Hero
-
Kausi 13. Jakso 22/24. Yhä isompi seisokki. Asukkaille järjestetään bileet. Yhtäkkiä paikalle ilmestyy tuttu ihminen ja myös kupu, jonka alla on erään asukkaan kuva. Kuvun nostamista pitää harkita tarkkaan, sillä sen myötä joku asukas joutuu poistumaan. Spekulaatiot käyvät kuumina. Norjalainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/10. Lahti. Suorintaa reittiä on Lahes! Juuso Mäkilähteen ja Susanna Laineen aisapareina kaupunkia valloittavat Essi Hellén ja Pastori Pike. Vastassa on sukupolvien korkuisia hyppyjä, luvattomia oikoreittejä ja yksi odottamaton limonadionnettomuus. Ohjelman juontaa: Heikki Paasonen. Kotimainen viihdeohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 11/15. Oivalluksia ja onnistumisia. Treeneissä sykkeet ovat maksimissa, mutta leirillä verenpaineet alkavat laskea ja tehty työ tuo toivottuja tuloksia. Ajatuksia herättävä elokuvailta nostaa tunteet pintaan. Kotimainen realityohjelma. (40')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 1/10. Helsingistä Kittilään. Jaksossa tutustutaan toisen kauden superkauppiaisiin. Osalla heistä on takanaan kymmenien vuosien yrittäjyys ja osa vasta aloittelee kauppiasuraansa. Kaikkia heitä kuitenkin yhdistää intohimo omaan työhön. Mukana ovat Superkauppiaat Helsingin Töölöstä, Kalasatamasta ja Malmilta sekä Espoosta, Lempäälästä, Uusikaarlepyystä ja Kittilästä. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/8. Huijari vai laulaja?. Mysteerilaulajat viihdyttää kaamean mahtavilla lauluesityksillä. Tässä ohjelmassa kilpailijan tarkoituksena on löytää seitsemän mysteerilaulajan joukosta huijarit ja voittaa itselleen mahdollisimman iso rahapotti. Visailuviihdettä luotsaa Heikki Paasonen, vakiopanelisteina nähdään Miitta Sorvali ja Robin Packalen sekä heidän kanssaan Alma Hätönen, Sami Hedberg sekä artistivieras Arja Koriseva. Kotimainen musiikkiohjelma. (63')
Sarja -
Kausi 9. Jakso 4/5. Positiivisia ajatuksia. Matt ja Andrea uskovat elämässään positiivisuuden voimaan, ja he ovatkin aina valmiita jakamaan omastaan muille. Myös Tasha vannoo positiivisuuden nimeen, mutta aviomies Ant ei lähde mukaan hömpötyksiin. Englantilainen realitysarja. (43')
Sarja -
Kausi 6. Jakso 8/8. Juuret syvällä. Lincolnissa Carlyn ja Ericin pienestä talosta on tila loppunut uuden vauvan myötä, mutta Carly ei haluaisi muuttaa pois alueelta, jolla hän on asunut koko ikänsä. Muuttuuko Ericin suhtautuminen taloon, kun siihen vuodattaa omaa verta, hikeä ja kyyneliä? Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 23/24. Vesimeloni mäsäksi. Asukkaat osallistuvat arvaamattomaan riskiseremoniaan, jonka myötä yksi pari poistuu hotellista juuri ennen finaalia. Illan bileissä jury tulee hotelliin, jossa vaisu tunnelma lopulta räjähtää. Luvassa on lentäviä laseja ja yksi härski ehdotuskin. Norjalainen realitysarja. (49')
Sarja -
20:05-21:05Blue Bloods S12E18
Kausi 12. Jakso 18/20. Kaipauksia. Danny ja Baez yrittävät löytää koulumatkallaan kadonneen pojan. Erinin vanha opiskelutoveri esittää syytöksiä syyttäjänvirastoa kohtaan. Merijalkaväen sotilas pyytää tapaamista Frankin kanssa. (41')
Sarja -
21:05-23:30Elokuva: Morsiusneidot
(Bridesmaids 2011). Komediaelokuvassa kaaso ja morsiusneito käyvät kisaa siitä, kumpi on morsiamen paras ystävä. Häät lähestyvät, ja kiivas kilpailu johtaa monenlaisiin kommelluksiin. Pääosissa: Kristen Wiig, Rose Byrne, Melissa McCarthy, Maya Rudolph, Rebel Wilson. Ohjaus: Paul Feig. (119')
Elokuva -
23:30-00:00Amerikan rajavartijat S03E15
Kausi 3. Jakso 15/20. Laskuvirheitä. Eri maiden valuutat aiheuttavat päänvaivaa rajalla. Rekkakuski joutuu pulaan käännyttyään väärästä liittymästä. Amerikkalainen realitysarja. (21')
Sarja