TV-opas

    • 00:11-04:00

    • 04:00-07:00

    • 07:00-07:40

      Hallituksen rasisminvastainen kampanja alkoi sekavasti, ja työperäinen maahanmuutto jakaa puolueita. Miten sujuu yhteistyö budjettiriihessä? Ykkösaamun vieras on pääministeri Petteri Orpo. Seija Vaaherkumpu haastattelee.

    • 07:40-07:53

      Senni Antamaniemi alkoi veriripuloida 26-vuotiaana. Pahimmillaan hän käy wc:ssä kymmeniä kertoja päivässä. Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat erityisesti nuoria riivaava kansantauti. Ohjaus: Ami Assulin.

    • 07:53-08:00

      Isokoskelo - sisäsaariston mestarikalastaja. Tuotanto: Valokuvaaja Mika Rokka Oy, 2010. (U)

    • 08:00-08:50

      3/6. Norsut. Eläinmaailmassa suuri perhe on vahvuus koska se suojaa vaaroilta, puolustaa heikompia perheenjäseniä vihollisia vastaan sekä hoivaa ja hankkii ruokaa. Sarjassa seurataan eri eläinperheiden keskinäi

    • 08:50-09:00

      Ohjelmassa tutustutaan Norjan eläimiin. Tässä jaksossa tavataan metsähiiri, lapinpöllö ja minkki. (U)

    • 09:00-09:30

      4/8. Käsimerkeillä on helppo ylittää kielimuurit, mutta kannattaa olla varovainen. Yhden kannustus voi olla toisen solvaus. Voittoisan V-merkin näyttämisen verinen syy. (U)

    • 09:30-10:00

      Kaipaatko uskollista ystävää, joka kävisi kanssasi kävelyllä, kuuntelisi uskollisesti juttujasi eikä koskaan sanoisi mitään tyhmää? Tarvitset siis koiran! Maailman ensimmäinen koirapsykologi Anders Hallgren kertoo ihmisen ja koiran välise

    • 10:00-11:00

      Ortodoksinen liturgia Pyhän Herman Alaskalaisen kirkossa. Palveluksen toimittaa pastori Tapio Rautamäki ja mukana diakoni Pasi Parila. Musiikki Järvenpään ortodoksinen kirkkokuoro kanttori Maria Verikovin johdolla.

    • 11:00-11:15

      Suomessa vietetään syyskuussa vammaishistoriakuukautta, jolla on pitkät perinteet mm. Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Tavoitteena on tuoda esille vammaisten historiaa ja korostaa vammaisten omaa näkökulmaa. Väitöstutkija Maija Koivis

    • 11:15-13:10

      Koripalloammattilaisten lapset Shawn Huff ja Ervin Latimer Jr. elävät merkityksellistä aikaa. Heidän isänsä ovat tiiviisti mukana poikiensa arjessa ja suomalaisessa koripallokulttuurissa. (Suomi 2023) Kuvailutulkattu.

    • 13:10-13:40

      1/6. Porvoonjoki. Tuskin mikään kuvaa paremmin elämää kuin virtaava vesi. Välillä se tulvii yli äyräidensä, välillä kuivuu pois. Dokumentti Porvoonjoesta käynnistää Petteri Saarion jokisarjan. Tuotanto DocArt Ky. (U)

    • 13:40-14:08

      Unna eläinsuojelukäynnillä. Mäyräkoira Mauria tutkitaan röntgenissä. Helena pohtii kandikesää kämppiksensä kanssa rannalla. Taija steriloi kissan ja rokottaa varsoja.

    • 14:08-14:38

      Kausi 7. 8/8 Kauden päätösjaksossa kandit paljastavat tulevaisuuden suunnitelmiaan. Taija tarkastaa steriloimansa kissan. Unnan hoitaman koiranpennun silmä on parantunut. Helenalle tarjotaan yllätyksenä läksiäislounas.

      Sarja
    • 14:38-14:44

      Onnistunut retkeily koiran kanssa vaatii ainakin omistajan ja lemmikin kuntokuuria. Mikko "Peltsi" Peltola antaa vinkit, miten koiran kanssa voi valmistautua pidemmällekin reissulle. (U)

    • 14:44-14:50

      Luonto on todellinen kauneushoitola! Mikko "Peltsi" Peltola antaa vinkit, miten hyödyntää eräretkillä vastaan tulevat kauneustuotteet. (U)

    • 14:50-16:05

      Elokuva kertoo jatkosodan ratkaisutaisteluista ja siviilien ja poliitikkojen vaikeasta ajasta puun ja kuoren välissä. Se on suomalainen selviytymistarina siitä, kuinka maa selvisi sodasta hengissä. (U)

    • 16:05-16:50

      Kausi 23, 5/8. Totuuden siemen 1/2. Luomuleipomon yrittäjäpariskunta panee parastaan vaimon sukumyllyllä. Kylän muu yrittäjäväki on hämmentävän toraisaa porukkaa. Onko kyse vain kateudesta vai jostain ihan muusta? (U)

      Sarja
    • 16:50-16:55

    • 16:55-17:00

    • 17:00-17:10

    • 17:10-18:00

      3/6. Jäljet kertovat. Yksi poliisi on teholla, hengestä on kysymys. Tutkijat entisen rajan molemmin puolin alkavat vihdoin ymmärtää, että raja laillisen ja laittoman välillä ei ehkä kuljekaan vain itä-länsi-akselilla. (U)

    • 18:00-18:10

    • 18:10-18:15

    • 18:15-18:54

      3/6. Tiia - Aina tien päällä. Tiian päivä alkaa kankeasti aamudiskossa, mutta kääntyy paremmaksi hevosavusteisen harjoituksen ja uittoreissun myötä. Keskustelu kehosuhteesta ja kiusaamisesta tuo tunteet pintaan.

    • 18:54-19:00

      Lapin syksy ja ruska. Lyhyen kesän jälkeen kasvit värjäytyvät keltaisen, oranssin ja punaisen sävyihin niin, että tunturit leiskuvat väreissä. KK: Maija Flinkman. O: Marko Röhr. T: MRP Matila Röhr Productions Oy. (U)

    • 19:00-19:45

      Entä jos Suomi olisi kuningaskunta? Entä jos Nokia olisi tuonut markkinoille kosketusnäyttöpuhelimensa ennen Applea? Vaihtoehtoisesti todellisuuksista jossittelevat Jari Tervon kanssa Tuija Siltamäki, Markus Leikola ja Pekka Seppänen.

    • 19:45-20:29

      Kausi 3, 9/13. Vaarallinen ammatti. Pysäköinninvalvoja on surmattu. Tuo ammattikunta saa usein sakottamiensa ihmisten vihat niskaan. Onko sanasota tällä kertaa muuttunut väkivallaksi?

      Sarja
    • 20:29-20:45

    • 20:45-21:05

    • 21:05-22:00

      Kausi 3, 1/6. Seinäkirjoitus. Espanjalais-suomalainen nuoripari löytyy Oulun seudulta kylmäverisesti murhattuna. Tapausta alkavat tutkia Hilkka Mäntymäki (Riitta Havukainen), sekä "kaupungin uusi sheriffi" Jami Kalliola (Juho Kuusamo

      Sarja
    • 22:00-22:45

      2/4. Uusi uhri. Tunnetun poliitikon tytär on kaapattu. Michelle järjestää itselleen vaarallisen kohtaamisen. Chris alkaa nähdä yhteyksiä eri tapahtumien välillä. Liittyykö hänen veljensä vanhaan katoamiseen?

    • 22:45-23:36

      Kumpi on pienempi paha, kongolainen vai kuusamolainen koboltti? Vai tarvitaanko kumpaakin, että maailman autokanta saadaan sähköistettyä? Ohjaus Kati Juurus (2023)

    • 23:36-00:19

      Kausi 1, 3/4. Tanskalaissarjassa seurataan autismin kirjon henkilöitä. Kristianilla on absoluuttinen sävelkorva, mutta arki tuottaa vaikeuksia ja hän on paljon yksin. Louise tapaa työn puolesta satoja ihmisiä. Tuotanto: DR, 2017. (

      Sarja
    • 00:15-04:00

    • 04:00-06:50

    • 06:50-06:51

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 06:51-06:52

      Onnea, Pirkka!

    • 06:52-07:14

      Tähden tuike. Pippaliini, herra Sipuli, pikku Pippa ja heidän ystävänsä löytävät nukkekodin katosta paperitähden. Satumaassa ystävykset ihmettelevät kaikkia taivaalla tuikkivia tähtiä.

    • 07:14-07:16

      Yöhyönteinen. Yöhyönteiset vievät Possulin seikkailuihin.

    • 07:16-07:27

      Mian lemmikki. Mia on saanut ensimmäisen lemmikkinsä. Se on leppäkerttu. Leppäkerttu kuitenkin karkaa, ja Mia tulee surulliseksi. Pusse päättää auttaa Mia löytämään lemmikkinsä.

    • 07:27-07:39

      Pinja kadottaa äänensä. Pinja on Isometsän kuoron tunnettu solisti, mutta kadottaa äänensä juuri ennen konserttia. Vilja hoitaa Pinjan kurkkua parhaansa mukaan, mutta soolo on annettava jonkun muun laulettavaksi.

    • 07:39-07:44

      Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertue kurvaa Suomussalmelle. Tapahtumassa Ville tapaa Veeran, joka hullaantuu keppihevosista. Malttaako heppatyttö Veera luopua lainkaan hevosestaan?

    • 07:44-07:55

      Kausi 4. Oktonautit ja pyöriäisdelfiinit. Myrskyn kuljettamat roskat uhkaavat nukkuvia delfiinejä.

    • 07:55-08:17

      Kausi 6. Maamerirosvojen jäljillä. Aleksi, Julius ja Julia eksyvät aavikolle leikkiessään merirosvoja. / Lintubongarit kiipelissä. Kapteeni Turpo ja Francois joutuvat kiipeliin kesken lintubongauskisan.

    • 08:17-08:18

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 08:18-08:56

      Suomussalmella leikitään puutarhaleikkiä Nallen, Leikki-Heikin ja Pikku Kakkosen Leikkiorkesterin kanssa. Suomussalmella mukana leikkimässä on myös Jaakko.

    • 08:56-08:57

      Onnea, Pirkka!

    • 08:57-08:59

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 08:59-09:00

      Koulululaisten oma ohjelma!

    • 09:00-09:11

      Historian havinaa. Liisa herättää henkiin työmaakaivauksilta löytyneen esihistoriallisen naisen, mutta nykyaikaan sopeutuminen tuottaa vaikeuksia.

    • 09:11-09:23

      Sankari-Jope. Sami soittaa Ellun kamuille, mutta ryhmän eläimet joutuvat lähtemään eläinlääkärille. Jopen kontolle jää pelastaa Samin pennut ilmapallokyydistä.

    • 09:23-09:34

      Kuka vei kärpäslätkän? Joni-Kalevi aloittaa tutkimuksen kärpäslätkävarkaan löytämiseksi, eikä Sanni pääse lähtemään tietovisaan. Totti pyytää voimaa auttaakseen Sannia, mutta voima ei toimi odotetusti.

    • 09:34-09:37

      Hajunaamiaiset. Erikoistoimittaja Teea Torttu raportoi omituisesta ilmiöstä: eläimet tartuttavat itseensä vieraita hajuja!

    • 09:37-09:52

      4/20. Verinen pelipäivä. Aino ryhtyy liikkatunnilla maalivahdiksi tehdäkseen vaikutuksen Lukakseen, mutta säbätunti saa verisen lopun. Ainon ja Lukaksen kemiat kohtaavat terkkarin luona. Kuvailutulkattu.

    • 09:52-09:55

      Mitä jos kypärä nolottaa? Kypärä päähän ja menoksi. Adaa nolottaa kulkea Elon kanssa kaupassa, koska Elolla on kypärä päässä. Mutta mikä siinä muka on noloa? Elo on fiiliksissä kypärästään.

    • 09:55-10:00

      Mitä jos ei halua pussata? Hyvät kotibileet ja siisti meno vai onko? Millan juhlat menevät pilalle, kun joku neropatti keksii pullonpyörityksen. Pussaustehtävän edessä Milla asettaa rajansa.

    • 10:00-14:30

      Paralympialaiset. Lähetyksessä mm. triathlonia, yleisurheilua (Iida Lounela pituusfinaali, Henry Manni 100 m kelauksen alkuerä) ja jousiammuntaa (Jean-Pierre Antonios pudotuskierrokse

    • 14:30-14:55

      Kausi 5, 7/10: Schaibaajat. Maailmalla levinnyt extreme-ruokavalio saapuu Suomeen. Suomen ruokateollisuudesta paljastuu ikäviä piirteitä. Suomen ärsyttävin pariskunta 2009 esiintyy aamutv:ssä. T: Yellow Film & TV. (U).

      Sarja
    • 14:55-15:21

      Kausi 5, 8/10: Elämän rouva. Pöysti ja Rauno taistelevat hurmaavan eläkeläisnaisen suosiosta. Tutkija Pekka Leiber-Stroller lupaa lähteä Kontiovaaran kanssa järvelle. T: Yellow Film & TV. (U).

      Sarja
    • 15:21-15:25

      Rakkaus eläimiin ja eläinten hyvinvointiin on lomittajien sydämenasia. Lomittajat Aki, Anne, Jouki ja Outi kertovat, millaista on tehdä töitä lehmien kanssa. Eläinten kanssa työskentely antaa merkityksellisyyde

    • 15:25-16:10

      Kausi 1, 3/5. Valmiina palvelukseen. Tuoreet kaartilaiset Cheesbrough, Lubin ja Hodson ovat aloittamassa sotilasuraansa. Kolmikko liittyy 7. komppaniaan. Kasarmi sijaitsee aivan Buckinghamin palatsin naapurissa. Majuri G

      Sarja
    • 16:10-17:25

      Luontosinfonia on musiikillinen hetki suomalaisessa luonnossa sen kaikkina vuodenaikoina. Kuvailutulkkausmahdollisuus TV-esityksessä. (2019) (U)

    • 17:25-18:40

      Janne Kuusen dokumenttielokuva, jossa ystävät ja näyttelijäkollegat muistelevat Peltsin laajaa sydäntä, syvätarkkaa ammattitaitoa ja työmoraalia - boheemiudesta huolimatta. Valittavissa englanninkielinen tekstitys. (2

    • 18:40-19:30

      Kausi 1, 3/6. Vauhtia ja vakuutuksia. Korjaamolle tulee uusia yllätysvieraita. Jaska on kuumana kuin hellankoukku ja Laiho kiukuttelee Perttulassa. Kunnantalolla kuohuu. (U).

      Sarja
    • 19:30-23:20

      Paralympialaiset. Lähetyksessä mm. yleisurheilua ( Marjaana Heikkinen keihäsfinaali) ammuntaa (Jarkko Mylly) ja jousiammuntaa (Jere Forsberg pudotuskierrokset). Pariisi, Ranska.

    • 23:20-23:50

      Kausi 3, 1/8. "Minun täytyi mennä tämän pimeyden läpi". Tarja Huumosen kiipeilijäpoika, Onni-Pekka, tekee itsemurhan 25-vuotiaana. Äiti on vähällä seurata poikansa perässä mutta päättääkin taistella läpi pimeyden.

      Sarja
    • 23:50-01:16

      14-vuotias Ben Larg on yksi maailman parhaista lainelautailijoista, alle 18-vuotiaiden maailmanmestari. Nyt hän haluaa valloittaa suurimman aallon, hyisessä Irlannin vesissä, päästäkseen lautailijoiden eliittiin. Tehtävä on va

    • 00:30-01:20

      Kausi 2, 5/6. Harry, Fergus ja Lola kutsutaan murhamysteeri-illalliselle hotelliin syrjäiselle saarelle. Hupi loppuu lyhyeen, kun käy ilmi, että joukossa onkin oikea murhaaja. Irlantilainen rikossarja.

      Sarja
    • 01:20-02:10

      Kausi 15, 10/10. Järkyttävä löytö. Pakoon lähtevä kuski laukaisee takaa-ajon, joka päättyy niin erikoiseen löytöön, ettei kokenut poliisikaan ole vastaavaa nähnyt. Brittiläinen poliisisarja.

      Sarja
    • 02:10-02:55

      Kausi 5, 7/12. Kun kilpailijat ovat suunnittelemassa cliffhangeria, astuu ovesta sisään megayllätys! Tehtävänä on myös juoda kannu tyhjäksi ja rakentaa bingokone. Vierailijana Ernest Lawson.

      Sarja
    • 02:55-03:53

      Kausi 15, 9/10. Pedanttisuus ratkaisee. Kilpailijat tuovat studioon toinen toistaan juonikkaampia palkintoja. Onko Reese Witherspoon pidempi kuin sellon päällä seisova kana? Brittiläinen viihdeohjelma.

      Sarja
    • 06:40-06:50

      Kausi 1, 36/52. Uni uhattuna, osa 2. Parantaakseen Saarneen painajaistaudin sekä pelastaakseen lasten unet ja Unipuun kolmikkomme on kerättävä siitepölyä kukasta nimeltä liljoni. Kukka sijaitsee Käärmelaakson toisella puolen,

      Sarja
    • 06:50-07:05

      Kausi 1, 37/52. Pitkä matka Lootuslaaksoon, osa 1. Monchhiötökkäemot ovat munineet ja valmistautuvat pitkään matkaan Lootuslaaksoon. Siellä kuoriutuvien poikasten on heti juotava kukkien mettä vahvistuakseen lentotaitoisiksi.

      Sarja
    • 07:05-07:25

      Kausi 4, 10/25. Tahmatassu ja salaisuudet. Muumiperheen on tarkoitus käydä talviunille, mutta poliisimestari tuo heidän ovelleen pikkuisen olennon, joka on nimeltään Tahmatassu.

      Sarja
    • 07:25-07:55

      Mary saa viestin Fayelta ja miettii, onko siihen syytä vastata. Gabby päättää kertoa poliisille Nickystä ja Calebistä, mistä Kim ei ilahdu ollenkaan. Tracyn yrittäjyyssuunnitelmat etenevät kuoppaisesti.

      Sarja
    • 07:55-08:25

      Mary on kauhuissaan Fayen kiristyksestä. Jain perheenjäseniä pääsee heikosti häihin, joten Lauren yrittää saada hänet kutsumaan Rishin. Tracy masentuu yrittäjyysvastoinkäymisistään.

      Sarja
    • 08:25-08:55

      Mary päättää taipua Fayen kiristykseen, vaikka se pettymys Rhonalle ja muille onkin. Sunil ei voi sietää ajatusta, että Jai jää ilman polttareita. Tracy saattaa löytää sijoittajan lastenhoitoyritykseensä.

      Sarja
    • 08:55-12:00

      Kotimainen aamun ajankohtaisohjelma tarjoaa jokaiseen päivään iloa, asiaa, haastatteluja, säätietoja sekä uutis- ja urheilukatsaukset.

    • 12:00-12:30

      Kausi 1, 3/8. Makumatka Espanjaan, jonka ruoat ovat maistuneet suomalaisille pitkään. Riisi, juustot ja oliiviöljy ovat keittiön peruselementtejä. Ripe ja Teresa valmistavat kotiruokaa Espanjan makujen innoittamina.

      Sarja
    • 12:30-13:30

      Kausi 17, 1/12. Maajussille morsiamen 17. kauden esittelyjaksossa tavataan kahdeksan rohkeaa miestä ja naista, jotka lähtevät etsimään loppuelämänsä rakkautta.

      Sarja
    • 13:30-14:30

      Kausi 1, 3/6. Talo mäntymetsään. Timpuri Rasmus Larsson aikoo rakentaa metsään talon vahingoittamatta tontilla olevia puita. Hän tekee lähes kaiken yksin ja jäljen tulee olla priimaa. Ruotsalainen ohjelma rakentamisesta.

      Sarja
    • 14:30-14:45

      Kausi 2, 8/13. Unelmamökki Havaijilla. Sinkkuäiti Jenn etsii miesystävänsä Jasonin kanssa piilopaikkaa Havaijilta. He haluaisivat merenrantamökin, johon mahtuu kaksi työpistettä. Yhdysvaltalainen lifestyleohjelma.

      Sarja
    • 14:45-15:00

      Kausi 2, 4/13. Musiikkia luonnon helmassa. Laulaja ja kitaristi Lauren etsii Boulderista pientä ja tehokasta taloa, jossa voisi musisoida ja tehdä ruokaa. Yhdysvaltalainen lifestyleohjelma.

      Sarja
    • 15:00-16:30

      Kausi 1, 10/10. Jaksossa palataan kauden aikana koettuihin tunteikkaisiin tarinoihin ja sykähdyttäviin kappaleisiin. Bonuksena yksi ennennäkemätön yllätys, jonka tähtenä säkenöi Virve Rosti.

      Sarja
    • 16:30-18:00

      Kausi 6, 1/12. Etsivät tapaavat kuusi ensimmäistä hahmoa ja ottavat haparoivia ensiaskeleita arvausten polulla. Mikä hahmo paljastuu ensimmäisenä ja kuka on maskin takana?

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 1, 11/12. Raija Pelli, Poliisi-TV:n legendaarinen juontaja aikoo hakea Jahtaajilta rahaa veneeseen. Erityisesti Besserwisser ja Herra Arkisto ovat tänään kovilla, kun he taistelevat joka ikisessä matsissa.

      Sarja
    • 19:00-19:10

      Seitsemän uutiset

    • 19:10-19:20

    • 19:20-19:30

      MTV Urheilun erikoisohjelma. Ajankohtaiset puheenaiheet kauden isoimmista urheilutapahtumista MTV Urheilun asiantuntijoiden johdolla.

    • 19:30-21:00

      Kausi 17. 1/13. Tanssii tähtien kanssa- ohjelmaan on uskaltautunut taas joukko Suomen suurimpia staroja. Millä mielin alkaa tanssitreenit ja mitä he ajattelevat kilpakumppaneistaan,se kuullaan loisteliaassa aloitusjaksossa.

      Sarja
    • 21:00-22:00

      Kausi 5, 9/12. Luvassa on äänekäs korkean paikan leiri kananmunien maailmassa. Myös viiden suomalaisen kunnan vaakunat nähdään uudessa valossa. Vierailijana Niko Saarinen.

      Sarja
    • 22:00-22:20

      Kymmenen uutiset

    • 22:20-22:25

    • 22:25-22:35

    • 22:35-23:35

    • 23:35-00:30

      Kausi 1, 4/8. Salakuljetus. Sameli ottaa keikan Staggelta ja Sara päättää auttaa häntä. Rouku paljastaa poliisille Ahmojen suunnitelman. Hän on päättänyt tuhota poikansa.

      Sarja
    • 00:00-02:20

      Toimintakomediassa Mickey Pearson (Matthew McConaughey) haluaa myydä rahakkaan marihuanatoimintansa, mutta samaan aikaan alkaa tapahtua kummia.

      Elokuva
    • 02:20-03:20

      Kausi 1. Jakso 8/10. Hikikarpaloita ja hyönteistorjuntaa.

      Sarja
    • 03:20-04:20

      Kausi 1. Jakso 9/10. Kilpailuviettiä ja erikoiskuljetuksia. Jännittävä päivä odottaa jälleen rekkakuskejamme!

      Sarja
    • 06:00-06:05

      Kausi 1. Jakso 14/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 06:05-06:10

      Kausi 1. Jakso 7/8. Supersuositun lelusarjan ikioma lastenohjelma koostuu näppäristä viiden minuutin jaksoista, joissa seurataan värikkäiden hahmojen koomisia seikkailuja. Lastenohjelma. (5') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 06:10-06:15

      Kausi 1. Jakso 8/8. Supersuositun lelusarjan ikioma lastenohjelma koostuu näppäristä viiden minuutin jaksoista, joissa seurataan värikkäiden hahmojen koomisia seikkailuja. Lastenohjelma. (5') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 06:15-06:40

      Kausi 2. Jakso 2/10. Kun Sateenaarimaassa on jotakin vialla, sen suurisydäminen vartija Tuire pelastaa tilanteen täyttämällä toiveita yhdessä parhaan ystävänsä Bartlebyn kanssa. Lastenohjelma. (21') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 06:40-07:05

      Kausi 4. Jakso 19/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma.

      Sarja
    • 07:05-07:15

      Kausi 2. Jakso 25/26. Tapaa Andrea, Mia, Emma, Olivia ja Stephanie. He ovat viisi parasta ystävystä ja heidän sankarillinen tehtävänsä on pelastaa Heartlake City vilpillisiltä huijareilta.

      Sarja
    • 07:15-07:30

      Kausi 2. Jakso 26/26. Tapaa Andrea, Mia, Emma, Olivia ja Stephanie. He ovat viisi parasta ystävystä ja heidän sankarillinen tehtävänsä on pelastaa Heartlake City vilpillisiltä huijareilta.

      Sarja
    • 07:30-07:55

      Kausi 2. Jakso 13/19. Chiman valtakunta oli kerran koskematon luonnonparatiisi, mutta nyt siitä on tullut kahdeksan eläinheimon taistelutanner. Parhaista ystävistä on tullut vihollisia.

      Sarja
    • 07:55-08:05

      Kausi 1. Jakso 8/20. LEGO City Adventures -lastensarjassa eletään metropolin vilskeessä.

      Sarja
    • 08:05-08:20

      Kausi 1. Jakso 9/20. LEGO City Adventures -lastensarjassa eletään metropolin vilskeessä.

      Sarja
    • 08:20-08:30

      Kausi 1. Jakso 7/52. Kamukamu- temppelin kirous. Sonic ja Eggman päätyvät yhdessä Kamukamu-temppeliin. Temppelillä on hyytävä kirous: Ne, jotka astuvat temppeliin yhdessä, poistuvat sieltä ikuisina ystävinä.

      Sarja
    • 08:30-08:45

      Kausi 1. Jakso 8/52. Komea ja kadehdittava. Kylään saapuu komea Swifty joka hurmaa kaikki paitsi Sonicin. Pian Sonic ja Swifty sopivat kisasta, jonka häviäjä karkotetaan kylästä. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (11') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 08:45-08:50

      Kausi 1. Jakso 3/52. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella.

      Sarja
    • 08:50-09:00

      Kausi 2024. Jakso 23/38. Opitaan Itämerestä. Tässä uutislähetyksessä vietämme Itämeripäivää oppimalla kotimerestämme mielenkiintoisia faktoja.

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 1. Jakso 2/6. Pikkupanda PimPim viedään terveystarkastukseen ja se pitää nukuttaa siirtoa varten. Kuulemme berberiapina Mokin tarinan laittomasta lemmikistä eläintarhan asukkaaksi.

      Sarja
    • 10:00-10:30

      Kausi 13. Jakso 6/14. Kuinka uusi vuode on parantanut toimittaja Ina Mikkolan unta? Unilääkäri Eevert Partinen kertoo unen eri vaiheista. Tytti testaa Puhti-palvelua: mitä kaikkea veriarvot kertovat terveydestä?

      Sarja
    • 10:30-11:45

      Kausi 16. Jakso 32/50. Kaksoset. Päivän haasteessa tarkoitus on kokata parin kanssa sekä ulkonäön että maun puolesta identtiset annokset. Ongelma on se, että välissä on seinä.

      Sarja
    • 11:45-12:45

      Kausi 6. Jakso 6/15. Viime hetkellä. Murharyhmän aamu käynnistyy yskähdellen, kun juhlitun yön jälkeinen vapaapäivä muuttuukin työpäiväksi.

      Sarja
    • 12:45-14:40

      Animaatiotrilogian kolmannessa osassa vanhat tutut leijona Alex (Ben Stiller), seepra Marty (Chris Rock), kirahvi Melman (David Schwimmer) ja virtahepo Gloria (Jada Pinkett Smith) kaipaavat Afrikasta kotieläintarhaansa New

      Elokuva
    • 14:40-14:45

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (2')

    • 14:45-15:45

      Kausi 9. Jakso 7/8. Nolojen tilanteiden mies. Tamperelainen sairaanhoitaja Martin auttaa ihmisiä työssään sekä vapaa-ajalla. Hänen haaveensa toteutuu kun hän pääsee istumaan kuumalle penkille.

      Sarja
    • 15:45-17:50

      Humoristinen toimintaseikkailu marssittaa kameran eteen sähäkät Charlien enkelit ensimmäisessä elokuvassaan.

      Elokuva
    • 17:50-19:25

      Vauhdikkaassa koko perheen seikkailussa Pertsa (Pauli Kesälä), Kilu (Leon Ruokola) ja Pirkko (Sara Vänskä) yrittävät yhdessä ratkaista vanhan kartan mysteerin.

      Elokuva
    • 19:25-19:30

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 19:30-21:30

      Heimopäälliköiden aikakausi. Uusi kausi alkaa! Kilpailu rysähtää käyntiin vauhdilla, kun Malesian viidakkoon marssii aiempien kausien voittajat johtamaan yllättyneitä heimoja.

    • 21:30-21:35

      Kausi 2024. Jakso 245/366. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')

      Sarja
    • 21:35-23:50

      Uusien Star Trek -elokuvien tähti Chris Pine on vauhdikkaan toimintatrillerin pääosassa Afganistanin sodasta palannut Jack Ryan, jonka CIA värvää palvelukseensa ja peitetehtäviin finanssimaailman ytimeen Wall

      Elokuva
    • 23:50-23:55

      Futiksen nälkään ylivoimasesti paras kattaus on Ruutu ja Veikkausliiga!

    • 23:55-01:50

      Hulvattomassa komediassa seksielämäänsä piristystä kaipaava pariskunta kuvaa seksivideon.

      Elokuva
    • 00:03-04:00

    • 04:00-07:58

    • 07:58-08:10

      Sofia Rågenklint on Etelä-Ruotsissa Skånen maaseudulla ja selvittää, mistä ruoka tulee. Tänään tavataan Mathias-niminen maanviljelijä ja hänen porsaansa.

    • 08:10-08:40

      2/4. Øystein Bache ja Rune Gokstad ovat kulkeneet Assamin läpi ja matkaavat kohti Länsi-Bengalia. Huonokuntoisten teiden vuoksi matka ei suju likimainkaan suunnitelmien mukaan. (U)

    • 08:40-09:05

      1/7: 500 vierasta. Dipshi ja Arun haluaisivat häihinsä korkeintaan 300 vierasta, mutta vanhemmat vaativat kutsumaan 500. Mahtavatko he päästä sopuun vierasmäärästä?

    • 09:05-10:05

      1950-luvulla sadat nuoret suomenkieliset naiset muuttivat eri puolilta Suomea ruotsinkieliseen Hankoon tekemään töitä vasta avatussa Hyvon-Kudeneuleen alusvaatetehtaassa. Pian naiset saivat kansan suussa lempinimen

    • 10:05-10:35

      6/8. Merivartiosto vie iäkkään miehen sairaalaan. Poliisin puolella Nicolai lähtee tutkimaan ilkivaltatapausta. Silminnäkijät kertovat tekijästä tarkat tuntomerkit. (U)

    • 10:35-11:05

      Kausi 3, 4/16. Jette saa pussillisen kierrätettyjä vaatteita. Christian rakentaa lankkupöydän uudella tavalla. Sannie tekee vanhoista lavoista huonekaluja. Vanhat tavarat saavat tanskalaissarjassa uuden elämän.

      Sarja
    • 11:05-12:00

      Kausi 5, 1/11. Kymmenen hermostunutta osallistujaa ovat pakanneet laukkunsa suurta seikkailua varten. Kisan alettua he toivovat, että olisivat pakanneet kevyemmin.

      Sarja
    • 12:00-13:20

      Aki Kaurismäen mykkäelokuva Juhani Ahon kolmiodraamasta, kunnianosoitus elokuvan viattomuuden vuosille. Mustavalkoisten kuvien voimaa tukee Anssi Tikanmäen musiikki. N: Sakari Kuosmanen, Kati Outinen, André Wilms, 1999. Kuvailutulkattu.

    • 13:20-14:20

      Kausi 3, 24/250. Itsesyytöksiä. Nyt María on pahemmassa kuin pulassa, ja ystävät ottavat asian raskaasti. Simona syyttää itseään, että lankesi raakalaisen satuiluihin. Mikään ei tuo Maríaa takaisin, ellei sitten i

      Sarja
    • 14:20-15:17

      Kausi 3, 25/250. Huolten vuori. Puhuiko Jana ohi suunsa Currolle? Jokaisella on omat murheensa ja syyt pettymykseen, Catalinan liikeidea on ainut valopilkku. Jana tekee oivalluksen, johon Abel oitis tarttuu.

      Sarja
    • 15:17-16:20

      Kausi 3, 26/250. Outoja liittolaisia. Mitä Petra vastaa Cruzin suoraan kysymykseen? Leonoria on loukattu syvästi. Pelayo, usean agendan mies, joutuu kahden tulen väliin. Marían etsinnät jatkuvat, ja hetken aikaa n

      Sarja
    • 16:20-16:42

      Lisää puhetta klassikosta. David Lynch ja viktoriaanisen Englannin pimeä puoli puhututtavat Kalle Kinnusta, Emmi Itärantaa ja Tommi Erosta.

    • 16:42-16:50

      "Tämä ei ole museo - tämä on hullujenhuone!" Valmistaudu kokemaan museokierros jossa satiiri ja huumori yhdistyvät mahtaviin mekaanisiin soittimiin.

    • 16:50-17:25

      Teema tanssii. Norjalaisen koreografin Jo Strømgrenin (s. 1970) tanssielokuva. Suvun patriarkka kuolee yllättäen pian sen jälkeen kun hän on mennyt naimisiin huomattavasti nuoremman naisen kanssa. Nuorikko haluaa ehdottomasti

    • 17:25-17:55

      6/6. Marien ja Susannen reissu halki Euroopan alkaa lähetä loppuaan. Viimeinen pysähdyspaikka ennen Sisiliaa on kiivaana sykkivä Napoli. Kaupunki kuitenkin yllättää siskokset, sillä vain muutaman portaan päässä

    • 17:55-18:00

      Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    • 18:00-18:06

      On myöhäinen talvi-ilta. Moni istuu nyt kaakaokuppi kädessä sohvalla ja katsoo telkkaria, mutta ei Arthur. Hän lähtee Vaasan Öjbergetin rinteeseen hiomaan käännöksiään. Tuotanto: Eva Lingon, 2024.

    • 18:06-18:12

      Pyrstötiais-pariskunta kertoo ihanasta lomamatkastaan. Pikkuli alkaa unelmoida matkasta perheensä kanssa. Aina ei kuitenkaan voi päästä kauas, mutta läheltä voi löytää jotain oikein hauskaa!

    • 18:12-18:19

      Isä on hankkinut Vildalle lapsenvahdin, mutta Vilda ei halua, että isä lähtee ulos. Kun Vilda jää kaksin Hannan kanssa, hän saa ajatuksen. Entä jos hän sairastuisi? Silloin isä tulisi varmasti pian kotin. Moilo, 2019.

    • 18:19-18:30

      Karl Otto näyttää Eskilille ja Rosalle yhden Babylonin tuolin uusista tasoista. Se osoittautuu vaikeammaksi kuin he olisivat ikinä uskaltaneet kuvitella.

    • 18:30-19:29

      Kausi 11, 2/10. Kimillä ja Erikillä on suuria unelmia. He ostavat vanhan maatilan Taalainmaalta yhdessä Kimin siskon, tämän miehen ja heidän kolmen lapsensa kanssa. Tilalla on kolmetoista rakennusta, mutta Kim ja Erik päättävät asettua t

      Sarja
    • 19:29-19:39

      Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    • 19:39-19:48

      Urheilu-uutisia.

    • 19:48-20:00

      Kun Ursula Lindén oli saanut tarpeekseen baletin kehofiksaatiosta, hän lopetti. Sen tilalle hän löysi pyöräilyn ja oppi, että se, mitä syöt, on täysin ratkaisevaa suorituskyvyn kannalta. Viimeistään neljän vuoden kuluttua 23-vuotias pohjal

    • 20:00-20:45

      Kausi 4, osa 2/8. Patrik joutuu kantamaan koulussa tapahtuneen välikohtauksen seuraukset, kun luokassa kuvattu klippi menee viraaliksi. Hän hakee tukea Lisasta, mutta tämä on kiinni töissään. Martin ja Sima joutuvat muuttamaan remonttia

      Sarja
    • 20:45-21:20

      Kolmiodraama, jonka osapuolina ovat tietokoneohjelmoija, hänen miehensä ja naisen miehestään salaa tekemä virtuaaliklooni. Kotimainen musiikkipitoinen scifi-draamakomedia. Pääosissa: Elmer Bäck, Jessica Grabowsky. Käsikirjoitus ja

    • 21:20-22:02

      6/6: Hyökkäys. Oxen ja Margrethe etsivät epätoivoisesti ratkaisevia johtolankoja. Samaan aikaan Danehof kutsuu koolle hätäkokouksen. Mossmann haluaa paljastaa suunnitelmansa, mutta voiko keneenkään enää luottaa?

    • 22:02-22:05

      Vi är gemensamma minnen, stunder och ståhej, häftiga diskussioner och människor som köar. Vi är löftet om demokrati och hjärtats bildning.

    • 22:05-23:05

      4/4: Onko tarina minusta tosi? Norjaan adoptoitu Christian lähtee ensimmäisen kerran syntymämaahansa Indonesiaan. Matkasta tulee toisenlainen kuin Christian odotti.

    • 23:05-23:44

      Joka vuosi joukko lampaankasvattajia kiipeää pitkin Jotunheimenin rinnettä ylös vuoristoon mukanaan 600 lammasta. Siellä lampaita odottaa suojaisa laakso, jossa niille on yllin kyllin syötävää. Tuotanto: NRK, 2013. (U)

    • 23:44-04:00

    • 23:50-02:15

      Kutkuttavassa mustan komedian ja rikostrillerin yhdistelmässä pikkukaupungin vloggaaja Stephanien elämä mullistuu, kun hänen ystävänsä Emily katoaa.

      Elokuva
    • 02:15-03:20

      Kausi 10, 2/10. Muusa. Harry alkaa kirjoittaa vimmatusti Austinin antaman mustan pillerin avulla, mutta pian hän huomaa, että aineella on sivuvaikutuksensa Amerikkalainen kauhusarja.

      Sarja
    • 03:20-04:20

      Kausi 15, 8/10. Sataprosenttista Boscoa. Kilpailijoita on pyydetty tuomaan mukanaan esine, jota he kantavat aina mukana mutta joka ei ole mahtua laukkuun. Brittiläinen viihdeohjelma.

      Sarja
    • 04:20-04:50

      Kolmosvaihteen vieraana on tallipäällikkö Aki Ajo. Hämeenlinnalainen johtaa menestyksellä KTM-merkin tehdastiimejä MotoGP-luokissa. Vierailimme myös kilpa-autoilija Valle Mäkelän Trailertukku -yrityksessä Maskussa.

    • 04:50-05:20

      Kausi 9, 9/10. Autovarkaan uimaretki. Poliisikoira Kosmo jäljittää ovelaa ja uimataitoista autovarasta. Leroy ja Tui auttavat uhanalaisten kiivien suojelemisessa. Uusiseelantilainen realitysarja.

      Sarja
    • 05:20-05:50

      Kausi 34, 22/22. Homerin matka tuulilasin läpi. Autokolari osoittautuu antoisaksi tilaisuudeksi käsitellä Homerin raivoa, epätietoisuutta ja harhakuvia. Vierailevana äänenä Lizzo. Amerikkalainen animaatiosarja.

      Sarja
    • 07:00-07:15

      Kausi 1, 32/52. Ennustuksia.

      Sarja
    • 07:15-07:40

      Kausi 1, 20/26. Vieraita avaruudesta. Muumimamman kasvimaalla on omituisen näköinen vekotin, joka näyttää lentävältä lautaselta. Lapset löytävät Muumilaaksosta myös omituisen olion, joka näyttää olevan poissa tolaltaan.

      Sarja
    • 07:40-08:05

      Kausi 1, 21/26. Trooppiset taikasiemenet. Muumilaaksossa on kova helle. Kun lapset ovat uimassa, he löytävät salaperäisen puulaatikon. Puulaatikosta paljastuu outoja siemeniä.

      Sarja
    • 08:05-08:30

      Kausi 5, 14/20. Musta silmä / Merenneitomies vs. Paavo. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi.

      Sarja
    • 08:30-09:00

      Kausi 1, 4/10 Roastin tuskaa. Viki Eerikkilä käynnistää roast-kierroksen, jonka aikana kilpailijat kiemurtelevat penkeissään pokkaansa pidättäen. Lopulta kaikkien yllätykseksi kisaan saapuu roastin kuningas, Ali Jahangiri.

      Sarja
    • 09:00-09:30

      Kausi 7, 6/29. Darrellin ja Brandonin parhaat palat. Sanoissaan sekoileva konkari Darrell yrittää kouluttaa pojastaan huutokauppabisneksen rautaisen ammattilaisen, mutta matka on kivikkoinen. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.

      Sarja
    • 09:30-10:30

      Kausi 20, 5/15. Nuoret ja paatuneet. Poliisi saa vastaansa kivisateen harvinaisen nuorilta vandaaleilta. Luvassa on myös harvinaisen suoraa katsojapalautetta. Brittiläinen poliisisarja.

      Sarja
    • 10:30-11:00

      Kausi 26, 17/22. Duff-miestä etsimässä. Homer toteuttaa unelmansa ja saa paikan olutmaskotti Duffmanina. Amerikkalainen piirrossarja.

      Sarja
    • 11:00-11:30

      Kausi 26, 18/22. Äiti kyylä. Bart valehtelee osallisuudestaan puskutraktorihässäkkään, joten Marge päättää seurata poikaansa kaikkialle, kunnes tämä tunnustaa. Homer unohtaa Pukin pikku apurin, kun Flanders hankkii koiran.

      Sarja
    • 11:30-12:00

      Kausi 26, 19/22. Taistelutantereella. Simpsonit saavat tilaisuuden muistella sitä, kuinka Bartin ja Lisan nujakointi sai alkunsa. Amerikkalainen piirrossarja.

      Sarja
    • 12:00-12:30

      Kausi 26, 20/22. Lentäjän poika. Abraham Simpsonin vanhat lentäjätoverit opettavat Homerin kunnioittamaan isäänsä. Amerikkalainen piirrossarja.

      Sarja
    • 12:30-14:00

      Kausi 6, 1/12. Etsivät tapaavat kuusi ensimmäistä hahmoa ja ottavat haparoivia ensiaskeleita arvausten polulla. Mikä hahmo paljastuu ensimmäisenä ja kuka on maskin takana?

      Sarja
    • 14:00-14:30

      Kausi 5, 19/24. Saippuasulhaset. Camin isä on tehnyt Camia ja Mitchiä esittävän pienoisveistoksen hääkakun päälle, mutta Mitch vihaa sitä ja yrittää parhaansa mukaan hankkiutua siitä eroon. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 14:30-15:00

      Kausi 5, 20/24. Australian kutsu. Koko perhe matkaa Australiaan, sillä se oli Philin vanhemmille erityisen tärkeä paikka. Yhteistä laatuaikaa ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Kausi 4, 14/20. Kevään kohinaa. Sue näyttää, miten kasvihuoneviljely onnistuu arktisella alueella. Glenn epäilee, että hänen mökillään on käynyt kutsumaton vieras, ja Andy rakentaa arkkia.

      Sarja
    • 16:00-16:30

      Kausi 10, 21/26. Jaksossa kerrataan, miten Eric valmisteli neljää koiraa urheilullisiin perheisiin. Ne oppivat muun muassa istumaan pyöräkärryssä, seuraamaan joogaa sivusta ja juoksemaan rullaluistelijan vierellä.

      Sarja
    • 16:30-17:00

      Kausi 10, 22/26. Jaksossa muistellaan kolmea koiraa, jotka Eric totutti käyttämään asuja. Herbie tarvitsi lämmikettä matkustaessaan pohjoiseen, Hollysta kehkeytyi malli valokuvaajaisännälleen, ja Rocketista tuli motoristi.

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 4, 11/20. Latingissa. Sue sijoittaa raskaaseen koneeseen, Glenn kaivaa leirinsä lumen alta, Hailstonet jahtaavat myskihärkiä, ja Andy sulkee ansapolkunsa. Amerikkalainen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 4, 12/20. Ei oikoteitä. Sue yrittää saada kauhakuormaajansa turvallisesti perille. Glenn rakentaa itselleen lumiluolan karibunmetsästystä varten, ja Andy korjaa hajonnutta tuuliturbiinia.

      Sarja
    • 19:00-21:00

      Kanadan ja Neuvostoliiton jääkiekkohuippujen kohtaaminen vuoden 1972 Summit Seriesissä oli merkkihetki koko lajin historiassa.

    • 21:00-22:50

      Arthur Bishop on kylmähermoinen palkkamurhaaja, aina yhtä tehokas. Kun oppi-isä ja hyvä ystävä murhataan, työ muuttuu henkilökohtaiseksi kostoksi.

      Elokuva
    • 22:50-01:35

      Intiaaneja vastaan taistellut ratsuväen kapteeni Joseph Blocker saa tehtäväkseen saattaa kuolevan cheyenne-päällikön tämän esi-isien maille.

      Elokuva
    • 23:45-02:05

      Suora lähetys golfin PGA-kiertueen turnauksesta. Selostajana Arno Seiro, asiantuntijana Antti Ahokas. (Urheilu, Yhdysvallat, 2024)

    • 02:05-04:35

      Jimmy Haudankaivaja Conlon on tuottelias palkkamurhaaja ja mafiapomo Shawn Maguiren pitkäaikainen ystävä Brooklynista.

      Elokuva
    • 04:35-05:45

      Kausi 3, osa 9. Ruotsin maanteillä on ruuhka-aikaan kiirettä ja silloin tapahtuu myös onnettomuuksia. Maanteiden sankarit tekevät parhaansa jokaisessa tilanteessa. (Vägens hjältar, Tosi-tv, Ruotsi, 2017)

      Sarja
    • 06:20-06:40

      Kausi 1, osa 8. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia veden ääreltä asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa.

