Taivas TV7
-
23:55-00:25Koputus
Vieraana Markku Kansanen Espoosta. Kaksi päivää ennen paluuta lomalta Suomesta Kanadaan, vaimo Raija-Liisa sai aivoinfarktin ja kuoli silmänräpäyksessä.
-
00:25-00:45Armon kalliolla
Valtava ilosanoma - vastaanottava pelastuu. Roomalaiskirje 10:16-11:5.
-
00:45-00:50Joulukalenterihaaste
Jouluinen tuokio Raamatusta nousevien ajatusten äärellä.
-
00:50-01:00Jippii-joulukalenteri
11. luukku. Onpa kirkas yö. Nyyti ja Seela tuijottavat taivaalle ja ihmettelevät. Joulukalenterin 11. luukku avataan.
-
01:00-02:00Arkiston helmiä
Vapauttava uudestisyntyminen, osa 5/8. Uudestisyntyneen uusi asema Kristuksessa. Uudestisyntyneen ihmisen kaksijakoisuus.
-
02:00-02:15Opetusta joulun Sanasta
Arto Boa. Osa 1/2. Jeesuksen syntymään liittyvät profetiat avaavat meille Raamatun Sanaa. Sama Jumala johdattaa myös tänään evankelioidessamme.
-
02:15-02:45Matkalla kuolleiden luiden laaksossa E19
Osa 19/20. Puhalla tuuli neljästä tuulesta. Kun tuuli alkaa puhaltaa ja todella tapahtuu asioita, niin sillä on myös seurauksia, jotka on otettava huomioon. Mukana myös teknoversio laulusta Kuolleet luut.
Sarja -
02:45-03:15Ettei kukaan eksyisi
Vapautuminen ja paraneminen. Martti Ahvenainen keskustelee kirjansa pohjalta Aki Miettisen kanssa.
-
03:15-03:30Katselkaa Herran tekoja
Kiroukset siunauksiksi. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. (1. Pietarin kirje 3:9)
-
03:30-04:00Ajankohtaista taivaasta
Haastattelu Antero Laukkasen kanssa. Leena Laukkanen toimii Anteron äänenä. Laulu Finlandia. Exodus-kvartetti laulaa.
-
04:00-04:30Vain yksi tie
Pakko sanoa, Jumala oli parantanut mut. Arto Hasari kärsi kovista kivuista ensin olkapäässään ja sitten myös lonkassaan.
-
04:30-05:00Haastattelussa
Hannu Huhtala. Israel - Jumalan silmäterä. Toimittajana Martti Ojares.
-
05:00-05:15Open Doors - Kristittyjen vainot tänään
Jumala ei ole unohtanut Afganistania. Elämä talibanin vallan alla on raskasta. Silti Afganistanissa sinnittelee pieni maanalaisten kristittyjen joukko. Minkälaista heidän elämänsä on?
-
05:15-06:00Suurvallat pelissä
Globaalit ja alueelliset voimat Israelin ja Hamasin sodassa. Kaksi kuukautta Hamasin yllätyshyökkäyksen jälkeen maailman ja Lähi-idän suurvallat kamppailevat edelleen asemistaan. Yhdysvallat nousi heti keskipisteeseen.
-
06:00-06:30Käännekohta
Keskustelu gospel-legenda Fred Hammondin kanssa.
-
06:30-07:00Ajankohtaista Lähi-idästä
Hamasin valheellinen totuus. Hamasin propagandakoneisto sumuttaa länsimaisen median uskomaan omiin valheisiinsa. Olemmeko näkemässä profeetallisten asetelmien toteutuvan?
-
07:00-07:10Raamattu puhuu sinulle
Apt. 20.
-
07:10-07:15Joulujamit
Tulkaa, tulkaa (Noel). Nyyti Kannisto, Luca Karhunen, Mimosa ja Jemina Niemelä.
-
07:15-07:25Kuka Jeesus on minulle
Laulut kutsuvat joulun Herran luo. Sakari Kapulainen. Osa 1/2.
-
07:25-07:55Jerusalem studio
Lähi-itä strategisen kilpailun aikakaudella.
