TV-opas

    • 22:50-00:10

      Dokumentti poikkeuksellisen, yli 40-vuotisen uran tehneestä Kaija Koosta. Dokumentti käy läpi artistin elämää ja hänen mukanaan liikutaan keikoilla, studioissa ja visuaalisissa mielenmaisemissa. Ohjaus: Pia Asikainen.

    • 00:10-01:05

      Viimeisten vuosikymmenten aikana avaruuteen on lähetetty valtava määrä raketteja ja satelliitteja, jotka käyttöikänsä jälkeen jäävät kiertämään avaruuteen romuna. Voiko avaruusromu olla vaaraksi maapallolle ja sen asukkaille ja

    • 01:05-04:00

    • 04:00-06:55

    • 06:55-07:46

      Ohjelmassa tutustumme Etelä-Englannissa sijaitsevan vanhaan, kuninkaalliseen metsään ja sen eläimiin. Satumaisessa ympäristössä asustaa niin villihevosia kuin kettuja, kauriita ja lukuisia lintulajeja. (U)

    • 07:46-08:45

      Sinivalkoinen hymyilevä ääni on soinut jo kuudella vuosikymmenellä. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.

    • 08:45-10:00

      Rakastetun artistin tunnelmallinen joulukonsertti Helsingin Agricolan kirkosta. Kapellimestarina Esa Nieminen. Konsertti on toteutettu yhteistyössä Sydänliiton kanssa. Tuotanto Yle (2004)(U)

    • 10:00-11:15

      Ortodoksinen joulun aamupalvelus Tampereelta. Palveluksen toimittavat kirkkoherra Aleksej Sjöberg, diakoni Heikki Hattunen, kanttori Markus Hänninen ja Tampereen ortodoksisen kirkon kuoro, sekä lukija Henri Suojanen.

    • 11:15-12:45

      Konsertissa esiintyvät Suvi Teräsniska, Robin Packalen, Diandra, Rajaton, Inka ja Jukka Kuoppamäki, Jore Marjaranta, Laura Voutilainen, Ida Elina ja Sibelius-lukion tyttökuoro. Orkesterin kapellimestarina Esa Nieminen. (2022)

    • 12:45-13:25

      Kolme norjalaista luontokuvaajaa on vuosikausien ajan tallentanut kuviinsa upeita otoksia, joissa karhu, susi, ahma ja ilves ovat omassa elinympäristössään. Tuplapotti on kyseessä, kun samaan kuvaan osuvat ka

    • 13:25-13:30

      Yrittäjä Päivikki Palosaaren lapsuudenkodissa syötiin fuusioruokaa jo kauan ennen kuin siitä tuli muotia. Poronmaksasta tehty rusinamakkara odotti kylmällä ullakolla herkuttelijoita. (U).

    • 13:30-15:21

      Åke Lindmanin elokuva kertoo ystävyksistä, jotka lähtevät paremman elämän toivossa Lappiin kultaa etsimään. N: Pirkka-Pekka Petelius ja Vesa Vierikko. T: Åke Lindman Production Oy. (Suomi 2001) (U)

    • 15:21-16:50

      Radio Suomen joulukonsertissa Arja Koriseva, Pepe Willberg, Janna, Mikko Kuustonen, Redrama, Samae Koskinen, Ollie, Aleksanteri Hakaniemi, Jonsu, Leo, Pihlaja ja Nomi. Juontaja Olga K ja kapellimestari Lasse Piirainen. (

    • 16:50-16:55

    • 16:55-17:00

    • 17:00-17:10

    • 17:10-17:55

      Kausi 9, 3/10. Sielunmessu. Tuomionsa istunut lapsen surmaaja löydetään kuolleena metsästä. Menneisyyden karmivat tapahtumat pakottavat isä Brownin penkomaan asioita syvältä. Tapaus avaa vanhoja haavoja ja samalla t

      Sarja
    • 17:55-18:00

    • 18:00-18:13

    • 18:13-18:28

      Luontokuvaaja Jan Tandrup etsii Tanskan suurinta petoeläintä, mäyrää. Öisin liikkuvaa eläintä ei ole helppoa löytää. (U)

    • 18:28-18:30

    • 18:30-19:00

      (2007) Hyppyrimäeltä kuuluu valtaisa varoitushuuto. Veteraanit hyppäävät mäkeä. Heikki on poikamies ja työtön, Lauri eläkeläinen. Aikaa on hypätä. Ohjaaja: Hilkka Nevala. (U)

    • 19:00-20:30

      Elämäni Biisi kunnioittaa Vesa-Matti Loirin elämäntyötä musiikin ja tarinoiden merkeissä. Mukana muistelemassa Armi Toivanen, Olli Ahvenlahti, Rea Mauranen, Hannele Lauri ja Ilkka Vainio. (2022) (U)

    • 20:30-20:45

    • 20:45-20:50

    • 20:50-21:00

      Punajuurikakkua, makeutettua vuohenjuustoa ja pistaasipähkinöitä. Strömsön tuotantoa.

    • 21:00-21:55

      Wenzel Hagelstam on antiikkikaupamme kasvot. Hän toi Suomeen suositut huutokaupat. Miten vanhan tavaran arvo määräytyy? Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.

    • 21:55-23:55

      Katkeransuloinen kertomus siitä, kuinka ystävyys ja rakkaus muuttuvat vuosikymmenten myötä. Elokuva perustuu Kjell Westön menestysromaaniin. Ohjaus: Claes Olsson. (Suomi 2021).

    • 23:55-04:00

    • 23:06-00:35

      Helenan ja Ullin mielessä on vanhanajan joulu maatilalla, naisten kesken. Unelmat ja todellisuus törmäävät jouluyössä, jonka jälkeen mikään ei ole entisensä. K, O: Inari Niemi (Suomi 2017) (U)

    • 00:35-04:00

    • 04:00-06:50

    • 06:50-06:51

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 06:51-06:53

      Onnea, Tapani, Teppo ja Tahvo!

    • 06:53-07:17

      Kausi 1. Arvoitusten ketju. Hessu ja ystävät selvittävät, kuka kulkee ympäri Touhulaa lukkojen ja kettinkien kanssa. / Keskeneräisten maalausten arvoitus. Hessu ja ystävät löytävät keskeneräiseksi jääneen ma

    • 07:17-07:18

      Kaarlo esittää laulun Varpunen jouluaamuna.

    • 07:18-07:25

      Jäässä. Ulkona on pakkasta ja todella liukasta.

    • 07:25-07:32

      Nälkäkiukku. Onni on myöhässä tapaamisesta ja lähtee niin kiireellä, että aamupala jää syömättä. Pian massussa murisee ikävästi.

    • 07:32-07:35

      Jyrkin ja Neposen joululeikki.

    • 07:35-07:42

      Talvikisat. Popi juhlii kelkkakilpailun voittoa, vaikka tietää oikaisseensa. Popi suostuttelee Pipan pitämään vilpin salassa, mutta tajuaa sitten, että on epäreilua pyytää toista salailemaan.

    • 07:42-07:47

      Kausi 2. Poikanen. Kiri ja Lolo yrittävät saada Moan poikasen kuoriutumaan ja uskaltautumaan ulkomaailmaan.

    • 07:47-07:49

      Satu Sopanen ja Tuomo esittävät laulun Jouluntähti.

    • 07:49-08:00

      Joulukuusi. Murun kotikaupunkiin on pystytetty kaikille yhteinen joulukuusi. Pahaksi onneksi sen koristeet joutuvat hukkateille, mutta Muru perheineen yrittää korjata tilannetta kaikin tavoin.

    • 08:00-08:07

      Vilja askartelee Annan kanssa Martan suunnitteleman lumiukon. Askarteluohjeet löytyvät yle.fi/lapset -sivustolta.

    • 08:07-08:18

      Fabergusmuna. Mimosa haluaisi kuvansa urheiden merirosvojen muotokuvagalleriaan. Gallerian seinille päästäkseen täytyy kuitenkin läpäistä vaativa koe, jossa monet ovat epäonnistuneet.

    • 08:18-08:20

      Onnea, Tapani, Teppo ja Tahvo!

    • 08:20-08:21

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 08:21-08:22

      Koulululaisten oma ohjelma!

    • 08:22-08:44

      Tervetuloa Tortugaan, 1/2. Tiki-tiimi lähtee Tortugan saarelle ja tapaa Ruostekuningattaren. Luvassa on monta haastavaa kisaa uusien ja vanhojen kilpakumppaneiden kanssa.

    • 08:44-08:55

      Nyt juhlitaan laulaen ja yhdessä ystävien kanssa! Tete on kasvanut ja on tullut aika piirtää ovenpieleen uusi viiva. Tete saa syntymäpäivälahjaksi upeat punaiset "ison pojan" saappaat. Hän on ylpeä

    • 08:55-09:34

      Petri odottaa jo kovasti jouluaattoillan juhlia. Mummin tekemä juustomakaroni ja uusi pyöreä pulkka kruunaisivat Petrin joulunvieton, mutta mitä joulun viettoon oikeasti tarvitaan?

    • 09:34-10:00

      Lumimyrskyn myötä pikkukaupunkiin saapuu pelottava lumimies ja jo ajatuskin hirvittää useimpia asukkaita. Mutta reipas mummo ei anna otuksen jättimäisen koon hämätä, vaan hän ottaa hirmuisen lumipalleron luokseen asumaan.

    • 10:00-10:25

      Petteri Kaniinin joulutarina. Petteri lupaa äidille käydä kaupassa, mutta reissuun tuleekin mutkia matkaan.

    • 10:25-11:46

      Elokuva 10-vuotiaasta Viljasta joka tulee erehdyksessä maantierosvojen nappaamaksi. Perustuu Siri Kolun kirjoihin. O: Marjut Komulainen. N: Kari Väänänen, Lotta Lehtikari, Jussi Vatanen. (2015) (U)

    • 11:46-12:30

      Mustat lesket- sarjan Malla Malmivaara, Ville Tiihonen ja Wanda Dubiel ovat huolissaan, kun heitä vastaan asettuvat Pitääkö olla huolissaan- ohjelman Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö. (U)

    • 12:30-14:10

      Koko perheen seikkailuelokuva 12-vuotiaan Tomin ja eläinpuistossa kasvaneen ilveksen ystävyydestä. Kaikkien aikojen katsotuin suomalainen lastenelokuva 2019 digitaalisesti restauroituna versiona. (Suomi 1998.) (U)

    • 14:10-15:35

      Poikien seikkailut kuljettavat Kiljusen perhettä pitkin Suomea ja hillitön meno saa koko maan sekaisin. Rooleissa Jukka Sipilä, Miitta Sorvali. Ohjaus Matti Kuortti. Tuotanto Filminor Oy. (1990)

    • 15:35-17:00

      Pate ei millään tunnu oppivan kertotaulua. Luokkakaverit auttavat häntä, sitä vartenhan ystävät ovat olemassa. He päättävät perustavaa bändin ja tehdä Patesta rokkitähden. K: Timo Parvela. O: Marko Mäkilaakso. Suomi

    • 17:00-18:00

      Katsellaan Veeran ja Lauran kanssa Momolu ja ystävät,, Tie tähtiin, Kettu ja Jänö, Sanataidesukellus sekä Petteri Kaniini.

    • 18:00-19:15

      Risto Räppääjä ja polkupyörävaras on vauhdikas ja koskettava musiikkikomedia, joka kertoo täysin uuden tarinan Riston seikkailusta. K: Sinikka ja Tiina Nopola. O: Mari Rantasila. T: Kinotar (2009)(U)

    • 19:15-20:00

      Uuden kauden aloitusjaksossa kisaavat tähtien tanssinopettajat Marko Keränen, Ansku Bergström ja Saana Akiola sekä koti- ja sisustusohjelmista tutut Hanna Sumari, Tuija Pehkonen ja Tomi Kouvola. Ohjelman juontaa Marco Bjurström. (U)

    • 20:00-20:50

      Kausi 2, 4/4. Manhattan ja Sunbeam-alus. Nyt on kohteena Manhattan ja Empire State Building sekä Ellis Island, jota kautta siirtolaiset saapuivat Amerikkaan. Viimeisenä vuorossa on Mainen osavaltio ja sen sadat saaret.

      Sarja
    • 20:50-21:00

      16-vuotias tyttö väittää tulleensa siepatuksi. Poliisit Seppo ja Ahti saavat jutun hoitaakseen. N: Tommi Korpela, Jani Volanen. KK: Pekko Pesonen. O: Aleksi Salmenperä. T: Helsinki-filmi Oy. (Suomi 2012) (U)

    • 21:00-21:20

      Tieto äidin sairastumisesta keskeyttää Elinan kolmannet häät ja kaikki siskot palaavat vuosien jälkeen takaisin lapsuudenkotiinsa. Rauhassa toipumisen sijaan äiti ilmoittaakin alkavansa kirjoittaa sukupolviromaania. (U)

    • 21:20-21:35

      Kausi 1, 9/10. Olio sinänsä. Optimismi ja escort-palvelusivusto auttavat Emilian jatkamaan, kunnes koittaa Media ja Musiikki-gaala. Uusi sarja.

      Sarja
    • 21:35-21:55

      Kausi 1, 10/10. Nuori nero. Kaikki on menetetty. Vain kuori on jäljellä. Löytääkö Emilia ulospääsyn? Uusi sarja.

      Sarja
    • 21:55-22:20

      Kausi 1, 3/6. Umbria. Keski-Italian Umbria on kulttuurin ja keittotaidon kehto. Matka alkaa Trevistä ja jatkuu Folignoon, Assisiin ja Perugiaan. Lopuksi päädytään Corcianoon. Pysähdyspaikkoja riittää kauniin luonnon ja arkkitehtuu

      Sarja
    • 22:20-22:50

      Rattijuoppo tappoi nuoren Kuortaneella.16-vuotias poika jäi rattijuopon yliajamaksi äitienpäivänä Kuortaneella. Yliajo tapahtui keskustan halki johtavalla tiellä. Auto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä törm

    • 22:50-23:51

      Metallibändi Turmion Kätilöiden keikka Lost In Music -festivaalilta Tampereelta. Kuopiolaisyhtye on keikkaillut ahkerasti mm. Keski-Euroopassa, ja rajun livebändin maineessa oleva ryhmä nähtiin nyt Tavara-asemalla.

    • 23:51-04:00

    • 22:10-00:15

      Mitä tapahtuu, kun Hollywoodin taaloja tahkoavat hienohelmat lähtevät tekemään vakavaa sotadraamaa Vietnamin viidakkoon?

      Elokuva
    • 00:15-01:15

      Kausi 3, 6/14. Junailua ja vuoristorataa. Jaksossa lande arvailee stadilaisen vuotuista oluenkulutusta, ja stadi pohtii poikkinainnin merkitystä. Juontajina Jaakko Saariluoma ja Kalle Lamberg.

      Sarja
    • 01:15-02:10

      Kausi 2, 6/6. Turussa taksikuski Teijan kyytiin hyppää kaupunkilomaa viettävä pariskunta. Henkka vie työmatkalaista lentokentälle. Menevän kesäkiertue päättää viimeisen etappinsa Nurmekseen.

      Sarja
    • 02:10-03:10

      Kausi 7, 7/9. Bunkkeri ja kirjastoauto. Pariskunta saa tilaisuuden rakentaa toisen maailmansodan bunkkerista kotitoimiston. Lisäksi kirjastoauto muutetaan liikkuvaksi galleriaksi. Brittiläinen dokumenttisarja. (u)

      Sarja
    • 03:10-04:12

      Kausi 9, 4/10. Qipsejä. Viikkopalkinnoiksi tuoduista parhaista juhlatavaroista kamppaillaan tällä kertaa muun muassa parhaimman vesielementin teossa. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)

      Sarja
    • 07:35-07:55

      Kausi 1, 9/26. Tiuhti ja Viuhti. Mymmeli palaa Muumilaaksoon. Häntä seuraa kaksi pikkuisen outoa otusta, jotka ovat tulossa Muumitaloon vieraiksi.

      Sarja
    • 07:55-08:25

      Kausi 1, 10/26. Arvoituksellinen matkalaukku. Mörkö on käynyt yöllä Muumitalon pihalla. Tiuhti ja Viuhti näyttävät olevan vierailuun syypäitä. Niiskuneiti yrittää saada selville, mistä on kyse.

      Sarja
    • 08:25-09:30

      1/7. Yhtä suurta merta. Matkaamme maailman meriä tropiikin kuumuudesta napa-alueiden hyytävään kylmyyteen ja tapaamme muun muassa surffaavia delfiinejä ja työkaluja käyttäviä kaloja. Brittiläinen luontodokumenttisarja.

    • 09:30-10:00

      Cain kutsuu Chasin luokseen vankilaan ja tekee ehdotuksen. Dawn saa tietää Harrietin perinnöstä, mutta myös vankilasta vapautunut Alex on haistanut rahan. Moira yrittää kysellä Kerryltä, mitä ladossa oikeasti tapahtui.

      Sarja
    • 10:00-10:30

      Kylä kokoontuu muistelemaan Harrietia. Belle kyselee Chasilta tämän suhteesta Aliin. Kim ja Will päättävät kovistella Alexia.

      Sarja
    • 11:00-11:30

      Ericin ja RJ:n yhteinen suunnittelutyö herättää Ridgessä ristiriitaisia tunteita. Eric on varma, että RJ:n avulla mallistosta tulee hänen uransa huipennus. Uusi viehättävä assistentti Luna saa RJ:n oudosti hermoilemaan.

      Sarja
    • 12:30-13:35

      Dokumentti näyttää, miten liverpoolilainen yrittäjäpariskunta koristelee tiimeineen jouluasuun muun muassa Luonnontieteellisen museon luistelukentän, Blenheimin palatsin ja ison lastensairaalan aulan. (u)

    • 13:35-15:00

      1/2. Matt ja Noel johdattavat neljä brittijulkkista joulukisan pyörteisiin.

    • 15:00-17:20

      Lastenklinikoiden Kummien tunnelmallisessa joulukonsertissa pienten potilaiden asialla ovat mm. Saara Aalto, Club for Five, Jarkko Ahola, Ilta, Pentti Hietanen sekä Michael Monroe ja Tommi Läntinen.

    • 17:30-18:00

      Ridge aikoo suostutella isänsä luopumaan malliston suunnittelusta, mutta Eric pitää päänsä. Hopen fantasia lemmekkäästä sovitushetkestä Thomasin kanssa toteutuu viimein. RJ kiinnostuu yhä enemmän salaperäisestä Lunasta.

      Sarja
    • 18:00-18:30

      Kim ja Will tekevät Alexille tarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä. Cain kieltäytyy puhumasta teostaan. Amelia pohtii syntyjä syviä. Kerry kertoo Amylle Chloesta.

      Sarja
    • 18:30-19:00

      Cain tuodaan oikeuteen, ja tilanne raastaa niin Moiraa kuin Chasia mutta hieman eri syistä. Oikeussalissa koetaan yllätys, joka kuohuttaa lehtereillä. Will lukee tahollaan lakia Alexille, joka vaikuttaa yllättäen pehmenevän.

      Sarja
    • 19:00-19:15

    • 19:15-19:20

    • 19:20-19:30

    • 19:30-20:00

      Kausi 1, 1/8. Yäkylässä presidentin luona. Maria Veitola viettää päivää 'Sauli Niinistön' kanssa. Lisäksi mukana mm. 'Sohvikset' ja 'Teemu Selänne'. Jarkko Tammisen imitaatiohahmot ovat vauhdissa. Kotimainen sketsiohjelma

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 3, 6/10. Vain työ puhuu puolestaan, kun mielikuvaraati ruotii tuotteita. Erika hakee tukea perheestään ja Martti turvautuu historian suurmiehiin. Vierailijoina Sikke Sumari ja Kasper Strömman.

      Sarja
    • 21:00-22:00

      Kausi 10, 12/13. Kaikki mitä tarviin. Parit kohtaavat asiantuntijat vielä viimeisen kerran ja puntaroivat yhteistä matkaansa. On tullut aika päättää, jatkaako yhdessä vai erikseen.

      Sarja
    • 22:00-22:20

    • 22:20-22:25

    • 22:25-22:35

    • 22:35-23:35

      Kausi 2, 1/6. Todistajan kuolema, osa 1. Samaan aikaan kuin paikallispoliisi tutkii louhokselta löytyneen naisen kuolemaa, Dalgliesh kutsutaan tutkimaan rikoslaboratorion tutkijan murhaa. Brittiläinen rikosdraamasarja. (u)

      Sarja
    • 23:35-00:40

      Kausi 2, 2/6. Todistajan kuolema, osa 2. Juuri kun tohtori Lorrimerin murhatutkinnassa on tapahtumassa läpimurto, Dalgliesh ja Massingham kutsutaan kappeliin, josta on löytynyt naisen ruumis. Brittiläinen rikosdraamasarja. (u)

      Sarja
    • 00:00-00:05

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (1')

    • 00:05-01:05

      Kausi 1. Jakso 7/10. Suomen suvea ja kiristyviä hermoja. Tummat pilvet kerääntyvät sekä Pirkkalassa Kirsin että Kangasniemellä Anni-Riinan ylle uhkaako työpäivä keskeytyä yllättäviin vikoihin?

      Sarja
    • 01:05-02:05

      Kausi 1. Jakso 5/8. Leijonat pääsevät rokkaavien sillisalaattien äärelle, kun uudet yrittäjät saapuvat luolaan. Tänään leijonalauma tutustuu remontoinnin tulevaisuuteen, hoitoalan pelastamiseen, liikkuviin seiniin ja lahjatulvaan. Kotimainen realityohjelma. (41')

      Sarja
    • 02:05-03:05

      Kausi 13. Jakso 5/10. Juhlien kääntöpuoli. Raaseporissa huolestuttaa nuorten humalahakuisuus. Hyvinkään kadulla juhliva trio työllistää partiota useaan otteeseen ja Helsingissä juhlija aiheuttaa partiolle myös muuta siivottavaa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')

      Sarja
    • 03:05-04:05

      Kausi 13. Jakso 6/10. Tunteella mukana. Sarjan 500. jaksossa syvennytään kaikkein mieleenpainuvimpien tehtävien kautta äärimmäisiin tunteisiin. Miten poliisi kokee turvattomuuden, hämmennyksen, surun tai ylpeyden? Kotimainen dokumentaarinen sarja. (41')

      Sarja
    • 04:05-05:00

      Kausi 2. Jakso 7/10. Akseli ja Ossi herättävät kauhua golf-kentällä ja syövät enemmän tacoja kuin Texasin laki sallii. Raja tulee lopulta vastaan ja pakoautoa on vaihdettava. Arkansas, hoi! Täältä tullaan! Kotimainen ruokaohjelma. (42')

      Sarja
    • 06:00-06:05

      Kausi 1. Jakso 16/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.

      Sarja
    • 06:05-06:10

      Kausi 4. Jakso 16/26. Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma. (3')

      Sarja
    • 06:10-06:35

      Kausi 1. Jakso 14/52. Kaveruskopla Kolli, Pöllö ja Gekko muuttuvat yön pimeinä tunteina rohkeiksi pyjamasankareiksi, jotka taistelevat ilkeitä pahiksia vastaan. Pahikset aikovat pilata ihmisten päivät, jos pyjamasankarit eivät tartu toimeen! Lastenohjelma. (23')

      Sarja
    • 06:35-06:45

      Kausi 2. Jakso 18/52. Smurffit palaavat entistäkin smurffimpina! Liity rakastettujen sinisten hahmojen seuraan, kun he lähtevät UUSIIN seikkailuihin, jotka vievät alkuperäisen sarjan hurmaavuuden, hullunkurisuuden ja huumorin aiempaakin pidemmälle. Smurffaten matkaan! Lastenohjelma.

      Sarja
    • 06:45-07:10

      Kausi 2. Jakso 14/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma. (21')

      Sarja
    • 07:10-07:30

      Kausi 5. Jakso 1/4. Tapaa Andrea, Mia, Emma, Olivia ja Stephanie. He ovat viisi parasta ystävystä ja heidän sankarillinen tehtävänsä on pelastaa Heartlake City vilpillisiltä huijareilta. Lastenohjelma. (20')

      Sarja
    • 07:30-07:55

      Kausi 1. Jakso 19/20. Maailmat ovat yhdistyneet epävakaaseen liittoon, jota on suojeltava pahoilta voimilta! Tehtävää varten Spinjitzu-mestari kouluttaa aivan uuden sankarisukupolven, joka osaa käyttää voimakasta lohikäärme-energiaa pelastaakseen planeetan. Lastenohjelma. (22')

      Sarja
    • 07:55-08:10

      Kausi 4. Jakso 8/8. Heartlake Cityssä on uusien seikkailujen aika! Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (10') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.

      Sarja
    • 08:10-08:15

      Kausi 1. Jakso 15/52. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')

      Sarja
    • 08:15-09:55

      (Joulutarina 2007). Koskettavassa koko perheen jouluelokuvassa selviää, kuinka Joulupukista tuli Joulupukki. Kaikki alkaa vuosisatojen takaa eräästä joulusta, jolloin pieni Nikolas-poika menettää perheensä. Pääosissa: Hannu-Pekka Björkman, Otto Gustavsson, Kari Väänänen, Minna Haapkylä, Mikko Leppilampi. Ohjaus: Juha Wuolijoki. (77')

      Elokuva
    • 09:55-10:55

      Kausi 33. Jakso 20/22. Se harrastustoimintaa haittaa. Eräät ihmiset harrastavat aivan vääriä asioita, ja harrastuksen vaihto olisi paikallaan. Teini-ikää ei puolestaan saa vaihdettua pois, joten niiden kommellusten kanssa on vain elettävä. Amerikkalainen sarja. (43')

      Sarja
    • 10:55-11:25

      Kausi 12. Jakso 9/14. Miten laulaja Arja Koriseva nukkuu kiireisen arjen keskellä? Unitutkija Timo Partonen kertoo, miten valo ja pimeys säätelevät untamme. Selvitämme myös, millainen harjoitusmetodi on spiraalistabilaatio. Kotimainen lifestyleohjelma. Kotimainen lifestyleohjelma. (22')

      Sarja
    • 11:25-11:30

      Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.

    • 11:30-13:20

      (The Addams Family 2019). Sarjakuvataiteilija Charles Addamsin luoma kaheli Addamsin perhe seikkailee ensimmäisessä animoidussa komediassaan ja määrittelee uudelleen hyvän naapuruuden rajat. Eristäytynyttä elämää viettävä hullunkurinen, kummallinen ja synkkä goottiperhe muuttaa tylsään esikaupunkiin, jossa tosi-tv-juontajan suunnitelma yhteisön varalle tekee perheen olon tukalaksi. Suomenkielisen version äänirooleissa: Henri Piispanen, Hannamaija Nikander, Saana Norra, Rasmus Kärkkäinen, Antti Lang, Katja Aakkula. Ohjaus: Conrad Vernon, Greg Tiernan. (83')

      Elokuva
    • 13:20-15:10

      (Norm of the North: Keys to the Kingdom 2018). Suomeksi puhutussa animaatioseikkailussa hyväsydäminen jääkarhu Norman, vastakruunattu jäätikön kuningas, kutsutaan vastaanottamaan New Yorkin kaupungin avaimia. Hän joutuu katalan juonen kohteeksi, ja kotona jäätikölläkin uhkaa vaara. Ehtiikö Norman ystävineen ajoissa apuun? Äänirooleissa: Tuukka Leppänen, Petri Hanttu, Hanna Mönkäre, Juhani Rajalin, Iiris Kovalainen, Valtteri Turunen. Ohjaus: Trevor Wall. (87')

      Elokuva
    • 15:10-16:10

      Kausi 6. Jakso 8/15. Kuoleman kauneus. Valokuvaajan kuvaama nuori nainen katoaa jäljettömiin. Murharyhmä kiinnostuu tapauksesta, ja epäilykset valokuvaajan ympärillä kasvavat, mutta todisteita ei vain meinaa löytyä. Itävaltalainen rikossarja. (46')

      Sarja
    • 16:10-18:10

      Joulun suuri tukikonsertti tarjoaa tunnelmallista musiikkia eturivin artisteilta aatonaattona ja samalla katsojat voivat tehdä hyvää.

    • 18:10-19:55

      (Vinski ja näkymättömyyspulveri 2019). Aapelin klassikkokirjaan Koko kaupungin Vinski (1954) pohjautuva koko perheen seikkailuelokuva, jossa Hömpstadin kaupunki joutuu rikosaallon valtaan ja poliisin avuksi tarvittaisiin kipeästi ihka oikeaa supersankaria. Koulupoika Vinski (Kuura Rossi) tulee hätiin apteekkarilta saamansa näkymättömyyspulverin avulla, mutta tehtävästi ei tule helppo, sillä salaisuus ei saa paljastua kenellekään. Pääosissa: Kuura Rossi, Martti Suosalo, Pirjo Heikkilä, Mikko Leppilampi, Hannu-Pekka Björkman. Ohjaaja: Juha Wuolijoki. (81')

      Elokuva
    • 19:55-20:00

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 20:00-20:58

      Kausi 2. Jakso 7/8. Eläintenhoitaja Susanin päivään kuuluu näätäeläinten koulutusta sekä korppien ja karhujen hoitamista. Eläimet saavat helleherkkuja ja Marjut viilentää myskihärkien tallia vedellä. Meripelastusseura kyyditsee jälleen kuutteja ulkosaaristoon. Kotimainen eläinohjelma. (41')

      Sarja
    • 20:58-21:00

      Kausi 2023. Jakso 360/365. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')

      Sarja
    • 21:00-22:30

      Kausi 1. Jakso 7/10. Kaius seuraa lasten etsiväkerhon yrityksiä selvittää mitä kadonneelle pojalle on tapahtunut. Kotimainen draamasarja. (67') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.

      Sarja
    • 22:30-22:40

      Kausi 1. Jakso 2/10. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista. (4')

      Sarja
    • 22:40-00:30

      (Napapiirin sankarit 2 2014). Menestyskomedian jatko-osassa Janne ja Inari ovat saaneet lapsen. Janne nappaa yksivuotiaan Lumin mukaan ja lähtee kaverinsa kanssa Ylläkselle häihin, mutta reissuun tulee pari muuttujaa. Samaan aikaan Inari viettää tyttöjeniltaa exänsä omistamassa loistohotellissa, missä kiusauksista ei tule loppua. Pääosissa: Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Miia Nuutila, Kari Ketonen. Ohjaus: Teppo Airaksinen. (86')

      Elokuva
    • 23:05-00:00

      5/6. Tietolähteitä puolueessa. Odvar Nordli on saanut tarpeekseen vuodoista. Hän tekee epäsuosittuja päätöksiä, joilla voi olla tuhoisia seurauksia pääministeri Brattelille. Gro matkustaa Dovreen pehmittämään työväenlehdistöä.

    • 00:00-00:33

      7/8. Wasin sössii Amsterdamin keikan. Jengissä tilanne on kaoottinen ja kaikki ovat toistensa kurkussa, joten Party haluaa lähteä lätkimään. Bæbsin on valittava, maksaako hän Irfanille vai joutuuko häädetyksi.

    • 00:33-04:00

    • 04:00-07:50

    • 07:50-09:10

      Lasse ja Maija löytävät salaperäisen vanhan arkun, joka on kuulunut omalaatuiselle von Bromsin suvulle. Satoja vuosia vanha sukuriita puhkeaa jälleen, ja äkkiä arkku varastetaan. Kuka on varka

    • 09:10-10:08

      Näyttelijä Amanda Jansson elokuvasta Myrskyluodon Maija, sirkusjohtaja Carl Jernström junior, kanteleensoittaja Ida Elina, toimittaja Anna-Lena Laurén, valokuvaaja Marica Rosengård, koomikko Tobias Persson. Parad Media.

    • 10:08-11:49

      Kertomus 14-vuotiaasta Karl-Bertilistä, joka on tavaratalonjohtaja Tyko Jonssonin poika. Pojasta toivotaan isänsä seuraajaa, mutta Karl-Bertilin oma sankari on Robin Hood, joka ottaa rikkailta

      Elokuva
    • 11:49-12:00

      Kun hän vihdoin myönsi olevansa päihderiippuvainen, Niko Hovinen pelkäsi, häpesi ja itki koko päivän. Viruttuaan kaksi ja puoli vuotta lääkkeiden ja alkoholin tiukassa otteessa, jääkiekon MM-kultamitalisti ymmärsi tarvitsevansa apua. Hänen

    • 12:00-13:55

      Kahdeksan Oscarin klassikko Pearl Harborin varuskunnasta Havaijilla juuri ennen sodan syttymistä. N: Burt Lancaster, Deborah Kerr, Montgomery Clift, Frank Sinatra. O: Fred Zinnemann. (From Here to Eternity, USA 1953)

    • 13:55-14:00

      Kuvafantasia hyvän ja pahan taistelusta. Sävellys Harri Wessman, sanat Eha Lättemäe, esittäjänä Tapiolan kuoro. Käsikirjoitus ja ohjaus Finn Lyckoberg (ent. Jari Nieminen). Näyttelijöinä Vesa Vierikko, Helmi Petäjä, Arthur

    • 14:00-15:45

      Jouluaaton aamuna Lontoossa valmistaudutaan joulunviettoon, mutta saita ja kylmä Ebenezer Scrooge ei pidä ympärillä häärivistä ihmisistä eikä joulusta. Yöllä joulun henget vievät Scroogen menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuu

    • 15:45-15:50

      Lumen Valo -lauluhtye esittää Ivo Antogninin sävellyksen. Tallennettu Hämeen linnassa 24.4.2019.

    • 15:50-16:00

      Mette Blomsterberg näyttää, kuinka pikkuleivistä saa sokerikuorrutuksella upean näköistä ja maistuvaa tarjottavaa.

    • 16:00-17:00

      90/122. Hiustesi tuoksu. Antaako Alonso turhia lupauksia Catalinalle? Candela saa jo toisen menneisyyttään koskevan kirjeen. Kuinka Curro reagoi kun Cruz kertoo mikä johti Eugenian joutumiseen pyörätuoliin? M

    • 17:00-17:15

      Puhetta elokuvien äänisuunnittelusta ja musiikista sekä elokuvien kuuntelemisesta.

    • 17:15-17:25

      Frank Capra tarjoilee kahjokomedian mestarinäytteen. Jaakko Ohtonen hyppää mukaan screwball-karuselliin. Asiantuntijoina Kalle Kinnunen ja Markku Soikkeli.

    • 17:25-17:55

      11/12: Miekan historiaa. Miekka edustaa sankaritarinoissa oikeutta, voimaa, rohkeutta ja vapautta. Todellisuudessa teräväksi hiottu miekka on myös tappoase. Tällä kertaa pureudutaan miekan kaksiteräiseen historiaan.

    • 17:55-18:00

      Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    • 18:00-18:31

      1/3. Hallonbackenin salaisuus. Tuberkuloosiin sairastunut Stina saa paikan Hallonbackenin parantolasta. Eräänä päivänä hän ja hänen ystävänsä kohtaavat naisen, joka varoittaa heitä Hallonbackenin vaaroista.

