TV-opas
-
-
00:07-00:36Puoli seitsemän
Oman uran löytäminen ei ollut helppoa Suomen Pankin entiselle pääjohtajalle. Sirkka Hämäläinen antaa neuvoja myös uudelle sukupolvelle. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen.
-
00:36-04:00Uutisikkuna
-
04:00-06:25Uutisikkuna
-
06:25-09:30Ylen aamu
6.40 Presidentinvaalien asetelmat 7.11 Miten Suomen kunnat pärjäävät? 7.25 Jatkaako EKP koronnostoja? 7.44 Jälkinäytös 8.12 Opintolainan takaisinmaksuongelmat lisääntyneet 8.50 Kuolleet lehdet -elokuva ensi-iltaan
-
09:30-10:00Puoli seitsemän
Oman uran löytäminen ei ollut helppoa Suomen Pankin entiselle pääjohtajalle. Sirkka Hämäläinen antaa neuvoja myös uudelle sukupolvelle. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen.
-
10:00-10:43Ihmeiden äärellä
1/8. Uhkavaatimus. Synnytysosaston ylihoitaja Ella taistelee jatkuvasti kätilöiden ja muun henkilökuntansa puolesta. Osasto on pahasti alimiehitetty eikä ylilääkäri suostu palkkaamaan uusia kätilöitä.
-
10:43-10:50Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit: Polkujuoksu
Peltsi ja Tom reippailevat polkujuoksun merkeissä. Miksi polkujuoksu on niin ihanaa? Miten aloitat? Mitä varusteita tarvitset? Entä mitkä kengät ovat sopivat polkujuoksuun? (U)
-
10:50-10:55Yle Uutiset Uusimaa
Uutisia Uudeltamaalta
-
10:55-11:00Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
Uutisia Kaakkois-Suomesta
-
11:00-11:05Yle Uutiset Lounais-Suomi
Uutisia Lounais-Suomesta
-
11:05-11:10Yle Uutiset Häme
Uutisia Hämeestä
-
11:10-11:15Yle Uutiset Pirkanmaa
Uutisia Pirkanmaalta
-
11:15-11:20Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo
Uutisia Keski-Suomeen ja Etelä-Savoon
-
11:20-11:25Yle Uutiset Itä-Suomi
Uutisia Itä-Suomesta
-
11:25-11:30Yle Uutiset Pohjanmaa
Uutisia Pohjanmaalta
-
11:30-11:35Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Uutisia Pohjois-Suomesta
-
11:35-11:40Yle Uutiset Lappi
Uutisia Lapista
-
11:40-11:44Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi.
-
11:44-12:00Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
-
12:00-12:30Kulttuuricocktail Live
Barbie on vuoden suurelokuva, joka inspiroi ja ärsyttää. Mistä Barbie-ilmiö pohjimmiltaan kertoo? Keskustelemassa ovat elokuvaohjaaja Selma Vilhunen ja näyttelijä Sara Melleri.
-
12:30-13:20Neiti Scarlet ja Herttua S03E04
Kausi 3, 4/6. Verisukua. Etsivä Fitzroy näkee jotain, joka ei ole tarkoitettu hänelle nähtäväksi. Kun Herttua on poissa, kääntyy Fitzroy Elizan puoleen ja pyytää tutkimaan mahdollista korruptiotapausta. Eliza joutuu ha
Sarja -
13:20-14:50Anu ja Mikko
Anu ja Mikko on kertomus karjalaispuuseppä Mikosta ja hänen soreasta rakastetustaan Anusta. O: Ville Salminen. N: Marjatta Kallio, Sakari Jurkka, Kerttu Salmi, Vilho Siivola (1956) (Mv) (U)
-
14:50-14:52Tulossa: Säkkijärven polkka
Kotimaisen elokuvan Säkkijärven polkka elokuvateattereissa esitetty ennakkomainos. (U).
-
14:52-14:55Arkistokuvia: Munkkiniemen yllätys syksyllä 1937
Mainos Kalastajatorpan ajoista Munkkiniemessä Helsingissä syksyllä 1937. (Suomi-Filmi). (Mv) (1937) (U)
-
14:55-15:35A-studio
Ukraina on yksi Euroopan korruptoituneimmista maista. Miten sotaa käyvästä maasta tehdään EU-kelpoinen? Juontajana Annika Damström. #yleastudio
-
15:35-15:40Yle Uutiset selkosuomeksi
-
15:40-15:45Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi.
-
15:45-15:50Novosti Yle
-
15:50-15:55Yle Uutiset viittomakielellä
-
15:55-16:00Yle Uutiset alueeltasi
Uutisia alueeltasi
-
16:00-17:00Eduskunnan kyselytunti
-
17:00-17:10Yle Uutiset 17.00
-
17:10-18:00Neiti Scarlet ja Herttua S03E05
Kausi 3, 5/6. Perillinen. Eliza selvittelee nuoren miehen suurta perintöä, josta hän saattaisi hyötyä itsekin. Tapaukseen tarvitaan jälleen Herttuan apua, mutta jokin tämän henkilökohtaisessa elämässä tekee yhteistyön
Sarja -
18:00-18:21Yle Uutiset 18.00
-
18:21-18:23Puoli7 tänään
Mistä tämän illan Puoli seiskassa puhutaan ja kenen kanssa? Kurkistus kohta alkavan suoran keskusteluohjelman studioon. #puoli7 - enemmän iloa elämään.
-
18:23-18:30Yle Uutiset alueeltasi
Uutisia alueeltasi
-
18:30-19:00Puoli seitsemän
Uimahyppäävä näyttelijä Karoliina Blackburn heittäytyy pää edellä hormonihuuruihin. Voiko 13 vuotta vanhaa omenahilloa syödä? Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen.
-
19:00-19:53Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle S02E06
Kausi 2, 6/6. Matterhorn. Stefanin ja Pietron Matterhornin valloitusyritys on käynnissä. Viktor nauttii erämaasaunan lämmöstä Akin pilkkiessä Käsivarren pohjoisimmissa kolkissa. (U)
Sarja -
19:53-20:00Itämeri pintaa syvemmältä
Suomuisia ja suomuttomia, eväkkäitä ja evättömiä kaloja. Merenpinnan alla on kokonainen maailma, jota harva on nähnyt. Siellä kukkii, ryömii ja uiskentelee monia jännittäviä lajeja. Toim. Lena Avellan, 2013.
-
20:00-20:29Koivisto
7/8. Sanansa mittainen. Mauno Koiviston toisella presidenttikaudella pelko ja toivo juoksevat Euroopassa kilpaa. Monilla suomalaisilla on kasvavia vaikeuksia ymmärtää presidenttiään. Jari Tervon dokumenttisarja.
-
20:29-20:55Yle Uutiset 20.30
-
20:55-21:05Urheiluruutu
-
21:05-21:45A-Talk
Väittelyssä Petteri Orpo, Anna-Maja Henriksson, Antti Lindtman ja Annika Saarikko. Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio
-
21:45-21:49Yle Uutiset 21.45
-
21:49-21:53Urheiluruutu
-
21:53-22:00Yle Uutiset Uutis-Suomi
Kiinnostavia uutisia eri puolilta Suomea.
-
22:00-22:55Ulkolinja: Zuckerbergin maailma
Mark Zuckerbergin luoma Facebook kasvoi kahdessa vuodessa pienestä opiskelijoiden harrastelusta maailmanlaajuiseksi toimijaksi, ja Zuckerbergistä tuli 23-vuotiaana maailman nuorin miljardööri. Omien sanojensa mukaan
-
22:55-23:10Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
-
23:10-23:40Trauma - itsemurhan jäljet S03E03
Kausi 3, 3/8. "En halunnut enää surullisia tarinoita elämääni". Sari Finnen tytär, Alisa, tekee itsemurhan 15-vuotiaana. Äiti keskittyy Alisan veljen Isakin hyvinvointiin. Kolmen vuoden kuluttua on uuden tragedian vuoro.
Sarja -
23:40-00:09Puoli seitsemän
Uimahyppäävä näyttelijä Karoliina Blackburn heittäytyy pää edellä hormonihuuruihin. Voiko 13 vuotta vanhaa omenahilloa syödä? Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen.
-
-
-
00:14-04:00Uutisikkuna
-
04:00-06:50Uutisikkuna
-
06:50-06:51Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
06:51-06:53Nimipäiväonnittelu: 14.9.
Onnea, Iida, Isla ja Iita!
-
06:53-06:58Poppelikumpu
Haituvia. Lalla puhaltaa kukasta haituvia, jotka saavat Tipan aivastelemaan. Miten pärskimisen saisi loppumaan?
-
06:58-06:59Aamuleikki
Senjan ja Marin vitsilaboratorio: Mikä on hauskaa?
-
06:59-07:11Sanni Sateenkaari
Maailman paras lemmikki. Salamalla on uusi lemmikki nimeltään Nuippelo. Nuippelo on kadonnut ja Sanni saakin ryhtyä etsiväksi, jotta Nuippelo löytyy.
-
07:11-07:23Retki-Roope
Kausi 1. Retkisankari. Retki-Roope ihailee sarjakuvahahmoa, joka pelastaa päivän ilman kenenkään apua. Kun kaverukset kohtaavat ongelman toisensa jälkeen, Tamppa uskoo tietävänsä miksi.
-
07:23-07:25Pikku Kakkonen
Iina esittelee Violan, Toivon, Leon, Viktorin ja Karinan lähettämät tunneaiheiset postit.
-
07:25-07:36Fluugalaiset
Tehtävä: Teltta. Tyttö ja poika aikovat nukkua yön teltassa kotipihalla. Fluugalaiset seurailevat ihmeisten teltan pystytystä ja päättävät pystyttää oman teltan, jotta ymmärtävät, mistä on kyse.
-
07:36-07:48Herra Mäyränen ja rouva Repolainen
Uusi isä. Marjaa harmittaa, koska Eetu ei ehdi leikkiä hänen kanssaan. Hän päättää etsiä uuden isän ja lähtee Roosan kanssa tapaamaan ensin Jaanan, sitten Saulin ja lopulta Roosan isää.
-
07:48-07:49Pikku Kakkonen
Lähde Jaakon kanssa mielikuvitusmatkalle!
-
07:49-08:12Ryhmä Hau
Kausi 6. Pennut pelastavat turistibussin. Hanttinen aikoo viedä turisteja Usvapohjaan, mutta bussi karkaa hallinnasta. / Pennut ja yö museossa. Aleksi eksyy metsään, ja Pujola päätyy tyrannosauruksen selkään.
-
08:12-08:14Nimipäiväonnittelu: 14.9.
Onnea, Iida, Isla ja Iita!
-
08:14-08:16Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
08:16-08:17Pikku Kakkosen postipyyntö
Postipyyntö. Pikku Kakkosen postin uusi postiaihe on Jakaminen. Pohdi arjen jakotilanteita! Piirrä kuva ja kerro tarina jakamisesta ja lähetä postisi tuttuun osoitteeseen Pikku Kakkosen posti, PL 347, 33101 TAMPERE.
-
08:17-08:17Galaxi
Koulululaisten oma ohjelma!
-
08:17-08:29Haukku ja Poku
Vislaava Vilma. Haukku ja Poku ovat piknikillä puistossa, kun Pena esittelee heille ystävänsä Vilman. Kaksikko saa oppitunnin vihellyksen jalosta taidosta ja siitä, kuinka auttaa uusia ystäviä.
-
08:29-08:40Minä, Elvis Riboldi
Luontoretki. Opettaja vie luokan luontoretkelle, mutta perillä odottaa yllätys: kuntotesti. Tarjolla on kuitenkin liikuntakurssin suora läpäisy sille, joka löytää kätketyn palkintopystin.
-
08:40-08:48Lulu ja lehmä
Plop, Plap, Plip. Kolme avaruusoliota saapuu tutustumaan Maahan, aikeenaan vuokrata koko planeetta.
-
08:48-08:50Galaxi somessa
-
08:50-09:00Jumppahetki
Voimaa reisiin
-
09:00-09:40Erätulilla
Rock-onkikisa kerää yhteen rokkareita ja viihdealan ihmisiä. Kisassa mukana mm. Jasper Pääkkönen ja Peltsi! Myös Negativen pojat löytävät levollisuuden järvellä. Lisäksi lähdemme telkän metsästykseen ulkosaaristoon. (U)
-
09:40-10:12Markus vastaan kansa
8/9. Markuksen vaalikampanjan loppukiri alkaa. Eduskuntavaaliehdokas osallistuu vaalipaneeliin Raahessa ja tapaa muita kärkiehdokkaita kuten Antti Rinteen, Petteri Orpon ja Pekka Haaviston Oulun torilla. Kaisa palkitaan.
-
10:12-10:40Paluumuuttajat
5/10. Rakkautta Pohjois-Karjalassa. Ilman sinua tästä ei tulisi mitään. (U)
-
10:40-11:25Veljesten keittiössä
Vihdoinkin Pricen veljekset saavat pukeutua kilttiin! Tällä kertaa Adam ja James tekevät ruokaa Skotlannin henkeäsalpaavissa maisemissa; aamiaista Ylämaan avoimen taivaan alla ja lounasta Loch Ness-järvellä. Päivä huipentuu suu
-
11:25-11:55Antiikkikaksintaistelu S02E20
Kausi 2, 20/20. Svendborgin huutokauppa kauppaa tänään Helle Vilsbækin ja Ronni Vengin löytämät aarteet. Lopuksi selviää, kumpi kilpakumppaneista voittaa kauden viimeisen anttiikkikaksintaistelun.
Sarja -
11:55-12:10Minun maisemani
Norjalaiset liikkuvat mielellään luonnossa. Kaupunkien ympäristöissäkin on runsaasti nähtävää. Tänään tutustutaan Fredrikstadin maisemiin. (U)
-
12:10-12:50Luontoretkellä
5/5. Kiimaa ja kosiomenoja. Jaksossa nähdään videoita eläinten lisääntymispuuhista ja jälkeläisten hoidosta. Kari Toft odotaa hirvenvasan syntymistä. Sarja esittelee norjalaisten tv-katsojien videoita kohtaamisista luonnonvaraisten e
-
12:50-13:20Tanskalainen maajussi
15. tuotantokausi, osa 7/12. Pajan katto on valmis, joten Frank paneutuu puuvajan paanukaton rakentamiseen. Alma auttaa Frankia pässinnahan muokkaamisessa. Syysmarjoista tehdään mehua, ja uusi ulko-ovi on valmis asennettavaksi
-
13:20-14:05Sydänmailla S16E12
Kausi 16, 12/15. Muistikuvia. Yllättävä vieras saa Amyn näkemään Finn Cotterin uudessa valossa. Viikonloppureissu Lisan ja Katien kanssa saa Jackin muistelemaan menneitä. Retki on onnistunut kokemus Katielle, joka saa purettua tunte
Sarja -
14:05-14:34Naissotilaat
5/9. Sisu ja sitoutuminen. Alokkaat vannovat sotilasvalan läheisten läsnä ollessa. Jenni, Miisa ja Moona tavoittelevat paikkaa aliupseerikurssilta. Kaksi tytöistä kokee karvaan pettymyksen, jota ei niellä ilman selitystä. (U)
-
14:34-15:05Naissotilaat
6/9. Yhteistyö ja ystävyys. Moonan, Miisan ja Jennin kuntoa koetellaan pikamarssilla. Moona jännittää ammuksen käsittelyä. Kun reserviupseerikurssille valitut selviävät, kaksi tytöistä riemuitsee ja yksi kyynelehtii. (U)
-
15:05-15:30Kimmo S01E12
Kausi 1, 12/16. Kilpakosijat. Nyt kun Ulla on vapaa nainen, muutkin kuin Kimmo ovat kiinnostuneita hänestä. T: Yellow Film & TV. (U).
Sarja -
15:30-16:00Jopet-show S02E04
Kausi 2, 4/6. Piiskaa ittes janoon. Vissy-mies ja haikia huominen. Tavaratalon kuuluttaja lukee rivien välistä. Rooleissa: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen. O: Rike Jokela. (2006) (U).
Sarja -
16:00-17:00Unelmakoti S02E04
Kausi 2, 4/8. Jimmyn ja Lindan haave on Uuden-Englannin tyylinen talo, sillä perheelle tarvitaan lisää tilaa. Miten haaveen käy, kun myöhemmin käy ilmi, että talossa onkin erilaisia ongelmia? Tuotanto: SVT, 2015. (U)
Sarja -
17:00-18:00Pikku Kakkonen
Katsellaan Susannan kanssa Albi Lumiukko, Isot koneet, Stella ja Sami, Helmin vedenalainen maailma, Kaisa ja Olli, Tellustajat sekä Dinofarmi.
-
18:00-18:28Naissotilaat
7/9. Kuka seuraa johtajaa. Naissotilaat harjoittelevat johtamista. Jennille sattuu virhe ryhmänjohtajana. Moona pitää kurinpalautuksen, kun häntä ei totella. Piritaa jännittää toimia maalimiehenä sotakoirille. (U)
-
18:28-19:00Naissotilaat
8/9. Koettelemuksia. Miisa ja Moona yrittävät taistella tiensä johtamisharjoituksessa maaliin. Juhlantuntua tuo reserviupseerikoulun tanssiaiset. Piritaa koetellaan Cooperin testillä. Jenni vastaanottaa uudet alokkaat. (U)
-
19:00-19:22Kimmo S01E13
Kausi 1, 13/16. Kaksintaistelu. Kimmon ja Ramin kilvoittelu Ullasta kilpistyy väkivaltaiseen kohtaamiseen. T: Yellow Film & TV. (U).
Sarja -
19:22-19:30Pirjo S01E13
Kausi 2. Pirjo (Pirjo Heikkilä) on ratkaisukeskeinen loppuun asti. Pirjo on mukava ihminen, joka tahtoo muille hyvää, mutta täysin arkipäiväiset kohtaamiset saavat Pirjon kohdalla kuitenkin odottamattomia käänteitä ja katastrofaalisia lop
-
19:30-19:55Jopet-show S02E05
Kausi 2, 5/6. Tää on väliaikainen ratkaisu. Pikku-Pirkko lukee uutisia viihdetaiteilijasta. Oksenna lastenlaulut ämpäriin. Maksastapuhuja. Rooleissa: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen. O: Rike Jokela. T: Filmiteollisuus Fine
Sarja -
19:55-20:00Huippuvuoret yläilmoista
Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna.
