Jim
-
Kausi 16. Jakso 10/20. Ensitreffit alttarilla. Nigeriasta palaava vastavihitty nainen saa rajavartijat valppaiksi, sillä häitä vietettiin jo ensimmäisellä tapaamiskerralla. Toisaalla tutkitaan epäilyttävää parivaljakkoa, joka on tuntenut toisensa vuosia tai vain hetken. Australialainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 2. Jakso 5/8. Ecuador - viimeinen Waorani. Sarjassa Arman muuttaa kymmeneksi päiväksi yhteisöön, heimoon tai ympäristöön, jossa ihmiset elävät täysin länsimaisen kulttuurin ulkopuolella. Kohteisiin tutustutaan opettaja-oppipoika-asetelmassa. Jokaisessa uudessa ympäristössä Armanin on lunastettava oma paikkansa ja luottamus paikallisten joukossa. Koskettavassa sarjassa on luvassa hengenvaarallisia seikkailuja ja selviytymistä, mutta sarjan pääpaino on ennen kaikkea ystävyydessä ja luottamuksessa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (44')
Sarja -
01:10-02:05Muinaiset avaruusoliot S12E28
Kausi 12. Jakso 28/39. Unohdetut maailmat. Oliko maapallolla jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten kehittyneitä korkeakulttuureja, jotka luonnonmullistukset tuhosivat ja joiden jäljet ovat pyyhkineet olemattomiin? Tätä teoriaa tukevia todisteita löytyy yllättävistä paikoista. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. (40')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 1/12. Sähköiset hetket. Tänään raskaiden hinausautojen kuljettajia uhkaavat normaalien liikenteen vaarojen lisäksi sähköautojen räjähtelevät akut, sekä veden ja sähkön vaarallinen yhdistelmä, eikä kolhuiltakaan vältytä. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 19/26. Testosteronia ja työtoiveita. Postikeskuksen työntekijät törmäävät pakettiin, jonka sisältä paljastuu kiellettyjä aineita. Kroatialaismies joutuu puolestaan lentokentällä tarkkaan syyniin epäilyttävien matkasuunnitelmiensa vuoksi. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 20/26. Kovalevy käräyttää. Thaimaalainen risteilyaluksen työntekijä joutuu pidätetyksi, kun matkatavaroista löytyy järkyttävää materiaalia. Amerikkalaisteinin työhaaveet maastopyöräleirillä taas kokevat kovan kolauksen. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 9/10. Superkauppiaat sarjassa sukelletaan K-Supermarket -kauppiaiden elämään ympäri Suomen. Sarja valottaa kauppiaiden arkea myyntitiskien, tarjousten ja asiakastoiveiden takana. Kauppiaana oleminen on elämäntapa ja intohimo, ja haastetta tuokin erottaa siviilielämä työstä ja löytää riittävästi aikaa perheelle. Superkauppiaat-sarja kertoo puolen vuoden ajalta todelliset tapahtumat kuudesta K-Supermarketista ympäri Suomen. Kotimainen realityohjelma. (40')
Sarja -
Kausi 14. Jakso 1/22. Kalsareista kukiksi. Leijonan luolaan päästetään ensimmäistä kertaa mukaan myös liveyleisö, joka pääsee myös antamaan oman mielipiteensä mm. kompostoiviin kalsareihin sekä vauvan nenärään kaivamiseen kehitettyyn kaivuriin. Amerikkalainen sarja. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 21/26. Matkamuistoja Romaniasta. Romaniasta saapuvan pariskunnan matkatavaroista löytyy lihaisia yllätyksiä. Amerikkalainen bussimatkustaja taas saa tunnustaa Kanadan rajalla vanhat rikoksensa. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 22/26. Rakkautta ilmassa. Amerikkalaismies saapuu Kanadaan tapaamaan nettityttöystäväänsä, mutta vanhat tuomiot asettavat esteitä. Brittimiehen avioliittosotkut taas herättävät epäilyksiä maahantulon tarkoituksesta. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 6/8. Ketä päädytään pökkimään ja kelle kaivetaan hauta? Siihen saadaan vastaus kun Club Tofferissa vietetään iltaa näyttelijä Anu Sinisalon, juontaja Katja Ståhlin ja mediapersoona Sointu Borgin kanssa. Toffen sukulaistyttö Gea Kemppainen aiheuttaa hämmennystä Radio Suomipopin Aamulypsyssä. Ilta päättyy hämmentävään poliisikuulusteluun. Kotimainen viihdeohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 7/35. Kummituksen kutsu. Tanya etsii perheelle kotia Andalusiasta ja päätyy neljän asukkaan vuoristokylään El Acebuchaliin. Mark ja Sylvie antavat Ranskan Dordognen kotinsa matkailijoille ja muuttavat hämähäkkien ja lepakoiden majoille. Debbie saa suunnitella Javean ensimmäisen vegaanikahvilan ruokalistaa ilman keittiötä. Englantilainen realitysarja. (45')
Sarja -
Kausi 14. Jakso 2/22. Banaani korvassa. Mikään ei piristä arkipäivää niin kuin banaanipuhelin, mutta vakuuttaako se keksintö leijonia sijoittamaan siihen? Tarjolla on myös innostavaa virkkausta ja näppärää säilytystä lääkkeille ja injektiovälineille. Amerikkalainen sarja. (43')
Sarja -
15:00-16:00Alaskan jäälentokenttä S01E02
Kausi 1. Jakso 2/6. Salama iskee. On kiitospäiväviikonloppu, ja USA:ssa odotetaan ilmailuhistorian vilkkainta päivää.