    • 18:31-19:24

      Norjalainen oopperatähti Lise Davidsen palaa kotimaahansa juhlimaan joulua Norjan radion sinfoniaorkesterin kanssa. Lisellä on takanaan vilkas vuosi, jonka aikana hän on esiintynyt muun muassa New Yorkin Metr

    • 19:24-19:29

      Munalikööriä jouluksi. Perinteet kuuluvat jouluun, ja tässä perheessä jouluun kuuluu itse tehty munalikööri.

    • 19:29-19:40

      Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    • 19:40-19:52

      1/4. Mitä tapahtuu, kun DNA-testi paljastaa, ettei joku olekaan sukua isäksi kutsumalleen ihmiselle? DNA-sukututkija Peter Sjölund auttaa Ann-Christinea saamaan vastauksen tähän kysymykseen. Samalla hän selittää, m

    • 19:52-20:00

      Jim Björni sorvaa kaulimen varta vasten näkkileivän kaulimista varten. Jokaisessa näkkileipäkaulimessa on yksilöllinen kuviointi. Toimittaja: Elisabeth Morney. (U)

    • 20:00-20:53

      Kausi 2, 1/6. Takaisin Italiaan. Lontoossa avioelämää viettänyt Lucian palaa Portofinoon ja huomaa asioiden muuttuneen. Henkilökunta yrittää arvuutella, kuka on asiakkaiden joukkoon piiloutunut anonyymi hotelliarvostelija. Be

      Sarja
    • 20:53-21:00

      Mikko Kouki ottaa Pahan poliisin roolin. Dome Karukoski ja Kalle Kinnunen liittyvät keskustelemaan Orson Wellesin noir-klassikosta.

    • 21:00-21:56

      Ere Kokkonen oli yksi suomalaisen tv-viihteen uranuurtajista. Hän ohjasi myös Uuno Turhapuro- ja Vääpeli Körmy -elokuvia ja perusti komedialle omistetun teatterin. Kiti Kokkonen kertoo isänsä elämästä ja työstä.

    • 21:56-22:00

      Joulutervehdys on uudenlainen ja koskettava En etsi valtaa loistoa lauluyhtye inTonesin esittämänä. Ohjaus Joonas Josefsson.

    • 22:00-00:16

      Elokuva kirjailija Algot Untolan alias Maiju Lassilan alias Irmari Rantamalan monivaiheisesta elämästä. N: Asko Sarkola, Rea Mauranen, Kari Franck, Esko Salminen. O: Pirjo Honkasalo & Pekka Lehto. (1980)

    • 23:25-00:20

      Kausi 1, 4/6. Kahdesti haudattu. Lefa tuodaan vankilasta poikansa hautajaisiin. Vaikka paikalla on poliisipartioita, Lefan onnistu paeta paikalta. Lefa haluaa löytää poikansa tappajan. Anna haluaa kuulla Nikolta totuuden.

      Sarja
    • 00:20-00:50

      Kausi 7, 22/29. Hollywood ilman glamouria. Huutokauppaa käydään Pohjois-Hollywoodissa, eikä riidoilta vältytä, kun tulokas päättää haastaa Renen, mutta kuka nauraakaan parhaiten? Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja. (u)

      Sarja
    • 00:50-01:15

      Kausi 7, 23/29. Valovoimainen Dave. Dave ostaa outoa elektroniikkaa. Ivy löytää varastosta vekottimen, joka tekee puhdasta jälkeä. Rene löytää oudon teltan, jota pitää päästä kokeilemaan. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja. (u)

      Sarja
    • 01:15-02:00

      Hyvää joulua! Jos joulurauha on julistettu ja ruuat syöty, on aika käydä joulun lämminhenkisimmän viihdeohjelman ääreen. Miitta Sorvali, Pekka Pouta ja Kiti Kokkonen ovat aivan Kuutamolla, Janne Katajan johdolla.

    • 02:00-02:48

      Kausi 9, 6/10. Leiviti, leiviti, leiviti. Katy Wixin sairasloma jatkuu, muttei hätää, tuuraajaksi on löytynyt toinen ex-mestari. Hän ja muut kisaavat parhaista niittylöydöistä. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)

      Sarja
    • 06:30-06:55

      Kausi 1, 12/20. Pelastetaan maapallo kierrättämällä ja uusiutuvalla energialla, Saavatko Mimmit ja lapset lampun syttymään auringonvalon avulla? Liity sinäkin jammailemaan roskaorkesterin tahdissa!

      Sarja
    • 06:55-07:20

      Kausi 4, 24/25. Lumimiehen tarina. Muumipeikko lähtee ystävineen etsimään aikakoneella lääkettä Mimmi-tädin noidanuoleen.

      Sarja
    • 07:20-07:40

      Kausi 4, 25/25. Aikamatka kultaiseen valtakuntaan. Muumipeikko, Niiskuneiti, Pikku Myy ja Nipsu etsivät Mimmi-tädille lääkettä noidannuoleen kultaisesta valtakunnasta.

      Sarja
    • 07:40-07:55

      Kausi 1, 51/52. Denver pelästyy Spookyn rakentamaa robottia ja aiheuttaa liikennekaaoksen. Konstaapeli määrää Denverin päiväksi kotiarestiin.

      Sarja
    • 07:55-08:05

      Kausi 1, 52/52. Dan ja Denver ryhtyvät supersankareiksi, jotka puolustavat kaupunkia pahiksilta. Konstaapeli ei pidä siitä, että oikeutta jakelee joku muu.

      Sarja
    • 08:05-08:20

      Hulvaton englantilainen lasten animaatiosarja seuraa hiirten reggaebandin värikkäitä seikkailuja. Musiikin teon ohessa leppoisat rastahiiret ratkovat mysteerejä Hiirimaan presidentin palveluksessa. Toinen tuotantokausi.

    • 08:20-08:30

      Hulvaton englantilainen lasten animaatiosarja seuraa hiirten reggaebandin värikkäitä seikkailuja. Musiikin teon ohessa leppoisat rastahiiret ratkovat mysteerejä Hiirimaan presidentin palveluksessa. Toinen tuotantokausi.

    • 08:35-09:00

      Kausi 4, 20/20. Paras päivä / Lahjapurkka. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi.

      Sarja
    • 09:00-09:30

      Kausi 9, 14/26. Muggs. Mopsi voisi tuoda kaivattua iloa äidille ja pojalle, joilla on ollut omia terveyshuolia. Uuden kodin saadakseen Muggsin pitäisi silti suhtautua koulutukseen vakavammin. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma.

      Sarja
    • 09:30-10:00

      Kausi 8, 1/12. Kumman kaa ja kielipoliisi .Tammy odottaa hermostuneena soittoa vankilassa olevalta isältään, ja muut pitävät hänelle yökyläilyt, jotta hän saisi muuta ajateltavaa. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 10:00-10:30

      Kausi 5, 20/24. Australian kutsu. Koko perhe matkaa Australiaan, sillä se oli Philin vanhemmille erityisen tärkeä paikka. Yhteistä laatuaikaa ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 10:30-11:35

      Kausi 18, 11/17. Kutsumattomia vieraita. Poliisin iskuryhmä näyttää, miten ovi kuin ovi saadaan auki kotietsintää varten. Katie ottaa kontaktia takaa-ajettuun autoon. Brittiläinen poliisisarja.

      Sarja
    • 11:35-12:30

      Kausi 9, 7/10. Hali. Katy Wix on palannut, ja kaikki on valtakunnassa hyvin. Viikkopalkintoina on tarjolla parhaita muiden kodeista vietyjä esineitä. Brittiläinen viihdeohjelma.

      Sarja
    • 12:30-13:00

      Kausi 6, 8/10. Valeraskaus. Anki joutuu valehtelemaan päästäkseen ihanalle joogatunnille. Per Ivar puolestaan ajautuu eroavan avioparin ristituleen. Norjalainen komediasarja.

      Sarja
    • 13:00-13:25

      Kausi 23, 4/22. Kaverini kuutti. Bart haluaa pärjätä koulussa ja värvää avukseen Martinin. Poikien robottilelu aiheuttaa kuitenkin skandaalin. Samaan aikaan Homer kamppailee ikävän apulaisensa kanssa.

      Sarja
    • 13:25-14:00

      Kausi 23, 5/22. Kuumat kuppilat. Marge ei kestä katsoa lasten huvittelua Homerin kanssa. Onneksi he löytävät yhdessä eksoottiset ruoat ja gourmet-aterioista tulee äidin ja lasten yhteinen harrastus.

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 11, 7/10. Tuskaa ja maatuskaa. Tänään etsitään erikoisia esineitä seinälle, muistellaan tehtävänantoa, kokkaillaan maatuskatyyliin, vältellään hälytystä ja tungetaan tavaroita kumisaappaisiin ja -hanskoihin.

      Sarja
    • 15:00-16:05

      Kausi 15, 10/10. Järkyttävä löytö. Pakoon lähtevä kuski laukaisee takaa-ajon, joka päättyy niin erikoiseen löytöön, ettei kokenut poliisikaan ole vastaavaa nähnyt. Brittiläinen poliisisarja. (u)

      Sarja
    • 16:05-17:00

      Kausi 12, 8/12 Onko siellä jo totuttu uuteen paneelimuodostelmaan? Formaatti kestää isojakin muutoksia! Tuoleilla: Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Pirjo Heikkilä.

      Sarja
    • 17:00-17:30

      Kausi 5, 15/22. Homer, seuraava astronautti. NASA pyrkii saamaan enemmän näkyvyyttä lähettämällä tavallisia tallaajia avaruuteen. Vierailijaääninä astronautti Buzz Aldrin sekä amerikkalaismuusikko James Taylor.

      Sarja
    • 17:30-18:00

      Kausi 5, 16/22. Homerin paras ystävä. Homerin nihkeä naapurussuhde Flandersiin lämpenee hieman, kun tämä kutsuu hänet jalkapallo-otteluun. Amerikkalainen animaatiosarja.

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 16, 1/15. Eeppinen takaa-ajo. Poikkeuksellisen rajussa ja pitkäkestoisessa takaa-ajossa kahdeksan poliisiautoa jahtaa hillitöntä vauhtia pakoon kaahaavaa Porsche-kuskia. Brittiläinen poliisisarja.

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 7, 26/27. Vuorten sankarit. Dan houkuttelee ostajat korkealle vuoristoon, josta löytyy pari mielenkiintoista varastoa. Ivy on saanut tarpeekseen Maryn aiheuttamasta häiriöstä. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.

      Sarja
    • 19:30-20:00

      Kausi 7, 27/29. Kissa vieköön. Mary löytää paljon kissamaista tavaraa. Dave tutustuu Amerikan alkuperäiskansojen taiteeseen. Jarrod löytää naisellisen puolensa ja nakuja naisia. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.

      Sarja
    • 20:00-20:30

      Kausi 5, 20/24. Sankariteko. Emily on menossa naimisiin. Miksi hän kuitenkin soittaa Rossille? Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta.

      Sarja
    • 20:30-21:00

      Kausi 5, 21/24. Pallottelua. Kiva pallopeli alkaa rasittaa. Gary haluaa asumaan Phoeben kanssa. Rachel ostaa Monicalle kissan, jota kaikki kammoavat. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta.

      Sarja
    • 21:00-23:05

      . New Yorkiin päätynyt erämies Australiasta joutuu ottamaan erämaan opit käyttöönsä joutuessaan huumekartellin tulilinjalle.

      Elokuva
    • 23:05-23:35

      Kausi 1, 5/8. Rakkautta ilmassa. Larsilla on sutinaa entisen lapsenvahtinsa kanssa ja lähtee viemään tälle syntymäpäivälahjaa. Asim on saamassa hermoromahduksen, ja pojat viheltävät pelin poikki. Norjalainen draamakomedia.

      Sarja
    • 23:35-00:55

      Kausi 2, 7/9. Huutokaupan aarteita. Jaksossa on kaksi haastetta.

      Sarja
    • 23:15-02:30

      Näyttävä uusi versio legendaarisesta seikkailusta, jossa filmiryhmä saapuu salaperäiselle saarelle 1930-luvulla ja kaunotar valloittaa jättiläisapinan sydämen. 170 min. Ohjaus: Peter Jackson.

      Elokuva
    • 02:30-04:35

      Historiallinen draamaelokuva 1500-luvulla eläneen Englannin hallitsija Elisabet I:n valtaannoususta ja hallitsijakauden alkupuoliskosta sekä hänen vaikeasta tehtävästään oppia, mitä hallitsijana oleminen vaatii. 124 min.

      Elokuva
    • 04:35-05:23

      Kausi 13, osa 2. Ruotsin maanteillä on ruuhka-aikaan kiirettä ja silloin tapahtuu myös paljon onnettomuuksia.

      Sarja
    • 06:30-06:50

      Kausi 173, osa 8. Sarja seuraa asunnonetsijöitä, jotka metsästävät unelmiensa kotia ympäri Yhdysvaltoja kiinteistövälittäjien avulla.

      Sarja
    • 06:50-07:40

      Kausi 1, osa 13. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.

      Sarja
    • 07:40-08:05

      Kausi 1, osa 5. Matt Tebbutt ja Lisa Faulkner näyttävät, kuinka valmistetaan upea joulu. He jakavat herkullisia reseptejä stressittömän juhlakauden viettoon yhdessä julkkisvieraiden kanssa.

      Sarja
    • 08:05-08:25

      Kausi 1, osa 6. Matt Tebbutt ja Lisa Faulkner näyttävät, kuinka valmistetaan upea joulu. He jakavat herkullisia reseptejä stressittömän juhlakauden viettoon yhdessä julkkisvieraiden kanssa.

      Sarja
    • 08:25-09:15

      Viisi piparkakkutaituria vie keksiarkkitehtuurin aivan uudelle tasolle, kun Kansallinen piparkakkutalokilpailu järjestetään jo 26. kerran. (Gingerbread Giants 2, Tosi-tv, Irlanti, 2018)

    • 09:15-10:05

      Kausi 4, osa 1. Buddy Valastro ja Duff Goldman kisaavat tiimeineen kumpi tekee hienomman ja maukkaamman joulukakun. He valitsevat jokaiselle mittelölle eri jouluteeman.

      Sarja
    • 10:05-10:55

      Kausi 1, osa 4. Selena Gomez ja kokki Claudette Zepeda palaavat Selenan juurille valmistaessaan meksikolaisen juhla-aterian. (Selena + Chef: Home for the Holidays, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)

      Sarja
    • 10:55-11:20

      Kausi 150, osa 1. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. Alkaa uusintana. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 11:20-11:45

      Kausi 150, osa 2. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 11:45-13:25

      Myöhään jouluaattona, kun kaupunki on mennyt nukkumaan, poika nousee salaperäiseen junaan, joka kuljettaa hänet joulupukin kotiin pohjoisnavalle. 100min. Ohjaus: Robert Zemeckis.

      Elokuva
    • 13:25-15:00

      Kumppanukset Retu ja Tahvo työskentelevät Liuskeen louhoksella. Tahvon suosiollisella avustuksella Retu kohoaa urallaan varatoimitusjohtajaksi, ja pian Retu vaimoineen pääsee nauttimaan makeasta elämästä.

      Elokuva
    • 15:00-15:30

      Jääkiekon nuorten MM-ottelun ennakkotunnelmat. Juontajana Juhani Henriksson, asiantuntijoina Lennart Petrell ja Tuomas Grönman. (Urheilu, Suomi, 2023)

    • 15:30-18:05

      Suora lähetys Ruotsin Göteborgista, U20 jääkiekko-ottelusta Suomi-Kanada. Selostajana Oskari Saari, asiantuntijana Ismo Lehkonen. (Urheilu, Suomi, 2023)

    • 18:05-18:30

      Jääkiekon nuorten MM-ottelun jälkipelit. Juontajana Juhani Henriksson, asiantuntijoina Lennart Petrell ja Tuomas Grönman. (Urheilu, Suomi, 2023)

    • 18:30-19:00

      Kausi 12, osa 8. UUSI KAUSI Kaukana Grönlannin jäätikkösaaren kalavesillä osa 2. Kangia-joen lumo ei haihdu - merirautua on kaikkialla. Tältäkö maailman joet näyttivät satoja vuosia sitten, ennen ihmisen kädenjälkeä?

      Sarja
    • 19:00-20:50

      Jim Carreyn tähdittämä komedia kertoo jatkuvasti lööperiä puhuvasta asianajaja-isästä ja hänen pienestä pojastaan, jonka hartain syntymäpäivätoive on, että isä pystyisi olemaan kokonaisen vuorokauden ajan

      Elokuva
    • 20:50-23:30

      Aloitteleva kirjailija Nick Carraway saapuu keskilännestä New Yorkiin keväällä 1922 ja tutustuu kaupunkiin, jonka moraalin kieltolaki on höllentänyt, jossa jazz soi ja naisten korut kimmeltävät kilpaa

      Elokuva
    • 23:30-01:25

      Tuttu kaveriporukka tapaa vuosien jälkeen luokkakokouksessa. Aikuiselämän vastuut ja velvollisuudet saavat kyytiä, kun varhaiskeski-ikäiset taantuvat jälleen teinien tasolle. 108 min.

      Elokuva
    • 00:00-01:00

      Kausi 11. Jakso 24/26. Makeaa makealle miehelle. 30-vuotias liikunnanopettaja Christian on hauska mies totisen kuoren alla. Hän pitää kaikesta makeasta ja luonnollisen tyylikkäistä naisista. Kolme naista panee keittiössä parastaan, ja eräällä ovella koetaan iso yllätys. Yllätyksiä on luvassa myös lautasella. Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 01:00-02:00

      Kausi 6. Jakso 4/8. Philin piina. Phil ja Kirstie suuntaavat Aylesburyyn auttamaan kodistaan kiisteleviä Paulia ja Sophieta. Phil joutuu kohtaamaan uuden kodin etsinnässä pahimman pelkonsa: pienen etsintäalueen. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 11. Jakso 24/26. Makeaa makealle miehelle. 30-vuotias liikunnanopettaja Christian on hauska mies totisen kuoren alla. Hän pitää kaikesta makeasta ja luonnollisen tyylikkäistä naisista. Kolme naista panee keittiössä parastaan, ja eräällä ovella koetaan iso yllätys. Yllätyksiä on luvassa myös lautasella. Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 3. Jakso 12/35. Pulmia paratiisissa. Sukellusopettajat Ed ja Jo saavat ensimmäiset asiakkaansa. Rob ja Steve ahkeroivat viinitarhalla ja siivoavat lomamökkejä. Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 11:00-12:00

      Kausi 3. Jakso 4/8. Perijä, lääkäri ja lähihoitaja. Turkulainen lähihoitaja Sini Henriksson ja hänen teini-ikäinen lapsensa Tobias sekä rahoitusasiantuntija Janne Uoti ja hänen lääkärinä työskentelevä vaimonsa Mimosa kokevat kulttuurisokin. Sinin ja Tobiaksen pitkään odotetut haaveet toteutuvat, kun budjetti antaa siihen vihdoin puitteet. Miten rikkaat selviävät viikon ajan rahattomien budjetilla? Kotimainen realitysarja. (41')

      Sarja
    • 12:00-13:00

      Kausi 6. Jakso 4/8. Philin piina. Phil ja Kirstie suuntaavat Aylesburyyn auttamaan kodistaan kiisteleviä Paulia ja Sophieta. Phil joutuu kohtaamaan uuden kodin etsinnässä pahimman pelkonsa: pienen etsintäalueen. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')

      Sarja
    • 13:00-14:00

      Kausi 6. Jakso 18/35. Giniä ja kuntoilua. Kuntoilusta ja ginin juomisesta innostunut Carrie saa puutarhan, missä voi harrastaa molempia. Ulkokuntosalilla treenaamisen jälkeen voi siirtyä gininjuontipaikalle, missä kasvaa yrttejä juomien mausteeksi. Mitä muuta tyttö voisi toivoa? Englantilainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 11. Jakso 24/26. Makeaa makealle miehelle. 30-vuotias liikunnanopettaja Christian on hauska mies totisen kuoren alla. Hän pitää kaikesta makeasta ja luonnollisen tyylikkäistä naisista. Kolme naista panee keittiössä parastaan, ja eräällä ovella koetaan iso yllätys. Yllätyksiä on luvassa myös lautasella. Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 15:00-16:30

      Kausi 2. Jakso 2/7. Tähdet tähdet ohjelman toisessa jaksossa kilpailijat vetävät nahkarotsit niskaan ja bootsit jalkaan, kun teemana on Rockfest.

      Sarja
    • 16:30-17:00

      Kausi 1. Jakso 9/10. Jenna lähtee siskonsa kanssa Ruotsiin sukulaisia tapaamaan. Matkalla hän toteuttaa myös pitkään kyteneen haaveen. Jeren opinnot ovat loppusuoralla ja valmistuminen lähenee. Niilo ja Fanny pääsevät viettämään yhdessä aikaa ja puhuvat tulevaisuudestaan. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (20')

      Sarja
    • 17:00-17:30

      Kausi 1. Jakso 10/10. Kiireisen kevään jälkeen Eerika haluaa oppia rauhoittumaan ja nauttimaan hitaista aamuista. Jere suuntaa Rukalle perheensä kanssa ja iloitsee yhteisistä vapaapäivistä. Niilo tekee suunnitelmia kesälle. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (21')

      Sarja
    • 17:30-18:30

      Kausi 12. Jakso 1/27. Sophien valinta. Sophie tapaa kolme miestä illallistreffien merkeissä ja vie jokaiselle persoonallisen lahjan. Edessä on kiusallista flirttiä, yllätys jälkiruoan sisällä ja valinta: kenet miehistä hän haluaa tavata uudestaan? Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 18:30-20:00

      Kausi 1. Jakso 3/6. On tanssien aika! Suomi Soi -jaksossa kansainväliset hitit saavat suomenkielisen muodon. Olavi Uusivirta vie katsojat Sokkotansseihin, kun hänen käsittelyssään on R.E.M-yhtyeen Losing My Religion. Tina Turnerin Private Dancer -kappale on saanut Mira Luodin käsittelyssä nimekseen Tanssikeikka. Keskusteluissa Olavi paljastaa miksi paidan pois ottaminen keikalla vei yli häpeästä ja miksi Pate Mustajärvi makaa veneen pohjalla ja tuijottaa taivaalle. Kotimainen musiikkiohjelma. (66')

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 6. Jakso 5/8. Kohti uutta elämänvaihetta. Bashin ja Nickyn lapset kasvavat, ja lisätilaa on pakko saada. Bash haaveilee jo uudesta elämänvaiheesta rauhallisella maaseudulla, mutta Nicky ei näe mitään syytä muuttaa. Remonttisuunnitelmat eivät enää riitä, kun nälkä kasvaa syödessä. Englantilainen lifestyleohjelma. (45')

      Sarja
    • 21:00-23:10

      (FC Venus/Suomi 2005). Romanttinen menestyskomedia kaikkien aikojen vedosta, jolla määrätietoiset naiset päättävät lyödä luun kurkkuun jalkapallohulluille miehilleen. Naiset perustavat FC Venus -jalkapallojoukkueen, joka haastaa miehet tiukkaan peliin. Jos naiset voittavat, miehet eivät enää saa edes katsoa jalkapalloa. Koska panokset ovat korkeat, sekä naisten että miesten on otettava kaikki keinot käyttöön. FC Venus kohosi elokuvateatterikierroksellaan valmistumisvuotensa katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Pääosissa: Minna Haapkylä, Petteri Summanen, Laura Malmivaara, Miia Nuutila, Lotta Lehtikari, Taneli Mäkelä. Ohjaus: Joona Tena. (107')

      Elokuva
    • 23:10-23:15

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 23:15-23:20

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (1')

    • 23:20-00:20

      Kausi 12. Jakso 1/27. Sophien valinta. Sophie tapaa kolme miestä illallistreffien merkeissä ja vie jokaiselle persoonallisen lahjan. Edessä on kiusallista flirttiä, yllätys jälkiruoan sisällä ja valinta: kenet miehistä hän haluaa tavata uudestaan? Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 00:00-00:30

      Kausi 1. Jakso 8/10. Assistentti. Eeron akuutti rahapula saa hänet päätymään ex-vaimonsa Annin henkilökohtaiseksi assistentiksi, mikä vie Eeroa nöyryytyksestä toiseen. Samalla Lauri hankkii uutta asiakasta Eeron selän takana. Kotimainen draamakomedia. (21')

      Sarja
    • 00:30-01:00

      Kausi 1. Jakso 9/10. Comeback. Eero saa yllättävän sopimustarjouksen itärannikolta, mutta pelaamiseen on kuitenkin saatava lääkärin lupa. Välit Laurin kanssa kärjistyvät, kun salaisuudet alkavat paljastua. Kotimainen draamakomedia. (21')

      Sarja
    • 01:00-01:30

      Kausi 1. Jakso 10/10. Valaistuminen. Aamos kuljettaa Eeron autiomaahan tapaamaan gurua, joka voisi kohentaa Eeron itsetuntoa ja nostaa tämän murheen alhosta. Laurin suuret suunnitelmat muuttuvat kertaheitolla. Kauden päätösjakso. Kotimainen draamakomedia. (22')

      Sarja
    • 01:30-02:30

      Kausi 1. Jakso 3/10. Musta leski. Päijät-Hämeen keskussairaalaan tuotiin miespotilas, joka menehtyi tehohoidosta huolimatta erikoisiin oireisiin. Poliisi ryhtyi tutkimaan miehen kuolemaan johtaneita tapahtumia ja pian alkoikin paljastua huolestuttavia piirteitä. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (40')

      Sarja
    • 02:30-03:30

      Kausi 4. Jakso 9/12. Hevoshuolia. Michael pääsee tekemisiin nelijalkaisten kanssa, kun hevoskuljetusauto sammahtaa vilkkaalle moottoritielle. Merrie taas pelastaa jäteautoa ja saa myös pelätä sähköiskuja. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')

      Sarja
    • 03:30-04:00

      Kausi 3. Jakso 19/20. Huolenpitoa. Virkailija haluaa varmistaa, että pikapyrähdyksen Ruotsiin tehneellä naisella on kaikki hyvin. Myös eläinten hyvinvointi halutaan varmistaa rajalla. Amerikkalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 04:00-04:30

      Kausi 3. Jakso 20/20. Kohtauksia. Vahingossa rajalle päätyneen erikoisen kokoonpanon hallusta löytyy aseita. Celo-koira on työn touhussa. Amerikkalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 14. Jakso 3/10. Mitä löytyy Marita Taavitsaisen aarreaitasta? Saako Heli yksikätisen rosvon kainaloonsa? Onnistuuko Markun tesinkki-tinakoru? Kotimainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 1. Jakso 7/10. Lohja. Juuso Mäkilähde ja Jenni Poikelus aloittavat päivän reittinsä pohjalta. Susanna Laine ja Jaakko Parkkali taas ovat matkalla sinne. Lohja haastaa toden teolla Susannan kiipeily- ja muutkin etenemistaidot. Juuso ja Jenni tekevät lähempää tuttavuutta niin paikallisiin herkkuihin kuin lohjalaisiin ikkunoihinkin. Ohjelman juontaa Heikki Paasonen. Kotimainen viihdeohjelma. (39')

      Sarja
    • 11:00-11:30

      Kausi 2. Jakso 1/26. Pilvee, pilvee. Douglasin rajanylityspaikalla kohdataan Yhdysvalloista saapuva sameasilmäinen bändi, jonka keikka-auto tuoksahtaa vahvasti marihuanalta. Vancouverin lentokentälle puolestaan saapuu australialainen lumilautailija mukanaan nyrkkirauta ja huumeiden käyttöön sopivaa välineistöä, mikä herättää rajavartijoissa epäilyksiä. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 11:30-12:00

      Kausi 2. Jakso 2/26. Kaukorakkautta ja kurkkulaulua. Vancouverin lentokentälle saapuu Pariisista rahaton nainen, joka aikoo asumaan netissä tapaamansa poikaystävänsä luokse. Douglasin rajanylityspaikalla kohdataan puolestaan kurkkulaulua esittävä yrttitarhuri, jonka yrttien laillisuus vaikuttaa kyseenalaiselta. Myös valaistua häntää käyttävä muoti-influensseri hämmentää rajavartijoita. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 12:00-13:00

      Kausi 4. Jakso 9/12. Hevoshuolia. Michael pääsee tekemisiin nelijalkaisten kanssa, kun hevoskuljetusauto sammahtaa vilkkaalle moottoritielle. Merrie taas pelastaa jäteautoa ja saa myös pelätä sähköiskuja. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')

      Sarja
    • 13:00-14:00

      Kausi 14. Jakso 4/10. Mikä on käypä hinta näyttelijä Kunto Ojansivun sähköpyörälle? Markun tesinkit vaativat Sähkömies-Manun konsultaatiota. Kotimainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 14:00-14:30

      Kausi 1. Jakso 8/10. Kolmivuorotyö heijastuu Jeren vuorokausirytmiin, mikä asettaa haasteensa kavereiden näkemiselle ja harrastuksille. Niilo aloittaa ensimmäisessä oman alansa työpaikassa. Elmeri kokee onnistumisia vauriokorjaamolla ja pääsee automessuille tutkimaan amerikanrautoja. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (21')

      Sarja
    • 14:30-16:00

      Kausi 1. Jakso 2/8. Tunnistaako Stig huijarin?. Mysteerilaulajissa lauletaan ja nauretaan jälleen vuoron perään, kun tavoitellaan kymppitonnia etsimällä huijareita oikeiden laulajien joukosta. Heikki Paasosen kanssa totutusti Miitta Sorvali ja Robin Packalen sen vierailijoina Stig, Janni Hussi sekä artistivieras Saara Aalto. Kotimainen musiikkiohjelma. (64')

      Sarja
    • 16:00-17:00

      Kausi 1. Jakso 6/10. Säpinää Saarenmaalla. Burgerimiesten Viron seikkailu jatkuu. Akseli ja Ossi vaeltavat laulumailla villisikojen, viinin, ritariromantiikan ja siiderin voimalla ralli-ladoja ja kansantanssia unohtamatta. Kotimainen ruokaohjelma. (42')

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 4. Jakso 9/12. Hevoshuolia. Michael pääsee tekemisiin nelijalkaisten kanssa, kun hevoskuljetusauto sammahtaa vilkkaalle moottoritielle. Merrie taas pelastaa jäteautoa ja saa myös pelätä sähköiskuja. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 14. Jakso 17/22. Leijonat mäkeen. Leijonille esitellään uusi tapa tulla vauhdikkaasti laskettelurinnettä alas. Ja jos lasketellessa olisi pakko käyttää puhelintaan vaikka musiikin kuunteluun, siihenkin tarjotaan nerokasta ratkaisua. Amerikkalainen sarja. (43')

      Sarja
    • 19:00-19:55

      Kausi 9. Jakso 6/10. Alice ja hervoton hirviö. Danny, Bob ja Kevin toimittavat henkilökohtaisesti Alice Cooperin Studebaker Avantin perille ja pääsevät tutustumaan myös rock-legendan autoihin. Horny Mike taas saa lopulta valmiiksi rajun hirviöpyöränsä. Amerikkalainen sarja. (39')

      Sarja
    • 19:55-20:00

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (1')

    • 20:00-21:00

      Kausi 1. Jakso 7/10. Suomen suvea ja kiristyviä hermoja. Tummat pilvet kerääntyvät sekä Pirkkalassa Kirsin että Kangasniemellä Anni-Riinan ylle uhkaako työpäivä keskeytyä yllättäviin vikoihin?

      Sarja
    • 21:00-22:55

      Raskasta Joulua on rockhenkinen hyvän joulumielen konsertti koko perheelle! (84')

    • 22:55-23:00

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 23:00-00:00

      Kausi 14. Jakso 10/10. Oulussa paimennetaan nuoria mopedisteja. Muoniossa talutetaan eksynyttä ja Kouvolassa autetaan pelokasta piiloutujaa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (41')

      Sarja
    • 23:10-01:00

      Lähitulevaisuudessa teknologia ohjaa lähes kaikkia elämän osa-alueita. Mutta kun Greyn, itsestään leimatun teknofobin, maailma käännetään ylösalaisin, hänen ainoa toivonsa koston välineeksi on kokeellinen tietokoneimplantti.

      Elokuva
    • 01:00-01:50

      Kausi 3, osa 2. Isä ja poika Bobby ja Andy Cohen ovat pyörittäneet jo yli vuosikymmenen menestyvää romuliikettä Washington D.C:n kupeessa.

      Sarja
    • 01:50-02:40

      Kausi 9, osa 3. Mark Bowe ja hänen ammattitaitoinen käsityöläisporukkansa hyödyntävät uusiokäytössä vanhoja latoja ja mökkejä. He käyttävät puuta ja muita materiaaleja upeiden, nykyaikaisten kotien luomiseen.

      Sarja
    • 02:40-03:30

      Kausi 1, osa 1. Kapteeni Sig Hansen ja tytär Mandy palaavat esi-isiensä maille Norjan vuonoille. Tavoitteena on rakentaa menestyvä kalastusyritys. Alkaa uusintana.

      Sarja
    • 03:30-05:05

      Kausi 14, osa 12. Meedio Amy Allan ja eläkkeellä oleva murhaetsivä Steve DiSchiavi yhdistävät voimansa ratkaistakseen selittämättömiä paranormaaleja ilmiöitä kummittelevissa paikoissa ympäri Amerikkaa.

      Sarja
    • 05:05-05:30

      Kausi 10, osa 15. Bryan Fuller ja Jeremy Bumpus korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.

      Sarja
    • 05:30-05:55

      Kausi 10, osa 16. Bryan Fuller ja Jeremy Bumpus korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.

      Sarja
    • 06:30-06:55

      Kausi 10, osa 14. Bryan Fuller ja Jeremy Bumpus korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.

      Sarja
    • 06:55-07:40

      Kausi 4, osa 8. Kun Nasa aloittaa kokeen kommunikoimisesta delfiinien kanssa, asiantuntijat epäilevät sen olevan alkusoittoa yritykselle ottaa yhteyttä avaruusolioihin. Mitkä ovat seuraukset?

      Sarja
    • 07:40-08:05

      Kausi 14, osa 26. Sarjassa näytetään, kuinka jokapäiväisessä käytössämme olevat perustavarat ja -tuotteet tehdään. (How It's Made, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2014)

      Sarja
    • 08:05-08:30

      Kausi 15, osa 1. Sarjassa näytetään, kuinka jokapäiväisessä käytössämme olevat perustavarat ja -tuotteet tehdään. Alkaa uusintana. (How It's Made, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2016)

      Sarja
    • 08:30-09:20

      Kausi 1, osa 2. Kapteeni Sig Hansen ja tytär Mandy palaavat esi-isiensä maille Norjan vuonoille. Tavoitteena on rakentaa menestyvä kalastusyritys.

      Sarja
    • 09:20-10:05

      Kausi 7, osa 4. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 10:05-11:00

      Kausi 8, osa 7. Visuaalinen sarja tutkii perusteellisesti ulkoavaruutta ja näyttää, kuinka galaksit, planeetat, tähdet ja tähtijärjestelmät toimivat.

      Sarja
    • 11:00-11:50

      Kausi 12, osa 19. Noble M12 GTO 2.5. Autolegendat Mike Brewer ja Edd China ottavat uransa suurimman riskin perustamalla oman liikkeen Amerikan länsirannikolle, missä ala on jo valmiiksi erittäin kilpailtu.

      Sarja
    • 11:50-12:15

      Kausi 11, osa 1. UUSI KAUSI Bryan Fuller ja Jeremy Bumpus korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.

      Sarja
    • 12:15-12:40

      Kausi 11, osa 2. Bryan Fuller ja Jeremy Bumpus korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.

      Sarja
    • 12:40-13:25

      Kausi 9, osa 4. Mark Bowe ja hänen ammattitaitoinen käsityöläisporukkansa hyödyntävät uusiokäytössä vanhoja latoja ja mökkejä. He käyttävät puuta ja muita materiaaleja upeiden, nykyaikaisten kotien luomiseen.

      Sarja
    • 13:25-13:50

      Kausi 15, osa 2. Sarjassa näytetään, kuinka jokapäiväisessä käytössämme olevat perustavarat ja -tuotteet tehdään. (How It's Made, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2016)

      Sarja
    • 13:50-14:15

      Kausi 15, osa 3. Sarjassa näytetään, kuinka jokapäiväisessä käytössämme olevat perustavarat ja -tuotteet tehdään. (How It's Made, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2016)

      Sarja
    • 14:15-15:05

      Kausi 7, osa 5. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 15:05-16:00

      Kausi 1, osa 4. Arkeologi ja muumioasiantuntija Ramy Romany tutkii maapallon kiehtovimpien hautauspaikkojen, joukkohautojen ja muinaisten haudojen salaisuuksia.

      Sarja
    • 16:00-16:50

      Kausi 3, osa 3. Isä ja poika Bobby ja Andy Cohen ovat pyörittäneet jo yli vuosikymmenen menestyvää romuliikettä Washington D.C:n kupeessa.

      Sarja
    • 16:50-17:50

      Kausi 28, osa 3. Autosarjojen klassikossa tutustutaan autoihin ja testataan menopelejä laidasta laitaan. 28. kaudella sarjaa luotsaavat Chris Harris, Paddy McGuiness ja Freddie Flintoff. (Top Gear, Viihde, Iso-Britannia, 2002)

      Sarja
    • 17:50-18:55

      Kausi 8, osa 8. Visuaalinen sarja tutkii perusteellisesti ulkoavaruutta ja näyttää, kuinka galaksit, planeetat, tähdet ja tähtijärjestelmät toimivat.

      Sarja
    • 18:55-19:55

      Kausi 1, osa 10. Todd Hoffman on valmis palaamaan kaivoksille. Hän sijoittaa elinikäiset säästönsä kunnianhimoiseen suunnitelmaan, jolla voidaan elvyttää ränsistynyt kaivos Alaskan Nomessa.

      Sarja
    • 19:55-21:00

      Kausi 12, osa 20. Best Of. Kauden päätteeksi Mike ja Edd kertovat parhaista hetkistään, erityisistä onnistumisista ja suurimmista voitoistaan. (Wheeler Dealers, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2014)

      Sarja
    • 21:00-22:05

      Kausi 28, osa 5. Autosarjojen klassikossa tutustutaan autoihin ja testataan menopelejä laidasta laitaan. 28. kaudella sarjaa luotsaavat Chris Harris, Paddy McGuiness ja Freddie Flintoff. (Top Gear, Viihde, Iso-Britannia, 2002)

      Sarja
    • 22:05-23:10

      Kausi 28, osa 6. Autosarjojen klassikossa tutustutaan autoihin ja testataan menopelejä laidasta laitaan. 28. kaudella sarjaa luotsaavat Chris Harris, Paddy McGuiness ja Freddie Flintoff. (Top Gear, Viihde, Iso-Britannia, 2002)

      Sarja
    • 23:10-02:30

      Näyttävä uusi versio legendaarisesta seikkailusta, jossa filmiryhmä saapuu salaperäiselle saarelle 1930-luvulla ja kaunotar valloittaa jättiläisapinan sydämen. 170 min. Ohjaus: Peter Jackson.

      Elokuva
    • 23:50-01:30

      Kausi 6, osa 2. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 270-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.

      Sarja
    • 01:30-02:20

      Kausi 2, osa 20. Ilmiöksi noussut Tohtori Paise eli Sandra Lee jatkaa työtään erilaisista iho-ongelmista kärsivien potilaiden parissa.

      Sarja
    • 02:20-03:10

      Kausi 4, osa 21. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.

      Sarja
    • 03:10-04:05

      Kausi 7, osa 18. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 300-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.

      Sarja
    • 04:05-04:55

      Kausi 1, osa 33. Mies ei ole uskoa harrastaneensa seksiä unissaan. Kokkikerhosta alkaneet ensitreffit johtavat ensiapuun, ja varttuneemman miehen yskälle löytyy yllättävä syy.

      Sarja
    • 04:55-05:45

      Kausi 6, osa 20. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.

      Sarja
    • 06:05-06:30

      Kausi 1, osa 6. Vilkaise Rosie Ceperon henkiseen maailmaan.

      Sarja
    • 06:30-07:15

      Kausi 6, osa 1. Muistellaan Danielle ja Adam Busbyn ja heidän vitosten viittä ensimmäistä vuotta. Iso käännekohta käänsi heidän perhe-elämänsä ylösalaisin kaaoksella, jatkuvilla yllätyksillä, söpöilyllä ja naurulla.

      Sarja
    • 07:15-08:05

      Kausi 2, osa 6. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 08:05-08:30

      Kausi 4, osa 29. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2011)

      Sarja
    • 08:30-09:20

      Kausi 2, osa 7. Ursula ja Devin tapaavat ystäviään päivällisellä. Ursulan ystävät eivät luota Deviniin. Tahnee murtuu sovittaessaan hääpukuja. Billy muuttaa Bethanyn asuntoon. (Married By Mom & Dad, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2016)

      Sarja
    • 09:20-09:40

      Kausi 1, osa 7. Vilkaise Rosie Ceperon henkiseen maailmaan.

      Sarja
    • 09:40-10:10

      Kausi 2, osa 5. Säästäväisyys ja suorasanainen nuukuus saavat joskus ällistyttävät mittasuhteet. Penninvenyttäjät jakavat parhaat rahansäästövinkkinsä liiallisesta kierrätyksestä tiukkaakin tiukimpaan budjetointiin.

      Sarja
    • 10:10-11:00

      Kausi 2, osa 8. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 11:00-11:50

      Joulussa on taikaa, ja toisinaan morsiamet haluavat ripauksen sitä myös häihinsä.

    • 11:50-12:15

      Kausi 10, osa 20. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 12:15-12:40

      Kausi 3, osa 2. Jauhopeukaloiden suosikkisarja seuraa New Jerseyssä sijaitsevan Carlo's Bakery -perheleipomon arkea, jossa nokkamiehenä häärää kakkumestari Buddy Valastro.

      Sarja
    • 12:40-13:35

      Kausi 6, osa 7. Danielle ja Adam Busbyn viitosista on kasvanut eläväisiä pikkukoululaisia. Elämä yhteensä kuuden tyttären vanhempina pitää kaksikon yhä kiireisenä, mutta rakkautta vauhdikkaasta perheestä ei puutu.

      Sarja
    • 13:35-14:25

      Kausi 6, osa 8. Danielle ja Adam Busbyn viitosista on kasvanut eläväisiä pikkukoululaisia. Elämä yhteensä kuuden tyttären vanhempina pitää kaksikon yhä kiireisenä, mutta rakkautta vauhdikkaasta perheestä ei puutu.

      Sarja
    • 14:25-15:20

      Kausi 6, osa 1. Erikoisjakso. Yhdysavaltojen ensimmäisten tyttövitosten suosikkimuistoja leikkisästi hauskan pelin tiimoilla! Pelin tarkoituksena on kaivaa perhemuistoja viimeisen seitsemän vuoden ajalta.

      Sarja
    • 15:20-16:10

      Kausi 11, osa 5. Sarja seuraa moniavioisen Brownin perheen epätavallista elämää. Perheenpää Kody Brownilla on yhteensä 18 lasta neljän vaimonsa kanssa. (Sister Wives, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 16:10-17:05

      Kausi 11, osa 6. Sarja seuraa moniavioisen Brownin perheen epätavallista elämää. Perheenpää Kody Brownilla on yhteensä 18 lasta neljän vaimonsa kanssa. (Sister Wives, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 17:05-17:55

      Kausi 11, osa 7. Sarja seuraa moniavioisen Brownin perheen epätavallista elämää. Perheenpää Kody Brownilla on yhteensä 18 lasta neljän vaimonsa kanssa. (Sister Wives, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 17:55-18:55

      Kausi 11, osa 8. Sarja seuraa moniavioisen Brownin perheen epätavallista elämää. Perheenpää Kody Brownilla on yhteensä 18 lasta neljän vaimonsa kanssa. (Sister Wives, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 18:55-20:00

      Kausi 6, osa 4. Danielle ja Adam Busbyn viitosista on kasvanut eläväisiä pikkukoululaisia. Elämä yhteensä kuuden tyttären vanhempina pitää kaksikon yhä kiireisenä, mutta rakkautta vauhdikkaasta perheestä ei puutu.

      Sarja
    • 20:00-22:00

      Kausi 10, osa 8. Rob yllättää Sophien matkalla. Jasmine menettää hermonsa Ginon polttareissa. Justinin äiti kamppailee omaksuakseen Nikkin. Manuel kyseenalaistaa Ashleyn kahvinjuontia.

      Sarja
    • 22:00-23:05

      Kausi 1, osa 10. Susan tapaa Juanin viimeisen kerran. Stanikalle selviää, hyväksyykö Noureddinen perhe hänet. Houda esittää Markille uhkavaatimuksen. (Match Me Abroad, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)

      Sarja
    • 23:05-00:00

      Kausi 10, osa 8. 90 päivää morsiamena -sarjojen aiemmilta kausilta tutut hahmot seuraavat ja ruotivat kotisohvillaan 90 päivää morsiamena: Maailmalla -sarjaa omaan persoonalliseen tyyliinsä.

      Sarja
    • 23:40-00:05

      Kausi 6. Jakso 16. Apua! Piilottakaa povipommi. Vaikka Charlie on parisuhteessaan onnensa kukkuloilla, vanha elostelija ei pysty vastustamaan toisen naisen kutsua. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 00:05-00:30

      Kausi 6. Jakso 17. Omaa lääkettä. Charlie tunnustaa Chelsealle rakastavansa tätä, mutta ei saakaan odottamaansa vastakaikua. Pian Charlie punookin juonta rakkaudentunnustuksen varmistamiseksi. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 00:30-00:55

      Osa 15. Tupakkamies. Peter tajuaa tupakoinnin tekevän elämästä yhtä juhlaa. Stewie auttaa Chrisiä pääsemään eroon kiusaajista yllättävin seurauksin. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 00:55-01:20

      Osa 16. Herpesveljet. Stewie saa verivalan yhteydessä Brianilta herpeksen. Peter ystävineen joutuu luopumaan lähibaarin kantapöydästä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 01:20-01:45

      Kausi 4. Jakso 3/22. Kerettiläinen keskuudessamme. Jätettyään eräänä sunnuntaina kirkkoon menon väliin, Homer nauttii olostaan niin, että päättää lakata käymästä kirkossa kokonaan.

      Sarja
    • 01:45-02:10

      Kausi 4. Jakso 4/22. Kauneuskilpailut. Lisa osallistuu Pikku Miss Springfield -kauneuskilpailuun.

      Sarja
    • 02:10-03:05

      Kausi 1. Jakso 3/10. IRT suuntaa Kairoon, kun egyptiläisamerikkalainen, entinen USA:n armeijan sotilas tapetaan kaasuhyökkäyksessä ja kun miehen ystävä katoaa.

      Sarja
    • 03:05-03:45

      Kausi 1. 4/13. IRT:n tiimi matkustaa Japaniin, jossa se auttaa paikallista poliisia tutkimaan itsemurhiksi lavastettujen murhien sarjaa.

      Sarja
    • 03:45-04:35

      Kausi 2. Jakso 2. Varmistaakseen, että sopimus pääsee maaliin asti, Miller kehittää pommisuunnitelman, jonka avulla hän saisi useita asioita päätökseen.

      Sarja
    • 04:35-04:55

      Osa 13. Jumalainen jalkapallo. Peter suivaantuu kotijoukkueensa huonosta menestyksestä jalkapallokentillä ja päättää vaatia Jumalaa tilille. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 04:55-05:15

      Osa 14. Haluttu perijä. Chris kuulee perivänsä isoisänsä miljoonaomaisuuden. Pian kaupungin tavoitelluin poikamies saa yllättävän kosijan: oman isänsä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 05:15-05:40

      Kausi 5. Jakso 11/24. Unelmien hääpaikka. Cameron ja Mitchell punovat ovelan juonen saadakseen unelmiensa hääpaikan. Claire ja Phil jäävät kiinni lapsille kertomistaan valheista. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 05:40-06:00

      Kausi 5. Jakso 12/24. Koulupaineita. Alex romahtaa kesken syntymäpäiväjuhliensa ja aloittaa terapian. Vanhemmat joutuvat ongelmiin koulun avoimien ovien päivänä. Luke ja Manny alkavat tapailla kaksosia. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 06:00-06:20

      Kausi 5. Jakso 13/24. Kolme illallista. Kolme mukavaa ja rentouttavaa illallista menee pahasti pieleen, eikä draamalta vältytä. Jay pelkää menettävänsä parhaan ystävänsä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 06:20-06:40

      Kausi 5. Jakso 14/24. Vakoiluleikit. Epäluottamus valtaa perheenjäsenten mielen, ja pian kaikki vakoilevat toistensa tekemisiä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 06:40-07:00

      Kausi 2. Osa 17. Silmäterä. Marshallin auto hyytyy, ja sille on jätettävä jäähyväiset. Jokaisella tuntuu olevan erityisiä muistoja autosta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 07:00-07:25

      Kausi 4. Jakso 1/22. Kymmenen plus. Bart ja Lisa lähtevät kesäleirille, joka ei vastaa odotuksia. Lasten poissaollessa Homerin hiukset alkavat jälleen kasvaa ja hän alkaa myös laihtua.

      Sarja
    • 07:25-07:45

      Kausi 4. Jakso 2/22. Primadonna. Suututtuaan Homerille, Marge saa pääroolin musikaalissa, vastanäyttelijänään Ned Flanders. Mitä enemmän Marge eläytyy roolihahmoonsa, sitä enemmän hän suuttuu Homerille.

      Sarja
    • 07:45-08:05

      Kausi 5. Jakso 15/24. Sukusota. Philin riita Gil Thorpen kanssa laajenee useamman sukupolven kattavaksi. Lilyn luokalla todetaan täitartunta, mutta Mitchell ei kerro Clairelle asiasta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 08:05-08:25

      Kausi 5. Jakso 15/24. Kevättanssit. Cameron tajuaa järjestämiensä kevättanssien alla, ettei hän olekaan koulun suosituin opettaja. Mitchell aloittaa uudessa työpaikassa. Jay ja Gloria epäilevät Lilyä valehtelusta.

      Sarja
    • 08:25-08:45

      Kausi 2. Jakso 14/22. Turk odottaa edelleen Carlan vastausta kosintaansa ja pyytää veljeään jäämään pariksi päiväksi.

      Sarja
    • 08:45-09:10

      Kausi 6. Jakso 16. Apua! Piilottakaa povipommi. Vaikka Charlie on parisuhteessaan onnensa kukkuloilla, vanha elostelija ei pysty vastustamaan toisen naisen kutsua. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 09:10-10:10

      Kausi 4. Jakso 4/10. Koomikko Ilari Johansson, YleX:n Jenni Poikelus ja tangokuningas Teemu Roivainen vastaavat vakikapteeni Eero Ritalan kanssa asiallisiin kysymyksiin teemoista 60-luku ja kulta hämmentävässä tietokilpailussa.

      Sarja
    • 10:10-10:40

      Osa 15. Tupakkamies. Peter tajuaa tupakoinnin tekevän elämästä yhtä juhlaa. Stewie auttaa Chrisiä pääsemään eroon kiusaajista yllättävin seurauksin. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 10:40-11:05

      Osa 16. Herpesveljet. Stewie saa verivalan yhteydessä Brianilta herpeksen. Peter ystävineen joutuu luopumaan lähibaarin kantapöydästä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 11:05-11:35

      Kausi 4. Jakso 3/22. Kerettiläinen keskuudessamme. Jätettyään eräänä sunnuntaina kirkkoon menon väliin, Homer nauttii olostaan niin, että päättää lakata käymästä kirkossa kokonaan.

      Sarja
    • 11:35-12:00

      Kausi 4. Jakso 4/22. Kauneuskilpailut. Lisa osallistuu Pikku Miss Springfield -kauneuskilpailuun.

      Sarja
    • 12:00-12:30

      Kausi 2. Jakso 15/22. Elliot tapaa mukavan miehen baarissa mutta kuultuaan tämän olevan sairaanhoitajana Sacred Heartissa tulee toisiin ajatuksiin.

      Sarja
    • 12:30-13:00

      Kausi 2. Jakso 16/22. J.D. ja Turk uskovat pahaan karmaan jouduttuaan auto-onnettomuuteen ja pelattuaan golfia sairaalan katolla.

      Sarja
    • 13:00-13:30

      Kausi 3. Jakso 11. Pieni pelottava joulumaa. Alanin uusi tyttöystävä paljastuu erinomaiseksi kokiksi, joten veljekset pyytävät tätä vastaamaan jouluvalmisteluista. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 13:30-14:00

      Kausi 4. Jakso 11. Munatoita kaikille! Charlie aikoo viettää jouluaaton iloisesti elostellen, mutta talo täyttyykin kutsumattomista vieraista. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 14:00-14:30

      Kausi 2. Jakso 11/23. Joulu aiheuttaa stressiä Leonardille, sillä hänen komea kollegansa alkaa seurustella Pennyn kanssa ja hänen kaverinsa eivät voi sietää Sheldonin pakkomiellettä lahjojen suhteen.

      Sarja
    • 14:30-15:00

      Kausi 3. Jakso 11/23. Leonardin äidin vierailu ilahduttaa Sheldonia ja kauhistuttaa Leonardia.

      Sarja
    • 15:00-15:30

      Kausi 6. Jakso 11/24. Sheldon muistelee tahtomattaan joulumuistoja Dungeons and Dragons -pelin aikana. Penny, Bernadette ja Amy yrittävät löytää täydellisen tytön Rajille, kun hän lähtee viettämään tyttöjen iltaa heidän kanssaan.

      Sarja
    • 15:30-16:00

      Kausi 9. Jakso 10/25. Jouluvaras. Bart tuhoaa vahingossa perheen joululahjat aamuyöllä ja väittää, että ne on ryöstetty. Kaupunkilaisten myötätunto perheen tragediaa kohtaan ehtyy, kun totuus paljastuu.

      Sarja
    • 16:00-16:30

      Kausi 25. Jakso 8/22. Harvinaiset hanget. Ilmasto lämpenee kovaa vauhtia, mutta ydinvoimalan saasteiden aiheuttaman mikroilmaston ansiosta Springfieldiin saadaan kuitenkin valkea joulu.

      Sarja
    • 16:30-17:00

      Kausi 28. Jakso 10/22. Hassu-klovni ja hänen tyttärensä viettävät joulua Simpsonien kanssa.

      Sarja
    • 17:00-17:30

      Kausi 29. Jakso 9/21. Bart katoaa, vaikka koko kaupunki etsii häntä.

      Sarja
    • 17:30-18:00

      Kausi 1. Jakso 10/24. Peruttu joulu. Phil peruu joulunvieton nähtyään merkkejä tupakoinnista. Manny kaipaa kolumbialaista joulua. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 18:00-18:30

      Kausi 3. Jakso 10/24. Pikajoulu. Perhe yrittää viettää pikajoulun Philin idean innoittamana, eikä mikään suju toivotulla tavalla. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 18:30-19:00

      Kausi 5. Jakso 10/24. Vanhus ja puu. Jay ja Manny lähtevät kaatamaan perheelle joulukuusta. Phil yrittää kävellä Kanadaan, ja Claire etsii äitihahmoa. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 10. Jakso 10/22. Hayley haluaa antaa perheelle ikimuistoisen joululahjan, mutta ei löydä oikeaa hetkeä. Phil lainaa perheen joulukuusta asuntonäyttöön.

      Sarja
    • 19:30-20:00

      Kausi 11. Jakso 9/18. Cameron toivoo pitävänsä kaikki tyytyväisinä heidän jokavuotisilla jouluillallisillaan, mutta Mitchell epäilee, että hänellä on salaisia taka-ajatuksia. Claire yrittää välttyä Jayn työtarjoukselta.

      Sarja
    • 20:00-20:30

      Kausi 6. Jakso 16/24. Kun pojat yrittävät järjestää kumppaneilleen täydellisen ystävänpäivän, Raj ja Stuart järjestävät yksinäisten ihmisten juhlat sarjakuvakaupassa.

      Sarja
    • 20:30-21:00

      Kausi 6. Jakso 17/24. Kauheiden treffien jälkeen Raj vannoo, ettei poistu enää asunnostaan. Penny tekee Sheldoniin vaikutuksen näyttelijän taidoillaan.

      Sarja
    • 21:00-22:00

      Pelastajat auttavat miestä jonka kuntoilu meni liian pitkälle ja puutarhuria, jonka moottorisaha lipesi. Athena reagoi voimakkaasti Harryn käytökseen. Hen ja Eddie, sekä Buck ja Ravi kohtaavat hankaluuksia uudessa kumppanuudessaan.

    • 22:00-23:40

      Hot Shots Kaikkien elokuvien äiti, USA, 1991. O: Jim Abrahams. P: Charlie Sheen, Cary Elwes, Valeria Gorino. Laivasto tarvitsee lentäjä-ässä Topper Harleyn apua, mutta muistaako amiraali Benson, mihin piti hyökätä? Komedia.

      Elokuva
    • 23:40-00:05

      Osa 17. Järjen jättiläinen. Raivostunut Lois haukkuu miehensä idiootiksi, minkä johdosta Peter alkaa sivistää itseään yllättävin seuraamuksin. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 23:40-00:35

      Kausi 1, 4/6. Royal Mansour, Marokko. Royal Mansour on kuin kuninkaallinen palatsi, jonka ylitse pursuava ylellisuus kokee muutoksen viihtyisäksi kansainväliseksi huippuhotelliksi. Brittiläinen dokumenttisarja. (u)

      Sarja
    • 00:35-01:30

      Kausi 2, 7/19. Glamourin paluu. Muista huolehtiva Alison haluaa glamourin takaisin elämäänsä. Suzannen syöpähoidot ovat jättäneet jälkensä ulkonäköön ja itsetuntoon. Brittiläinen lifestyleohjelma.

      Sarja
    • 01:30-02:15

      Kausi 1, 5/16. Leidit lounaalla. Maryn lounaskutsut päättyvät mehevään riitaan Jenin, Maryn ja Heatherin välillä. Meredithin avioliitto on ajautumassa karille. Whitney on lääkeriippuvaisen isänsä tukena.

      Sarja
    • 02:15-03:05

      Kausi 1, 1/4. Jodien valinta. Poliisin pyytäessä yleisövihjeitä kampaamoa pitävä Jodie ilmoittautuu kertomaan näkemästään. Brittiläinen jännityssarja. (u)

      Sarja
    • 03:05-04:15

      Kausi 7, 10/36. Kommunikointia ja läheisyyttä. Poppyn on vaikea olla ikävöimättä lapsiaan. Staceyn ja Michaelin kukoistaa. Erilaiset kommunikointityylit tuovat kapuloita rattaisiin. Australialainen realitysarja.

      Sarja
    • 04:15-06:00

      Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!

    • 06:00-06:30

      Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!

    • 06:30-07:30

      Kausi 8, 2/8. Supermummon mökki. 67-vuotias Caroline rakentaa takapihalleen mökkiä, jossa hän voi kirjoittaa rauhassa muistelmia. George ihmettelee lasitaloa Espanjan matkallaan. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 07:30-08:30

      Eleni ja Noah ovat huolissaan isänsä oudosta käytöksestä. Myös Leander huolestuu Markuksen oireista ja kehottaa tätä lisätutkimuksiin. Robert ja Michael kiistelevät siitä, pitäisikö Nicolelle kertoa totuus Taikurinoppilaasta. (u)

      Sarja
    • 09:00-10:40

      Jouluelokuva kasvitieteilijä Oliviasta, joka auttaa joulukuusten kasvattajaa, kun tämän joulukuusista karisevat neulaset ennen aikojaan. (u)

      Elokuva
    • 10:40-11:30

      Kausi 9, 7/8. Kirjavaa pyöreyttä. Arkkitehti ja sisustussuunnittelija Joe ja Hayley rakentavat unelmakotiaan Brisbaneen. Paineet ovat kovat, kun talosta kaavaillaan mestariteosta. Australialainen realityohjelma.

      Sarja
    • 11:30-12:00

      Cain kutsuu Chasin luokseen vankilaan ja tekee ehdotuksen. Dawn saa tietää Harrietin perinnöstä, mutta myös vankilasta vapautunut Alex on haistanut rahan. Moira yrittää kysellä Kerryltä, mitä ladossa oikeasti tapahtui.

      Sarja
    • 12:00-12:30

      Kylä kokoontuu muistelemaan Harrietia. Belle kyselee Chasilta tämän suhteesta Aliin. Kim ja Will päättävät kovistella Alexia.

      Sarja
    • 12:30-13:30

    • 13:30-14:00

      Kausi 2, 7/10. Tyttöjen lounas. Leila kutsuu ystäviään lounaalle ja tarjoaa heille dippilautasen, tulista kana-nuudelisalaattia, ihanan kesäisen frosse-drinkin ja maca-proteiinipalloja. Ruotsalainen ruokaohjelma.

      Sarja
    • 14:00-16:00

      Tavaratalon työntekijä Noelle palaa menneisiin jouluihin, kun hänen suojelusenkelinsä yrittää ohjata häntä oikeille raiteille hänen isänsä, uransa ja rakkauden suhteen. (u)

      Elokuva
    • 16:00-17:00

      Markuksen tila on hengenvaarallinen, ja Leanderin on tavoitettava hänet kiireesti. Otto kokee ikävän yllätyksen hotellille saapuessaan. Nicole ihmettelee, miksei Robertin runosuoni syki enää entiseen malliin.

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Pikamuotiyritys Shein mainostaa vaatteitaan vaikuttajien avulla ja kopioi piensuunnittelijoiden vaatteita. Salakuvaaminen Sheinin tehtailla paljastaa pitkät työpäivät ja niukan vapaapäivien määrän.

      Dokumentti
    • 18:00-19:00

      Chatsworthin kartano valmistautuu vuoden kiireisimpään aikaan, kun tuhannet ihmiset saapuvat katsomaan kuuluisia joulukoristeita, mutta rankkasateet uhkaavat joulusesonkia. Brittiläinen dokumentti. (u)

    • 19:00-20:00

      Kausi 1, 1/4. Pikakaupat. Joshit palkataan myymään luksustalo komeilla maisemilla Palos Verdesistä. Aikaa kaupantekoon on kuitenkin vain viikko. Amerikkalainen realitysarja.

      Sarja
    • 20:00-21:40

      Hillitty ja hallittu kirjakaupan omistaja Mary (Rachael Leigh Cook) ja kiekkokaukaloiden paha poika Adam (Niall Matter) joutuvat tekemään yhteistyötä, kun kumpikin kaipaa imagon kohennusta.

      Elokuva
    • 21:40-22:40

      Kausi 1, 5/6. Fogo Island Inn, Newfoundland. Fogon saari Newfoundlandissa on karu ja kivinen, mutta sen keskellä kohoava kiehtova majatalo tarjoaa ikkunan paikalliseen saarielämään. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 22:40-23:40

      Kausi 1, 8/8. Kovaa peliä, osa 2. Dan ja Flemming yrittävät selvittää, kuka varasti Lyngbyn jalkapalloseuran lipun. Jonaksen valheet alkavat paljastua. Dan kutsuu Mariannen ja Lauran syömään. Tanskalainen rikossarja.

      Sarja
    • 23:40-00:35

      Kausi 2, 1/6. Todistajan kuolema, osa 1. Samaan aikaan kuin paikallispoliisi tutkii louhokselta löytyneen naisen kuolemaa, Dalgliesh kutsutaan tutkimaan rikoslaboratorion tutkijan murhaa. Brittiläinen rikosdraamasarja.

      Sarja
    • 00:00-00:35

      Kausi 18. Jakso 7/39. Pelottava Pandora. On Pandoran lippaan aika. Osaa asukkaista kysymykset naurattavat, mutta yksi loukkaantuu pahasti. Myös himoittu koskemattomuus menee uudelleen jakoon, mikä aiheuttaa kuhinaa naisasukkaissa. Tanskalainen sarja. (30')

      Sarja
    • 13:35-14:20

      Kausi 2. Jakso 8/11. Puoliksi senegalilainen Henriette elää miehensä kanssa kaukosuhteessa, eri maissa. Ehtiikö mies lentää mukaan synnytykseen? Entä miltä tuntuu pikaisen näkemisen jälkeen taas erota? Kotimainen realitysarja. (40')

      Sarja
    • 14:20-15:05

      Kausi 1. Jakso 4/10. Lapsiperhe aikuisten kodissa. Arkkitehdin suunnittelema talo on persoonallinen, mutta epäkäytännöllinen lapsiperheelle. Petra haluaisi muuttaa takaisin kotiseudulle, mutta Tiitus näkee kodissa potentiaalia. Kotimainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 15:05-15:50

      Kausi 1. Jakso 3/9. Kouluttamaton villivarsa. Valtava tanskandoggi Helmi kärsii pissaa stressaantuneena sisälle, eikä osaa peruskäskyjä. Mistä löytyisi kärsivällinen ja ymmärtäväinen koti Helmille? Chihuahua Monni ei siedä omistajansa uutta puolisoa ja etsii sen takia uutta kotia. Sekarotuinen Mila on vasta pentu ja kaipaa kotia, missä panostettaisiin pennun peruskoulutukseen. Sarjassa seurataan kodinvaihtajakoirien tarinoita. Ohjelman juontaa Janni Hussi ja johtavana koira-asiantuntijana on Tommy Wirén. Kotimainen eläinohjelma. (42')

      Sarja
    • 15:50-17:00

      Kausi 3. Jakso 2/14. Nyt loppuu puhuminen ja alkaa tekeminen. Farmin arki käynnistyy kunnolla, kun on ensimmäisten jäähyväisten aika. Haikea mieli muuttuu nopeasti, kun valitaan ensimmäinen torppari ja rakennustyöt alkaa. Talossa asustaa kerrankin kokki ja nälästä ei tällä kaudella ole huolta. Kotimainen realityohjelma. (65')

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 3. Jakso 24/35. Tuuraajat töissä. Hotellinpitäjät Adrian ja Sharon pääsevät kauan kaivatulle lomalle, kun ystäväpariskunta jää huolehtimaan hotellista kahdeksi viikoksi. Toisaalla Ranskassa rakennetaan kiireellä uutta loma-asuntolaa. Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 1. Jakso 4/5. Neljäs kerta toden sanoo?. Constance on pian jo vuoden päivät etsinyt kattohuoneistoa Alessandrolle ja Elainialle, jotka ovat erityisen tarkkoja esteettömästä näköalasta. Joko tällä kertaa nappaa? Jason puolestaan yrittää vakuuttaa Otterburnin linnan omistajan siitä, että on oikea valinta myymään arvokiinteistöä. Hänellä on yllättävä valttikortti hihassaan: sukuyhteys linnan muinoin omistaneeseen henkilöön. Englantilainen dokumenttisarja. (46')

      Sarja
    • 19:00-20:00

      Kausi 12. Jakso 12/24. Seksologiaa. Kouluviikko huipentuu kahden hengen tietovisaan, jonka palkinto voi vaikuttaa illan pariseremoniaan ratkaisevasti. Kun voittaja on selvillä, alkaa kiivas spekulointi. Norjalainen realitysarja. (43')

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 13. Jakso 7/10. Ansa viritetty. Oulun murre aiheuttaa ymmärtämisvaikeuksia ulkopaikkakuntalaiselle ja Hyvinkään partio virittää pyörävarkaalle ansan. Kouvolassa alkoholi ja autoilu yhdistyvät epäonnisella tavalla. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')

      Sarja
    • 21:00-22:55

      (Koskinen: Hukan enkelit 2022). Peltolammilta löytyy tuntemattoman miehen ruumis. Käy ilmi, ettei uhrilla ole ollut mahdollisuutta paeta tappajaansa. Tutkimukset johtavat Hukantupa -nimiseen palvelutaloon. Lisäksi ryhmää työllistää apteekkiryöstöjen sarja, joissa tekijä pakenee yhä uhkarohkeammin poliisin kynsistä. Koskisen tutkijaryhmä on pelottavan arvoituksen edessä: Vainoaako tuvan asukkaita mielipuoli murhaaja, joka uskoo vapahtavansa kärsivät kohtalostaan, vai onko kyse talon väen sisäisistä kaunoista? Yllättäen myös apteekkiryöstöjen sarja kytkeytyy Hukantuvan tapahtumiin. Pääosissa: Eero Aho, Maria Ylipää, Turkka Mastomäki, Jon-Jon Geitel, Anna Ackerman, Petra Karjalainen, Samuel Kujala. Ohjaus: Lauri Nurkse ja Riku Suokas. (87')

      Elokuva
    • 22:55-23:00

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 23:00-00:00

      Kausi 4. Jakso 8/8. Maailma muuttuu, sosiaalinen media muuttuu ja asenteet muuttuvat. Tässä jaksossa Arman tutkii erästä tämän päivän suurimmista someilmiöistä, onlyfans-kulttuuria, jossa nykyään on täysin salonkikelpoista, että nuoret parikymppiset tytöt ja pojat myyvät rahaa vastaan kuvia ja videoita omasta kehostaan. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (43')

      Sarja
    • 22:55-00:50

      Kate on nuori nainen, joka on tehnyt huonoja päätöksiä. Ympärivuotisessa joulukaupassa tonttuna työskentely ei ole hyvää wannabe-laulajalle. Siellä hän kuitenkin tapaa Tomin. Hänen elämänsä saa uuden käänteen.