-
20:00-20:53Tenniksen legendat S01E03
Kausi 1, 3/3. Martina Navrátilová ja Chris Evert. Tshekkoslovakialaislähtöinen, mutta Yhdysvaltoja edustava Martina Navrátilová on naistenpelin ykkönen 80-luvulla. Amerikkalainen yleisö on epäileväinen kommunistisesta maasta tule
Sarja -
20:53-21:00Hetkiä Kalliossa: Janna
Anssi Kelan kanssa kalliolaisessa yksiössä musisoi Janna. (U)
-
21:00-21:45Luottamuksella, Ronja Salmi
1/4. Ronja tutustuu kuuteen ihmiseen, jotka antavat unelmalleen kaikkensa. Lääkikseen seitsemättä kertaa hakevan Anniinan karu arki ihmetyttää. Ammattiratsastaja Jontun elämä romahtaa. Ronjan oma unelma on toteutumassa.
-
21:45-00:00Lentopallon EM, välieräottelut
Lentopallon miesten EM. Suora välieräottelusta Italia - Ranska sekä kooste välieräottelusta Puola - Slovenia. Rooma, Italia. Selostus Johannes Oikarinen, lajiasiantuntijana Konstantin Shumov.
-
-
-
Kausi 16, 2/13. Näytön paikka. On aika korkata TTK-parketti! Intoa ja iloa hehkuvat tähtiparit tanssivat ensimmäisen tanssinsa koko kansan edessä. Unohtumattoman illan kruunaa syksyn kuumin artistivieras. (u)
Sarja -
Kausi 2, 7/8. Kutina jota ei voi raapia. Naiset saavat kutsun seksipositiivisten illanviettoon. Karla joutuu lähtemään sinne yksin, sillä Miina järjestää itsensä treffeille vanhan tuttavansa kanssa.
Sarja -
Kausi 2, 8/8. Paluu luontoon. Karla ja Miina lähtevät mökille metsänistutus-talkoisiin isolla joukolla. Metsänhoito saa jäädä, kun mökillä syntyy uusia ystävyyksiä.
Sarja -
03:30-04:18Penn & Teller: Naruta meitä S07E20
Kausi 7, 20/28. Niagaran narutus. Neljä taikuria yrittää narutusta toistamiseen. Luvassa on pakotemppu, tiedettä, salaliittoteorioita ja mehua. Penn ja Teller esittävät tempun Houdinin kunniaksi. Amerikkalainen viihdeohjelma.
Sarja -
06:15-06:25Aamusää
-
6.45 Velkatalkoot 7.15 Nuorisorikollisuus8.15 Sillanpää-dokumentti9.15 Hyvä koira-arki9.38 Rafael Wardin värit9.50 Ruotsi juhlii kuningasta
-
07:00-08:00Huomenta Suomi
6.45 Velkatalkoot 7.15 Nuorisorikollisuus8.15 Sillanpää-dokumentti9.15 Hyvä koira-arki9.38 Rafael Wardin värit9.50 Ruotsi juhlii kuningasta
-
08:00-09:00Huomenta Suomi
6.45 Velkatalkoot 7.15 Nuorisorikollisuus8.15 Sillanpää-dokumentti9.15 Hyvä koira-arki9.38 Rafael Wardin värit9.50 Ruotsi juhlii kuningasta
-
09:00-10:00Huomenta Suomi
6.45 Velkatalkoot 7.15 Nuorisorikollisuus8.15 Sillanpää-dokumentti9.15 Hyvä koira-arki9.38 Rafael Wardin värit9.50 Ruotsi juhlii kuningasta
-
Liian hyvä. Leylalla tuntuu olevan vaikeuksia hyväksyä riippuvuuden todellisuus. Paddy ja Marlon alkavat leipoa hääkakkua. Kit pallottelee Laurelia ja Gabbyä saman päivän aikana. Brittiläinen draamasarja.
Sarja -
Säröjä sisaruudessa. Eric kaipaa vahvistusta Hopen ja Thomasin puhtaasti kollegiaalisista väleistä. Hope purkaa turhautumistaan Deaconille, ja Taylor sivaltaa Brookea vyön alle. Amerikkalainen saippuasarja.
Sarja -
11:00-12:00Baywatch S04E10
Kausi 4, 10/22. Taika-avain. Suuri taikuri Maroni yrittää kahlekuninkaan temppua: vapautua ketjuista veden alla. Stephanie kiinnostuu Newmanin lomasijaisesta, Carlosista. Amerikkalainen klassikkosarja.
Sarja -
Kausi 1, 23/30. Häävieraskato ja rikkinäiset välit. Syvänniemen häävieraslista täyttyy hitaasti. Emman ja Ninan vieraslista on tiukka. Heidi pohtii elämän rajallisuutta. Juuso päättää korjata välit läheiseen sukulaiseen.
Sarja -
Kausi 7, 4/9. Uusi elämä luksusbussissa. Ellie päätti paeta oravanpyörästä vapauteen pois kaupunkielämän vilinästä ja osti 76-paikkaisen bussin. Bussista on tarkoitus kunnostaa liikkuva koti. Brittiläinen dokumenttisarja.
Sarja -
Kausi 1, 4/4. Lokapojat. Lokapoikina tunnetun yrityksen ympäristörikosvyyhti on Suomessa poikkeuksellinen. Yrityksen yhteyksistä rikollisjärjestöön on uutisoitu.
Sarja -
-
Kausi 4, 8/8. Maatalon marssijärjestys. Vanhempien kasvatuksesta puuttuu yhteinen näkemys. Supernanny auttaa perhettä hahmottamaan uudet rajat, joiden puuttuminen on saanut varsinkin ruokailun ja nukkumisen kaaoksen partaalle
Sarja -
Jakso 4459: Miki Bond ja lupa hakkaa. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Lääkärin määräys. Brooke ja Ridge vakuuttelevat kaipuutaan toistensa luo, mutta Brooken ja Taylorin sopimus pitää. Lisäksi Taylorilla on omat suunnitelmansa Brooken tulevaisuuden varalle. Amerikkalainen saippuasarja.
Sarja -
16:58-17:04Uutiset
-
17:04-17:05Päivän sää
-
17:05-17:25Viiden jälkeen
17.15 Kaarle Kustaan kansansuosio kestää - kuningas vallassa 50 vuotta
-
17:25-17:30Uutiset
-
17:30-17:55Viiden jälkeen
17.30 Mitä Ukrainan rintamilla tapahtuu nyt ja mitä Putinin ja Kimin tapaaminen merkitsee sodalle? 17.40 Miksi Irwin puhutteli suomalaisia? Laulajalegendan syntymästä 80 vuotta.
-
17:55-18:00Uutiset
-
18:00-18:05Päivän sää
-
18.00 Ampumisessa vakavasti loukkaantunut poliisi Heidi Foxell kävelee jälleen.
-
Paineet kasvavat. Marlon ja Rhona viettävät omissa porukoissaan viimeisiä päiviään vapaina. Kit jatkaa Laurelin ja Gabbyn härskiä pyörittelyä. Liam löytää Leylalle paikan vieroitushoidosta. Brittiläinen draamasarja.
Sarja -
Torstai 14.9. klo 19:00
-
Torstai 14.9. klo 19:15
-
Torstai 14.9. klo 19:25
-
Jakso 4460: Mahatma Sievinen. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Kausi 4, 2/10. Vegaaniviesti. Kilpailijoiden tulee valmistaa joukkueena kolmen ruokalajin vegaaninen menu. Vierailevana tuomarina Linnea Vihonen.
Sarja -
Kausi 1, 1/4. Kuningas Ruotsista. Nuori baarimikko Jari Sillanpää pyyhkäisee ruotsinlaivan karaokesta Tangomarkkinoille haaveissaan laulajan ura. Vauhti kohti rikkauksia ja yllättäviä rötöksiä starttaa Seinäjoelta.
Sarja -
Torstai 14.9. klo 22:00
-
Torstai 14.9. klo 22:25
-
Torstai 14.9. klo 22:25
-
Kausi 16, 3/12 Kohti pikatreffejä. Maajussit ja puolisoehdokkaat tapaavat toisensa ensi kertaa ja pikatreffit käynnistyvät jännityksen keskellä. (u)
Sarja -
Kausi 2, 3/10. Rukki-yllätys ja papan kätten jäljillä. Soitinkorjaaja AP herättää henkiin käsintehdyn kitaran, Silja laittaa juhlamekkonsa Ina Mikkolan laukkuun ja Tommi yllättää isoäidin rukkikuiskaajan avustuksella.
Sarja
-
-
-
Kausi 1. Jakso 6/10. Kokelaiden voimat ovat lopussa vähennetyn ravinnon sekä levon seurauksena. Raskas täyspakkausmarssi päättyy suolle, jossa otetaan yhteen taisteluharjoituksessa. Joillekin kokelaista harjoitus osoittautuu henkisesti liian raskaaksi. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 14. Jakso 1/22. Kalsareista kukiksi. Leijonan luolaan päästetään ensimmäistä kertaa mukaan myös liveyleisö, joka pääsee myös antamaan oman mielipiteensä mm. kompostoiviin kalsareihin sekä vauvan nenärään kaivamiseen kehitettyyn kaivuriin. Amerikkalainen sarja. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/10. Emännätön talo. 44-vuotias perheenäiti katosi matkustettuaan Viroon. Lapset pohtivat, oliko äiti halunnut kadota vai oliko hänelle tapahtunut jotakin. Katoamisilmoitus käynnisti poikkeuksellisen pitkän poliisitutkinnan. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (40')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 21/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 2. Jakso 25/26. Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma. (3')
Sarja -
06:10-06:35Tuire ja Sateenkaarimaa S03E07
Kausi 3. Jakso 7/10. Kun Sateenaarimaassa on jotakin vialla, sen suurisydäminen vartija Tuire pelastaa tilanteen täyttämällä toiveita yhdessä parhaan ystävänsä Bartlebyn kanssa. Lastenohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 23/52. Smurffit palaavat entistäkin smurffimpina! Liity rakastettujen sinisten hahmojen seuraan, kun he lähtevät UUSIIN seikkailuihin, jotka vievät alkuperäisen sarjan hurmaavuuden, hullunkurisuuden ja huumorin aiempaakin pidemmälle. Smurffaten matkaan! Lastenohjelma. (11')
Sarja -
06:45-07:10Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut S04E23
Kausi 4. Jakso 23/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma. (22')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 13/16. Tapaa Andrea, Mia, Emma, Olivia ja Stephanie. He ovat viisi parasta ystävystä ja heidän sankarillinen tehtävänsä on pelastaa Heartlake City vilpillisiltä huijareilta. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (10')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 9/20. Maailmat ovat yhdistyneet epävakaaseen liittoon, jota on suojeltava pahoilta voimilta! Tehtävää varten Spinjitzu-mestari kouluttaa aivan uuden sankarisukupolven, joka osaa käyttää voimakasta lohikäärme-energiaa pelastaakseen planeetan. Lastenohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/52. Ovi jota ei koskaan avata. Sticksin nurkkiin on kertynyt paljon turhaa tavaraa. Amy päättää auttaa ystäväänsä ja järjestää pihakirppiksen. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (11')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 7/26. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')
Sarja -
Kausi 9. Jakso 21/26. Kompakti keittiö. Travis on kyllästynyt taloon, joka on hänen mielestään ahdas hänelle, Drew?lle ja heidän kolmelle koiralleen. Sen sijaan Drew uskoo, että remppa tekee ihmeitä. Hilaryn remontin aikana keittiön lattia paljastuu osin lahoksi, jolloin hän päättää muuttaa pohjapiirustusta kunnolla. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 2. Jakso 3/10. Väsymätön energiapommi. Vauhdikas labradorinoutajamix Barney tuhoaa turhautuneena omistajansa asuntoa ja etsii nyt uutta kotia. Villakoiran ja terrierin sekoitus Emmu stressaantuu kaupunkiympäristössä. Emmu tarvitsee uuden kodin maaseudulta. Sekarotuinen Sylvia on pimeän pentubisneksen tuotos. Löytääkö ujo Sylvia vaikean elämänalun jälkeen oman kodin? Kotimainen eläinohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 3/8. Rikkaat ilman televisiota. Pikavipit ovat vieneet Johannan ja Simon velkakierteeseen, josta he ovat päättäneet päästä kuiville. Rikkaat Lari ja Soila pyrkivät vastuunkantoon ihmisten ja maapallon suhteen. Kotimainen realitysarja. (40')
Sarja -
Kausi 9. Jakso 22/26. Sijainnin ehdoilla. Jess rakastaa viehättävää kotiaan eikä haluaisi muuttaa pois tutusta naapurustosta. Rory sen sijaan on kyllästynyt talon remonttitarpeisiin ja haluaisi muuttovalmiin kodin. Pitkä toivelista ja tiukka budjetti aiheuttavat Hilarylle harmaita hiuksia, ja myös Davidilla on vaikeuksia pysyä budjetissa. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 14. Jakso 2/22. Banaani korvassa. Mikään ei piristä arkipäivää niin kuin banaanipuhelin, mutta vakuuttaako se keksintö leijonia sijoittamaan siihen? Tarjolla on myös innostavaa virkkausta ja näppärää säilytystä lääkkeille ja injektiovälineille. Amerikkalainen sarja. (43')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 3/4. Aikuisten kodit. Anni Ihamäki ja Mikko Vesanen esittelevät persoonallisia tyylejä, joissa on mukauduttu aikuisten tarpeisiin. Ihastusta herättää muun muassa upea atriumpiha. Kotimainen sisustusohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 4/4. Valoa ja lämpöä. Anni ja Mikko tutustuvat kohteisiin, jotka ovat avaria ja valoisia. Näissä kohteissa valo tulvii suurista ikkunoista sisälle ja avoin tila tuo ilmavuutta elämiseen. Kohteissa tutustutaan myös lämmitykseen. Kotimainen sisustusohjelma. (22')
Sarja -
Kausi 8. Jakso 1/8. Maalia pikku-ukoille. Ylivieskalainen väitöstutkija tarvitsee rahaa voidakseen ylläpitää pienoismalliharrastustaan. Mutta kuinka pitkälle tiedot riittävät? Iltaa isännöi hurmaava Antti Holma. (41')
Sarja -
18:00-19:00Hauskat kotivideot S33E11
Kausi 33. Jakso 11/22. Sadan tonnin hauskuutus. Yleisön suosikkivideo kuittaa tänään itselleen sata tuhatta dollaria jännittävässä erikoisjaksossa. Kymmenen finalistiperheen jännitystä lieventävät lukuisat muut hauskat videot, joissa taas sattuu ja tapahtuu. Amerikkalainen sarja. (43')
Sarja -
Kausi 14. Jakso 1/15. Saapuminen Satulinnaan. Hyvää matkaa! Vain elämää musiikkileirille suuntaa kahdeksan tunnettua artistia toiset konkareina, toiset ensikertalaisina.
Sarja -
20:00-21:30Petolliset S01E02
Kausi 1. Jakso 2/8. Muistoasi kunnioittaen. UUSI SARJA! Yön aikana yksi kilpailijoista on murhattu. Hänen muistolleen on järjestetty muistotilaisuus, jonka aikana on mahdollisuus löytää hopeaharkkoja. Uskolliset yrittävät päästä petollisten jäljille, ja pyöreästä pöydästä karkotetaan ensimmäinen kilpailija. Kotimainen realitysarja. (64')
Sarja -
21:30-21:35Tulossa: Amazing Race Suomi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
-
21:35-21:40Keno ja Synttärit S2023E257
Kausi 2023. Jakso 257/365. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/8. Maailman tunnetuin bisnesohjelma palaa Suomeen! Tällä kertaa leijonat saavat kohdata venyviä kengännauhoja, älykkäitä palloja, elämänsisältöä tuottavia viljelylaatikoita sekä liian maukasta kasvisruokaa. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
22:40-22:45Tulossa: Amazing Race Suomi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
-
22:45-22:50Veikkausliiga - Oletko valmis?
Veikkausliiga Ruudussa suurempana kuin koskaan! Uusi hulppea studio sekä uudet asiantuntijat suomifutiksen kirkkaimmasta kärjestä ovat mukana heti avauskierrokselta aina kauden ratkaisuihin asti! Joka ikinen ottelu suorana ja tallenteena, jokaisen ottelun koosteet sekä klipit, viikoittaiset studiolähetykset sekä muut mielenkiintoiset Veikkausliigan sisällöt ovat kaikki täällä! Urheiluohjelma. (4')
-
Kausi 16. Jakso 2/14. Kruunajaiset. Tangokuningatar Heidi Pakarinen kauppaa keppareitaan kummituskartanossa. Markku tekee maalaiskeisarille kruunun. Kotimainen realitysarja. (43')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 2/10. Vannisen jälkeensä jättämät muistiinpanot vievät Koskisen ja tiimin syvemmälle rikostoimittajan viimeiseksi jääneeseen merkittävään paljastukseen. Verkko kiristyy ja jäljet johtavat Koskikeskukseen, jossa syttyy tulitaistelu virolaisten mafiosojen ja poliisien välillä. Kotimainen rikossarja. (44')
Sarja
-
-
-
00:13-04:00Textnytt
-
04:00-08:10Textnytt
-
08:10-08:40BUU-klubben
Kun BUU-klubbenin väen tilanne on päivitetty, Elenda katsoo sarjoja ja pohtii katastrofeja. Sarjassa Viiru ja Pesonen muistellaan ja juhlitaan sitä päivää, kun Viiru muutti Pesosen luokse. Kujeilevissa eläimissä pääosassa on majava.
-
08:40-09:20Irtiotto oravanpyörästä
Perheenjäsenet kokevat kaamoksen hyvin eri tavoin. Äiti Siri sairastuu, ja joutuu matkustamaan hoidettavaksi. Mitä oikein tapahtuu? Norjalainen lapsiperhe muuttaa vuodeksi Lofooteille kauas kaupunkielämän kiireistä. (U)
-
09:20-09:50Rahaa, rahaa, rahaa
2/4: Rahanpesu. Kuulemme jatkuvasti miljoonista, jotka katoavat jäljettömiin suurissa rahanpesuskandaaleissa. Vaan miten konnat oikeastaan tekevät sen? Ja kun kerran kansainvälisen rahanpesun arvo on huikeat 2 000 miljardia doll
-
09:50-10:20Tanskalainen maajussi
1/10. Myllyprojekti jatkuu. Lato on täytetty heinillä, juurikaspelto on kitketty ja myllyrakennuksen katto on valmis. Nyt Frank voi jatkaa taas töitä itse myllyn rakentamisen kimpussa. Hän on kutsunut talkoisiin myös ystäviään
-
10:20-11:00Koiraperheet käytöskoulussa S01E06
Kausi 1, 6/7. Koirat omistajineen tapaavat jälleen toisensa Marenin luona. Nyt on aika näyttää, mitä itse kukin on oppinut. Lopuksi saadaan vielä viimeiset vinkit, ennen kuin kaikki palaavat kotiin ja on aika pärjätä omi
Sarja -
11:00-12:00Efter Nio
Yksi. Ernest Lawson tuli tunnetuksi yön yli, toimittaja Anna-Lena Laurén jätti Venäjän, Pernilla Backman sai lapsen yksin, Christoffer Herberts urheilun ykkösistä, Svenne Holmström taloudesta, Shawn Huff. Parad Media.