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/10. Unelmien rantahuvila. Minitalossa asuvat Robin ja Jeff haluavat enemmän tilaa koko perheelle ja ryhtyvät kunnostamaan unelmahuvilaa kauniisiin rantamaisemiin. Dokumenttisarja. (44')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 1/12. Sähköiset hetket. Tänään raskaiden hinausautojen kuljettajia uhkaavat normaalien liikenteen vaarojen lisäksi sähköautojen räjähtelevät akut, sekä veden ja sähkön vaarallinen yhdistelmä, eikä kolhuiltakaan vältytä. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')
Sarja -
18:00-19:00Amerikan kovimmat keräilijät S19E36
Kausi 19. Jakso 36/62. Dani palaa liikenteeseen. Mike ja Dani tapaavat Stun, jonka valtava kokoelma bändi- ja konserttipaitoja innostaa molempia tavaranmetsästäjiä. Seuraavaksi Miken ja Danin huomion vie Robin sotamuistoesinekokoelma. Tämän jälkeen Dani tapaa vanhan tuttunsa, joka on kerännyt mainetta burleskiesiintyjänä. Hänellä myynnissä oleva juliste on kappale alan historiaa. Kun Dani ja Mike tapaavat Jackin, he pääsevät tutkimaan monenlaisia muodin ja musiikin aarteita. Lopuksi he tapaavat vielä Johannan, jonka edesmennyt mies oli innokas tavaranmetsästäjä. Hänen luotaan tehty löytö palauttaa Danin mieleen muistoja lapsuudesta. Amerikkalainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 6/10. Rovaniemeläisellä Alarieston perheellä on harvinainen ongelma. Äidin mielestä perheen neljä poikaa ovat liian kilttejä ja rauhallisia. Duudsonit räjäyttävät perheen elämän uuteen uskoon. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/10. Ruusuja ja rospuuttoa. Aamun sarastaessa käynnistävät Rekkakuskit taas ajokkinsa ja suuntaavat uuteen työpäivään. Tällä kertaa Niclas kerää Vöyrissä puukuormaa, mutta karannut tukki aiheuttaa harmaita hiuksia. Mikko matkaa kukkaloisto kyydissään kohti Haminan ympyräkaupunkia ja kiiltävät asiat saavat kuljetusmessuilla niin Laaksosten kuin Lindholmienkin päät pyörälle. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
21:00-21:05Tulossa: Burgerimiehet Aasiassa
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (2')
-
Kausi 4. Jakso 6/14. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty OSA 1. Kilpailijat saavat tehtäväkseen järjestää virkistyspäivän. Johtajuudesta otetaan mittaa, kun joukkueen sisällä esitetään vastaväitteitä. Myös tämän Diilikauden juonikiemurat ottavat uuden vaihteen. Kotimainen sarja. (63')
Sarja -
Kausi 16. Jakso 9/20. Henkilöllisyys haussa. Kanadassa asuva nigerialainen mies pyrkii maahan opiskelemaan, mutta kuka hän oikeastaan on? Toisaalla tutkitaan hajamielisen kiinalaismiehen matkatavaroita. Australialainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 16. Jakso 10/20. Ensitreffit alttarilla. Nigeriasta palaava vastavihitty nainen saa rajavartijat valppaiksi, sillä häitä vietettiin jo ensimmäisellä tapaamiskerralla. Toisaalla tutkitaan epäilyttävää parivaljakkoa, joka on tuntenut toisensa vuosia tai vain hetken. Australialainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 2. Jakso 6/8. Romania - Romanian mustalaiset. Sarjassa Arman muuttaa kymmeneksi päiväksi yhteisöön, heimoon tai ympäristöön, jossa ihmiset elävät täysin länsimaisen kulttuurin ulkopuolella. Kohteisiin tutustutaan opettaja-oppipoika-asetelmassa. Jokaisessa uudessa ympäristössä Armanin on lunastettava oma paikkansa ja luottamus paikallisten joukossa. Koskettavassa sarjassa on luvassa hengenvaarallisia seikkailuja ja selviytymistä, mutta sarjan pääpaino on ennen kaikkea ystävyydessä ja luottamuksessa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja