robin ja Ted kertovat Barneylle tarinaa, joka aiheuttaa tälle monta järkytystä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 11:50-12:20

      Kausi 3. Osa 1. Eron jälkeen. Robin palaa Argentiinasta komean seuralaisen kanssa. Ted ottaa käänteen raskaasti ja tekee huonoja päätöksiä humalassa. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 12:20-12:45

      Kausi 3. Osa 2. Turistit. Lily ja Marshall varautuvat mahdolliseen kuolemaansa, ja Barney ja Ted esittävät turisteja saadakseen seuraa. Robinin lomalla löytämä rentous alkaa kadota. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 12:45-13:15

      Kausi 3. Osa 3. Voittajan vyö. Kaksi naista kiinnostuu Tedistä, ja hän vie molemmat asunnolle. Robin lähtee treffeille ajelematta sääriään, mutta joutuu katumaan päätöstään. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 13:15-13:40

      Kausi 3. Osa 4. Pikkupoikia. Robin tapailee yksinhuoltajaisää ja tutustuu tämän poikaan. Barney ja Ted kilpailevat siitä, kumpi on parempi iskemään naisia. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 13:40-14:10

      Kausi 3. Osa 5. Kohtaamisia. Tedillä on uusi tyttöystävä, joka on Barneyn teorian mukaan hullu. Ystävykset muistelevat, miten kukin on tavannut toisensa. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 14:10-14:35

      Osa 9/23. Jeesus, Maria ja Joosef. Joulu on tullut Quahogiin, ja Griffinit kokoontuvat muistelemaan tarinaa ensimmäisestä joulusta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 14:35-15:05

      Osa 8. Haikea joulu. Joulu saapuu Quahogiin, mutta mikään ei ole entisellään. Ostoskeskuksen joulukarnevaali on peruttu, ja Stewie ikävöi parasta ystäväänsä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 15:05-15:30

      Osa 7. 2000-vuotias neitsyt. Jeesus palaa Quahogiin ja uskoutuu Peterille ja kumppaneille. Pian Peter on auttamassa messiasta pääsemään eroon tämän poikuudesta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 15:30-16:00

      Kausi 16. Jakso 9/20. Griffinit ottavat ilon irti kauniista lumisesta päivästä ja menevät kelkkailemaan. Mutta Peter on harmi kyllä valinnut kelkaksi Loisin antiikkiruokapöydän.

      Sarja
    • 16:00-16:30

      Kausi 17. Jakso 9/20. Peter herää nokosilta ja huomaa, että Patrick Swayze toimii hänen oppaanaan Charlesin Dickensin Joulukertomuksen hengessä matkalla menneeseen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.

      Sarja
    • 16:30-17:00

      Kausi 19. Jakso 9/20. Meg vie Stewien tapaamaan joulupukkia ostarille. Poika pelästyy isoa miestä punaisissa vaatteissa. Lohduttaakseen häntä Meg istuu joulupukin syliin, mutta reagoi kokemukseen yllättävällä tavalla.

      Sarja
    • 17:00-17:30

      Kausi 9. Jakso 5/22. Phil ja Claire yrittävät todistella lapsilleen, että halloween on aikuisia varten.

      Sarja
    • 17:30-18:00

      Kausi 9. Jakso 6/22. Claire järjestää Jaylle ja Glorialle juhlat kymmenvuotishääpäivän kunniaksi korvatakseen huonon käytöksensä heidän häissään.

      Sarja
    • 18:00-18:30

      Kausi 9. Jakso 7/22. Kiitospäivän puheessan Jay ylistää perheenjäseniään heidän menestyksestään. Phil yrittää onnistua taikatempussa osoittaakseen, ettei ole perheen epäonnistuja.

      Sarja
    • 18:30-19:00

      Kausi 9. Jakso 8/22. Pritchett-Dunphy-Tucker -klaani muisitelee kohtaamisiaan julkkisten kanssa.

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 6. Jakso 21. Kerran kyttääjä, aina kyttääjä. Chelsea esittelee Charlielle ja Alanille uuden ystävänsä, joka paljastuu Charlien pitkäaikaiseksi vainoajaksi, Roseksi. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 19:30-20:00

      Kausi 6. Jakso 23. Tyttöjen kesken. Charlie ei ole alkuunkaan mielissään Alanin ja Chelsean orastavasta ystävyydestä, mutta vielä enemmän hän kammoksuu Alanin uutta ystävää Dannyä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 20:00-20:30

      Kausi 6. Jakso 24. Vanhassa vara parempi. Charlien vanha heila Mia palaa kaupunkiin ja saa Charlien pasmat sekaisin. Judithin synnytys lähestyy. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 20:30-21:00

      Kausi 7. Jakso 1. Tunteiden tuskaa. Charlien haikailee enemmän ja enemmän Mian perään ja päätyy auttamaan tätä musiikin parissa. Alanin ja Melissan rakkaus kukoistaa. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 21:00-23:25

      O: Cameron Crowe, P: Matt Damon, Scarlett Johansson. Yksinhuoltajaisä yrittää aloittaa perheensä elämän uudelleen muuttamalla taloon keskelle eläintarhaa. Draamakomedia.

      Elokuva
    • 23:25-23:55

      Kausi 1. Jakso 1/13. Joulurauha. Kun Homer ei saa joulubonuksia työpaikaltaan, hän yrittää tienata ylimääräistä ryhtymällä ostoskeskuksen joulupukiksi, jotta perhe voisi viettää iloisen joulun.

      Sarja
    • 23:55-00:20

      Kausi 7. Jakso 11/25. Bartin lankeemus. Marge ei suostu ostamaan Bartille väkivaltaista videopeliä, joten hän varastaa sen ja jää kiinni. Rötöstelyn seurauksena hän joutuu omilleen kunnes saa palautettua vanhempiensa luottamuksen.