      Sarja
    • 06:40-07:05

      Kausi 194, osa 10. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2020)

      Sarja
    • 07:05-07:30

      Kausi 194, osa 11. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2020)

      Sarja
    • 07:30-08:15

      Kausi 1, osa 12. Edullinen loma-asunto rannalta on hankittu, mutta mitä seuraavaksi? Sarjassa seurataan kunnianhimoisia muutostöitä, kun perheet remontoivat uudet rantatalonsa täydelliseksi lomaparatiisiksi.

      Sarja
    • 08:15-08:35

      Kausi 2, osa 1. Asunnon metsästäjät trooppisella otteella! Sarja seuraa onnekkaita ostajia, jotka eivät etsi vain taloa vaan parasta pakopaikkaa - omaa yksityistä saarta! Alkaa uusintana.

      Sarja
    • 08:35-09:00

      Kausi 2, osa 2. Asunnon metsästäjät trooppisella otteella! Sarja seuraa onnekkaita ostajia, jotka eivät etsi vain taloa vaan parasta pakopaikkaa - omaa yksityistä saarta! (Island Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 09:00-09:30

      Kausi 1, osa 9. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia veden ääreltä asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa.

      Sarja
    • 09:30-10:05

      Kausi 1, osa 10. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia veden ääreltä asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa.

      Sarja
    • 10:05-10:35

      Kausi 1, osa 3. Kun reitti talolle on selvä, on aika aloittaa sisätyöt. Laurin ja Sari-Annan talossa se ei tarkoita pientä pintaremonttia, vaan koko alakerran täydellistä purkua.

      Sarja
    • 10:35-11:05

      Kausi 1, osa 4. Laurin ja Sari-Annan uusi remonttivuosi ei ala hyvin. Kiireiden vuoksi 1,5 kuukauden ajaksi venähtänyt remppatauko kiristää pinnaa molemmilla, eikä edessä oleva lattiahelvetti tilannetta paranna.

      Sarja
    • 11:05-11:35

      Kausi 1, osa 5. Töissä täytyy käydä, jotta on varaa remontoida. Juhannus ja suunniteltu muutto uuteen taloon lähenee mutta Laurin ja Sari-Annan talo on vieläkin ilman lattiaa.

      Sarja
    • 11:35-12:10

      Kausi 1, osa 6. Juhannus eli Laurin ja Sari-Annan suunniteltu muuttopäivä kolkuttaa jo todella lähellä.

      Sarja
    • 12:10-12:40

      Kausi 1, osa 1. Järjestyspoliisin partio saa tehtävän asuntoon missä miestä on puukotettu useamman kerran. Rikospoliisin partio selvittää asuntoon palaneen miehen kohtaloa.

      Sarja
    • 12:40-13:10

      Kausi 1, osa 2. Rikospoliisin partiolla on normaalia kiireellisempi työvuoro. Tappelu ja mahdollinen rattijuopumus pitää järjestyspoliisin myös kiireellisenä.

      Sarja
    • 13:10-14:20

      Kausi 6, osa 16. Metalliseppä Ted kunnostaa periamerikkalaisen terassikeinun. Michael ja Maria entisöivät legendaarisen pariisilaisvalmistajan automaattilelun.

      Sarja
    • 14:20-16:05

      Wallace ja hänen uskollinen koiransa Gromit lähtevät etsimään mysteeriä puutarhasabotaasin takana, joka vaivaa heidän kylää ja uhkaa vuosittaista jättimäistä vihannesviljelykilpailua. 85 min.

      Elokuva
    • 16:05-18:15

      Migo, fiksu nuori jeti, löytää jotain uskomatonta, nimittäin ihmisen. Uutiset tästä "pikkujalasta" aiheuttavat kaaosta yksinkertaisessa jetiyhteisössä, sillä he miettivät, mitä muuta lumisen kylän ulkopuolelta löytyykään.

      Elokuva
    • 18:15-21:00

      SUOMEN TV-ENSI-ILTA Professori Albus Dumbledore tietää, että voimallinen Pimeä velho Gellert Grindelwald aikoo kaapata vallan velhomaailmassa. Eikä hän pysty estämään tätä yksin. 143 min.

      Elokuva
    • 21:00-23:20

      Kansainvälinen matkustaja nappaa lentokenttäbaarin kulhosta pari pähkinää ja ojentaa luottokorttinsa tarjoilijalle... 106 min. Ohjaus: Steven Soderbeg. Pääosissa: Marion Cotillard, Matt Damon ja Laurence Fishburne.

      Elokuva
    • 23:20-01:05

      Suora lähetys golfin PGA-kiertueen turnauksesta. Selostajana Arno Seiro, asiantuntijana Antti Ahokas. (Urheilu, Yhdysvallat, 2024)

    • 00:10-01:15

      Kausi 4. Jakso 7/10. Järki vai tunteet. Erinin ja Julesin viehättävä talo Brisbanen Wooloowinissa on täynnä persoonallista rantatunnelmaa, vaikkei se edes sijaitse rannalla.

      Sarja
    • 01:15-02:20

      Kausi 4. Jakso 8/10. Lahjontaa. Ciaran ja Andrew?n perhe on kasvanut lyhyessä ajassa huomattavasti, ja koti Melbournessa on jäänyt pieneksi.

      Sarja
    • 02:20-03:20

      Kausi 15. Jakso 3/12. Suoria linjoja ja selkeyttä. Pernilla Böckerman on ostanut mökin yhdessä äitinsä Riikan kanssa. Kaksikolla on hyvin tarkka maku ja selvät sävelet sen suhteen, millaisen pihan he mökilleen haluavat.

      Sarja
    • 09:00-10:05

      Kausi 4. Jakso 9/10. Tyyliä metsästämässä. Anna ja Terrence asuvat 1950-luvun lautaverhoillussa talossa Melbournen Blackburnissa.

      Sarja
    • 10:05-11:10

      Kausi 4. Jakso 10/10. 70-luvun sokkelo. Andrew ja Neale matkustavat ohjelmassa ensimmäistä kertaa Perthiin, jossa Nora ja Blair kaipaavat apua sokkeloisen 70-luvun talonsa kanssa.

      Sarja
    • 11:10-12:10

      Kausi 14. Jakso 9/12. Eri vuosikymmenten tyylit ja ongelmat. Mitä kannattaa ottaa huomion eri vuosikymmenten tekniikoissa?

      Sarja
    • 12:10-13:10

      Kausi 14. Jakso 10/12. Kesäkeittiöt ja muut kestosuosikit pihalle. Paljastaa, missä kohteessa hän on ollut luovuttaa ja miksi.

      Sarja
    • 13:10-13:40

      Kausi 3. Jakso 12/20. Charlotte. Anna esittelee charlottesuosikkinsa.

      Sarja
    • 13:40-14:40

      Kausi 11. Jakso 12/26. Glamour-tyttö Essexistä. 20-vuotias tosi-tv-tähti Chloe Brockett tapaa kolme hurmaavaa miestä illallistreffeillä. Hän jännittää sitä, tunnistetaanko hänet tv:stä tuttuna vai otetaanko hänet omana itsenään.

      Sarja
    • 14:40-15:40

      Kausi 11. Jakso 13/26. Latinomakuja. Love Islandista tuttu Jack Finchem pääsee maistelemaan meksikolaisia ja espanjalaisia makuja sekä tutustumaan kolmeen hurmaavaan naiseen, jotka häkeltyvät kohdatessaan idolinsa.

      Sarja
    • 15:40-16:40

      Kausi 11. Jakso 14/26. Vakooja. Love Islandista tuttu Georgia Steele tapaa treffien merkeissä lentäjän ja merijalkaväkiläisen. Hänen lojaaliuuttaan epäillään jo ensitreffeillä. Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 16:40-17:55

      Kausi 16. Jakso 32/50. Kaksoset. Päivän haasteessa tarkoitus on kokata parin kanssa sekä ulkonäön että maun puolesta identtiset annokset. Ongelma on se, että välissä on seinä.

      Sarja
    • 17:55-18:00

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 18:00-18:30

      Kausi 1. Jakso 1/10. Sipoolainen liikemies Pasi Kovalainen hakee kauppaneuvoksen titteliä. Kotimatkalla hän ajaa hiprakassa lenkkeilijän yli ja pakenee paikalta. Komisariot Rusi ja Mahonen alkavat tutkimaan tapausta. (20')

      Sarja
    • 18:30-19:00

      Kausi 1. Jakso 2/10. Kovalaisen hämäriä liiketoimia tutkitaan. Rantamäki tekee jutun Kovalaisen oikeudenkäynnistä, ja Kovalainen menee jututtamaan Rantamäkeä. Sipoon valtuusto riitelee. Rusi lähtee treffeille. (22')

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 1. Jakso 3/10. Pasi Junior ahdistuu mediahuomiosta ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Rusi ja Mahonen tutkivat Kovalaisen tekemää pahoinpitelyä. Rantamäki päättää tehdä jutun Kovalaisen bisneksistä. (20')

      Sarja
    • 19:30-20:00

      Kausi 1. Jakso 4/10. Kovalaisen naama on iltapäivälehtien kannessa. Gustafsson rauhoitelee Kovalaista. Poliisi saa telekuunteluluvat Kovalaisen puhelimeen, ja Rusi kipuilee suhdettaan Teppoon. (20')

      Sarja
    • 20:00-20:30

      Kausi 1. Jakso 5/10. Poliisi kuulee Kovalaisen rakennustyömaalla tapahtuneesta kuolemantapauksesta. Kovalainen osallistuu TV-ohjelmaan ja puhdistaa maineensa. Jaanan asema rotary-rouvien johdossa alkaa horjua. (20')

      Sarja
    • 20:30-20:58

      Kausi 1. Jakso 6/10. Kovalainen ja Gustafsson alkavat häiritä poliisitutkintaa. Jaanan patsashanke saa ikävän käänteen ja Pasi Junior aloittaa isänmaallisen katupartioinnin. Rantamäkeä koetellaan taas. (19')

      Sarja
    • 20:58-21:00

      Kausi 2024. Jakso 245/366. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')

      Sarja
    • 21:00-21:30

      Kausi 1. Jakso 7/10. Rusi ja Mahonen pidättävät Kovalaisen Rantamäen murhayrityksestä. Rotary-rouvat hylkäävät Jaanan. Tepon varastettu auto löytyy Kovalaisen autokaupan pihasta. (19')

      Sarja
    • 21:30-22:00

      Kausi 1. Jakso 8/10. Rantamäki kääntää kelkkansa. Kovalaisen, Haaviston ja Maskulan harmoninen yhteistyö päättyy. Kovalaisen autokauppa paljastuu. Rusi ja Mahonen keskeyttävät Kovalaisten hääpäiväjuhlat. (20')

      Sarja
    • 22:00-22:30

      Kausi 1. Jakso 9/10. Kovalainen kertoo Jaanalle kaiken. Haaviston mies Jouni päättää tehdä itsensä hyödylliseksi, ja Rusin ja Tepon suhde etenee hempeilyksi. Kovalainen ja Jaana päättävät pelata kovalla riskillä. (19')

      Sarja
    • 22:30-23:00

      Kausi 1. Jakso 10/10. Oikeus antaa tuomionsa. Patsaan paljastustilaisuus vaatii ihmishengen. Valtuusto saa uuden johtajan. Asukasyhdistys vaatii korvauksia. Kauppaneuvoksen tittelin saajat päätetään. (23')

      Sarja
    • 23:00-23:05

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 23:05-00:05

      Kausi 8. Jakso 4/6. Uhrauksia. Naomi joutui uhraamaan työnsä lastensa takia, joten perheessä ei rahalla juhlita. Toni puolestaan uhrasi hetkellisesti perheensä, jotta voisi antaa tyttärelleen paremman elämän ?

      Sarja
    • 00:05-01:05

      Kausi 19. Jakso 43/62. Historian siipien havinaa. Mike ja Danielle pääsevät tutustumaan musiikkiteollisuuden historiaan ja nykypäivään levyntuotantotehtaassa.

      Sarja
    • 01:05-02:05

      Ensimmäisiä kertoja. Uusi kausi käynnistyy Saksasta. Kilpailu on raakaa heti alusta lähtien, sillä tällä kaudella lepsuiluun ei ole varaa. Amerikkalainen realitysarja. (43')

    • 02:05-02:55

      Kausi 14. Jakso 5/10. Helsingissä lukiokaste menee överiksi. Kemissä ollaan räjähdysherkällä tehtävällä. Raaseporissa selvitellään joukkotappelua. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (41')

      Sarja
    • 02:55-03:55

      Kausi 1. Jakso 9/10. Tulli epäilee jäätelöyritystä veronkierrosta jättämällä ilmoittamatta maahantuomansa tuotteet ja saaden näin huomattavaa etua kilpailijoihinsa nähden.

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 15. Jakso 6/12. Hitsin hitsi. Löytävätkö Oskari Katajiston lehmänkello ja hedelmäveitset uuden omistajan? Mitä Markku hitsaa peltivanteista? Kotimainen realitysarja. (41')

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 15. Jakso 7/12. Keikkaliksasta kehyksiin. Jenni Mustajärvi myy Pate-isänsä keikkapalkkioksi saaman taulun. Markku laittaa monitorin uuteen kuosiin. Kotimainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 11:00-12:00

      Kausi 15. Jakso 8/12. Keisarilliset kotileikit. Mitä paljastuu Jutta ja Juha Larmin autotallista? Markku tuunaa Kenille man caven ja Barbielle luksusta. Kotimainen realitysarja. (41')

      Sarja
    • 12:00-13:00

      Kausi 1. Jakso 9/10. Hyvää huomenta Vietnam!. Burgerimiehet Akseli ja Ossi vetävät keittoa Vietnamissa niin innokkaasti että joutuvat Saigonille. Riisinhallinta onnistuu ja perinteinen vietnamilainen munakahvi piristää!

      Sarja
    • 13:00-14:00

      Kausi 1. Jakso 10/10. Sokka irti Singaporessa. Burgerimiesten Aasian kiertue huipentuu Singaporeen, jossa ajetaan tandemilla päätyyn asti. Matkaoppaana toimii Singapore Sling ja listalta valitaan kaikki kertaa kaikki.

      Sarja
    • 14:00-14:30

      Kausi 16. Jakso 12/20. Turisti vai ei?. Etelä-Afrikasta saapunut mies jää kiinni valheista, joten rajaviranomaiset alkavat selvittää hänen matkasuunnitelmiaan. Amerikkalainen häävieras on pakannut mukaan jotain kiellettyä.

      Sarja
    • 14:30-15:30

      Kausi 2. Jakso 3/6. Veteraanikoneella pohjoiskalotille. DC-6 potkurikone lentää rahtilennon syrjäiseen kylään napapiirin pohjoispuolelle.

      Sarja
    • 15:30-16:30

      Kausi 2. Jakso 4/6. Viinatrokari. Atticus Madland lähtee viemään elintärkeitä tarvikkeita syrjäiseen yhteisöön yli 70 vuotta vanhalla DC-3-lentokoneella.

      Sarja
    • 16:30-17:30

      Kausi 8. Jakso 2/10. Gangsterikokki. Gordon Ramsay suuntaa tutustumaan uuteen New Jerseyssä sijaitsevaan ravintolaan. Hän järkyttyy ruoan tasosta, eikä keittiöstä kantautuva riitely tee vaikutusta.