-
07:55-08:25Koputus
Vieraana Markku Kansanen Espoosta. Kaksi päivää ennen paluuta lomalta Suomesta Kanadaan, vaimo Raija-Liisa sai aivoinfarktin ja kuoli silmänräpäyksessä.
-
08:25-08:45Armon kalliolla
Valtava ilosanoma - vastaanottava pelastuu. Roomalaiskirje 10:16-11:5.
-
08:45-08:50Joulukalenterihaaste
Jouluinen tuokio Raamatusta nousevien ajatusten äärellä.
-
08:50-09:00Jippii-joulukalenteri
11. luukku. Onpa kirkas yö. Nyyti ja Seela tuijottavat taivaalle ja ihmettelevät. Joulukalenterin 11. luukku avataan.
-
09:00-10:00Arkiston helmiä
Vapauttava uudestisyntyminen, osa 5/8. Uudestisyntyneen uusi asema Kristuksessa. Uudestisyntyneen ihmisen kaksijakoisuus.
-
10:00-10:15Opetusta joulun Sanasta
Arto Boa. Osa 1/2. Jeesuksen syntymään liittyvät profetiat avaavat meille Raamatun Sanaa. Sama Jumala johdattaa myös tänään evankelioidessamme.
-
10:15-10:45Matkalla kuolleiden luiden laaksossa E19
Osa 19/20. Puhalla tuuli neljästä tuulesta. Kun tuuli alkaa puhaltaa ja todella tapahtuu asioita, niin sillä on myös seurauksia, jotka on otettava huomioon. Mukana myös teknoversio laulusta Kuolleet luut.
Sarja -
10:45-11:15Ettei kukaan eksyisi
Vapautuminen ja paraneminen. Martti Ahvenainen keskustelee kirjansa pohjalta Aki Miettisen kanssa.
-
11:15-11:30Katselkaa Herran tekoja
Kiroukset siunauksiksi. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. (1. Pietarin kirje 3:9)
-
11:30-12:00Ajankohtaista taivaasta
Haastattelu Antero Laukkasen kanssa. Leena Laukkanen toimii Anteron äänenä. Laulu Finlandia. Exodus-kvartetti laulaa.
-
12:00-12:30Vain yksi tie
Pakko sanoa, Jumala oli parantanut mut. Arto Hasari kärsi kovista kivuista ensin olkapäässään ja sitten myös lonkassaan.
-
12:30-13:00Haastattelussa
Hannu Huhtala. Israel - Jumalan silmäterä. Toimittajana Martti Ojares.
-
13:00-13:15Open Doors - Kristittyjen vainot tänään
Jumala ei ole unohtanut Afganistania. Elämä talibanin vallan alla on raskasta. Silti Afganistanissa sinnittelee pieni maanalaisten kristittyjen joukko. Minkälaista heidän elämänsä on?
-
13:15-14:00Suurvallat pelissä
Globaalit ja alueelliset voimat Israelin ja Hamasin sodassa. Kaksi kuukautta Hamasin yllätyshyökkäyksen jälkeen maailman ja Lähi-idän suurvallat kamppailevat edelleen asemistaan. Yhdysvallat nousi heti keskipisteeseen.
-
14:00-14:30Käännekohta
Keskustelu gospel-legenda Fred Hammondin kanssa.
-
14:30-15:00Ajankohtaista Lähi-idästä
Hamasin valheellinen totuus. Hamasin propagandakoneisto sumuttaa länsimaisen median uskomaan omiin valheisiinsa. Olemmeko näkemässä profeetallisten asetelmien toteutuvan?
-
15:00-15:10Raamattu puhuu sinulle
Apt. 20.
-
15:10-15:15Joulujamit
Tulkaa, tulkaa (Noel). Nyyti Kannisto, Luca Karhunen, Mimosa ja Jemina Niemelä.
-
15:15-15:25Kuka Jeesus on minulle
Laulut kutsuvat joulun Herran luo. Sakari Kapulainen. Osa 1/2.
-
15:25-15:55Jerusalem studio
Lähi-itä strategisen kilpailun aikakaudella.