      Sarja
    • 23:55-00:25

      Kausi 5, 19/24. Ross ei osaa. Ross näyttää, millaista on flirttailun taito. Joey tekee isoäidin onnelliseksi. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. (u)

      Sarja
    • 00:25-00:50

      Kausi 5, 20/24. Sankariteko. Emily on menossa naimisiin. Miksi hän kuitenkin soittaa Rossille? Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. (u)

      Sarja
    • 00:50-01:10

      Kausi 5, 21/24. Pallottelua. Kiva pallopeli alkaa rasittaa. Gary haluaa asumaan Phoeben kanssa. Rachel ostaa Monicalle kissan, jota kaikki kammoavat. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. (u)

      Sarja
    • 01:10-01:35

      Kausi 5, 22/24. Loukatut. Chandler ei usko Joeyn uuden roolin tekevän tästä tähteä. Phoebe ei kestä Rossia lähellään. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. (u)

      Sarja
    • 01:35-01:55

      Kausi 5, 23/24. Las Vegas ja kaikki on sekas, osa 1/2. Matka Vegasiin tuottaa enimmäkseen harmittavia takaiskuja. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. (u)

      Sarja
    • 01:55-02:20

      Kausi 5, 24/24. Las Vegas ja kaikki on sekas, osa 2/2. Eräät nauttivat uhkapelistä sillä aikaa, kun jotkut joutuvat eristyksissä häpeämään liiallista karvankasvuaan. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. (u)

      Sarja
    • 02:20-02:40

      Kausi 6, 1/25. Vegasin seuraukset. Rachel ja Ross heräävät muistelemaan, mitä tulikaan tehtyä. Monica ja Chandler etsivät merkkiä päätöksenteon helpottamiseksi. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta.

      Sarja
    • 02:40-03:30

      Entinen poikaystävä murhasi julmasti Molly McLarenin keskellä kirkasta päivää vain muutama päivä pariskunnan erosta. Iso-Britannia 2021. (u)

    • 03:30-04:35

      Kausi 7, 14/36. Vatsankouristuksia. Pariskuntien on vuoro tavata sukulaisia ja ystäviä. Luvassa kommunikointiongelmia ja vatsakramppeja. Tuovatko lounashetket uutta puhtia suhteisiin? Australialainen realitysarja.

      Sarja
    • 04:35-06:00

      Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!

    • 06:00-06:30

      Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!

    • 06:30-07:15

      Kausi 9, 7/8. Kirjavaa pyöreyttä. Arkkitehti ja sisustussuunnittelija Joe ja Hayley rakentavat unelmakotiaan Brisbaneen. Paineet ovat kovat, kun talosta kaavaillaan mestariteosta. Australialainen realityohjelma. (u)

      Sarja
    • 07:30-08:20

      Kausi 8, 6/8. Mennään bussilla. Mark tyttärineen rakentaa mikromatkailuvaunun pieneen klassikkoautoon tonnilla. Hyväntekeväisyysjärjestö muuttaa vanhan bussin liikkuvaksi opiskelutilaksi. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 08:30-09:20

      Kausi 1, 1/3. Joulu lähestyy, ja jouluihmiseksi tunnustautuva Leila valmistaa joulupöytään makeita herkkuja, kuten mehevän sahramikakun ja erilaista Rocky Roadia.

      Sarja
    • 09:20-09:45

      Kausi 2, 6/10. Aamun aloitus. Leila tekee erilaisia aamupaloja, kuten mantelivoita, kauratuorepuuroa ja chiapuuroa kahdella tapaa, sekä thaimaalaisia kalapihvejä ja hollandaisekastiketta. Ruotsalainen ruokaohjelma.

      Sarja
    • 10:00-10:25

      Kausi 3, 11/20. Rennyn syntymäpäivät lähestyvät ja ikäero tulee puheeksi. Johanna järjestää yllätyksen Rennyltä salaa.

      Sarja
    • 10:25-10:55

      Kausi 3, 12/20. Perhe suuntaa lomareissulle ja vauvakuume kasvaa. Johannan ensimmäinen äitienpäivä tuntuu merkitykselliseltä koko perheelle.

      Sarja
    • 10:55-11:50

      Vuoden kiireisin aika aiheuttaa stressiä Savoyn henkilökunnalle, kun joulunpyhinä hotelliin tungeksii moninkertainen määrä asiakkaita. Iso-Britannia 2020. (u)

    • 12:00-12:50

      Kausi 3, 6/10. Vain työ puhuu puolestaan, kun mielikuvaraati ruotii tuotteita. Erika hakee tukea perheestään ja Martti turvautuu historian suurmiehiin. Vierailijoina Sikke Sumari ja Kasper Strömman.

      Sarja
    • 12:50-13:20

      Kausi 2, 9/10. Sormiruokaa. Leila tekee pieniä munakoisotacoja, vietnamilaisia kevätrullia ja parmesaaniranskalaisia ja ketsuppia. Jälkiruokana on suklaaseen kastettuja jäähedelmiä. Ruotsalainen ruokaohjelma. (u)

      Sarja
    • 13:35-14:30

      Kausi 1, 1/2. Rahan valta. Huippusuositussa Succession-sarjassa miljardööriä näyttelevä Brian Cox tarkastelee rahan valtaa sekä rikkauden ja köyhyyden ääripäitä niin USA:ssa kuin Britanniassa. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 14:30-15:25

      Kausi 1, 2/2. Amerikkalainen unelma. Brian Cox jatkaa tutkimusmatkaa rahan maailmaan. Miamissa tavataan mm. mediadynastian nuori perijä, ja New Yorkissa nähdään unelman karu kääntöpuoli. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 15:25-15:55

      Kausi 2, 9/10. Sormiruokaa. Leila tekee pieniä munakoisotacoja, vietnamilaisia kevätrullia ja parmesaaniranskalaisia ja ketsuppia. Jälkiruokana on suklaaseen kastettuja jäähedelmiä. Ruotsalainen ruokaohjelma.

