Jim
-
Kausi 3. Jakso 3/10. Aleniusten uusioperhe Porista on eron partaalla. Vanhemmat syyttävät riiteleviä lapsia. Duudsonit yrittävät estää perheen hajoamisen, mutta heittääkö perheen raivoava äiti heidät pihalle ennen sitä? Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 4/10. Fyhrin suurperhe on uuden tilanteen edessä. Isä jäi eron jälkeen yksin kahdeksan lapsensa kanssa, eikä perheellä ole mitään sääntöjä. Pysyvätkö edes Duudsonit tämän perheen kelkassa? Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
01:05-02:05Muinaiset avaruusoliot S12E27
Kausi 12. Jakso 27/39. Kivijättiläisten mysteeri. On esitetty, että ympäri maailmaa löydetyt jättipatsaat ovat valtavan energiaverkon solmukohtiin sijoitettuja portaaleja, joiden kautta avaruusoliot muinoin vierailivat planeetallamme. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. (40')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 15/26. Jamaikalta kotiin. Rajavirkailijan epäilykset heräävät, kun Jamaikalta palaava matkustaja vaikuttaa oudon hermostuneelta. Lisäksi tutkitaan Seattlesta saapunutta hinaajaa ja kysellään espanjalaismatkustajan työaikeista. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 16/26. Kultaa kassissa. Lentomatkustaja Kiinasta joutuu tarkkaan syyniin, kun matkatavaroissa on paljon rahaa ja arvotavaroita. Postin työntekijät taas tutkivat Malesiasta tullutta pakettia, jonka sisältö on melkoinen yllätys. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/8. Christoffer Stranbergin uusi show alkaa! Tervetuloa mukaan Club Tofferiin nauttimaan after workistä yhdessä komedialegenda Miitta Sorvalin, bisnesmies Jaajo Linnonmaan ja Emma -pystien kahmijan, Bessin kanssa. Tiedossa on kuplivaa tunnelmaa, kiinnostavia tarinoita ja kiusallisen hauskoja sketsejä. Kotimainen viihdeohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 9/14. Miten laulaja Arja Koriseva nukkuu kiireisen arjen keskellä? Unitutkija Timo Partonen kertoo, miten valo ja pimeys säätelevät untamme. Selvitämme myös, millainen harjoitusmetodi on spiraalistabilaatio. Kotimainen lifestyleohjelma. Kotimainen lifestyleohjelma. (22')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 2/8. Club Tofferilla on tänään kuuma tunnelma heti alusta lähtien, kun Benjamin Peltonen avaa Cristoffer Stranberg -shown omistamalla hittibiisinsä suomalaisille sairaanhoitajille. Kekkereihin on kutsuttu myös juontaja Shirly Karvinen sekä näyttelijä Mikko Töyssy. Hississä ratkaistaan murhamysteeriä ja Tofferi esittelee yhden uuden sukulaisensa. Kotimainen viihdeohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 9/26. Riimejä ja rikoksia. Los Angelesista saapuu Vancouveriin keikalle ryhmä räppäreitä, mutta rikostuomioiden takia heidän olisi pitänyt hakea oleskelulupaa etukäteen. Rajavartijoiden on päätettävä, päästetäänkö miehet maahan. Keski-Amerikasta Kanadaan palaava reppureissaaja joutuu tullissa tarkkaan syyniin liikuttuaan huumeiden salakuljetuksesta tunnetuilla seuduilla. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 10/26. Afrikkalaista taidetta ja setelitukkuja. Trinidad ja Tobagosta saapunut afrikkalaista taidetta sisältävä lähetys epäilyttää postikeskuksen työntekijöitä. Kaliforniasta tulevan miehen autonostoaikeet herättävät kysymyksiä, ja väärälle kaistalle kääntynyt kanadalaiskaksikko joutuu tiukkaan syyniin. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 11/26. Muistiongelmia. Raja-asemalle ajaa Utahista asti saapuva nainen, jolla on vaikeuksia muistaa, ketä hän onkaan tulossa Kanadaan tapaamaan. Tarina ja tuttavan nimi vaihtuvat monta kertaa, mikä herättää rajavartijoissa epäilyksiä. Vancouverin lentokentälle puolestaan saapuu Los Angelesista mies, joka toivoo pääsevänsä vieroitushoitoon Kanadaan, muttei pysty muistamaan rikoshistoriaansa täysin totuudenmukaisesti. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 12/26. Muuttokuorma teksasilaisittain. Alaskaan muuttava teksasilaispariskunta ajaa matkallaan Kanadan läpi. Koska mukana on myös aseita ja Kanadan laki on tarkempi niiden suhteen, heidän muuttokuormansa käydään läpi perusteellisesti. Koreasta saapuu Vancouverin lentokentälle nuorimies, jonka aikomuksena on opiskella Kanadassa. Opintolupa pidempään oleskeluun kuitenkin puuttuu ja mies kertoo myös välttelevänsä ulkomailla asepalvelusta, joten rajavartija pohtii, voiko miehen aikomuksiin luottaa. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 13/26. Salarahaa. Koira haistaa matkustajan kantavan suurta rahasummaa mukanaan. Miksi mies ei ilmoittanut rahoistaan? Erään toisen matkustajan laukussa on jälkiä huumeista. Miten matkustaja selittää asian? Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 6/8. Meedioista ja ikuisista opiskelijoista koostuva leijonalauma kokoontuu luolaan, kun uudet yrittäjät saapuvat hakemaan sijoittajaa yritykselleen. Nyt tarjolla olisi empaattista naputtelua, yksilöllistä valmennusta, härkäpapuherkkuja sekä kikkelikynttilöitä. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
15:00-15:55Panttilainaamon autospesialistit S08E03
Kausi 8. Jakso 3/10. Suurella sydämellä. Danny saa asiakkaakseen pariskunnan, joka haluaa huutokaupata auton harvinaisesta sairaudesta kärsivän tyttärensä hyväksi. Lisäksi Ryan maalaa 50-luvun Harley-Davidsonin ja upouuden moottorikelkan. Amerikkalainen sarja. (40')
Sarja -
15:55-16:00Tulossa: Top Gear Suomi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')
-
Kausi 19. Jakso 31/62. Parhaat menopelit. Ruosteisen kullan metsästäjät löytävät palan rokin historiaa: Aerosmithin ensimmäisen keikkabussin. Bändin ensimmäinen kitaristi vahvistaa löydön aitouden. Pojat löytävät vuoden 1935 Indian Chief moottoripyörän, jonka he haluavat kunnostaa Sturgisin kokoontumisajoihin. Ongelmana on alkuperäisten osien puute ja kiire, sillä aikaa on vain kaksi kuukautta. Amerikkalainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 19. Jakso 32/62. Periamerikkalaisia aarteita. Keräilijät etsivät periamerikkalaisia esineitä ja aarteita, ja esiin pääsevätkin tavalla tai toisella niin McDonald?s, Coca-Cola, Harley-Davidson, Chevrolet kuin biisonitkin. Sokerina pohjalla on 100-vuotias maapähkinäpaahdin, joka saa varsinkin Frankin innostumaan. Amerikkalainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 6/12. Aki ja Heli tekevät kauppaa rahoista. Kirsi ostaa ulkomaista emalia. Markku saa lipputangon pystytyksen päätökseen. Kotimainen ohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 3/10. Aleniusten uusioperhe Porista on eron partaalla. Vanhemmat syyttävät riiteleviä lapsia. Duudsonit yrittävät estää perheen hajoamisen, mutta heittääkö perheen raivoava äiti heidät pihalle ennen sitä? Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 4/10. Fyhrin suurperhe on uuden tilanteen edessä. Isä jäi eron jälkeen yksin kahdeksan lapsensa kanssa, eikä perheellä ole mitään sääntöjä. Pysyvätkö edes Duudsonit tämän perheen kelkassa? Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
21:00-23:30Elokuva: The Expendables 3
(The Expendables 3 2014). Action-supertähtiä täyteen pakatussa toimintaelokuvassa Barney Rossin (Sylvester Stallone) johtama ryhmä saa vastaansa häikäilemättömän asekauppiaan Stonebanksin (Mel Gibson). Kun Stonebanks sieppaa Rossin ryhmän uudet jäsenet, keikasta tulee henkilökohtainen, eikä henkilövahingoilta todellakaan vältytä. Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Wesley Snipes, Harrison Ford, Mel Gibson, Arnold Schwarzenegger, Antonio Banders . Ohjaus: Patrick Hughes. (121')
Elokuva -
Kausi 16. Jakso 9/20. Henkilöllisyys haussa. Kanadassa asuva nigerialainen mies pyrkii maahan opiskelemaan, mutta kuka hän oikeastaan on? Toisaalla tutkitaan hajamielisen kiinalaismiehen matkatavaroita. Australialainen realitysarja.
Sarja