      Sarja
    • 17:30-19:00

      Kausi 2. Jakso 1/8. Tervetuloa pimeällä puolelle. 18 kilpailijaa saapuu Vanajanlinnaan ja peli alkaa jo ennen, kun he ovat päässeet ovesta sisään. Osalle linnaan pääseminen vaatii muiden kilpailijoiden onnistumista.

      Sarja
    • 19:00-19:05

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 19:05-20:00

      Kausi 22. Jakso 9/33. Rapin kingit ja rockin legendat. Tänään on tarjolla musiikin historiaa, kun asiakkaat tarjoavat mm.

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 22. Jakso 10/33. Puhetta presidenteistä. Rick saa käsiinsä huikean esineen, kun asiakas tarjoaa Abraham Lincolnin signeeraamaa kuvakorttia 100 000 dollarin hintaan. Lisäksi myydään John F.

      Sarja
    • 21:00-23:00

      Senaattoriksi pyrkivä Jessie (Scarlett Johansson) lähtee viettämään polttariviikonloppua tyttökaveriensa kanssa. Epäonnisten sattumusten kautta polttariporukalla on pian käsissään kuollut strippari ja melkoinen sotku.

      Elokuva
    • 23:00-23:05

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 23:05-23:15

      Kausi 2. Jakso 3/21. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle.

      Sarja
    • 23:15-00:15

      Kausi 1. Jakso 1/6. Entinen hiihtäjä ja urheilutoimittaja Eero Järvinen saa vihiä kotikisoihin valmistautuvalle Suomen joukkueelle viritetystä ansasta juuri ennen Lahden 2001 MM-hiihtoja.

      Sarja
    • 00:15-02:35

      Kaikki ei ole kohdallaan uneliaassa Centervillen pikkukaupungissa. Kuu kumottaa taivaalla tavallista suurempana, päivänvalo pakenee liian aikaisin ja eläimet käyttäytyvät omituisesti.

      Elokuva
    • 02:35-03:50

      Kausi 16, osa 7. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.

      Sarja
    • 03:50-04:55

      Kausi 5, osa 5. Paul ja Drew iskevät silmänsä Lancia Montecarloon. Klassikkoauto tarvitsee paljon perustavanlaatuista työtä, mutta pojat maksavat siitä silti mielellään seitsemän tuhatta puntaa.

      Sarja
    • 04:55-05:55

      Kausi 1, osa 9. Alaskan alueella ilmenee normaalia enemmän selittämättömiä tapahtumia, katoamisia sekä valoilmiöitä taivaalla. (The Alaska Triangle, Paranormaali, Iso-Britannia, 2019)

      Sarja
    • 06:10-06:35

      Kausi 1, osa 3. Stunt-mies Tony Angelon ja Lucky Costan juontamassa ohjelmassa Hod Rod Magazinen työntekijät rakentavat viimeisen päälle huikeita Hot Rod -autoja. (Hot Rod Garage, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2014)

      Sarja
    • 06:35-07:25

      Kausi 2, osa 5. Kausi 2, osa 5. Noah Alexander ja hänen tiiminsä rakentavat ja entisöivät autoja Classic Car-studiollaan Missourissa. (Speed Is The New Black, tosi-tv, USA, 2017) (Speed Is The New Black, , Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 07:25-08:10

      Kausi 2, osa 6. Kausi 2, osa 6. Noah Alexander ja hänen tiiminsä rakentavat ja entisöivät autoja Classic Car-studiollaan Missourissa. (Speed Is The New Black, tosi-tv, USA, 2017) (Speed Is The New Black, , Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 08:10-09:00

      Kausi 10, osa 10. Kindig-It Design -liikkeen omistaja Dave Kindig kustomoi ainutlaatuisia menopelejä vaativille asiakkailleen. (Bitchin' Rides, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)

      Sarja
    • 09:00-09:30

      Kausi 3, osa 1. UUSI KAUSI Sarjassa näytetään, kuinka maailman upeimmat ja mahtavimmat autot sekä niiden yksityiskohdat valmistetaan. (How it's Made: Dream Cars, , Yhdysvallat, 2016)

      Sarja
    • 09:30-10:00

      Kausi 3, osa 2. Mikä on unelma-autosi - ehkä Chevrolet Camaro? Ohjelmassa mennään auton syntypaikalle tutustumaan sen toiminnan hienouksiin ja upeaan ulkokuoreen. (How it's Made: Dream Cars, , Yhdysvallat, 2016)

      Sarja
    • 10:00-11:05

      Kausi 17, osa 5. Autokauppias Mike Brewer on palannut Britanniaan! Yhdessä mekaanikko Marc "Elvis" Priestleyn kanssa hän etsii ja entisöi klassikkoautoja, jotka myydään voitolla eteenpäin.

      Sarja
    • 11:05-12:20

      Kausi 17, osa 1. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.

      Sarja
    • 12:20-13:20

      Hurrikaanit Harvey ja Irma aiheuttivat valtavaa tuhoa Amerikan kaakkoisrannikolla. Tutkijat ovat huolissaan, että pahin on vielä edessä. (Super Hurricanes: Inside Monster Storms, Dokumentti, Iso-Britannia, 2017)

    • 13:20-14:25

      Kausi 3, osa 18. Lailliset ja laittomat tislaajat kilpailevat kenen versio vuoribrändystä on paras. Tuomareina toimivat trokarilegendat Mark, Digger, Tim ja Tickle.

      Sarja
    • 14:25-15:30

      Kausi 1, osa 10. Alaskan alueella ilmenee normaalia enemmän selittämättömiä tapahtumia, katoamisia sekä valoilmiöitä taivaalla. (The Alaska Triangle, Paranormaali, Iso-Britannia, 2019)

      Sarja
    • 15:30-16:35

      Josh selvittää, kuinka viikingeistä tuli niin voimakkaita. Hän tutkii myös mahdollisuutta, että nämä pelottomat soturit purjehtivat Yhdysvaltoihin yli 500 vuotta ennen muita eurooppalaisia.

    • 16:35-17:50

      Kausi 3, osa 2. Salaiset vankilat sekä nerokas ja moraaliton tiedustelu ovat aina olleet osa Yhdysvaltain sodankäyntiä. Historia auttaa ymmärtämään CIA:n toimia 2000-luvulla.

      Sarja
    • 17:50-18:45

      Kausi 1, osa 3. Asiantuntijaryhmä pääsee legendaarisen merihirviön jäljille, sen kerrotaan elävän Bermudan kolmion vedenalaisissa luolissa.

      Sarja
    • 18:45-19:20

      Kausi 1, osa 3. Kun reitti talolle on selvä, on aika aloittaa sisätyöt. Laurin ja Sari-Annan talossa se ei tarkoita pientä pintaremonttia, vaan koko alakerran täydellistä purkua.

      Sarja
    • 19:20-19:50

      Kausi 1, osa 4. Laurin ja Sari-Annan uusi remonttivuosi ei ala hyvin. Kiireiden vuoksi 1,5 kuukauden ajaksi venähtänyt remppatauko kiristää pinnaa molemmilla, eikä edessä oleva lattiahelvetti tilannetta paranna.

      Sarja
    • 19:50-20:25

      Kausi 1, osa 5. Töissä täytyy käydä, jotta on varaa remontoida. Juhannus ja suunniteltu muutto uuteen taloon lähenee mutta Laurin ja Sari-Annan talo on vieläkin ilman lattiaa.

      Sarja
    • 20:25-21:00

      Kausi 1, osa 6. Juhannus eli Laurin ja Sari-Annan suunniteltu muuttopäivä kolkuttaa jo todella lähellä.

      Sarja
    • 21:00-23:35

      Ihmiskunnan ja hirviömäisten jättiläisolioiden välisen sodan jatkuessa entinen lentäjä ja kokematon keltanokka ryhtyvät yhdessä ajamaan legendaarista mutta vanhentunutta Jaegeria menneiltä ajoilta

      Elokuva
    • 23:35-02:55

      Rikospoliisi Jim Gordonin ja piirisyyttäjä Harvey Dentin avulla Batman yrittää tuhota mafian Gothamissa lopullisesti.

      Elokuva
    • 23:55-01:05

      Kausi 3, osa 10. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.

      Sarja
    • 01:05-02:10

      Kausi 5, osa 1. Ihotautilääkäri ja kirurgi Emma Craythorne ja hänen tiiminsä rientävät apuun! Tavoitteena on tarjota potilaille uudenlainen elämä - sellainen, että peiliin katsoessaan voisi taas hymyillä. Alkaa uusintana.

      Sarja
    • 02:10-03:10

      Kausi 2, osa 10. Mikään ei tuo helpotusta kiimaisen naisen olotilaan. Salsaparin kuuma hetki päättyy huonosti, kun mies rojahtaa tanssilattialle. (Sex sent me to the ER, Viihde, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 03:10-04:20

      Kausi 7, osa 29. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 300-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.

      Sarja
    • 04:20-05:35

      Kausi 7, osa 30. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 300-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.

      Sarja
    • 06:20-06:45

      Kausi 8, osa 15. Beth haluaa mustan morsiuspuvun venetsialaisiin naamiaishäihin. Kelly rakastaa kaikkea punaista. Ashley tahtoo sokeerata värivalinnallaan. (Say Yes to the Dress, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2011)

      Sarja
    • 06:45-07:30

      Kausi 4, osa 7. Essexissä sijaitseva Curves and Couture -liike on erikoistunut pluskoon morsiuspukuihin.

      Sarja
    • 07:30-08:20

      Kausi 4, osa 8. Essexissä sijaitseva Curves and Couture -liike on erikoistunut pluskoon morsiuspukuihin.

      Sarja
    • 08:20-08:45

      Kausi 3, osa 21. Jokainen morsian ansaitsee täydellisen mekon tärkeänä päivänä. David Emanuel palaa Essexiin auttamaan vaativia morsiamia löytämään unelmiensa puvun.

      Sarja
    • 08:45-09:15

      Kausi 3, osa 22. Jokainen morsian ansaitsee täydellisen mekon tärkeänä päivänä. David Emanuel palaa Essexiin auttamaan vaativia morsiamia löytämään unelmiensa puvun.

      Sarja
    • 09:15-11:15

      Kausi 3, osa 6. Ulkomaalaiset morsiamet ovat matkustaneet Yhdysvaltoihin K-1-viisumin turvin ja päättäneet 90 päivän jälkeen mennä naimisiin, jotta he saavat jäädä maahan rakkaansa luo.

      Sarja
    • 11:15-12:20

      Kausi 5, osa 6. Perhe joutuu kohtaamaan Karenin lääketieteellisen hätätilanteen. GG:n on lopulta kerrottava uusista oireistaan. (Doubling Down with the Derricos, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2024)

      Sarja
    • 12:20-13:25

      Kausi 9, osa 12. Sarja seuraa Johnstonin pienikasvuisen perheen elämää. (7 Little Johnstons, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)

      Sarja
    • 13:25-14:30

      Kausi 1, osa 7.

      Sarja
    • 14:30-15:35

      Kausi 1, osa 5. Neljä ainutlaatuista perhettä ponnistelee poikkeuksellisen paljon säästääkseen rahaa ja elääkseen säästelijästä elämää.

      Sarja
    • 15:35-16:10

      Kausi 1, osa 4. Asiakkaaksi saapuu sarjasta Huippumalli haussa tuttu Whitney Thompson. Vastikään 60 kiloa laihtuneella Stephaniella on vaikeuksia totutella uuteen vartaloonsa. (Curvy Brides, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2014)

      Sarja
    • 16:10-16:50

      Kausi 2, osa 2. Alennuskuponkien kerääjät hyödyntävät kauppojen tarjouksia hämmästyttävän tehokkaasti ja hamstraavat alennustavaraa.

      Sarja
    • 16:50-17:55

      Kausi 6, osa 7. Sarja seuraa teinivanhempien elämää. Koska nuoret ovat täysin valmistautumattomia uuteen rooliinsa vanhempina, heidän omien vanhempiensa on otettava ohjat käsiinsä.

      Sarja
    • 17:55-19:55

      Kausi 8, osa 15. Rob antaa Sofialle neuvoja hänen pyytämättään. Ashley saa Manuelin kiinni valheesta exänsä suhteen. John ja Patrick asettuvat Thaisin puolelle. (90 Day Fiance: Happily Ever After?

      Sarja
    • 19:55-21:00

      Kausi 1, osa 5. Miehet jäävät huolehtimaan huushollista, kun naiset lähtevät käymään Poolessa. (De Frogers: Happy Campers, Tosi-tv, Alankomaat, 2023)

      Sarja
    • 21:00-22:00

      Kausi 1, osa 4. 27 tunnin junamatkan ja Kiinan Trans-Tibetin rautatien jälkeen Kirkbyt tutustuvat Dalai-laman, Mount Everestin ja meditaation maahan. (Big Crazy Family Adventure, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 22:00-23:25

      Kausi 1, osa 8.

      Sarja
    • 23:25-00:25

      Kausi 5, osa 9. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.

      Sarja
    • 00:35-01:10

      Kausi 2. Osa 16. Mitä jos? Professori on kehittänyt koneen, joka visualisoi vaihtoehtoiset elämänpolut. Jakson äänivieraina muun muassa Al Gore ja Stephen Hawking. Amerikkalainen animaatiosarja.

      Sarja
    • 01:10-01:40

      Kausi 2. Osa 18. Törähtelyjä. Benderin setä kuolee ja jättää perinnön. Saadakseen perinnön, Benderin täytyy viettää yö aavemaisessa linnassa. Outo öinen onnettomuus johtaa karmeisiin seurauksii

      Sarja
    • 01:40-02:10

      Kausi 11. Jakso 1. Nakertaja. Alanin, Waldenin ja Evelynin elämä mullistuu, kun Charlien kauan kadoksissa ollut tytär saapuu vierailulle. Tyttären käytöksen perusteella sukulaisuudesta ei ole epäilystäkään.

      Sarja
    • 02:10-02:40

      Kausi 11. Jakso 2. Vanha suola janottaa. Jenny muuttaa Waldenin painostuksesta isoäitinsä luo. Parisuhteessa elävä Lyndsey tunnustaa himoitsevansa Alania. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 02:40-03:00

      Kausi 11. Jakso 3. Taloudenhoitajakokelaat. Kun Berta loukkaa selkänsä, Alan ja Walden joutuvat palkkaamaan uuden taloudenhoitajan. Pian kaksikolle selviää, että Bertaa on hankala korvata. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 03:00-03:25

      Kausi 11. Jakso 4. Treffit. Alan jatkaa Lyndseyn tapailua tämän miesystävän selän takana. Walden alkaa bilettää Jennyn ystävien kanssa ja huomaa tulleensa vanhaksi. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 03:25-05:15

      O: Bobby Farrelly, P: Jim Carrey, Renée Zellweger, Robert Foster. Hervottomassa komediassa Rhode Islandissa asuvan poliisin kaksi eri persoonaa kilpailee lain kouraa pakoilevan kauniin naisen huomiosta.

      Elokuva
    • 05:15-05:56

      Kausi 6, jakso 6/12. Kymppitonnin kevään ensimmäisessä finaalissa kalastellaan pisteitä mutta kuka nappaa pääpotin hyväntekeväisyyskohteelleen? Kilpailemassa Maisa Torppa, Arttu Wiskari, Aki Hyyppä, Janne Porkka ja Teemu Laurell.

      Sarja
    • 06:00-06:40

      Kausi 2. Jakso 8/12. Kenellä on langat käsissään illan Kymppitonnissa? Kilpailemassa radiojuontaja Jussi Ridanpää, muusikko Jussu Pöyhönen, teatteriohjaaja Misa Palander, tanssija Jutta Helenius ja näyttelijä Tero Tiittanen.

      Sarja
    • 06:40-07:05

      Kausi 8. Osa 21. Kaikki tiet vievät Roomaan. Kapteeni haluaisi ottaa Lilyn mukaansa Roomaan. Barney haluaa nähdä hääsuunnittelijansa takin alle. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 07:05-07:25

      Kausi 8. Osa 22. Bro mitzvah. Barneylla on suuret odotukset polttareidensa suhteen. Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin hän oli kuvitellut. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 07:25-07:45

      Kausi 8. Osa 23. Jotain vanhaa. Lily ja Marshall pakkaavat Italian vuotta varten. Robin etsii medaljonkia, jonka hautasi lapsena New Yorkiin odottamaan häitään. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 07:45-08:05

      Kausi 8. Osa 24. Jotain uutta. Barneyn ja Robinin häät lähestyvät, ja samalla Lily ja Marshallin muutto Italiaan. Tedilläkin on uudet kuviot mielessään. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 08:05-08:30

      Kausi 9. Jakso 1/24. Matkalla viikonloppuhäihinsä Long Islandille Robin ja Barney löytävät sukupuistaan jotain hämmästyttävää. Marshall näkee netissä jotain, mikä muuttaa hänen matkansa suunnan itään. Lily puhuu Tedille Robinista.

      Sarja
    • 08:30-08:50

      Kausi 9. Jakso 2/24. James paljastaa, että on eroamassa ja Robin huolestuu siitä, miten Barney suhtautuu uutiseen. Sillä välin Marshall kiirehtii New Yorkiin häihin ja Ted yrittää selviytyä yksinolosta romanttisessa hotellissa.

      Sarja
    • 08:50-09:45

      Uusi kausi alkaa! Juontajat Susanna Laine, Anne Kukkohovi ja Gogi Mavromichalis paljastavat tietonsa ja tietämättömyytensä aiheista lehmät ja fysiikka. Vakiokapteenina Eero Ritala, Juha Perälä pisteyttää ja rankaisee.

    • 09:45-10:10

      Kausi 4. Jakso 4/24. Hovimestarin pako. Phil on ikionnellinen Luken innostuttua taikuudesta. Glorian kuorsaaminen alkaa vaatia veronsa. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 10:10-10:35

      Kausi 4. Jakso 5/24. Karmiva asuntonäyttö. Perheenjäsenet viettävät tahoillaan halloweenia suurien tunteiden ja väärinkäsitysten aiheuttaessa ongelmia. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 10:35-11:00

      Kausi 4. Jakso 6/24. Pihakirppis. Koulun järjestämä pihakirppis nostaa perheenjäsenten tunteet pintaan, ja Glorian synkkä salaisuus paljastuu. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 11:00-11:30

      Kausi 4. Jakso 7/24. Pidätetty. Phil ja Claire saavat keskellä yötä jokaisen vanhemman pelkäämän puhelinsoiton. Jay hermoilee DeDen vierailun takia. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 11:30-12:00

      Kausi 4. Jakso 8/24. Poikien treffi-ilta. Phil jää yksin kotiin ja päätyy Cameronin suosittelemalle kuntosalille. Mitchell huomaa isänsä stressaavan tulevan lapsen syntymää. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 12:00-12:30

      Kausi 21. Jakso 10/23. Hassu haikeana. Hassu saa Disney-tyylisen prinsessan apurikseen. Herra Burns poistaa donitsit taukohuoneesta.

      Sarja
    • 12:30-13:00

      Kausi 21. Jakso 11/23. Tukuttain tuuria. Homer ostaa miljoonan dollarin lottovoittolipun, mutta sen vuoksi hän ei pysty tapaamaan Margea.

      Sarja
    • 13:00-13:30

      Kausi 21. Jakso 12/23. Kurvailua curling-kentällä. Homer ja Marge alkavat harrastaa curlingia. Margen taidot luovat kuilun heidän välilleen.

      Sarja
    • 13:30-14:00

      Kausi 21. Jakso 13/23. Simpsonien sukujuuret. Lisa ottaa selvää esivanhemmistaa. Selviää, että hänen esi-isänsä auttoivat orjan vapauteen.

      Sarja
    • 14:00-14:30

      Kausi 21. Jakso 14/23. Läksyjen laiminlyöntiä. Bart on pulassa jätettyään kotitehtävät tekemättä. Homer ja Marge käyttävät eri kasvatusmenetelmiä.

      Sarja
    • 14:30-15:00

      Kausi 21. Jakso 15/23. Ihastusta ilmassa. Bart on ihastunut tyttöön. Koulutoverit arvostelevat Lisaa, mutta Michelle Obama puolustaa häntä.

      Sarja
    • 15:00-15:30

      Kausi 11. Jakso 1. Nakertaja. Alanin, Waldenin ja Evelynin elämä mullistuu, kun Charlien kauan kadoksissa ollut tytär saapuu vierailulle. Tyttären käytöksen perusteella sukulaisuudesta ei ole epäilystäkään.

      Sarja
    • 15:30-16:00

      Kausi 11. Jakso 2. Vanha suola janottaa. Jenny muuttaa Waldenin painostuksesta isoäitinsä luo. Parisuhteessa elävä Lyndsey tunnustaa himoitsevansa Alania. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 16:00-16:30

      Kausi 11. Jakso 3. Taloudenhoitajakokelaat. Kun Berta loukkaa selkänsä, Alan ja Walden joutuvat palkkaamaan uuden taloudenhoitajan. Pian kaksikolle selviää, että Bertaa on hankala korvata. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 16:30-17:00

      Kausi 11. Jakso 4. Treffit. Alan jatkaa Lyndseyn tapailua tämän miesystävän selän takana. Walden alkaa bilettää Jennyn ystävien kanssa ja huomaa tulleensa vanhaksi. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 17:00-17:30

      Kausi 11. Jakso 5. Larryn lumo. Mustasukkainen Alan päättää tutustua Lyndseyn poikaystävään selvittääkseen, mitä vastaan hänen on kilpailtava. Walden kannustaa Jennyä tämän uralla. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 17:30-18:00

      Kausi 11. Jakso 6. Apinagaala. Alan iskee silmänsä Ihmenaisena paremmin tunnettuun Lynda Carteriin, joka on Waldenin perhetuttu. Walden tekee parhaansa suojellakseen Lyndaa Alanin lähentelyltä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 18:00-18:30

      Kausi 10. Jakso 14/24. Sheldon beetatestaa MIT:n keksintöä, joka auttaa häntä lukemaan ihmisten tunteita.

      Sarja
    • 18:30-19:00

      Kausi 10. Jakso 15/24. Leonard ja Howard antavat Sheldonille liput historialliselle rautatielle, kun hän hidastaa ohjausjärjestelmäprojektia. Penny ja Amy vievät Bernadetten viettämään iltaa.

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 10. Jakso 16/24. Sheldonille ja Amylle tulee ensimmäinen riita yhteenmuuton jälkeen, koska Sheldon on paljastanut parisuhteensa intiimejä yksityiskohtia ihmisille yliopistolla.

      Sarja
    • 19:30-20:00

      Kausi 10. Jakso 17/24. Kun Rajin isä laittaa rahahanat kiinni, Raj laittaa Sheldonin vastuuseen taloudestaan, jotta hän pääsisi eroon veloistaan. Penny harkitsee Comic-Coniin lähtemistä Leonardin kanssa.

      Sarja
    • 20:00-20:30

      Kausi 10. Jakso 18/24. Kun Raj muuttaa pois asunnostaan, Leonard ja Penny tarjoavat hänelle Sheldonin vanhan huoneen käyttöönsä.

      Sarja
    • 20:30-21:00

      Kausi 10. Jakso 19/24. Leonard, Penny ja Raj sopeutuvat uuteen asumisjärjestelyynsä sillä välin, kun Sheldon osoittaa mielenkiintoa Amyn työtä kohtaan.

      Sarja
    • 21:00-23:25

      Men of Honor, USA, 2000. O: George Tillman Jr. P: Cuba Gooding Jr., Robert De Niro. Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Carl Brashear pyrkii ensimmäiseksi mustaksi sukeltajaksi merivoimiin.

      Elokuva
    • 23:25-00:25

      Kausi 6. Jakso 11/18. Hengenvaaraan päätynyt Buck kuvittelee maailman, jossa hänestä ei tullut palokuntalaista.

      Sarja
    • 00:40-01:35

      Kausi 2, 9/10. Uusperhe helvetistä. Masentunut nuori mies katoaa. Kun ruumis löytyy, poliisi joutuu turvautumaan poikkeuksellisiin keinoihin saadakseen tekijät kiinni. Amerikkalainen rikosdokumenttisarja.

      Sarja
    • 01:35-02:30

      Kausi 2, 10/10. Parkkipaikkamurha. Nuori äiti ammutaan autonsa viereen keskellä päivää. Jäljet johtavat yllättävään epäiltyyn ja täysin käsittämättömään motiiviin. Amerikkalainen rikosdokumenttisarja.

      Sarja
    • 02:30-03:30

      Kausi 1, 3/4. Po. Jengiläinen pääsee sisään Jodien asuntoon, ja Jodie lukittautuu turvahuoneeseensa, mutta huomaa olevansa ansassa. Brittiläinen jännityssarja.

      Sarja
    • 03:30-04:25

      Kausi 20, 12/14. Loppu (osa 2). Kardashianit juhlivat vuosiaan sarjassa hautaamalla aikakapselin. Yhdysvaltalainen realityohjelma.

      Sarja
    • 04:25-05:20

      Kausi 20, 11/14. Loppu (osa 1). Perhe lähtee vielä viimeiselle perhelomalle Tahoejärvelle, jossa he elävät uudestaan joitakin muistoistaan.Yhdysvaltalainen realityohjelma.

      Sarja
    • 05:20-06:00

      Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!

    • 06:00-06:30

      Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!

    • 06:30-07:30

      Kausi 18, 5/5. Vanhan myllyn taru. Leigh ja Richard kunnostavat 1600-luvulta peräisin olevan myllyn Cornwallissa uudeksi kodikseen. Projektin aikana vastaan tulee monia yllätyksiä. Brittiläinen rakentamisen ohjelma.

      Sarja
    • 07:30-08:30

      Kausi 19, 1/8. Painajaisten projekti. Devonilainen Joe perheineen haluaa toteuttaa kunnianhimoisen talohankkeen, jonka veistoksellinen muoto aiheuttaa päänvaivaa urakoitsijoille. Brittiläinen rakentamisen ohjelma.

      Sarja
    • 08:30-09:30

      Kausi 6, 3/9. Vaunuja ihmisille ja hevosille. Perheenlisäystä odottava Mark kunnostaa viktoriaanisen ajan junavaunusta majoitustilaa ystäville ja sukulaisille. Brittiläinen dokumenttisarja.

      Sarja
    • 09:30-10:00

      Jakso 4621 Ismo ja läheltäkoti-tilanne. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.

      Sarja
    • 10:00-10:30

      Jakso 4622 Vanki nimeltäPihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.

      Sarja
    • 10:30-11:00

      Jakso 4623 Mikin uhraus. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.

      Sarja
    • 11:00-11:30

      Jakso 4624 Aarolla oli kaksi mieltä. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.

      Sarja
    • 11:30-12:00

      Jakso 4625 Talonyhtiön talkoohenki. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.

      Sarja
    • 12:00-12:30

      Kausi 2, 10/10. Tunteikkaat ristiäiset. Harlinit saapuvat Suomeen ja Tammion saaressa vietetään heidän tyttärensä ristiäisiä.

      Sarja
    • 12:30-13:00

      Kausi 3, 1/20. Perheen muutto Bratislavaan saa Johannan kokemaan yksinäisyyttä ja pohtimaan avun ottamista vastaan. Rennyllä on alkamassa uusi iso elokuvatuotanto ja työmäärä aiheuttaa stressiä. Onko rakkaus totta?

      Sarja
    • 13:00-13:30

      Kausi 3, 2/20. Elokuvan kuvaukset alkavat ja Harlinit opettelevat yhdistämään työtä ja perhe-elämää. Koko perhe juhlii Luukaksen yllätyssynttäreitä. Renny käy läpi tuntemuksiaan isyydestä.

      Sarja
    • 13:30-14:00

      Kausi 3, 3/20. Hääpäivän viettoa Bratislavassa. Johanna tasapainottelee työnteon, äitiyden, vaimona olemisen ja somen luomien paineiden kanssa. Kuvaukset jatkuvat haasteellisissa olosuhteissa.

      Sarja
    • 14:00-14:30

      Kausi 3, 4/20. Tuplakääk-podcast vierailee leffatuotannon kulisseissa Bratislavassa. Isovanhemmat saapuvat ja Coco näyttää uuden kykynsä. Renny saa rankat kuvaukset päätökseen.

      Sarja
    • 14:30-16:50

      Gigolo Maximo turvautuu sisarensa Saran apuun, kun pitkä avioliitto rikkaan vaimon kanssa päättyy.

      Elokuva
    • 16:50-17:00

    • 17:00-17:30

      Kausi 1, 2/8. Pääsemme makumatkalle Japanin ruokakulttuuriin, jossa raaka-aineet ovat korkealaatuisia ja niitä vaalitaan osana makujen yhdistelmiä. Kokit valmistavat kaksi ruoka-annosta vähän paremmalla twistillä.

      Sarja
    • 17:30-18:00

      Kausi 1, 3/8. Makumatka Espanjaan, jonka ruoat ovat maistuneet suomalaisille pitkään. Riisi, juustot ja oliiviöljy ovat keittiön peruselementtejä. Ripe ja Teresa valmistavat kotiruokaa Espanjan makujen innoittamina.

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 11, 89/89. Lomakoti sijaisperheille. Skotlantilaiset Steve ja Carol etsivät unelma-asuntoa Ranskan Limousinista. He haluaisivat perustaa majatalon, jossa sijaisperheet voivat lomailla.

      Sarja
    • 19:00-20:00

      Kausi 5, 7/8. Rikospaikalle kutsuttu Dan kokee melkoisen yllätyksen nähdessään, kuka kalastajien vedestä löytämä uhri on. Josefinen tapauksen tutkinnassa käytetyt kyseenalaiset keinot alkavat tulla esiin.

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 5, 8/8. Meneillään oleva laaja tutkinta on tulehduttanut myös Danin ja Flemmingin välit, ja Flemming haluaisi ottaa asiat omiin käsiinsä, mutta murhan selvittääkseen heidän on tehtävä yhteistyötä.

      Sarja
    • 21:00-23:00

      Ystadin yllä lepää painostava helleaalto, kun merenrantamökissä tapahtuu kahden ihmisen hengen vaativa tuhopoltto.

      Elokuva
    • 23:00-00:01

      Kausi 1, 2/2. Perheväkivaltatapauksen tutkinta etenee, kun teosta epäiltyä naista päästään viimein kuulustelemaan. Aviomies kertoo poliiseille yhä järkyttävämpiä tarinoita parin 20-vuotisen liiton ajalta.

      Dokumentti
    • 00:50-01:35

      Kausi 1. Jakso 1/3. Rikkaimmat. Yhdysvaltojen vilkkain kaupunki New York on megarikkaiden temmellyskenttä, missä asunnon hinta voi yltää kymmeniin miljooniin ja kihlasormuksen hinta puoleen miljoonaan.

      Sarja
    • 14:40-15:50

      Kausi 1. Jakso 7/8. Kuullaanko komea vai karmea nuotti?.

      Sarja
    • 15:50-17:00

      Kausi 1. Jakso 8/8. Paljasta ääni!. Mysteerilaulajissa metsästetään jälleen kymppitonnia ja viihdytään kauniiden ja kaameiden lauluesitysten äärellä.

      Sarja
    • 17:00-18:50

      Kausi 17. Jakso 9/10. Perhevierailut. Jäljellä on enää kolme miestä, ja Katien on aika tutustua heidän perheisiinsä. Koska kotikaupunkeihin ei koronan takia päästä matkustamaan, perheet saapuvat vieraisille.

      Sarja
    • 18:50-18:55

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 18:55-19:00

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 19:00-19:55

      Kausi 3. Jakso 7/8. Kakkaa lapioimassa. Nuorena yrittäjänä vaurastunut Emilia Liberman ja hänen miehensä Daniel pääsevät kokemaan hevosten kanssa työskentelevien Iina Onnelaisen ja Pekka Koposen vaatimatonta elämäntyyliä.

      Sarja
    • 19:55-20:55

      Kausi 3. Jakso 8/8. Kartanon prinsessa ja yksiön asukki.

      Sarja
    • 20:55-21:00

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 21:00-22:00

      Kate: Dianan jalanjäljillä. Walesin prinsessa Catherinea verrataan usein edesmenneeseen prinsessa Dianaan, anoppiin, jota Kate ei koskaan saanut tavata.

    • 22:00-22:05

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')

    • 22:05-23:45

      Tampereen raitiotien ohjauskeskuksesta löytyy murhatun ohjelmistoneron ruumis. Osaston väellä tuntuu olevan monenlaisia salaisuuksia ja yksi vaikuttaa erityisen syylliseltä.

      Elokuva
    • 23:45-23:55

      Kausi 2. Jakso 2/21. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle.

      Sarja
    • 23:55-00:00

      Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.

    • 00:05-01:10

      Kausi 1, osa 1. UUSI KAUSI Video- ja äänitallenteet paljastavat panttivankineuvotteluiden psykologiset taktiikat rikollisten kanssa. Pääsevätkö panttivangit ulos hengissä? (Hostage 911, Rikostarina, Yhdysvallat, 2023)

      Sarja
    • 01:10-02:20

      Kausi 2, osa 2. Uudessa Meksikossa poliisi ajaa takaa aseistamattoman miehen ampujaa. Floridassa poliisi piirittää aseistautunutta ryöstäjää ilmasta ja maasta käsin. (Real Time Crime, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2023)

      Sarja
    • 02:20-03:25

      Kausi 2, osa 3. Louisianassa poliisi etsii tappajaa sosiaalisen median avulla. Tutkijat ratkaisevat videon avulla arvoituksen ennen kuin tappaja pakenee maasta. (Real Time Crime, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2023)

      Sarja
    • 03:25-04:25

      Kausi 9, osa 17. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 04:25-05:25

      Kausi 9, osa 18. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 05:25-05:55

      Kausi 2, osa 9. Kausi 2, osa 9. Wolfen epäilykset heräävät, kun mies kieltäytyy ilmoittamasta varastetusta autostaan poliisille. (Cry Wolfe, rikostarina, USA, 2014) (Cry Wolfe, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 06:15-06:40

      Kausi 14, osa 14. Perheperinnön saamisen jälkeen entiset Long Islandin asukkaat näkevät nyt mahdollisuuden ostaa kiinteistön rakastetusta Vermontista.

      Sarja
    • 06:40-07:00

      Kausi 15, osa 1. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, äkkirikastuneet haluavat asuntomarkkinoille heti. Alkaa uusintana.

      Sarja
    • 07:00-07:50

      Kausi 3, osa 5. Eläinlääkäri Lavigne tekee bionisen leikkauksen pitbullterrierille, jolta on revennyt eturistiside. Uusi eläinlääkäri Fedke hoitaa kissan pelottavannäköistä ötökkäistä vammaa.

      Sarja
    • 07:50-08:40

      Kausi 3, osa 6. Rakastetulla bassetilla on sairaus, joka saattaa hankaloittaa eläinlääkäri Rossin leikkausta. Eläinlääkäri Lavigne ei halua teknikkoa avukseen oman koiransa leikkaukseen.

      Sarja
    • 08:40-09:40

      Kausi 1, osa 6. Kausi 1, osa 6. Äärimmäisyyden huippu. Ohjelmassa tarkastellaan koirarotujen eroja sekä esitellään nopeimmat, laiskimmat, pienimmät, suurimmat, rumimmat ja älykkäimmät koirarodut.

      Sarja
    • 09:40-11:30

      Kirjakaupan omistaja löytää rakkauden, kun hän suostuu arvostelemaan kuuluisan kirjailijan uuden romaanin sokkotreffikirjaklubissaan. 84 min. Ohjaus: Peter Benson.

      Elokuva
    • 11:30-13:40

      Summer on ollut kirjeenvaihdossa entisen poikabänditähti Nickin kanssa heidän teini-iästä lähtien mutta epäröi tavata hänet aikuisiällä konsertissa. Täyttääkö Nick yhä Summerin teini-iän unelmakuvan? 84 min.

      Elokuva
    • 13:40-15:30

      Kuvanveistäjä yrittää käyttää taikuutta luodakseen täydellisen poikaystävän. Hän kuitenkin huomaa pian, ettei kuvittelemansa täydellisyys ole sitä, mitä hän haluaa. 96 min. Ohjaus: Daryl Goldberg.

      Elokuva
    • 15:30-16:05

      Kausi 2, osa 10. Kausi 2, osa 10. Wolfe auttaa raiskauksen uhria, jota kiristetään seksivideon julkaisemisella. Tutkinnassa löytyy yhteys aiempaan vastaavaan tyrmäystippajuttuun.

      Sarja
    • 16:05-17:10

      Kausi 9, osa 19. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)

      Sarja
    • 17:10-18:15

      Kausi 10, osa 1. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. Alkaa uusintana. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2008)

      Sarja
    • 18:15-21:00

      Kokenut muusikko Jackson Maine löytää ja rakastuu uransa alkumetreillä kamppailevaan artistiin Allyyn ja taivuttelee hänet parrasvaloihin. Ohjaus: Bradley Cooper. Pääosissa: Lady Gaga, Bradley Cooper ja Andrew Dice Clay.

      Elokuva
    • 21:00-22:05

      Kausi 1, osa 2. Video- ja äänitallenteet paljastavat panttivankineuvotteluiden psykologiset taktiikat rikollisten kanssa. Pääsevätkö panttivangit ulos hengissä? (Hostage 911, Rikostarina, Yhdysvallat, 2023)

      Sarja
    • 22:05-23:05

      Kausi 10, osa 2. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2008)

      Sarja
    • 23:05-23:55

      Kausi 10, osa 3. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2008)

      Sarja
    • 23:55-00:30

      Kausi 1, osa 2. Aseellinen yhteenotto poliisin kanssa, rallia varastetulla mönkijällä, röyhkeä murto ja takaa-ajo varastetulla autolla: neljä alasti tehtyä tekoa. (Exposed: Naked Crimes, Rikostarina, Yhdysvallat, 2023)

      Sarja
    • 23:59-02:00

    • 15:30-16:00

    • 16:00-16:30

    • 16:30-17:00

    • 17:00-17:30

    • 17:30-18:00

    • 18:00-18:30

    • 18:30-19:00

      Kausi 1, 22. Terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijat kertovat mitä voimme tehdä itse ollaksemme terveempiä ja voidaksemme paremmin.

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 1, 22. Terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijat kertovat mitä voimme tehdä itse ollaksemme terveempiä ja voidaksemme paremmin.

      Sarja
    • 19:30-20:00

    • 20:00-20:30

    • 20:30-21:00

    • 21:00-21:30

    • 21:30-22:00

      Kausi 1, 22. Terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijat kertovat mitä voimme tehdä itse ollaksemme terveempiä ja voidaksemme paremmin.

      Sarja
    • 22:00-22:30

      Kausi 1, 22. Terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijat kertovat mitä voimme tehdä itse ollaksemme terveempiä ja voidaksemme paremmin.

      Sarja
    • 22:30-23:00

    • 23:00-23:30

    • 23:30-23:59

    • 00:00-01:00

      Huumeet muodostavat miljardien dollareiden bisneksen, joka aiheuttaa maailmassa eniten rikollisuutta ja väkivaltaa. Sarjassa seurataan niin maailmanlaajuista laitonta huumekauppaa kuin huumeiden käyttöä ja jäljittämistä.

    • 01:00-01:55

      Englantilainen, josta tuli algerialainen merirosvo. John Ward on vaatimattomista oloista tuleva merenkulkija, joka kyllästyy raatamiseen Englannin laivastossa.

    • 01:55-02:45

      Kun Saksa kohtaa katastrofaalisia tappioita sodassa, varsinkin Neuvostoliittoa vastaan, Hitler kääntää huomionsa kaikkien Euroopan juutalaisten hävittämiseen.

    • 02:45-03:30

      Ennenkuulumaton todistus oikeudenkäynnissä paljastaa uusia yksityiskohtia toisesta maailmansodasta ja natsien sotakoneesta.

    • 03:30-04:10

      Ohjelma tutkii merien ekosysteemejä. Upeat vedenalaiset kuvat paljastavat toisistaan riippuvaisten merieläinten yhteisöjä ja korostavat biodiversiteetin roolia merten hyvinvoinnissa.

    • 04:10-04:55

      Ohjelmassa nähdään, kuinka EPCOT®-teemapuisto uudistuu uutta sukupolvea varten.

    • 04:55-05:35

      HSI Puerto Rico pysäyttää 66 kiloa kokaiinia matkalla Pennsylvaniaan. Lastin arvo on lähes 2 miljoonaa dollaria. Kollegat San Diegossa nappaavat ajoneuvon, jossa on 7 kiloa metamfetamiinia ja 12 kiloa fentanyyliä.

    • 05:35-05:57

      Syvälämpö. Katutiedettä on poptiedettä ja tekniikkaa yhdistävä viihdeohjelma, jossa yleisö kutsutaan mukaan päättelemään uskomattomien kokeilujen lopputuloksia.

    • 06:00-06:40

      Riippuliitäjä tapaa kengurun. Tuhatjalkainen jakaa kyydin. Merileijonat taistelevat paikastaan. Koira sukeltaa kalliolta. Kasvojen vaihtoa lemmikkien kanssa.

    • 06:40-07:20

      Blue Book -projekti ja tutkimukset ufoihin suljetaan. Ei ole todisteita salaperäisten kohteiden uhasta Yhdysvalloille.

    • 07:20-08:10

      Costa Serenan miehistöllä on edessään taas jännittävä viikko: kuuluisa bändi, Nomadi, vetää teatterissa rockkonsertin. Turvamiesten on selvittävä paparazzeista, vaikeista faneista ja julkimoista.

    • 08:10-08:45

      Tiimi matkustaa Karibian Dominikaaniseen tasavaltaan paljastaakseen Pohjois-Atlantin ryhävalaiden elämän suurimmat salaisuudet.

    • 08:45-09:30

      Lokakuun 1. päivä 2015. Rahtialus El Faro oli perusreitillään Jacksonvillestä Puerto Ricoon, kun alus katosi luokan 4 Joaquin-pyörremyrskyyn. Tapahtumaa seurannut tutkimus paljasti El Faron uponneen Bahaman rannikolla.

    • 09:30-10:30

      Harald Sinihampaan 900-luvun puolivälin valtakausi yhtenäisen, voimakkaan ja kristinuskoon kääntyneen Tanskan kuninkaana merkitsi toisen viikinkiajan alkua.

    • 10:30-11:30

      Sam suuntaa Länsi-Virginiaan selvittääkseen Mothmanin eli Koimiehen kirousta. Kertomusten mukaan Koimies on siivekäs ja punasilmäinen eläinhahmo, jonka näkemisen uskotiin tarkoittavan tulee tuhoa.

    • 11:30-12:25

      Kun jää alkaa sulaa, kivivyöryt aiheuttavat tuhoa rautateillä. Kuljettaessaan kolme kilometriä potaskaa vuorten yli Vancouveriin Jordyn ja Justinin on läpäistävä petollinen kivivyöryalue. Nick on hätäpartiossa.

    • 12:25-13:20

      SOL Airlinesin lento 5428 matkalla Comodoraan syöksyy Patagonian rannikolla kaukaiselle aavikolle, jolloin kaikki koneessa olijat kuolevat.

    • 13:20-14:15

      Lähellä Silkeborgia Tanskassa turpeenkaivajat löytävät pään, ja viranomaiset selvittävät liittyykö se kadonneeseen poikaan.

    • 14:15-15:10

      Kun Tanskan Vejlen läheltä löydetään naisen jäännökset, arkeologi alkaa selvittää uskomatonta tarinaa siitä, kuka hän oli ja miksi hänet murhattiin.

    • 15:10-16:05

      Pohjois-Italian vuoristossa vuorikiipeilijät tekevät karmean löydön. Lähes saavuttamattomissa olevasta maailmankolkasta löydetään jäätiköstä työntyviä ihmisjäännöksiä.

    • 16:05-17:00

      Ihmisen jäännökset löydetään Croghan Hillin läheltä Irlannista - paikasta, jossa muinaiset kuninkaat kruunattiin.

    • 17:00-18:00

      Hollannissa Weerdingen kaupungin läheltä löytyy kaksi ruumista, ja paikalliset päättelevät niiden kuuluvan miehelle ja naiselle, jotka on todennäköisesti liitetty yhteen elämässä ja kuolemassa.

    • 18:00-19:00

      Kun ihmisen jäänteitä nostettiin ylös turvesuon syvyyksistä Hollannissa vuonna 1897, jotkut paikalliset uskoivat kyseessä olevan paholaisen teko sillä maasta nousi esiin tulenpunaisia hiussuortuvia, jotka saivat heidät

    • 19:00-20:00

      Saksalainen kaupunki järkyttyy, kun esiin kaivetaan tunnistamattomaksi silvottuja ihmisjäännöksiä. Puukotettu, hakattu ja mestattu ruumis löydetään pää kolmen metrin päässä muista jäännöksistä.

    • 20:00-21:00

      Piper Malibu -kone katoaa tutkasta Englannin kanaalin yllä kyydissään nouseva jalkapallotähti Emiliano Sala. Uutinen korkean profiilin matkustajasta leviää pian ja onnettomuus nousee otsikoihin ympäri maailmaa.

    • 21:00-22:00

      Tämä ilmakuvasarja paljastaa Kreikan saaret ennennäkemättömällä tavalla.

    • 22:00-23:00

      1895 Films -yhtiön biografiassa kuningatar Elisabeth II:sta näytetään ennennäkemättömiä haastatteluja kymmeniltä ihmisiltä, jotka ovat tunteneet kuningattaren henkilökohtaisesti.

    • 23:00-00:00

      Uskallatko lähteä Huelvan merenkulkulaitoksen mukaan nappaamaan vaarallisia salakuljettajia? Liitytkö niihin, jotka lähtevät yövuoroon Almeríaan estääkseen ihmiskaupan?