      Sarja
    • 15:55-17:30

      Tavaratalon työntekijä Noelle palaa menneisiin jouluihin, kun hänen suojelusenkelinsä yrittää ohjata häntä oikeille raiteille hänen isänsä, uransa ja rakkauden suhteen. (u)

      Elokuva
    • 17:30-19:15

      Hillitty ja hallittu kirjakaupan omistaja Mary (Rachael Leigh Cook) ja kiekkokaukaloiden paha poika Adam (Niall Matter) joutuvat tekemään yhteistyötä, kun kumpikin kaipaa imagon kohennusta. (u)

      Elokuva
    • 19:15-21:00

      Romanttinen jouluelokuva entisestä pariskunnasta, joka kohtaa toisensa kepeässä joulukilpailussa, josta on loppujen lopuksi leikkimielisyys kaukana. (u)

      Elokuva
    • 21:00-23:05

      Romanttisessa toimintadraamassa vanhat ystävykset, kovaksikeitetty poliisi ja entinen huumekauppias, joutuvat tahtomattaan vastakkain sekä työssä että rakkaudessa - ja heidän väliinsä jää unelmien

      Elokuva
    • 23:05-00:00

      Kausi 1, 3/4. Po. Jengiläinen pääsee sisään Jodien asuntoon, ja Jodie lukittautuu turvahuoneeseensa, mutta huomaa olevansa ansassa. Brittiläinen jännityssarja.

      Sarja
    • 00:00-00:45

      Kausi 12. Jakso 11/24. Kaikki kartalla?. Tytöille järjestetään maantiedon koe, ja parhaiten menestyvälle on luvassa kilpailuvaltti. Liittoumat kertaavat tahoillaan kiivaasti koetta varten, ja erään parin välit lämpenevät hieman yllättäen. Norjalainen realitysarja. (43')

      Sarja
    • 00:45-01:20

      Kausi 18. Jakso 11/39. Ainoa mahdollisuus. Seuraavan pariseremonian lähestyessä hotellin kuningattareksi valittu tyttö on vaarassa, sillä hän ei voi palata yhteen aiemman parinsa kanssa, joka on edelleen vankityrmässä. Hän kokee, ettei hänellä ole kuin yksi mahdollisuus, jolla hän kuitenkin sitten astuu ikävästi toisen varpaille. Uusi asukas saa aikaan pientä säpinää ottamalla puheeksi asioita, joita muut eivät ole uskaltaneet sanoa. Tanskalainen sarja. (32')

      Sarja
    • 11:55-12:40

      Kausi 2. Jakso 9/11. 26-vuotias Anette odottaa seitsemättä lastaan, joka sai alkunsa hetken huumasta. Anette pitää kuitenkin jokaista lasta siunauksena ja saa voimaa uskosta, kun välit lasten isiin hiertävät. Kotimainen realitysarja. (39')

      Sarja
    • 12:40-13:25

      Kausi 1. Jakso 4/9. Pentutehtailun vaikutukset. Chihuahua Tico on pentutehtailun tulos ja surullinen tausta on jättänyt jälkensä Ticoon. Sekarotuinen Nasu kaipaa pois kaupungin melusta ja etsii rauhallista kotia maaseudun rauhasta. Pystykorvamix Sandra on resurssiaggressiivinen, minkä takia edellinen koti on siitä luopunut. Sarjassa seurataan kodinvaihtajakoirien tarinoita. Ohjelman juontaa Janni Hussi ja johtavana koira-asiantuntijana on Tommy Wirén. Kotimainen eläinohjelma. (42')

      Sarja
    • 13:25-14:10

      Kausi 1. Jakso 5/9. Turvallista arkea. Husky-koira Aslak on kovapäinen koheltaja, joka tarvitsee uudelta kodilta riittävästi aktiviteettejä. Bichon Frisé Bruno kärsii eroahdistuksesta. Sekaroituinen Mino on stressiherkkä ja kaipaa uudessa kodissa seesteistä elämää. Sarjassa seurataan kodinvaihtajakoirien tarinoita. Ohjelman juontaa Janni Hussi ja johtavana koira-asiantuntijana on Tommy Wirén. Kotimainen eläinohjelma. (42')

      Sarja
    • 14:10-15:00

      Kausi 3. Jakso 23/35. Kiirettä keittiössä. Michèal and Danielle muuttivat Belfastista Aurinkorannikolle ja perustivat irlantilaispubin, mutta vastaako uusi elämä parin odotuksia? Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 15:00-15:50

      Kausi 3. Jakso 24/35. Tuuraajat töissä. Hotellinpitäjät Adrian ja Sharon pääsevät kauan kaivatulle lomalle, kun ystäväpariskunta jää huolehtimaan hotellista kahdeksi viikoksi. Toisaalla Ranskassa rakennetaan kiireellä uutta loma-asuntolaa. Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 15:50-17:00

      Kausi 3. Jakso 2/14. Nyt loppuu puhuminen ja alkaa tekeminen. Farmin arki käynnistyy kunnolla, kun on ensimmäisten jäähyväisten aika. Haikea mieli muuttuu nopeasti, kun valitaan ensimmäinen torppari ja rakennustyöt alkaa. Talossa asustaa kerrankin kokki ja nälästä ei tällä kaudella ole huolta. Kotimainen realityohjelma. (65')

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 1. Jakso 5/5. Barbadoksen auringon alla. John havittelee toimeksiantoa Bognos Regisin rannoilta. Guy lähtee Barbadokselle tutustumaan ökyhuvilaan, jossa on yöpynyt varsin nimekkäitä julkkiksia. Englantilainen dokumenttisarja. (46')

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 1. Jakso 1/10. Unelmakoti kukkulalla. Skottipari Debbie ja Gordie haluavat siirtää unelmiensa talon Uuden-Seelannin eteläosaan, mutta kapeat vuoristotiet ja mutaiset rinteet uhkaavat syöstä projektin rotkoon. Dokumenttisarja. (45')

      Sarja
    • 19:00-21:05

      (Rakkauden rasvaprosentti/Suomi 2012). Romanttinen komedia mainosmies Stigusta (Mikko Nousiainen), joka iskee silmänsä hehkeään, mutta rakkaudessa pettyneeseen Ellaan (Miina Maasola). Nopeasti käynnistyvä suhde pysyy yksinomaan fyysisenä, yhteisestä sopimuksesta - tai niin ainakin Ella haluaa uskoa. Kaksikko joutuu puntaroimaan tunteitaan uudessa valossa, kun he päätyvät sattuman kautta mukaan yhteiseen työprojektiin. Pääosissa: Mikko Nousiainen, Miina Maasola, Jarkko Niemi, Kari Sorvali, Kristo Salminen, Mari Perankoski. Ohjaus: Mikko Kuparinen. (93')

      Elokuva
    • 21:05-23:00

      (Beck: Enslingen/Ruotsi 2002). Trilleri käynnistyy, kun kuollut aasialaisnainen löytyy merestä Tukholman edustalta. Merkit viittaavat siihen, että tunnistamaton nainen olisi ollut prostituoitu. Pian komisario Beckin ryhmä saa tutkittavakseen myös eläkkeellä olleen saaristolaismiehen murhan. Tapaukset vaikuttavat liittyvän toisiinsa jollain tavalla. Pääosissa: Peter Haber, Mikael Persbrandt, Malin Birgerson, Marie Göranzon, Hans Zischler, Ingvar Hirdwall. Ohjaus: Kjell Sundvall. (88')

      Elokuva
    • 23:00-00:00

      Kausi 1. Jakso 4/10. Päihderiippuvuus. Päihderiippuvuus on paitsi yksilön, mutta myös koko yhteiskunnan ongelma joka ei katoa silmiä ummistamalla. Arman tutustuu päihdetyöhön ja ihmisiin, jotka ovat menettäneet kasvonsa ja ihmisarvonsa. Kotimainen sarja. (42')

      Sarja
    • 23:50-00:40

      Kausi 9, osa 5. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 00:40-01:30

      Kausi 6, osa 9. Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä. (Web of Lies, Rikostarina, Iso-Britannia, 2019)

      Sarja
    • 01:30-02:25

      Kausi 2, osa 12. Rikossarja kietoutuu tosielämän 911-hätäpuhelujen ympärille. Tutkijoiden on pääteltävä selkäpiitä karmivasta sisällöstä, mitä linjan toisessa päässä todella tapahtui. (Murder Calls, Rikostarina, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 02:25-03:15

      Kausi 9, osa 1. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. Alkaa uusintana. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 03:15-04:00

      Kausi 9, osa 2. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 04:00-04:30

      Kausi 3, osa 3. Romanttiset unelmatreffit muuttuvat täysin yllättäen karmivaksi painajaiseksi tositapahtumiin perustuvassa sarjassa.

      Sarja
    • 04:30-04:55

      Kausi 3, osa 4. Romanttiset unelmatreffit muuttuvat täysin yllättäen karmivaksi painajaiseksi tositapahtumiin perustuvassa sarjassa.

      Sarja
    • 04:55-05:20

      Kausi 1, osa 1. Philadelphiassa sijaitseva hätäpuhelukeskus hoitaa vuosittain kolme miljoonaa avunpyyntöä.

      Sarja
    • 05:20-05:45

      Kausi 1, osa 2. Philadelphiassa sijaitseva hätäpuhelukeskus hoitaa vuosittain kolme miljoonaa avunpyyntöä.

      Sarja
    • 06:15-06:40

      Kausi 1, osa 2. Kiinteistönvälittäjä Albie Mushaneyn tehtävänä on auttaa perheitä löytämään uusi koti lomaa varten.

      Sarja
    • 06:40-07:30

      Kausi 1, osa 4. Mina Starsiak Hawk tekee uransa suurimman ja riskialtteimman remontin, kun hän muuttaa 1800-luvun viktoriaanisen kodin Fountain Squarella Bed and Breakfast ja tapahtumakeskukseksi.

      Sarja
    • 07:30-08:15

      Kausi 8, osa 1. Erikoisjakso lomatunnelmissa! (My Lottery Dream Home (Holiday Special), Lifestyle, Yhdysvallat, 2020)

      Sarja
    • 08:15-08:35

      Kausi 3, osa 11. Tarek ja Christina El Moussa laittavat peliin koko omaisuutensa ja ostavat kiinteistöjä huutokaupasta näkemättä, mihin rahansa laittavat.

      Sarja
    • 08:35-09:00

      Kausi 173, osa 12. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

      Sarja
    • 09:00-09:25

      Kausi 173, osa 13. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

      Sarja
    • 09:25-10:20

      Kausi 3, osa 1. New Yorkin Bronxissa sijaitsevassa eläintarhassa asuu yli 6000 eläintä, joiden hyvinvoinnista vastaa 500 asialleen omistautunutta työntekijää.

      Sarja
    • 10:20-11:50

      Viulisti Jessillä on pulma: soittaminen ei enää kiinnosta. Nainen matkustaa kuitenkin Wieniin, jossa hänen on tarkoitus esiintyä. Siellä hän löytää kadonneen inspiraationsa sekä uuden rakkauden. 83 min.

      Elokuva
    • 11:50-13:25

      Kahden artistimanagerin on unohdettava vanhat hölmöilynsä, kun heidän tehtäväkseen tulee pitää huolta, että rocktähti-isät esiintyvät viimeisen kerran yhdessä joulukonsertissa. 84 min. Ohjaus: Clare Niederpruem.

      Elokuva
    • 13:25-14:55

      Enkeli palaa maan päälle vieraana ja saa mahdollisuuden auttaa sisariaan sovintoon - asia mitä hän ei onnistunut tekemään elinaikanaan. 84 min. Ohjaus: Roger M. Bobb. Pääosissa: Nadine Ellis, Tamala Jones ja B.J. Britt.

      Elokuva
    • 14:55-15:20

      Kausi 9, osa 1. Amerikkalainen tv-kasvo, kokki ja ruokatoimittaja Andrew Zimmern matkaa sarjassa maailmalla maistelemassa maukkaimpia paikallisia ruokia. Alkaa uusintana.

      Sarja
    • 15:20-15:45

      Kausi 9, osa 2. Amerikkalainen tv-kasvo, kokki ja ruokatoimittaja Andrew Zimmern matkaa sarjassa maailmalla maistelemassa maukkaimpia paikallisia ruokia.