      Elokuva
    • 00:50-02:20

      Nick saa potkut pankkityöstään ja päättää vaihtaa alaa. Hän saa pestin lämminsydämisen leskirouvan joulukuusimyymälästä. Nick tapaa tähtitieteen opettaja Julien, joka on aina etsinyt toivoa tähdistä.

      Elokuva
    • 02:20-03:10

      Kausi 8, osa 17. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 03:10-04:05

      Kausi 3, osa 7. Sarja pureutuu murhatutkimusten maailmaan kaiken kokeneen oikeuslääkäri Graham Hetrickin näkökulmasta. (The Coroner: I Speak for the Dead, , Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 04:05-04:30

      Kausi 3, osa 1. Romanttiset unelmatreffit muuttuvat täysin yllättäen karmivaksi painajaiseksi tositapahtumiin perustuvassa sarjassa.

      Sarja
    • 04:30-04:55

      Kausi 3, osa 2. Romanttiset unelmatreffit muuttuvat täysin yllättäen karmivaksi painajaiseksi tositapahtumiin perustuvassa sarjassa.

      Sarja
    • 04:55-05:20

      Kausi 1, osa 1. Philadelphiassa sijaitseva hätäpuhelukeskus hoitaa vuosittain kolme miljoonaa avunpyyntöä.

      Sarja
    • 05:20-05:50

      Kausi 1, osa 2. Philadelphiassa sijaitseva hätäpuhelukeskus hoitaa vuosittain kolme miljoonaa avunpyyntöä.

      Sarja
    • 06:05-06:30

      Kausi 1, osa 1. Kiinteistönvälittäjä Albie Mushaneyn tehtävänä on auttaa perheitä löytämään uusi koti lomaa varten.

      Sarja
    • 06:30-07:15

      Scottin veljekset auttavat koristelemaan Valkoisen talon jouluksi vain 72 tunnissa. Heidän tehtävänsä on toteuttaa ensimmäisen naisen visio taikuudesta, ihmeestä ja ilosta.

    • 07:15-08:00

      Kausi 2, osa 10. New Yorkin Bronxissa sijaitsevassa eläintarhassa asuu yli 6000 eläintä, joiden hyvinvoinnista vastaa 500 asialleen omistautunutta työntekijää.

      Sarja
    • 08:00-08:25

      Kausi 173, osa 1. UUSI KAUSI Sarja seuraa asunnonetsijöitä, jotka metsästävät unelmiensa kotia ympäri Yhdysvaltoja kiinteistövälittäjien avulla.

      Sarja
    • 08:25-08:50

      Kausi 173, osa 2. Sarja seuraa asunnonetsijöitä, jotka metsästävät unelmiensa kotia ympäri Yhdysvaltoja kiinteistövälittäjien avulla.

      Sarja
    • 08:50-09:40

      Kausi 1, osa 3. Mina Starsiak Hawk tekee uransa suurimman ja riskialtteimman remontin, kun hän muuttaa 1800-luvun viktoriaanisen kodin Fountain Squarella Bed and Breakfast ja tapahtumakeskukseksi.

      Sarja
    • 09:40-11:15

      Elokuva kertoo naisesta, jonka parisuhde kaatui juuri loman alla. Nainen ei kuitenkaan halua näyttäytyä yksin, joten hän hankkii näyttelijän esittämään poikaystäväänsä. 90 min. Ohjaus: Jeff Beesley.

      Elokuva
    • 11:15-12:45

      Toimittaja Campbell matkustaa Louisianaan kirjoittaakseen joulunvietosta ja tajuaa, että kaupungin joulupukki on hänen oma isänsä. Saako hän perheen joululahjaksi? 84 min. Ohjaus: Emily Moss Wilson.

      Elokuva
    • 12:45-14:35

      Tarina siitä, kuinka Maggie jättää turvallisen kotikaupunkinsa ja suuntaa New Yorkiin tanssimaan The Rockettesin kanssa vuonna 1958. 84 min. Ohjaus: John Putch. Pääosissa: Ginna Claire Mason, Derek Klena ja Sara Gallo.

      Elokuva
    • 14:35-15:00

      Kausi 173, osa 3. Sarja seuraa asunnonetsijöitä, jotka metsästävät unelmiensa kotia ympäri Yhdysvaltoja kiinteistövälittäjien avulla.

      Sarja
    • 15:00-15:30

      Kausi 173, osa 4. Sarja seuraa asunnonetsijöitä, jotka metsästävät unelmiensa kotia ympäri Yhdysvaltoja kiinteistövälittäjien avulla.

      Sarja
    • 15:30-16:20

      Kausi 2, osa 1. Erin and Ben Napier saavat seurakseen julkkisystäviä valmistamaan heidän kanssaan jouluisia projekteja. (Home Town: Ben's Workshop (Holiday), Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 16:20-18:20

      Abba-hiteille rakentuva musikaali naimisiin menevästä Sophiesta, joka kutsuu häihin kolme äitinsä entistä heilaa saadakseen selville, kuka heistä on hänen oikea isänsä. 98 min. Ohjaus: Phyllida Lloyd.

      Elokuva
    • 18:20-20:10

      Kaksi työkaveria, jotka kilpailevat samasta ylennyksestä, saavat tehtäväkseen luoda 12 päivää joulua -aarteenetsintäpelin edistääkseen uuden hotellin avajaisia. 84 min. Ohjaus: Gary Yates.

      Elokuva
    • 20:10-22:00

      Kolme veljestä saavat elämänsä suurimman yllätyksen, kun heidät yhtäkkiä pakotetaan työskentelemään yhdessä ja hoitamaan vauvaa joulun aikana. 84 min. Ohjaus: Terry Ingram.

      Elokuva
    • 22:00-22:55

      Kausi 8, osa 19. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 22:55-23:55

      Kausi 8, osa 20. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 23:55-01:25

      Yksinhuoltaja ja sisustussuunnittelija Abbey on palkattu koristelemaan yksinhuoltaja Nickin kartano joulujuhlaa varten. 84 min. Ohjaus: D.J. Viola. Pääosissa: Jill Wagner, Matthew Davis, Donna Mills.

      Elokuva
    • 00:00-00:55

      Koira soittaa auton torvea, karhunpennut leikkivät piilosta, leivänpaahdin säikäyttää kissan, norsu kaataa puun, mustekala nappaa kiinni sukeltajan kamerasta, kana istuu hevosen pään päällä, kalkkarokäärme estää ulospääsyn,

    • 00:55-01:50

      Koira tekee hole-in-onen, nainen kantaa kahtatoista paviaania, kilpikonna ja alligaattori heittävät läpyt, monni puree miehen kenkää, saksanpaimenkoira lopettaa kalkkunatappelun, sukeltaja menee liian lähelle tiikerihaita,

    • 01:50-02:40

      Majava haistaa jotain outoa, kanat juoksevat märällä betonilla, poika juoksee henkensä edestä lokkiparvea pakoon, hevosesta tulee ensimmäinen elokuva, orava uhmaa painovoimaa, hevonen tulee ruokapöytään, karhu tappelee

    • 02:40-03:30

      Valtava hämähäkki piiloutuu kenkään, orava tekee pisteen, villi karhu yrittää liftata, manaatti aivastaa veneilijän päälle, maanviljelijä opettaa härkää istumaan, laiskiainen ei pysty pidättämään haukotusta, opimme, kuinka

    • 03:30-03:50

      Tri Oakley tapaa kaksi itsepäistä myskihärkää ja todella ovelan kojootin. Pahasti palanut koira saa uutta, joskin kalaisaa hoitoa.

    • 03:50-04:35

      Tutustumme jättimäisen GPO Amethyst -rahtilaivan uumeniin. Tämä valtava rahtilaiva on ainutlaatuinen.

    • 04:35-05:15

      Bear laittaa Rob Rigglen tekemään vuorella selviytymiseen liittyvän koetusten sarjan valmistaakseen miestä elokuvarooliin. Duo aloittaa laskeutumalla köysillä helikopterista.

    • 05:15-05:57

      HSI löytää Atlantassa metamfetamiinin salakuljettajan soluttautuneen agentin avulla. CBP:n viranomaiset nappaavat New Yorkissa matkustajan, jonka sisällä on huumeita.

    • 06:00-06:45

      Kun vaativaan pelastukseen tarvitaan lisää miehiä ja koneita, Norjan Pohjoisen valtatien pelastajat -ohjelman legendat, Thor ja Bjoern, kutsutaan selvittämään haasteet ja hoitamaan homma kotiin.

    • 06:45-07:30

      Harmaakarhu 911. Nämä lentäjät ovat kyvyiltään todellista extreme-tasoa. Heidän työtehtäviinsä kuuluu niin hätäpuheluihin vastaamista kuin karhunkatseluakrobatiaa. National Geographic Channel.

    • 07:30-08:15

      Talven jatkuessa alaskalaisten on kuunneltava luontoäitiä selviytyäkseen. Hengenvaarallisen onnettomuuden jälkeen Chris ja Jessi Morse keräävät tarpeeseen tulevaa puuta.

    • 08:15-09:00

      Tutankhamonin haudan 5 398 aarteesta, jotka ovat näytillä Kairon Grand Egyptian Museumissa, osa kertoo hänen perheestään häiritsevän tarinan.

    • 09:00-09:50

      Lähdemme Curacaon, Aruban ja St. Martinin ympäristössä toimivan rannikkovartion matkaan. Tässä jaksossa Metal Shark -aluksen miehistö tutkii vinkkiä, jonka mukaan bilealuksessa myydään ilokaasua.

    • 09:50-10:40

      Lähde Curacaon, Aruban ja St. Martinin ympäristössä toimivan rannikkovartion matkaan.

    • 10:40-11:30

      Lähdemme Curacaon, Aruban ja St. Martinin ympäristössä toimivan rannikkovartion matkaan. Tässä jaksossa merivoimien aluksen miehistö joutuu vaikeaan tilanteeseen huumealuksen kanssa.

    • 11:30-12:25

      Lähdemme Curacaon, Aruban ja St. Martinin ympäristössä toimivan rannikkovartion matkaan. Tässä jaksossa rannikkovartioston aluksen miehistöllä on kaksi haastavaa huumealusta pysäytettävänä.

    • 12:25-13:20

      Lähdemme Curacaon, Aruban ja St. Martinin ympäristössä toimivan rannikkovartion matkaan. Tässä jaksossa Aruballa pysäytetään alus, jossa on asiakirjattomia maahanmuuttajia Venezuelasta.

    • 13:20-14:15

      Lähdemme Curacaon, Aruban ja St. Martinin ympäristössä toimivan rannikkovartion matkaan. Tässä jaksossa laivaston NH-90-helikopteri yrittää pysäyttää nopean huumealuksen.

    • 14:15-15:10

      Lähdemme Curacaon, Aruban ja St. Martinin ympäristössä toimivan rannikkovartion matkaan. Tässä jaksossa rannikkovartiosto tarkastaa epäilyttävän kolumbialaisen aluksen, jossa on piiloluukku.

    • 15:10-16:05

      Lähdemme Curacaon, Aruban ja St. Martinin ympäristössä toimivan rannikkovartion matkaan. Tässä jaksossa laivaston on tuhottava moottori nopeasta aluksesta, joka ei suostu pysähtymään.

    • 16:05-17:00

      Rannikkovartiosto seuraa salakuljettajia ja tekee huiman löydön. Vaarassa oleva perhe pelastuu vaikeasta tilanteesta.

    • 17:00-18:00

      Kamerat valvovat rannikkoa ja hälyttävät rannikkovartioston toimeen, kun tunnettu huumeiden salakuljettaja vaikuttaa palanneen toimiin Cadizin lähellä.

    • 18:00-19:00

      Kun rannikkovartiosto on kintereillä, huumeiden salakuljettajat heittävät laittoman lastinsa veteen välttääkseen kiinni jäämisen.

    • 19:00-20:00

      Kalastusalusten rutiinitarkastuksella on arvaamattomia seurauksia. Epäilyttävä pikavene herättää päämajassa epäilykset. Tiimi lähetetään tutkimaan asiaa.

    • 20:00-21:00

      Hiljaisesta päivästä tulee painostava, kun rannikkovartioston alukset ja helikopterit jahtaavat huumeiden salakuljettajia näiden yrittäessä ehtiä Marokon vesille, joilla espanjalaisilla ei ole toimivaltaa.

    • 21:00-22:00

      Yöllä hätääntynyt äiti ilmoittaa rannikkovartiostolle mahdollisesta itsemurhan yrityksestä vaarallisella alueella. Tiimi pysäyttää yli kolme tonnia hasista kantavat huumeiden salakuljettajat helikoptereiden avulla.

    • 22:00-23:00

      Kaikkia tarvitaan apuun, kun helikoptereiden ja pikaveneiden miehistöt riskeeraavat henkensä kuuttomana yönä jahdatessaan etelästä Espanjan rannikkoa lähestyviä huumeiden salakuljettajia.

    • 23:00-00:00

      Algericasissa sukellustiimi löytää aluksen pohjasta laittoman varaston. Nuoret ovat jumissa kallion luona Vizcayassa, kun vaarallinen vuoksi on tulossa. Huelvassa alusten tarkastuksella on yllättävä tulos.

42 45 68 65
    • 23:35-00:30

      Konsertin joululauluissa on haikeuden ja tunnelman keskellä käsinkosketeltavaa herkkyyttä. Hannu Ilmolahti laulu ja Janne Palmiola piano, esittävät näitä tunnettuja suomalaisia lauluja vuosien varrelta.

    • 00:30-01:00

      Esitetty Yhdysvalloissa 15.12.2023.

    • 01:00-01:30

      Israel-Libanon, eskalaation mahdollisuudet. Iranin tukema Hizbollah ja Israel ovat käyneet noin 11 viikon ajan rajoitettua kulumissotaa Libanonin ja Israelin rajalla.

    • 01:30-01:50

      Kuninkaan syntymä. Itämaan tietäjät seuraavat suurta tähteä. Paimenet kaitsivat kedolla lampaitaan. Jeesus syntyy maailmaan.

    • 01:50-02:05

      Hiirineiti selvittää joululahjan arvoitusta. Ihastuttavan lyhytelokuvan on käsikirjoittanut Anu Tuovinen ja rooleissa nähdään Sonja Turunen ja Päivi Kallio.

    • 02:05-02:30

      Jos minä en olisi tullut. Joulu, Jeesuksen synttärit - mikä ihana ja odotettu juhla! Oletko koskaan miettinyt, mitä se tarkoittaisi, jos Jeesus ei olisikaan koskaan syntynyt tänne maailmaan?

    • 02:30-03:00

      Joulu on kaunista aikaa. Juhlien, valojen ja jännityksen keskellä on aina muistettava joulun tärkein syy. Kuinka juhlimme sitä?

    • 03:00-04:05

      Jippiin upeassa musikaalissa hypätään Raamatun tapahtumien keskiöön ja Virtasten perheen elämään isojen kysymysten, surun ja ihmetyksen keskelle.

    • 04:05-05:05

      Korealaisen maailmankuulun Gracias-kuoron taianomainen ja sydäntälämmittävä joulukonsertti. Se välittää tulkinnallaan joulun syvimpää merkitystä - Pelastajan syntymää!

    • 05:05-05:20

      Nyt Betlehemiin! Sana tuli lihaksi. Petri Välimäen iltahartaus.

    • 05:20-05:55

      Joulupäivänä Apa, Erika, Mimosa, Jemina ja Nooa avaavat ovensa sävelten täyttämään kotiin. Tervetuloa koskettavien joululaulujen ja evankeliumin äärelle. Anna jouluilon täyttää sydämesi!

    • 05:55-06:00

      Go Tell it to the Mountain - Alava Collective feat. Various Artists.

    • 06:00-06:30

      Älä murehdi huomisesta. Riku Rinne valitsee joulun ja uuden vuoden vaihtumisen aikaan sopivia uusia laulujaan sekä kertoo niiden merkityksestä.

    • 06:30-06:35

      Kristiina Brask & Ossi Jauhiainen - Heinillä härkien kaukalon.

    • 06:35-07:05

      Luottavainen vaellus Jumalan edessä 1/2.

    • 07:05-07:35

      Tuotamme riittävästi ruokaa maailman väestölle. Profeettakoulutus, osa 10/14.

    • 07:35-08:30

      Konsertin joululauluissa on haikeuden ja tunnelman keskellä käsinkosketeltavaa herkkyyttä. Hannu Ilmolahti laulu ja Janne Palmiola piano, esittävät näitä tunnettuja suomalaisia lauluja vuosien varrelta.

    • 08:30-09:00

      Esitetty Yhdysvalloissa 15.12.2023.

    • 09:00-09:20

      Kuninkaan syntymä. Itämaan tietäjät seuraavat suurta tähteä. Paimenet kaitsivat kedolla lampaitaan. Jeesus syntyy maailmaan.

    • 09:20-09:35

      Hiirineiti selvittää joululahjan arvoitusta. Ihastuttavan lyhytelokuvan on käsikirjoittanut Anu Tuovinen ja rooleissa nähdään Sonja Turunen ja Päivi Kallio.

    • 09:35-10:00

      Jos minä en olisi tullut. Joulu, Jeesuksen synttärit - mikä ihana ja odotettu juhla! Oletko koskaan miettinyt, mitä se tarkoittaisi, jos Jeesus ei olisikaan koskaan syntynyt tänne maailmaan?

    • 10:00-10:35

      Tapaninpäivänä Forssan kirkosta. Liturgia Sanna Kuisma. Puhe Sanna Kuisma ja Elina Malkamäki. Musiikki Outi Aro-Heinilä ja Eläkeliiton kuoro.

    • 10:35-10:40

      Tulus - Virsi 21. Enkeli taivaan lausui näin.

    • 10:40-10:55

      Rauha alkaa sydämestä. Keskelle levottomuutta kaipaamme sydämen rauhaa. Musiikkievankelistat Kaisa ja Timo Tuikkanen tuovat sanoin ja sävelin joulun sanomaa.

    • 10:55-11:00

      Pieni Joulusydän. Herkkää Jenni Ylätalon ja Noora Sahamiehen tulkitsemaa joulumusiikkia.

    • 11:00-12:05

      Jippiin upeassa musikaalissa hypätään Raamatun tapahtumien keskiöön ja Virtasten perheen elämään isojen kysymysten, surun ja ihmetyksen keskelle.

    • 12:05-13:05

      Korealaisen maailmankuulun Gracias-kuoron taianomainen ja sydäntälämmittävä joulukonsertti. Se välittää tulkinnallaan joulun syvimpää merkitystä - Pelastajan syntymää!

    • 13:05-13:20

      Nyt Betlehemiin! Sana tuli lihaksi. Petri Välimäen iltahartaus.

    • 13:20-13:55

      Joulupäivänä Apa, Erika, Mimosa, Jemina ja Nooa avaavat ovensa sävelten täyttämään kotiin. Tervetuloa koskettavien joululaulujen ja evankeliumin äärelle. Anna jouluilon täyttää sydämesi!

    • 13:55-14:00

      Go Tell it to the Mountain - Alava Collective feat. Various Artists.

    • 14:00-14:30

      Älä murehdi huomisesta. Riku Rinne valitsee joulun ja uuden vuoden vaihtumisen aikaan sopivia uusia laulujaan sekä kertoo niiden merkityksestä.

    • 14:30-14:35

      Kristiina Brask & Ossi Jauhiainen - Heinillä härkien kaukalon.

    • 14:35-15:05

      Luottavainen vaellus Jumalan edessä 1/2.

    • 15:05-15:35

      Tuotamme riittävästi ruokaa maailman väestölle. Profeettakoulutus, osa 10/14.

    • 15:35-16:30

      Konsertin joululauluissa on haikeuden ja tunnelman keskellä käsinkosketeltavaa herkkyyttä. Hannu Ilmolahti laulu ja Janne Palmiola piano, esittävät näitä tunnettuja suomalaisia lauluja vuosien varrelta.

    • 16:30-17:00

      Esitetty Yhdysvalloissa 15.12.2023.

    • 17:00-17:30

      Vapaaksi onnellisuuden esteistä. Me ihmiset etsimme onnellisuutta. Mutta onko elämässä rajoitteita, jotka tuntuvat olevan esteenä onnellisuuden saavuttamiselle?

    • 17:30-18:00

      Joulun lahja. 2000 vuotta sitten oli tullut aika lähettää maailmaan Pelastaja. Hauskassa lastenanimaatiossa kaikenlaiset lastenhuoneen lelut elävöityvät kuulemaan joulun sanomaa.

    • 18:00-18:30

      Jeesus, Jumalan poika. 12-vuotias Jeesus hämmästyttää viisaudellansa kirjanoppineet ja voittaa Saatanan kiusaukset.

    • 18:30-18:45

      Evoluutio - olemmeko eläinten sukulaisia?.

    • 18:45-19:00

      Rami Ojares.

    • 19:00-19:30

      Matias Toivainen. Matias oli käymässä Bangladeshissä, kun Pyhä Henki varoitti häntä. Seuraavana päivänä hän sai tietää, että samalla alueella liikkui kristittyjä jahdannut terroristiryhmä.

    • 19:30-20:00

      Profetiaa Suomelle. Kari Valkonen. Vuolteen Viljami ennusti talvi- ja jatkosodan alkamisen ja etenemisen jo 1920-luvulla.

    • 20:00-20:30

      Joulun ihme. Betlehemin hiljaisessa yössä tapahtui ihme. Meille syntyi Vapahtaja.

    • 20:30-21:00

      Millainen on Sofian ja Rogerin joulu?

    • 21:00-21:15

      Katso Maarit Korhosen opetusta siitä, kuinka Marian kuuliaisuus Jumalan edessä muutti maailmaa.

    • 21:15-21:30

      Kristuksen todistajat. Petri Välimäen iltahartaus.

    • 21:30-22:00

      Siirrä kivi syrjään. Lasaruksen haudalla Jeesus pyysi siirtämään kiven pois haudan ovelta, että Jumalan kirkkaus pääsisi ilmestymään. Mikä on sinun kivesi?

    • 22:00-22:20

      Jumalan seurakunnassa jokainen on arvokas. Roomalaiskirje 12:4-10.

    • 22:20-23:05

      Jouluaattona Hervannan kirkosta. Liturgia Kirsi Kniivilä. Saarna Severi Laakso. Kanttori Martti Syrjäniemi. Tekstit Johanna ja Reino Hilden.

    • 23:05-23:10

      Ossi Jauhiainen - Oi, jouluyö.

    • 23:10-23:30

      Juanita Hoffren. Juanita kertoo elämästään, uskostaan ja laulun lahjastaan, jolla hän palvelee eri tavoin. Lopuksi hän esittää laulun "Muuttolinnut".

    • 23:30-00:00

      Muusikkoevankelistojen Leo ja Sari Louhivaaran joulukonsertti. Oi Beetlehem tuo pienoinen on yksi kauneimmista joululauluista ja pitää sisällään jouluevankeliumin.

    • 00:00-00:30

      BONUSAVSNITTET. Bianca är ensam i skafferiet och laddar upp för ett extra långt avsnitt av Story keepers - ska vi äntligen få reda på hur allting slutar?!

    • 00:30-00:45

      Ljuset som skingrar mörkret. Världens ljus har kommit och lyser i mörkret. I Ordet finns hopp där ångest nu råder. Och en dag ska Herrens härlighet uppfylla jorden och friden bli utan slut i Hans rike.

    • 00:45-01:25

      En pianokonsert av en uppskattad rysk pianokonstnär.

    • 01:30-02:00

      När tiden var inne sände Gud sin Son. Julspecial där Per-Arne Imsen delar och barnbarnen Vilma och Viktor sjunger.

    • 02:00-02:30

      Fiona Chow. Professionella sångerskan Fiona Chow leder lovsången i sin församling men även internationella lovsångskörer på fritiden. Men kan man verkligen lovsjunga Gud även i svåra tider eller då Gud är tyst?

    • 02:30-03:00

      Amanda & Viktor "behind the scenes". I bonusavsnittet intervjuar Marianna Okkola och Daniel Elfström skaparna av "Amanda & Viktor" om seriens bakgrund och tillkomst. I studion: regissör, skådespelare och Open Doors representant.

    • 03:00-04:20

      Den klassiska Jesusfilmen, enligt Lukasevangeliet. Följ Jesu liv. Födelsen, åren med lärjungarna, korsfästelsen och uppståndelsen. Världens mest sedda film - baserad på världens mest lästa bok! Bibeln.

    • 04:20-04:30

      Lukas 1:57-2:40. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Johannes döparens födelse. Sakarias lovsång. Jesu födelse. Jesu omskärelse. Jesus bärs fram i templet.

    • 04:30-05:00

      Gäst: Kristoffer Streng. Kristoffer är finlandssvensk och kommer från Vasa. Han är basbaryton. Han är verksam som kantor vid Vörå församling och reser också runt i Finland och Norden och sjunger och vittnar om Jesus.

    • 05:00-05:30

      Årets underbaraste tid. Bibelutgivare finner orsaken till att bibelläsningen når sin höjdpunkt under jultiden runt om i världen.

    • 05:30-06:00

      Förändringens tid i världen. Sommaren 2015 hade det gått 70 år sedan andra världskriget slutade. Det inledde en ny tid för folken i relation till Israel.

    • 06:00-06:30

      BONUSAVSNITTET. Bianca är ensam i skafferiet och laddar upp för ett extra långt avsnitt av Story keepers - ska vi äntligen få reda på hur allting slutar?!

    • 06:30-06:45

      Ljuset som skingrar mörkret. Världens ljus har kommit och lyser i mörkret. I Ordet finns hopp där ångest nu råder. Och en dag ska Herrens härlighet uppfylla jorden och friden bli utan slut i Hans rike.

    • 06:45-07:25

      En pianokonsert av en uppskattad rysk pianokonstnär.

    • 07:30-08:00

      När tiden var inne sände Gud sin Son. Julspecial där Per-Arne Imsen delar och barnbarnen Vilma och Viktor sjunger.

    • 08:00-08:30

      Fiona Chow. Professionella sångerskan Fiona Chow leder lovsången i sin församling men även internationella lovsångskörer på fritiden. Men kan man verkligen lovsjunga Gud även i svåra tider eller då Gud är tyst?

    • 08:30-09:00

      Amanda & Viktor "behind the scenes". I bonusavsnittet intervjuar Marianna Okkola och Daniel Elfström skaparna av "Amanda & Viktor" om seriens bakgrund och tillkomst. I studion: regissör, skådespelare och Open Doors representant.

    • 09:00-10:20

      Den klassiska Jesusfilmen, enligt Lukasevangeliet. Följ Jesu liv. Födelsen, åren med lärjungarna, korsfästelsen och uppståndelsen. Världens mest sedda film - baserad på världens mest lästa bok! Bibeln.

    • 10:20-10:30

      Lukas 1:57-2:40. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Johannes döparens födelse. Sakarias lovsång. Jesu födelse. Jesu omskärelse. Jesus bärs fram i templet.

    • 10:30-11:00

      Gäst: Kristoffer Streng. Kristoffer är finlandssvensk och kommer från Vasa. Han är basbaryton. Han är verksam som kantor vid Vörå församling och reser också runt i Finland och Norden och sjunger och vittnar om Jesus.

    • 11:00-11:30

      Årets underbaraste tid. Bibelutgivare finner orsaken till att bibelläsningen når sin höjdpunkt under jultiden runt om i världen.

    • 11:30-12:00

      Förändringens tid i världen. Sommaren 2015 hade det gått 70 år sedan andra världskriget slutade. Det inledde en ny tid för folken i relation till Israel.

    • 12:00-12:30

      BONUSAVSNITTET. Bianca är ensam i skafferiet och laddar upp för ett extra långt avsnitt av Story keepers - ska vi äntligen få reda på hur allting slutar?!

    • 12:30-12:45

      Ljuset som skingrar mörkret. Världens ljus har kommit och lyser i mörkret. I Ordet finns hopp där ångest nu råder. Och en dag ska Herrens härlighet uppfylla jorden och friden bli utan slut i Hans rike.

    • 12:45-13:25

      En pianokonsert av en uppskattad rysk pianokonstnär.

    • 13:30-14:00

      När tiden var inne sände Gud sin Son. Julspecial där Per-Arne Imsen delar och barnbarnen Vilma och Viktor sjunger.

    • 14:00-14:30

      Fiona Chow. Professionella sångerskan Fiona Chow leder lovsången i sin församling men även internationella lovsångskörer på fritiden. Men kan man verkligen lovsjunga Gud även i svåra tider eller då Gud är tyst?

    • 14:30-15:00

      Amanda & Viktor "behind the scenes". I bonusavsnittet intervjuar Marianna Okkola och Daniel Elfström skaparna av "Amanda & Viktor" om seriens bakgrund och tillkomst. I studion: regissör, skådespelare och Open Doors representant.

    • 15:00-16:20

      Den klassiska Jesusfilmen, enligt Lukasevangeliet. Följ Jesu liv. Födelsen, åren med lärjungarna, korsfästelsen och uppståndelsen. Världens mest sedda film - baserad på världens mest lästa bok! Bibeln.

    • 16:20-16:30

      Lukas 1:57-2:40. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Johannes döparens födelse. Sakarias lovsång. Jesu födelse. Jesu omskärelse. Jesus bärs fram i templet.

    • 16:30-17:00

      Gäst: Kristoffer Streng. Kristoffer är finlandssvensk och kommer från Vasa. Han är basbaryton. Han är verksam som kantor vid Vörå församling och reser också runt i Finland och Norden och sjunger och vittnar om Jesus.

    • 17:00-17:30

      Årets underbaraste tid. Bibelutgivare finner orsaken till att bibelläsningen når sin höjdpunkt under jultiden runt om i världen.

    • 17:30-18:00

      Förändringens tid i världen. Sommaren 2015 hade det gått 70 år sedan andra världskriget slutade. Det inledde en ny tid för folken i relation till Israel.

    • 18:00-18:10

      Lukas 21:1-36. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Änkans offer. Templet skall förstöras. Nöd och förföljelse. Jerusalems förstörelse. Människosonen kommer.

    • 18:10-18:20

      Lukas 21:37-22:38. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Onda planer mot Jesus. Den sista påskmåltiden förbereds. Den första nattvarden. Vem är den störste? Jesus förutser Petrus förnekelse.

    • 18:20-18:50

      Judar, del 1: Vad kan vi lära av historien?. Vad är judarnas relation till Jesus och evangeliet? Vad kan vi lära av historien? Vilka är stötestenarna? Hur ser vittnesbördet om Jesus ut?

    • 18:50-19:00

      Orna. Orna tyckte att rabbinsk judendom verkade inskränkt och vidskeplig, men då hon vände sig till Gud för att få svar, blev hon chockad över vad hon fann!

    • 19:00-20:00

      Ett familjeäventyr. Filmen visar hur barnen kan ha uppfattat vad som hände när de mötte Jesus. Dubbad till svenska.

    • 20:00-20:15

      Trygg i Guds hand. I en tid i vår värld där allting känns upp och ner och mycket osäkerhet och oro råder, kom ihåg Jesu ord till oss: "Frid ger jag er, inte den frid som världen ger -min frid ger jag er."

    • 20:15-20:45

      Taivas TV7. Heaven TV7:s grundare och koncernchef Martti Ojares intervjuar Otso Salminen, produktionschef på den finskspråkiga kanalen Taivas TV7. Vilken typ av program kommer de satsa på framöver?

    • 20:45-20:55

      Bön visar vägen. Sann bön leder till aktivt sökande och trons bultande.

    • 21:00-21:15

      Jerusalem. Följ med René Schlaepfer på en resa i de första kristnas fotspår och upptäck hur ett rum fyllt av troende blev till ett världsomfattande fenomen.

    • 21:15-21:25

      Antisionism eller antisemitism?. Ibland anklagas nationer för brott mot de mänskliga rättigheterna. När blir en sådan anklagelse riktad mot Israel antisemitisk?

    • 21:30-22:00

      Människans moral. Mänskliga rättigheter anses självklara men finns det någon grund för vad som är rätt och fel utan Gud? Och finns det rättvisa utan dom? Ola Hössjer och Leif Nummela talar om moral som bevis för Gud.

    • 22:00-22:30

      Budskapet bakom traditionerna. Julspecial där Per-Arne Imsen delar och julsång av Christina Imsen.

    • 22:30-00:00

      Vad är ReFormation?. Anders Gerdmar ställer frågan vad är apostolisk kristendom och visar hur vi kommit långt ifrån det exempel vi ser i Apostlagärningarna och utmanar oss att återupprätta det.

33 66 66 99
    • 11:00-11:15

      Helppo tuolijumppa, jossa keskitytään ylävartalon voimaharjoitteluun. Jumppa toteutetaan istuen ja seisten tuoli apuvälineenä.

    • 11:15-11:30

      Tiesitkö, että käsien ja huulien alue on vahvasti edustettuna aivokuorella? Käsien ja huulien yhdistelmäliikkeet aktivoivat aivoja tehokkaasti. Aistit ovat portti muistoihin ja eri aistien käyttötukee aivojen toimintaa.

    • 11:30-12:00

      Nyt treenataan koko kroppaa. Kyseinen harjoituskerta sisältää kokonaisvaltaista kehon liikkuvuuden ja koordinaation parantamista.

    • 12:00-12:30

      Kymin Kirkkokuoro

    • 12:30-12:45

      Mariannen, Kristiinan, Paulan, Eijan ja Marjan kanssa askarrellaan kauniita, helppoja ja edullisia joulukoristeita. Joulutähdet askarrellaan eväspusseista, ja karamelleista tai teestä rakennetaan joulukuusi.

    • 12:45-13:00

      Ikäystävällinen Pori -hankkeen järjestämässä Vapaaehtoistoiminta tutuksi -tapahtumassa pääset nauttimaan musiikin, tanssin ja liikunnan ilosta. Ohjelmassa tutustutaan vapaaehtoistoiminnan eri mahdollisuuksiin.

    • 19:30-19:45

      Nyt puhuvat Venäjän sotilaiden vaimot.

    • 19:45-20:15

      Onko puolueettoman journalismin aika ohi? osa 1. Studiossa suomalaisen journalismin tilasta keskustelemassa kirjailija, juristi Jarkko Tontti ja päätoimittaja Leif Nummela. Ohjelman toimittaa Markku Tenhunen.

    • 20:15-20:45

      Nautaeläimet ovat Miina Äkkijyrkän teosten yleisin aihe. Hänen taidettaan on julkaistu Suomen postimerkeissä ja hänelle myönnettiin valtion kuvataidepalkinto vuonna 2002.

    • 20:45-21:30

      Kittiläläisen Sailan äänestä ja persoonasta huokuu Lappi. Folkhenkinen konsertti vie Näkkäläjärven jäälle ja keskiyön auringon maahan, Lasse Heikkilän orkesterin säestyksellä. (U)

    • 05:00-05:00

      Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin

    • 05:00-05:00

      Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin

    • 05:00-05:00

      Su klo 9 ja 19.

    • 05:00-05:00

      Su klo 9 ja 19.