TV-opas
-
-
23:10-00:00Prisma: Autismin maailma
1/2. Flon ja Murrayn tarinat. Sarjassa tapaamme neljä autistista henkilöä, joilla kaikilla on eri kokemukset elämästä autismin kanssa. He saavat ohjelmassa mahdollisuuden kertoa omista kokemuksistaan videon avulla, jotta pe
-
00:00-00:30Puoli seitsemän
Onni Saltevo on skeittauksen Suomen mestari vuodelta 2019. Saltevo työskentelee skeittilinjan opetuksen koordinaattorina ja opettajana Helsingin Yhteislyseon lukiossa. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #puoli7
-
00:30-06:25Pentulive
Seuraa whippet-pentueen elämää suorassa lähetyksessä syntymästä luovutusikään. Live pyörii 24/7 Yle Areenassa ja osoitteessa yle.fi/pentulive.
-
06:25-09:30Ylen aamu
6.39 Tilanne Suomen itärajalla 6.55 Hallitusta myllättiin Britanniassa 7.11 Islannissa odotetaan tulivuorenpurkausta 7.25 Kiina ja USA yrittävät lähentyä 7.44 Jälkipörssi 8.50 Kuntosalien hikinen historia.
-
09:30-10:00Puoli seitsemän
Onni Saltevo on skeittauksen Suomen mestari vuodelta 2019. Saltevo työskentelee skeittilinjan opetuksen koordinaattorina ja opettajana Helsingin Yhteislyseon lukiossa. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #puoli7
-
10:00-10:41Casualty S36E01
Kausi 36, 1/47. Uusi aloitus. Ethan joutuu sairaalaan, ja kuumehoureessa näkee harhoja ja muistaa yksityiskohtia viisi vuotta sitten sattuneesta onnettomuudesta. Dylan esittelee Ethanille uuden lääkärin, jonka menneisyyttä ei kumpikaa
Sarja -
10:41-10:45Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset
-
10:45-10:50Tarinoita tuntureilta
Tenon lohet. Teno sivujokineen on maailman monimuotoisin lohijoki, johon suuret, jopa yli 30 kiloiset lohet nousevat kutemaan. KK: Maija Flinkman. O: Marko Röhr. T: MRP Matila Röhr Productions Oy.
-
10:50-10:55Yle Uutiset Uusimaa
Uutisia Uudeltamaalta
-
10:55-11:00Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
Uutisia Kaakkois-Suomesta
-
11:00-11:05Yle Uutiset Lounais-Suomi
Uutisia Lounais-Suomesta
-
11:05-11:10Yle Uutiset Häme
Uutisia Hämeestä
-
11:10-11:15Yle Uutiset Pirkanmaa
Uutisia Pirkanmaalta
-
11:15-11:20Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo
Uutisia Keski-Suomeen ja Etelä-Savoon
-
11:20-11:25Yle Uutiset Itä-Suomi
Uutisia Itä-Suomesta
-
11:25-11:30Yle Uutiset Pohjanmaa
Uutisia Pohjanmaalta
-
11:30-11:35Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Uutisia Pohjois-Suomesta
-
11:35-11:40Yle Uutiset Lappi
Uutisia Lapista
-
11:40-11:44Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi.
-
11:44-12:00Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
-
12:00-12:30MOT
Pieni kirkko siirsi suuria summia jäseniltään kerättyjä varoja veroparatiiseihin. MOT selvitti, mihin rahat päätyivät ja miksi miljoonia euroja päätyi myös Suomeen.
-
12:30-13:15Isä Brown ja hänen laumansa S06E05
Kausi 6, 5/10. Vihollinen lähelläni. Noudattaako lady Felicia sydämensä ääntä ja seuraa rakastamaansa miestä? Isä Brown laittaa merkille, että kaikki ei ole kohdallaan. Pian alkaa yllättävien tapahtumien sarja, miss
Sarja -
13:15-13:20Tarinoita tuntureilta
Revontulet. Lapin kaamoksen kaunein ja kiehtovin taivaankannen ilmiö ovat revontulet. Ne jaksavat houkutella hangille ihailemaan taivaan mystistä leikkiä. T: MRP Matila Röhr Productions Oy (U)
-
13:20-14:37Lumisten metsien tyttö
Melodraama, jossa helsinkiläismies saapuu pohjoisen takapajuiseen kylään opettajan viransijaiseksi. O: William Markus. N: Anneli Sauli, Matti Oravisto, Åke Lindman. (1960) (Mv) (U)
-
14:37-14:40Tulossa: Tervetuloa aamukahville eli tottako toinen puoli
Kotimaisen elokuvan Tervetuloa aamukahville eli tottako toinen puoli elokuvateattereissa esitetty ennakkomainos. (U).
-
14:40-14:49Elävä arkisto: Kengästä kenkään
Meistä moni ottaa päivän mittaan ainakin 5000 askelta eli vuodessa melkein kaksi miljoonaa askelta. Hyvät kengät auttavat huolehtimaan jalkojen jaksamisesta ja terveydestä. 1950-luvun lyhytelokuva antaa tähän monta a
-
14:49-15:01Elävä arkisto: Puhelin kehittyy
Harva enää kännykkäaikana muistaa, että vielä muutama vuosikymmenen sitten kaukopuhelut piti tilata ja niitä piti myös odottaa ruuhka-aikana pitkäänkin. (1952) Fennada-Filmi Oy (U)
-
15:01-15:50Ylen aamun parhaat
-
15:50-16:35A-studio
Millaisen otteen Kiina on saamassa öljyrikkaasta ja riitaisesta Lähi-idästä? Juontajana Annika Damström. #yleastudio
-
16:35-16:40Yle Uutiset selkosuomeksi
-
16:40-16:45Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi.
-
16:45-16:50Novosti Yle
-
16:50-16:55Yle Uutiset viittomakielellä
-
16:55-17:00Yle Uutiset alueeltasi
Uutisia alueeltasi
-
17:00-17:10Yle Uutiset 17.00
-
17:10-17:55Isä Brown ja hänen laumansa S06E06
Kausi 6, 6/10. Vanhassa vara parempi. Kemblefordin keilakerholla tapahtuu murha. Uhrin tausta johtaa laajempiin tutkimuksiin ja paikallinen poliisi syrjäytetään. Kun uusi komisario ottaa ohjat käsiinsä, isä Brown ja
Sarja -
17:55-18:00Tarinoita tuntureilta
Kotka. Lapissa tavattavat kaksi uljasta kotkalajia ovat maa- ja merikotka, nämä valtavat linnut erottaa toisistaan parhaiten lentosilhuetista. KK: Maija Flinkman. O: Marko Röhr. T: MRP Matila Röhr Productions Oy.
-
18:00-18:21Yle Uutiset 18.00
-
18:21-18:23Puoli7 tänään
Mistä tämän illan Puoli seiskassa puhutaan ja kenen kanssa? Kurkistus kohta alkavan suoran keskusteluohjelman studioon. #puoli7 - enemmän iloa elämään.
-
18:23-18:30Yle Uutiset alueeltasi
Uutisia alueeltasi
-
18:30-19:00Puoli seitsemän
Sisarukset-elokuvassa esiintyvä näyttelijä Henna Tanskanen opettaa juontajia maalaamaan sisäisen eläimensä. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #puoli7
-
19:00-19:53Prisma: Autismin maailma
2/2. Ethanin ja Antonin tarinat. Sarjassa tapaamme neljä autistista henkilöä, joilla kaikilla on eri kokemukset elämästä autismin kanssa. He saavat ohjelmassa mahdollisuuden kertoa omista kokemuksistaan videon avulla, jotta
-
19:53-20:00Akuutti - terveys on aina ajankohtainen
-
20:00-20:29Akuutti: Hyvä paha kofeiini
Sofia Eliander on koukussa energiajuomiin, joilla hän korvaa jopa aterioita. Muusikko Samae Koskinen ei taas kestä kofeiinia laisinkaan, sillä sen aiheuttamat oireet muistuttavat nuoruuden paniikkihäiriökohtauksista.
-
20:29-20:55Yle Uutiset 20.30
-
20:55-21:00Urheiluruutu
-
21:00-21:30A-studio
EU avaa ovea Ukrainan jäsenyysneuvotteluille. Onko Ukraina oikeasti EU-kelpoinen maa? Juontajana Marja Sannikka. #yleastudio
-
21:30-21:45MOT
Metsässä lähellä Venäjän rajaa kymmenet marjanpoimijat etsivät kesällä 2023 saalista. Poimijoiden majapaikassa kohtaamme jälleen marjayrittäjän, jonka kanssa matkustimme Thaimaahan. Näytämme hänelle poimijoilta saamiamme palkkalaskelmia. Kuka o
-
21:45-21:49Yle Uutiset 21.45
-
21:49-21:53Urheiluruutu
-
21:53-22:00Yle Uutiset Uutis-Suomi
Kiinnostavia uutisia eri puolilta Suomea.
-
22:00-22:51Tukahduttava rakkaus S03E05
Kausi 3, 5/6. Kylmä totuus. Jenny ja Anna pelkäävät, että Val saattaa olla itsekin vaarassa. Tuoreen aviomiehen tekemisistä paljastuu uusi järkytys, joka avaa Valin silmät peruuttamattomasti. Jälki on todella rumaa.
Sarja -
22:51-23:05Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
-
23:05-23:56Vierastaistelijana Ukrainassa
Tanskalainen 21-vuotias Chap lähti vapaaehtoiseksi Ukrainan sotaan, missä yksityinen taistelija on omillaan ja vailla turvaverkkoja. Nyt hän toimii tarkka-ampujana norjalaisen parinsa kanssa.
-
23:56-00:25Puoli seitsemän
Sisarukset-elokuvassa esiintyvä näyttelijä Henna Tanskanen opettaa juontajia maalaamaan sisäisen eläimensä. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #puoli7
-
-
-
23:50-04:00Uutisikkuna
-
04:00-06:50Uutisikkuna
-
06:50-06:51Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
06:51-06:52Nimipäiväonnittelu: 14.11.
Onnea, Iiris!
-
06:52-07:17Richard Scarry: Touhulan arvoituksia
Kausi 1. Salaperäinen sottaaja. Mustikkatielle ilmestyy kasa roskia. Kuka sottaa Touhulassa? / Jättiläisiä. Touhulassa alkaa tapahtua kummia. Joku katkoo puiden latvoja, talloo autoja ja jättää ihmeellisiä j
-
07:17-07:18Pikku Kakkonen
Liikunnallisia taitoja. Iina esittelee Hetan, Ellin, Siirin, Felixin ja Sofian postit.
-
07:18-07:26Nelli ja Noora
Puetaan puita. Puut ovat pudottaneet lehtensä, ja tytöt saavat värikkään idean.
-
07:26-07:37Killen kimppakyyti
Vaunu karkuteillä. Eläväinen pingviinikolmikko hyppää vaunuun omin päin ja saa sen vahingossa liikkeelle.
-
07:37-07:38Pikku Kakkonen
Tuomo laulaa laulun Pii-paa autot.
-
07:38-07:45Pippa ja Popi
Sateenkaariaarteen metsästäjät. Pippa, Popi ja Jamila metsästävät sateenkaariaarretta. Pippa ei innostu Popin ja Jamilan hulluttelusta. Harmissaan Pippa ryhtyy ilonpilaajaksi.
-
07:45-07:51Kiri ja Lolo
Kausi 2. Sotkuja. Kiri ja Lolo ovat suuttuneet toisilleen, mutta kumpikaan ei muista, miksi.
-
07:51-07:53Rikun ja Ramin aamu
Rikun ja Ramin uutiset. Aiheena suomalaisuus.
-
07:53-08:04Muru
Raksulle uusi koppi. Raksun koirankopin katto menee rikki, joten se päätetään korjata. Kun rakentamisen makuun on päästy, Raksu saa kokonaan uuden talon.
-
08:04-08:11Askarrellaan
Vilja askartelee Ainon ja Siljan suunnitteleman pöllön. Askarteluohjeet löytyvät yle.fi/lapset -sivustolta.
-
08:11-08:22Mimosa ja Lennu
Vuoden merirosvo. Mimosa ja muut merirosvot suuntaavat suureen merirosvokilpailuun. Lennukin haluaisi mukaan, mutta kilpailuun pääsevät vain merirosvot.
-
08:22-08:24Nimipäiväonnittelu: 14.11.
Onnea, Iiris!
-
08:24-08:25Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
08:25-08:26Galaxi
Koulululaisten oma ohjelma!
-
08:26-08:50Dronettajat
21/26. Kami tulee mukaan. Kisaan valmistautuvat Harhaajat sekä Tiki-tiimi. Valas on matkoilla ja Neptunus on vastuussa harjoitusten etenemisestä. Kisaradalta löytyy osuus, josta kukaan henki ei voi selvitä.
-
08:50-09:00Jumppahetki: Vetreyttä selkään
Tiistaisin Jumppahetkessä liikutaan vetreyttä selkään -teemalla. (U)
-
09:00-09:30Strömsö 2015
Jim, Lee, Camilla ja Owe tekevät lyhtyjä ja tunnelmavalaisimia, joista löytyy vaikeustasoltaan jokaiselle jotain. Paul ja Elin valmistavat modernin version ruotsalaisesta kroppkaka-perinneherkusta. svenska.yle.fi/stromso
-
09:30-10:00Elämää meren armoilla S01E06
Kausi 1, 6/6. Kalastuskausi lähestyy loppuaan, eikä se vastannut Kari-Annen odotuksia. Työtä kuitenkin riittää. Norjalainen kalastaja-maanviljelijä Kari-Anne tekee kaikkensa voidakseen asua Røstin saaren tuulisilla kallioilla.
Sarja -
10:00-11:00Dubain sisäpiireissä S01E02
Kausi 1, 2/3. Rikkaiden leikkikenttä. Dubain kiinteistömarkkinat kukoistavat. Kaupungin loistavat valot ja veroton palkka houkuttelee brittiläistä turistia, Markia, jättämään taakse nykyisen elämänsä Newcastlessa. Palkittu sis
Sarja -
11:00-11:30Antiikkikaksintaistelu S06E06
Kausi 6, osa 6/12. Lasse Franck ja Rikke Fog ovat nyt Løgumklosterissa, missä kummallakin on käytössään 10 000 kruunua ja viisi tuntia. Tulokset ovat hyvin lähellä toisiaan.
Sarja -
11:30-12:00Kaikkea kaupan S03E13
Kausi 3, 13/20. Nyrupin huutokaupan Gitte käy arvioimassa kuolinpesän. Kukkahuutokaupassa on tänään myynnissä jotakin uutta. Mikä vie Olen huomion, kun Hørsholmissa käydään kauppaa? Tanskalainen sarja huutokaupoista.
Sarja -
12:00-12:10Pakko neuloa
Neulominen tekee hyvää mielenterveydelle. Eva tapaa taiteilija Jennifer Ramirezin, joka muutti muutti Kolumbiasta Suomeen ja löysi mielenrauhan neulomalla.
-
12:10-12:15Huippuvuoret yläilmoista
Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna.
-
12:15-12:55Pentukoulu
2/4. Arki koiranpennun kanssa on täyttä työtä. Salto haluaisi karata koko ajan uusiin seikkailuihin. Bjørn päätyy sairaalaan ja Baileyn on jäätävä ensimmäistä kertaa yksin kotiin. (U)
-
12:55-13:25Tanskalainen maajussi
19. tuotantokausi, 8/11. Frank kiipeää korkeuksiin suosikkipäärynöidensä perässä. Lähempänä maata kasvaa härkäpapuja, joiden varalle on suuria suunnitelmia. Peter-sonni päätyy hyötykäyttöön.
-
13:25-13:55Eräelämää
7/8. Peter ja Evelina lähtevät Pohjois-Skåneen hanhimetsälle Filip Rubinin ja Joakim Nikkosen kanssa. Tuulen suunta, lämpötila, tähtääminen - kaiken täytyy olla juuri oikein, jota jahti tuottaa tulosta. Ruotsalainen metsästysohjelma. (U)
-
13:55-14:40Suurperheen maalaiselämää S04E04
Kausi 4, 4/10. Lumimyrsky. Toisen sulkutilan aikaan talvi on ankarimmillaan. Lapset ovat kotikoulussa ja opettelevat samalla hoitamaan vasikoita. Perhe etsii kadonneita lampaitaan arktisen lumimyrskyn jälkeen. Yliopistosta
Sarja -
14:40-16:00Näin pilvet kuolevat
Kunnianhimoinen tieteellinen hanke, jossa pilvet toisivat sadetta aavikolle, on johdattanut tutkija Hannele Korhosen Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin. T: Wacky Tie Films (Suomi/Tanska 2021) Kuvailutulkattu (U)
-
16:00-17:00Unelmakoti S07E06
Kausi 7, 6/10. Hovås on muodikas alue Göteborgin lähellä, ja juuri sinne Henrik ja Lina aikovat rakentaa tyylikkään unelmakotinsa, männynlatvojen katveeseen, mäkisen tontin huipulle. Henrik on ammatiltaan arkkitehti, ja Gert Wingårdh on
Sarja -
17:00-18:00Pikku Kakkonen
Katsellaan Iinan kanssa ohjelmat Henrietta, Viiru ja Pesonen, Sanataidesukellus, Heimo ja Hemmo, Momolu sekä Petteri Kaniini.
-
18:00-19:00Suuri ompelukisa S07E04
Kausi 7, 4/10. Vaikutteet maailmalta. Tämän viikon haasteissa nähdään vaikutteita ympäri maailmaa. Kaavahaasteessa valmistetaan ranskalainen raitapaita. Muodonmuutoshaasteessa ompelijoilla on 90 minuuttia aikaa muuttaa värikäs saro
Sarja -
19:00-19:22Kimmo S03E03
Kausi 3, 3/16. Lahko. Rönni vie Kimmon ja Piian retkelle lahkoonsa. Ulla puolestaan haluaa estää Martin esiintymisen HPPH-show'ssa. R: Jussi Vatanen, Malla Malmivaara. O: Teppo Airaksinen. (U)
Sarja -
19:22-19:30Pirjo S03E03
Kausi 2. Pirjo (Pirjo Heikkilä) loruttaa. Pirjo on mukava ihminen, joka tahtoo muille hyvää, mutta täysin arkipäiväiset kohtaamiset saavat Pirjon kohdalla kuitenkin odottamattomia käänteitä ja katastrofaalisia lopputuloksia. (U)
-
19:30-20:00Jopet-show S04E08
Kausi 4, 8/8. Uutisankkureilla pasmat sekaisin. Pappa vertailee sota-ajan ja nykyajan autoja. Sivupersoonamiehen keräyskampanja. Seppo Kalevin automyynti takkuaa. Rooleissa: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen, Miia Nuutila. O
Sarja -
20:00-20:47Martin Clunes saarimatkoilla S01E03
Kausi 1, 3/3. Moottorikilpailuja ja pingviinejä. Mundoon saarella Martin tapaa perheen, joka on hoitanut hevosia jo viiden sukupolven ajan. Phillip Island on paitsi suosittu turistikohde ja moottorikilpailujen pitopaikk
Sarja -
20:47-21:00YleX Otto
Veljekset Isaac Sene ja Sexmane esittävät yhteisessä livessä täysin julkaisematonta materiaalia 1800-luvulla rakennetussa huvilassa. Taltioitu marraskuussa 2021. 1. Isaac Sene: Iisii 2. Sexmane: Väärinymmärretty 3. Isaac Sene & Sexmane:
-
21:00-21:41Kakarat S03E03
Kausi 3, 3/8. Onpa musta mustaa. Asta yrittää löytää työpaikkaa Helsingistä. Eeron ja Säteen vauva valvottaa kaikki talossa hulluuden partaalle.
Sarja -
21:41-22:30Koukussa S02E07
Kausi 2, osa 7/8. Poliisit valmistautuvat suuroperaatioon, jossa Oskari on avainasemassa. Krista joutuu mahdottoman valinnan eteen. (U)
Sarja -
22:30-23:01Evy - aina ja ikuisesti
3/8. Me löydetään sulle deitti. Isoäidin vanha morsiuspukukauppa pitäisi laittaa myyntiin, mutta vanha lupaus kumoaa suunnitelmat. Evy saa uuden hääkutsun.
-
23:01-23:55Murha Meksikossa
Meksikossa ammutun Jyri Jaakkolan äiti Eve Jaakkola yritti yli kuusi vuotta saada poikansa murhaajia oikeuteen. Äidin oikeustaistelu muuttui kamppailuksi meksikolaista rankaisemattomuuden kulttuuria vastaan. (2016) (U)
-
23:55-04:00Uutisikkuna
-
-
-
Kausi 4, 1/10. Tee opetusvideo. Miksi Suurmestaria kannattaa kuunnella? Sitä pääsevät miettimään kauden vakiokilpailijat Fathi Ahmed, Pirjo Heikkilä, Kalle Lamberg ja Eija Vilpas. Vierailijana Paleface.
Sarja -
Kausi 7, 7/10. Leipäluovuutta. Teknisessä tehtävässä leipurit pääsevät makumatkalle, sillä he leipovat pupujen mallisia Japanilaisia maitosämpylöitä. Taidonnäytteessä tehdään täytettyjä koristeleipiä.
Sarja -
Kausi 4, 7/10. Keilailua ja moukarinheittoa. Tässä jaksossa yritetään piristää yrmeää tv-kriitikkoa ja paiskotaan niin moukaria, keilapalloa kuin paistinpannuakin. Vieraana laulaja Lina Hedlund. Ruotsalainen viihdeohjelma. (u)
Sarja -
02:30-03:44Luokkajuhlat S01E05
Kausi 1, 5/9. Marja Hintikan luotsaamassa koko perheen viihdeohjelmassa upeita luokkajuhlia kouluaikaisten ystäviensä kanssa tavoittelevat suosikkimeteorologi Pekka Pouta sekä menestyskirjailija ja sanataituri Paula Noronen.
Sarja -
06:15-06:25Aamusää
-
06:25-07:00Huomenta Suomi
6.45 Lastenhoidon henkilöstömitoitus7.15 Taksiliikenne vilkastuu pikkujouluaikaan7.45 Venäjän toimet itärajalla8.15 Diabeteksen hoidon risut ja ruusut9.15 TTK-pudokkaat9.38 Paula Noronen9.50 Ympärivuotiset autonrenkaat
-
07:00-08:00Huomenta Suomi
6.45 Lastenhoidon henkilöstömitoitus7.15 Taksiliikenne vilkastuu pikkujouluaikaan7.45 Venäjän toimet itärajalla8.15 Diabeteksen hoidon risut ja ruusut9.15 TTK-pudokkaat9.38 Paula Noronen9.50 Ympärivuotiset autonrenkaat
-
08:00-09:00Huomenta Suomi
6.45 Lastenhoidon henkilöstömitoitus7.15 Taksiliikenne vilkastuu pikkujouluaikaan7.45 Venäjän toimet itärajalla8.15 Diabeteksen hoidon risut ja ruusut9.15 TTK-pudokkaat9.38 Paula Noronen9.50 Ympärivuotiset autonrenkaat
-
09:00-10:00Huomenta Suomi
6.45 Lastenhoidon henkilöstömitoitus7.15 Taksiliikenne vilkastuu pikkujouluaikaan7.45 Venäjän toimet itärajalla8.15 Diabeteksen hoidon risut ja ruusut9.15 TTK-pudokkaat9.38 Paula Noronen9.50 Ympärivuotiset autonrenkaat
-
Etelän lämpöön. Dan puhuu Noahia ja Ameliaa ympäri lähtemään maasta. Will yrittää sovitella Dawnin kanssa. Liv kertoo Sandralle, ettei halua muuttaa ulkomaille.
Sarja -
10:30-11:00Ostoskanava
-
Halveksittu hengenpelastaja. Finn on häkeltynyt kohdattuaan Sheilan rannalla ja vieläpä tekemässä urotekoja. Nyt hänellä on selittämistä Steffylle, joka odottaa huolissaan kotona.
Sarja -
12:30-12:55Exät illallisella S01E02
Kausi 1, 2/10. Julmia totuuksia. Savanna ja Alex saavat kuulla exiltään karun totuuden siitä, miksi suhde aikanaan päättyi. Jake haluaa exänsä Lydian takaisin. Brittiläinen realitysarja.
Sarja -
Kausi 1, 6/10. Päätöntä menoa. Raimo ja Leila päättävät järjestää puutarhajuhlat kevään kunniaksi. Kristiina ja VP saavat golfkentältä peräänsä seuraajan, jonka takia syntyy kaksi märkää vahinkoa.
Sarja -
Kausi 4, 8/8. Moduulitalo maisemassa. Kuvataiteilija ja psykologi aikovat rakentaa talon kesämökkitontilleen. Miten onnistuu rakentaminen hankalan tien päässä olevalle tontille? Uusiseelantilainen rakentamisen ohjelma.
Sarja -
Kausi 16, 12/12 Mitä heille kuuluu? Maajussit kokoontuvat Vapun johdolla kertaamaan kautta ja saamme kuulla mitä farmiviikon jälkeen tapahtui. (u)
Sarja -
Jakso: 4493: Sinä lähdit pois. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Sankaritarina kai tämäkin. Deacon kuuntelee kuin naulittuna Sheilan kertomusta dramaattisista tapahtumista. Steffy taas on kauhuissaan ja raivoissaan, kun Finn maalailee Sheilasta sankaria.
Sarja -
16:58-17:04Uutiset
-
17:04-17:05Päivän sää
-
17:05-17:25Viiden jälkeen
17.05 Päivän puheenaihe. 17.15 Jäävätkö mätkyt historiaan. Verottaja suunnittelee tätä
-
17:25-17:30Uutiset
-
17:30-17:55Viiden jälkeen
17.30 Moni allekirjoitti facebookin uuden sopimuksen. Mihin sitouduimme? 17.40 Millainen on vauvojen finedining-ravintola ja mitä tehdä nirsoilevalle lapselle?
-
17:55-18:00Uutiset
-
18:00-18:05Päivän sää
-
18:05-18:30Viiden jälkeen erikoishaastattelu
18.00 Bess on noussut nopeasti Suomen ykkösartistien kaartiin mitä seuraavaksi?
-
Veri on vettä vaarallisempaa. Sandra ja Liv ottavat yhteen. Charity yrittää saada Ameliaa ja Noahia jäämään. Suzy haluaa osallistua Hollyn muistelemiseen.
Sarja -
19:00-19:20Seitsemän uutiset
-
19:20-19:25Päivän sää
-
19:25-19:30Tulosruutu
-
Jakso 4494: Minä katselin parvekkeelle. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Kausi 12, 12/12. Finaalijakso. Suomen kaunein koti -kauden viimeisessä jaksossa paljastetaan mikä kaunis koti on valittu katsojien äänestyksellä voittajaksi vuodelle 2023.
Sarja -
Kausi 10, 6/13. Haluun enemmän. Väärinymmärryksiltä ei vältytä, kun parit rakentavat yhteistä arkea. Läheisten kohtaamiset tuovat uutta näkökulmaa yhden parin haastavaan tilanteeseen. Matti saa vaimoltaan vaativan tehtävän.
Sarja -
22:00-22:20Kymmenen uutiset
-
22:20-22:25Päivän sää
-
22:25-22:35Tulosruutu
-
Kausi 1, 4/8. Salakuljetus. Sameli ottaa keikan Staggelta ja Sara päättää auttaa häntä. Rouku paljastaa poliisille Ahmojen suunnitelman. Hän on päättänyt tuhota poikansa.
Sarja -
Kausi 4, 10/10. Tulta ja jäätä. Kaikkien aikojen kovatasoisimman MasterChef-kauden finalistit valmistavat annokset tuli- tai jääpöydän antimista.
Sarja
-
-
-
22:30-00:20Elokuva: Mies ja alaston ase
(Naked Gun: From the Files of Police Squad/USA 1988). Huippusuositun Mies ja alaston ase -elokuvasarjan käynnistänyt hervoton vauhtikomedia, joka sai alkunsa tv-sarjasta Hei, me pamputetaan. Pääosassa poliisietsivä Frank Drebininä nähdään Leslie Nielsen, naispääosaa esittää Priscilla Presley. Mukana myös Sopranos-sarjasta tuttu Nancy Marchand. Pääosissa: Leslie Nielsen, George Kennedy, Priscilla Presley, Ricardo Montalban, O. J. Simpson, Nancy Marchand. Ohjaus: David Zucker. (81')
Elokuva -
Kausi 1. Jakso 1/10. Jäätä ja lunta. Avausjaksossa nähdään, kuinka Ykä suuntaa Enonkoskelta kohti Siilinjärveä kuormaamaan tonnin painoisia lannoitesäkkejä, miten Antin maidon keräily onnistuu Pohjois-Suomen lumipyryssä ja millaisia haasteita valtavaa puukuormaa ajava Anni-Riina kohtaa talvisella metsätiellä Kangasniemellä. Hyppää kyytiin?kuljetusalan jännittävään maailmaan!? Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 3/10. Järkyttyneitä mieliä. Kouvolassa autetaan itsetuhoista nuorta ja selvitetään pahoinpitelyä. Helsingissä selvitetään automurtoa ja tapausta, jossa nainen on puukottanut itseään baarissa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (40')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 4/10. Hyvien puolella. Oulussa väijytään kannabisviljelmää ja lievennetään nuoren naisen poliisin pelkoa. Joensuussa autetaan kissaa ja humalaisia vanhempia naisia. Helsingissä miehet tukeutuvat poliisiin. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (41')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 6/10. Kunniamurha. Helmikuussa 2013 oululaisen kerrostalon porraskäytävästä löytyi miehen ruumis. Kuka oli surmannut 34-vuotiaan kamppailulajien harrastajan? Kotimainen dokumentaarinen sarja. (41')
Sarja -
04:20-04:50Amerikan rajavartijat S03E10
Kausi 3. Jakso 10/20. Rikollinen menneisyys. Kanadalaismiehen maahantulo on vaarassa nuoruuden rötösten vuoksi. Intialainen nainen puolestaan suunnittelee harvinaisen tylsää lomaa. Amerikkalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 12/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 3. Jakso 12/26. Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma. (3')
Sarja -
06:10-06:35Tuire ja Sateenkaarimaa S02E04
Kausi 2. Jakso 4/10. Kun Sateenaarimaassa on jotakin vialla, sen suurisydäminen vartija Tuire pelastaa tilanteen täyttämällä toiveita yhdessä parhaan ystävänsä Bartlebyn kanssa. Lastenohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 40/52. Smurffit palaavat entistäkin smurffimpina! Liity rakastettujen sinisten hahmojen seuraan, kun he lähtevät UUSIIN seikkailuihin, jotka vievät alkuperäisen sarjan hurmaavuuden, hullunkurisuuden ja huumorin aiempaakin pidemmälle. Smurffaten matkaan! Lastenohjelma.
Sarja -
06:45-07:10Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut S01E10
Kausi 1. Jakso 10/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 10/20. Tapaa Andrea, Mia, Emma, Olivia ja Stephanie. He ovat viisi parasta ystävystä ja heidän sankarillinen tehtävänsä on pelastaa Heartlake City vilpillisiltä huijareilta. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (10')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 9/20. Entä jos kaikki unemme olisivatkin totta? Rohkeat Izzie ja Mateo taistelevat unimaailmassa kamalaa painajaiskuningasta vastaan! Lastenohjelma. (21') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/13. S.M.A.S.H!-kesäleirillä supersankarilapset ja heidän supervoimilla varustetut lemmikkinsä oppivat yhteistyötä, ystävvyyttä ja äärimmäisen tärkeitä pelastustaitoja! (9')
Sarja -
Kausi 6. Jakso 30/35. Kolmiosainen piha. Lucyn ja Michaelin perhe haluavat pitkään pihaansa rakennetta. Lisäksi toiveissa on leikkitila lapselle ja palveluskoiralle. Perhe haluaa myös paljon kasvatustilaa vihanneksille ja yrteille. Aritin ja veljesten suunnitelmista perhe valitsee sen, joka saa pihan loistamaan ympäri vuoden. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 14. Jakso 5/12. Monen sukupolven mökit ja kestävä tulevaisuus. Tässä jaksossa keskustellaan sukumökeistä ja pohditaan, kuinka rakentaa kestävää tulevaisuutta. Eva Wuite paljastaa, mistä kohteesta hän halusi lähteä samantien pois ja Vilja Shepel kertoo, millä tavoin Huvila & Huussi on pilannut häneltä mökkeilyn. Lisäksi selviää, mitä suomalainen huussi tekee Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa. Kotimainen lifestyleohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 15/20. Lämpimiä jälkiruokia. Anna leipoo kolme lämmintä jälkiruokaa kylmille ja muillekin ilmoille. Luvassa on churroja ja kuumaa kaakaota, cookieita valuvalla karamellitäytteellä ja suklaa-budini vaahtokarkkijäätelön kera. (21')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 9/14. Miten laulaja Arja Koriseva nukkuu kiireisen arjen keskellä? Unitutkija Timo Partonen kertoo, miten valo ja pimeys säätelevät untamme. Selvitämme myös, millainen harjoitusmetodi on spiraalistabilaatio. Kotimainen lifestyleohjelma. Kotimainen lifestyleohjelma. (22')
Sarja -
11:00-12:00Koru-TV
Koru-TV
-
Kausi 6. Jakso 31/35. Maalaistunnelmaa. Ulkomailta Britanniaan palanneet Charlotte ja Greg haluavat pihaansa maalaistunnelmaa. Sitä tuodaan puutarhaan runsain ruusuin ja köynnöksin. Syötäville kasviksille tulee oma paikkansa. Myös perheen lapset saavat pihaan omat alueensa, eikä vanhempien toivomaa baaritiskiäkään unohdeta. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 8. Jakso 6/6. Vihreää elämää. Kim ja Dave Wilde luopuivat töistään perustaakseen maatilan ja elääkseen ympäristöystävällisemmin, mutta samalla tulotaso romahti. Ampikalla rahaa riittää, mutta ympäristön suhteen hän voisi ottaa Wildeista mallia. Englantilainen realitysarja. (42')
Sarja -
15:55-16:00Tulossa: Korkeasaari
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
-
Kausi 4. Jakso 16/20. Joulunajan herkkuja. Anna antaa vinkkejä joulunajan leivontaan. Hän tekee klassisia sokeriluumuja, suklaakaarnaa karamellikastikkeella ja neljän sortin juhlakeksejä yhdestä taikinapohjasta. (21')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 4/9. Pieniä yllätyksiä. Wood Greenin koirasuojassa on sattumalta runsaasti pienten rotujen edustajia, ja niitä tulevat valitsemaan tovereikseen seuraa kaipaava Hannah, opiskelemaan lähtenyttä poikaansa ikävöivä Natasha ja mitokondriotaudin kanssa elävä koulutyttö Kya. Englantilainen realitysarja. (47')
Sarja -
17:40-17:45Tulossa: Korkeasaari
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
-
17:45-17:50100 Places to be
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
-
17:50-17:55100 Places to Be
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
-
Kausi 5. Jakso 11/15. Pienokainen vaarassa. Kuuluisan laulajan vauva kaapataan, ja samalla lastenhoitaja saa surmansa. Murharyhmä tekee kaikkensa saadakseen pienokaisen turvaan. Itävaltalainen rikossarja. (46')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/10. Jäätä ja lunta. Avausjaksossa nähdään, kuinka Ykä suuntaa Enonkoskelta kohti Siilinjärveä kuormaamaan tonnin painoisia lannoitesäkkejä, miten Antin maidon keräily onnistuu Pohjois-Suomen lumipyryssä ja millaisia haasteita valtavaa puukuormaa ajava Anni-Riina kohtaa talvisella metsätiellä Kangasniemellä. Hyppää kyytiin?kuljetusalan jännittävään maailmaan!? Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
20:00-20:58Korkeasaari S02E01
Kausi 2. Jakso 1/8. Talvisessa Korkeasaaressa tutustutaan tiikerinpentuihin, valmistellaan eläimiä lähtemään toisiin eläintarhoihin sekä toivotetaan tervetulleeksi uusi myskihärkä Jeppel. Sanna opettaa eläinlääkäriopiskelijoille villieläinten nukuttamista. Kotimainen eläinohjelma. (41')
Sarja -
20:58-21:00Keno ja Synttärit S2023E318
Kausi 2023. Jakso 318/365. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')
Sarja -
Kausi 16. Jakso 11/14. Kauhujen kauppaa. Sohvaperunoista tuttu Sanna Väkevä luopuu muistoesineistään. Saavatko suolet ja kauhunaamiot huutokauppaväen huutamaan? Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
22:05-23:15Munkkivuori S01E01
Kausi 1. Jakso 1/10. Mirko perheineen muuttaa äitinsä lapsuudenkotiin, Munkkivuoreen, huomatakseen paikallisen yhteisön olevan syvästi järkyttynyt pienen pojan äskettäisestä katoamisesta. Kotimainen draamasarja. (50')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 12/16. Veitsenterällä. Hurja palkintokilpailu vetää maton kaikkien jalkojen alta ja jokainen joutuu taistelemaan paikastaan heimossa. Yksi kilpailijoista sekoittaa pahasti pakkaa, kunnes kaikki huipentuu eeppiseen heimoneuvostoon. Kotimainen realitysarja. (68')
Sarja
-
-
-
23:30-00:00Rahan takii
1/8. Bæbs lähtee kesken illan hakemaan kaverinsa Evenin eli Partyn massikassista tukun rahaa, koska tämä törsää sitä kuin roskaa. Kelechi tapaa Asimin sopiakseen tapaamisen Sekon kanssa. Irfan ja Zaid suunnittelevat jotain isoa jut
-
00:00-04:00Textnytt
-
04:00-07:50Textnytt
-
07:50-08:20BUU-klubben
Kun BUU-klubbenin kuulumiset on päivitetty, Ihailijahiiri katsoo sarjoja Paras harrastus, Hupsut eläinvideot sekä Metkoja muodonmuutoksia.
-
08:20-09:00Luonnollisesti
2/5. On trendikästä ja vastuullista kasvattaa ruokansa itse. Entä jos ei ole viljelymaata, ei edes parveketta? Hanne tapaa alan harrastajia, jotka kasvattavat vihanneksensa erikoisissa paikoissa muhevan kompostin avulla. (U)
-
09:00-10:00Efter Nio
Rikkaus. Sijoittaja Jasmin Hamid, Karla Still hyväntekeväisyydestä, Maria Hällfors luonnosta, laivanrakentaja Ibrahim Abu Shanab, Tobias Andersson, toimittaja Annvi Gardberg verkostomarkkinoinnista. Parad Media.
-
10:00-10:20Taivaallista menoa: Kouristuskohtaus olikin työuupumusta
Andreas Forsman sai niin rajun paniikkikohtauksen, että keho alkoi kouristella. Ambulanssin saapuessa hän makasi lattialla selkä kaarella. Tutkimusten jälkeen lääkäri totesi, että Andreas kär
-
10:20-10:30Sportliv
Kun rytminen voimistelija Lia Kallio oli 9-vuotias ja pääsi olympiavalmentaja Larisa Gryadunovan ryhmään, vaativan valmentajan kommentit saivat hänet välillä itkemään. 16-vuotiaana huippuvoimistelijana hän asettaa nykyään itse kovimmat vaa
-
10:30-11:00Kaupunkitilan taitaja
2/4: Rotterdamin kukkiva vallankumous. Mikä saa kaupungit ja ihmiset kukoistamaan? Vihreät keitaat ja vapaakaupungit, sanoo arkkitehti Jan Gehl, kun taas korkeat rakennukset, leveät kadut ja liika asfaltin käyttö ovat kaupunki
-
11:00-12:00Helene selvittää
4/4: Mortensrud. Itä-Oslossa sijaitseva kaupunginosa Mortensrud on usein kohuotsikoissa. Lehdet raportoivat ampumisista, murhista ja levottomuuksista, mutta mitä siellä asuvat nuoret sanovat? Helen tutkii, millaista on kasvaa paika
-
12:00-13:10Francon jälkeen - Alcántaran perhe S22E05
Kausi 22, 5/20. Mahdoton tehtävä. Toni on tehnyt kaikkensa estääkseen skandaalin. Joskus mikään ei riitä - ja ketä siitä syytetään? Antonio saa mielestään loistotuuman, josta María on eri mieltä. Osa 393 (Todas la
Sarja -
13:10-14:05Historia: Sivilisaatioiden salaisuudet
2/3 Rooman valtakunnan synty. Kaupungistuminen, ilmasto ja uusien teknologioiden käyttöönotto johti Rooman kehitykseen Välimeren alueen imperiumiksi. Sarjassa pohditaan miten ilmasto ja luonnonmullistukset ova
-
14:05-15:05Talot huokuvat historiaa S02E07
Kausi 2, 7/8. Svartåssa on säilynyt vanha vapaakirkon kappeli, joka nykyisin on koti. Christopher O'Regan hakee tietoja työläisistä, joiden aloitteesta kappeli aikanaan rakennettiin. Erika Åberg purkaa hallin muovilattian.
Sarja -
15:05-16:00La Promesa - Salaisuuksien kartano
61/122. Raskaita uutisia. Synkät pilvet roikkuvat kartanon yllä. Manuel ja paroni ovat molemmat poissa. Epätietoisuus valtaa kartanon kun kuullaan, että lähistöllä on iskeytynyt lentokone maahan. Paronikin on
-
16:00-16:41Milanon naisten paratiisi S06E49
Kausi 6, 49/160. Kuin koira veräjästä. Giuseppe jatkaa yhä valehtelun tiellä, mutta ja perheen lapset ovat autuaan tietämättömiä asioiden oikeasta laidasta. Stefanialla on selvitettävää Gemman kanssa, ja kaikella on se
Sarja -
16:41-17:25Milanon naisten paratiisi S06E50
Kausi 6, 50/160. Viimeinen taisto. Gemma yrittää tehdä sovintoa Ezion kanssa. Giuseppe ottaa kovasti yhteen sekä Armandon että Agnesen kanssa. Adelaide utelee lisää Marcon suhdekiemuroista. (U)
Sarja -
17:25-17:55Antiikkimakasiini
6/12: Ruotsalaiset astiastot. Yksittäinen 1950-luvun ruotsalainen kahvikuppi myytiin hiljattain huutokaupassa 93 000 kruunun hintaan. Miksi ruotsalaisista kahviastiastoista on tullut niin kysyttyjä?
-
17:55-18:00Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
18:00-18:30BUU-klubben
Kun BUU-klubbenin kuulumiset on päivitetty, Ihailijahiiri katsoo sarjoja Paras harrastus, Hupsut eläinvideot sekä Metkoja muodonmuutoksia.
-
18:30-19:29Mannerheim Jörn Donnerin kertomana
3/5. Puolustusneuvoston puheenjohtaja Mannerheim aavistaa 1930-luvulla suursodan lähestymisen. Neuvostoliiton hyökkäys yllättää Suomen. Suomi puolustautuu mutta joutuu hyväksymään Moskovan pakkorauhan vuonna 1940.
-
19:29-19:53Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
19:53-20:00Norjaa ristiin rastiin
Vaelluskaveri. Luonnossa vaeltamista harrastavat tietävät matkakaverin tärkeyden. Silje on tehnyt erikoisen valinnan, joka aiheuttaa omat haasteensa.
-
20:00-21:00Carmen-kiharat S01E07
Kausi 1, 7/8. Iloista joulua. Loistavaa joulumyyntiä odottava Axel aikoo saada Toven takaisin. Birthen ja perheen joulu saa yllättävän käänteen. Ranskalaisen muotilehden juttu osoittautuu tärkeäksi.
Sarja -
21:00-21:05Mikä mua tanssittaa?
Kuinka voin tanssia ja viihdyttää ihmisiä, kun kotimaassani taistellaan elämästä ja kuolemasta, mietti ukrainalaissyntyinen Roman "Tino" Hibalov, kun sota syttyi.
-
21:05-22:01Kokkonen Kokkosesta
Ere Kokkonen oli yksi suomalaisen tv-viihteen uranuurtajista. Hän ohjasi myös Uuno Turhapuro- ja Vääpeli Körmy -elokuvia ja perusti komedialle omistetun teatterin. Kiti Kokkonen kertoo isänsä elämästä ja työstä.
-
22:01-23:55Kino Suomi: Hurmaava joukkoitsemurha
Arto Paasilinnan romaaniin pohjautuva musta komedia ihmisistä, jotka haluavat päättää päivänsä porukalla. O: Ere Kokkonen. N: Heikki Kinnunen, Tom Pöysti, Sari Siikander, Santeri Kinnunen. (2000)
-
23:55-00:07Uusi Kino: Hius
Lyhytelokuva, jossa nuori mies yrittää väkisin tukahduttaa eronsa aiheuttamat ikävät tunteensa, mutta ei edes onnistu pääsemään eroon eksänsä hiuksista. Pääosassa Elias Salonen. O: Sebastian Granskog. T: Aalto-yliopisto
-
-
-
Kausi 1, 8/8. New Mexicon messias. Wayne Bent -niminen kulttijohtaja päätyi oikeuden eteen järjestettyään lapsille alastomia parannusrituaaleja. Yhdysvaltalainen dokumenttisarja.
Sarja -
Kausi 6, 4/4. Neljä nuorta loukkaantuu, kun heidän autonsa pyörähtää ympäri. Ojaan suistunut jäteauto on saatava siirrettyä ennen ruuhka-ajan alkamista. Brittiläinen tosi-tv-sarja. (u)
Sarja -
Kausi 8, 2/10. Peruuttaen ja pujotellen. Kuskit näyttävät peruutustaitonsa kahdeksikon muotoisen radan kaksintaistelussa sekä reaktionopeutensa neulansilmäpujottelussa. Jaksovieraana rokkikukko Jouni Hynynen. (u)
Sarja -
Kausi 5, 2/8. Haltia tai lesbo. Jaksopalkintoina on tällä kertaa trendikkäitä hipsteripäähineitä, joista kilpaillaan esimerkiksi kookospähkinän heittokoneen rakentamisessa. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)
Sarja -
Pikkuriikkinen Gus haluaa valtakunnan mahtavimmaksi ritariksi ja todistaa kaikille, että mikään ei ole mahdotonta, vaan urhoollisuus ja rohkeus menevät kaiken edelle.
Sarja -
Pikkuriikkinen Gus haluaa valtakunnan mahtavimmaksi ritariksi ja todistaa kaikille, että mikään ei ole mahdotonta, vaan urhoollisuus ja rohkeus menevät kaiken edelle.
Sarja -
Kausi 4, 19/25. Pikku Myy riutuu rakkaudesta. Niiskuneiti on varma, että Pikku Myy on rakastunut. Yhdessä päätetään ottaa selville, kuka on hänen rakkautensa kohde.
Sarja -
Kausi 4, 20/25. Merenneito ja lohikäärmeen kyynel. Rannalle on ajautunut haavoittunut merenneito. Hänet voi parantaa lohikäärmeen kyyneleellä. Muumipappa muistaa lohikäärme-ystävänsä Edvardin.
Sarja -
Kausi 1, 15/52. Harry haluaisi tehdä arkeologisia kaivauksia löytääkseen Denverille dinosaurusystävän, ja neiti Tucson on ihmeen yhteistyöhaluinen.
Sarja -
Kausi 1, 16/52. Harry on keksinyt viitan, jonka avulla voi muuttua näkymättömäksi. Keksintö on ihmeellinen, mutta sitten se joutuu vääriin käsiin.
Sarja -
Ranskalainen animaatiosarja laiskasta Oggi-kissasta, jonka elämään hassut torakat tuovat vipinää.
Sarja -
08:35-09:00Paavo Pesusieni S03E08
Kausi 3, 8/20. Nynnyiltä pääsy kielletty / Jalmarin paluu. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalasta, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi.
Sarja -
09:00-09:30Simpsonit S34E06
Kausi 34, 6/22. Kauhujen talo, osa 33. Tämän kauden Halloween-jaksossa kauhukirja riivaa Margen, Lisa saa vallan päättää ihmisten elämistä ja perhe tajuaa olevansa huvipuistorobotteja. Amerikkalainen animaatiosarja.
Sarja -
09:30-10:00Bob's Burgers S11E16
Kausi 11, 16/22. Johan nyt on markkinat. Lapset aikovat harjoitella koulun markkinoita varten, jotta saavat uittaa herra Frondin kylmässä paljussa. Amerikkalainen animaatiosarja.
Sarja -
Kausi 4, 15/24. Sydänsuru. Dunphyilla podetaan hieman erilaisia sydänsuruja, kun ystävänpäivän kynnyksellä Clairella todetaan sydämessä pieni rytmihäiriö. Potilas itse ei diagnoosistaan huolestu. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
Kausi 5, 3/8. Feeniks. Pingispallon poiston ja muiden hienojen lajien parissa kilpaillaan tällä kertaa esineistä, joista kilpailijat ovat hyvin ylpeitä. Brittiläinen viihdeohjelma.
Sarja -
Jakso: 4493: Sinä lähdit pois. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
13:00-13:30Simpsonit S21E05
Kausi 21, 5/23. Liitto repeilee. Homer on uuden työtilanteensa takia paljon poissa kotoa, jolloin avioliitto Margen kanssa alkaa repeillä. Lankeaako Marge kiusaukseen miehensä poissa ollessa?
Sarja -
13:30-14:00Simpsonit S21E06
Kausi 21, 6/23. Häirikkö nro 1. Bart saa tietää, että koulussa on aikoinaan ollut häntäkin pahempi häirikkö. Hän haluaa tutustua tähän pahamaineiseen Andyyn (Paksuna-elokuvan Jonah Hill).
Sarja -
Kausi 15, 9/10. Pedanttisuus ratkaisee. Kilpailijat tuovat studioon toinen toistaan juonikkaampia palkintoja. Onko Reese Witherspoon pidempi kuin sellon päällä seisova kana? Brittiläinen viihdeohjelma. (u)
Sarja -
Kausi 8, 2/10. Peruuttaen ja pujotellen. Kuskit näyttävät peruutustaitonsa kahdeksikon muotoisen radan kaksintaistelussa sekä reaktionopeutensa neulansilmäpujottelussa. Jaksovieraana rokkikukko Jouni Hynynen. (u)
Sarja -
Kausi 5, 10/12. Ilotulituksia. Hahmot tulkitsevat hittejä Kaija Koosta Nightwishin kautta HIM:iin ja etsivät uskovat olevansa jo lähellä arvoituksen lopullista ratkaisua. Yksi hahmoista yrittää jekuttaa vielä etsiviä.
Sarja -
17:00-17:30Simpsonit S03E19
Kausi 3, 19/23. Koira kuoleman partaalla. Mitä tehdä, kun perheen lemmikki sairastuu ja tarvitsee kalliin leikkauksen?
Sarja -
17:30-18:00Simpsonit S03E20
Kausi 3, 20/23. Eversti Homer. Homer keksii laulajakyvyn, jolla on vahva hyväätekevä vaikutus - paitsi ehkä Margeen.
Sarja -
18:00-18:25Mestis: Ennakkostudio
Mestiksen illan ottelua MTV Urheilun studiossa ennakoivat juontaja Juho Kokko asiantuntijoinaan Ari Vallin ja Annina Rajahuhta.
-
18:25-21:00Mestis: KOOVEE - TUTO Hockey
KOOVEE - TUTO Hockey (14.11.2023). Selostajana Toni Lång.
-
21:00-22:50Subleffa: Wallander: Kadonnut
Wallander palaa töihin ja ryhtyy tutkimaan koulutytön katoamista, joka muistuttaa hänen kymmenen vuotta aiemmin tutkimaansa, ratkaisematta jäänyttä katoamistapausta.
Elokuva -
Kausi 1, 2/8. Formulakuski Au Pairina. 'Kimi Räikkönen' näyttää lastenhoitotaitonsa. Lisäksi mukana mm. 'Pete Poskiparta' ja 'Tami Tamminen'. Jarkko Tammisen imitaatiohahmot ovat jälleen vauhdissa. Kotimainen sketsiohjelma
Sarja -
Kausi 11, 9/10. Suruvirsi, osa 1. Painajaismaisten tapahtumien jälkeen Samin ja Patrickin tarinat tulevat vääjämättömiin päätöksiinsä. Yhdysvaltalainen kauhusarja.
Sarja
-
-
-
00:00-02:50Elokuva: Battleship
Kansainvälinen laivastosotaharjoitus muuttuu leikistä todeksi, kun avaruuden muukalaiset hyökkäävät ylivertaisilla aluksillaan ihmiskuntaa vastaan. 131 min. Ohjaus: Peter Berg.
Elokuva -
02:50-03:20Naked Attraction Suomi S03E02
Kausi 3, osa 2. Antti, 41, on sanavalmis, lämminhenkinen ja karismaattinen keittiömestari, joka suhtautuu alastomuuteen mutkattomasti.
Sarja -
03:20-04:25Erakkoperhe erämaassa S06E11
Kausi 6, osa 11. Brownit valmistelevat edesmenneen patriarkkansa kunniaksi alaskalaiseen perinteeseen perustuvaa muistotilaisuutta. Osa klaanista kyseenalaistaa tulevaisuutta ilman vanhaa johtajaa.
Sarja -
04:25-05:25Alaskan rakentajat S04E12
Kausi 4, osa 12. Kekseliäät huippurakentajat haastavat erämaan karut olosuhteet rakentaessaan unelmien asuntoja Alaskan syrjäseuduille. (Building Alaska, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
05:25-05:55Asunnon metsästäjät S146E01
Kausi 146, osa 1. UUSI KAUSI Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
06:10-06:30Asunnon metsästäjät S146E02
Kausi 146, osa 2. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
06:30-06:55Rantataloa etsimässä S22E03
Kausi 22, osa 3. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti. (Beachfront Bargain Hunt, Lifestyle, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
06:55-07:15Rantataloa etsimässä S22E04
Kausi 22, osa 4. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti. (Beachfront Bargain Hunt, Lifestyle, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
07:15-08:00Amy Schumer: Koomikko kokkikoulussa S01E04
Kausi 1, osa 4. Suosittu koomikko Amy Schumer valmistaa kokkimiehensä Chris Fischerin kanssa lohturuokaa korona-aikana. (Amy Schumer Learns to Cook, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2020)
Sarja -
08:00-08:50Pikkukaupungit remonttiin S01E05
Kausi 1, osa 5. Remonttipariskunta Ben ja Erin Napier ovat isomman haasteen edessä, kun koko kaupunki menee remonttiin. Mukana menossa myös julkkisvieraita. (Home Town Takeover, Tosi-tv, Kanada, 2021)
Sarja -
08:50-09:50Kiinteistöveljekset S07E11
Kausi 7, osa 11. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.
Sarja -
09:50-10:20Asunnon metsästäjät S146E03
Kausi 146, osa 3. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
10:20-10:50Asunnon metsästäjät S146E04
Kausi 146, osa 4. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
10:50-11:20Rantataloa etsimässä S22E05
Kausi 22, osa 5. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti. (Beachfront Bargain Hunt, Lifestyle, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
11:20-11:55Rantataloa etsimässä S22E06
Kausi 22, osa 6. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti. (Beachfront Bargain Hunt, Lifestyle, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
11:55-12:50Alaskan rakentajat S05E01
Kausi 5, osa 1. Alkaa uusintana. Kekseliäät huippurakentajat haastavat erämaan karut olosuhteet rakentaessaan unelmien asuntoja Alaskan syrjäseuduille. (Building Alaska, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
12:50-13:55Restaurant: Impossible S18E07
Kausi 18, osa 7. Julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvinen tehtävänä on tiiminsä kanssa pelastaa epäonnistuneet ravintolat täydelliseltä romahdukselta. Onko tehtävä mahdoton?
Sarja -
13:55-14:55Amy Schumer: Koomikko kokkikoulussa S02E01
Kausi 2, osa 1. Suosittu koomikko Amy Schumer valmistaa kokkimiehensä Chris Fischerin kanssa lohturuokaa korona-aikana. Alkaa uusintana. (Amy Schumer Learns to Cook, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2020)
Sarja -
14:55-15:55Villa Wahlgren S01E01
Kausi 1, osa 1. Suositusta nimikkkosarjastaan tuttu Pernilla Wahlgren nähdään uudenlaisen tuotannon keulakuvana. Pernilla on myynyt talonsa ja ostanut tontin Lidingöstä.
Sarja -
15:55-17:00Kiinteistöveljekset S07E10
Kausi 7, osa 10. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.
Sarja -
17:00-18:10Erakkoperhe erämaassa erikoisjaksot S06E03
Kausi 6, osa 3. Kuudennen kauden erikoisjaksot. Brownsit nousevat tuhkasta tuhoisan metsäpalon jälkeen ja lähtevät uusiin seikkailuihin, kuten kullan etsintään ja merimatkalle takaisin Alaskaan.
Sarja -
18:10-19:05Arvokaman etsijät: Restauroijat S05E04
Kausi 5, osa 4. Maalari Gill palauttaa romantiikkaa haalistuneeseen kiinalaiseen kapiokaappiin. Nahan erikoistuntija Martin pelastaa harvinaisen, parhaan koskaan näkemänsä matkalaukun.
Sarja -
19:05-20:00Ruotsin rajavartijat S03E11
Kausi 3, osa 11. Arlandassa avataan ruoka kanssa ja kun Tessan tarkistaa pullon, punainen chilikastike suihkuaa ulos. Timor löytää paljon alkoholia ja epäilee salakuljetusta.
Sarja -
20:00-20:30Basic Bitch S01E01
Kausi 1, osa 1. UUSI SARJA Ystävykset Anine, Ingrid, Madeleine ja Julie olivat Tonsbergin kauneimmat tytöt vuosimallia 1994, ja ovat sitä edelleen.
Sarja -
20:30-21:00Basic Bitch S01E02
Kausi 1, osa 2. Madde odottaa innokkaana uutta työtään psykologi-isänsä vastaanotolla, mutta yksi isän kollegoista varastaa isän huomion. Jon valittaa, ettei Julie ole hauska. Se on hauskinta, mitä Julie on kuullut.
Sarja -
21:00-21:35Naked Attraction Suomi S03E03
Kausi 3, osa 3. Sanavalmis Merja, 54, on todella sinut itsensä kanssa. Hän on jäänyt leskeksi pitkästä avioliitosta ja on nyt valmis uuteen suhteeseen.
Sarja -
21:35-23:40Elokuva: I Am Legend
Robert Neville on lahjakas tiedemies, mutta hänkään ei kyennyt pysäyttämään hallitsematonta, parantumatonta ja keinotekoista virusta.
Elokuva -
23:40-02:40Elokuva: Apollo 13
Tom Hanksin tähdittämä klassikkoelokuva kertoo epäonnistuneen kuulennon vaaroja täynnä olevasta matkasta takaisin Maahan. 140 min. Ohjaus: Ron Howard.
Elokuva
-
-
-
Kausi 12. Jakso 27/27. Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 5/9. Kaipuu maalle. Ipswichissä Shammie kaipaisi maaseudun rauhaan, mutta kaupunkilaispoika Norbert pysyisi mieluummin lähempänä toimintaa. Ratkaisuja tarvitaan, sillä perheessä on myös kaksi kasvavaa lasta ja mummi. Muutto- ja remppatiimejä vetää tällä kertaa sisaruspari Scarlette ja Stuart Douglas. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
Kausi 8. Jakso 3/6. Lapset ensin. Goodaleilla on kaksi menestynyttä yritystä ja tulot sen mukaiset. Gordonien tilanne ei ole yhtä hyvä, sillä perheen isä menetti pandemian myötä työpaikkansa lasten parissa. Englantilainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 27/27. Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 6. Jakso 29/35. Piha pojille. Charlie ja Richin veljekset tekevät suunnitelmat leedsiläisen perheen puutarhaan. Pihalle toivotaan erillisiä alueita aikuisille ja kissoille, mutta etenkin perheen kahdelle pienelle pojalle tarvitaan erillinen alue leikkimiseen ja energian purkamiseen. Onnistuuko toiveiden toteuttaminen pienellä pihalla? Englantilainen lifestyleohjelma. (44')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/9. Jättimäistä rakkautta. SARJA ALKAA! Uutta ja rakastavaa kotia etsivät haukkuherkkä Venäjäntoy Paavo, bordercollien ja espanjan vesikoiran sekoitus Martta, jonka omistaja joutuu luopumaan koirasta terveyssistä sekä bernhardinkoira Kössi, jonka uudessa kodissa on oltava valmiudet huolehtia vanhenevan herran terveystarpeista. Sarjassa seurataan kodinvaihtajakoirien tarinoita. Ohjelman juontaa Janni Hussi ja johtavana koira-asiantuntijana on Tommy Wirén. Kotimainen eläinohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 5/9. Kaipuu maalle. Ipswichissä Shammie kaipaisi maaseudun rauhaan, mutta kaupunkilaispoika Norbert pysyisi mieluummin lähempänä toimintaa. Ratkaisuja tarvitaan, sillä perheessä on myös kaksi kasvavaa lasta ja mummi. Muutto- ja remppatiimejä vetää tällä kertaa sisaruspari Scarlette ja Stuart Douglas. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
My King Charles. Uunituore dokumentti valottaa kuningas Charles III:n elämää nuoruusvuosista alkaen aina valtaistuimelle nousuun saakka. Kuulemme, miten prinssi Charlesia kohdeltiin koulussa, tutustumme hänen nuoruutensa tyttöystäviin sekä opimme ehkä jotakin uutta katastrofaalisesti päättyneestä avioliitosta prinsessa Dianan kanssa. Myös kaikkein uusimmat kuninkaallista perhettä riepottelevat skandaalit Harrysta ja Meghanista prinssi Andrew?hun perataan läpi. Kertojina toimivat Charlesin läheiset ystävät, entiset työntekijät sekä hänen elämäänsä vuosia seuranneet toimittajat. Osa haastatelluista ihmisistä puhuu nyt medialle ensimmäistä kertaa. Dokumentti. (54')
-
14:15-15:15Sinkkuillallinen S12E27
Kausi 12. Jakso 27/27. Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa.
Sarja -
15:15-15:20100 Places to Be
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
-
15:20-15:30100 Places to Be
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
-
Kausi 4. Jakso 6/14. Jyrää ja piikkiä. Pehtoorin pressun alta paljastui kaikkien aikojen yllätys, joka ei todellakaan miellyttänyt farmilaisia vaan tuliaiset iskivät joukkoon kuin syysmyrsky. Kaikki aiemmin suunniteltu valui hiekkaan, ja päivän päätteeksi yksi farmilaisista poistui jälleen joukosta. Kotimainen realityohjelma. (66')
Sarja -
Kausi 6. Jakso 30/35. Kolmiosainen piha. Lucyn ja Michaelin perhe haluavat pitkään pihaansa rakennetta. Lisäksi toiveissa on leikkitila lapselle ja palveluskoiralle. Perhe haluaa myös paljon kasvatustilaa vihanneksille ja yrteille. Aritin ja veljesten suunnitelmista perhe valitsee sen, joka saa pihan loistamaan ympäri vuoden. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 11. Jakso 1/26. Pelko pois ja pöytään. Teatterikoulusta valmistunut Maddy etsii lihaksikasta, tatuoitua miestä. Crostinin ja pilahvin kaltaiset ruokatermit aiheuttavat hämmennystä ja nahallinen kalafilee pelottaa, mutta suklaiset jälkiruoat sulattavat sydämen. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 8. Jakso 4/6. Uhrauksia. Naomi joutui uhraamaan työnsä lastensa takia, joten perheessä ei rahalla juhlita. Toni puolestaan uhrasi hetkellisesti perheensä, jotta voisi antaa tyttärelleen paremman elämän ? ja hän onnistui. Englantilainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 6/9. Muistot remonttiin. Abby on asunut samassa kodissa Great Bookhamissa 33 vuotta. Kodin remontti jäi kesken, kun Abbyn puoliso kuoli äkillisesti, eikä Abby usko pystyvänsä muuttamaan pois. Maddie-tytär on sitä mieltä, että äiti tarvitsee elämäänsä uuden alun ja uuden kodin. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
21:00-23:05Elokuva: Blondin kosto
(Legally Blonde/USA 2001). Reese Witherspoon on menestyskomediassa kampuksen pirteä blondiprinsessa Elle Woods, jonka poikaystävä ottaa hatkat ja lähtee syvällisempiin piireihin Harvardin oikeustieteelliseen. Elle päättää seurata perässä ja todistaa, että vaaleiden kutrien alta löytyy myös älliä. Ohjaaja Robert Luketic muistetaan myös Ashton Kutcher -menestyksestä Killers ja Jennifer Lopez -hitistä Anoppi on pahin. Pääosissa: Reese Witherspoon, Luke Wilson, Selma Blair, Matthew Davis, Victor Garber. Ohjaus: Robert Luketic. (92')
Elokuva -
My King Charles. Uunituore dokumentti valottaa kuningas Charles III:n elämää nuoruusvuosista alkaen aina valtaistuimelle nousuun saakka. Kuulemme, miten prinssi Charlesia kohdeltiin koulussa, tutustumme hänen nuoruutensa tyttöystäviin sekä opimme ehkä jotakin uutta katastrofaalisesti päättyneestä avioliitosta prinsessa Dianan kanssa. Myös kaikkein uusimmat kuninkaallista perhettä riepottelevat skandaalit Harrysta ja Meghanista prinssi Andrew?hun perataan läpi. Kertojina toimivat Charlesin läheiset ystävät, entiset työntekijät sekä hänen elämäänsä vuosia seuranneet toimittajat. Osa haastatelluista ihmisistä puhuu nyt medialle ensimmäistä kertaa. Dokumentti. (54')
-
-
-
Kausi 3. Jakso 1/10. Tuhlaajatyttö Parmas palaa Valkeakoskelle. Kontio ihmettelee eläkepommia ja uusi kunnanjohtaja Riippa etsii paikkaansa yhteisössä. Sumeliuksen Touko-serkku halajaa etelän auringon alle. Kaikki on valmiina uuteen kauteen! Kotimainen draama. (41')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 5/12. Ammattikalastus: katoava perinneammatti. Arman pääsee ammattikalastajan oppipoikana tutustumaan rannikkokalastuksen saloihin Suomen kenties kauneimmassa työpaikassa. Samalla hänelle selviää miksi ammatti on vaarassa kadota. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (43')
Sarja -
01:30-02:30Muinaiset avaruusoliot S12E28
Kausi 12. Jakso 28/39. Unohdetut maailmat. Oliko maapallolla jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten kehittyneitä korkeakulttuureja, jotka luonnonmullistukset tuhosivat ja joiden jäljet ovat pyyhkineet olemattomiin? Tätä teoriaa tukevia todisteita löytyy yllättävistä paikoista. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. (40')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 5/20. Pakerrusta pimeässä. Buzz joutuu pelastamaan hajonnutta bussia pimeässä eikä innostu ollenkaan tehtävästä. Myös Tez joutuu haastavaan iltavuoroon mutaisen maaseudun pimeydessä. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (45')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 5/26. Mutkia matkassa. Amerikkalaisperhe ajaa vahingossa Kanadan rajalle etsiessään läheistä puistoa. Mutkia matkaan tuo se, että mukana autossa on iso pino Kanadassa kiellettyjä käsiaseita. Vancouverissa puolestaan epäillään Kiinasta saapuvan matkustajan aikovan laittomasti töihin Kanadaan, mutta löytävätkö rajavartijat hänen matkatavaroistaan asiasta todisteita? Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 6/26. Nuken jalka. Amerikkaa kiertäneeltä nuorelta mieheltä löytyy nukkevauvan jalka, jota hän on käyttänyt erikoisella tavalla juhlimiseen. Maarajalla Kanadaan pyrkii nainen ilman kunnon henkilötodistusta. Syy henkilöllisyyden salaamiseen löytyy, kun naisen henkilöys selviää. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 3/8. Keisarin juhlaviikko. Aki saa 50-vuotislahjaksi unohtumattoman onnittelulaulun. Jani Halme myy mafiatyyliin hevosen päätä. Markku tekee tilaustyön. Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 3/10. Uusia tuulia. Uuden kaupan avaaminen on monivaiheinen kokonaisuus. Helsingin Töölössä Anne ja Pasi auttavat kauppiasharjoittelijaansa Joonasta uuden kaupan rekryämisprosessissa. Juuso ja Heidi avaavat K-Supermarket Lippulaivan Espoonlahdessa. Helsingissä Ilari ja Teemu muistelevat uransa alkuvaiheita kauppiasisänsä Alin kanssa. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 7/26. Vastuuta paossa. Amerikkalainen sotilas pysäytetään rajalla, kun hänen hallustaan löytyy neljä rynnäkkökiväärin panoslipasta. Lähemmässä puhuttelussa selviää, miksi mies pyrkii kiireellä Kanadaan. Lentoasemalla pysäytetään erikoinen brittinainen, ja nuori urheilija, joka ei tunnu tietävän, mitä hän tekee Kanadassa. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 8/26. Suden vaatteissa. Maarajalla pysäytetään nuorukainen, joka on matkalla tapaamaan poikaystäviään pukeutuneena suden häntään. Se ei ole laitonta, mutta tullia kiinnostaa miehen vähäiset varat ja tietokoneen arkaluonteinen sisältö. Amerikkalainen lumilautailija yrittää päästä maahan, mutta sen estää sekä aiempi rikosrekisteri että tavaroista löytyneet kokaiinijäämät. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 5/20. Pakerrusta pimeässä. Buzz joutuu pelastamaan hajonnutta bussia pimeässä eikä innostu ollenkaan tehtävästä. Myös Tez joutuu haastavaan iltavuoroon mutaisen maaseudun pimeydessä. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (45')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 4/8. Huutokauppaneuvos. JP Leppäluoto kauppaa kameroita ja soittimia. Markku tuunaa tesinkkikännykkätelakan, joka löytää oikean omistajan. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 12/20. Julmaa eläinkauppaa. Postikeskuksessa törmätään laittomaan eläinkauppaan, ja Vietnamista saapuneen keittiöapulaisen matkatavaroissa on valtavasti kiellettyjä elintarvikkeita. Australialainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 2/10. Konflikteilta sekä jäätäviltä tilanteilta ei vältytä kun kilpailijat pääsevät myymään Jymy-jäätelöä. Pysyykö kylmäketju ehjänä vai jääkö joukkueiden käteen pelkkää pirtelöä? Projektijohtajan valinnat hämmästyttävät johtoryhmässä. Kotimainen sarja. (65')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/6. Koronakriisi. Anchoragessa valmistaudutaan vastaanottamaan koronavirukselta Wuhanista pakenevia amerikkalaisia. Kun lentokone hajoaa keskelle erämaata, ainoa keino hakea se on helikopterilla hinaamalla. Kiitoratojen puhtaanapito lumimyrskyssä laittaa kaluston koville. Kentällä nähdään myös kisaamaan saapuneita rekikoiria. Amerikkalainen realitysarja. (43')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 6/20. Lemua luvassa. Stig pääsee pelastamaan tuttua jäteautoa ojasta eikä nauti yhtään tehtävän tarjoamista tuoksuista. Merrie taas joutuu raskaalla hinausautollaan ahtaaseen paikkaan. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')
Sarja -
18:00-19:00Panttilainaamon autospesialistit S09E10
Kausi 9. Jakso 10/10. Pyöräperinteitä. Shannon löytää osia isänsä Jimmyn vanhasta pyörästä ja ryhtyy rakentamaan muistojen chopperia isänsä kunniaksi. Lisäksi maalataan patrioottihenkistä pintaa kolmipyöräiseen Harley-Davidsoniin. Amerikkalainen sarja. (41')
Sarja -
Kausi 5. Jakso 9/10. Tamperelaisen Sanna-äidin auktoriteetti on kadonnut menetyksen jälkeisen surutyön aikana. Kunnioituksen palauttamiseksi Duudsonit pukevat lätkävarusteet ylleen ja antavat puheenvuoron lasten suurimmille sankareille. Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/10. Jäätä ja lunta. Avausjaksossa nähdään, kuinka Ykä suuntaa Enonkoskelta kohti Siilinjärveä kuormaamaan tonnin painoisia lannoitesäkkejä, miten Antin maidon keräily onnistuu Pohjois-Suomen lumipyryssä ja millaisia haasteita valtavaa puukuormaa ajava Anni-Riina kohtaa talvisella metsätiellä Kangasniemellä. Hyppää kyytiin?kuljetusalan jännittävään maailmaan!? Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 7/12. Valkoiset hiekkarannat ja maaginen ilmapiiri odottavat seuraavassa kohteessa. Yhden tiimin vene uppoaa raskaassa lastissa, ja kilpailijat joutuvat kamppailemaan aaltoja vastaan. Uhrilahjan teko vaatii ankaraa keskittymistä, eikä kaikilla tiimiläisillä hermo kestä pikkutarkkaa työtä. Teatterin lavalla tanssitaan mestarin edessä, ja itsensä ylittäminen herkistää kilpailijan kyyneliin. Kotimainen realitysarja. (72')
Sarja -
Kausi 16. Jakso 11/14. Kauhujen kauppaa. Sohvaperunoista tuttu Sanna Väkevä luopuu muistoesineistään. Saavatko suolet ja kauhunaamiot huutokauppaväen huutamaan? Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 14. Jakso 4/10. Maarianhaminassa etsitään omistajaa kadonneelle koiralle. Festarikansa työllistää Turussa ja erilaiset varkaudet Oulussa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (40')
Sarja
-
-
-
23:30-00:35Poliisien matkassa S02E14
Kausi 2, osa 14. Raaka, intensiivinen ja toimintaa täynnä oleva sarja vie sinut eturiviin poliisien seurassa.
Sarja -
00:35-01:45Gold Rush - Kultakuume S13E24
Kausi 13, osa 24. Ahkerat kullankaivajat laittavat kaikkensa peliin ja vaarantavat henkensä rikastumisen toivossa. (Gold Rush, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2022)
Sarja -
01:45-02:50Kööpenhaminan lentokentällä S01E01
Kausi 1, osa 1. Sarjassa seurataan Kööpenhaminan lentokentän turvallisuudesta ja pelastustoiminnasta vastaavien henkilöiden päivittäistä työtä. Alkaa uusintana. (Lufthavnens Beredskab, Tosi-tv, Tanska, 2019)
Sarja -
02:50-03:55Lone Star Law S07E02
Kausi 7, osa 2. Teksasin riistanvalvojat suojelevat sekä ihmisiä että eläimiä Yhdysvaltain toiseksi suurimman osavaltion laajalla alueella.
Sarja -
03:55-04:50Barnwood Builders S08E01
Kausi 8, osa 1. UUSI KAUSI Mark Bowe ja hänen ammattitaitoinen käsityöläisporukkansa hyödyntävät uusiokäytössä vanhoja latoja ja mökkejä. He käyttävät puuta ja muita materiaaleja upeiden, nykyaikaisten kotien luomiseen.
Sarja -
04:50-05:50The Dead Files S12E13
Kausi 12, osa 13. Amy Allan ja eläkkeellä oleva murhatutkija Steve DiSchiavi yhdistävät ainutlaatuiset taitonsa ratkaistakseen selittämättömät paranormaalit ilmiöt kummittelevissa paikoissa ympäri Amerikkaa.
Sarja -
06:00-06:20Valmistuksen salat S12E18
Kausi 12, osa 18. Sarjassa näytetään, kuinka jokapäiväisessä käytössämme olevat perustavarat ja -tuotteet tehdään. (How It's Made, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2014)
Sarja -
06:20-06:45Valmistuksen salat S12E19
Kausi 12, osa 19. Sarjassa näytetään, kuinka jokapäiväisessä käytössämme olevat perustavarat ja -tuotteet tehdään. (How It's Made, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2014)
Sarja -
06:45-07:30Barnwood Builders S08E02
Kausi 8, osa 2. Mark Bowe ja hänen ammattitaitoinen käsityöläisporukkansa hyödyntävät uusiokäytössä vanhoja latoja ja mökkejä. He käyttävät puuta ja muita materiaaleja upeiden, nykyaikaisten kotien luomiseen.
Sarja -
07:30-08:15Museoiden mysteerit S04E12
Kausi 4, osa 12. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, , Yhdysvallat, 2013)
Sarja -
08:15-09:05Uljas universumi S10E06
Kausi 10, osa 6. Sarja tutkii perusteellisesti ulkoavaruutta ja näyttää, kuinka galaksit, planeetat, tähdet ja tähtijärjestelmät toimivat.
Sarja -
09:05-10:05Fast N' Loud S06E09
Kausi 6, osa 9. Gas Monkey Garage -korjaamon omistajat automaestro Richard Rawlings ja mekaniikkanero Aaron Kaufman etsivät latoihin, autotalleihin ja takapihoille unohdettuja autoharvinaisuuksia entisöitäviksi ja edelleen myytäviksi.
Sarja -
10:05-10:35Autojen fiksaajat S07E05
Kausi 7, osa 5. Jared Zimmerman ja Lou Santiago korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.
Sarja -
10:35-11:10Autojen fiksaajat S07E06
Kausi 7, osa 6. Jared Zimmerman ja Lou Santiago korjaavat ja entisöivät autoja klassikoista nykypäivän ajoneuvoihin ja esittelevät alan suorituskykytuotteita.
Sarja -
11:10-12:20Lone Star Law S07E03
Kausi 7, osa 3. Teksasin riistanvalvojat suojelevat sekä ihmisiä että eläimiä Yhdysvaltain toiseksi suurimman osavaltion laajalla alueella.
Sarja -
12:20-12:50Valmistuksen salat S12E20
Kausi 12, osa 20. Sarjassa näytetään, kuinka jokapäiväisessä käytössämme olevat perustavarat ja -tuotteet tehdään. (How It's Made, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2014)
Sarja -
12:50-13:20Valmistuksen salat S12E21
Kausi 12, osa 21. Sarjassa näytetään, kuinka jokapäiväisessä käytössämme olevat perustavarat ja -tuotteet tehdään. (How It's Made, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2014)
Sarja -
13:20-14:20Museoiden mysteerit S05E01
Kausi 5, osa 1. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. Alkaa uusintana.
Sarja -
14:20-15:25Dinosaurusten jäljillä S02E06
Kausi 2, osa 6. Talvi tekee tuloaan, ja Clayton ja Luke kiirehtivät vielä kaivamaan kahta isoa triceratopsin pääkalloa. Harris-Bolanin tiimi etsii ceratopsianistaan puuttuvaa tärkeää reisiluuta.
Sarja -
15:25-16:35Wheeler Dealers S11E13
Kausi 11, osa 13. Veteraaniauto. Autokauppias Mike Brewerin ja huippumekaanikko Edd Chinan kutsumuksena on pelastaa klassikkoautoja romuttamolta, korjata ne ja myydä sitten voitolla eteenpäin.
Sarja -
16:35-18:00Top Gear S22E04
Kausi 22, osa 4. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
Sarja -
18:00-18:55Uljas universumi S10E07
Kausi 10, osa 7. Sarja tutkii perusteellisesti ulkoavaruutta ja näyttää, kuinka galaksit, planeetat, tähdet ja tähtijärjestelmät toimivat.
Sarja -
18:55-19:55Gold Rush - Kultakuume S13E25
Kausi 13, osa 25. Ahkerat kullankaivajat laittavat kaikkensa peliin ja vaarantavat henkensä rikastumisen toivossa. (Gold Rush, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2022)
Sarja -
19:55-21:00Wheeler Dealers S11E14
Kausi 11, osa 14. Lincoln Continental. Mike saa käsiinsä Lincoln Continentalin, joka oli tyylin suunnannäyttäjä 1960-luvulla. Mieltymykset ovat kuitenkin muuttuneet, ja niinpä Edd luonnostelee uudistamissuunnitelman.
Sarja -
21:00-22:10Top Gear S22E06
Kausi 22, osa 6. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
Sarja -
22:10-23:30Top Gear S22E07
Kausi 22, osa 7. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
Sarja -
23:30-00:40Poliisien matkassa S02E15
Kausi 2, osa 15. Raaka, intensiivinen ja toimintaa täynnä oleva sarja vie sinut eturiviin poliisien seurassa.
Sarja
-
-
-
23:10-00:05Tohtori Paise: Poksautustarinat S02E02
Kausi 2, osa 2. Ilmiöksi noussut Tohtori Paise eli Sandra Lee jatkaa työtään erilaisista iho-ongelmista kärsivien potilaiden parissa.
Sarja -
00:05-01:15Upea lihava elämäni S07E07
Kausi 7, osa 7. Whitney Thore nousi yhdessä yössä julkisuuteen ladattuaan YouTubeen A Fat Girl Dancing -videon.
Sarja -
01:15-02:25Jumissa S01E01
Kausi 1, osa 1. Tervetuloa jumiutuneiden esineiden maailmaan! Sarjassa nähdään muun muassa korvassa oleva hyönteinen ja peräsuoleen niin syvälle työnnetty vibraattori, etteivät edes päivystyslääkärit pääse niihin käsiksi.
Sarja -
02:25-03:3090 päivää morsiamena S05E13
Kausi 5, osa 13. Sarjassa seurataan kansainvälisten parien erikoista deittailua. Aluksi ulkomaalaiset morsiamet matkustavat Yhdysvaltoihin K-1-viisumin turvin.
Sarja -
03:30-04:4090 päivää morsiamena S05E14
Kausi 5, osa 14. Sarjassa seurataan kansainvälisten parien erikoista deittailua. Aluksi ulkomaalaiset morsiamet matkustavat Yhdysvaltoihin K-1-viisumin turvin.
Sarja -
04:40-05:45Hengenvaarallisesti lihava S03E01
Kausi 3, osa 1. Hengenvaarallisesti ylipainoiset ihmiset joutuvat kohtaamaan tilanteensa sarjan uusissa jaksoissa. Amberin itsetunto on kadoksissa sairaalloisen ylipainon rajoittaessa hänen elämäänsä.
Sarja -
06:10-06:35Tarjousten metsästäjät S02E10
Kausi 2, osa 10. Alennuskuponkien kerääjät hyödyntävät kauppojen tarjouksia hämmästyttävän tehokkaasti ja hamstraavat alennustavaraa.
Sarja -
06:35-06:55Kakkukuningas S03E07
Kausi 3, osa 7. Jauhopeukaloiden suosikkisarja seuraa New Jerseyssä sijaitsevan Carlo's Bakery -perheleipomon arkea, jossa nokkamiehenä häärää kakkumestari Buddy Valastro.
Sarja -
06:55-07:45Say Yes to the Dress S16E17
Kausi 16, osa 17. Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Kun täydellinen morsiuspuku osuu kohdalle, se on saatava, oli hinta mikä hyvänsä.
Sarja -
07:45-08:30Say Yes To The Dress: Tanska S01E02
Kausi 1, osa 2. Hääintoilijoiden suosikkisarja rantautuu Tanskaan, jossa morsiamia unelmien hääpuvun etsinnässä auttaa tunnettu paikallinen suunnittelija Jesper Høvring.
Sarja -
08:30-08:55Saitureiden säästövinkit S03E03
Kausi 3, osa 3. Kelley on pilatesopettaja, joka alkaa pitää tunteja kotonaan. Varusteet ovat tietenkin halvimmasta päästä, ja kotia täytyy remontoida ennen tunteja.
Sarja -
08:55-09:25Saitureiden säästövinkit S03E04
Kausi 3, osa 4. Säästäväisyys ja suoranainen nuukuus saavat joskus ällistyttävät mittasuhteet. Sarjassa tutustutaan ihmisiin, joille säästäväisyydestä on muodostunut pakkomielle.
Sarja -
09:25-10:30Tervetuloa kuutoset S03E07
Kausi 3, osa 7. Waldropsin perheen vanhemmilla Courtneylla ja Ericillä on kädet täynnä töitä yhdeksänpäisen pesueensa kanssa.
Sarja -
10:30-11:3590 päivää morsiamena S05E15
Kausi 5, osa 15. Sarjassa seurataan kansainvälisten parien erikoista deittailua. Aluksi ulkomaalaiset morsiamet matkustavat Yhdysvaltoihin K-1-viisumin turvin.
Sarja -
11:35-12:4090 päivää morsiamena S05E16
Kausi 5, osa 16. Sarjassa seurataan kansainvälisten parien erikoista deittailua. Aluksi ulkomaalaiset morsiamet matkustavat Yhdysvaltoihin K-1-viisumin turvin.
Sarja -
12:40-13:50Upea lihava elämäni S07E07
Kausi 7, osa 7. Whitney Thore nousi yhdessä yössä julkisuuteen ladattuaan YouTubeen A Fat Girl Dancing -videon.
Sarja -
13:50-14:55Eristyksissä: Plathin suurperhe S04E06
Kausi 4, osa 6. Barry ja Kim Plath ja seitsemän heidän yhdeksästä lapsestaan asuvat syrjäisellä farmilla Georgian osavaltiossa. Perhe viihtyy tiiviisti omassa kuplassaan kaukana ympäröivästä maailmasta.
Sarja -
14:55-16:05Hengenvaarallisesti lihava S02E06
Kausi 2, osa 6. Paula alkoi kerätä painoa koettuaan hyväksikäyttöä lapsena. Hänen miehensä tuore kuolema pahensi ongelmaa entisestään. Painon on lähdettävä laskemaan, mutta Paulan tahdonlujuus horjuu.
Sarja -
16:05-17:15Sisarvaimot S07E08
Kausi 7, osa 8. Kody Brownilla on yhteensä 18 lasta neljän vaimonsa kanssa. Sarja seuraa moniavioisen suurperheen elämää. (Sister Wives, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2016)
Sarja -
17:15-19:0590 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen S07E10
Kausi 7, osa 10. Ulkomaalaiset morsiamet ja sulhaset ovat menneet naimisiin ja häämatka on ohi. Osoite on vihdoin sama, mutta edessä on yhä haasteita kahden kulttuurin yhteensovittamisessa.
Sarja -
19:05-20:00Tohtori Paise S01E07
Kausi 1, osa 7. Lääkäri Sandra Lee on dermatologian kirurgi ja hänellä on ollut oma lääkärikeskus Los Angelesissa jo yli 15 vuoden ajan.
Sarja -
20:00-22:0590 päivää morsiamena S10E02
Kausi 10, osa 2. Sarjan pariskunnilla on 90 päivää aikaa tapailla, minkä päätteeksi heidän on joko mentävä naimisiin, tai suhteen ulkomaalainen osapuoli joutuu poistumaan maasta. (90 Day Fiance, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)
Sarja -
22:05-23:05Rakas ulkomailta S01E04
Kausi 1, osa 4. Markin tapaaminen asettaa paikalliset lait ja ikäerot koetukselle. Stanikan toisilla treffeillä on hänelle liikaa yllätyksiä. Kolme kertaa kihloissa ollut Chad on valmis tapaamaan elämänsä rakkauden Kolumbiassa.
Sarja -
23:05-00:0590 päivää morsiamena: Jälkipyykki S10E02
Kausi 10, osa 2. 90 päivää morsiamena -sarjojen aiemmilta kausilta tutut hahmot seuraavat ja ruotivat kotisohvillaan 90 päivää morsiamena: Maailmalla -sarjaa omaan persoonalliseen tyyliinsä.
Sarja
-
-
-
00:00-00:30Simpsonit S30E11
Kausi 30. Jakso 11/23. Ukki saa tietää salaisuuden menneisyydestään. Se vie hänet Texasiin etsimään entistä elämäänsä.
Sarja -
00:30-01:00Simpsonit S30E12
Kausi 30. Jakso 12/23. Lisa löytää ihanteellisen perheen...ja valehtelee omastaan.
Sarja -
01:00-01:55Criminal MInds: Suspect Behavior S01E04
Kausi 1. Jakso 4/13. Cooper tiimeineen matkustaa Chicagoon, missä erittäin taitava tarkka-ampuja tappaa satunnaisia ohikulkijoita.
Sarja -
01:55-02:55Criminal MInds: Suspect Behavior S01E05
Kausi 1. Jakso 5/13. BAU tutkii alkuaikojensa juttua uudelleen, kun he tutkivat yhtä Rossin ja Gideonin vanhoista tapauksista jäljittääkseen tappajan, joka jäi vapaalle jalalle.
Sarja -
02:55-03:50Deep State S01E04
Kausi 1. Jakso 4/8. Max ja Leyla löytävät tietoja, jotka voivat johtaa heidät osaston todellisen tehtävän jäljille. Kotona Maxin Anna-vaimolla on vaikeuksia suojella tyttäriään miehiltä, joille Maxin oletettavasti tekee töitä.
Sarja -
03:50-04:15Miehen puolikkaat S05E01
Kausi 5. Jakso 1. Pelottelua. Jake aloittaa yläkoulun kauhusta kankeana kuultuaan isänsä kiusaamistarinoita. Charlie kärsii oudosta ihottumasta. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
04:15-04:35Miehen puolikkaat S05E02
Kausi 5. Jakso 2. Äidin kavaljeeri. Charlie joutuu viettämään iltaa äitinsä kanssa ja kokee positiivisen yllätyksen. Alan tapailee naista, jonka tunne-elämässä kaikki ei ole hyvin. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
04:35-04:55Miehen puolikkaat S05E03
Kausi 5. Jakso 3. Sokkotreffit. Charlie päätyy treffeille merkittävästi itseään sivistyneemmän naisen kanssa eikä osaa käyttäytyä toivotulla tavalla. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
04:55-05:15Family Guy S19E18
Kausi 19. Jakso 18/20. Kun Lois kannustaa Peteriä lukemaan kirjan, Peter joutuu auto-onnettomuuteen matkalla kirjastoon. Peterin ollessa koomassa hän uneksii tapaavansa menneisyydestään tuttuja, mutta jo kuolleita hahmoja.
Sarja -
05:15-05:40Family Guy S19E19
Kausi 19. jakso 19/20. Hurrikaani pakottaa perheen pysymään motellihuoneessa, joten he kuluttavat aikaa lukemalla hotelliraamattua. Peter alkaa kertoa kolmea Raamatun tarinaa omina versioinaan perheelle.
Sarja -
05:40-06:00Moderni perhe S02E22
Kausi 2. Jakso 22/24. Muuttuvat roolit. Phil ja Claire vaihtavat rooleja katastrofaalisin seuraamuksin. Mitchell joutuu hoivaamaan sairastunutta Cameronia. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
06:00-06:20Moderni perhe S02E23
Kausi 2. Jakso 23/24. Nähdään syksyllä. Perhe juhlii Alexin valmistumista, ja Jay joutuu kohtaamaan turhamaisuuden vaarat. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
06:20-06:40Moderni perhe S02E24
Kausi 2. Jakso 24/24. Hektinen syntymäpäivä. Koko perhe kokoontuu viettämään Jayn syntymäpäivää. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
06:40-07:00Ensisilmäyksellä S01E02
Kausi 1. Osa 2. Bileet. Ted päättää hurmata Robinin olemalla yrittämättä liikaa ja kutsuu tämän bileisiin. Kihlauksen huumassa oleva Lily häiritsee Marshallin esseen kirjoittamista. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
07:00-07:25Simpsonit S30E09
Kausi 30. Jakso 9/23. Lisa lukee Kuin surmaisi satakielen ja havaitsee yhtäläisyyksiä isänsä ja Atticus Finchin välillä.
Sarja -
07:25-07:45Simpsonit S30E10
Kausi 30. Jakso 10/23. Simpsonit yrittävät viettää rentouttavan joulun Floridassa.
Sarja -
07:45-08:05Moderni perhe S03E01
Kausi 3. Jakso 1/24. Perheloma ranchilla. Koko perhe lähtee yhteiselle lomalle, eikä Claire ole alkuunkaan ilahtunut Dylanin läsnäolosta. Mitch pelkää tulevaa muutosta. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
08:05-08:25Moderni perhe S03E02
Kausi 3. Jakso 2/24. Omistushaluinen Lily. Lily ei ole alkuunkaan innostunut mahdollisesta perheenlisäyksestä. Claire haluaa todistaa olevansa oikeassa. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
08:25-08:50Silent Library Suomi S02E18
Kausi 2. Jakso 18/18. Syksyn viimeisessä Silent Library Suomi -jaksossa riittää vauhtia ja vaaraa, kun lumilautailija Eero Ettala ja kumppanit saapuvat kirjastoon sekoilemaan.
Sarja -
08:50-09:15Miehen puolikkaat S04E23
Kausi 4. Jakso 23. Hurmuri Fernando. Kun komea remonttimies hurmaa Charlien lähipiirin naiset, vanha kettu joutuu todistelemaan viehätysvoimaansa kyseenalaisin seuraamuksin. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
09:15-10:10Melkein MENSA S02E06
Kausi 2. Jakso 6/10. Radion Viki ja Köpi ottavat mittaa Eero Ritalasta ja johtamisekspertti Helena Kastikaisesta tietokilpailussa, jossa kysymykset ovat asiallisia ja tehtävät asiattomia.
Sarja -
10:10-10:40Family Guy S19E20
Kausi 19. Jakso 20/20. Kun rehtori Shepherd jää kiinni haukkuessaan Chrisiä koulun sisäradion kautta, Lois hommaa rehtorille potkut. Löydettyään rehtorin kadulta kodittomana, Griffinit kutsuvat hänet vieraakseen.
Sarja -
10:40-11:05Family Guy E01
Osa 1/23. Lottokuume. Griffinien koko elämä mullistuu Peterin voitettua lotossa. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
11:05-11:35Simpsonit S30E11
Kausi 30. Jakso 11/23. Ukki saa tietää salaisuuden menneisyydestään. Se vie hänet Texasiin etsimään entistä elämäänsä.
Sarja -
11:35-12:00Simpsonit S30E12
Kausi 30. Jakso 12/23. Lisa löytää ihanteellisen perheen...ja valehtelee omastaan.
Sarja -
12:00-12:30Tuho-osasto S01E10
Kausi 1. Jakso 10/24. J.D. saa uuden lempinimen Scooter, ja hänen suhteensa hoitaja Carlaan etenee.
Sarja -
12:30-13:00Huutokaupan metsästäjät Suomi S02E11
Kausi 2. Jakso 11/24. Mika ja Morre järjestävät huijauksen. Varastokontti saa huutajat raivon partaalle. Ohjelma perustuu amerikkalaiseen Storage Wars formaattiin. Tuotanto Fremantle.
Sarja -
13:00-13:30Ensisilmäyksellä S01E01
Kausi 1. Osa 1. Mistä kaikki alkoi? On vuosi 2030, ja Ted Mosby alkaa kertoa lapsilleen, kuinka hän aikoinaan tapasi heidän äitinsä. Tapaamme ensi kertaa Tedin, Lilyn, Marshallin, Barneyn ja Robinin. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
13:30-14:00Ensisilmäyksellä S01E02
Kausi 1. Osa 2. Bileet. Ted päättää hurmata Robinin olemalla yrittämättä liikaa ja kutsuu tämän bileisiin. Kihlauksen huumassa oleva Lily häiritsee Marshallin esseen kirjoittamista. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
14:00-14:30Moderni perhe S06E01
Kausi 6. Jakso 1/24. Venähtänyt kuherruskuukausi. Mitchellillä on vaikeuksia kestää Cameronin yltiöpäistä romanttisuutta. Dunphyjen täydellinen kesä päättyy yllättäen. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
14:30-15:00Moderni perhe S06E02
Kausi 6. Jakso 2/24. Ihmiskoe. Alexin vierailu yliopistolla ei suju mutkitta, ja osa perheestä joutuu osalliseksi julmaan ihmiskokeeseen. Phil ahdistuu Glorialle antamastaan lahjasta. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
15:00-16:00Kymppitonni S04E11
Kausi 4, jakso 11/12.
Sarja -
16:00-16:30Tuho-osasto S01E11
Kausi 1. Jakso 11/24. On joulu, ja vaikka J.D. ja muut eivät ole juhlatuulella, Turk hössöttää asiasta.
Sarja -
16:30-17:00Miehen puolikkaat S04E23
Kausi 4. Jakso 23. Hurmuri Fernando. Kun komea remonttimies hurmaa Charlien lähipiirin naiset, vanha kettu joutuu todistelemaan viehätysvoimaansa kyseenalaisin seuraamuksin. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
17:00-17:30Rillit huurussa S04E02
Kausi 4. Jakso 2/24. Kun Sheldon tajuaa, ettei hän elä tarpeeksi kauan ladatakseen tietoisuuttaan robottikehoon, hän yrittää pidentää elinaikaansa.
Sarja -
17:30-18:00Rillit huurussa S04E03
Kausi 4. Jakso 3/24. Pojat ovat huolissaan, kun Sheldon etsii itselleen vaihtoehtoa ihmiskumppanuudelle, sen jälkeen kun hän ja Amy erovat.
Sarja -
18:00-18:30Family Guy E02
Osa 2/23. Myrskyn vangit. Quahogissa riehuu hirmumyrsky, ja Griffinit joutuvat kohtaamaan perhe-elämän autuuden neljän seinän sisällä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
18:30-19:00Family Guy E03
Osa 3/23. Nyrkkeilysäkki Brenda Q. Quagmiren sisko saapuu kaupunkiin poikaystävänsä kanssa, joka osoittautuu todelliseksi ihmishirviöksi. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
19:00-19:30Simpsonit S30E13
Kausi 30. Jakso 13/23. Kun Homer rikkoo lupauksen ja katsoo sarjoja putkeen ilman Margea, tämä on vihaisempi kuin koskaan.
Sarja -
19:30-20:00Simpsonit S30E14
Kausi 30. Jakso 14/23. Podcastissa Hassu-klovni keskustelee kadonneesta elokuvasta, jonka hän teki 80-luvulla.
Sarja -
20:00-20:30Rillit huurussa S04E04
Kausi 4. Jakso 4/24. Howardin nolo salaisuus nousee esiin. Sheldon ja Raj käyvät pienimuotoista sotaa töissä.
Sarja -
20:30-21:00Rillit huurussa S04E05
Kausi 4. Jakso 5/24. Leonard tajuaa olevansa ainoa, jolla ei ole tyttöystävää, kun taas Sheldon haluaa päästä eroon omastaan.
Sarja -
21:00-22:009-1-1 S04E01
Kausi 4. Jakso 1/14. Uusi epänormaali. Vuosi on koetellut kaikkia monin tavoin. Athena palaa töihin, mutta lähipiiriä huolestuttaa, onko hän valmis. Amerikkalainen draamasarja.
Sarja -
22:00-00:30Elokuva: Kunnian puolesta
Men of Honor, USA, 2000. O: George Tillman Jr. P: Cuba Gooding Jr., Robert De Niro. Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Carl Brashear pyrkii ensimmäiseksi mustaksi sukeltajaksi merivoimiin.
Elokuva
-
-
-
Kausi 7, 13/17. Hyvästit hirviöhinkeille. Alaston golffari hakee apua rasvaimujen jättämiin jälkiin, ja hirviöhinkkejään häpeävä äiti kaipaa normaalia rintavarustusta. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.
Sarja -
Kausi 1, 1/3. Kamppailu biologiaa vastaan. Joe Proietto auttaa paino-ongelmaisia laihtumaan. Hänen mukaansa lihomisen syyt ovat geeneissä, joten pelkällä tahdonvoimalla ei tuloksia saavuteta. Australialainen dokumenttisarja.
Sarja -
01:50-02:45Imetän miestäni
Katsaus tabuna pidettyyn aikuisimetykseen sekä yhä kasvavaan vaihtoehtokulttuuriin, jossa osa naisista imettää miehiään ja osa taas haluaa saada siivun tuottoisasta maitopornobisneksestä. (u)
-
Kausi 12, 51/80. Koti Orihuelasta. Gary ja Janet ovat myyneet kotinsa ja haluavat muuttaa pian Espanjaan. Enää pitää löytää sopiva koti. Brittiläinen lifestyleohjelma. (u)
Sarja -
Kausi 2, 5/8. Varjomaailma, osa 1. Hamilton joutuu säntäämään töihin kesken kihlajaisten, vaikka haluaisi elää tavallista elämää. Tärkeää tutkimustietoa on joutumassa vääriin käsiin. Ruotsalainen trillerisarja. (u)
Sarja -
04:35-06:00MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
06:00-06:30MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
06:30-07:30Unelma-asunto auringon alta S11E82
Kausi 11, 82/89. Järki ja tunteet Almeriassa. Varttuneemmalla iällä rakkauden löytäneet Sonia ja David etsivät Espanjan Almeriasta loma-asuntoa ja tulevaa eläkepäivien kotia. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
Oton oivallus. Otto uskoo keksineensä keinon Valentinan valloittamiseen. Nicole alkaa pohtia, uskaltaisiko hän sittenkin toteuttaa unelmansa. Yvonne keksii tekosyitä salatakseen ongelmansa Erikiltä. (u)
Sarja -
Kausi 12, 52/80. Koti Mallorcalta. Amanda ja Gary aikovat muuttaa kolmen koiransa kanssa Mallorcalle asumaan. Haussa on perinteinen mallorcalainen koti. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 5, 1/8. Poltettua puuta. Tinan ja Shanen kodissa yhdistyvät Tinan chileläiset juuret, edesmenneiden perheenjäsenten muisto, tanskalainen design ja japanilaiset rakennusperinteet. Uusiseelantilainen rakentamisen ohjelma.
Sarja -
Kausi 7, 8/10. Eettistä ja ekologista. Veeran ja Antonin keittiössä kokataan luontoa kunnioittaen. Lapset eivät kuitenkaan nauti vanhempiensa tekemistä ruuista. Kape yrittää ratkoa nirsoiluongelmia.
Sarja -
Etelän lämpöön. Dan puhuu Noahia ja Ameliaa ympäri lähtemään maasta. Will yrittää sovitella Dawnin kanssa. Liv kertoo Sandralle, ettei halua muuttaa ulkomaille.
Sarja -
12:30-13:30Super Deals
-
Kausi 4, 9/17. Ulkoilmaperheen lomamökki. Luonnossa viihtyvä yrittäjäperhe etsii Washingtonin osavaltion luoteisosasta lomamökkiä, jossa olisi säilytystilaa harrastusvarusteille. Yhdysvaltalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 16, 12/12 Mitä heille kuuluu? Maajussit kokoontuvat Vapun johdolla kertaamaan kautta ja saamme kuulla mitä farmiviikon jälkeen tapahtui.
Sarja -
Kausi 13, 94/120. Albufeira aatoksissa. Rita ja Steve etsivät Portugalin etelärannikon tutuista maisemista loma-asuntoa. Toivelista on pitkä, ja Ritalla on erityinen syy unelman toteuttamiseen.
Sarja -
Liebling, rakastettuni. Michael ja Helene ovat murheissaan siitä, että Cafe Liebling aiotaan muuttaa pelihalliksi. Nicole miettii, pitäisikö hänen sittenkin toteuttaa unelmansa ja ryhtyä kahvilanpitäjäksi.
Sarja -
Kausi 4, 8/8. Moduulitalo maisemassa. Kuvataiteilija ja psykologi aikovat rakentaa talon kesämökkitontilleen. Miten onnistuu rakentaminen hankalan tien päässä olevalle tontille? Uusiseelantilainen rakentamisen ohjelma.
Sarja -
Kausi 2, 8/11 Uniikki huvila. Saaran ja Villen talounelman suunnittelee Oodi-kirjastosta tunnettu ALA-arkkitehdit. Persoonallinen talo on haasteellisten teknisten ratkaisujen vuoksi myös työläs rakentaa.
Sarja -
Kausi 13, 97/120. Koiralomaa. Jane ja Martin ovat matkoillaan ihastuneet Algarveen ja etsivät unelmien loma-asuntoa itselleen ja Bailey-koiralle. Tilaa tarvitaan myös jälkikasvun vierailuille.
Sarja -
Kausi 21, 5/10. Nousussa oleva poliitikko tönäistään bussin alle. Syyttäjä pohtii, onko vastuu vain tönäisijän, vai myös poliitikon mustamaalausta harrastaneen tahon. Onko sananvapaudella rajansa?
Sarja -
Kausi 1, 4/8. Salakuljetus. Sameli ottaa keikan Staggelta ja Sara päättää auttaa häntä. Rouku paljastaa poliisille Ahmojen suunnitelman. Hän on päättänyt tuhota poikansa.
Sarja -
Kausi 1, 4/8. Kultasuoni. Uusi kryptovaluutta on saanut kaupungin sekaisin. Katja epäilee sen liittyvän Tolosen murhaan.
Sarja -
Kausi 21, 4/10. Perheoikeuden tuomari löytyy murhattuna, ja Bernard ja Cosgrove tutkivat tämän tyytymättömyyttä aiheuttaneita päätöksiä. Ongelmien edessä Sam ottaa ohjat omiin käsiinsä. Yhdysvaltalainen rikossarja. (u)
Sarja
-
-
-
Kausi 17. Jakso 16/39. Käänteinen Pandora. Nyt paljastuu, kuka joutuu lähtemään. Rikkellä on silti vielä asiaa. Myöhemmin pidetään käänteinen Pandora, jossa paljastetaan kysyjien nimet. Eräs pari setvii illalla välejään. Tanskalainen sarja. (30')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 10/11. Bhutan kutsuu. Derrick matkustaa kauas Bhutaniin Jamien eläinhoitolaan, missä huonokuntoinen Yusi-hevonen kaipaa kipeästi apua. Lisäksi sinne rakennetaan kokonainen proteesilabra. Amerikkalainen lemmikkiohjelma. (26')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/8. Tällä viikolla morsiamet suuntaavat maistelemaan hääkakkuja ja Katariina päättää ottaa makutuomariksi yhden sulhasehdokkaista. Mimi haluaa tavata Renen ja vaatia vastauksia päättyneelle tapailusuhteelle. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 5/15. Taisteluareena. Peli kovenee entisestään ja vaaan lisäksi kisaa käydään toden teolla ison haastetehtävän muodossa. Tunteet kuumenevat, eikä tapaturmiltakaan vältytä. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 5/8. Kauhujen kautta kohti herkkyyttä. Traumasensitiivistä työtä tekevän taiteilija Kati Keskihannun ja holistisen hyvinvoinnin sekä hius- ja kauneusalan yrittäjän Heidi Kytön tiet kohtaavat merkittävällä tavalla vaihtoviikon aikana. Viikon lopussa mikään ei ole kuten ennen ja vaihtoparit palaavat koteihinsa monia tärkeitä kokemuksia rikkaampina. Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 6/8. Erotatko laulajan huijareista?. Mysteerilaulajissa nautitaan jälleen vaihtelevan tasoisista lauluesityksistä ja metsästetään kymppitonnin rahapottia. Heikki Paasonen on ohjelman ruorissa ja paneelissa nähdään totutusti Miitta Sorvali ja Robin Packalen sekä heidän kanssaan tänään Juuso Mäkilähde, Erika Vikman ja artistivieras Ressu Redford. Kotimainen musiikkiohjelma. (64')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 10/10. Omaa tilaa ullakolta. Helsingin Pakilassa sijaitsevan rivitalokodin 50m2 ullakko on tavaroiden hautausmaa. Saadaanko sinne pakopaikka vanhemmille vai pitääkö unohtaa haaveet hiljaisuudesta ja muuttaa isompaan? Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 8/8. Autotalliaatteita. Nuoripari Albert ja Sharnee ovat ostaneet ensiasunnon, mutta Sharnee ei olekaan siihen enää tyytyväinen. Hilary kaataa seiniä, ja David etsii parille uutta taloa autotallin kera. Nyt palataan katsomaan, mitä kuvausten päätyttyä todella tapahtui. Kanadalainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 14. Jakso 24/36. Banaani pakoputkeen. Raggarimimmi saa tarjota koskemattomuuden yhdelle tytölle. Neuvotteluista ei ole tulla mitään, koska koskemattomuus ei tunnu kelpaavan liittolaisille. (42')
Sarja -
20:00-21:00NCIS Los Angeles S13E15
Kausi 13. Jakso 15/22. Väärät syylliset. Poliisi pysäyttää Roundtreen ja hänen siskonsa ja syyllistyy etniseen profilointiin. Koko tiimi tukee Roundtreeta tapauksen selvittelyssä. He tutkivat myös asevaraston laiturin rakentamista seuranneen valokuvaajan murhaa. Amerikkalainen draamasarja. (40')
Sarja -
21:00-23:05Elokuva: Kourallinen dollareita
(A Fistful of Dollars 1964). Lännenelokuvassa tuntematon asesankari (Clint Eastwood) saapuu Ennio Morriconen legendaarisen musiikin tahtiin Meksikon ja Yhdysvaltojen rajaseudulla sijaitsevaan pikkukaupunkiin, jota hallitsee kaksi kilpailevaa rosvojoukkoa. Pääosissa: Clint Eastwood, Marianne Koch, Gian Maria Volonté, Wolfgang Lukschy, Sieghardt Rupp. Ohjaaja: Sergio Leone. (95')
Elokuva -
23:05-00:00NCIS Los Angeles S13E14
Kausi 13. Jakso 14/22. Pandoran lipas. NCIS-tiimi tutkii taidevaraston ryöstöä. Oliko ryöstö sattumaa, vai liittyykö siihen Callenin vihollinen Katya Miranova, jolla on varasto tiloissa? Kensi ja Deeks tapaavat Rosan sosiaalityöntekijän. Amerikkalainen draamasarja. (40')
Sarja
-
-
-
23:00-00:05Tavallinen murhaaja S06E10
Kausi 6, osa 10. Entä jos mukava naapuri tai tuttava onkin suljettujen ovien takana kylmäverinen murhaaja?
Sarja -
00:05-01:10Naked Attraction UK: Best Naughty Bits S01E03
Kausi 1, osa 3. Ikimuistoisimmat hetket huippusuositusta ja rohkeasta deittisarjasta, joka alkaa sillä, kuinka hyvät treffit voivat päättyä - alastomuudella.
Sarja -
01:10-02:20Maria Elena ja kuumimmat rikostapaukset S01E05
Kausi 1, osa 5. Tutkiva toimittaja Maria Elena Salinas pureutuu sarjassa paljon julkisuutta saaneisiin rikostapauksiin uusia todisteita ja näkökulmia etsien.
Sarja -
02:20-03:25Murder Calls S01E04
Kausi 1, osa 4. Rikossarja kietoutuu tosielämän 911-hätäpuhelujen ympärille. Tutkijoiden on pääteltävä selkäpiitä karmivasta sisällöstä, mitä linjan toisessa päässä todella tapahtui.
Sarja -
03:25-04:25Kova laki: Erikoisyksikkö S22E07
Kausi 22, osa 7. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2020)
Sarja -
04:25-05:25Kuolemansyyntutkija S01E05
Kausi 1, osa 5. Sarja pureutuu murhatutkimusten maailmaan kaiken kokeneen oikeuslääkäri Graham Hetrickin näkökulmasta. (Coroner: I Speak for the Dead, The, Rikostarina, Yhdysvallat, 2016)
Sarja -
05:25-05:58Treffit helvetistä S01E02
Kausi 1, osa 2. Romanttiset unelmatreffit muuttuvat täysin yllättäen karmivaksi painajaiseksi tositapahtumiin perustuvassa sarjassa.
Sarja -
06:05-06:30Asunnon metsästäjät maailmalla S172E04
Kausi 172, osa 4. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
Sarja -
06:30-06:55Asunnon metsästäjät maailmalla S172E02
Kausi 172, osa 2. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
Sarja -
06:55-07:15Saarielämää S19E03
Kausi 19, osa 3. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonomistajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
07:15-07:40Saarielämää S19E04
Kausi 19, osa 4. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonomistajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
07:40-08:25Remonttipainajainen VIP S02E03
Kausi 2, osa 3. Painin kolminkertainen maailmanmestari Frank Anderson perheineen asuu melkoisen ahtaasti.
Sarja -
08:25-09:10Kotikulmat kuntoon S05E01
Kausi 5, osa 1. Karen E. Laine ja hänen tyttärensä Mina Starsiak ovat remontoineet yhdessä liki 20 ränsistynyttä taloa keskustan tuntumassa sijaitsevalla asuinalueellaan Fountain Squarella Indianapoliksessa.
Sarja -
09:10-10:20Apua, mikä tauti! S02E06
Kausi 2, osa 6. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.
Sarja -
10:20-12:15Elokuva: Open By Christmas
Nicky löytää avaamattoman joulukortin, joka on lukion salaiselta ihailijalta. Hän alkaa etsimään parhaan ystävänsä Simonen kanssa nimetöntä kirjoittajaa, löytääkseen ja kiittääkseen häntä. 84 min. Ohjaus: David Weaver.
Elokuva -
12:15-14:10Elokuva: Hanukkah on Rye
Mollyn ja Jacobin tuore romanssinsa joutuu koetukselle, kun he huomaavat olevansa kilpailevia kauppojen omistajia. Pystyykö hanukka-ihme pitämään heidät yhdessä? 85 min. Ohjaus: Peter DeLuise.
Elokuva -
14:10-14:35Saarielämää S19E05
Kausi 19, osa 5. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonomistajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
14:35-15:10Saarielämää S19E06
Kausi 19, osa 6. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonomistajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
15:10-16:15Kotikulmat kuntoon S04E14
Kausi 4, osa 14. Karen E. Laine ja hänen tyttärensä Mina Starsiak ovat remontoineet yhdessä liki 20 ränsistynyttä taloa keskustan tuntumassa sijaitsevalla asuinalueellaan Fountain Squarella Indianapoliksessa.
Sarja -
16:15-17:20Kalliovuorten eläinlääkäri S07E06
Kausi 7, osa 6. Dr. Jeff yrittää saada diagnoosin koiran mysteerisairaudelle. Veteraaniteknikko Hectorin tytär saa tehtäväkseen hoitaa emoa ja seitsemää pentua. Dr.
Sarja -
17:20-18:20Kova laki: Erikoisyksikkö S22E07
Kausi 22, osa 7. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2020)
Sarja -
18:20-20:00Elokuva: Christmas in Harmony
Harmony on työttömäksi jäänyt musiikkituottaja. Hän matkustaa jouluksi kotiin Pohjois-Carolinaan ja hänet narrataan mukaan ohjaamaan kirkon kuoroa, exänsä rinnalle. Jouluaattoon mennessä tunteet alkavat lämpenemään.
Elokuva -
20:00-22:00Elokuva: Christmas Tree Lane
Musiikkikaupan omistaja Meg saa tietää, että hänen katu on määrä purkaa ja päättää pelastaa sen. Mutta hän huomaa, että mies, johon hän on ihastunut, työskentelee vastapuolella. 84 min. Ohjaus: Steven R. Monroe.
Elokuva -
22:00-23:00Kova laki: Erikoisyksikkö S22E08
Kausi 22, osa 8. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2020)
Sarja -
23:00-00:05Tavallinen murhaaja S07E01
Kausi 7, osa 1. Entä jos mukava naapuri tai tuttava onkin suljettujen ovien takana kylmäverinen murhaaja? Sarja käy läpi tunnettuja tosielämän rikostapauksia, joissa syyllinen oli ulospäin kuin kuka tahansa tavallinen tallaaja.
Sarja
-
-
-
23:00-00:05Espanjan rannikkovartiosto
Kamerat valvovat rannikkoa ja hälyttävät rannikkovartioston toimeen, kun tunnettu huumeiden salakuljettaja vaikuttaa palanneen toimiin Cadizin lähellä.
-
00:05-01:05Alaskan lentopelastajat
Tappava taivas. Dokumenttisarjassa seurataan Alaskan lentopelastajien ryhmää, kun he selvittävät erilaisia vaativia tehtäviä äärimmäisissä olosuhteissa. National Geographic Channel.
-
01:05-02:05Ihmeelliset superautot
Englantilainen autonvalmistaja Lotus haluaa päästä takaisin kärkeen ja haastaa vakiintuneet urheiluautoyritykset esittelemällä Ison-Britannian ensimmäisen 2 miljoonan punnan arvoisen 2 000 hevosvoiman täyssähköisen
-
02:05-03:05Autojen ensiapu
Tim ja Fuzz matkaavat Southendiin kunnostaakseen poikkeuksellisesti rämän vuoden 1978 JCB:n. Kone on entisen puusepän, Kevin, joka on hiljan saanut kaksi sydänkohtausta.
-
03:05-03:50Lentoturmatutkinta
JFK juniorin kuolema. John F. Kennedyn poika katosi lentokoneensa mukana vuonna 1999. Koneen hylky löytyi nopeasti, mutta mikä aiheutti turman?
-
03:50-04:10Food Factory USA
Tässä Food Factory USA -jaksossa: Chi Chin herkullisen salsa verden kysyntään vastaaminen vaatii kokonaisen vuoren jalapenoja. Tyydytä makeanhimosi käsintehdyillä pekaanipähkinäkonvehdeilla Savannahista.
-
04:10-04:30Food Factory USA
Tässä orgaanisessa Food Factory USA -jaksossa: Katso, miltä näyttävät jopa 25 metriä pitkät Fig Newton -luomukeksit ja mikä tekee kausiluonteisesta, viljellystä ja Wisconsinin luomuvoista erityistä.
-
04:30-05:15Saari ilman lakeja
Kun talvi lähestyy, Port Protectionin asukkaat ryhtyvät täyttämään ruokakomeroitaan. Curly vie Juniorin kauden ensimmäiselle ankkametsälle ja kohtaa lauman huippusaalistajia. Matt auttaa isäänsä täydentämään romukasaa aarteilla.
-
05:15-05:59Pohjoisen valtatien pelastajat
Kun talvi iskee Norjan vuoristosoliin, tiet muuttuvat vaarallisiksi. Sen tähden maassa on monia rohkeita pelastustyöntekijöitä, jotka tekevät töitä ympäri vuorokauden pitäen tiet avoimina ja turvallisina.
-
06:00-06:45Pohjoisen valtatien pelastajat
Katastrofi on usein tuloksena, kun ulkomaalaiset kuljettajat yrittävät ajaa Norjan talviteillä. Thord suuntaa auttamaan avuntarvitsijaa. Kuljettaja ei asentanut lumiketjuja oikein ja jäi vaaralliseen mutkaan.
-
06:45-07:30Meret ilman vettä
Atlantalainen taiteilija saa kuulla, että hänen esi-isänsä pakeni orjuudesta vuoden 1812 sodassa ja liittyi brittien armeijaan, jotka polttivat Valkoisen talon.
-
07:30-08:15Alaskan lentopelastajat
Rikollinen kyydissä. Viimeiseksi rajaksi nimetyn osavaltion lentäjien on tartuttava työhön kuin työhön. Yksi asia on varma vaara ei ole koskaan kaukana. National Geographic Channel.
-
08:15-09:00Egyptin kadonneet aarteet
Tässä jaksossa arkeologit etsivät Egyptin salaperäisintä kuningatarta, Nefertitiä. Tutkimme maanalaisten hautojen labyrinttiä löytääksemme hänen viimeisen lepopaikkansa.
-
09:00-10:00Autojen ensiapu
Tim ja Fuzz ovat kunnostavat Benin Renault 5 GT Turboa. Saadaanko Benin unelma-auto takaisin tien päälle?
-
10:00-11:00Tabu
Onko rikollisilla oikeus inhimillisiin nautintoihin, joista heidän uhrinsa jäävät paitsi? Vankilarakkaus herättää moraalisia ja käytännön pulmia. Taboo, National Geographic.
-
11:00-12:00Hauskimmat eläinvideot
Kultainen noutaja näyttää koristaitonsa, valas työntää SUP-lautaa, utelias gepardi kiipeää safariauton päälle, ovela hiiri laukaisee ansan kynällä, beaglejen ryntäys, kana soittaa musiikkia, kymmenen parasta eläinten
-
12:00-13:00Lentoturmatutkinta
Ohjaamovika. Crossairin kone lähestyy Zürichiä, jossa lumi huonontaa näkyvyyttä. Kone katkoo puiden latvoja, putoaa maahan, ja aiheuttaa 24 matkustajan kuoleman.
-
13:00-14:00Lentoturmatutkinta
Heathrow'n arvoitus. Vain lentäjän nopea toiminta pysäytti suuronnettomuuden, kun kone putosi Heathrow'n kentälle. Miksi koneen moottorit sammuivat?
-
14:00-15:00Tonnikalan saalistajat: Outer Banks
Kun lämpötilat nousevat ja tusinoittain aluksia on kalassa, kiintiö alkaa kutistua. Kapteeni Tyler McLaughlingilla oli vaikea kauden alku ja nyt aika päästä peliin mukaan on loppumassa.
-
15:00-16:00Running Wild With Bear Grylls: The Challenge
Bradley Cooper liittyy Bearin matkaan seikkailulle läpi Wyoming Basinin karujen kanjonien.
-
16:00-17:00Hampurin satama
Hampurin satama on Saksan tärkein tuonti- ja vientikeskus, joten salakuljettajat yrittävät hyötyä siitä kuljettaakseen huumeita, aseita ja piraattituotteita.
-
17:00-18:00Superautojen rakentajat
Shane ja Dan yrittävät rakentaa drag race -Jaguarin yhden maailman tunnetuimman lentokoneen, Supermarine Spitfiren, rinnalle.
-
18:00-19:00Auringonpalvojien jälijillä
Muinaiset piilottivat uskomattomat tietonsa astronomiasta temppeleihinsä ja palatseihinsa, jotka on rakennettu auringon ja kuun mukaan kaikkialla maailmassa.
-
19:00-20:00Mayojen kadonneet aarteet
Uusi aarrekartta auttaa Albertia löytämään kadonneita pyramideja muinaisessa El Palmarin kaupungissa.
-
20:00-21:00Lentoturmatutkinta
Murha taivaalla. Tutkijat selvittävät totuuden tunnetuimmista lento-onnettomuuksista todistajalausuntojen, erikoistehosteiden ja uudelleenlavastusten kautta.
-
21:00-22:00Pohjoisen valtatien pelastajat
Pitkinä pimeinä talviöinä pohjoisten valtateiden sankareilla ei ole aikaa nukkua.
-
22:00-23:00Mahdotonta rakentamassa
Daniel auttaa sekä Itävallassa että Italiassa tiimejä kaivamaan ja räjäyttämään maata, jotta eräs maailman pisimmistä maanalaisista rautateistä valmistuu.
-
23:00-00:00Ihmeelliset superautot
Kroatialainen tulokas pyrkii muuttamaan sähköautoalaa ensimmäisellä hyperautollaan. Mate Rimac tuottaa 1 914 hevosvoiman ja 2 miljoonan dollarin auton nimeltä Nevera.
-
-
-
00:00-00:30Christian World News
Esitetty Yhdysvalloissa 3.11.2023.
-
00:30-01:00Love Israel - Baruch Korman
Matteus 8. Osa 1/3.
-
01:00-01:30Jerusalem studio
Israel sodassa. Kertomuksia 7.10. verilöylystä. Kun Israelin ja Hamasin välinen sota on kestänyt kuukauden, maailman huomio keskittyy suhteettoman paljon Gazan ristituleen joutuneiden palestiinalaisten ahdinkoon.
-
01:30-01:50Jeesus - Kuningaskunta ilman rajoja
Jeesus nousee taivaaseen. Jeesus jättää viimeisen ohjeensa apostoleilleen.
-
01:50-02:10Tosi on
Sinun parhaaksesi. Kun vaikeudet elämässäsi kestävät pitkään, on vaikea nähdä niissä mitään hyvää. Jumala kuitenkin toimii vaikeidenkin asioiden kautta sinun parhaaksesi. Jumalan käsissä vaikeudet muuttuvat voitoiksi.
-
02:10-02:15Jukan laulut
Syliin paimenen.
-
02:15-02:25Jippii -lasten raamattukoulu
Maailman kiinnostavin kirja. Jippii - lasten raamattukoulu alkaa! Tule mukaan Tessan, Seelan ja Nooan kanssa tutustumaan maailman mahtavimpaan kirjaan.
-
02:30-03:00Herätyksen läpimurto
Elämän haasteiden yläpuolelle. Pastori Hermes tuo erityisen viestin niille, jotka kohtaavat kovia haasteita elämässään.
-
03:00-04:30Rukouksen voima
Mika ja Mirkka Jantunen. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
-
04:30-04:55Israel-raportti Euroopan parlamentista
Israel sodassa. Mitä seurauksia on Hamasin hyökkäyksestä Israeliin? Oliko Iranilla sormensa pelissä?
-
04:55-05:00Mia Joki
Rauhaa pyhä maa. Öljymäellä, Jerusalemin kaupungin yläpuolella, sain laulaa Rauhaa pyhä maa.
-
05:00-05:15TV7 Israel News
-
05:15-05:30Voimaa Sanasta
Kahden valtakunnan kansalaisena, osa 1/4. Petri Välimäki käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.
-
05:30-05:45Bible Project
Uuden testamentin yleisesittely. Mikä on Uusi testamentti? Mitä se sisältää? Entä ketkä kirjoittivat sen? Uusi testamentti. Osa 1/32.
-
05:45-05:55Signaali sydämiin
Rukouspäivä entisten muslimien puolesta. 18. marraskuuta vietetään maailmanlaajuista rukouspäivää entisten muslimien puolesta ja heidän kanssaan.
-
05:55-06:00Täyskäännös
Nicklaksen tarina. Nicklas kertoo siitä, miten peliriippuvainen sai avun Jumalalta.
-
06:00-06:30Come Home
-
06:30-07:00Passion for Jesus
Viisas ja erinomainen Jumalan silmissä 1/2. Jaksossa tarkastellaan niitä asioita, mitä uskon kaidalla tiellä tulee ottaa huomioon, niin että olemme kuuliaisia Jumalan sanalle ja Jeesuksen opetukselle.
-
07:00-07:30Pyhä Henki tänään
Petollinen raskas liitto monille yhden vuosiviikon ajaksi. Kuilu tempauksen ja liiton alkamisen välillä. Profeettakoulutus, osa 7/14.
-
07:30-08:00Maailman tärkein tehtävä
Hyvän paimenen askelissa. Jeesuksen todistaja ja evankelista on eksyneiden ja syntisten ystävä.
-
08:00-08:30Christian World News
Esitetty Yhdysvalloissa 3.11.2023.
-
08:30-09:00Love Israel - Baruch Korman
Matteus 8. Osa 1/3.
-
09:00-09:30Jerusalem studio
Israel sodassa. Kertomuksia 7.10. verilöylystä. Kun Israelin ja Hamasin välinen sota on kestänyt kuukauden, maailman huomio keskittyy suhteettoman paljon Gazan ristituleen joutuneiden palestiinalaisten ahdinkoon.
-
09:30-09:50Jeesus - Kuningaskunta ilman rajoja
Jeesus nousee taivaaseen. Jeesus jättää viimeisen ohjeensa apostoleilleen.
-
09:50-10:10Tosi on
Sinun parhaaksesi. Kun vaikeudet elämässäsi kestävät pitkään, on vaikea nähdä niissä mitään hyvää. Jumala kuitenkin toimii vaikeidenkin asioiden kautta sinun parhaaksesi. Jumalan käsissä vaikeudet muuttuvat voitoiksi.
-
10:10-10:15Jukan laulut
Syliin paimenen.
-
10:15-10:25Jippii -lasten raamattukoulu
Maailman kiinnostavin kirja. Jippii - lasten raamattukoulu alkaa! Tule mukaan Tessan, Seelan ja Nooan kanssa tutustumaan maailman mahtavimpaan kirjaan.
-
10:30-11:00Herätyksen läpimurto
Elämän haasteiden yläpuolelle. Pastori Hermes tuo erityisen viestin niille, jotka kohtaavat kovia haasteita elämässään.
-
11:00-12:30Rukouksen voima
Mika ja Mirkka Jantunen. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
-
12:30-12:55Israel-raportti Euroopan parlamentista
Israel sodassa. Mitä seurauksia on Hamasin hyökkäyksestä Israeliin? Oliko Iranilla sormensa pelissä?
-
12:55-13:00Mia Joki
Rauhaa pyhä maa. Öljymäellä, Jerusalemin kaupungin yläpuolella, sain laulaa Rauhaa pyhä maa.
-
13:00-13:15TV7 Israel News
-
13:15-13:30Voimaa Sanasta
Kahden valtakunnan kansalaisena, osa 1/4. Petri Välimäki käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.
-
13:30-13:45Bible Project
Uuden testamentin yleisesittely. Mikä on Uusi testamentti? Mitä se sisältää? Entä ketkä kirjoittivat sen? Uusi testamentti. Osa 1/32.
-
13:45-13:55Signaali sydämiin
Rukouspäivä entisten muslimien puolesta. 18. marraskuuta vietetään maailmanlaajuista rukouspäivää entisten muslimien puolesta ja heidän kanssaan.
-
13:55-14:00Täyskäännös
Nicklaksen tarina. Nicklas kertoo siitä, miten peliriippuvainen sai avun Jumalalta.
-
14:00-14:30Come Home
-
14:30-15:00Passion for Jesus
Viisas ja erinomainen Jumalan silmissä 1/2. Jaksossa tarkastellaan niitä asioita, mitä uskon kaidalla tiellä tulee ottaa huomioon, niin että olemme kuuliaisia Jumalan sanalle ja Jeesuksen opetukselle.
-
15:00-15:30Pyhä Henki tänään
Petollinen raskas liitto monille yhden vuosiviikon ajaksi. Kuilu tempauksen ja liiton alkamisen välillä. Profeettakoulutus, osa 7/14.
-
15:30-16:00Maailman tärkein tehtävä
Hyvän paimenen askelissa. Jeesuksen todistaja ja evankelista on eksyneiden ja syntisten ystävä.
-
16:00-16:30Christian World News
Esitetty Yhdysvalloissa 3.11.2023.
-
16:30-17:00Love Israel - Baruch Korman
Matteus 8. Osa 1/3.
-
17:00-17:30Uskosta totta
Kaipaatko ihmeitä?. Raamatussa Jumala näytti voimansa ihmeen kautta monessa kohtaa. Entä tänään, pitäisikö uskovan elämässä näkyä ihmeitä? Mikä on ihmeiden tarkoitus, voinko omalla uskollani lisätä ihmeiden määrää?
-
17:30-18:00Klubi 700
-
18:00-18:30Raamatun kertomuksia
Joosef Egyptissä. Kateelliset veljet myyvät nuoren Joosefin orjaksi Egyptiin. Vankeudessakaan Joosef ei hylkää Jumalan oppeja.
-
18:30-18:45Evoluutio, luominen ja tiede
Evoluutio - tuholaiset ja torjunta-aineet.
-
18:45-18:55Arkin rakentajat
Jippii.
-
18:55-19:00Pelastusrukous
Jouni.
-
19:00-19:30Herätysliikehdintä
Anssi ja Riitta Rönnqvist. Osa 2/2.
-
19:30-20:00Puhalla Jumalan tuuli
Herätyksiä Indonesiassa sanoma koko maailmalle!. Indonesian herätykset ovat herätyshuuto koko maailmalle. Sairaiden joukkoparantumiset ja kuolleiden heräämiset ja evankelioimistiimit.
-
20:00-20:30Jumala puhuu
Parantumisen suorat sanat. Kiemuraiset ajatusratani suoristuvat Hänen selkeiden ja suorien sanojen edessä.
-
20:30-21:00Jerusalem studio
Israel sodassa. Geostrateginen analyysi. Iranin uhka.
-
21:00-21:15TV7 Israel News
-
21:15-21:30Voimaa Sanasta
Kahden valtakunnan kansalaisena, osa 2/4. Petri Välimäki käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.
-
21:30-22:00Gospel First - Evankeliumi ensin
Voitokas elämä. Voitokas hengellinen elämä voi näyttää maailman mittareilla hullutukselta. Ennalta valmistetut hyvät teot tuovat elämään tarkoituksen.
-
22:00-22:20Armon kalliolla
Lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Roomalaiskirje 10:1- 4.
-
22:20-22:30Raamattu puhuu sinulle
Psalmit 102-104.
-
22:30-23:20Jumalanpalvelus
Isänpäivänä New Hope Mission Church. Hämeenlinnassa puhujina olivat Wille Nummikoski ja Riku Rinne.
-
23:20-23:30Kohtasin Messiaani
Iranin juutalainen pyysi Jeesusta parantamaan poikansa. Eikä hän voi enää vaieta.
-
23:30-00:00Pastori Tommy Liljan seurassa
Maasai-sotureiden tavoittaminen Jeesukselle.
-
-
-
00:00-00:30Derek Prince
Bruden gör sig redo 2/2. Derek Prince intervjuar Gary Bergle och Michael Kilgore om deras familjer samt undervisar om vilka konkreta goda gärningar som kan utgöra brudens klänning inför Lammets bröllop.
-
00:30-01:00Parförhållande
Hemlighetsmakeriet nära orsaka skilsmässa. Husbygget ansträngde Pias och Renes ekonomi. Rene förmådde ändå inte berätta om bristen på pengar för sin fru. Hemlighetsmakeriet var nära att ta död på det romantiska förhållandet.
-
01:00-01:30Koranen eller Bibeln?
Del 16.
-
01:30-02:00John Fenn - Från korset till uppståndelselivet
Att leva i en mirakelsfär. Människor som insett uppståndelsens betydelse ser vad Gud vill göra och förtröstar på Hans omsorg och ledning.
-
02:00-03:00Tillsammans ber vi LIVE
Helande från sjukdom. Programledare: Emanuel Norén med Simon Ådahl och Celebre Binwa Vi ber om helande från sjukdom samt för dina behov SKICKA BÖNEÄMNEN TILL: forbon@himlentv7.se, Messenger eller helt anonymt via www.
-
03:00-03:15TV7 Israelnyheter
13 november.
-
03:15-04:00Tillsammans ber vi LIVE fortsätter
-
04:00-04:30Lovsångens språk
Ari-Pekka och Erika Niemelä. Ari-Pekka Niemelä och hans fru Erika lever ett liv där de lovsjunger Gud tillsammans med sina tre barn. Vad betyder lovsången för familjen?
-
04:30-05:00Salaam Aleikum
Jesus - Gud och människa. Vad bevisar att Jesus var en större profet än Moses och var den i skriften utlovade Messias? Rabbi Jason intervjuas av den tidigare muslimen Yasser Andraus, som kommit till tro.
-
05:00-05:30Upptäcktsfärd i Guds Ord
Profeter och profetior. Rory Kaye talar om hur vi kan verka i Guds vishet.
-
05:30-06:00Kungadömets vind
Tillbaka till apostolisk tid. Många kristna återvänder till kristendomens bibliska rötter. De ställs snabbt inför frågan som var bekant för urkyrkan hur ska Jesustroende förhålla sig till Mose lag?
-
06:00-06:30Derek Prince
Bruden gör sig redo 2/2. Derek Prince intervjuar Gary Bergle och Michael Kilgore om deras familjer samt undervisar om vilka konkreta goda gärningar som kan utgöra brudens klänning inför Lammets bröllop.
-
06:30-07:00Parförhållande
Hemlighetsmakeriet nära orsaka skilsmässa. Husbygget ansträngde Pias och Renes ekonomi. Rene förmådde ändå inte berätta om bristen på pengar för sin fru. Hemlighetsmakeriet var nära att ta död på det romantiska förhållandet.
-
07:00-07:30Koranen eller Bibeln?
Del 16.
-
07:30-08:00John Fenn - Från korset till uppståndelselivet
Att leva i en mirakelsfär. Människor som insett uppståndelsens betydelse ser vad Gud vill göra och förtröstar på Hans omsorg och ledning.
-
08:00-09:00Tillsammans ber vi LIVE
Helande från sjukdom. Programledare: Emanuel Norén med Simon Ådahl och Celebre Binwa Vi ber om helande från sjukdom samt för dina behov SKICKA BÖNEÄMNEN TILL: forbon@himlentv7.se, Messenger eller helt anonymt via www.
-
09:00-09:15TV7 Israelnyheter
13 november.
-
09:15-10:00Tillsammans ber vi LIVE fortsätter
-
10:00-10:30Lovsångens språk
Ari-Pekka och Erika Niemelä. Ari-Pekka Niemelä och hans fru Erika lever ett liv där de lovsjunger Gud tillsammans med sina tre barn. Vad betyder lovsången för familjen?
-
10:30-11:00Salaam Aleikum
Jesus - Gud och människa. Vad bevisar att Jesus var en större profet än Moses och var den i skriften utlovade Messias? Rabbi Jason intervjuas av den tidigare muslimen Yasser Andraus, som kommit till tro.
-
11:00-11:30Upptäcktsfärd i Guds Ord
Profeter och profetior. Rory Kaye talar om hur vi kan verka i Guds vishet.
-
11:30-12:00Kungadömets vind
Tillbaka till apostolisk tid. Många kristna återvänder till kristendomens bibliska rötter. De ställs snabbt inför frågan som var bekant för urkyrkan hur ska Jesustroende förhålla sig till Mose lag?
-
12:00-12:30Derek Prince
Bruden gör sig redo 2/2. Derek Prince intervjuar Gary Bergle och Michael Kilgore om deras familjer samt undervisar om vilka konkreta goda gärningar som kan utgöra brudens klänning inför Lammets bröllop.
-
12:30-13:00Parförhållande
Hemlighetsmakeriet nära orsaka skilsmässa. Husbygget ansträngde Pias och Renes ekonomi. Rene förmådde ändå inte berätta om bristen på pengar för sin fru. Hemlighetsmakeriet var nära att ta död på det romantiska förhållandet.
-
13:00-13:30Koranen eller Bibeln?
Del 16.
-
13:30-14:00John Fenn - Från korset till uppståndelselivet
Att leva i en mirakelsfär. Människor som insett uppståndelsens betydelse ser vad Gud vill göra och förtröstar på Hans omsorg och ledning.
-
14:00-15:00Tillsammans ber vi LIVE
Helande från sjukdom. Programledare: Emanuel Norén med Simon Ådahl och Celebre Binwa Vi ber om helande från sjukdom samt för dina behov SKICKA BÖNEÄMNEN TILL: forbon@himlentv7.se, Messenger eller helt anonymt via www.
-
15:00-15:15TV7 Israelnyheter
13 november.
-
15:15-16:00Tillsammans ber vi LIVE fortsätter
-
16:00-16:30Lovsångens språk
Ari-Pekka och Erika Niemelä. Ari-Pekka Niemelä och hans fru Erika lever ett liv där de lovsjunger Gud tillsammans med sina tre barn. Vad betyder lovsången för familjen?
-
16:30-17:00Salaam Aleikum
Jesus - Gud och människa. Vad bevisar att Jesus var en större profet än Moses och var den i skriften utlovade Messias? Rabbi Jason intervjuas av den tidigare muslimen Yasser Andraus, som kommit till tro.
-
17:00-17:30Upptäcktsfärd i Guds Ord
Profeter och profetior. Rory Kaye talar om hur vi kan verka i Guds vishet.
-
17:30-18:00Kungadömets vind
Tillbaka till apostolisk tid. Många kristna återvänder till kristendomens bibliska rötter. De ställs snabbt inför frågan som var bekant för urkyrkan hur ska Jesustroende förhålla sig till Mose lag?
-
18:00-19:30Pawson
Frälst av nåd?. Pawson analyserar uttrycket "frälst av nåd". Han förklarar både obibliska och bibliska uppfattningar om orden "frälst" och "nåd".
-
19:30-20:00När börjar livet
Abortfrågan idag. Docent Torbjörn Aronsson behandlar frågan kring abort i dagens svenska samhälle.
-
20:00-20:20Två grannar
Änglar och annat man inte pratar om. Simon och Örjan talar om änglar och demoner, och samtalar med Simons äldsta dotter Michaela som har många erfarenheter kring ämnet. Hur vanligt är det med änglar och vad gör dom?
-
20:20-20:30Israeler möter Messias
Ze´ev. Ze'ev var övertygad ateist och skrev technomusik i London, då han plötsligt såg världens märkligaste skylt: Judar för Jesus! Han mötte Messias och blev förvandlad inifrån och ut.
-
20:30-21:00TV7-kanalerna blickar framåt
Himlen TV7. Hur ser Himlen TV7 på sitt uppdrag och med vilken programprofil förbereder sig kanalen för att möta framtidens utmaningar? TV7:s grundare Martti Ojares samtalar med Sverigechef Daniela Persin.
-
21:00-21:15TV7 Israelnyheter
14 november.
-
21:15-21:30Jag fann det
Jag fann vägen ut ur fängelset. F.d. livstidsfången Lauri "Late" Johansson växte upp i en våldsam miljö. Som 14 satt han för första gången häktad och brotten blev allt grövre.
-
21:30-22:00Café Bibeln Uppsala
Tro stavas beroende. Vad betyder det att tro? Tron har en intellektuell sida men i Nya testamentet ser vi att den relationella sidan väger tyngst vår vilja att komma till Jesus. Olof Edsinger och Leif Nummela samtalar.
-
22:00-22:30Christian World News
3 november 2023 (USA).
-
22:30-22:50Arkeologin och Jesus
En orörd plats. Vi öppnar ett förslutet golv i en antik stad och gör nya upptäckter om livet i Jesu hemstad.
-
22:50-23:00LUMO - Johannesevangeliet
Johannes 7:45-8:30. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Jesus och äktenskapsbryterskan. Jesus är världens ljus.
-
23:00-00:00Re-Formation
Bilden av reformationen i aktuell forskning. Docent Torbjörn Aronson föreläser.
-
-
-
21:30-19:30Lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
IRR-TV-kanavalla lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
-
19:30-19:45Ukraina-Raportti
Venäjän vähemmistökansojen edustajat taistelevat Ukrainan riveissä.
-
19:45-20:15Ajassa
Miksi ihmiskauppaa käsittelevä Sound of freedom -elokuva hylättiin medioissa?
-
20:15-20:45Huippunaiset
Jaana Villasen vieraana terapeutti ja rinnallakulkija Maria Drockila.
-
20:45-21:30Suoraa puhetta terveydestä
Miten suomalaisten terveystottumukset ovat muuttuneet? Tiedetoimittaja Pentti Huovinen haastattelee THL:n entistä pääjohtajaa, professori Pekka Puskaa.
-
21:30-19:30Lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
IRR-TV-kanavalla lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
-
-
-
05:00-05:00Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
-
05:00-05:00Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
-
-
-
05:00-05:00Su klo 9 ja 19.
Su klo 9 ja 19.
-
05:00-05:00Su klo 9 ja 19.
Su klo 9 ja 19.
-