      Sarja
    • 15:45-16:40

      Erikoisohjelmassa nähdään mitä uskomattomampia sairaalareissuun johtavia sattumuksia joulunajan tuoksinnassa. (Santa Sent Me To The ER, Viihde, Yhdysvallat, 2014)

    • 16:40-17:30

      Kausi 6, osa 10. Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä. (Web of Lies, Rikostarina, Iso-Britannia, 2019)

      Sarja
    • 17:30-18:25

      Kausi 8, osa 22. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 18:25-20:15

      Vivíana Serrano ei onnistu saamaan haluamaansa roolia Pähkinänsärkijä-baletissa hän yhdistää voimansa Natalian kanssa luodakseen oman version... latinalaisen sellaisen. 84 min. Ohjaus: Eric Close.

      Elokuva
    • 20:15-22:00

      Mollyn ja Jacobin tuore romanssinsa joutuu koetukselle, kun he huomaavat olevansa kilpailevia kauppojen omistajia. Pystyykö hanukka-ihme pitämään heidät yhdessä? 85 min. Ohjaus: Peter DeLuise.

      Elokuva
    • 22:00-22:55

      Kausi 9, osa 6. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 22:55-23:50

      Kausi 9, osa 7. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 23:50-00:40

      Kausi 9, osa 8. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 00:00-00:55

      Pearl Harborin hyökkäys yllätti Yhdysvaltain laivaston ja jäi historiaan.

    • 00:55-01:50

      Elokuussa 1944 liittoutuneet saavuttavat Saksan armeijan rippeet Normandiassa ja luovat noin 100 000 sotilaan, heidän aseidensa ja tankkiensa ympärille Falaisen motin.

    • 01:50-02:40

      Hälyttävä viesti Mariana pojan koulusta koskien MDMA-huumetta saa Marianan tutkimaan asiaa.

    • 02:40-03:05

      Katso, miten aromaattiset ja eksoottiset mausteet lisätään pakoraan eli uppopaistettuun intialaiseen ruokaan, miten syntisten, kermaisten Napoleon-patukoiden leipojat taittavat tuhansia ohuita kerroksia lehtevään ranskalaiseen

    • 03:05-03:50

      90-luvun keskivaiheilla vasemmiston guerillataistelijat ja äärioikeiston puolisotilaalliset joukot aiheuttavat Kolumbiassa sisällissodan, jota rahoitetaan kokaiinin salakuljetuksesta saaduilla rahoilla.

    • 03:50-04:30

      Jakso 4/10. Pohjoisen valtatien pelastajat seuraa sankarillisia miehiä, jotka pelastavat ongelmiin joutuneita perävaunuja Norjan petollisilla vuoristoteillä.

      Sarja
    • 04:30-05:15

      Rakkaus on aina ollut yksi historian suurista ohjaajista, toki välillä se on vedellyt asiat umpisolmuun.

    • 05:15-05:57

      HSI takavarikoi 21 kiloa metamfetamiinia ja pysäyttää kansainvälisen huumeringin toimet. CBP nappaa yhden suurimmista laittomista haineväkuljetuksista Miamin historiassa.

    • 06:00-06:45

      Kun lentoliikenteen päätöksiä tehdään hetkessä, jopa pienet asiat voivat johtaa kuolemaan. Kojelautakamera kuvaa hirvittävän onnettomuuden, kun taiwanilainen lentokone syöksyy jokeen.

    • 06:45-07:30

      Kauhua Tokion yllä. Vuonna 1985 Boeing 747:n törmäsi vuoren seinään. Törmäys vaati 520 henkeä, ja tapauksesta tuli yksi kaikkien aikojen tuhoisimmista lento-onnettomuuksista. Dokumenttisarja, National Geographic Channel.

    • 07:30-08:15

      Vauxhall Astra GTE. General Motors tuli vikkelien viistoperäisten autojen markkinoille myöhässä, mutta sitäkin houkuttelevammalla tavalla.

    • 08:15-09:00

      Karhu napostelee kajakilla, kiinalainen lisko vilkuttaa ohikulkijoille, eläimet vastaan lapset, karmea leijonan karjaisu, musikaalitribuutti koirille ja kissoille, kohtaaminen miljoonien meduusojen kanssa, hihnaongelmat,

    • 09:00-09:50

      Osa 6. Kuolettava isku. Billie Swamp Safarin eläinvalvojat Cattail ja Onebear lähtevät hakemaan 4-metristä jättialligaattoria, mutta eläimen terveydentila herättää epäilyksiä. Dokumenttisarja. National Geographic Channel.

      Sarja
    • 09:50-10:40

      Kotkia, kalasääskiä, laululintuja ja pöllöjä! Christian Cooper matkaa maan pääkaupunkiin tutkimaan sen tunnettuja lintuja.

    • 10:40-11:30

      Sokki. Gary työstää talolleen johtavaa puista jalkakäytävää paikallisten avustuksella. Mary kokeilee uusia taitojaan.

    • 11:30-12:25

      LAM Mozambique Airlinesin lento 470 suuntaa kohtaa Luandaa, Angolaa, kun se häviää tutkasta.

    • 12:25-13:20

      Aivan uusi 737 putoaa myrskyssä tapahtuvan nousun aikana Länsi-Afrikassa ja kansainvälinen lentoturmaryhmä lähtee Kameruniin. Kenyan Airlinesin lento 507 putosi margrovesuolle tappaen kaikki matkustajat.

    • 13:20-14:15

      Björn ja Thord yhdistävät voimansa pelastaakseen kuorma-auton, joka luisui ojaan 200 metrin päässä määränpäästä.

    • 14:15-15:10

      Pitkinä pimeinä talviöinä pohjoisten valtateiden sankareilla ei ole aikaa nukkua.

    • 15:10-16:05

      Jo Roger ja Ole Henrik yrittävät pelastaa suolalastin, joka uhkaa saastuttaa Norjan suurimman lohijoen. Vahinko voi aiheuttaa ympäristökatastrofin.

    • 16:05-17:00

      Ankara talvisää luo vuorille kaaosta. Thordilla ei ole montaa vaihtoehtoa. Hän on pelastamassa viidenkymmenen tonnin ajoneuvoa, kun uusi hätäpuhelu tulee.

    • 17:00-18:00

      Kun kuorma-auto törmää vuoristossa lumipenkkaan, Thordin ja aloittelija Terjen on vaarannettava henkensä pelastaakseen arvokas lasti.

    • 18:00-19:00

      Aloittelija Terje on pulassa, kun hän kolaroi Thordin hinausauton kiirehtiessään apuun. Eirik etsii roska-autoa, joka on ajanut lammaspolulle kukkuloilla.

    • 19:00-20:00

      Jotkin pienimmistä eläimistä tekevät mitä uskomattomimpia matkoja. Osa esimerkiksi lentää melkein Maan toiselta puolen löytääkseen parhaimmat perheenperustuspaikat.

    • 20:00-21:00

      Uskomaton ilmateitse tehtävä matka Saksan yli paljastaa kaupungin kokoisen tehtaan, satulinnan ja suurimman maa-ajoneuvon koko maailmassa.

    • 21:00-22:00

      Tutkimusmatkailija Albert Lin etsii Perun Andeilla kadonnutta Chachapoya-valtakuntaa. Ennen katoamistaan valtakunta hallitsi aluetta lähes 1 000 vuotta ennen sen valloittaneita inkoja.

    • 22:00-23:00

      Arkeologit etsivät vihjeitä Egyptin kuuluisan viimeisen faaraon Kleopatran hurjasta lopusta. He pohtivat tarinaa Kleopatran kuuluisista suhteista Julius Caesariin ja Marcus Antoniukseen.

    • 23:00-00:00

      Huumeet muodostavat miljardien dollareiden bisneksen, joka aiheuttaa maailmassa eniten rikollisuutta ja väkivaltaa. Sarjassa seurataan niin maailmanlaajuista laitonta huumekauppaa kuin huumeiden käyttöä ja jäljittämistä.

42 45 68 65
    • 00:00-00:30

      Älä murehdi huomisesta. Riku Rinne valitsee joulun ja uuden vuoden vaihtumisen aikaan sopivia uusia laulujaan sekä kertoo niiden merkityksestä.

    • 00:30-01:00

      Joulun ihme. Betlehemin hiljaisessa yössä tapahtui ihme. Meille syntyi Vapahtaja.

    • 01:00-01:30

      Luottavainen vaellus Jumalan edessä 1/2.

    • 01:30-01:50

      Kuninkaan syntymä. Itämaan tietäjät seuraavat suurta tähteä. Paimenet kaitsivat kedolla lampaitaan. Jeesus syntyy maailmaan.

    • 01:50-02:15

      Paholaisen portti.

    • 02:15-02:20

      Tulus - Virsi 21. Enkeli taivaan lausui näin.

    • 02:20-02:55

      Joulupäivänä Apa, Erika, Mimosa, Jemina ja Nooa avaavat ovensa sävelten täyttämään kotiin. Tervetuloa koskettavien joululaulujen ja evankeliumin äärelle. Anna jouluilon täyttää sydämesi!

    • 02:55-03:00

      Kristiina Brask - Jouluaattoiltana.

    • 03:00-05:00

      Encounter 1. "Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni." Joh. 12:32. Mukana mm.

    • 05:00-05:30

      Ilmavoimat Israelin strategisena voimavarana. Maavoimien veteraanit ovat johdonmukaisesti pyrkineet lisäämään panssari-, jalkaväki- ja tykistöyksiköitä ja vähentämään Israelin riippuvuutta ilmavoimista.

    • 05:30-06:00

      Etiopian kristityt. Etiopiassa on vuosien saatossa vaikuttanut vahva kristillinen perinne. Siitä huolimatta maan muslimiväestö on harvoin kuullut Jeesuksesta.

    • 06:00-06:50

      Suuri gospelkonsertti Kuopion Alavan kirkossa. Amerikkalaista ja suomalaista gospelia suurella orkesterilla toteutettuna. Everett W.

    • 06:50-07:10

      Johanna ja Janne Palmiola Lohtajan kirkko. Johanna (laulu) ja Janne (piano) Palmiola ovat taitavia muusikoita Kokkolasta. Lohtajan vanha 1768 rakennettu kaunis puinen ristikirkko.

    • 07:10-08:00

      Joulukonsertti Pietarsaaressa. Esiintyjinä Mika Karola, Lasse Heikkilä ja Anna-Kaisa Karola.

    • 08:00-08:30

      Älä murehdi huomisesta. Riku Rinne valitsee joulun ja uuden vuoden vaihtumisen aikaan sopivia uusia laulujaan sekä kertoo niiden merkityksestä.

    • 08:30-09:00

      Joulun ihme. Betlehemin hiljaisessa yössä tapahtui ihme. Meille syntyi Vapahtaja.

    • 09:00-09:30

      Luottavainen vaellus Jumalan edessä 1/2.

    • 09:30-09:50

      Kuninkaan syntymä. Itämaan tietäjät seuraavat suurta tähteä. Paimenet kaitsivat kedolla lampaitaan. Jeesus syntyy maailmaan.

    • 09:50-10:15

      Paholaisen portti.

    • 10:15-10:20

      Tulus - Virsi 21. Enkeli taivaan lausui näin.

    • 10:20-10:55

      Joulupäivänä Apa, Erika, Mimosa, Jemina ja Nooa avaavat ovensa sävelten täyttämään kotiin. Tervetuloa koskettavien joululaulujen ja evankeliumin äärelle. Anna jouluilon täyttää sydämesi!

    • 10:55-11:00

      Kristiina Brask - Jouluaattoiltana.

    • 11:00-11:30

      Ilmavoimat Israelin strategisena voimavarana. Maavoimien veteraanit ovat johdonmukaisesti pyrkineet lisäämään panssari-, jalkaväki- ja tykistöyksiköitä ja vähentämään Israelin riippuvuutta ilmavoimista.

    • 11:30-12:00

      Etiopian kristityt. Etiopiassa on vuosien saatossa vaikuttanut vahva kristillinen perinne. Siitä huolimatta maan muslimiväestö on harvoin kuullut Jeesuksesta.