-
15:55-16:25Koputus
Vieraana Markku Kansanen Espoosta. Kaksi päivää ennen paluuta lomalta Suomesta Kanadaan, vaimo Raija-Liisa sai aivoinfarktin ja kuoli silmänräpäyksessä.
-
16:25-16:45Armon kalliolla
Valtava ilosanoma - vastaanottava pelastuu. Roomalaiskirje 10:16-11:5.
-
16:45-16:50Joulukalenterihaaste
Jouluinen tuokio Raamatusta nousevien ajatusten äärellä.
-
16:50-17:00Jippii-joulukalenteri
11. luukku. Onpa kirkas yö. Nyyti ja Seela tuijottavat taivaalle ja ihmettelevät. Joulukalenterin 11. luukku avataan.
-
17:00-17:30Jerusalem studio
Israel-Hamas sodan geostrategiset vaikutukset.
-
17:30-17:50Jeesus - Kuningaskunta ilman rajoja
Tuhlaajapoika. Poika pyytää isältään perinnön ja tuhlaa sen juhlimiseen ja hauskuuteen.
-
17:50-18:10Tosi on
Vaikea ymmärtää. Elämässä asiat eivät mene aina niin kuin itse tahtoisit. Vastoinkäymisten keskellä on vaikea ymmärtää Jumalaa ja Hänen toimintatapojaan.
-
18:10-18:15Joulujamit
Oi, jouluyö. Nyyti Kannisto, Luca Karhunen, Mimosa ja Jemina Niemelä.
-
18:15-18:25Jippii -lasten raamattukoulu
Puhdas sydän. Miten voi saada synnit anteeksi ja ihan puhtaan sydämen?
-
18:25-18:30Jukan laulut
Pienet kellot soittavat.
-
18:30-19:00Herätyksen läpimurto
Toivo tälle päivälle. Saatat olla musertunut kaikesta maailmassa tapahtuvasta ja sinut on vallanut toivottomuus. Sanoma, joka koskee uskovan toivoa. Löydät lohtua ja voimaa tämän viestin kautta.
-
19:00-20:30Anokaa uskossa
Paavo ja Sari Järvinen. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
-
20:30-21:00Israel-raportti Euroopan parlamentista
Gazan sota ja sen kiihdyttämä antisemitismi. Mitä EU:n pitäisi vastuullisena toimijana tehdä erityisesti sodan jälkeen, jotta antisemitismin juuriin voisi vaikuttaa?
-
21:00-21:15TV7 Israel News
-
21:15-21:30Voimaa Sanasta
Kuninkaasi tulee kunniassa, osa 1/4. Petri Välimäki käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.
-
21:30-21:45Bible Project
Evankeliumi Johanneksen mukaan. Luvut 1-12. Israelin Jumala tulee ihmiseksi Jeesuksessa osoittaakseen rakkautensa maailmaa kohtaan ja kertoakseen ikuisen elämän lahjasta. Uusi testamentti. Osa 5/32.
-
21:45-21:55Signaali sydämiin
Ukraina tarvitsee edelleen rukousta. Sota Ukrainassa jatkuu edelleen. Kohta jo kahden vuoden ajan ukrainalaiset kristityt ovat pyrkineet auttamaan käytetttävissä olevin resurssein apua tarvitsevia lähimmäisiään.
-
21:55-22:001UP
Markus. Sitä ei ymmärrä, että Jumala on kaikki se, mitä tarvitset, ennen kuin Jumala on kaikki se mitä sulla on. Tarina siitä, miten ahdistuksen tilalle tuli rauha ja masennuksen tilalle ilo.
-
22:00-22:30Come Home
Evankelistapäivät 2023. Rakkauden tähden, osa 2. Seinäjoella elokuussa Kevin Weigelt kävi opetuksessaan läpi Jeesuksen lähetyskäskyä.
-
22:30-23:00Passion for Jesus
Ilmestys vanhurskauden lahjasta 1/2.
-
23:00-23:30Pyhä Henki tänään
Eksytys alkaa saarnapöntöstä?. Profeettakoulutus, osa 9/14.
-
23:30-00:00Maailman tärkein tehtävä
Pidä huolta itsestäsi. Jeesuksen lähettilään tehtävä on huolehtia sanomastaan ja itsestään.