42 45 68 65
    • 00:30-01:00

      Uskovan uskon taso. Jeesuksen elämä ja parantava työ kertovat, kuinka tärkeänä Jumala pitää ihmisen uskoa. Raamatussa on niitä, joita rasittaa hauras usko, sekä niitä, jotka pyrkivät kaikin voimin saadakseen vastauksen rukouksiinsa.

    • 01:00-05:00

      Keskustelijat Mika Tuovinen, Otso Salminen ja Jani Toiviainen.

    • 05:00-06:20

      Amerikkalainen kristitty John Palmer törmää itsetuhoiseen brittiläiseen ateistiin, joka on aikeissa heittäytyä sillalta. Vakuuttaako hän miehen kääntymään elämään ja Kristuksen puoleen vai voittavatko Johnin epäilyt?

    • 06:20-06:25

      Rosa. Elämä voi olla suurempi kuin mitkään suurimmat unelmat.

    • 06:25-07:25

      Dokumentti Israelin pohjoisen valtakunnan jäännöksestä. Raamatun profetia Hesekielin luvussa 37 paljastaa, että Israel on enemmän kuin Juuda, juutalaiset. Monet Raamatun lukijat ovat tietoisia Israelin kadonneista heimoista.

    • 07:25-07:30

      Pilvimuurista valo välähtää. Virsi 104. Alava Collective feat. Etni Khan & Alida Moses.

    • 07:30-08:00

    • 08:00-08:30

      Uskovan uskon taso. Jeesuksen elämä ja parantava työ kertovat, kuinka tärkeänä Jumala pitää ihmisen uskoa. Raamatussa on niitä, joita rasittaa hauras usko, sekä niitä, jotka pyrkivät kaikin voimin saadakseen vastauksen rukouksiinsa.

    • 08:30-08:50

      Kuninkaan kutsu.

    • 08:50-09:00

      Mittaamattoman arvokas lahja. Otetaas yhdessä selvää, mistä lahjasta on kyse!

    • 09:00-09:10

      Esterin rohkeus. Esterin kansa on suuressa hädässä. Hän päättää auttaa vaikka itse joutuisi pulaan.

    • 09:10-09:30

      Kertomuksia Israelista ja Juudasta 1.

    • 09:30-10:00

      Voitto Davidsson. Osa 1/2. Aiheena on rukous esivallan ja EU-parlamentin puolesta sekä jumalalliset periaatteet niihin liittyvine siunauksineen. Toimittajana Martti Ojares.

    • 10:00-10:45

      Merikarvian helluntaiseurakunta. Puhe Petteri Ranta. Musiikissa Sari Söderbacka, Jukka Sinervä ja seurakunnan ylistysryhmä. Juonto Seppo Jylhänkoski. Todistus Anne Lounasvaara.

    • 10:45-11:00

      Kärsimyksen tarkoitus.

    • 11:00-12:00

      Hermes Falcao jr. osa 2/5.

    • 12:00-12:15

    • 12:15-13:35

      Amerikkalainen kristitty John Palmer törmää itsetuhoiseen brittiläiseen ateistiin, joka on aikeissa heittäytyä sillalta. Vakuuttaako hän miehen kääntymään elämään ja Kristuksen puoleen vai voittavatko Johnin epäilyt?

    • 13:35-14:00

      Lilja Puro. Keravalainen opettaja kertoo elämästään, uskoontulostaan ja siitä, miten Jumala on eri tavoin auttanut häntä. Hän kertoo myös seurakunnan merkityksestä ja palvelutyöstään siellä.

    • 14:00-16:00

      Markku Veilo ja Martti Ojares keskustelevat ja opettavat.

    • 16:00-16:30

      Paineet, koettelemukset ja haasteet 2/3.

    • 16:30-17:00

      Ajan merkit. Jeesus opettaa opetuslapsillensa nöyryyttä ja katumusta ja pyytää valmistautumaan Hänen toiseen tulemiseensa.

    • 17:00-17:05

      Susannah Schwartcz. Onko ristiriitaista olla juutalainen ja uskoa Jeesukseen?

    • 17:05-18:00

      Dokumentti orpotyöstä Etiopian Ambossa. Koko työn alkaminen, kasvaminen ja edistyminen on kaikilla tasoilla valtava todistus Jumalan ihmeellisestä johdatuksesta ja töistä.

    • 18:00-19:00

    • 19:00-19:15

      Jumalan pelko. "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." (Joh. 6:63)

    • 19:15-19:30

      Marja Segerholm opettaa, osa 4/4.

    • 19:30-20:00

      Apostolien teot - viides evankeliumi, osa 3/3. Håkan & Pia Westergård. Tiina Sinkkonen laulaa Kiitokseni.

    • 20:00-20:30

      Oletko armoitukseltasi evankelista?. Soile Inkari ja Juhani Rajala.

    • 20:30-21:00

      Teemana Jumalan sana, osa 1/7. Martti Ojares ja Marita Rautio. Insertissä Aki Kangasmäki.

    • 21:00-21:15

      Kauneutta tuhonkin keskellä. Vuonna 2014 irakilainen Farah joutui pakenemaan perheensä kanssa Isisin hyökkäystä. Perhe menetti kaiken.

    • 21:15-21:45

      Lähi-idän lisääntyvä jännite. Iranin, Hizbollahin ja muiden Iranin tukemien toimijoiden aiheuttama välitön uhka. Yhdysvaltojen riittämätön painostus Irania ja sen edustajia kohtaan.

    • 21:45-22:00

      Lili-Ann Karppinen. Jos toivottomuudella olisi ollut nimi 80-luvun alussa, se olisi todennäköisesti ollut Lili-Ann. Hänen aviomiehellään Karilla ei myöskään ollut tulevaisuutta, mutta Jeesuksella ei ole toivottomia tapauksia.

    • 22:00-22:30

      Jokapäiväinen usko.

    • 22:30-23:00

      Hizbollahin hyökkäyksen jälkimainingit. Tuoko palestiinalaisvaltion syntyminen rauhan Lähi-itään? Valtaosa kansoista on tukemassa kahden valtion mallia.

    • 23:00-23:10

      1. Kor. 3-4.

    • 23:10-23:40

      Hyvän tekeminen ja kärsimys. Raamattupiirissä Aki Miettinen, Juha Kotisaari, Martti Ahvenainen ja Paavo Järvinen.

    • 23:40-00:10

      Israelin geostrategia ja eskaloitumisnäkymät, osa 2/2. Israel on aina hoitanut etujaan ja pyrkimyksiään lähialueidensa kolmikerroksisen näkökulman mukaisesti. Mutta neljännellä kehällä on Yhdysvallat, sen kumppanit ja kilpailijat.

    • 00:30-01:00

      Trons pionjärer. Bibelläraren och författaren Lance Lamberts vittnesbörd. Lance, en mycket uppskattad bibelforskare och förbönsledare, avled stilla 10/5 2015 i Jerusalem.

    • 01:00-01:30

      Jesus som kung på Davids tron. Daniela Persin utlägger utifrån Luk 1:30-33 om den profetia som ängeln Gabriel förmedlade till Maria om Jesus som en blivande kung över Israel. Robert Adams och Kenneth Witick medverkar.

    • 01:30-02:00

      Befallningen. Gud sa till Mose att befalla Israels folk att bära fram olja till ljusstaken i tabernaklet så att den alltid kunde hållas brinnande. På samma sätt har vi fått en befallning att ha olja så att vi kan lysa.

    • 02:00-02:30

      Att älska sig själv på rätt sätt. Var går gränsen mellan sund och osund kärlek till sig själv? Var läggs grunden till sund egenkärlek? Kan man lära sig älska sig själv som vuxen? Vad säger Bibeln om saken?

    • 02:30-03:00

      Till jordens yttersta gräns. Jag vill lära känna Jesus djupare, men också göra Honom känd längre bort - från hemmaplan till Långtbortistan. Mikael Boman brinner för att nå de onådda, och träna andra att också göra det.

    • 03:00-03:15

      Lördag 31/8. Israel under attack. Situationen i Gaza fortfarande oklar. Saudierna, Israel och USA.

    • 03:15-03:25

      Bönepromenader. Han leder oss när vi går bedjande fram.

    • 03:30-05:20

      En animerad adaptation av boken "Kristens resa". En man finner en bok som får honom att lämna sin dödsdömda stad för att söka den himmelska staden och dess kung. På vägen möter han vänner och fiender.

    • 05:20-06:00

      I västkustväckelsernas kölvatten. En dokumentärfilm av Herti Dixon.

    • 06:00-06:15

      Du har kanske hört namnet Martin Luther nån gång. Men vem var han egentligen och vad gjorde han som var så viktigt?

    • 06:15-06:30

      I nöd och lust. En flytt till ett nytt land med alla dess utmaningar tärde på Demetrios och Silvias äktenskap som slutade i skilsmässa. Men genom Guds förlåtande kärlek fann de en väg tillbaka till varandra.

    • 06:30-07:00

      Trons pionjärer. Bibelläraren och författaren Lance Lamberts vittnesbörd. Lance, en mycket uppskattad bibelforskare och förbönsledare, avled stilla 10/5 2015 i Jerusalem.

    • 07:00-07:30

      Jesus som kung på Davids tron. Daniela Persin utlägger utifrån Luk 1:30-33 om den profetia som ängeln Gabriel förmedlade till Maria om Jesus som en blivande kung över Israel. Robert Adams och Kenneth Witick medverkar.

    • 07:30-08:00

      Befallningen. Gud sa till Mose att befalla Israels folk att bära fram olja till ljusstaken i tabernaklet så att den alltid kunde hållas brinnande. På samma sätt har vi fått en befallning att ha olja så att vi kan lysa.

    • 08:00-08:30

      Att älska sig själv på rätt sätt. Var går gränsen mellan sund och osund kärlek till sig själv? Var läggs grunden till sund egenkärlek? Kan man lära sig älska sig själv som vuxen? Vad säger Bibeln om saken?

    • 08:30-09:00

      Till jordens yttersta gräns. Jag vill lära känna Jesus djupare, men också göra Honom känd längre bort - från hemmaplan till Långtbortistan. Mikael Boman brinner för att nå de onådda, och träna andra att också göra det.

    • 09:00-09:15

      Lördag 31/8. Israel under attack. Situationen i Gaza fortfarande oklar. Saudierna, Israel och USA.

    • 09:15-09:25

      Bönepromenader. Han leder oss när vi går bedjande fram.

    • 09:30-11:20

      En animerad adaptation av boken "Kristens resa". En man finner en bok som får honom att lämna sin dödsdömda stad för att söka den himmelska staden och dess kung. På vägen möter han vänner och fiender.

    • 11:20-12:00

      I västkustväckelsernas kölvatten. En dokumentärfilm av Herti Dixon.

    • 12:00-12:15

      Du har kanske hört namnet Martin Luther nån gång. Men vem var han egentligen och vad gjorde han som var så viktigt?

    • 12:15-12:30

      I nöd och lust. En flytt till ett nytt land med alla dess utmaningar tärde på Demetrios och Silvias äktenskap som slutade i skilsmässa. Men genom Guds förlåtande kärlek fann de en väg tillbaka till varandra.

    • 12:30-13:00

      Trons pionjärer. Bibelläraren och författaren Lance Lamberts vittnesbörd. Lance, en mycket uppskattad bibelforskare och förbönsledare, avled stilla 10/5 2015 i Jerusalem.

    • 13:00-13:30

      Jesus som kung på Davids tron. Daniela Persin utlägger utifrån Luk 1:30-33 om den profetia som ängeln Gabriel förmedlade till Maria om Jesus som en blivande kung över Israel. Robert Adams och Kenneth Witick medverkar.

    • 13:30-14:00

      Befallningen. Gud sa till Mose att befalla Israels folk att bära fram olja till ljusstaken i tabernaklet så att den alltid kunde hållas brinnande. På samma sätt har vi fått en befallning att ha olja så att vi kan lysa.

    • 14:00-14:30

      Att älska sig själv på rätt sätt. Var går gränsen mellan sund och osund kärlek till sig själv? Var läggs grunden till sund egenkärlek? Kan man lära sig älska sig själv som vuxen? Vad säger Bibeln om saken?

    • 14:30-15:00

      Till jordens yttersta gräns. Jag vill lära känna Jesus djupare, men också göra Honom känd längre bort - från hemmaplan till Långtbortistan. Mikael Boman brinner för att nå de onådda, och träna andra att också göra det.

    • 15:00-15:15

      Lördag 31/8. Israel under attack. Situationen i Gaza fortfarande oklar. Saudierna, Israel och USA.

    • 15:15-15:25

      Bönepromenader. Han leder oss när vi går bedjande fram.

    • 15:30-17:20

      En animerad adaptation av boken "Kristens resa". En man finner en bok som får honom att lämna sin dödsdömda stad för att söka den himmelska staden och dess kung. På vägen möter han vänner och fiender.

    • 17:20-18:00

      I västkustväckelsernas kölvatten. En dokumentärfilm av Herti Dixon.

    • 18:00-19:00

      Tro - Guds vägval. Tron är given till dig och mig som en gåva för att ge oss stöd i livet. Tro är en förutsättning för ett liv med Gud och ger oss en visshet, en övertygelse och en tillit till Honom.

    • 19:00-19:10

      Vi behöver nya samfund. Unga människor fäster inte stor vikt vid samfundsbeteckningar. De traditionella nationella samfunden kanske snart har spelat ut sin roll?

    • 19:15-19:30

      Jag Är. Gud vill att vi ska lära känna Honom sådan Han är. Han presenterar sig i Bibeln genom många olika namn, som alla uppenbarar något om Hans karaktär, Hans vilja och Hans kärlek till oss.

    • 19:30-20:00

      Iran, Saudiarabien och Israel. De senaste dagarna har iransk-styrda Hizbollah angripit Israel från Libanon.

    • 20:00-20:45

      Job. Del 1/2. I detta avsnitt ser David Pawson på bakgrunden till Jobs bok och konstaterar att den antagligen måste bland de äldsta böckerna i hela världshistorien.

    • 20:45-21:10

      Betydelsen av Jesu namn. Jesus är namnet över alla andra namn, och bara i Hans namn finns det frälsning. Per Åkvist fortsätter att predika från den etiopiska landsbygden om kraften i Jesu namn.

    • 21:10-21:20

      Lukas 17:1-18:8. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Förförelser, synd och förlåtelse. Tro och tjänst. De tio spetälska. Guds rikes ankomst. Änkan och dommaren.

    • 21:20-21:30

      Lukas 18:9-43. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Fariseen och tullindrivaren. Jesus och barnen. Jesus och den rike mannen. Jesus talar en tredje gång om sin död. Den blinde vid Jeriko.

    • 21:30-22:30

      På väg hem. Vi lever i den yttersta tiden och vetskapen om det påverkar våra prioriteringar. Allt det Gud välsignat oss med, hur väljer vi att använda det? Dan Johansson undervisar och kören Korsdraget sjunger.

    • 22:30-23:00

      Argentina - andemakternas nederlag. Väckelserna i Argentina på 1950-talet förändrade hela nationen.

    • 23:00-23:30

      Övervinna. Ett laddat avsnitt med de hetaste frågorna om sexuell renhet. Hur kan vi kan vi besegra sexuell skuld och skam?

    • 23:30-00:00

      Ägg eller höna? Människans förfall Del 1/6. I den första delen bekantar vi oss med genetiska mutationer som leder till förfall. Denna världen försvinner, men i Jesus Kristus har vi evigt liv.

33 66 66 99