    • 12:00-12:50

      Suuri gospelkonsertti Kuopion Alavan kirkossa. Amerikkalaista ja suomalaista gospelia suurella orkesterilla toteutettuna. Everett W.

    • 12:50-13:10

      Johanna ja Janne Palmiola Lohtajan kirkko. Johanna (laulu) ja Janne (piano) Palmiola ovat taitavia muusikoita Kokkolasta. Lohtajan vanha 1768 rakennettu kaunis puinen ristikirkko.

    • 13:10-14:00

      Joulukonsertti Pietarsaaressa. Esiintyjinä Mika Karola, Lasse Heikkilä ja Anna-Kaisa Karola.

    • 14:00-16:00

      Encounter 2.

    • 16:00-16:10

      Vauva seimessä. Ihmeellinen vauva nukkuu eläinten ruokakaukalossa.

    • 16:10-16:30

      Enkeli poltti päivällisen. Gideon. Märät ja kuivat villat. 300 urhoa.

    • 16:30-17:00

      Joulun ihme. Betlehemin hiljaisessa yössä tapahtui ihme. Meille syntyi Vapahtaja.

    • 17:00-19:00

      Encounter 3.

    • 19:00-19:30

      Pyhän Hengen tuli. Helluntaina nähtiin Jumalan tuli ihmisten päällä liekkinä. Sen näkeminen valtakuntien yllä saattaa viestiä herätyksestä. Teologi Oiva Salli opettaa.

    • 19:30-20:00

      Esitetty Yhdysvalloissa 22.12.2023.

    • 20:00-22:00

      Encounter 4.

    • 22:00-22:15

    • 22:15-23:45

      Kun odotus täyttyy. Major Big Bandin konsertti Temppeliaukion kirkosta laulusolisteinaan Erika ja Apa Niemelä.

    • 23:45-23:55

      Osa 3/7. Autuuksien vuori. Israelin lisenssiopas Iris Amoyal vie Israelin vuorille.

      Sarja
    • 23:55-00:00

    • 00:00-00:30

      Bar Mitzva -fest vid Klagomuren.

    • 00:30-00:40

      Eitan. "Jag försökte bevisa att deras Bibel var felaktig, men det var kanske dags att öppna mitt eget sinne"

    • 00:40-00:50

      Hur startar man en husförsamling?. Husförsamlingar startar ofta enkelt: några få möts regelbundet och delar sitt andliga liv med varandra.

    • 00:50-01:00

      Judisk lärare blir elev till Jesus!. Sedan hon läst Jesaja 53 blev denna judiska lärarinna elev till Jesus... den störste läraren av alla!

    • 01:00-01:30

      Gäst är Roy Fields. Lovsångsförfattaren Roy Fields har förmågan att väcka publikens längtan efter Guds närvaro. Den Helige Ande ger honom melodier som kan hela människor.

    • 01:30-02:00

      Människans moral. Mänskliga rättigheter anses självklara men finns det någon grund för vad som är rätt och fel utan Gud? Och finns det rättvisa utan dom? Ola Hössjer och Leif Nummela talar om moral som bevis för Gud.

    • 02:00-02:45

      Bibeln om Den Helige Ande, del1. Andens uppfyllelse betyder att framtiden har börjat. Per-Arne Imsen predikar.

    • 02:45-03:00

      Det yttersta redskapet - Fasta och bön. Jehova Tsevaot Härskarornas Gud. När Jesus, Nehemja och olika ledare i Bibeln fastade såg de Guds kraft och stor förändring i svåra situationer.

    • 03:00-03:15

      Thessaloniki. Vi fortsätter på René Schlaepfers resa i de första kristnas fotspår. Denna gång besöker vi Thessaloniki och får stifta bekantskap med bereerna.

    • 03:15-04:25

      Elida i Israel 2023. Missionsfartyget Elida, med kapten Stefan Abrahamsson i spetsen, seglade i augusti 2023 till Israel för att visa stöd och delta i firandet av lövhyddohögtiden.

    • 04:30-05:25

      En mur för landet. Pastor Per-Åke Eliasson talar om församlingens kallelse och utmaningar. Det finns mycket bra verksamhet vi kan drunkna i men Gud har kallat församlingen att bygga en mur för landet.

    • 05:30-06:00

      Överraskningsgäster. 'Jag är väldigt överraskad', säger en man vars ben, som varit stelt på grund av polio, rätar på sig efter förbön.

    • 06:00-06:30

      Bar Mitzva -fest vid Klagomuren.

    • 06:30-06:40

      Eitan. "Jag försökte bevisa att deras Bibel var felaktig, men det var kanske dags att öppna mitt eget sinne"

    • 06:40-06:50

      Hur startar man en husförsamling?. Husförsamlingar startar ofta enkelt: några få möts regelbundet och delar sitt andliga liv med varandra.

    • 06:50-07:00

      Judisk lärare blir elev till Jesus!. Sedan hon läst Jesaja 53 blev denna judiska lärarinna elev till Jesus... den störste läraren av alla!

    • 07:00-07:30

      Gäst är Roy Fields. Lovsångsförfattaren Roy Fields har förmågan att väcka publikens längtan efter Guds närvaro. Den Helige Ande ger honom melodier som kan hela människor.

    • 07:30-08:00

      Människans moral. Mänskliga rättigheter anses självklara men finns det någon grund för vad som är rätt och fel utan Gud? Och finns det rättvisa utan dom? Ola Hössjer och Leif Nummela talar om moral som bevis för Gud.

    • 08:00-08:45

      Bibeln om Den Helige Ande, del1. Andens uppfyllelse betyder att framtiden har börjat. Per-Arne Imsen predikar.

    • 08:45-09:00

      Det yttersta redskapet - Fasta och bön. Jehova Tsevaot Härskarornas Gud. När Jesus, Nehemja och olika ledare i Bibeln fastade såg de Guds kraft och stor förändring i svåra situationer.

    • 09:00-09:15

      Thessaloniki. Vi fortsätter på René Schlaepfers resa i de första kristnas fotspår. Denna gång besöker vi Thessaloniki och får stifta bekantskap med bereerna.

    • 09:15-10:25

      Elida i Israel 2023. Missionsfartyget Elida, med kapten Stefan Abrahamsson i spetsen, seglade i augusti 2023 till Israel för att visa stöd och delta i firandet av lövhyddohögtiden.

    • 10:30-11:25

      En mur för landet. Pastor Per-Åke Eliasson talar om församlingens kallelse och utmaningar. Det finns mycket bra verksamhet vi kan drunkna i men Gud har kallat församlingen att bygga en mur för landet.

    • 11:30-12:00

      Överraskningsgäster. 'Jag är väldigt överraskad', säger en man vars ben, som varit stelt på grund av polio, rätar på sig efter förbön.

    • 12:00-12:30

      Bar Mitzva -fest vid Klagomuren.

    • 12:30-12:40

      Eitan. "Jag försökte bevisa att deras Bibel var felaktig, men det var kanske dags att öppna mitt eget sinne"

    • 12:40-12:50

      Hur startar man en husförsamling?. Husförsamlingar startar ofta enkelt: några få möts regelbundet och delar sitt andliga liv med varandra.

    • 12:50-13:00

      Judisk lärare blir elev till Jesus!. Sedan hon läst Jesaja 53 blev denna judiska lärarinna elev till Jesus... den störste läraren av alla!

    • 13:00-13:30

      Gäst är Roy Fields. Lovsångsförfattaren Roy Fields har förmågan att väcka publikens längtan efter Guds närvaro. Den Helige Ande ger honom melodier som kan hela människor.

    • 13:30-14:00

      Människans moral. Mänskliga rättigheter anses självklara men finns det någon grund för vad som är rätt och fel utan Gud? Och finns det rättvisa utan dom? Ola Hössjer och Leif Nummela talar om moral som bevis för Gud.

    • 14:00-14:45

      Bibeln om Den Helige Ande, del1. Andens uppfyllelse betyder att framtiden har börjat. Per-Arne Imsen predikar.

    • 14:45-15:00

      Det yttersta redskapet - Fasta och bön. Jehova Tsevaot Härskarornas Gud. När Jesus, Nehemja och olika ledare i Bibeln fastade såg de Guds kraft och stor förändring i svåra situationer.

    • 15:00-15:15

      Thessaloniki. Vi fortsätter på René Schlaepfers resa i de första kristnas fotspår. Denna gång besöker vi Thessaloniki och får stifta bekantskap med bereerna.

    • 15:15-16:25

      Elida i Israel 2023. Missionsfartyget Elida, med kapten Stefan Abrahamsson i spetsen, seglade i augusti 2023 till Israel för att visa stöd och delta i firandet av lövhyddohögtiden.

    • 16:30-17:25

      En mur för landet. Pastor Per-Åke Eliasson talar om församlingens kallelse och utmaningar. Det finns mycket bra verksamhet vi kan drunkna i men Gud har kallat församlingen att bygga en mur för landet.

    • 17:30-18:00

      Överraskningsgäster. 'Jag är väldigt överraskad', säger en man vars ben, som varit stelt på grund av polio, rätar på sig efter förbön.

    • 18:00-18:10

      En ny början. Noa och alla djuren är i tryggt förvar när stora regnmoln hopar sig vid horisonten. Snart börjar regnet smattra mot taket...

    • 18:10-18:15

      Vad ska jag göra med mitt liv?. Filip tycker alla tjatar om att han måste bestämma sig för vad han vill. Han vill göra något bra med sitt liv men har ingen aning om hur.

    • 18:15-18:30

      Hur är läget?. Hur såg läget egentligen ut för David när han skulle gå fram inför jätten Goliat? Underläget var ett faktum, men David gav det lilla han hade till Gud och genom Honom blev det lilla något stort.

    • 18:30-19:00

      Olivpressen Beit Baad. Barry Segal tar oss med till olivpressen Beit Baad på olivoljeavsmakning. Vi får följa den hälsosamma och mångsidiga olivoljan från trädet i olivlunden till Batyas goda kök.

    • 19:00-19:30

      Tjäna Kungen öppet. Hur är det tänkt att vi ska leva och tjäna Jesus medan vi väntar på Honom? Handlar det bara om hur vi förvaltar de gåvor vi fått, eller också om något annat? Daniela Persin undervisar från Matt 25:14-30.

    • 19:30-20:00

      Födslovåndor. Hur global instabilitet kommer att ge upphov till Antikrists välde. Undervisning utifrån Matteusevangeliet 24 och Uppenbarelseboken 6.

    • 20:00-20:30

      Benjamin Pascal. Benjamin Pascal säger att han föddes blind för att förhärliga Gud. Han har rest som sjungande predikant i alla regioner i Pakistan. Men kan Gud använda handikapp och musik som omvändelseinstrument?

    • 20:30-21:35

      Dokumentären tar fram sanningen om Israels historia från Babylonien till nutid. Den behandlar judarnas kamp om sitt land, sin kultur och sin existens.

    • 21:35-23:30

      Uppföljaren till filmen "Betsys himmel" är en rolig, genomtänkt, utmanande film om att stå för sin tro, vad det än kostar. Den kan också ses som en fristående film.

    • 23:30-00:00

      Varför flyttar så många judar från hela världen till Israel, även om landet ständigt får negativ uppmärksamhet?

33 66 66 99
    • 19:30-20:00

      Dosentin vieraana emeritus professori Paavo Okko.

    • 20:00-20:30

      Puutarhaohjelmasarja.

    • 20:30-21:00

      Pilkki- ja kelkkailureissulla Lapissa. Jussi matkustaa talviseen Karigasniemeen ja yrittää saada rautuja pilkillä. Hän kokeilee myös moottorikelkan kyytiä.

    • 21:00-21:30

      Paneelikeskustelu, mukana Mikael Jungner, Juha Ristamäki, Timo Haapala

    • 05:00-05:00

      Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin

    • 05:00-05:00

      Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin

    • 05:00-05:00

      Su klo 9 ja 19.

    • 05:00-05:00