TV5
-
21:00-01:00Elokuva: King Kong
Näyttävä uusi versio legendaarisesta seikkailusta, jossa filmiryhmä saapuu salaperäiselle saarelle 1930-luvulla ja kaunotar valloittaa jättiläisapinan sydämen. 170 min. Ohjaus: Peter Jackson.
-
01:00-02:55Elokuva: Johnny English
Bond-elokuvia parodioivassa komediassa Britannian salaisen palvelun häpeäpilkku Johnny English joutuu yksin vastaamaan kansakunnan turvallisuudesta pommi-iskun surmattua kaikki muut agentit. 79 min. Ohjaus: Peter Howitt.
Elokuva -
02:55-03:30Sex Tape Suomi S02E04
Kausi 2, osa 4. Kosketuksen voima. Ritan ja Jorin seksihuuma laantui vauvan odotuksen myötä. Seksin hiipuessa väheni myös kosketus.
Sarja -
03:30-04:35Rikoksen anatomia S02E10
Kausi 2, osa 10. Somerolainen varusmies Milla katosi kesäkuussa 2019. Aluksi tapausta tutkittiin katoamisena, mutta pian poliisi alkoi epäillä naisen joutuneen henkirikoksen uhriksi.
Sarja -
04:35-05:4310 suomalaista sarjamurhaajaa S01E05
Kausi 1, osa 5. Heinäkuisena yönä Pohjois-Karjalassa löytyi mies, joka oli hukkunut hyvin matalaan rantaveteen. Myöhemmin selvisi, että mökin omistajan kiinteistöillä oli kuollut seitsemän henkilöä.
Sarja -
06:15-06:40Asunnon metsästäjät S195E05
Kausi 195, osa 5. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2020)
Sarja -
06:40-07:00Rantataloa etsimässä S11E08
Kausi 11, osa 8. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti. (Beachfront Bargain Hunt, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
07:00-07:25Rantataloa etsimässä S11E09
Kausi 11, osa 9. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti. (Beachfront Bargain Hunt, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
07:25-07:50Gossip Moms Suomi S02E17
Kausi 2, osa 17. Vilma Josefiina ja Juuso yrittävät käynnistää synnytyksen lenkkeilemällä. Suvi ja Marko menevät ensi kertaa pariterapiaan.
Sarja -
07:50-08:10Gossip Moms Suomi S02E18
Kausi 2, osa 18. Henna pitää äitiystävilleen illan kotonaan ja kokee suurta kiitollisuutta saamastaan vertaistuesta pikkulapsiarjen keskellä.
Sarja -
08:10-09:00Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi S04E12
Kausi 4, osa 12. Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä. (Property Brothers: Forever Home, Tosi-tv, Kanada, 2018)
Sarja -
09:00-10:00Mökkiunelmia S01E11
Kausi 1, osa 11. Henrika ja Martin ihastuivat Tänndalenin hiljaisuuteen. Heidän ostamansa mökki on rakennettu 1970-luvulla ja se on ollut siitä lähtien koskematon.
Sarja -
10:00-11:00Atlantin yli S03E06
Kausi 3, osa 6. Onnettomuus veneellä varjostaa tunnelmaa ja myrskypuuska aiheuttaa vaaratilanteen. Michael Björklund valmistaa itsenäisyyspäivän juhlaillallisen ja päivä nostaa tunteet pintaan.
Sarja -
11:00-12:20Kaunotar ja nörtti Australia S07E06
Kausi 7, osa 6. Upeat tytöt ja nerokkaat pojat elävät yhdessä ja tekevät yhteistyötä kilpaillessaan hauskoissa ja sydäntä lämmittävissä haasteissa testatakseen älyään ja sosiaalisia taitojaan.
Sarja -
12:20-13:55Barbie Dreamhouse Challenge S01E04
Kausi 1, osa 4. Kahdeksan huipputiimiä muuttaa talon Etelä-Kaliforniassa tosielämän Barbie-unelmataloksi. Yksi onnekas Barbien rakastaja saa lopulta mahdollisuuden jäädä taloon.
Sarja -
13:55-15:00Top Gear: Planes, Trains & Automobiles S01E01
Kausi 1, osa 1. Erikoisjaksoissa juhlitaan Top Gearin ikimuistoisimpia hetkiä mitä vaihtelevimpien menopelien parissa, puikoissa tietenkin kolmikko Jeremy Clarkson, Richard Hammond ja James May.
Sarja -
15:00-17:00Elokuva: Beethovenin toinen
Newtonien nokkela bernhardilaiskoira Beethoven kohtaa jatko-osassa hemaisevan lajitoverin, Missyn, ja perustaa perheen. Mutta miten käy, kun Missy ja pennut siepataan? 79 min. Ohjaus: Rod Daniel.
Elokuva -
17:00-19:05Elokuva: Nanny McPhee - satumainen lastenvahti
Seitsemän lapsen leskeksi jäänyt isä ei saa jälkikasvuaan kuriin.
Elokuva -
19:05-21:00Elokuva: Croodit
Vauhdikas animaatiokomedia kertoo luolaperheestä, joka tempautuu elämänsä seikkailuun suojamuurien luhistuttua heidän ympäriltään.
Elokuva -
21:00-23:05Elokuva: Salasana: Swordfish
Agentti Gabriel Shear haluaa varastaa hallituksen lahjusrahat, mikä onnistuu vain taitavan hakkerin avulla. Sopiva mies on ehdonalaisessa oleva Stanley, jolta tosin on tietokoneen käyttö kielletty. 155 min.
Elokuva -
23:05-01:40Elokuva: Welcome to Marwen
Raa'an hyökkäyksen uhri löytää ainutlaatuisen ja kauniin terapeuttisen muodon auttaakseen häntä toipumisprosessissaan. 116 min. Ohjaus: Robert Zemeckis.
Elokuva