-
12:00-12:30Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä S02E01
Kausi 2, 1/7. Risottoa ja pyöräilyreittejä. Ella Kanninen vie katsojat antiikin roomalaisten valloitusreiteille Italiasta Saksaan. Matka alkaa Veneton maakunnasta. Reitti kulkee pitkin muinaista, Via Claudia Au
Sarja -
12:30-13:56Lasikatto
Miksi naisille maksetaan edelleen huonommin? Dokumenttielokuva avaa ilmiöitä sukupuolten palkkojen takana ja tutkii naisten työuria eri maissa USA:sta Iso-Britanniaan ja Suomesta Japaniin. O: Mari Soppela (Suomi 2022) (U)
-
13:56-14:02Ennen elokuvaa: Viskiä viskiä
Viski tuo ihmiset yhteen. Eija Ahvo vierailee Ulko-Hebrideille. Ealing-studion vuoden 1949 menestyskomediaa arvioivat myös Kari Kallioniemi ja Anna Möttölä.
-
14:02-15:01Historia: Ruotsin viimeiset kuninkaat
2/2. Satulinna. Kustaa VI Aadolfin aikana päätettiin muuttaa Ruotsin perustuslakia ja siirtää kaikki valta kansalle. Ruotsin kuninkaan rooli on nykyisin pelkästään seremoniallinen.
-
15:01-15:56La Promesa - Salaisuuksien kartano
18/122. Kohtalokas tarjous. Vihdoin herttua ilmoittaa osallistuvansa metsästykseen, ja Cruz tekee kaikkensa, että tämä viihtyy jahdissa. Myös Manuelin on osallistuttava metsästykseen, josta koituu ongelmia le
-
15:56-16:00Tienraivaajat: Nellie Bly
Tutkiva journalisti, jonka kipakka vastaus sanomalehdessä ilmestyneeseen, naisten asemaa yhteiskunnassa käsitelleeseen artikkeliin sai lehden päätoimittajan palkkaamaan Blyn töihin. Tämä oli vasta alkusoittoa naisen pi
-
16:00-16:41Milanon naisten paratiisi S05E132
Kausi 5, 132/160. Vastaiskuja. Umberto heittää vuorostaan lokaa Cosimon päälle. Mitä Roccon ja Irenen välillä oikein on? Dante koittaa pitää kiinni hänen ja Martan yhteisistä hetkistä. (U)
Sarja -
16:41-17:25Milanon naisten paratiisi S05E133
Kausi 5, 133/160. Suru sydämessä. Adelaide pyytää Gabriellaa olemaan vahva vaimo. Armandossa herää epäilys Giuseppen osuudesta hämärähommiin. Muuan perheillallinen raastaa Martan sydäntä. (U)
Sarja -
17:25-17:48Holly Hobbie
6/10. Holly joutuu kamppailemaan brändinsä edistämisen ja ystäviensä auttamisen välillä, kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus tehdä yhteisvideo Limakeisarinnan kanssa.
-
17:48-17:55Lemmikkilekurit
Vehnäterrieri Teddyllä on lonkkavika.
-
17:55-18:00Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
18:00-18:30BUU-klubben
Kun BUU-klubbenin väen tilanne on päivitetty, Elenda katsoo sarjoja ja pohtii katastrofeja. Sarjassa Viiru ja Pesonen muistellaan ja juhlitaan sitä päivää, kun Viiru muutti Pesosen luokse. Kujeilevissa eläimissä pääosassa on majava.
-
18:30-19:29Luontomatkalla Ugandassa
2/4. Martin Emtenäsin mielenkiinnon kohteena ovat pääasiassa Länsi-Afrikassa asustavat kääpiökrokotiilit, joiden esiintymistä Ugandassa kukaan ei oikein osaa selittää. Koostaan huolimatta ne eivät ole vaarattomia. (U)
-
19:29-19:54Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
19:54-20:00Pieni suuri maailma
17/20. Elämää Erzgebirgen alueella. Maisemia maailmalta pieninä paketteina.
-
20:00-20:52Bardot
3/6. Pakopaikka. Elokuvia valmistuu tiuhaan, kuvaukset seuraavat toistaan ja välillä juhlitaan. Rakkaudennälkä on rankkaa ja johtaa romahdukseen. Julkisuus oli aluksi siunaus mutta alkaa muuttua taakaksi.
-
20:52-21:00Ennen elokuvaa: Viskiä viskiä
Viski tuo ihmiset yhteen. Eija Ahvo vierailee Ulko-Hebrideille. Ealing-studion vuoden 1949 menestyskomediaa arvioivat myös Kari Kallioniemi ja Anna Möttölä.
-
21:00-21:55Vuosisadan taidevarkaudet
Caravaggio, Palermo 1969. Kaksi pikkurikollista varasti Kristuksen syntymä -maalauksen Sisiliasta. Huhuttiin, että mafia oli polttanut sen. Viimein vuonna 2016 löytyi uusia johtolankoja. (Art Crimes, Saksa 2022)
-
21:55-23:30Billie
James Erskinen dokumentti jazzlaulaja Billie Holidaysta toimii kuin film noir -jännäri. Se pohjautuu elämäkertaa varten 1970-luvulla tehtyihin haastatteluihin. Kirja ei valmistunut, mutta kiehtovat asiat tulevat julki. (U)
-
23:30-00:17Historia: Osama Bin Laden
2/3. Sotasankarista terroristiksi. Miten hiljaisesta miljonäärin pojasta tuli aikakautemme pahin terroristi ja lännen vihollinen? Ohjelmassa haastatellaan Osama Bin Laden tunteneita ihmisiä lapsuuden ystävistä taistel
-
-
-
23:25-01:40Subleffa: Ocean's Thirteen
Danny Ocean -elokuvien kolmososassa kerätään ryhmää Vegasin omahyväisintä kasinonomistajaa vastaan. Kolmentoista miehen joukko kostaa myös ystävälleen tehdyn vääryyden. USA 2007. (u)
Elokuva -
Kausi 6, 6/14. Aikamatkailua. A-ryhmän laulajat astuvat aikavääristymään ja esittelevät tärkeitä esineitä menneisyydestään. Villi kortti saapuu Euroopan hoveista 500 vuoden takaa. Amerikkalainen viihdeohjelma.
Sarja -
Kausi 2, 5/8. Oveluudella voittoon. Tässä jaksossa yritetään saada herne mahdollisimman pitkälle ja piilotetaan ananasta. Osa keskittyy tekniikan sijaan oveluuteen. Vierailijana Al Pitcher. Ruotsalainen viihdeohjelma. (u)
Sarja -
Kausi 2, 6/10. Talonvaltaajia. Paul, Steve ja Ben häätävät talonvaltaajat toimistorakennuksesta. Raskaana oleva nainen perheineen saa myös häädön. Stuart ja Iain joutuvat uhkailun kohteeksi. Brittiläinen realitysarja. (u)
Sarja -
04:55-05:20Simpsonit S01E01
Kausi 1, 1/13. Joulurauha. Jouluvelvollisuudet eivät oikein ole Homerin alaa, ja lasten lahjatoivomuksetkin ylittävät realismin rajat. (u)
Sarja -
05:20-05:52Simpsonit S01E02
Kausi 1, 2/13. Nuori nero. Bartin vanhemmat saavat kutsun rehtorin puhutteluun. (u)
Sarja -
Tiivi-Taavi, Hipsu, Laalaa ja Pai ovat teletappeja, jotka asustavat aurinkoisella ruohikkokentällä Teletappimaassa. Suomeksi puhuttu ohjelmasarja perheen pienimmille.
Sarja -
Kausi 2, 12/26. Taianomainen auringonpimennys. Muumitalossa valmistaudutaan auringonpimennykseen. Noita uskoo saavansa myös lisää taikavoimia pimennyksen myötä.
Sarja -
Kausi 2, 13/26. Primadonna ja voimamies. Puolentoista viikon sateen jälkeen Muumilaakso peittyy tulvaveden alle. Tulvaveden varaan on joutunut myös kiertävän sirkuksen tähti, Primadonna.
Sarja -
Salaperäinen silinterihattu askarruttaa Muumipeikkoa ja Nuuskamuikkusta kovasti. He päättävät testata sitä, ja he pyydystävät Muurahaiskorennon laittaakseen sen hattuun.
Sarja -
Taikahatusta täytyy päästä eroon, joten Nuuskamuikkunen heittää sen jokeen virran vietäväksi. Hattu juuttuu kuitenkin hiekkasärkälle, ja Muumilaaksossa koetaan taas kummallisia asioita.
Sarja -
Horselandiin väliaikaisesti asumaan tulleet varsat aiheuttavat mustasukkaisuutta muiden hevosten keskuudessa.
Sarja -
Kausi 1, 4/8. Elmo pääsee tutkimaan metsän kiertokulkua ja pohtii samalla, miksi puita välillä kaadetaan ja mikä vaikutus sillä on luontoon.
Sarja -
08:35-09:00Paavo Pesusieni S05E10
Kausi 5, 10/20. Kirppusirkus / Donitsin himo / Likainen lautanen. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalasta, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi.
Sarja -
09:00-09:30Simpsonit S32E07
Kausi 32, 7/22. Haaveet kaatuu. Bartilla, Lisalla ja Sarjishemmolla on kaikilla omat erilaiset unelmansa, mutta kaikki heistä saavat maistaa katkeraa kalkkia tavoitellessaan niitä. Amerikkalainen animaatiosarja.
Sarja -
Kausi 13, 08/22. Kiitospäivän golfit. Kullakin perheenjäsenellä on omat haaveensa kiitospäiväksi, mutta suunnitelmat muuttuvat, kun alennuskuponki minigolfradalle on vanhenemassa. Amerikkalainen animaatiosarja.
Sarja -
Kausi 18, 13/17. Konnia ja koiria. Poliisikoira Quantum esittelee jälleen kuurupiilotaitojaan, ja myös Nottinghamshiren ihmispoliisit pääsevät jaloittelemaan konnien perässä. Brittiläinen poliisisarja.
Sarja -
11:00-11:30Simpsonit S11E22
Kausi 11, 22/22. Naurun takana. Tutustukaa todellisiin Simpsoneihin sarjan takana! Springfieldin asukkaat kertovat, kuinka kuuluisuus on vaikuttanut perheeseen ja repinyt sen hajalle. (u)
Sarja -
11:30-12:00Simpsonit S18E01
Kausi 18, 1/22. Mafian maailma. Homer ja Bart päättävät ottaa Fat Tonyn tehtävät hoitaakseen. kun mafioso itse on sairaslomalla. Lisa puolestaan haluaa ystävystyä Fat Tonyn Michael-pojan kanssa, jota muut lapset pelkäävät. (u)
Sarja -
Kausi 2, 20/24. Huoltajuuskisa. Mitch ja Cam pohtivat, kuka sukulaisista voisi huolehtia Lilystä mahdollisen onnettomuuden varalta. Palkittu amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
Jakso 4459: Miki Bond ja lupa hakkaa. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Istu ja pala. He ovat takaisin ruudussa. Eikö millään ole enää väliä? Tämäkö on Suomi-popin tulevaisuus vai kotimaisen sketsiviihteen loppu? Ota itse selvää.
Sarja -
Kausi 4, 18/20. Kalavarkaat. Poliisit saavat ilmoituksen pihalammesta varastetuista kaloista. Kylmähermoinen vuoropäällikkö uhmaa aseistautuneita ryöstäjiä. Brittiläinen rikosreality.
Sarja -
14:00-14:30Simpsonit S18E02
Kausi 18, 2/22. Jazzia ja hyväntekeväisyyttä. Lisa masentuu, kun Bartista kehkeytyy lahjakas jazz-muusikko. Sehän on Lisan suurin unelma. Vierasäänet: The White Stripes -yhtyeen kaksikko Jack ja Meg White.
Sarja -
14:30-15:00Simpsonit S18E03
Kausi 18, 3/22. Marge miesten hommissa. Marge päättää ryhtyä kirvesmieheksi, mutta pian hän huomaa, ettei vasaraan tarttuvaa naista oteta vakavasti. Amerikkalainen piirrossarja.
Sarja -
15:00-16:00Selviytyjät S40E09
Kausi 40, 9/17. Yhdistyminen. Vanhat heimot yhdistyvät. Sukupuuton saaren asukkaat kilpailevat siitä, kuka pääsee takaisin peliin. Koskemattomuuskisan palkinnot yllättävät kilpailijat. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 6, 4/10. Kuka on Rollo tai kuka on Patio? Joukkueiden nimet kuulostavat sanamuunnoksilta mutta ovatko ne? Leikkimielistä kilpailua ohjaavat Jaakko Saariluoma ja Kalle Lamberg.
Sarja -
17:00-17:30Simpsonit S01E06
Kausi 1, 6/13. Lisan blues. Lisa yrittää vuodattaa alakulonsa saksofonin säveliin.
Sarja -
17:30-18:00Simpsonit S01E07
Kausi 1, 7/13. Ruostunut romukasa. Homer joutuu kauppasille liian etevän myyntimiehen kanssa.
Sarja -
Kausi 2, 8/10. Bordellitoimintaa. Paul kohtaa kolme erilaista tapausta, joissa pitäisi saada asunto tyhjäksi. Brian ja Graham perivät vuokrarästejä. Brittiläinen realitysarja.
Sarja -
Kausi 1, 1/4. Ensimmäinen erä: vesasta versoo narri. Helsinki saa uuden jääkiekkojoukkueen - mutta onko sille tilaa?
Sarja -
Kausi 1, 5/24. Romanssi pyykkituvassa. Ross ja Rachel pyykkäävät. Joey maanittelee hehkeää ex-heilaansa takaisin valkoisen valheen turvin. Chandler yrittää heivata maanvaivaksi muodostuneen tyttöystävänsä.
Sarja -
Kausi 1, 6/24. Aurora, Aurora! Joeylla on kiikarissa mielenkiintoinen rooli. Chandler iskee unelmiensa kaunottaren ja työntää samalla lusikkansa melkoiseen soppaan. Monica yrittää hillitä järjestelyvimmaansa.
Sarja -
21:00-22:50Se Mieletön Remppa
Sami Hedbergin ja Kiti Kokkosen tähdittämä hillitön komedia kertoo pariskunnasta, joka perii unelmiensa talon ja joutuu keskelle kaikkien aikojen remonttisoppaa.
-
22:50-01:00Subleffa: The Mule
80-vuotias Earl Stone on ulosoton partaalla. Hän saa töitä autonkuljettajana ja tietämättään hänestä tulee Meksikon kartellin huumekuriiri. Uusi kuriiri osuu myös määrätietoisen Yhdysvaltain huumepoliisin tutkaan. (u)
Elokuva
-
-
-
00:25-03:30Elokuva: Batman Begins
Rikkaiden vanhempiensa murhan jälkeen Bruce Wayne lähtee matkustamaan ympäri maailmaa oppiakseen taistelemaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Elokuva -
03:30-04:35Ruotsin rajavartijat S03E02
Kausi 3, osa 2. Trelleborgissa Stefan tarkistaa hermostuneen oloisen miehen, jolla on useita piilotettuja paketteja. Arlandassa norjalainen ei halua luovuttaa hasiksiaan. (Gränsbevakarna Sverige, Dokumenttisarja, Ruotsi, 2023)
Sarja -
04:35-05:40Poliisikamera S04E08
Kausi 4, osa 8. Grenåssa videoauto seuraa moottoripyörää mutta kuski ei aio luovuttaa ilman raivokasta takaa-ajoa.
Sarja -
06:15-06:35Rantataloa etsimässä S15E08
Kausi 15, osa 8. Unelmien merenranta-asunto en välttämättä vaadi tähtitieteellistä budjettia. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Sarja -
06:35-07:00Rantataloa etsimässä S15E09
Kausi 15, osa 9. Unelmien merenranta-asunto en välttämättä vaadi tähtitieteellistä budjettia. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Sarja -
07:00-07:25Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain S29E09
Kausi 29, osa 9. Kaksi kilpailijaa mittelöivät keittiössä ja vain toinen heistä pääsee kohtaamaan Bobby Flayn nimikkoruoansa kanssa. Kuka päihittää huippukokki Flayn? (Beat Bobby Flay, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
07:25-07:45Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain S29E10
Kausi 29, osa 10. Kaksi kilpailijaa mittelöivät keittiössä ja vain toinen heistä pääsee kohtaamaan Bobby Flayn nimikkoruoansa kanssa. Kuka päihittää huippukokki Flayn? (Beat Bobby Flay, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
07:45-08:30Rakastaa, ei rakasta S01E08
Kausi 1, osa 8. Sandran ja Isayan välillä on jännitteitä, Sandra ei ole enää varma, tulevatko he menemään naimisiin. Micael valmistautuu kosimaan Rebeccaa.
Sarja -
08:30-09:25Kiinteistöveljekset S05E15
Kausi 5, osa 15. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.
Sarja -
09:25-10:00Asunnon metsästäjät S199E08
Kausi 199, osa 8. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
10:00-10:30Asunnon metsästäjät S199E09
Kausi 199, osa 9. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
10:30-11:05Rantataloa etsimässä S15E10
Kausi 15, osa 10. Unelmien merenranta-asunto en välttämättä vaadi tähtitieteellistä budjettia. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Sarja -
11:05-11:35Rantataloa etsimässä S15E11
Kausi 15, osa 11. Unelmien merenranta-asunto en välttämättä vaadi tähtitieteellistä budjettia. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Sarja -
11:35-12:30Pernilla Wahlgrenin maailma S13E12
Kausi 13, osa 12. Tunteet nousevat pintaan, kun Pernilla vierailee Biancan keskusteluohjelmassa. Pernilla käyttää tilaisuuden hyväkseen ja viettää laatuaikaa poikien Theon, Benjaminin ja Oliverin kanssa.
Sarja -
12:30-13:35Restaurant: Impossible S15E06
Kausi 15, osa 6. Julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvinen tehtävänä on tiiminsä kanssa pelastaa epäonnistuneet ravintolat täydelliseltä romahdukselta. Onko tehtävä mahdoton?
Sarja -
13:35-14:05Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain S29E11
Kausi 29, osa 11. Kaksi kilpailijaa mittelöivät keittiössä ja vain toinen heistä pääsee kohtaamaan Bobby Flayn nimikkoruoansa kanssa. Kuka päihittää huippukokki Flayn? (Beat Bobby Flay, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
14:05-14:35Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain S30E01
Kausi 30, osa 1. Kaksi kilpailijaa mittelöivät keittiössä ja vain toinen heistä pääsee kohtaamaan Bobby Flayn nimikkoruoansa kanssa. Kuka päihittää huippukokki Flayn? Alkaa uusintana.
Sarja -
14:35-15:45Rakastaa, ei rakasta S01E09
Kausi 1, osa 9. Hanna ja Ivan päättävät rempata ja Ivan saa vastuulleen maalin ostamisen. Tony kaipaa kovasti Cristya ja Melissaa. On koittanut Sandran ja Isayan hääpäivä, mutta he epäröivät, onko päätös oikea.
Sarja -
15:45-16:55Poliisikamera S04E09
Kausi 4, osa 9. Opel Corsa herättää poliisin kiinnostuksen matkalla Faron sillalle. Haderslevin maantiellä ajaa moottoripyörän kuljettaja, joka vaarantaa muiden tienkäyttäjien turvallisuuden.
Sarja -
16:55-18:05Arvokaman etsijät: Entisöijät S04E15
Kausi 4, osa 15. Valoasiantuntija Jolene saa haasteen entisöidä erikoisen empiretyylisen kattokruunun. James työstää Seeburg-jukeboksia ja Anne-Marie saa vaurioituneen kirjan.
Sarja -
18:05-19:00Maanteiden sankarit S12E06
Kausi 12, osa 6. Ruotsin maanteillä on ruuhka-aikaan kiirettä ja silloin tapahtuu myös paljon onnettomuuksia.
Sarja -
19:00-19:55Kova laki: Erikoisyksikkö S08E19
Kausi 8, osa 19. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)
Sarja -
19:55-21:00Vuosisadan ryöstöt S01E02
Kausi 1, osa 2. Ruotsalaiset varkaat tekevät ryöstön ilmasta käsin sotateknisellä tarkkuudella ja pysyvät koko ajan askeleen edellä poliisia. Joukko pääsee karkuun miljoonien käteissaaliin kanssa.
Sarja -
21:00-00:20Elokuva: Yön ritari
Rikospoliisi Jim Gordonin ja piirisyyttäjä Harvey Dentin avulla Batman yrittää tuhota mafian Gothamissa lopullisesti.
Elokuva
-
-
-
Kausi 7. Jakso 6/9. Muistot remonttiin. Abby on asunut samassa kodissa Great Bookhamissa 33 vuotta. Kodin remontti jäi kesken, kun Abbyn puoliso kuoli äkillisesti, eikä Abby usko pystyvänsä muuttamaan pois. Maddie-tytär on sitä mieltä, että äiti tarvitsee elämäänsä uuden alun ja uuden kodin. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 5/8. Elämä (itsessään) on lahja. Suomen Ellen päätoimittajana toiminut suurperheen äiti Taru Marjamaa hyppää kroonista syöpää sairastavan yksinhuoltajan Sirkku Dibban kenkiin. Sirkku nauttii lastensa kanssa yltäkylläisestä viikosta, palaten onnellisena omaan elämäänsä. Kotimainen realitysarja. (40')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 1/6. Ruokaa ja rakkautta. Adam on tottunut ylelliseen elämään ja julkkiksiin. Kiptieulla on vähemmän rahaa, mutta sitäkin enemmän tekemistä ja suuria haaveita. Englantilainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 19/27. Golfaava avustaja. Jakson sinkku Nina on 25-vuotias henkilökohtainen avustaja. Hän harrastaa intohimoisesti golfia, jonka aloitti jo 7-vuotiaana. Hän tapaa personal trainer Cameronin, malli ja minigolfaaja Dominicin ja karaokesta ja pubeista pitävän Emekan. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/8. Fantasiakakku. Kauden puolivälin ylitys saa parit vilkaisemaan peiliin. Mitä leivonta merkitsee? Miten kisa on muuttanut suhdetta pariin? Mummolassa valmistuu mielikuvituksellisia fantasiakakkuja, joihin tarvitaan niin pillejä, sulkia kuin sidetarpeitakin. Kotimainen ruokareality. (41')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 1/6. Ibiza. Herkullista ruokaa upeissa maisemissa. Ibiza tunnetaan bilesaarena, mutta Charlie löytää sieltä myös arkkitehtonisia helmiä ja luonnonrauhaa. Englantilainen lifestyleohjelma. (47')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 6/9. Muistot remonttiin. Abby on asunut samassa kodissa Great Bookhamissa 33 vuotta. Kodin remontti jäi kesken, kun Abbyn puoliso kuoli äkillisesti, eikä Abby usko pystyvänsä muuttamaan pois. Maddie-tytär on sitä mieltä, että äiti tarvitsee elämäänsä uuden alun ja uuden kodin. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 2/10. Tuomas Kyrön hurja piharemontti. Kirjailija Tuomas Kyrön mökkipiha kaipaa aivan uutta ilmettä. Kati pyydetään apuun, ja hänelle syntyy heti suuret visiot! Näin isoa ja massiivista muutosta ei olla ennen ohjelmassa nähty. Mökkivinkkiosiossa kerrotaan vinkkejä, miten luonnonmukaisessa tilassa olevaa pihaa kannattaa hoitaa. Kotimainen lifestyleohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 19/27. Golfaava avustaja. Jakson sinkku Nina on 25-vuotias henkilökohtainen avustaja. Hän harrastaa intohimoisesti golfia, jonka aloitti jo 7-vuotiaana. Hän tapaa personal trainer Cameronin, malli ja minigolfaaja Dominicin ja karaokesta ja pubeista pitävän Emekan. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 2/6. Kroatia. Tällä kertaa Charlie vierailee Kroatiassa ja tutustuu Dalmatian rannikon saariin. Turmeltumaton luonto ja kiehtova historia sekä mielenkiintoinen arkkitehtuuri ovat seudun vetonauloja. Englantilainen lifestyleohjelma. (47')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 6/8. Makeaa mahan täydeltä. Uunit kuumenevat mummolassa kahteen kertaan, kun pareja viedään ääripäästä toiseen. Tekeillä on herkkupöytä lastenjuhlille sekä näyttävä afternoon tea -kattaus. Nyt onkin panostettava paitsi laatuun myös määrään. Kotimainen ruokareality. (40')
Sarja -
17:00-18:00Rikkaat ja rahattomat S04E06
Kausi 4. Jakso 6/8. Its all about rahuli!. Rock your day -sloganin isä Janne Immonen ja masennuksen kanssa kamppaillut Kaisa Minkkinen uskovat kummatkin positiivisen ajattelun voimaan.
Sarja -
Kausi 12. Jakso 20/27. Särkyneiden sydänten ennekeksit. Neljä vuotta sinkkuillut James etsii sulostuttajaa elämäänsä. James on autokauppias ja innokas jalkapalloilija ja toivoo treffikumppaninkin elävän aktiivista elämää. Ehdokkaat ilahtuvat hänen komeasta ulkomuodostaan, mutta politiikka hiertää, eikä ruoanlaittokaan ota kaikilta onnistuakseen. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 2/6. Inspiraation lähteillä. Rigbyn nelihenkisen perheen pitää selvitä yksillä tuloilla äidin sairauden takia. Voisiko oman omaisuutensa luoneista Girardeista olla heille apua? Englantilainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 7/9. Lääniä laumalle. Caroline ja Chris työskentelevät baptistikirkon pappeina ja tarvitsevat kotiinsa tilaa myös seurakuntalaisille. Jokainen neliösentti perheen kodista tuntuu kuitenkin olevan jo käytössä, ja Kirstie on vaikeuksissa yrittäessään remontoida taloa parin tarpeiden mukaiseksi. Heidän on kuitenkin asuttava tietyllä postinumeroalueella, joten myös Philillä riittää haasteita. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
20:58-21:00Keno ja Synttärit S2023E257
Kausi 2023. Jakso 257/365. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')
Sarja -
Kausi 6. Jakso 2/10. Karkkilassa sijaitsee kaunis metsäinen mökkitontti, jonka pihamaa on täynnä pieniä kantoja ja kuoppia. Sipilän perheessä on kolme pientä vipeltäjää joita vanhemmat eivät uskalla päästää yksin pihamaalle. Perhe haluaa, että pihamaasta tulee turvallinen lapsille. Eva ja Niko tekevät parhaansa, jotta pihamaasta tulee mukava erähenkiselle kaupunkilaisperheelle. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 2/9. Kaveria kaivataan. 10-vuotias Jacob arastelee hyppiviä koiria. Olisiko koditon Lily-beagle hänelle sopiva kaveri? Hienosteleva papillon Gucci kaipaa perehdytystä koiranelämään, ja vilkas Jason-poika voisi rauhoittua sopivan koirakamun seurassa. Englantilainen realitysarja. (46')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 20/27. Särkyneiden sydänten ennekeksit. Neljä vuotta sinkkuillut James etsii sulostuttajaa elämäänsä. James on autokauppias ja innokas jalkapalloilija ja toivoo treffikumppaninkin elävän aktiivista elämää. Ehdokkaat ilahtuvat hänen komeasta ulkomuodostaan, mutta politiikka hiertää, eikä ruoanlaittokaan ota kaikilta onnistuakseen. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja
-
-
-
Kausi 2. Jakso 11/11. Extra! Tätä et vielä nähnyt. Nyt ollaan siellä missä ohjelma syntyy. Madventures headquarters on paikka jossa Riku ja Tunna saavat sekopäisimmät ideat ja käyvät läpi kuvauseissujen tuotoksia. Täydellinen epäonnistuminen tukkijätkinä hävetti maakrapuja, mutta nyt on aika näyttää tämäkin. Samalla paljastuu myös paljon muuta, kuten pieleen menneitä spiikkejä, Tunnan yritys niellä kissanruokaa ja drag queen Betty Fuvkin limusiinin kyytiin hyppääminen. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
01:00-02:00Muinaiset avaruusoliot S12E33
Kausi 12. Jakso 33/39. Muukalaiset ja presidentit. USA:n presidenttien George Washingtonista alkaen on väitetty olevan yhteydessä avaruusolioihin tai ainakin tietävän niiden pysyvästä läsnäolosta maapallolla. Presidenttien suhtautuminen asiaan julkisuudessa on vaihdellut aikakausien ja presidentin edustaman puolueen mukaan. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. (40')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 2/12. Suomen Tullissa seurataan tänään Vaalimaan Rean ja Pekan iltavuoroa ja Helsingin tullin partiolla on kiinnostava päivä pilaantuneen teekuorman hävityksen kanssa. Partio käy myös suorittamassa polttoainevalvontaa huviveneisiin. Satamassa Lola ja Toni paneutuvat etsintäkuulutuksiin. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 23/26. Järkyttäviä paljastuksia. Rajalle saapuu koditon amerikkalaismies, josta paljastuu järkyttäviä asioita. Kiinasta tulleen opiskelijan laukusta taas löytyy tukuittain kiellettyjä tuomisia. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 24/26. Löytö kamerasta. Lentokentän virkailijat tekevät yllättävän löydön amerikkalaismiehen kamerasta. Lisäksi rajanylityspaikalla tarkastetaan kahta kanadalaista, joiden autossa on erikoinen ominaisuus. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 7/16. Moottorisahahurmaajat. Meiju Suvaksella on mielessään latinobängerit, Akilla paperinuket. Heli tuunaa tesinkki-tuolin. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 8/35. Paineen alla. Javeaan on tarkoitus avata pian vegaaninen kahvila, mutta valmistelut ovat vielä pahasti kesken. Myös Ranskan hienostuneen leirintäalueen avajaiset lähestyvät, vaikka Charley ja Calum elävät vielä remontin keskellä. Tanya joutuu tekemään rohkean ratkaisun Espanjan Frigilianassa. Englantilainen realitysarja. (45')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 25/26. Kriittisiä hetkiä. Rajanylityspaikalla koetaan kriittinen tilanne, kun huumeita salakuljettava matkustaja ottaa yliannostuksen paikan päällä. Lisäksi lentokentällä kuulustellaan unkarilaismiestä, jonka aikeet epäilyttävät. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 26/26. Kiteitä kattilassa. Lentorahtikeskuksen työntekijät törmäävät pakettiin, jonka sisältä paljastuu taidokas salakätkö. Lisäksi lentokentällä haastatellaan kiinalaisnaista, jonka matkat herättävät ihmetystä. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 3/20. Lentopostia. Marta ja Nick hoitavat erikoiskuljetuksen, joka päättyy vaaralliseen nosto-operaatioon. Lisäksi Steven tiimi nostaa rekkaa, jonka lastina on painava muuntaja. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 8/16. Design by Tuholainen. Mikko Mäkeläinen myy ensimmäistä kitaraansa, Aki ja Mr. Bean bondailevat ja Markku tuhoaa käynnistyskaapelin. Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 3/12. Tänään on hasiksen hajua ilmassa. Lentokentällä huumekoirapartiolla on tuottoisa päivä. Nuijamaalla tuoreen maalin haju bussissa herättää epäilyt mahdollisesta vastarakennetusta kätköstä. Bussit saavat muutenkin erityistä huomiota Maijulta ja Teijolta. Helsingin tullin maakravut ovat tänään siirtyneet satamalaiturilta veneeseen ja suorittavat vesiliikennevalvontaa, sekä tekevät tarkastusiskun rahtialukseen. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja -
15:00-15:30Team Ahma S02E13
Kausi 2. Jakso 13/16. Offside. Pääosissa P-P Petelius ja Taneli Mäkelä. Kotimainen komediasarja. (21')
Sarja -
15:30-16:00Team Ahma S02E14
Kausi 2. Jakso 14/16. Autokauppa. Pääosissa P-P Petelius ja Taneli Mäkelä. Kotimainen komediasarja. (22')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 9/35. Raatamista, ammuntaa ja auringonlaskun ihailua. Haukkasivatko kahvilan ja baarin Espanjaan avanneet Lisa, Alex, Debbie ja Andrew liian suuren palan? Entiset laivaston lentäjät Charley ja Calum löytävät kutsumattomia vieraita luksusretkeilypaikaltaan Ranskassa. Peter ja Roo yrittävät saada tuulta vuokrajahtiyrityksensä purjeisiin Mallorcalla. Riittääkö kesämajoitusta Ranskassa tarjoavien Markin ja Sylvien penninvenytys estämään sukeltavan saldon pohjakosketuksen? Englantilainen realitysarja. (45')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 4/20. Mutapainia. Merrie saa hankalan tehtävän, kun mutaan juuttunut pakettiauto täytyy pelastaa ahtaasta paikasta. Lisäksi Crouchin hinausporukka järjestää VIP-vierailun todelliselle raskaan kaluston fanille Robertille. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/3. Suurimmat. New Yorkissa kaikki on suurta, ja nyt tunnetun maamerkin, loistohotellin ja baarin työntekijät kohtaavat myös suuria haasteita. Lisäksi käydään kaupungin konttisatamassa, jonka vilkas päivä keskeytyy surullisiin uutisiin. Amerikkalainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/6. Arman lähtee tutkimaan aallonharjalla olevia trendejä siinä pelossa, että hän viiskymppisenä setänä jää jostain paitsi. Arman kysyy neuvoja mentoriltaan jujutsumestari Auvo Niinikedolta. Vaikka Auvo yrittää saada Armanin pysymään järjissään, Arman hurahtaa ostamaan bitcoineja ja hamppuyhtiön osakkeita. Hän käy enkelihoidossa ja Maria Nordinin rahameditaatiokurssilla sekä pyytää perheeltä kysymättä FengShui-mestarin suunnittelemaan perheen kodin uusiksi. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja -
20:00-21:00Amerikan kovimmat keräilijät S19E10
Kausi 19. Jakso 10/62. Veljekset Wisconsinissa. Rick asui Kaliforniassa, mutta muutti Wisconsiniin, kun hänen setänsä Butch kuoli. Butch keräsi autotavaraa, bensiinipumppuja, vanhoja kylttejä ja vaikka mitä. Rick ja hänen tyttöystävänsä myyvät nyt kokoelmaa pois, ja pojat kiinnostuvat vanhasta ja kalliista kellosta, jonka aitoutta he epäilevät. Toiseen kohteeseen Mike menee yksin. Hän tapaa Matthew Gruberin, joka rakenteli automatoneja, jotka olivat liikkuvia robottinukkeja. Mies on nyt jo yhdeksänkymppinen ja haluton luopumaan yhdestäkään työstään. Amerikkalainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 3/8. Pelastustehtävä. Kansalliskaartin eliittipelastusjoukot järjestävät harjoituksen, jossa pitää pelastaa kaksi hyiseen veteen joutunutta lentäjää. Lentoambulanssi kiirehtii etuajassa synnyttävän naisen avuksi, ja salaperäinen paketti johdattaa tullimiehet tuhat vuotta vanhan aarteen jäljille. Amerikkalainen realitysarja. (44')
Sarja -
22:00-23:30Petolliset S01E02
Kausi 1. Jakso 2/8. Muistoasi kunnioittaen. Yön aikana yksi kilpailijoista on murhattu. Hänen muistolleen on järjestetty muistotilaisuus, jonka aikana on mahdollisuus löytää hopeaharkkoja. Uskolliset yrittävät päästä petollisten jäljille, ja pyöreästä pöydästä karkotetaan ensimmäinen kilpailija. Kotimainen realitysarja. (64')
Sarja -
Kausi 22. Jakso 9/33. Rapin kingit ja rockin legendat. Tänään on tarjolla musiikin historiaa, kun asiakkaat tarjoavat mm. BMW:tä, jossa Tupac Shakur ammuttiin, Stephen Stillsin kitaraa, harvinaisia valokuvia Janis Joplinista ja Jimi Hendrixistä sekä täydellisen Beatles-albumikokoelman. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja
-
-
-
00:50-01:55Merten sankarit S01E06
Kausi 1, osa 6. Kesäisin Tukholman ja Göteborgin merellä sattuu ja tapahtuu. Silloin apuun rientävät poliisit ja Ruotsin meripelastusseuran vapaaehtoiset. (Havets Hjältar, Tosi-tv, Ruotsi, 2019)
Sarja -
01:55-03:00Lone Star Law S05E05
Kausi 5, osa 5. Teksasin riistanvalvojat suojelevat sekä ihmisiä että eläimiä Yhdysvaltain toiseksi suurimman osavaltion laajalla alueella.
Sarja -
03:00-03:55Barnwood Builders S04E12
Kausi 4, osa 12. Mark Bowe ja hänen porukkansa Länsi-Virginiasta pelastavat antiikkisia latoja ja mökkejä. (Barnwood Builders, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2016)
Sarja -
03:55-04:55Ghost Adventures S19E04
Kausi 19, osa 4. Paranormaaleja asioita tutkivat Zak Bagans, Nick Groff ja Aaron Goodwin joutuvat kovaan testiin metsästäessään aaveita maailman synkimmissä paikoissa. (Ghost Adventures, Paranormaali, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
04:55-05:25Naisten autopaja S09E11
Kausi 9, osa 11. Naiset kilpailevat haastavien projektien tiimoilla miehiä vastaan todistaakseen, että heillä on edellytyksiä ja ammattitaitoa pyörittää omaa autopajaa. (All Girls Garage, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2012)
Sarja -
05:25-05:58Naisten autopaja S09E12
Kausi 9, osa 12. Naiset kilpailevat haastavien projektien tiimoilla miehiä vastaan todistaakseen, että heillä on edellytyksiä ja ammattitaitoa pyörittää omaa autopajaa. (All Girls Garage, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2012)
Sarja -
06:05-06:25Miten kaikki tehdään? S16E04
Kausi 16, osa 4. Nykymaailma on täynnä monimutkaisia tuotanto- ja valmistusprosesseja. Nopeatahtisessa sarjassa avataan eri alojen asiantuntijoiden kanssa, miten kaikki oikein tehdään. (How Do They Do It?
Sarja -
06:25-06:50Miten kaikki tehdään? S16E05
Kausi 16, osa 5. Nykymaailma on täynnä monimutkaisia tuotanto- ja valmistusprosesseja. Nopeatahtisessa sarjassa avataan eri alojen asiantuntijoiden kanssa, miten kaikki oikein tehdään. (How Do They Do It?
Sarja -
06:50-07:35Gold Rush - Kultakuume S06E15
Kausi 6, osa 15. Tasoissa. Parker ottaa suuren riskin ja panee kaiken peliin ohittaakseen kilpailijansa. Todd avaa uuden, riskialttiin kaivauksen, ja Monicalla ja Kevinillä on ongelmia huuhtomisen kanssa.
Sarja -
07:35-08:25Gold Rush - Kultakuume S06E16
Kausi 6, osa 16. Jymyjuttu. Parker hylkää Boundaryn valtauksen, sillä tiedossa on mahdollisuus parempaan. Gene ajaa koneet äärimmilleen, ja Todd kuulee jymyuutisen kauden parhaan tuloksen jälkeen.
Sarja -
08:25-09:20Arvokaman etsijät S16E14
Kausi 16, osa 14. Nykypäivän aarteenetsijä Drew Pritchard matkustaa ristiin rastiin Britanniaa ja etsii outoja ja ihania esineitä. Mitä isompi saalis, sitä onnellisempi mies. (Salvage Hunters, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2022)
Sarja -
09:20-10:20Fast n' Loud S03E25
Kausi 3, osa 25. Prätkäkaaos / Klassikko-Packard, osa 1. Kun Richin vuoden -29 Packard saa kutsun tarunhohtoiseen Concours d'Elegance -tapahtumaan, hän haastaa muut korjauskilpaan. (Fast n Loud, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2013)
Sarja -
10:20-10:55Naisten autopaja S09E13
Kausi 9, osa 13. Naiset kilpailevat haastavien projektien tiimoilla miehiä vastaan todistaakseen, että heillä on edellytyksiä ja ammattitaitoa pyörittää omaa autopajaa. (All Girls Garage, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2012)
Sarja -
10:55-11:25Naisten autopaja S09E14
Kausi 9, osa 14. Naiset kilpailevat haastavien projektien tiimoilla miehiä vastaan todistaakseen, että heillä on edellytyksiä ja ammattitaitoa pyörittää omaa autopajaa. (All Girls Garage, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2012)
Sarja -
11:25-12:30Lone Star Law S05E06
Kausi 5, osa 6. Teksasin riistanvalvojat suojelevat sekä ihmisiä että eläimiä Yhdysvaltain toiseksi suurimman osavaltion laajalla alueella.
Sarja -
12:30-13:05Miten kaikki tehdään? S16E06
Kausi 16, osa 6. Nykymaailma on täynnä monimutkaisia tuotanto- ja valmistusprosesseja. Nopeatahtisessa sarjassa avataan eri alojen asiantuntijoiden kanssa, miten kaikki oikein tehdään. (How Do They Do It?
Sarja -
13:05-13:35Miten kaikki tehdään? S16E07
Kausi 16, osa 7. Nykymaailma on täynnä monimutkaisia tuotanto- ja valmistusprosesseja. Nopeatahtisessa sarjassa avataan eri alojen asiantuntijoiden kanssa, miten kaikki oikein tehdään. (How Do They Do It?
Sarja -
13:35-14:35Wheeler Dealers S09E13
Kausi 9, osa 13. BMW Isetta. Mike löytää Isetta-kääpiöauton, joka on siis osaksi auto, osaksi moottoripyörä. Sitä on ehkä hauska ajaa, mutta ei korjata! Tekevätkö Edd ja Mike voittoa? (Wheeler Dealers, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2012)
Sarja -
14:35-15:50Gold Rush: Unohdetut kaivokset S04E02
Kausi 4, osa 2. Erikoisjakso. Gold Rush -sarjasta tuttu Dave Turin laittaa huonokuntoiset kaivokset kuntoon, jotta omistajat voivat jatkaa kullankaivuuta.
Sarja -
15:50-16:55Gold Rush - Kultakuume S06E17
Kausi 6, osa 17. Oregonin kultaa. Klondiken pojat palaavat kullankaivuuseen. Hoffmanit yrittävät palauttaa maineensa, Parkerin aika saattaa käydä vähiin, ja Beetsit yrittävät uutta tulemista.
Sarja -
16:55-18:05Gold Rush - Kultakuume S06E18
Kausi 6, osa 18. Jäässä. Jäätynyt maa pakottaa Parkerin muuttamaan puron suuntaa ja kaivamaan sulaa sorapohjaa. Tonylta hajoaa kalustoa, ja Todd tahtoo toisen valtavan huuhdontalaitteen.
Sarja -
18:05-19:00Arvokaman etsijät S16E15
Kausi 16, osa 15. Nykypäivän aarteenetsijä Drew Pritchard matkustaa ristiin rastiin Britanniaa ja etsii outoja ja ihania esineitä. Mitä isompi saalis, sitä onnellisempi mies. (Salvage Hunters, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2022)
Sarja -
19:00-19:55Gold Rush: Unohdetut kaivokset S03E04
Kausi 3, osa 4. Gold Rush -sarjasta tuttu Dave Turin laittaa huonokuntoiset kaivokset kuntoon, jotta omistajat voivat jatkaa kullankaivuuta.
Sarja -
19:55-21:00Wheeler Dealers S09E14
Kausi 9, osa 14. Ford Mustang. Mike ostaa klassisen Ford Mustangin, joka tuli kuuluisaksi Steve McQueenin elokuvasta Bullitt. Pystyykö Edd loihtimaan tästä kuluneesta helmestä yli 20 000 punnan arvoisen auton?
Sarja -
21:00-23:00Elokuva: Poliisiopisto 2 - Eka komennus
Hullunhauska ja sekopäinen jengi on päässyt akatemiasta ja jälleen kasassa. Luvassa on.. noh, kaikenlaista. 90 min. Ohjaus: Jerry Paris.
Elokuva -
23:00-01:10Elokuva: Don't Let Go
Miehen perhe kuolee murhassa ja hän saa puhelun yhdeltä kuolleista, hänen sisarentyttäreltään. Hän ei ole varma, onko soittaja haamu vai onko hän tulossa hulluksi, mutta käy ilmi ettei hän ole. 103 min. Ohjaus: Jacob Estes.
Elokuva
-
-
-
00:05-01:1090 päivää morsiamena: Chantelin perhe S04E12
Kausi 4, osa 12. Chantel ja Pedro yrittävät asua saman katon alla eronneena parina. Alejandro esittää Nicolelle uhkavaatimuksen.
Sarja -
01:10-02:25Sukupuolenkorjaus parisuhteessa S01E02
Kausi 1, osa 2. Neljä pariskuntaa kohtaa avioliittonsa haastavimman vaiheen vaimojen saadessa selville, että heidän miehensä ovat päättäneet korjata sukupuoltaan.
Sarja -
02:25-04:20Upea lihava elämäni S04E03
Kausi 4, osa 3. Myönteisen kehonkuvan sanansaattaja Whitney Thore levittää väsymättä sanomaa itsensä hyväksymisestä. Sairauden myötä lihonut nainen on käynyt pitkän tien hyväksyäkseen itsensä ulkonäkökeskeisessä maailmassa.
Sarja -
04:20-05:3590 päivää morsiamena S02E10
Kausi 2, osa 10. Sarjassa seurataan kansainvälisten parien erikoista deittailua. Aluksi ulkomaalaiset morsiamet matkustavat Yhdysvaltoihin K-1-viisumin turvin.
Sarja -
06:20-06:45Pomo keittiössä S02E11
Kausi 2, osa 11. Buddy kokkaa siskojensa kanssa. Keittiössä syntyy muun muassa samppanja-simpukkapastaa, perunamuusia ilmakuivatulla kinkulla ja marinoitua sisäfilettä. (Kitchen Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2012)
Sarja -
06:45-07:35Say Yes to the Dress Lancashire S02E13
Kausi 2, osa 13. Hääohjelma Say Yes to the Dressin spin off -sarjassa etsitään sitä elämän ainutkertaisinta asua Irlanninmeren rannalla Lancashiressa Luoteis-Englannissa.
Sarja -
07:35-08:00Say yes to the Dress Britannia S02E35
Kausi 2, osa 35. Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
Sarja -
08:00-08:20Say yes to the Dress Britannia S02E36
Kausi 2, osa 36. Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
Sarja -
08:20-09:15Superhamstraajat S04E13
Kausi 4, osa 13. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2013)
Sarja -
09:15-10:201+5 tytärtä S03E06
Kausi 3, osa 6. Danielle ja Adam Busbyn arki on yhä vauhdikkaampaa, kun viitoset ovat yli vuoden ikäisiä ja ehtivät joka paikkaan. Suurperheen arkea pyörittää äiti Danielle isä-Adamin hankkiessa elannon.
Sarja -
10:20-11:2090 päivää morsiamena S02E11
Kausi 2, osa 11. Jaksossa nähdään, miten parien avioelämä on sujunut, kun häistä on kulunut 10 kuukautta. (90 Day Fiancé, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2014)
Sarja -
11:20-12:3590 päivää morsiamena S02E12
Kausi 2, osa 12. Pariskunnat kokoontuvat yhteen jakamaan kokemuksiaan ja vastaamaan heille esitettyihin tiukkoihin kysymyksiin. Saamme kuulla, miten avioelämä on sujunut. (90 Day Fiancé, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2014)
Sarja -
12:35-14:30Upea lihava elämäni S04E03
Kausi 4, osa 3. Myönteisen kehonkuvan sanansaattaja Whitney Thore levittää väsymättä sanomaa itsensä hyväksymisestä. Sairauden myötä lihonut nainen on käynyt pitkän tien hyväksyäkseen itsensä ulkonäkökeskeisessä maailmassa.
Sarja -
14:30-15:3590 päivää morsiamena: Chantelin perhe S04E13
Kausi 4, osa 13. Pedro pyytää Chantelilta avioeroa ja muuttaa pois. Chantel kääntyy perheensä puoleen ja kertoo heille kaiken avioliittonsa epäonnistumisesta.
Sarja -
15:35-16:50Hengenvaarallisesti lihava S04E06
Kausi 4, osa 6. Gideonin hengenvaarallisella ylipainolla on tuhoisa vaikutus hänen avioliittoonsa. Onnistuuko hän elämänmuutoksessa pelastaakseen perheensä? (My 600-Lb Life, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
16:50-18:00Hengenvaarallisesti lihava S04E07
Kausi 4, osa 7. Dottiella on kaksi poikaa, joista hänen on pidettävä huolta miehen käydessä töissä. Ylipaino vaikeuttaa arkea, mutta Dottie ei tiedä, mistä hän saisi apua. (My 600-Lb Life, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
18:00-18:55Superhamstraajat S04E18
Kausi 4, osa 18. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2013)
Sarja -
18:55-19:55Tohtori Paise S04E11
Kausi 4, osa 11. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.
Sarja -
19:55-21:001+5 tytärtä parhaat palat S06E01
Kausi 6, osa 1. Erikoisjakso. Yhdysavaltojen ensimmäisten tyttövitosten suosikkimuistoja leikkisästi hauskan pelin tiimoilla! Pelin tarkoituksena on kaivaa perhemuistoja viimeisen seitsemän vuoden ajalta.
Sarja -
21:00-22:05Sisarvaimot S11E18
Kausi 11, osa 18. Sarja seuraa moniavioisen Brownin perheen epätavallista elämää. Perheenpää Kody Brownilla on yhteensä 18 lasta neljän vaimonsa kanssa. (Sister Wives, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
22:05-23:05Derricon uskomaton suurperhe S04E06
Kausi 4, osa 6. Karen ja Deon Derrico ovat kuin ketkä tahansa vanhemmat, paitsi että Karen on ollut raskaana kuusi kertaa ja saanut yhteensä huimat 14 lasta.
Sarja -
23:05-00:05Paiseklinikka S05E02
Kausi 5, osa 2. Ihotautilääkäri ja kirurgi Emma Craythorne ja hänen tiiminsä rientävät apuun! Tavoitteena on tarjota potilaille uudenlainen elämä - sellainen, että peiliin katsoessaan voisi taas hymyillä.
Sarja
-
-
-
00:30-00:55Simpsonit S06E09
Kausi 6. Jakso 9/25. Lapsenvahti ja peto. Väärinkäsityksestä johtuen Homeria syytetään seksuaalisesta häirinnästä ja kohta SImpsonien kotia ympäröi totuutta tietämättömät mielenosoittajat.
Sarja -
00:55-03:15Elokuva: Salaisuus pinnan alla
What Lies Beneath, USA 2000. O: Robert Zemeckis. P: Michelle Pfeiffer, Harrison Ford.
Elokuva -
03:15-04:009-1-1 S01E08
Kausi 1. Jakso 8/10. Karma. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Neulakammoinen Bobby joutuu luovuttamaan verta ja saa kuulla hämmentäviä uutisia. Amerikkalainen draamasarja.
Sarja -
04:00-04:40Nuori MacGyver S02E02
Kausi 2. Jakso 2/23. Sydämentykytyksiä. Hakkerit kiinnotuvat Rileyn taidoista ja hän soluttautuu joukkoon selvittääkseen heidän aikeensa.
Sarja -
04:40-05:15Criminal Minds S14E06
Kausi 14. Jakso 6/15. BAU jahtaa epäiltyä, joka liittyy Alvezin menneisyyteen.
Sarja -
05:15-05:40Family Guy S15E12
Kausi 15. Jakso 12/20. Lois ja hänen äitinsä, Babs, viettävät rentoa päivää kylpylässä ja jättävät Peterin viihdyttämään Loisin Carter-isää.
Sarja -
05:40-06:00Family Guy S15E13
Kausi 15. Jakso 13/20. Peter kuulee puhelinsovelluksista ja lataa puhelimensa täyteen niitä. Hän ostaa uuden puhelimen, jossa on enemmän muistitilaa ja antaa vanhan Chrisille, mistä on hirveät seuraukset.
Sarja -
06:00-06:20Moderni perhe S10E01
Kausi 10. Jakso 1/22. Koko klaani kokoontuu yhteen juhlimaan itsenäisyyspäivää. Jay pitää paraateista erittäin paljon.
Sarja -
06:20-06:40Moderni perhe S10E02
Kausi 10. Jakso 2/22. Haley pyytää Mitchin ja Camin apua päättääkseen kertoisiko Arvinille, että suuteli Dylania.
Sarja -
06:40-07:00Ensisilmäyksellä S08E02
Kausi 8. Osa 2. Avioehto. Rakkauden kesä kääntyy erojen syksyyn. Barney laatii Quinnille avioehdon, joka herättää kinaa kaikkien pariskuntien välillä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
07:00-07:20Simpsonit S07E18
Kausi 7. Jakso 18/25. Väkivaltaa, väkivaltaa. Bart tapaa kodittoman miehen, joka väittää olevansa Tikku & Takku -piirretyn oikea luoja, jonka idea varastettiin 20-luvulla. Bart auttaa häntä saamaan oikeutta.
Sarja -
07:20-07:45Simpsonit S07E19
Kausi 7. Jakso 19/25. Kala nimeltä Selma. Pelastaakseen hiipuvan uransa Troy McClure menee naimisiin Selman kanssa.
Sarja -
07:45-08:05Moderni perhe S10E03
Kausi 10. Jakso 3/22. Philille aukeaa yllättäen uusi ura professorina. Claire on innoissaan Pritchett Closets:in uudesta kumppanifirmasta, mutta sen toiminta on liiankin nykyaikaista Jayn mielestä.
Sarja -
08:05-08:25Moderni perhe S10E04
Kausi 10. Jakso 4/22. Kenen pitäisi lähteä ja kenen jäädä? Haleyn on tehtävä päätös entisen ja nykyisen suhteensa välillä. Manny palaa opiskelija-asuntoonsa, mutta hänne tyttöystävänsä jää Jayn ja Glorian taloon.
Sarja -
08:25-08:50Miehen puolikkaat S02E20
Kausi 2. Jakso 20. Kalju apina. Rose yrittää ratkaista Charlien ja Alanin riidat ryhtymällä veljesten terapeutiksi. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
08:50-09:15Miehen puolikkaat S02E21
Kausi 2. Jakso 21. Hautajaiset. Kun Evelynin entinen aviomies kuolee, koko perhe lähtee hautajaisiin. Charliella ja Alanilla on kovin erilaiset muistot isäpuolestaan. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
09:15-09:45Simpsonit S06E08
Kausi 6. Jakso 8/25. Lisan liukkaat. Lisa aloitaa jääkiekkoharrastuksen, mutta miten käy Bartin kun sisko pelaa häntä vastaan.
Sarja -
09:45-10:10Simpsonit S06E09
Kausi 6. Jakso 9/25. Lapsenvahti ja peto. Väärinkäsityksestä johtuen Homeria syytetään seksuaalisesta häirinnästä ja kohta SImpsonien kotia ympäröi totuutta tietämättömät mielenosoittajat.
Sarja -
10:10-10:40Family Guy S15E14
Kausi 15. Jakso 14/20. Pormestari West nostaa alkoholin nauttimisen ikärajan 50 vuoteen. Koska Brianin ikä lasketaan koiranvuosissa, hän on ainut tarpeeksi vanha ostamaan alkoholia.
Sarja -
10:40-11:05Family Guy S15E15
Kausi 15. Jakso 15/20. Stewie pelkää hurjasti painajaisia. Peter tekee ullakosta varsinaisen miesluolan, mikä ärsyttää Loisia sanoinkuvaamattoman paljon.
Sarja -
11:05-11:35Simpsonit S07E18
Kausi 7. Jakso 18/25. Väkivaltaa, väkivaltaa. Bart tapaa kodittoman miehen, joka väittää olevansa Tikku & Takku -piirretyn oikea luoja, jonka idea varastettiin 20-luvulla. Bart auttaa häntä saamaan oikeutta.
Sarja -
11:35-12:00Simpsonit S07E19
Kausi 7. Jakso 19/25. Kala nimeltä Selma. Pelastaakseen hiipuvan uransa Troy McClure menee naimisiin Selman kanssa.
Sarja -
12:00-12:30Tuho-osasto S02E12
Kausi 2. Jakso 12/22. J.D. ja Elliot sopivat jälleen olevansa vain ystäviä. J.D. pyytää lahjatavarakaupan myyjä Lisaa ulos mutta huomaa sitten, ettei ole vieläkään päässyt yli Elliotista.
Sarja -
12:30-13:00Huutokaupan metsästäjät
Ivy tuo poikansa mukaan Moreno Valleyhin, jossa hyvät asiat tapahtuvat.
-
13:00-13:30Ensisilmäyksellä S08E01
Kausi 8. Osa 1. Farhampton. Ted ja Victoria ovat karkaamassa, mutta Ted on huolissaan alttarille jäävästä Klausista. Quinn ei tiedä Barneysta ja Robinista. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
13:30-14:00Ensisilmäyksellä S08E02
Kausi 8. Osa 2. Avioehto. Rakkauden kesä kääntyy erojen syksyyn. Barney laatii Quinnille avioehdon, joka herättää kinaa kaikkien pariskuntien välillä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
14:00-15:00Onnenpyörä VIP S02E10
Kausi 2. Jakso 10/12. Tänään pyörää pyörittämässä klassinen kolmikko Virpi Kätkä, Katja Kätkä ja Tauski Peltonen. Luvassa villiä menoa Cristal Snown ja Niko Saarisen johdolla. a
Sarja -
15:00-16:00Kymppitonni S02E05
Kausi 2. Jakso 5/10. Kauden ensimmäinen finaalijakso. Juontajana Cristal Snow.
Sarja -
16:00-16:30Miehen puolikkaat S02E19
Kausi 2. Jakso 19. Unohtumaton Charlie. Alan alkaa tapailla Charlien entistä tyttöystävää ja pelkää jäävänsä veljensä varjoon. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
16:30-17:00Tuho-osasto S02E11
Kausi 2. Jakso 11/22. Seksi J.D:n kanssa rauhoittaa Elliotin, joka kohtaa henkilökohtaisia ja ammatillisia dilemmoja. Hän on rahaton, ja potilaat ovat hänen pelastuksensa.
Sarja -
17:00-17:30Simpsonit S06E10
Kausi 6. Jakso 10/25. Papan ihmelääke. Isoisä Simpson kehittää lemmemjuoman.
Sarja -
17:30-18:00Simpsonit S06E11
Kausi 6. Jakso 11/25. Lentopelko. Saatuaan porttikiellon Moen baariin Homer menee lentäjien baariin, jossa häntä erehdytään luulemaan oikeksi lentäjäksi.
Sarja -
18:00-18:30Family Guy S15E16
Kausi 15. Jakso 16/20. Meg aloittaa työt vanhainkodissa ja ryhtyy varastelemaan asukkailta. Chris saa sen selville ja haluaa osuutensa.
Sarja -
18:30-19:00Family Guy S15E17
Kausi 15. Jakso 17/20. Lois hakeutuu töihin postiin maksaakseen Stewien yksityiskoulun. Hän löytää kirjeen, jonka Peter on kirjoittanut entiselle ihastukselleen.
Sarja -
19:00-19:30Simpsonit S07E20
Kausi 7. Jakso 20/25. Tien päällä. Bart väärentää itselleen henkiklöllisyystodistuksen, jolla hän pystyy vuokraamaan auton ja lähtee ajelulle kavereidensa kanssa.
Sarja -
19:30-20:00Simpsonit S07E21
Kausi 7. Jakso 21/25. 22 tarinaa. Bart ja Millhouse selvittävät mitä kaikkea Springfieldin asukkaat puuhaavat.
Sarja -
20:00-20:30Miehen puolikkaat S02E23
Kausi 2. Jakso 23. Kyyhky. Evelyn tekee elämänsä virheen vaatiessaan pojanpoikansa yökylään. Charlie ja Alan pelkäävät kokemuksen vaikutuksia Jakeen. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
20:30-21:00Silent Library Suomi S02E02
Kausi 2. Jakso 2/18. Silent Library Suomi -kirjastossa nähdään taattua sekoilua, kun tubettajat valtaavat kirjaston. Mukana Jaakko Parkkali, Mikael Sundberg, Juusa Karikuusi, Ilari Mettälä, Max Blomfelt sekä Inna Tähtineni.
Sarja -
21:00-21:30Ensisilmäyksellä S08E03
Kausi 8. Osa 3. Lastenhoitajia. Lilyn on aika palata töihin, mutta sopivan lastenhoitajan löytäminen ei ole helppoa. Barney puolestaan yrittää palata sinkkuelämään. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
21:30-22:00Ensisilmäyksellä S08E04
Kausi 8. Osa 4. Haluatko kummivanhemmaksi. Lily ja Marshall laativat testamenttiaan ja pohtivat, kenelle Marvin päätyisi heidän kuoltuaan. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
22:00-22:30Ensisilmäyksellä S08E05
Kausi 8. Osa 5. Erojen syksy. Barney toipuu yhä erostaan Quinnin kanssa. Ted ja Victoria eivät ole yhtä mieltä suhteensa etenemisestä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
22:30-23:00Ensisilmäyksellä S08E06
Kausi 8. Osa 6. Viimeinen ero. Robin alkaa kyseenalaistaa suhteensa huomattuaan, ettei Nick ole penaalin terävin kynä. Marshall on tosissaan koripallojoukkueensa kanssa. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
23:00-23:30Ensisilmäyksellä S08E07
Kausi 8. Jakso 7. Leimahoro. Marshallin uran merkittävin oikeusjuttu saa huonon alun. Barney etsii uutta strippiklubia. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
23:30-00:00Ensisilmäyksellä S08E08
Kausi 8. Osa 8. Oikeudenkäynti. Marshallin oikeudenkäynti koittaa, ja vastapuolella Brad pelaa likaista peliä. Ystävykset kertovat kilpaa teinivuosien rötöksistään. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja
-
-
-
Kausi 1, 3/4. Jokaisella on taistonsa. Malli Amy hemmottelee itseään luksuslaukulla. Nyrkkeilijä John haaveilee luksuskellosta. Kelloasiantuntija Megan ponnistelee miesvaltaisella alalla. Brittiläinen dokumenttisarja. (u)
Sarja -
01:35-02:35Botched: Mokatut kauneusleikkaukset S05E14
Kausi 5, 14/17. Dinonenä. Kuorsauksen takia tehty leikkaus jätti Jenniferin nenän kyhmyiseksi. Imani kärsii kiusallisesti kääntyilevästä pakaraimplantista. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja. (u)
Sarja -
02:35-03:40Unelma-asunto auringon alta S11E28
Kausi 11, 28/89. Antoisa Algarve. Lynda Fermor etsii taloa Algarvesta Jasmine Harmanin avulla. Toivooko hän liikoja vai löytyykö unelmien koti läheltä merta? Brittiläinen lifestyleohjelma. (u)
Sarja -
Kausi 12, 7/80. Brittikylästä Etelä-Ranskaan. Neil ja Sarah aikovat asettua aloilleen monien muuttojen jälkeen. Kotimaassa kohteena on kumpuileva Wiltshire, mutta Neil haluaisi Etelä-Ranskaan.
Sarja -
Kausi 12, 8/80. Bristol ja Estepona. Steve ja Andrea haluavat Bristolista pienen sopukan ja Esteponasta pysyvämmän kodin heille ja koirilleen. Brittiläinen lifestyleohjelma. (u)
Sarja -
05:40-06:00MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
06:00-06:30MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
Kausi 1, 23/26. Tanssijan koti Chicagossa. Työnsä takia paljon matkustava Kendra haluaa minimalistisen kodin lähellä järvenrantaa. Paljonko kävelymatkasta rannalle kannattaa lopulta maksaa? Yhdysvaltalainen lifestyleohjelma (u)
Sarja -
Paras ravintolapäällikkö voittakoon. Yvonne ja Erik kisaavat hotellin ravintolapäällikön paikasta valintakokeessa, jossa testataan teoriaa ja käytäntöä. Vanessa päättää mennä isäänsä askeleen vastaan. Saksalainen telenovela. (u)
Sarja -
08:00-09:00Unelma-asunto auringon alta S11E31
Kausi 11, 31/89. Rennosti Ibizalla. Radio-DJ Toby Anstis etsii Ibizalta lomakotia, joka olisi lähellä menopaikkoja mutta sopisi myös siskonlapsille. Kaksossisko Kate auttaa etsinnöissä. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 12, 9/80. Snowdonia ja Granada. Rich ja Jo haluavat asumaan vuorille. Kumpi vie voiton, Snowdonia Walesissa vai Sierra Nevada Espanjassa? Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 5, 3/8. Kapea kiilatalo. Muusikkopariskunta löytää internetistä unelmiensa kodin. Talon omaleimainen muotokieli ja ympäristön karu kauneus inspiroivat taiteellista paria. Uusiseelantilainen rakentamisen ohjelma.
Sarja -
Kausi 12, 3/12. Sadan vuoden takaa. Tuomarimme Hanna Sumari, Sini Rainio ja Tero Pennanen vievät meidät tutustumaan yli sadan vuoden historian omaaviin koteihin Pyhtäällä, Raumalla ja Uudessakaupungissa.
Sarja -
Liian hyvä. Leylalla tuntuu olevan vaikeuksia hyväksyä riippuvuuden todellisuus. Paddy ja Marlon alkavat leipoa hääkakkua. Kit pallottelee Laurelia ja Gabbyä saman päivän aikana. Brittiläinen draamasarja.
Sarja -
Kausi 1, 3/15. Exät tikun nokassa. Niko saa viestin joka vie tajun. Henny avaa karuja esimerkkejä deittailusta transnaisena. Esko muistelee intohimosuhdetta joka särki sydämen.
Sarja -
Kausi 12, 23/25. Jälleennäkeminen, osa 2. Naiset muistelevat reissujaan Hamptoniin, Newportiin ja Meksikoon, sekä kaikkea niiden välissä ilmennyttä draamaa. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 9, 36/37. Kaikki koolla taas. Kaikki kauden osallistujat palaavat saman pöydän ääreen jälleennäkemisen merkeissä, eikä draamalta vältytä tälläkään illallisella. Australialainen realitysarja. (u)
Sarja -
Kausi 1, 25/26. Loma-asunto Kaliforniassa. Sanfranciscolaispariskunta etsii loma-asuntoa ylelliseltä ja kalliilta Sonoman viininviljelyalueelta. Maisemat ja tarjonta ovat hyvin vaihtelevat. Yhdysvaltalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
Tähdenlento. Werner puolustaa Erikin valintaa ravintolapäälliköksi. Vuorokauden vaihtuessa Elenin syntymäpäiväksi sekä Eleni että Leander katselevat samaa tähdenlentoa. Saksalainen telenovela.
Sarja -
Kausi 5, 2/8. Lasia ilmaan. Harlem ja Nicola ryhtyvät uskaliaaseen projektiin ja rakentavat lasitalon rotkon ylittävälle sillalle metsän keskelle. Uusiseelantilainen rakentamisen ohjelma. (u)
Sarja -
18:00-19:00Koko Suomi leipoo S08E02
Kausi 8, 2/10. Juuret. Loput kuusi leipuria aloittavat tiukan leivontakisan ja loihtivat tuomareille ensimmäisessä teknisessään grilliruoan aatelisen. Taidonnäytteessä päästään tutustumaan leipureiden kotiseutuun.
Sarja -
Kausi 13, 63/120. Omavaraista rauhaa. Alison halua muuttaa Costa Doradalle voidakseen viljellä kasviksia ja pitää pihalla vuohia. Apuna etsinnässä on paras ystävä Theresa. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 9, 37/37. Sohvashokkeja. Osallistujat pääsevät viimeisen kerran asiantuntijoiden sohvalle. On aika muistella menneitä ja käydä oppeja läpi. Muiden yllätykseksi yksi pari ilmoittaa erostaan.
Sarja -
Kausi 2, 3/10. Rukki-yllätys ja papan kätten jäljillä. Soitinkorjaaja AP herättää henkiin käsintehdyn kitaran, Silja laittaa juhlamekkonsa Ina Mikkolan laukkuun ja Tommi yllättää isoäidin rukkikuiskaajan avustuksella.
Sarja -
Kausi 1, 10/10. Alopecia areata. Kirsten haluaa eroon puhjenneen kystan jälkeen jättämästä arvesta, joka näyttää kolmannelta nänniltä. John kärsii parran harvenemisesta, ja Rachel hiustenlähdöstä. Brittiläinen tosi-tv-sarja.
Sarja -
23:25-00:25Kova laki S20E11
Kausi 20, 11/23. Politiikan alttarilla. Vapaaehtoinen kampanja-avustaja löytyy murhattuna. Pian käy ilmi, että kyse on muustakin kuin poliittisesta juonittelusta. Yhdysvaltalainen rikossarja.
Sarja
-
-
-
00:00-01:00NCIS Los Angeles S13E16
Kausi 13. Jakso 16/22. Koira haudattuna. NCIS-tiimi joutuu varsin poikkeuksellisen sieppaustehtävän pariin. Samin isä aiheuttaa päänvaivaa, ja Callen jatkaa menneisyyden selvittelyä. Amerikkalainen draamasarja. (41')
Sarja -
Kausi 16. Jakso 21/48. Mr. Paradise -kuvaukset. Eilisillan bileet pitävät asukkaat vaitonaisina. Pojat lähtevät Mariyahin johdolla kuvauksiin, joissa ollaan liikunnallisissa tunnelmissa. Tytöt viettävät tyttöjen päivää ja päättävät, millaista rekvisiittaa kukin poika saa illan esitykseensä. Tanskalainen sarja. (34')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 4/15. Mikä jännitysnäytelmä!. Elämäntapamuutos ei tapahdu pelkästään ulkoisesti, vaan on myös keskityttävä mielenmuutokseen. Treeneissä hiki virtaa, kun vaarana on ensimmäistä kertaa kotiin lähtö. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 12/35. Pulmia paratiisissa. Sukellusopettajat Ed ja Jo saavat ensimmäiset asiakkaansa. Rob ja Steve ahkeroivat viinitarhalla ja siivoavat lomamökkejä. Englantilainen realitysarja. (45')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 6/8. Ikuinen muisto ja tanssin huumaa. Nauru raikaa ja onnen kyyneliä vuodatetaan, kun Arja Koriseva ottaa ohjat Eijan elämästä. Eijan tyttäret ovat täysillä mukana, kun äidin elämään vyöryy ihania kokemuksia ja yllätyksiä toisensa perään. Elämä on tehty elettäväksi! Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 10/10. Viimeinen savotta. Aiemmin pudonneet farmilaiset palaavat ja finaalisoppa saa monta keittäjää. Areenalla käydään kiivasta taistoa niin tiedossa, taidossa kuin voimassa ja kovin luu kippaa kirstuunsa lopulta 30 000 euroa. Kotimainen realityohjelma. (63')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/10. Unelmien rantahuvila. Minitalossa asuvat Robin ja Jeff haluavat enemmän tilaa koko perheelle ja ryhtyvät kunnostamaan unelmahuvilaa kauniisiin rantamaisemiin. Dokumenttisarja. (44')
Sarja -
Kausi 5. Jakso 9/35. Muistoja Espanjasta. Leskirouva Maureen Biggleswadesta on menettänyt rakkaan miehensä, ja toivoo uuden puutarhansa tuovan muistoja Espanjasta, jossa he asuivat yhdessä. Saadaanko peribrittiläisen lähiötalon pihaan rakennettua aito eteläespanjalainen puutarha vuoristomaisemineen? Englantilainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 11. Jakso 12/22. Välivesillä. Sinkkumiehet ovat puhuneet ohi suunsa ja kyyneleet on tyrehdytettävä anteeksiannolla. Päiväkirjasta löytyy tuttuja pelimerkkejä ja treffeillä suunnitellaan jo tulevaisuutta. Viski on härskiinnyttänyt mielenmaisemaa ja suihkussa pestään luonnollisesti selkää. Puitavaa riittää taas iltanuotiolla. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
20:00-21:00NCIS Los Angeles S13E17
Kausi 13. Jakso 17/22. Genesis. NCIS-tiimi auttaa tiedustelu-upseeri Akhil Alia (Ashwin Gore) etsimään kollegaansa, joka katosi värvätessään ulkomaisia agentteja tietolähteiksi. Callen ja Nate jäljittävät miehen, jonka Callen uskoo osallistuneen koulutukseensa Drona-projektissa. Amerikkalainen draamasarja. (40')
Sarja -
21:00-23:10Elokuva: Zookeeper
(Zookeeper/USA 2011). Kellarin kunkku -sarjan tähti Kevin James on komedian pääosassa eläintarhan hoitaja Griffin, joka tulee toimeen paremmin eläinsuojattiensa kuin ihmisten kanssa. Tarhan asukit päättävät tarttua toimeen saadakseen miehen rakkauselämän kuntoon. Ohjaaja Frank Coraci muistetaan mm. menestyksistä Maailman ympäri 80 päivässä ja The Wedding Singer. Elokuvaa on ollut tuottamassa myös mestarikoomikko Adam Sandler. Pääosissa: Kevin James, Rosario Dawson, Leslie Bibb, Ken Jeong, Donnie Wahlberg, Joe Rogan. Ohjaus: Frank Coraci. (97')
Elokuva -
23:10-00:00NCIS Los Angeles S13E17
Kausi 13. Jakso 17/22. Genesis. NCIS-tiimi auttaa tiedustelu-upseeri Akhil Alia (Ashwin Gore) etsimään kollegaansa, joka katosi värvätessään ulkomaisia agentteja tietolähteiksi. Callen ja Nate jäljittävät miehen, jonka Callen uskoo osallistuneen koulutukseensa Drona-projektissa. Amerikkalainen draamasarja. (40')
Sarja
-
-
-
00:05-01:25Naked Attraction UK S03E07
Kausi 3, osa 7. Deittiohjelma, jossa etsitään tosirakkautta ilman vaatteita ja päälle puettuja rooleja. Osallistujien tutustuminen tapahtuu käänteisessä järjestyksessä - ensin ilman rihman kiertämää ja sitten tutustutaan.
Sarja -
01:25-01:55Psykopaatti vierelläni S02E09
Kausi 2, osa 9. Tutustumme nykyhistorian julmimpiin tappajiin uutismateriaalin ja heidän omien sanojensa kautta. Jokaisella heistä on ollut omat kauhistuttavat merkkinsä ja piirteensä.
Sarja -
01:55-02:25Psykopaatti vierelläni S02E10
Kausi 2, osa 10. Tutustumme nykyhistorian julmimpiin tappajiin uutismateriaalin ja heidän omien sanojensa kautta. Jokaisella heistä on ollut omat kauhistuttavat merkkinsä ja piirteensä.
Sarja -
02:25-03:30Kadonneet S09E08
Kausi 9, osa 8. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana.
Sarja -
03:30-04:35Kova laki: Erikoisyksikkö S19E14
Kausi 19, osa 14. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
04:35-05:10Kenet ihmeessä nain? S02E09
Kausi 2, osa 9. Alttarilla puolisoa luvataan rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Mutta entä jos valojen vannomisen jälkeen käy ilmi, että aviomies on jotain täysin muuta kuin hän on antanut ymmärtää?
Sarja -
05:10-05:40Tosielämän mafiavaimot S01E07
Kausi 1, osa 7. Tosielämän mafiavaimot avaa organisoituneen rikollisuuden salattua maailmaa vaimojen kautta. Nämä naiset ovat tehneet tietoisen valinnan naituaan rikollisen ja astuttuaan täten itsekin alamaailman piiriin.
Sarja -
06:30-06:55Saarielämää S13E07
Kausi 13, osa 7. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonostajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
06:55-07:20Saarielämää S13E08
Kausi 13, osa 8. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonostajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
07:20-08:05Sofian enkelit S13E04
Kausi 13, osa 4. Kun hätä on suurin, Sofian enkelit rientävät apuun. Sofia Wistam, Johnnie Krigström ja Mattias Särnholm auttavat vaikeaan tilanteeseen ajautuneita perheitä tarjoamalla remontointiapua.
Sarja -
08:05-08:50Kotikulmat kuntoon S01E09
Kausi 1, osa 9. Karen E. Laine ja hänen tyttärensä Mina Starsiak ovat remontoineet yhdessä liki 20 ränsistynyttä taloa keskustan tuntumassa sijaitsevalla asuinalueellaan Fountain Squarella Indianapoliksessa.
Sarja -
08:50-09:50Unelmahäät S05E09
Kausi 5, osa 9. Pertunmaalla asuvat Minna ja Marko juhlivat häitään talvisissa tunnelmissa. Suhteen alku ei ollut helppo, sillä Minna asui vielä ex-miehensä kanssa saman katon alla. (Unelmahäät, Kotimainen tosi-tv, Suomi, 2021)
Sarja -
09:50-10:55Apua, mikä tauti! S02E01
Kausi 2, osa 1. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.
Sarja -
10:55-11:25Kenet ihmeessä nain? S02E10
Kausi 2, osa 10. Alttarilla puolisoa luvataan rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Mutta entä jos valojen vannomisen jälkeen käy ilmi, että aviomies on jotain täysin muuta kuin hän on antanut ymmärtää?
Sarja -
11:25-12:00Tosielämän mafiavaimot S01E08
Kausi 1, osa 8. Tosielämän mafiavaimot avaa organisoituneen rikollisuuden salattua maailmaa vaimojen kautta. Nämä naiset ovat tehneet tietoisen valinnan naituaan rikollisen ja astuttuaan täten itsekin alamaailman piiriin.
Sarja -
12:00-13:05Oikeuden äärellä S02E02
Kausi 2, osa 2. True Conviction selvittää tositarinoita siitä, miten murhat on ratkaistu ja tapaukset voitettu oikeudessa. (True Conviction, Rikostarina, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
13:05-13:35Saarielämää S13E09
Kausi 13, osa 9. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonostajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
13:35-14:05Saarielämää S13E10
Kausi 13, osa 10. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonostajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
14:05-15:05Kotikulmat kuntoon S01E08
Kausi 1, osa 8. Karen E. Laine ja hänen tyttärensä Mina Starsiak ovat remontoineet yhdessä liki 20 ränsistynyttä taloa keskustan tuntumassa sijaitsevalla asuinalueellaan Fountain Squarella Indianapoliksessa.
Sarja -
15:05-15:35Tiny House, Big Living S05E13
Kausi 5, osa 13. Sarjassa seurataan ostajia, jotka haluavat vaihtaa huomattavasti pienempään asuntoon. Pariskunnat tutkivat tarjontaa pikkuruisten asuntojen kiinteistömarkkinoilla.
Sarja -
15:35-16:05Tiny House, Big Living S05E14
Kausi 5, osa 14. Sarjassa seurataan ostajia, jotka haluavat vaihtaa huomattavasti pienempään asuntoon. Pariskunnat tutkivat tarjontaa pikkuruisten asuntojen kiinteistömarkkinoilla.
Sarja -
16:05-17:15Kalliovuorten eläinlääkäri S04E10
Kausi 4, osa 10. Denverin intohimoisin ja periksiantamattomin eläinlääkäri Jeff Young luotsaa Planned Pethood Plus -klinikkaansa suurella sydämellä. Dr.
Sarja -
17:15-18:20Kova laki: Erikoisyksikkö S19E14
Kausi 19, osa 14. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
18:20-19:55Elokuva: Two Tickets to Paradise
Kahdet häät perutaan, koska morsian ja sulhanen hylätään alttarille. Molemmat kuitenkin lähtevät häämatkalle Havajille ja tapaavat siellä toisensa sattumalta.
Elokuva -
19:55-21:00Viidakon tähdet S01E02
Kausi 1, osa 2. Molemmissa leireissä on takana ensimmäinen yö. Ensimmäiset mielipiteet kilpakumppaneista on muodostettu ja pikkuhiljaa syvällä viidakossa, kaukana kaikesta aletaan rakentaa joukkuehenkeä.
Sarja -
21:00-22:05Kuolema paratiisissa S01E05
Kausi 1, osa 5. Kun erään Kuninkaallisen laivaston merimiehen ruumis löytyi puistosta Seychelleillä, hänen vanhempansa uskoivat, että jotain synkkää tapahtui hänen kuolinyönään.
Sarja -
22:05-23:05Kova laki: Erikoisyksikkö S19E15
Kausi 19, osa 15. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
23:05-00:05Tavallinen murhaaja S03E08
Kausi 3, osa 8. Mitä jos mukava naapuri tai tuttava onkin suljettujen ovien takana kylmäverinen murhaaja? Sarja käy läpi tunnettuja tosielämän rikostapauksia, joissa syyllinen oli ulospäin kuin kuka tahansa tavallinen tallaaja.
Sarja
-
-
-
00:00-01:00112 Hätäkeskus E08
Jakso 8/15. Hätäkeskus vastaanottaa vuorokaudessa noin 7400 hätäilmoitusta. Tässä jaksossa Hätäkeskukseen soittaa vessaan piiloutunut nainen, joka kuulee tuntemattoman henkilön liikkuvan sisällä asunnossaan.
Sarja -
01:00-02:00Huumeparonien kannoilla
Vuonna 1992 New Yorkilla on vaikeuksia saada tukahdutettua heroiinin virtaa, jonka lähde oli Kaakkois-Aasiassa.
-
02:00-03:00Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka Rooma
Poliisin on löydettävä ihmismassojen keskeltä huumeiden salakuljettajat Rooman Fiumicinon lentoasemalla. Poliisi pysäyttää Amsterdamista tulevan DJ:n.
-
03:00-03:45Lentoturmatutkinta
Independent Airin lento 1851 on matkalla Italiasta Dominikaaniseen tasavaltaan, ja sen on määrä tankata portugalilaisella saarella. Jostain syystä Boeing 707 syöksyy vuorta päin vain minuutteja ennen lentoasemaa.
-
03:45-04:10Food Factory
Food Factory kertoo ihanien Nanaimo-patukoiden, jäisten marjahedelmäpatukoiden ja retrojen hedelmäkarkkien salat ja tutustuu maukkaiden Shanghai-dumplingsien historiaan.
-
04:10-04:30Food Factory
Food Factory tutustuu eksoottisiin Thai-kanaruokiin ja taivaallisiin Angel Mints -makeisiin sekä rakkaustarinaan argentiinalaisten chimichurrien ja jäisten banaanitikkareiden takana.
-
04:30-05:15Saari ilman lakeja
Alaskan kaukaisella saarella Port Protectionissa myötäeläminen luontoäidin kanssa on elinehto. Talven lähestyessä Gary Muehlberger kaataa valtavaa puuta saadakseen lisää polttopuita.
-
05:15-05:59Narco Wars: Chasing the Dragon
Vietnamin sodan aikana veteraani Ike Atkinson ja huumekauppias Frank Lucas hukuttavat Harlemin heroiiniin.
-
06:00-06:45Antarktis S01E03
Kausi 1. Jakso 3/6. Myrskyn jälkeen. Etelämantereella tutkijoiden, insinöörien ja kokeneiden kenttäveteraanien tiiviit yhteisöt elävät täysin ainutlaatuista arkea.
Sarja -
06:45-07:30Meret ilman vettä
Tyhjennämme San Franciscon kadut, Sacramento-joen ja Klondiken jäiset erämaat kultaryntäyksen aluksien tutkimiseksi.
-
07:30-08:15Vaaran vyöhykkeellä
Dwayne viettää talven Kirgisiassa, jossa lämpötilat käyvät jopa neljäkymmentä astetta pakkasella, lumimyrskyt kestävät viikkoja ja lumivyöryt ovat jatkuva uhka.
-
08:15-09:00Albert Lin ja kadonneet kaupungit
National Geographicin tutkija, Albert Lin, matkaa Mikronesiaan Tyynenmeren sydämessä. Hän etsii muinaista Nan Madolin kaupunkia.
-
09:00-10:00Autojen ensiapu
Kun Jeeppi nousi tuhkasta. Dick Mastersin Jeeppi selvisi toisesta maailmansodasta, mutta vaurioitui sittemmin tuhopoltossa. Pojat yllättävät omistajan korjaamalla sen.
-
10:00-11:00Hauskimmat eläinvideot
Mehiläiset hyökkäävät mehiläisten hoitajan kimppuun, keskustelu Raymond-korpin kanssa, läheltä piti -tilanne alligaattorin kanssa, hylkeiden ja merileijonien erot, päivän lemmikki, mustekala lyö sukeltajaa, jättikrokotiili
-
11:00-12:00Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat
Koirat ovat ainaisia rakkauden, ilon ja draaman lähteitä. Kun nelijalkaisen ystävän on aika vierailla klinikalla, PVS:n eläinlääkärit ovat valmiita kaikkeen.
-
12:00-13:00Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka
Tarinoita lähes karkuun päässeistä epäillyistä Kolumbian ja Perun lentoasemilta. Maanviljelijä vaihtaa salkkunsa kanssarikollisen kanssa terminaalissa.
-
13:00-14:00Saari ilman lakeja
Maryn mustakarhu. Mary lähtee ensimmäistä kertaa mustakarhujahtiin. Gary virittää ansoja majavalle, ja Hans ja Timbi kiipeävät vuorelle hakemaan polttopuita.
-
14:00-15:00Alaska: ensimmäiset selviytyjät
Alaskan alkuperäiset asukkaat jatkavat perinteitään ja vahvistavat koko yhteisöä. Jody Potts-Joseph ja aviomies Jamey metsästävät vesilintuja ja syövät perheen kanssa paistettua leipää.
-
15:00-16:00Lentoturmatutkinnan erikoisraportti E10
Jakso 10/10. Tulipalo lentokoneessa voi olla turmioksi, mutta niiden seurauksista on opittu ja niiden avulla lentämisestä on tehty paljon turvallisempaa.
Sarja -
16:00-17:00Autojen ensiapu
Alfa Romeon renessanssi. Tim ja Fuzz matkustavat ympäri ämpäri tutustumassa parhaat päivänsä nähneisiin autoihin ja niiden omistajiin, jotka tarvitsevat kunnostusapua.
-
17:00-18:00Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä
Ainutlaatuinen venäläinen Antonov AN-255 -rahtilentokone on rakennettu nousemaan jopa 640 tonnin painoisena. Se kuljettaa maailman painavimpia lentokuormia.
-
18:00-19:00Egyptin kadonneet aarteet
Arkeologit tutkivat Egyptin vaikutusvaltaisinta kuningasta, Ramses Suurta.
-
19:00-20:00Gathering Storm
Lämpimät ja matalat Meksikonlahden vedet ovat varsinaista polttoainetta hurrikaaneille. Rannikko on kärsinyt ennenkin, mutta meri- ja rannikkotaloudet elpyvät aina.
-
20:00-21:00Lentoturmatutkinta S16E08
Kausi 16. Jakso 8/10. Kaksikymmentä minuuttia lähdettyään Egyptistä Sharm El Sheikhin lomakohteesta kone täynnä venäläisturisteja putoaa taivaalta.
Sarja -
21:00-22:00Hitler: Kolmannen valtakunnan kadonneet nauhat
Kun valtakunta tuhoutuu Hitlerin ympärillä, hän pakenee Berliiniin tammikuussa 1945.
-
22:00-23:00Vankilassa ulkomailla
Aidossa versiossa Baltimoreen sijoittuvasta The Wire -draamasta huumediileri Davon Mayer on lahjakas takomaan rahaa.
-
23:00-00:00Maya-kulttuurin nousu ja tuho
Kesäkuussa 2020 tiedemiesten ja arkeologien ryhmä tekee löydön, joka haastaa kaikki uskomukset mayojen suuren sivilisaation alkuperästä.
-
-
-
00:30-01:00Derek Prince
Lopun aikoina 1/2. Rakenna kalliolle 15/20.
-
01:00-01:30Isännän pöydässä
Vieraana Samuel Dillström. Osa 2/2. Samuel kertoo parantumiskokemuksistaan, sekä vaimon uskoontulosta. Hän kertoo myös näkemyksiään uskovien yhteydestä, joka ylittää kirkolliset raja-aidat.
-
01:30-02:00Superkirja
Ensimmäinen joulu. Superkirja vie Rikun, Anun ja Ismon jännittävälle matkalle Raamatun tapahtumiin. Matkallaan he oppivat, mikä on joulun salaisuus.
-
02:00-02:15Theo ja ystävät
Makoisia hedelmiä. Raamatussa puhutaan Hengen hedelmistä. Ovatko ne makoisia ja voiko niitä syödä?
-
02:15-02:20Aulin lukuhetki
Daavid laulaa.
-
02:25-02:30Evankeliumi Matteuksen mukaan | LUMO
Matteus 16:21-17:13.
-
02:30-03:00Pastori Tommy Liljan seurassa
Halleluja Chingolasta, Sambiasta.
-
03:00-03:30Maailman tärkein tehtävä
Pidä huolta itsestäsi. Jeesuksen lähettilään tehtävä on huolehtia sanomastaan ja itsestään.
-
03:30-04:00Heprealaiskirje
Uhria ja lahjoja sinä et tahtonut. Raamattupiirissä Martti Ahvenainen, Ilpo Jokimäki, Aki Miettinen ja Paavo Järvinen.
-
04:00-04:25Rakkauden kosketuksessa
Seurakunnan valmistaminen herätykseen. Uskovien ylöstempaus. Lopunajan tapahtumat ja missä ajassa elämme.
-
04:30-05:00Love Israel - Baruch Korman
Matteus 5. Osa 5/5.
-
05:00-05:15TV7 Israel News
-
05:15-05:30Voimaa Sanasta
Kiitollisuus, osa 3/4. Mika Tuovinen käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.
-
05:30-06:30Esy Flow
Esy Churchin 40 vuotta -juhlaohjelma. Esy Churchn elämä on ollut täynnä Jumalan armoa ja ihmeitä. Esy Church viettää 40-vuotissyntymäpäivävuottaan ja sen kunniaksi teimme juhlaohjelman.
-
06:30-07:30Ilpoistenpiiri
Jumalan muuttavan työn kautta Pyhän Hengen voimassa. Puhujina Soile Inkari, Rory Kaye, Joonas Mähönen ja Aron Kaye.
-
07:30-08:00Elävä yhteys
Ilkka Salminen. Mitä tarkoittavat sanat taivaasta: Jumala nosti sinut peukalostasi pois nyrkkeilykehästä?
-
08:00-08:30Herätyksen läpimurto
-
08:30-09:00Derek Prince
Lopun aikoina 1/2. Rakenna kalliolle 15/20.
-
09:00-09:30Isännän pöydässä
Vieraana Samuel Dillström. Osa 2/2. Samuel kertoo parantumiskokemuksistaan, sekä vaimon uskoontulosta. Hän kertoo myös näkemyksiään uskovien yhteydestä, joka ylittää kirkolliset raja-aidat.
-
09:30-10:00Superkirja
Ensimmäinen joulu. Superkirja vie Rikun, Anun ja Ismon jännittävälle matkalle Raamatun tapahtumiin. Matkallaan he oppivat, mikä on joulun salaisuus.
-
10:00-10:15Theo ja ystävät
Makoisia hedelmiä. Raamatussa puhutaan Hengen hedelmistä. Ovatko ne makoisia ja voiko niitä syödä?
-
10:15-10:20Aulin lukuhetki
Daavid laulaa.
-
10:25-10:30Evankeliumi Matteuksen mukaan | LUMO
Matteus 16:21-17:13.
-
10:30-11:00Pastori Tommy Liljan seurassa
Halleluja Chingolasta, Sambiasta.
-
11:00-11:30Maailman tärkein tehtävä
Pidä huolta itsestäsi. Jeesuksen lähettilään tehtävä on huolehtia sanomastaan ja itsestään.
-
11:30-12:00Heprealaiskirje
Uhria ja lahjoja sinä et tahtonut. Raamattupiirissä Martti Ahvenainen, Ilpo Jokimäki, Aki Miettinen ja Paavo Järvinen.
-
12:00-12:25Rakkauden kosketuksessa
Seurakunnan valmistaminen herätykseen. Uskovien ylöstempaus. Lopunajan tapahtumat ja missä ajassa elämme.
-
12:30-13:00Love Israel - Baruch Korman
Matteus 5. Osa 5/5.
-
13:00-13:15TV7 Israel News
-
13:15-13:30Voimaa Sanasta
Kiitollisuus, osa 3/4. Mika Tuovinen käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.
-
13:30-14:30Esy Flow
Esy Churchin 40 vuotta -juhlaohjelma. Esy Churchn elämä on ollut täynnä Jumalan armoa ja ihmeitä. Esy Church viettää 40-vuotissyntymäpäivävuottaan ja sen kunniaksi teimme juhlaohjelman.
-
14:30-15:30Ilpoistenpiiri
Jumalan muuttavan työn kautta Pyhän Hengen voimassa. Puhujina Soile Inkari, Rory Kaye, Joonas Mähönen ja Aron Kaye.
-
15:30-16:00Elävä yhteys
Ilkka Salminen. Mitä tarkoittavat sanat taivaasta: Jumala nosti sinut peukalostasi pois nyrkkeilykehästä?
-
16:00-16:30Herätyksen läpimurto
-
16:30-17:00Derek Prince
Lopun aikoina 1/2. Rakenna kalliolle 15/20.
-
17:00-17:30Martin ja Mirjan matkassa
-
17:30-18:00Café Raamattu
Lopun ajat ja Jeesuksen toinen tulemus. Vieraana Juha Ahvio, osa 2/2.
-
18:00-18:30Come Home Kids
Valo loistaa pimeydessä - Koko tarina, osa 4. Manageri Mutikaisen ja pelottavan Myyrän yhteistyö paljastuu ja Laura katoaa. Lauran sydämen usko ja rukouksen voima vie tarinan onnelliseen loppuun.
-
18:30-19:00Löytöretki Jumalan Sanaan
Jumalan rakkaus meissä ja meidän kauttamme.
-
19:00-20:30Rakkauden kosketus
Aulikki Hartikainen-Piipponen ja Veijo Piipponen. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
-
20:30-21:00Ajankohtaista Lähi-idästä
-
21:00-21:15TV7 Israel News
-
21:15-21:30Voimaa Sanasta
Kiitollisuus, osa 4/4. Mika Tuovinen käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.
-
21:30-22:00Uskosta totta
Kun uskoni on heikkoa. Kun elämä sujuu ja palaset loksahtelevat saumattomasti yhteen, on helppoa uskoa Jumalaan. Mutta entäpä vastoinkäymisten keskellä, kun maailma on epäreilu? Mitä jos epäilys valtaa alaa?
-
22:00-22:30Kosketuskohta
Kosketa seuraavien sukupolvien sydämiä. Jumala on suunnitellut, että välitämme Hänen Sanassaan olevan totuuden tuleville sukupolville.
-
22:30-23:10Vanha testamentti avautuu
Valitusvirret. Osa 1 ja 2. Osa 45/60. Millaista on Jumalan viha? Entä armo? Jerusalem on raunioina. Melkein kaikki sen asukkaat on viety Baabeliin. Jeremian laulut auttavat itkeviä itkemään yhdessä.
-
23:10-23:30Elämäni varrelta
Kasvukipuja. Kun elämä kysyy, kuka sinä olet, mitä uskallan vastata? Hannu Huhtalan kokemuksia ja mitä ne ovat hänelle opettaneet.
-
23:30-00:00Herra käyttää lääkäriä
Astma. Osa 4. Mitä teen, jos saan astmakohtauksen? PEF-mittari on hyvä hankkia kotiin. Kun mittarin kanssa tehdyn seurannan tulokset näytetään lääkärille, helpottaa se diagnoosin tekoa.
-
-
-
00:30-01:00Dokumentärer från Living Waters
Geniet. Vet du hur 60-talets stora popmusiker John Lennon förhöll sig till kristendomen? Vad handlade låten Imagine om enligt Lennon själv?
-
01:00-01:15Jerusalemnytt med Sartola
Lördag 9/9. Hizbollah motsätter sig UNIFIL-styrkorna. Hamas vill ha ett krig mot Israel. Netanjahu säger att kristna är vänner.
-
01:15-01:25Esters vlogg
Skeden. Vi genomlever många olika skeden i livet -lättare och tyngre. Men Gud är med oss i varje skede.
-
01:30-02:00Fika i Uppsala
Bygg ditt liv på klippan. Aida Negasi gick sin egen väg i livet. Hon gjorde precis som hon ville men festandet kändes tomt och tillfälligt. Hon började be att Jesus skulle möta henne och det var exakt vad Han gjorde.
-
02:00-02:40Nya Testamentet öppnas
Jakobs brev 1/2. Också kristna lever utspridda i världen. Enligt Jakob behöver tron få komma till uttryck där vi är: under prövningar och frestelser, i vårt tal, i relationen till pengar. Gud har vishet att ge i allt.
-
02:45-02:55Rakt på sak med Ingemar Helmner
Bakom fasaderna. Hur ser det ut bakom fasaden? Är din församling fylld av livskraft och framtidstro eller kämpar den för sin överlevnad? Berättelsen om Naaman visar att ödmjukhet är vägen till förnyelse och liv.
-
02:55-03:00Midor ledor - Från generation till generation
Adonia Machaseu-"Herren är vår tillflykt" av David Loden. Från Generation till Generation - en Jerusalemkonsert från april 2011. (Upp.22:17)
-
03:00-03:15TV7 Israelnyheter
13 september.
-
03:15-03:35Trofast till slutet
Sök Guds hjärta. Kärleken gör oss uthålliga. Andrew Brunson beskriver hur hans hunger efter att söka och lära känna Guds hjärta var det som förberedde honom bäst inför prövningarna.
-
03:35-03:45Jag mötte Messias
Ful i Guds ögon?. Israel College of the Bibles akademiske rektor Seth Postell delar sin berättelse om hur han under sin uppväxt, som jude lärde känna Jesus som sin Messias!
-
03:45-04:15Bibelstudie med Baruch Korman
Kunskapen om Gud. Baruch Korman undervisar ur Rom 1:18-25. Hur kan vi veta att Gud finns? Vi är en del av Guds skapelse så vad är det i oss som vittnar om Honom? Själva skapelsen vittnar ju om Guds existens.
-
04:15-04:45När livet gör ont
Att klara sig genom missbruket. Varför är det så svårt att komma loss ur missbruk? Vilka metoder har hjälpt människor att lösgöra sig från t.ex. droger eller porrmissbruk?
-
04:45-05:15Israel talar
Terrorismen ökar. Terrorismen mot Israel ökade igen i intensitet på hösten 2013. Vi träffar paret Churin ett par dagar efter att de klarat sig undan ett terrordåd som kunde ha kostat dem livet.
-
05:15-05:25Gershon Nerels Israel
Profeten Jeremia 1/2.
-
05:30-06:00Glädje i vardagen
Så besegras djävulen. Del 2/2.
-
06:00-06:30Blås, Guds vind
Väckelser i Finland. Hur ser Guds kärlek ut till Finland och de övriga nordiska länderna? Kari Valkonen beskriver bedjarrörelsens födelse och de många lokala väckelsernas historia i Finland från 1700-talet till i dag.
-
06:30-07:00Dokumentärer från Living Waters
Geniet. Vet du hur 60-talets stora popmusiker John Lennon förhöll sig till kristendomen? Vad handlade låten Imagine om enligt Lennon själv?
-
07:00-07:15Jerusalemnytt med Sartola
Lördag 9/9. Hizbollah motsätter sig UNIFIL-styrkorna. Hamas vill ha ett krig mot Israel. Netanjahu säger att kristna är vänner.
-
07:15-07:25Esters vlogg
Skeden. Vi genomlever många olika skeden i livet -lättare och tyngre. Men Gud är med oss i varje skede.
-
07:30-08:00Fika i Uppsala
Bygg ditt liv på klippan. Aida Negasi gick sin egen väg i livet. Hon gjorde precis som hon ville men festandet kändes tomt och tillfälligt. Hon började be att Jesus skulle möta henne och det var exakt vad Han gjorde.
-
08:00-08:40Nya Testamentet öppnas
Jakobs brev 1/2. Också kristna lever utspridda i världen. Enligt Jakob behöver tron få komma till uttryck där vi är: under prövningar och frestelser, i vårt tal, i relationen till pengar. Gud har vishet att ge i allt.
-
08:45-08:55Rakt på sak med Ingemar Helmner
Bakom fasaderna. Hur ser det ut bakom fasaden? Är din församling fylld av livskraft och framtidstro eller kämpar den för sin överlevnad? Berättelsen om Naaman visar att ödmjukhet är vägen till förnyelse och liv.
-
08:55-09:00Midor ledor - Från generation till generation
Adonia Machaseu-"Herren är vår tillflykt" av David Loden. Från Generation till Generation - en Jerusalemkonsert från april 2011. (Upp.22:17)
-
09:00-09:15TV7 Israelnyheter
13 september.
-
09:15-09:35Trofast till slutet
Sök Guds hjärta. Kärleken gör oss uthålliga. Andrew Brunson beskriver hur hans hunger efter att söka och lära känna Guds hjärta var det som förberedde honom bäst inför prövningarna.
-
09:35-09:45Jag mötte Messias
Ful i Guds ögon?. Israel College of the Bibles akademiske rektor Seth Postell delar sin berättelse om hur han under sin uppväxt, som jude lärde känna Jesus som sin Messias!
-
09:45-10:15Bibelstudie med Baruch Korman
Kunskapen om Gud. Baruch Korman undervisar ur Rom 1:18-25. Hur kan vi veta att Gud finns? Vi är en del av Guds skapelse så vad är det i oss som vittnar om Honom? Själva skapelsen vittnar ju om Guds existens.
-
10:15-10:45När livet gör ont
Att klara sig genom missbruket. Varför är det så svårt att komma loss ur missbruk? Vilka metoder har hjälpt människor att lösgöra sig från t.ex. droger eller porrmissbruk?
-
10:45-11:15Israel talar
Terrorismen ökar. Terrorismen mot Israel ökade igen i intensitet på hösten 2013. Vi träffar paret Churin ett par dagar efter att de klarat sig undan ett terrordåd som kunde ha kostat dem livet.
-
11:15-11:25Gershon Nerels Israel
Profeten Jeremia 1/2.
-
11:30-12:00Glädje i vardagen
Så besegras djävulen. Del 2/2.
-
12:00-12:30Blås, Guds vind
Väckelser i Finland. Hur ser Guds kärlek ut till Finland och de övriga nordiska länderna? Kari Valkonen beskriver bedjarrörelsens födelse och de många lokala väckelsernas historia i Finland från 1700-talet till i dag.
-
12:30-13:00Dokumentärer från Living Waters
Geniet. Vet du hur 60-talets stora popmusiker John Lennon förhöll sig till kristendomen? Vad handlade låten Imagine om enligt Lennon själv?
-
13:00-13:15Jerusalemnytt med Sartola
Lördag 9/9. Hizbollah motsätter sig UNIFIL-styrkorna. Hamas vill ha ett krig mot Israel. Netanjahu säger att kristna är vänner.
-
13:15-13:25Esters vlogg
Skeden. Vi genomlever många olika skeden i livet -lättare och tyngre. Men Gud är med oss i varje skede.
-
13:30-14:00Fika i Uppsala
Bygg ditt liv på klippan. Aida Negasi gick sin egen väg i livet. Hon gjorde precis som hon ville men festandet kändes tomt och tillfälligt. Hon började be att Jesus skulle möta henne och det var exakt vad Han gjorde.
-
14:00-14:40Nya Testamentet öppnas
Jakobs brev 1/2. Också kristna lever utspridda i världen. Enligt Jakob behöver tron få komma till uttryck där vi är: under prövningar och frestelser, i vårt tal, i relationen till pengar. Gud har vishet att ge i allt.
-
14:45-14:55Rakt på sak med Ingemar Helmner
Bakom fasaderna. Hur ser det ut bakom fasaden? Är din församling fylld av livskraft och framtidstro eller kämpar den för sin överlevnad? Berättelsen om Naaman visar att ödmjukhet är vägen till förnyelse och liv.
-
14:55-15:00Midor ledor - Från generation till generation
Adonia Machaseu-"Herren är vår tillflykt" av David Loden. Från Generation till Generation - en Jerusalemkonsert från april 2011. (Upp.22:17)
-
15:00-15:15TV7 Israelnyheter
13 september.
-
15:15-15:35Trofast till slutet
Sök Guds hjärta. Kärleken gör oss uthålliga. Andrew Brunson beskriver hur hans hunger efter att söka och lära känna Guds hjärta var det som förberedde honom bäst inför prövningarna.
-
15:35-15:45Jag mötte Messias
Ful i Guds ögon?. Israel College of the Bibles akademiske rektor Seth Postell delar sin berättelse om hur han under sin uppväxt, som jude lärde känna Jesus som sin Messias!
-
15:45-16:15Bibelstudie med Baruch Korman
Kunskapen om Gud. Baruch Korman undervisar ur Rom 1:18-25. Hur kan vi veta att Gud finns? Vi är en del av Guds skapelse så vad är det i oss som vittnar om Honom? Själva skapelsen vittnar ju om Guds existens.
-
16:15-16:45När livet gör ont
Att klara sig genom missbruket. Varför är det så svårt att komma loss ur missbruk? Vilka metoder har hjälpt människor att lösgöra sig från t.ex. droger eller porrmissbruk?
-
16:45-17:15Israel talar
Terrorismen ökar. Terrorismen mot Israel ökade igen i intensitet på hösten 2013. Vi träffar paret Churin ett par dagar efter att de klarat sig undan ett terrordåd som kunde ha kostat dem livet.
-
17:15-17:25Gershon Nerels Israel
Profeten Jeremia 1/2.
-
17:30-18:00Glädje i vardagen
Så besegras djävulen. Del 2/2.
-
18:00-18:40Upprättelse och lärjungaskap
Hur kan Jesus läka ett sårat hjärta?. Har du upplevt smärtan i ett brustet hjärta? Det kan uppstå av många olika orsaker, men det gör lika ont varje gång. Gud längtar efter att hela och upprätta den som farit illa.
-
18:40-19:00Samtal vid korset
En trovärdig och tilldragande kyrka. Hur känner man igen en trovärdig och tilldragande kyrka? Är sökarvänligt svaret? Hur kan saltet mista sin sälta? Ingemar Helmner reflekterar med Daniela Persin.
-
19:00-20:15Shalom över Israel - Israel 70 år
Judiska högtider i Johannesevangeliet. Talare Göran Lennartsson.
-
20:15-20:25Muhammed, islam och judarna
Måste en muslim hata judar och vilja utplåna Israel? Nej, säger brittiske muslimen Ed Husain och berättar hur han själv kom fram till att det är en ologisk tolkning av islam, utan stöd i Koranen.
-
20:30-21:00Derek Prince
Väktare, vad återstår av natten? 1/2. Derek Prince undervisar om både det mörker och det ljus som kommer att prägla avslutningen av denna tidsålder.
-
21:00-21:15TV7 Israelnyheter
14 september.
-
21:15-22:15Studio Europa
Frihet och fred. När tänkte du senast på dem som offrat allt för att du ska leva fri från tyranni idag? Ditt lands ledare har förtroendet att försvara denna dyrt förvärvade frihet men sker det med lämplig hängivenhet?
-
22:15-23:00Vetlanda Friförsamling - Väckelsemöte
Herren vill ha ditt hjärta. Predikan - Jan Sköld. Västvärlden har bedragits att svälja nymarxismen. Förr eller senare kommer förföljelsen.
-
23:00-23:30TV7 Israel - Brödernas försvarare
Vägen till försoning i Israel. Michael Kerem gästas av Eitan Shishkoff, messiansk jude, samt Najeeb och Elizabeth Attieh, arabiska kristna.
-
23:30-00:00Vändpunkten
Tro som ett senapsfrö. Detta visste du kanske inte om Whitney Houston? Det väntade barnet hade en grav missbildning, men då ingrep Gud! Rapparen, producenten och pastorn(!) Moses Snömannen David hjälper ungdomar på glid.
-
-
-
12:00-12:15Istumafysio
Avataan koko keho valmiiksi päivää varten istumajumpalla, joka keskittyy liikkuvuuden lisäämiseen. Avataan lihasjumeja ja saadaan aikaan virkeämpi olo, jonka jälkeen on hyvä lähteä päivän askareisiin. Harjoitus sopii jokaiselle.
-
12:15-12:30Vireyttä aivoille
Tunteet kehossa. Kuten vanha sanonta kuuluu: kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kokemamme tunteet näkyvät ja tuntuvat kehossa ne helposti ohjaavat ajatteluamme ja toimintaamme.
-
12:30-13:00Seisomafysio
Vahvistetaan reisiä ja pakaralihaksia, joka vilkastuttaa samalla alaraajojen verenkiertoa ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Lihasjännitykset lievittyvät ja kehonhallinta paranee. Harjoitetaan tasapainoa.
-
13:00-13:30Kirkkopuistossa Soi
Kirkkopuistossa Soi on vuodesta 1995 järjestetty Hengellisen musiikin tapahtuma. Astu mukaan tapahtumaan ja laula kanssamme tuttuja hengellisiä lauluja ja kuuntele esityksiä. Ohjelmassa esiintyy Pietari Savolainen ja bändi.
-
13:30-13:45Tervetuloa kotiin
Neljännessä jaksossa seurataan Tuulan kylpyhuoneeseen tulevaa muutostyötä. Maaseudulla omakotitalossa asuminen on Tuulalle erittäin tärkeää.
-
13:45-14:00Mielen taitoja ikäihmisille osa 2
Selviytymiskeinot huolissa ja vaikeuksissa. Kuinka irrottautua vatvomisesta? Osaanko pyytää, vastaanottaa tai antaa apua, kun sitä tarvitaan? Hankalissa tilanteissa tarvitaan myös itsensä rauhoittamisen kykyä.
-
-
-
21:45-19:30Lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
IRR-TV-kanavalla lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
-
19:30-19:45Ukraina-Raportti
Ajankohtaista tietoa Ukrainan sodasta ja humanitaarisesta avustustyöstä.
-
19:45-20:15Ajassa
Keskusteluohjelma pohtii ennakkoluulottomasti yhteiskunnallisia teemoja ja ilmiöitä. Ohjelmaa tuottaa IRR-TV.
-
20:15-20:45Pirren olkkarissa
-
20:45-21:45Isäntänä Tapani Ruokanen
-
21:45-19:30Lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
IRR-TV-kanavalla lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
-
-
-
06:00-06:00Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
-
06:00-06:00Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
-
-
-
06:00-06:00Su klo 9 ja 19.
Su klo 9 ja 19.
-
06:00-06:00Su klo 9 ja 19.
Su klo 9 ja 19.
-